Elämä on liian lyhyt puolityhjiin ketsuppipulloihin | K-11 | Toni/Valtteri | raapalejatkis 69/? 11.7.

[Skorpioni]

Kirjoittajalta: Tein tähän sellaisen pienen modauksen, että erottelin raapaleita vähän kokonaisuuksiksi roomalaisilla numeroilla, koska tässä on useampi sellainen "kohtaus", jotka muodostuvat useammasta raapaleesta, ja alkoi tuntua hieman poukkoilevalta, kun välillä yksi kokonaisuus on 3-4 raapaleen mittainen ja välillä raapale on "itsenäinen". 

XLV

63.   (300 sanaa)

Kevät oli muuttunut kesäksi kuin varkain ja olikin yhtäkkiä jo pitkällä. Toni yritti olla ajattelematta sitä, että se tarkoitti myös syksyn olevan lähempänä, sillä vielä Valtteri oli täällä ja kesäkuun auringonpaisteessa kaikki Vaasaan liittyvä tuntui kaukaiselta. Siitä huolimatta Tonia ajoittain kalvoi epäilys siitä, mahtaisiko niin tuore suhde mitenkään järkevästi muotoutua pitkäksi etäsuhteeksi, varsinkin, kun hänen olisi vaikea matkustaa Valtterin luokse. Hän oli päättänyt, ettei kertoisi lapsilleen Valtterista ennen, kuin näkisi, mitä syksy todellisuudessa toisi tullessaan. Valtteri kuitenkin tuntui olevan jotenkin vakaan tosissaan hänen kanssaan, ja se sai hänet – hyvällä tavalla – levottomaksi. Hän huomasi olevansa edelleen hieman varuillaan tunteidensa kanssa, eikä antanut itsensä haaveilla kovin pitkälle. Siinä ikä oli kai tehnyt tehtävänsä, nuorempana (ja lapsettomana) hän olisi varmaan jo muuttanut Vaasaan. Mutta jokin Valtterin rauhallisessa ja välittömässä asenteessa sai hänen levottoman sydämensä rauhoittumaan ja elämään päivä kerrallaan. Hän ei tiennyt, oliko se Valtterin tapa olla, mutta siskojen puheista Toni oli rivien välistä ymmärtänyt, ettei Valtteri kovin montaa miestä ollut siskoilleen esitellyt. Ja siskot olivat kohotelleet toisilleen hyväksyvästi kulmiaan, kun Onni oli pitänyt hänestä. Toni puolestaan oli esitellyt Valtterin muutamille lähimmille ystävilleen, joista osa oli yllättynyt, osa ei, eikä Toni oikein tiennyt, mitä ajatella siitäkään. Jenni oli puhkunut intoa, mutta luvannut pitää suunsa kiinni töissä.

Lasten riitely takapenkillä herätti Tonin ajatuksistaan. Valoisat ja kuumat yöt saivat molemmat nukkumaan huonosti ja kuumilla keleillä ruokakin maistui huonommin, eivätkä nälkä ja väsymys varsinaisesti helpottaneet kenenkään arkea.
Kuunneltuaan sisällä lasten kiukuttelua ja keskenään tappelua noin vartin Toni pakkasi Ebban rattaiden tavarakoriin eväät, aurinkorasvan ja kaikki mahtuvat pihalelut ja työnsi molemmat lapset ulos.
”Mun lapset menee pitkin seiniä, et jos haluat nähdä, niin saat tulla ulos meidän kanssa”, hän lähetti Valtterille viestin työnnellessään rattaita kohti suurta leikkipuistoa. Miehen oli pitänyt tulla käymään töiden jälkeen, mutta ilmeisesti tämä oli jäänyt ylitöihin kirjoittamaan lausuntoja, joista oli koko alkuviikon nurissut.

