Title: Yhdessä surkeita
Author: Angelina
Fandom: MCU
Rating: K-11
Paring: Angie/John Walker
Summary: “Hienoa, nyt meillä on mukana jo siviilejäkin”
A/N: Okei, tää oli pakko jakaa kahteen osaan koska tabujen dedis on huomenna, enkä vaan saa tätä valmiiksi ennen sitä :'D Toivon myös, että postaaminen potkii mua kirjottaan tän valmiiksi, joten tässäpä part 1 taas yhteen meikäläisen pölhöilyyn. Oon tykännyt Walkerista since The Falcon & Winter Soldier, mutta Thunderbolts made me fall in love with him — ei ollut 2025 bingokortissa, mutta elämä yllättää 
Tässä seurataan aikalailla leffan juonta (joskin aika suurpiirteisesti), joten tää ei välttämättä aukea jos ei sitä ole nähnyt. Suosittelen kuitenkin katsomaan, jos nyt ei tämän ficin takia, mutta edes siksi että se oli pitkästä aikaa hyvää Marvelia <3
Haasteet: Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle VI ja T.A.B.U.T. (self insert or reader-fic)
YHDESSÄ SURKEITA
Vanha ruosteinen ja pölyn peittämä bensa-asema näkyy vasta pienenä pisteenä horisontissa, mutta siitä huolimatta se saa Angien vihaiseksi. Rakennus on onneton perintö kaukaiselta sukulaiselta (jota hän ei ollut koskaan edes tavannut) ja ollut kukoistuksessaan kultaisella 60-luvulla, kenties. Rakennuksesta eroon pääseminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi ja koska kiinteistövero on kuitenkin maksettava, ei perinnöstä ole koitunut mitään muuta kuin päänvaivaa.
Ja päänvaivaa Angie ei olisi kaivannut elämäänsä enää yhtään enempää.
Päästyään perille hän hyppää ulos pakettiautostaan ja kävelee suoraan ruosteisille oville katsomatta ympärilleen. Ovet avautuvat kovaäänisesti naristen ja ääni tuntuu lähes pilkalta.
“Mukava nähdä taas, maanvaiva!” Angie huikkaa sisään astuttuaan. “Jos huominenkaan ostajaehdokas ei —”
Loput sanat takertuvat kurkkuun, sillä hänen bensa-asemansa ei olekaan enää autio. Neljä siististi köysiin ja johtoihin sidottua, mustelmilla ja ruhjeilla olevaa ihmistä istuu siinä, missä aikanaan oli aseman nosturi.
“Mitä helv —”
Joku työntää hänet selästä peremmälle ja narisevat ovet loksahtavat takaisin kiinni. Nyt niiden ääni ainakin pilkkaa ja ihan syystä; hän kuolee tähän surkeaan rytöläjään.
Pelosta huolimatta Angien aivot yrittävät rationalisoida tilannetta ja hän katsoo tarkemmin lattialla istuvia panttivankeja. Nainen tummassa hupputakissa, muutamaa kokoa liian pieneen trikooasuun pukeutunut parrakas mies, vaalea nainen joka tuijottaa häntä ilmeettömästi ja mies, jonka Angie voisi vaikka vannoa olevan —
“Etkö sinä ole Temu-Cap?” hän möläyttää.
Mies ei vastaa, mutta hänen ilmeensä muuttuu entistäkin ankeammaksi.
“Ainakin hän tunnisti sinut”, vaalea nainen sanoo naurahtaen.
“Riittää jo”, ääni Angien selän takaa murahtaa. Hän ehti jo unohtaa, että joku lukitsi hänet sisään.
“Kongressiedustaja Barnes?!”
Bucky Barnes huokaa syvään. Hän näyttää siltä, kuin olisi mieluummin missä tahansa muualla, eikä Angie voi häntä siitä syyttää. Ei hän haluaisi itsekään täällä olla.
