Ficin nimi: Adam ja aamuheräämisen riemu
Kirjoittaja: Maissinaksu
Beta: Linne
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: Mieto k-11
Paritus: Lucifer/Adam
Genre: Aamullaheräämishömppä
Summary: Oli Adam sitten liian tottunut sähkökitaroiden ujellukseen tai ei, tästä ei ollut herääjäksi kymmenen sekunnin kuluttuakaan. Sen sijaan että kyseinen pölkkypää olisi suvainnut sammuttaa herätyksensä, tämä käänsi kotoisasti kylkeä ja veti peiton päänsä yli kuin kuka tahansa kypsä aikuinen.
A/N: Tästä piti alun perin tulla fluffisempi, mutta teksti eli tällä kertaa omaa elämäänsä. 😄 Kyllä tästä shipistä onneksi fluffia saa! Osallistuu haasteisiin Ikärajahaaste (k-11) ja Otsikoinnin iloja II (päähahmo-otsikko).
***
Luciferin silmät rävähtivät auki, kun Adamin puhelimen herätystoiminto pärähti päälle yhtä tervetulleena kuin märkä rätti keskelle naamaa. Adam oli myös näköjään liian tottunut sähkökitaroiden ujellukseen, sillä tästä ei ollut herääjäksi vielä kymmenen sekunnin kuluttuakaan. Sen sijaan että kyseinen pölkkypää olisi suvainnut sammuttaa herätyksensä, tämä käänsi kotoisasti kylkeä ja veti peiton päänsä yli kuin kuka tahansa kypsä aikuinen.
“Ehei, älä kuvittelekaan”, Lucifer murahti aamukäheällä äänellään ja alkoi kiskoa peiton kulmaa, mikä sai aikaan narisevaa protestointia. “Sammuta tuo riivattu ujellus heti paikalla...!”
“Mhäh, mikä vittu...”
“Puhelimesi!”
Käsittäessään herätyksensä yhä mesoavan Adam kurkotti haparoiden yöpöydälle, sohaisi luurinsa hiljaiseksi ja melkein pudottikin sen näpeistään samaan syssyyn.
“Äh, no vittu, se meni torkulle... Ei voi mitään...” Adam raakkui yhä puoliunessa.
“Hoh, kylläpäs voi.”
“Torkku, Luci... torkku...”
Lucifer pukkasi Adamia hartiaan painokkaana kehotuksena könytä jalkeille. “Et taatusti aloita mitään torkkusirkusta, kuulitko?”
“Anna minun vittu soikoon nukkua –” Adam mongersi tyynyynsä ja seuraavassa hetkessä alkoi jälleen korista onnellisena.
“Voi tätä aamuheräämisen riemua...” Lucifer paineli sormillaan otsaansa ja huokaisi syvään. Mikäli hän Adamin toimintatapoja tunsi, hän aavisti, ettei tämä ollut säätänyt torkutusta kovin pitkän ajan päähän. Luciferin mielestä suunnilleen viiden minuutin välein tapahtuva pakkohavahtuminen oli enemmän kidutusta kuin heräämisprosessin pehmentämistä, mutta jokainen tyylillään.
Hetken kuluttua Adamin kännykkä toden totta sylki jälleen ilmoille kiukkuisia kitaroita, eikä Lucifer olisi pistänyt pahakseen, vaikka koko luuri olisi lentänyt seinään pahki ja vaiennut iäksi.
“No niin, sait torkkusi ja nyt teet jotain järkevää”, Lucifer murahti ja tömäytti Adamia polvellaan kankkuun. “Toimintaa ja heti.”
“Joo-oo-oo, älä marise siinä...”
“Kyllä marisija marisijan tunnistaa.”
Epämääräisesti muristen Adam ryömi puolittain istuvaan asentoon ja armollisesti mykisti puhelimensa.
“Kuka vitun sadisti edes keksi kahdeksalta alkavat yhteisaamiaiset?” tämä nurisi hieroskellessaan tarmottomasti kasvojaan ja unen jäljiltä pystyssä sojottavaa hiuspehkoaan. Sängyn vetovoima näytti kiskovan tätä puoleensa ennätyskiivaudella. “Tai no tiedänhän minä... se oli se kaikin puolin kultainen ja nerokas tyttäresi Charlotte... Olet isänä varmaan ihan sietämättömän ylpeä...”
“Enemmän kuin uskotkaan!” Lucifer virnisti omahyväisesti Adamin yrmyilylle ja hivuttautui lähemmäs voidakseen kuljetella sormiaan tämän selän arpirykelmällä, joka oli jäännös tämän enkelielämän päättäneistä puukoniskuista. “Yhteinen kokoontuminen on lisäksi mitä virkistävin alku päivälle!”
“Ihan vitun virkistävää ja niin edelleen...” Adam mutisi leukoja natisuttavan haukotuksen perästä. “Jännästi luulisi, että nukkuminenkin virkistäisi, hömm?”
“Joskus velvollisuudet vievät voiton, niin mälsää kuin se onkin”, Lucifer virnisti ja kietoi kätensä Adamin kaulaan nautiskellen tämän selän uneliaasta lämmöstä. “Mitäs valvoit niin myöhään... ihan oma syysi, haim sheli.”
“Mistä sinä sen muka tiedät, miten myöhään minä valvoin?”
“Hmmm.”
Lucifer olisi kaikin mokomin ja hymyhuulin voinut kertoa havahtuneensa siihen, kun Adam oli yön pimeinä tunteina kömpinyt hänen viereensä ja suikannut hellän pusun hänen otsalleen, mutta nääääh.
“Minä tiedän lähes kaiken, mitä valtakunnassani tapahtuu...! Mitä oikein kuvittelet?” Lucifer myhäili Adamin korvaan ja suukotti tätä lyhyesti poskelle. “No niin, jolkotapa suihkuun tai – hoaap!”
Adam nojasi varoittamatta taaksepäin, ja samassa Lucifer huomasi tömpsähtäneensä takaisin sängylle ja makoilevansa liiskana tämän rotevan ruhon alla.
“Nyt on sinulla kuule ihan väärä suunta!” Lucifer puuskahti ja muutaman vikkelän käden- ja jalanliikkeen avulla kampesi Adamin suorien raajojensa varaan kuin minkäkin mattokäärön. Eipä sellainen manööveri paljoa hänen voimiaan vaatinut. “Hahah! Mitäs tästä sanot, tolvana?”
“En varautunut tällaiseen, myönnetään”, Adam tyrskähti. “Auh, hei, ei potkita siinä!”
“Voimakeinot ovat se paras keino! Hopi hopi nyt!” Lucifer hekotteli ja tuuppasi toistamiseen Adamia jalallaan takalistoon, ja pienen pehmomukiloinnin perästä tämä sai aikaiseksi könytä vihdoin jaloilleen.
“No niin, sait minut ylös! Oletko nyt tyytyväinen?” Adam murahti ryhtinsä kasassa ja reittään rapsutellen.
“Sinne päin!” Lucifer virkkoi. “Sitä tyytyväisempi, mitä vikkelämmin jolkotat suihkuun.”
“Sinäkö et aio tulla?”
“Miksi tulisin? Saanhan minä puhdistauduttua sormieni napsautuksellanikin – jaa, ööh, tarkoitit seuraan liittymistä”, Lucifer tirskahti, antoi itselleen henkisen litsarin ja väläytti Adamille mitä valloittavimman hymyn, kun tämä lampsi sängyn viereen ja tarttui häntä käsivarsista vetääkseen hänet ylös ja mukanaan kylpyhuoneeseen.