64.   (350 sanaa)
Lapset kokosivat yllättävän sopuisasti hiekkakakkuja. Toni tunnisti Valtterin hahmon kaukaa ja heilautti kättään hiekkalaatikon reunalta, kun tämä lähestyi. Valtterilla oli farkkusortsit ja valkoinen teepaita, jotka saivat miehen näyttämään vastustamattoman hyvältä. Toni tunsi miellyttävää kihelmöintiä rinnassaan ja toivoi, ettei Valtterin näkeminen koskaan lakkaisi tuntumasta siltä.
Valtteri tervehti, jutteli niitä näitä ja auttoi Ebbaa kalanmuotoisten hiekkalelujen täyttämisessä. Edvin alkoi mäiskiä Ebban kokoamaa hiekkakakkumuodostelmaa lapiolla palasiksi ja Ebba tietysti suuttui. Toni huokaisi ja yritti torua Edviniä ja lohduttaa Ebbaa samalla.
”Mitä jos mentäis jätskille”, Valtteri sanoi tomerasti. Lasten silmiin syttyi sokerinhuuruinen into ja Toni pudisti hymyillen päätään.
”Näköjään mennään”, hän hymähti. Valtteri hymyili.
”Mä oon kirjottanu kaks C-lausuntoa, kolme lääkekorvaushakemusta ja kaks eläkehakemusta. Mä tarviin nyt ison minttupallon”, mies tokaisi.
Toni virnisti.
”Kootkaas lelut kasaan niin haetaan ne jäätelöt”, hän aloitti, mutta taputteli sitten taskujaan, ”paitsi et äh – mulla ei oo lompakkoa.”
”Mä tarjoon”, Valtteri vastasi pidellessään hiekkalelupussia auki, jotta Ebba sai koottua kaikki eriväriset muovilapiot ja -muotit mukaan.
”No mä maksan takas”, Toni mutisi kävellessään Valtterin perässä, kun tämä tomerasti alkoi työntää tyhjiä rattaita kohti jäätelökioskia samalla, kun Ebba kipitti perässä – Edvin oli kirmannut jo edeltä.
”Etkä maksa”, Valtteri vastasi, ”mun talous ei kaadu sun lastes jäätelöihin. Tai sun.”
Toni hymyili ja unohti mielessään pyörineet vastaväitteet, kun katseli Valtteria ja lapsia, jotka valikoivat jäätelömakuja.
”Jotkut pienet sit”, hän mutisi kuitenkin Valtterille, ”ne ei varsinaisesti kaipaa lisää sekoiluenergiaa.”
Valtteri nyökkäsi ja nosti Ebban syliinsä, jotta tämä näkisi paremmin makuvaihtoehdot. Toni mietti, että elämä voisi oikeasti näyttää siltä – lapsilta ja Valtterilta, joka näytti kauhean söpöltä pidellessään hänen pientä tyttöään ja työnnellessään rattaita. 
Kaikki saivat jäätelöpallonsa ja yksikään ei pudonnut maahan, vaikka läheltä piti, ja jotenkin Ebban mansikkajäätelöä oli heti Valtterin valkoisessa paidassa.
”Sori”, Toni hymähti pyyhkiessään jäätelöä tyttärensä naamasta, jossa sitä oli kulmakarvoja myöten kaikkialla. Valtteri vain nauroi. Lapset kirmasivat takaisin leikkimään uudella energialla, ja miehet jäivät istumaan pienen matkan päähän.
”Sori, kun tää näkeminen on vähän tällasta”, Toni sanoi hiljaa. Valtteri tönäisi häntä kevyesti kylkeen.
”Ei mua oo kukaan mihinkään pakottanu”, tämä vastasi.
”Isi, kato!”, Ebba kiljaisi ja juoksi käsi ojossa heitä kohti esittelemään kädellään kävelevää leppäkerttua. Valtterin silmät tuikkivat ja Toni hymyili.