Barnes kääntyy puhumaan muille jotain ihmiskokeista, jostakusta Bobista ja Valentina Allegra de Fontainesta, jonka kuulusteluista ja edessä olevasta oikeudenkäynnistä jopa Angie on kuullut. Ja jos edes yksi kolmasosa netissä leviävistä huhuista on totta, se nainen on sekaisin.
“Miten me muka pääsemme New Yorkiin?” tummiin pukeutunut nainen kysyy Barnesilta. “Sinä räjäytit meidän kulkuneuvomme.”
“No se nyt ei ollut kummoinen muutenkaan”, John Walker huomauttaa nuivasti.
“Emme me ole lähdössä mihinkään”, vaalea nainen kivahtaa. “Emme me ole mikään tiimi!”
“Olemmehan! Tämä on meidän hetkemme”, spandex-mies jyrähtää silmät innosta kiiluen.
“Te saatte auttaa minua”, Barnes toteaa yksinkertaisesti. “Tai sitten jäätte tänne.”
Hänellä on sentään sen verran tapoja, että hän kääntyy katsomaan Angieta, joka kohauttaa olkiaan.
“Sama se minulle. Tuskin he ainakaan tämän mörskän myyntimahdollisuuksia enää huonontavat.”
Hän miettii hetken itsekseen ja rykäisee sitten, ennen kuin uusi riita siitä, ovatko he tiimi vai eivät, ehtii alkaa.
“Itseasiassa… Minulla olisi kyllä tuo pakettiauto?”
***
“Hienoa, nyt meillä on mukana jo siviilejäkin”, Walker mutisee kiivetessään pakettiauton takaosaan Yelena ja Ava perässään.
“En kai minä nyt autoani teille anna”, Angie sanoo pyöristyneenä. “Vaikka teimmekin sinunkaupat, ei se tarkoita että luottaisin teihin. Eikä millään pahalla, mutta kukaan teistä ei näytä siltä, että olisi tarpeeksi rahaa taskuissa tämän ostamiseen.”
Ennen kuin Walker ehtii vastata, Angie lyö takaoven kiinni ja kiiruhtaa kuskin paikalle, Bucky ja Alexei etupenkillä seuranaan.
“New Yorkiin on vähintään päivän matka”, Bucky toteaa, kuin Angie käynnistää auton. “Oletko nyt ihan varma tästä?”
“Ei minulla mitään muutakaan tekemistä ole”, hän vastaa. “Ja tämä koko Bob-juttu kuulostaa tärkeältä.”
Angie saattoi olettaa, että automatka hylkiösupersankareiden kanssa sujuisi hiljaisuuden vallitessa, mutta hän ei olisi voinut olla enempää väärässä. Alexei ei ole hetkeäkään hiljaa; hän haluaa tietää kaiken Winter Soldierin menneisyydestä — myös ne asiat, joista Bucky ei selvästikään halua puhua ja joita Angie ei missään tapauksessa halua kuulla. Niinpä hän yrittää sulkea etupenkin keskustelun korvistaan ja keskittyä auton takaosasta kuuluviin ääniin.
“Ja sitten minulla on tietenkin tämä”, Yelena sanoo ja ottaa aseensa esiin. Ava nyökkää hyväksyvästi.
“Minulla on kilpi”, Walker toteaa, “ja sitten tämä.” Myös hän kaivaa aseensa ja hänen äänestään kuultaa ylpeys. “Se on pitkähkö.”
Angie tirskahtaa tahtomattaan — 15-vuotiaan huumorintaju — ja Walkerin katse kääntyy. Angie huomaa hänet peruutuspeilistä, mutta miehen ilme ei kerro mitään.
“Entä tuo hattu?” Ava kysyy ja Walker kääntää katseensa pois.
“Hattu? Siis minun kypäräni? Mitä pidätte?”
“No… pidätkö itse siitä?” Yelena kysyy ja Ava nauraa.
Walkerin ja Angien katseet kohtaavat peilin kautta uudelleen ja mies heilauttaa kypäräänsä.
“No?”
Angie puree huultaan ja pudistaa hitaasti päätään, saaden Walkerin lannistumaan.
