Ficin nimi: Sirkuspoika
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: 3,5 raapale
Hahmot: Mikoj
Haasteet: Haasteita hampaankolossa
III (Originaalikiipeily sana 15. raunio)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mikoj istahti raunioituneelle kivijalalle. Hän oli jälleen ratsastanut vanhalle temppelille päästäkseen pois palatsin touhotuksesta. Mieluummin kuin prinssi hän olisi ollut maanviljelijä, joka olisi päivätyönsä jälkeen voinut oikaista yksinkertaiselle vuoteelleen. Toisaalta hän olisi mielellään ollut runoilijakin. Mutta hän oli prinssi ja sitä tosiasiaa saattoi paeta tähän rauhaan vain silloin tällöin. Mikoj huokasi syvään. Hänen isosisarestaan tulisi joskus kuningatar ja tämä osasi jo leikitellä mahdollisilla sulhasehdokkailla. Hänellä ei sellaisia taitoja ollut. Mikoj ihaili ottoisäänsä, siis setänsä kuninkaan prinssipuolisoa Melleriä. Oikeaa isäänsä sen paremmin kuin äitiään hän ei ollut tavannut vauvaiän jälkeen. Kuningaspari oli juuri nyt keskittynyt Nelkan preppaukseen tulevaa hallitsijuutta varten, koska tämä oli herkässä iässä kuten hoviopettajat asian ilmaisivat. Mikoj tiesi, että hänenkin odotettiin tulevaisuudessa menevän naimisiin ja siittävän hoviin lapsia. Rostov-setä oli valinnut oman tiensä naimalla miehen ja siksi hän ei voinut tehdä samoin näin pian. Hän ei ollut koskaan ollut kiinnostunut tytöistä, mutta ehkä hän voisi kunnioittaa vaimoa, joka hänelle valittaisiin.
”Mikäs hienohelma se täällä?”
Kirkas ääni sai Mikoj´n heräämään synkistä ajatuksistaan. Hän nosti katseensa nähdäkseen, että rauniolla hänen vierellään taiteili samanikäinen poika kuin paraskin nuorallatanssija.
”Minä olen pr…”, Mikoj keskeytti. ”Siis minun nimeni on Mikoj Iliev.”
Pojan hiukset heilahtavat tämän hypähtäessä muutaman tuuman matkan maan kamaralle. ”Hauska tutustua Mikoj Iliev. Minä olen Matthieu. Meidän sirkus on matkalla kaupunkiin.” Pojalla tosiaan oli hyvin värikkäät ja monta kertaa paikatut vaatteet.
Se sai Mikoj´n hymyilemään. ”Minä pidän sirkuksesta.”
Matthieu istahti mutkattomasti hänen viereensä. ”Tule illalla katsomaan näytöstä, jos isäsi päästää.”
Mikoj suoristi ryhtinsä. ”Miksi ei päästäisi?”
Matthieu kohautti harteitaan. ”Eikö sinunkaltaiset hienot pojat opiskele iltaisin tai siemaile hienoja juomia tai polttele savukkeita herraseurassa…”
Mikoj irvisti. Hän ei pitänyt mainituista ajanvietteistä ja pyrki opiskelemaankin vain päivisin. ”Minä pidän enemmän sirkuksesta”, hän vastasi tuohtuneesti.
”Selvä sitten”, Matthieu totesi ja teki jotain, mikä yllätti Mikoj´n täysin: suikkasi hänen poskelleen pehmeän suukon. Veikeä virnistys leikki pojan kasvoilla. ”Sanon ovimikolle, että päästää huulet poskessaan olevan kaverin ilmaiseksi sisään.”
Niine hyvineen tämä lähti keinutellen vartaloaan kuin tanssija. Mikoj ei osannut edes huutaa perään, sillä hänen sydämensä sykki niin villisti. Hän tiesi jo menevänsä illalla sirkukseen, vaikka joutuisi karkaamaan palatsista sen vuoksi. Matthieun uudelleen näkeminen olisi sen väärti.
