Kirjoittaja: faux pas
Ficin nimi: Silkkilakanat valkoiset
Fandom: Bishoujo Senshi Sailor Moon/Beautiful Soldier Sailor Moon
Genre: romance, fluff
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Sailor Ceres/Sailor Chibi Moon
Yhteenveto: Hattaraa ja marenkia (jos et pidä siirapista, niin juokse, villi lapsi, kauas pois täältä)
Varoitukset: -
Vastuuvapaus: Naoko Takeuchi ja Toei animation kunniaan! \o/
A/N: Osallistuu Rare10-haasteeseen parituksella Sailor Ceres/Sailor Chibi Moon.
Tämmöistä. Fluffia. ^^ Tätä kirjoittelen vähän harvemmin, mutta kokeillaan nyt. Tämä on siis se aamu sen yön jälkeen. (ULTIMATE FLUFFIA en voi uskoa tätä) Ja pituus on taas täysin unsatisfactory, mut joo anteeksi.
Lämmin auringonvalo valaisi palatsin valkoisen kivilattian ja valui kultaisina säikeinä Prinsessan sängylle. Säikeet kutittelivat nuoren naisen jalkapohjia ja varpaita, ja Kuun perillisen vuoteen jakava hahmo liikahti. Se kääntyi katselemaan nukkuvaa Prinsessaa ja tuki päänsä kättään vasten. Pitkät, hattaran ja marengin sävyyn sointuvat karkkihiukset lojuivat valtoimenaan ympäri lakanoita ja peittoa.
Ceres katseli toista karkkitukkaa, unen rippeetkin silmistään karistaneena. Aamu oli kaunis, levollinen. Linnutkin lauloivat, mutta jossain kaukaisuudessa, miellyttävän, vaimentavan etäisyyden takana. Ceres ei olisi halunnut rikkoa tätä hetkeä, mutta aurinko kutitteli Chibiusankin hereille. Hiljaa, hänkin käänsi katseensa siihen toiseen pinkkihiuksiseen.
Kumpikaan ei sanonut mitään: hyvien huomenien toivotus olisi ollut niin arkipäiväistä. Ja tämä päivä oli kaikkea muuta kuin arkipäiväinen. Tänään oli hyvä päivä, kaunis päivä. Kultainen ja pinkki, ja valkoinen kuin silkkilakanat. Miksi vetää sitä johonkin niin harmaaseen kuin “hyvää huomenta”?
Tytöt tarkastelivat toisiaan, levollisin, vakavin ilmein. Hitaasti, Ceres upposi takaisin tyynynsä, valkeat käsivarret sängyn päätyä tunnustellen. Ohuet sormet seikkailivat metalisilla kiemuroilla, yhä kauemmas tuntemattomaan, kunnes viimeinen spiraali pudotti sormet Prinsessan poskelle. Chibiusa hymyili, pienesti ja kauniisti. Pienen jäniksen hymy kutsui lisää sormia poskelle, ja kummallakin vaalealla omenaposkella oli pian viisi norsunluista sormea.
Ceres hymyili ja antoi pienen suukon huultensa nurkassa lehahtaa lentoon. Se pyrähti poskelle, sormien lomaan ja sitten sille toiselle suloiselle suukolle, joka toisen huulilla asusti. Makea se oli, se suukko, kuin hattaraa ja marenkia jota naisten päät olivat tulvillaan, täynnä suloisia ajatuksia.