“Mutta se suojelee minun päätäni…”
***
Yön pikkutunneilla Walker on vaihtanut paikkaa etupenkille, muiden siirryttyä auton takaosaan yrittämään edes muutaman tunnin yöunia.
“Ei sinun tarvitse valvoa”, Angie sanoo urheasti ja yrittää peittää haukotuksen. “Teidän täytyy olla voimissanne kun pääsemme perille.”
“Olen aina voimissani”, Walker toteaa jalkojaan venytellen. “Ja jonkun pitää vahtia, ettei kuski nukahda.”
“Hei, olen juonut jo kolme näitä”, Angie ylpeilee ja heittää tyhjän energiajuomatölkin Walkerin syliin. “Olen elämäni kunnossa! Vielä kun saisin jääkahvin…”
Walker katsoo tyhjää tölkkiä kulmat koholla ja vetää sitten syvään henkeä.
“Tapatat vielä meidät kaikki.”
“Pyh”, Angie tuhahtaa. “Jos ajan kolarin, niin olen luultavasti ainoa, johon edes sattuu.”
“Sehän tässä ongelma onkin”, Walker inttää. “Koska tulit mukaan, joudumme huolehtimaan sinusta. Siviileistä vastuussa oleminen hankaloittaa aina asioita. Olisit vain antanut autosi meille.”
Jokin Walkerin äänensävyssä saa Angien veren kiehumaan.
“Ei minusta tarvitse olla vastuussa. Olen aikuinen ihminen.”
“Aikuinen ihminen, joka lähti noin vain ventovieraiden mukaan hengenvaaralliselle matkalle”, Walker mutisee. “Olet mukana jossakin, joka menee aivan yli ymmärryksesi.”
“Puhut kuin tuntisit minut”, Angie sihahtaa. Hän alkaa jo tosissaan suuttua ja Walker on tietämättään osunut hermoon. Angie tietää toimineensa typerän impulsiivisesti, mutta hänellä ei ole elämässään yhtään mitään, mikä olisi estänyt hänen lähtönsä. Eikä ketään, joka siitä edes välittäisi. “Vain koska minuun ei ole pumpattu ties mitä steroideja, ei tarkoita että voisit olla tuollainen ylimielinen —”
“Ole hiljaa”, Walker varoittaa, “asioista, joista et tiedä yhtään mitään.”
Angie vaikenee, mutta puristaa pakettiauton rattia rystyset valkoisina. Jos muut eivät nukkuisi, hän korottaisi ääntään. Mokomakin ylimielinen, kakkoslaatuinen…
“Ajat reunaviivan päällä. Vaihdetaan, minä voin —”
Angie ohjaa auton takaisin keskelle kaistaa niin tiukalla liikkeellä, että Walker joutuu tarttumaan kauhukahvasta.
“Haista vittu.”
***
Yelena ilmoittaa heti herättyään olevansa nälkäinen ja koska Alexei on päättänyt 20 vuotta liian myöhään olla vuoden isähahmo, pyytää hän Angieta pysähtymään lähimmän kuppilan pihaan.
Angie on väsynyt, turhautunut ja kiukkuinen, joten ajatus pysähtymisestä tuntuu samaan aikaan sekä houkuttelevalta että kauhealta. Toisaalta hänen tekisi mieli vain pudottaa koko joukko kyydistä ja kääntyä takaisin kotiin, mutta lupaus on lupaus. Hän ajaa nämä surkimukset perille New Yorkiin, vaikka henki menisi.
Kun muut suuntaavat suoraan kuppilan tiskille tekemään tilausta, valitsee Angie paikan perimmäisen loossin, kampeaa itsensä ikkunan viereen istumaan ja painaa päänsä pöytää vasten. Ehkä hän ehtii ihan hetkeksi torkahtaa…
Aivan liian pian pöytään isketään vuoroin lautasia, laseja ja aterimia, ja joku osuu häntä vielä kyynärpäällä kylkeen istuessaan alas.
“Mmmh”, Angie mutisee, muttei nosta katsettaan.
“Sinunkin täytyy syödä”, Avan ääni sanoo pöydän toiselta puolelta. “Yelena otti sinulle burgerin.”
