6. Aika on sodalla
Kun Ugetsu lauantaina laski konsertin jälkeen viulunsa koteloon, alkoi odottamaton hullunmylly. Sana viraaliksi levinneestä videosta oli kiertänyt ja monet olivat nähneet sen. Ja monet halusivat tietää kuka videolla oleva muusikko oli ja sitä kyseltiin yhdeltä ja toiselta joka näytti vähänkin videolla näkyvältä nuorelta mieheltä. Vaikka onnettomuudesta oli vain muutama päivä aikaa ja kaamea tilanne oli liiankin tuoreena Ugetsun mielessä, hänellä oli rauha asiasta. Hän oli antanut elämänsä Jumalan käsiin, eikä asia vaivannut häntä.
Mutta kaikkia muita asia näytti vaivaavan. Video oli liian outo ja vaati selityksiä.”Kyllä, tuo olen minä. Kyllä, olin putoamassa kuiluun”, Ugetsu kertoi muutamalle joka kysyi häneltä videosta konserttisalilla.
”Kuinka sinä voit olla noin rauhallinen? Kuka tämä videon outo mies on, tämä joka pelasti sinut?” Ugetsulta kysyttiin. Mutta hän jäi ensin sanattomaksi.
”Katso nyt! Hän ilmestyy tyhjästä!” joku sanoi osoittaessaan kännykällä pyörivää videota.
Ei Ugetsu tiennyt mitä hän vastaisi. Ei hän ollut ajatellut sitä, kuka tuo mies oli, eikä sitä mistä hän olit tullut.
Jumalalla on enkelivartijoita siellä, missä niitä tarvitaan.Se mies oli sanonut hänelle niin, Ugetsu muisti. Oliko tämä mies itse yksi näistä enkeleistä? Ei hän tiennyt miten enkelit toimivat tai eivät toimineet tai miltä heidän edes kuuluisi näyttää. Ei hänellä ollut vastausta.
”Ehkä hän on Jumalan enkeli”, Ugetsu sanoi, kun ei keksinyt muutakaan vastausta.
”Uskotko sinä Jumalaan?” yksi muusikoista kysyi. ”Jumaliahan on miljoonia. Kuka niistä joutaa enkeleitä lähettämään?”
”Minä, eh...”, Ugetsu epäröi mitä hän sanoisi. Hän tunsi olevansa selkä seinää vasten eikä hänellä ollut tietoa, viisautta tai rohkeutta sanoa mitään.
”Mu... mutta minä pyysin Jumalaa auttamaan kun putosin”, Ugetsu sanoi. Hän vain sanoi kuinka asia oli.
Toinen muusikko katsoi häntä oudosti ja nauroi sitten.
”Hienoa että löysit jumalan joka auttoi”, hän sanoi ja lähti sitten muiden kanssa pois. Ugetsu kuuli vielä heidän puhelevan kuinka
Murata oli löytänyt pelastavan jumalan.Tällainen kohu ja julkisuus tästäkö nyt nousi? Ugetsu ei tiennyt uskosta juuri yhtään mitään, kun hän joutui jo pyöritykseen. Sitten yleisön joukosta tulivat Kai ja Alexandra häntä tervehtimään.
”Oletko kunnossa?” Kai kysyi heti, sillä hän oli nähnyt kuinka Ugetsu oli piiritetty ja häneltä oli udeltu tapahtuneesta.
”En tiedä”, Ugetsu sanoi. ”Tarvitsen tupakan”, hän lisäsi kädet täristen ja meni ulos. Tupakka ei kuitenkaan maistunut parin hengenvedon jälkeen ja hän tumppasi sen pois sen kummempaa ajattelematta.
*
Ugetsun ovikello soi ja hän päästi Mafuyun ja Akihikon sisään. Kaikki halusivat kuulla videosta. Ja kaikki halusivat tietää mitä oli tapahtunut. Ugetsu ei ollut nähnyt Akihikoa kahteen vuoteen ja oli outoa päästää mies hänen uuteen kotiinsa. Onneksi Mafuyu oli hänen kanssaan. Silti Akihikon kasvoilla oli niin monien tunteitten sekamelska, että Ugetsu ei tiennyt minne olisi katsonut.