65.   (300 sanaa)

”Mikä sua vaivaa?”, Valtteri kysyi hiljaa, kun Ebba palasi takaisin hyppimään maahan kaivetulla pikkutrampoliinilla. Toni hieroi otsaansa.
”Ei mikään. Ollu vaan jotenkin vähän raskas päivä. Mä vihaan sitä vitun puhelinta, kun ihmiset vaan kiukuttelee, vaikka se ei oo mun vika, että takasinsoittojono on pitkä ja aikoja ei ole”, hän mutisi, ”ja lapset on ihan loman tarpeessa. Ne vaan tappelee sisällä eikä haluu syödä eikä nukkua. Sit ne sanoo yhtäkkii illal jotain tosi söpöä niin jaksaa taas, mut sitä odotellessa välillä hajottaa.”
Valtteri hymyili myötätuntoisesti.
”Onks tohon yksin hoitamiseen vaikee tottua?”, tämä kysyi.
”Aluks, siihen arjen pyörittämiseen yksin”, Toni sanoi ja nojasi taaksepäin penkillä, ”mut ei lasten hoitamises oo mitään. Mä olin molempien kanssa 8 kuukautta kotona.”
”Aijaa?”, Valtteri kysyi, ”millast se oli?”
”Kivaa. Lähinnä sai juosta niiden perässä, kun ne molemmat oppi tietty just konttaamaan ja kävelemään sillon. Käytiin kerhoissa ja kirjastossa ja puistoissa. Mä kuljin vaan ympäriinsä vauva kantoreppuun köytettynä”, Toni naurahti. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja näytti Valtterille muutamaa kuvaa. Valtteri hymyili ja näytti jotenkin tyytyväiseltä. Tonia alkoi naurattaa, kun hän muisti, miten Valtteri oli sivellyt hänen nimitatuointejaan.
”Pitääks mun huolestuu täst sun faijafetissistä”, hän naurahti ääneen, ”millaset välit sul on omaas?”
Valtteri pyöräytti silmiään, mutta hymyili kuitenkin.
”Ei se oo mikään fetissi. Must se vaan näyttää kivalta, tollaset hyvännäköset faijat lapsineen. Ja ihan normaalit.”
Toni katseli Valtteria, joka siristeli silmiään auringonpaisteessa.
”Ulottuuks tää laajemminkin johonkin hoivaamiseen. Miessairaanhoitajat?”, hän jatkoi pilke silmäkulmassa. Valtteri näytti mietteliäältä.
”Ei se ehkä liity siihen ammattiin, mut nyt kun sanoit, niin tiiän kyl aika monta ihan kuumaa mieshoitajaa”, tämä sanoi hitaasti.
”Mä en päästä sua sinne Vaasaan”, Toni vastasi. Valtteri hymähti ja hymyili nostamalla toista suupieltään. Harmaiden silmien katse muuttui läpitunkevaksi ja pysähtyi Tonin silmiin. Hengittäminen tuntui Tonista yhtäkkiä jotenkin vaikealta.
”Löysin jo parhaan”, Valtteri sanoi hiljaa ja Toni tunsi – taas kerran – punastuvansa.

[Skorpioni]

XLVI

66.   (350 sanaa)