“Kiitos”, Angie vastaa, mutta ei vieläkään nosta päätään. Ruoka varmasti tekisi hyvää, mutta juuri nyt hän tahtoisi vain…
Joku heiluttaa lasia hänen korvansa juuressa ja jääpalojen kolina kuulostaa taivaalliselta.
“Auttaako tämä?”
Walkerin ääni kuuluu hänen vierestään ja Angien silmät rävähtävät auki. Mies pitää kädessään valtavaa jääkahvilla täytettyä lasia ja virnistää pienesti ojentaessaan sitä lähemmäs. Walker on tajunnut ottaa mukaan vielä pillinkin ja Angien tekee mieli itkeä.
Hän taitaakin hieman niiskaista, sillä Walkerin ilme muuttuu hetkellisesti hätääntyneeksi. Angie kuitenkin nappaa nopeasti lasin tämän kädestä.
“Saat anteeksi.”
Walker kurtistaa hieman kulmiaan.
“En minä pyytänyt —”
“Saat anteeksi.”Angie ottaa pitkän huikan kahvistaan ja päästää tyytyväisen huokauksen. Walker pudistaa päätään, mutta Angie voisi vaikka vannoa, että miestä hieman hymyilyttää.
“Te olette omituisia”, Yelena toteaa, eikä kukaan väitä vastaan.
***
New York on paskamyrsky.
Valentina on jo ehtinyt puhua Bobin puolelleen ja hän osoittautuu paljon vahvemmaksi, kuin kaikki muut yhteensä. Angie ei ole todistamassa yhteenottoa, mutta asia on helposti pääteltävissä, kun muut raahautuvat mustelmilla, ruhjeilla ja naarmuilla entisestä Stark Towerista takaisin kadulle. Bucky roikottaa irti revittyä metallikättään lähes maassa, Yelena pyyhkii vertavuotavaa nenäänsä ja Walker katsoo lohduttomasti kilpeään, joka on väännetty mutkalle.
“Hän teki kilvestäni tacon!” hän huudahtaa epäuskoisena.
“Tuoko siis oli Bob?” Bucky kysyy ja kiinnittää käsivartensa takaisin paikalleen.
“Me olemme surkeita”, Yelena puuskahtaa.
“Ja se ämmä on ostanut
Tony Starkin tornin itselleen…” Angie mutisee, mainiten omasta mielestään teoista kaikkein kamalimman.
Yelena ottaa kierroksia heidän epäonnistumisestaan ja omasta kurjuudestaan, päättäen purkaa kaiken ulos haukkumalla muut ryhmäläiset vuoronperään.
“Entä sinä sitten”, hän kääntyy Avan jälkeen Angien puoleen. “Mitä sinä edes teet täällä? Ei sinullakaan kovin hyvin voi mennä, kun hyppäät noin vain ventovieraiden matkaan! Sinähän kuolet heti, jos jotain sattuu! Osaatko edes mitään?”
“Hei”, Walker keskeyttää vihaisesti, vaikka on vain päivää aiemmin laukonut samanlaisia kommentteja. “Lopeta.”
“Ja
sinä”, Yelena jatkaa samaan hengenvetoon.
“Ai, nytkö on minun vuoroni?”
“Ei, koska sinä tiedät olevasi täysi kusipää. Sen takia sinun vaimosi ja lapsesikin lähtivät!”
Angie vetää terävästi henkeä ja katsoo Walkeria, mutta tämä ei hätkähdä.
“Wau. Tosi hienoa. Tuntuuko nyt paremmalta?”
Kaikki kääntyvät eri suuntiin toisilleen haistatellen ja ennen kuin Angie ehtii kunnolla edes tajuta mitä tapahtui, hän seisoo kadulla yksin.
“Ette te voi lähteä!” hän huutaa epätoivoisesti. “Teidän piti pelastaa Bob! Teidän piti pelastaa päivä ja olla
tiimi! Teidän piti —”
Angien lause katkeaa kesken, kun pimeys ympäröi hänet.