”Oletko kunnossa?” Akihiko kysyi ja yritti vastustaa kiusausta halata Ugetsua.
”Olen ehjä kuten näet”, Ugetsu vastasi.
”Olet ehjä, me näemme sen mutta oletko kunnossa?” Mafuyu kysyi.
Ugetsu katsoi lattiaan. He olivat nähneet hänen lävitseen. Mutta kyllä hän oli kunnossa.
”Ihan totta, olen minä”, hän sanoi ja pyysi heitä istumaan kotatsun äärelle.
Hän tarjosi kahvia ja mansikkatäytteisiä pullia ja istui toiselle puolelle Kotatsua.
”Mitä tapahtui? Mafuyu kertoi että vanha asuntosi tuhoutui”, Akihiko aloitti. ”Ja mitä tällä videolla tapahtuu? Kaikki jotka ovat nähneet tämän, eivät voi uskoa silmiään. Jotkut epäilevät että tätä videota on muokattu. Ei kukaan voi ilmestyä tyhjästä, niinkuin tämä äijä tässä”, Akihiko selitti.
Ugetsu kertoi lyhyesti kuinka hän menetti asuntonsa. Ei siinä ollut paljoa kerrottavaa, eikä hän halunnut muistella niitä viikkoja. Niitä oli sävyttänyt toivottomyys, yksinäisyys ja kurja olo.
”Tämä video. En minä tiedä mistä tuo mies tuli, mutta tiedän mitä hän itse sanoi”, Ugetsu kertoi. ”Hän nosti minut ajoissa ylös ja talutti minut penkille. Minä tärisin ja vapisin eivätkä jalkani oikein kantaneet. Hän antoi minulle suklaapatukan.”
”Sinä otit vieraalta suklaapatukan?” Mafuyu kysyi.
”En minä sitä silloin ajatellut. Mutta otin ja söin”, Ugetsu kertoi. ”Se mies sanoi että Jumalalla on enkelivartijoita siellä missä heitä tarvitaan.”
Akihikon ilme oli melkein järkyttynyt.
Jumala? Enkeli?”Ja uskotko sinä että tämä mies on enkeli?” Akihiko kysyi.
Vaikka, kuka muu voi ilmaantua videoon tyhjästä kuin henkiolento.”Minä...”, Ugetsu aloitti ja hänen sydämensä hakkasi.
Voisiko hän sanoa sen, mitä hänen nyt pitäisi sanoa? Vai olisiko hän vain hiljaa? Kyllä hänen pitäisi kertoa koko totuus siitä mitä hänelle oli tapahtunut.”Kun olin putoamassa pelkäsin että kuolen kun metro tulee. Minä pyysin että Jumala auttaisi minua. Ja hän auttoi”, hän kertoi. ”Se mies vain katosi käytävälle kun katsoin hänen jälkeensä.”
Mafuyu oli kasvoiltaan aivan kalpea, eikä hän osannut sanoa mitään. Hän haukkasi pullaa, mutta ei maistanut mitään.
”Sinä näit kun hän katosi?” Akihiko kysyi.
”En nähnyt. Näin kun hän meni käytävälle ja kun katsoin sinne, en nähnyt häntä. Ja se oli pitkä käytävä”, Ugetsu sanoi.
”Ja nyt olet kunnossa?” Akihiko varmisti vielä.
”Se ilta ei päättynyt siihen. Olin käynyt joitakin kertoja kirkossa ja kuullut asioita. Kun pääsin kotiin, minä lupasin elämäni tuolle Jumalalle joka auttoi minua”, Ugetsu kertoi. ”Hän on Raamatun Jeesus, joka nousi kuolleista. Hän minut pelasti”, hän jatkoi ja sen sanoessaan hänet valtasi rauha ja rohkeus puhua enemmänkin.