80-luvulla rakennetussa terveyskeskuksessa ei ollut kovin kehuttava ilmastointi, ja heinäkuinen helleaalto lämmitti sisätilatkin kuumiksi. Puolet väestä oli lomalla, mutta Toni sai nauttia lähes koko kesän töistä – kesälomaa oli ehtinyt kertyä uudessa työpaikassa vasta viikon verran. Lapset olivat kaksi viikkoa putkeen Nealla päiväkodin ollessa kiinni. Valtteri sentään jakoi heinäkuussa työskentelyn ilon hänen kanssaan. Pahimman lomasesongin ajaksi kaikki toiminnot oli supistettu minimiin. Vaikka kesäsijaisia olikin palkattu, eivät opiskelijat mitenkään vastanneet työteholtaan pitkän linjan ammattilaisia. Toni kiroili alkukesästä mielessään joka kerta, kun joutui kesäkandien kanssa päivystykseen, vaikka osa näistä kyllä kehittyi kesän mittaan ihan silmissä. Heinäkuussa hänen sijoituksensa oli kuitenkin varsin tiuhasti Valtterin parina.
”Ooksä sanonu Tuulalle, että et haluu olla päivystyksessä muiden kun mun kanssa?”, Toni naurahti kävellessään taas yhtenä aamuna päivystyksen tiloihin ja löytäessään sieltä Valtterin.
”Oon”, Valtteri vastasi kohottamatta katsettaan näytöstään.
”Oikeesti?”, Toni hämmentyi. Hän oli vain vitsaillut, Valtteri ilmeisesti ei.
”Miks?”
”Koska sä oot paras”, Valtteri vastasi edelleen näyttöönsä keskittyneenä. Toni kohotti kulmiaan, vaikkei mies sitä nähnyt.
”Kiitos”, hän sanoi tyytyväisenä. Valtteri kohotti katseensa.
”Sitä paitsi sä oot tyytyväisempi, kun saat olla täällä etkä esim. siellä puhelimessa. Ja sekin on mun kannalta ihan edullista”, tämä tokaisi. Toni virnisti.
Jenni koputti oveen ja Toni vakavoitui. Jennillä oli tapana katsoa heitä kuin odottaen näkevänsä jotain sopimatonta, jos yhytti heidät kahdestaan. Joka kerta nainen joutui pettymään.
”Siel on kyl aamupäivän lista jo täynnä, mut otatteko ylimääräsen? Tollanen vanhempi herra kaatunut pyörällä tossa ihan lähellä ja nyt on vasen olkapää paskana”, Jenni kysyi. Toni vilkaisi Valtteria.
”No hyvähän se on olla myöhäs ennen ku edes alottaa”, tämä huokaisi. Jenni hymyili pahoittelevan näköisenä ja lähti takaisin kohti neuvontaluukkua.
”Vie se suoraan röntgeniin! Me katotaan nää lapset ensin”, Valtteri huusi perään. Jenni heilautti kättään.

Tarkistettuaan muutamat uimisesta ärtyneet korvat Valtteri lataili röntgenkuvia auki.
”Onks paskana?”, Toni kysyi samalla, kun täytti kulutustavaroita kaappeihin.
”Mm”, Valtteri mutisi, ”pois paikaltaan. Äh, mä en oo koskaan ollu kauheen hyvä näissä ja viimesestä on varmaan vuos.”
Toni vilkaisi kuvaa Valtterin olkapään yli.
”No eiköhän me selvitä”, hän sanoi, ”kunnon lääkkeet vaan, sehän on ihan tuorekin.”
Valtteri huokaisi ja nousi ylös.
”Laita tippa sit”, tämä sanoi, ”mä katon välis ton silmätulehduksen.”

67.   (250 sanaa)

”Saat tästä kohta vähän lääkkeitä suoneen ja päässä voi vähän heittää. Koitetaan saada se olkapää paikalleen”, Toni selosti lähes kahdeksankymppiselle, mutta hyväkuntoiselle miehelle samalla, kun annosteli lääkkeitä kanyyliin. Mies naurahteli jotain siitä, että illalla ei varmaan sitten sopinutkaan saunakaljaa ottaa ja hetken kuluttua silmiin hiipi utuinen katse. Valtteri tarttui miehen käteen ja Toni veti vastaan, mutta aikansa yritettyään Valtteri puuskahti joitain kirosanoja, joista potilas ei saanut selvää, mutta Valtterin mutinoihin tottunut Toni kyllä.
”Vittuuuh…”
”Saanks mä koittaa”, Toni ehdotti ja Valtteri nyökkäsi. He vaihtoivat paikkoja ja hetken kuluttua Toni tunsi tyydyttävän muljahduksen, kun pois paikaltaan ollut olkaluu lumpsahti kuppiinsa. Vanhan herran irvistyskin muuttui tyytyväiseksi huokaisuksi. Mutta Toni tarkkaili Valtterin ilmettä, joka näytti siltä, että tämä yritti parhaansa mukaan peittää ärtymystä.
Vietyään miehen kontrollikuvalle Toni jäi nojailemaan ovenkarmiin ja katsoi Valtteria kulmat kurtussa.
”Ärsyttääks sua nyt se, että mä sain sen paikalleen?”, hän kysyi tuimalla äänellä. Valtteri ei nostanut katsettaan tuijottamastaan näppäimistöstä.
”Ei, vaan se, et mä en osaa”, tämä murahti, ”hyvä vaan, et sä sait.”
Jokin hellä tunne nosti päätään Tonin rinnassa. Valtteri oli kyllä mahdoton perfektionisti.
”No ei kukaan oo hyvä kaikessa”, hän sanoi sopuisasti.
”Mmh”, Valtteri murahti. Toni tönäisi itsensä irti ovenkarmista, käveli Valtterin viereen ja istui tämän pöydälle.
”Lisää kilsoja vaan, juniori”, hän sanoi lempeästi. Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Mikä juniori”, tämä hymähti.
”No, mä oon valmistunu ensihoitajaks, kun sä oot menny lääkikseen”, Toni virnisti. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Saa sut kuulostaa jotenkin vanhalta”, mies hymähti. Toni näytti kieltään.
”Tai sit sä oot vaan nuori,” hän naurahti.

