Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta!
Tämä tuntui osuvalta lukuvalinnalta, sillä täälläkin on ollut tänään harmaa päivä. Paitsi hassusti juuri kun aloin lukea tätä, alkoikin paistaa ilta-aurinko!
Tunnistan hyvin tässä tekstissä kuvaillun olotilan, kun on periaatteessa ihan tavallinen päivä, ei mitään erityistä - ja silti jokin on vinossa, on vain vaikkei sitä osaisi sillä tavalla paikantaa. Tässä takapihalla vietetyssä hetkessä on kiehtova, vetoavan samaistuttava yhdistelmä tavallista arkisuutta ja painostavaa tunnelmaa. Nimi
Harmaa päivä kuvaa tekstiä samalla tavalla ansiokkaasti - se on arkinen nimi, joka kuitenkin kätkee taakseen kaikenlaista!
Hän hymyili Teddylle ja tämän ankaralle harjoittelulle, mutta puolikas hänen mielestään oli muualla.
Tämä luonnehdinta on niin kuvaava ja samaistuttava. Sitä näkee asioita ympärillään ja reagoi niihin, mutta samaan aikaan on kuitenkin jossain ihan toisaalla. Andromedan tunnetila välittyy tosi hyvin. Eikä kyse ole siitä, etteikö hänen hymynsä olisi aitoa ja etteikö hän olisi oikeasti hyvillään Teddyn ilosta, vaan hänen mieltään yksinkertaisesti painaa jokin muu, jokin mikä varastaa kaistaa ilman että sille välttämättä mahtaa yhtään mitään.
Jollakin tapaa tästä tarinasta välittyy kuitenkin myös levollinen, lohdullinen fiilis. Kenties se kumpuaa Harryn läsnäolosta ja siitä, että Andromeda saa hetken vain olla ja katsella. Sydäntäni lämmittää kovasti se, että Harrylla on tapana kyläillä usein, ja että hänellä ja Teddyllä vaikuttaa olevan niin lämmin ja mutkaton suhde. Samaten sydäntä lämmittää lapsen vilpitön ilo, kun saa läiskytellä lätäköissä! Kyky riemuita pienistäkin asioista on lapsille niin ominaista ja jotain, minkä sitä itse aikuisena tuppaa välillä kadottamaan.
Teddyn haparoiva askellus ja opettelu on lisäksi kuvattu tosi elävästi ja sympaattisesti!
Kiitoksia tästä kauniista tarinasta, joka herätti monenlaisia ajatuksia.
-Walle