Akihikosta tuntui kuin häntä olisi isketty palleaan. Kun Ugetsu oli lausunut ääneen Jeesuksen nimen, hän käsitti että hänen entinen poikaystävänsä oli ylittänyt jonkin sellaisen rajan, jonka yli hän itse ei koskaan voisi mennä. Jumalajutut eivät olleet häntä varten, eikä hän ollut uskonut ikinä näkevänsä sellaista päivää, että ne jutut olisivat Ugetsua varten. Mutta niin vain oli käynyt.
”Sinäkö olet nyt kristitty?” Mafuyu varmisti.
”Kirkolla he sanovat että olemme Jeesuksen seuraajia”, Ugetsu kertoi.
”En ymmärrä”, Akihiko sanoi. Hän ei voinut ymmärtää mitä oli juuri kuullut.
”En minäkään ymmärrä vielä paljon mitään. Mutta sen tiedän, että Raamatun Jumala on sellainen, joka kuulee ihmisten rukouksia ja parantaa. Olen nähnyt kirkolla kuinka ihmisiä parantuu. Se ei ole vain legendaa”, Ugetsu sanoi.
He yrittivät keskustella vielä vähän muutakin, mutta kaikki sanottava tuntui olevan sanottu. Akihiko halusi yhtäkkiä vain pois Ugetsun läheltä. Hienoa, kun hän oli löytänyt elämälleen tarkoituksen, mutta tämä mitä hän nyt oli kuullut, tuntui olevan liikaa. Mafuyu sopi tapaavansa Ugetsun pian uudelleen. Akihikosta näytti siltä, kuin Ugetsun kasvot olisivat loistaneet iloa. Sellaista iloa, jota hän ei ollut koskaan ennen noilla kasvoilla nähnyt. Hän tarvitsi ehdottomasti tupakan tai kaksi.
*
Sitten koitti se päivä, kun Ugetsu sai vakuutusyhtiöltä päätöksen, että hänen tuhoutuneesta asunnosta korvattaisi 70% asunnon arvosta. Yhtäkkiä hänellä oli paljon rahaa. Sillä voisi maksaa uutta asuntoa jostain arvosteltulta alueelta, eikä sen loppuun maksaminen olisi ylivoimaista hänen säännöllisillä tuloillaan. Nyt hän voisi aloittaa etsimään uutta asuntoa todenteolla. Seurakunnalla hän sai oman Raamatun - valkeakantisen, kävi kirkossa ja sai oppia paljon uutta. Ensimmäiset päivät ja viikot tätä uutta elämää eivät olleet helppoja. Hän oli astunut prosessiin, joka jatkuisi hänen koko loppuelämänsä.
Hän yritti aloittaa aamunsa rukouksella ja luki pienen pätkän Raamattua. Se oli aivan hirveää, sillä hän ei ollut mikään aamuihminen. Sitten hän jätti muutaman päivän välistä ja sai huomata, että se ei ollutkaan hyvä valinta. Hän antoi mielihaluilleen vallan ja löysi itsensä klubilta. Se johti siihen, mihin monesti ennenkin – hotelliyöhön miehen kanssa ja tällä kerralla hän oli löytänyt oikein huomaavaisen miehen, jonka kanssa saattoi olla pitempäänkin. Neljän päivän jälkeen Ugetsu kuitenkin tajusi, ettei näin voinut jatkua. Hänen teki mieli oksentaa, kun hän käsitti että oli antanut periksi vanhalle syntiselle elämälleen.
”Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24)Hän oli kompastunut syntiin jälleen kerran, eikä hän tiennyt mitä nyt tapahtuisi.
”Minä menen kotiin”, Ugetsu sanoi miehelle pakatessaan laukkunsa. Hän ei tiennyt mitä hän edes sanoisi miehelle syyksi miksi hän lähti. Mies tarttui häntä ranteesta.
”Meillä synkkaa, älä mene mihinkään”, hän houkutteli.
”Minä... minä olen lupautunut toiselle”, Ugetsu sanoi. Hänen oli lähdettävä.