68.   (350 sanaa)

Valtteri jäi katsomaan Tonia mietteliäänä.
”Miks sä oot tääl töissä?”, hän kysyi sitten. Toni kurtisti hämmentyneenä kulmiaan.
”Miten niin?”
”Sä tykkäät enemmän tollasest, missä sä saat puuhaa jotain. Ja varmaan viel enemmän, ku saat tehä jotain hengenpelastushommii”, Valtteri vastasi. Toni hymähti.
”No, ei se ensihoitokaan nyt aina niin ihmeellistä oo”, hän sanoi välttelevästi, mutta oli kuitenkin jotenkin hyvillään siitä, että Valtteri tunsi hänet niin hyvin.
”Ja anyway, lapset ja vuorotyö ei vaan oikeen toimi”, hän sanoi ja hymyili yhteen puristetuilla huulilla. Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Eiks se muka jotenkin järjestyis?”
”Sit niiden pitäis seilaa mun ja Nean välii ihan miten sattuu ja se ei ois reilua kenellekään. Enkä mäkään haluais elää niin, että mun aikataulut riippuu mun exän työvuoroista”, Toni vastasi ärtyneenä.
”Yksinhuoltajatkin tekee vuorotöitä”, Valtteri vastasi jotenkin jääräpäinen ilme kasvoillaan.
”Sä et nyt auta”, Toni hymähti, ”tää menee nyt näin.”
Valtteri nojasi taaksepäin tuolillaan ja risti kätensä rinnalleen.
”Mitä sä tekisit, jos sä saisit vaan ite päättää?”
”Otettaisko seuraava?”, Toni vastasi kuikuillen Valtterin näytöltä potilaslistaa ja väisti tarkoituksella kysymyksen.
”Vastaa kysymykseen”, Valtteri sanoi. Toni vilkaisi tätä.
”Vitun jäärä”, hän naurahti. ”Mä haluisin varmaan olla ensihoidon kenttäjohtaja.”
”No mitä se vaatis?”, Valtteri jatkoi.
”Pitäiskö meidän tehä töitä?”, Toni huokaisi. Valtteri vain katsoi häntä odottavasti.
”Mikä vitun uratentti tästä tuli. Lisää kilsoi ja koulutusta”, Toni sanoi ja katsoi hämmentyneenä takaisin.
”Ai joku ylempi AMK?”
”Joo. Mut samaa vuorotyötä sekin on, et ihan yhtä utopistista, kun on yksin lasten kanssa”, Toni hymähti ja hyppäsi alas pöydältä tarttuakseen oikeasti töihin, jotta he pääsisivät joskus kotiinkin.
”No oisko se sit niin utopiaa, et sä et joskus olis niiden kaa yksin?”, Valtteri sanoi hiljaa. Toni jäi hämmentyneenä katsomaan poikaystäväänsä, jonka kasvoilla oli vain hyvin valtterimainen, vakava ilme. Sydän takoi rinnassa yhtäkkiä tavattoman kovaa ja poskia kuumotti.
”Ehkä ei sit”, Toni vastasi yhtä hiljaa, ja sormenpäissä asti kihelmöi. Valtterin kasvoilla häivähti pieni hymy, ja sitten tämä käänsi katseensa koneeseensa ja alkoi sanella.
Tonista tuntui, että heidän välillään leijui jotain vähän suurempaa, kuin mihin kumpikaan oli valmis ja mitä kumpikaan ei sanonut ääneen. Joka tapauksessa hänen oli koko loppupäivän vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin Valtterin katseluun.

