Nimi: Varrotessa
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Angstinen ficlet (375 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Koskelan Vilho
Yhteenveto: Kivivuoren mummu on tuonut Koskelan Vilhon, Eeron ja Voiton Halmeen Emman hoiviin, kun Akselilta on tullut postissa ikäviä uutisia.
Haasteet: FF100 sanalla 058 päivällinen. Ficlet300 vapaavalintaisella sanalla 293 kuka.
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Mietin pitkään, oisinko pistänyt tämän ikärajan pykälää korkeammaksi, mutta tulin lopulta tulokseen, että vaikka tässä mainitaan canonin väkivaltaisia tapahtumia ja epätoivoisia reaktioita niihin, niin kuvaus pysyy tässä sen verran ylimalkaisena (koska päähenkilö on viisivuotias lapsi, joka ei itsekään ymmärrä kaikkea kuulemaansa), että S on ihan okei.
VARROTESSA
Mummun mentyä Halmeen talossa on hiljaista. Eero niiskuttaa yhä ja puristaa Vilhon kättä. He ovat jähmettyneet seisomaan oven viereen niin kuin patsaat, uskaltamatta astua sisemmäs taloon. Eivät he koskaan ole olleet Halmeella tällä tavalla yksin.
”Käykää pojaat istuun”, Emma sanoo. Mummu antoi Voitonkin hänelle ennen kuin lähti. Voitto kitisee ja kiemurtelee, kun Emma pitelee sitä hiukan kömpelösti.
Vilho taluttaa Eeron istumaan Emman näyttämälle sohvalle ja kapuaa hänen viereensä. Emma istuutuu Voiton kanssa keinutuoliin tuvan vastakkaisella puolella.
”Kyllä se siittä asettuu”, hän sanoo. Hän kuulostaa surulliselta, vaikka yrittää hymyillä. Pojat eivät osaa hymyillä vastaan.
”Mikä äiten on”, Eero kysyy.
”Äitenne tuli vähän kipeeksi vaan”, Emma vastaa. ”Mummunne hakee teitin sinne taas sitten kun se siittä vähän tokenee. Oletteko te syömään ehtiny?”
”Ei olla.”
”Jos mummullanne kovin kauvan menee niin minä laitan sitten kyllä päivällistä.”
”Noin. Kusta toisesta miehestä mummu puhu”, Vilho kysyy.
”Mistä miehestä”, Emma kysyy vastaan hämmentyneenä.
”Mummu sano että…”
Mutta Vilhon lause vaimenee kesken. Hän nielaisee. Hän räpyttelee silmiään, koska ei vieraisilla sovi porata ison pojan.
Kyllä hän tietää. Ei äite mistään toisesta miehestä puhunut. Mummu keksi sen omasta päästään. Mutta ehkä se olikin vain Eeroa vasten, kun se on vielä niin pieni ettei ymmärrä.
Isä tapetaan. Ja sitten äitekin menee isän tykö. Sinne jonnekin, minne on viety myös sedät ja eno ja Halmeen setä ja monet muut.
”Teinkö minä pahasti”, hän lopulta kysyy.
”Laps parka”, Emma huokaa. Hän kohentaa otettaan Voitosta, joka on lakannut kitisemästä ja näyttää nyt olevan nukahtamaisillaan. ”Missä sinä pahasti olisit tehny?”
”Kun minä toin sen kirjeen.”
”Sama viesti siinä ollu olis vaikka sen kuka hyvänsä olis hakenu”, Emma sanoo. ”Sinä teit ihan oikein. Ihan yksinkö sinä sen sieltä kaupalta hait?”
”Hain niin.”
”Vai niin… olet sinä kyllä sitten reipas poika.”
Vilho räpyttelee hämillään. Vielä tänään oli postin hakeminen ollut hänen mielipuuhaansa. Tänään oikein erityisesti, kun vihdoin oli saapunut se kauan odotettu kirje, josta äite oli niin paljon puhunut.
”Tuleeko mummu pian”, Eero kysyy.
”Kyllä se heti tulee kun äitenne voi paremmin”, Emma lupaa. ”Ette te yöhön asti täälä minun nurkissani joudu vartoon.”
Vilho ajattelee äiten kirkaisua ja mummun valepuheita. Ehkä Emmakin vain puhuu sen tähden, ettei Eero säikkyisi. Mutta Vilhoa ei tarvitse petkuttaa. Hän on Eeroa vanhempi. Hän kyllä ymmärtää.
Minuutit matavat Halmeen tuvassa kohti tulevaa, hitaasti ja vääjäämättä.