Kotona Ugetsu romahti. Hän oli kauhuissaan kuinka hän oli saattanut itsensä tähän jamaan. Hän oli ollut miehen kanssa neljä päivää ja nauttinut joka hetkestä, kunnes Jumala avasi hänen silmänsä näkemään mitä hän oli tehnyt. Tätä menoa hänen uudesta elämästä ei tulisi yhtään mitään. Jumalakin oli taatusti pettynyt häneen. Ei hän uskaltaisi enää edes rukoilla anteeksiantoa. Kuka häntä nyt voisi neuvoa? Mitä ihmettä hänen pitäisi tehdä?
Seuraa minua. Ugetsun mieleen nousivat ne opetukset ja puheet, joissa tällaisia tilanteita oli käsitelty. Hän ei saisi antaa periksi. Hän tiesi että näin voisi käydä kerran tai useamminkin, mutta ei hän ei saisi vajota itseinhoon, niin helposti kuin se kävikin.
”Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.”(Sananlaskut 24:16)”Minä seuraan sinua”, Ugetsu sanoi.
Hän laittoi Kaille ja Alexandralle viestin.
Mokasin pahasti. Rukoilkaa puolestani.Hän oli oppinut että voisi pyytää apua eikä jäädä yksin asiansa kanssa. Hänen ei tarvinnut antaa selityksiä. Hän oli saanut ystäviä, joille pystyi jakamaan joitakin asioitaan. Hän yritti rukoilla, mutta se oli vaikeaa. Ei hän osannut edes katua kunnolla. Hän oli varma, että kohta hän löytäisi itsensä klubilta uudelleen. Jos siellä oleva musiikki olikin menettänyt vähän merkitystään, sieltä hän löysi seuraa. Hän oli itse mukavannäköinen nuori mies eikä hänen ollut vaikea löytää seuralaista. Muutamilla klubeilla kyllä tiedettiin kuka hän on.
Sitten Alexandralta tuli viesti.
”Herra sinun Jumalasi on sinun kanssasi, hän on sankari joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” (Sefanja 3:17)Ugetsu, ei Jumala kadu kutsumistaan. Sinä voit aina kääntyä hänen puoleensa, on tilanne mikä tahansa.
Myös Kai vastasi Ugetsun viestiin.
”Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1 Piet. 5:8-9). Älä unohda että paholainen ei voi niellä sinua. Kovaa ääntä ja meteliä se voi pitää. Voit aina sanoa ääneen että kuulut Jeesukselle ja niin paholainen joutuu väistymään.
Ugetsu ei ollut yksin. Hän oli siitä kiitollinen.
*
Ugetsu sai oppia, että hänen pitäisi mennä kasteelle. Se oli opetus ja kehotus niille, jotka olivat alkaneet seurata Jeesusta. Koska kevät oli tuloillaan, oli seuraava kastetilaisuus päätetty pitää muutaman viikon päästä ulkona Okutamassa joen varrella. Sinne oli junalla yli tunnin matka. Ugetsu ilmoitti että halusi tulla kastetuksi. Hän ja ainakin kuusi muuta kastettaisi silloin. Midorima oli heistä yksi. Se päätös ei jäänyt näkymättömässä maailmassa ilman huomiota, sillä Ugetsu koki outoa painostusta ja outoja tilanteita seuraavien viikkojen aikana.
Hän ei hakeutunut musiikkiklubeille tai yökerhoihin, mutta silti hän törmäsi useampaan vanhaan tuttuun. Joku oli alkanut levittää hänestä juttua, että hän oli lupautunut Jumalalle ja että hän oli kääntynyt kristityksi. Se oli totta, ei hän lähtenyt sitä kieltämään. Sitten tapahtui jotain, jolla oli vakavia seurauksia. Ugetsu liittyi mukaan, kun orkesterin porukasta muutamat lähtivät ravintolaan istumaan iltaa. Hän ei ollut tehnyt niin pitkään aikaan, mutta ei se ollut mitenkään poikkeavaa. Heitä oli koolla kahdeksan henkilöä ja pöytä oli varattu etukäteen.