XLVII

(A/N: mietin, että kirjoitanko tätä ollenkaan, mutta sitten tämä osui liian mehukkaasti just tähän numeroon ja en voinut vastustaa.)

69.   (350 sanaa)

Heinäkuun lopulla helleaalto jatkui ja ilma oli ollut koko päivän painostava, ukkosta lupaileva. Lomapäivän kunniaksi Toni, Valtteri ja lapset olivat käyneet Ruissalossa rannalla ja kasvitieteellisessä puutarhassa, ja lasten mentyä nukkumaan Valtteri oli jäänyt vielä kylään. He olivat pitäneet edelleen melko matalaa profiilia, eikä Valtteri jäänyt yöksi, kun lapset olivat Tonilla.
Sisälläkin oli kuuma, ja Valtterin iho tuntui nihkeältä, kun tämä lojui puoliksi Tonin päällä. Televisiosta tuli perinteinen kesän Bond-leffojen uusintakimara, mutta Toni ei jaksanut keskittyä. Kuumuus väsytti ja sylissä makoileva Valtteri sekoitti hänen päänsä. Hän ei ollut aivan varma, mitä oli tapahtunut, mutta mies oli varastanut täysin hänen sydämensä viimeisten viikkojen aikana. Suhde oli syventynyt yllättävän nopeasti, eikä Toni pystynyt enää hillitsemään tunteitaan mitenkään. Eikä hänen levotonta oloaan varsinaisesti helpottanut se, että miehen läheisyys tuntui hiukan liian hyvältä ja kesän ruskettama iho näytti hiukan liian kutsuvalta. Toni upotti sormensa Valtterin pehmeisiin niskahiuksiin ja sai tämän kohottamaan katseensa.
Ulkona jyrähti ja välähti samaan aikaan. Televisio sammui.
”Voi vittu”, Toni naurahti.
”Et sä ees kattonu sitä”, Valtteri sanoi. Toni hymyili. Valtteri venytteli ja tämän kurkusta pääsi pientä murinaa, joka sai Tonin vatsanpohjan sykähtämään.
”Mä en jaksa kävellä sateessa kotiin. Voinks mä jäädä sun sohvalle?”
Toni katseli komeaa poikaystäväänsä, eikä halunnut tämän lähtevän sylistään yhtään mihinkään.
”Et. Mut voit tulla mun viereen”, hän sanoi hiljaa ja tunsi, kuinka pieni väristys kulki pitkin Valtterin niskaa.
”Ooks varma?”, tämä kysyi ja vilkaisi kohti lasten huonetta.
”No sä nukut kuitenkin omassa nurkassas”, Toni virnisti. Valtteri pyöräytti hymyillen silmiään ja nojasi lähemmäs.
”Tääl on liian kuuma olla niin lähellä”, tämä sanoi huulet Tonin huulia hipoen. Toni tunsi veren jyskyttävän suonissaan.
”Sä oot liian kuuma”, hän mutisi ja kuroi heidän huultensa välisen etäisyyden umpeen. Vaati jo melkoista itsehillintää, ettei hän olisi repinyt Valtterin vaatteita pois, mutta lapsilla oli tapana erityisesti kuumalla heräillä tiheään ja lähteä vaeltelemaan.
”Okei, mee pois, mua panettaa ihan vitusti”, Toni naurahti ja työnsi Valtteria kauemmas. Valtteri nuolaisi huuliaan ja tämän silmissä paloi kuumeinen katse.
”Muakin”, mies kuiskasi. Toni nousi istumaan ja vilkaisi ympärilleen.
”No”, hän sanoi laskelmoivasti ja tunsi olonsa samaksi, kuin teininä vanhemmilta piilotellessaan, ”kylppärin oven saa lukkoon.”
Valtterin kasvoille levisi nälkäinen hymy.