Keskustelu pyöri pitkään musiikin ja konserttien ympärillä, kunnes yksi käänsi puheet Ugetsuun.
”Ensin sinusta levisi video, kun haamu poimi sinut metrokuilusta. Ja sitten monet puhuivat että olet vihkiytynyt jollekin jumalalle. Onko se totta?”
Ugetsu ei olisi halunnut käydä tätä keskustelua. Ne saivat usein pilkallisen sävyn.
”Minä uskon Raamatun Jumalaan”, hän sanoi eikä selitellyt sen enempää.
”Jutut siis pitävät paikkansa”, yksi muusikoista totesi ja loi sen jälkeen merkittävän katseen seurueen toiseen jäseneen. Keskustelu jatkui muissa aiheissa, eikä kukaan kiinnittänyt huomiota siihen mitä tapahtui, kun uudet juomat tuotiin pöytään.
Seurue grillasi lihaa ja Ugetsun lisäksi viisi muuta nautti illasta ja hyvästä ruoasta, kun taas kaksi muuta vaikutti vähän oudolta. Toinen hävisi hetkeksi johonkin ja toinen vilkuili kelloaan. Ugetsu ei antanut heidän häiritä iltaansa, sillä hänellä oli kuitenkin ihan mukavaa. Keskustelukin oli siirtynyt tulevaan kevääseen ja sakurajuhliin, Syh`in suureen stadionkonserttiin ja jonkun muun bändin levyjulkaisuun. Ugetsu joi lasistaan ihmetellen juoman pahaa makua. Mitään muuta ihmeellistä hän ei kuitenkaan huomannut. Hän ei huomannut kuinka nuo kaksi hänen seurueestaan katsoivat häntä silmät suurina.
Kului kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ravintolan aulassa joku korotti ääntään.
”Saimme puhelinsoiton, että joku täällä ravintolassa on välittömässä vaarassa”, paikalle hälytetyn ambulanssin ensihoitaja sanoi. Kaikki ravintolassa hiljenivät hetkeksi ja alkoivat sitten pälyilemään ympärilleen. Kaikki odottivat kuka tarvitsi apua. Yhtäkkiä Ugetsun pöytäseurueesta yksi nousi ja tarttui Ugetsua ranteesta vetäen häntä ylös. Hän tärisi samalla kun veti Ugetsua kohti ensihoitajia.
”Minulla on epäilys, että hänelle on juotettu myrkkyä”, mies totesi hermostuneena.
”Mitä?!” Ugetsu huudahti kauhistuneena.
Ravintolassa alkoi yleinen puheensorina ja kuhina. Ensihoitajat kyselivät Ugetsulta kysymyksiä, joihin hän ei osannut vastata. Joku toi hänen juomalasinsa hoitajille, jotka yrittivät selvittää mitä hän oli juonut. Häneltä mitattiin verenpaine, häntä tutkittiin ja otettiin verinäytteitä. Ja kaikki muut tuijottivat! Ugetsu ei näyttänyt mitään merkkejä tajunnan hämärtymisestä, hänellä ei ollut pahoinvointia, eikä häntä huimannut. Hän muisti vain että juoma oli maistunut pahalta.
”Verinäytteen mukaan olet saanut tappavaa myrkkyä. Miten sinä edes olet hengissä?” Ensihoitaja kysyi pelästyneen näköisenä.
”En minä tiedä”, Ugetsu vastasi ja näytti vähintään yhtä pelästyneeltä kuin ensihoitaja.
Ilta päättyi siihen, kun paikalle tuli poliisi ja vei mukanaan ne kaksi miestä Ugetsun seurueesta, joiden epäiltiin liittyvän myrkyttämiseen jotenkin. Hän sai vasta seuraavalla viikolla vastauksia kysymyksiinsä, jotka olivat pyörineet hänen mielessään.
Kuka hänet oli halunnut myrkyttää ja miksi? Kuka halusi hänen kuolevan?
