Title: Huono (täydellinen) hetki
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Slice of life, romance
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäissarja hahmoineen ei kuulu minulle, enkä ole saanut rahaa tämän kirjoittamisesta.
Summary: Kaoru on odottanut täydellistä hetkeä, ja sitten Kojiroun huono ajoitus pilaakin kaiken. Vai pilaako?
A/N: Mun ei alkujaan pitänyt kirjoittaa tätä ideaa vielä vaan keskittyä eka toisiin ficeihin, mutta sitten tajusin, että Kojiroun synttäripäivälle kaavailemani fici ei mitenkään ehdi valmistua ajoissa (se venyy ihan liikaa), niin vaihdoinkin kirjoittelun lennossa tähän
Jotai kivaa ja söpöä sen synttäreitä varten. Sain tän idean alkujaan silloin, kun julkaistiin sellaiset SK∞:n hahmojen täyttämät ”hääkaavakkeet/kyselyt” joissa he olivat vastanneet muutamiin häihin/avioliittoon liittyviin kysymyksiin (ja Kaorulla ja Kojiroulla oli moneen aivan päinvastaiset vastaukset
).
Mukana
Idän temppelin paluussa ja
One True Something 20:n kolmoskiekalla (slashilla).
Huono (täydellinen) hetkiKaoru ei ollut koskaan erityisemmin pitänyt muiden ihmisten kosketuksesta. Kojirousta kuitenkin oli kaikkien yhteisten vuosien aikana tullut poikkeus sääntöön – tai ehkä tämä olikin aina ollut poikkeustapaus, erityinen. Yhtä kaikki Kojiroun kosketus tuntui Kaorun mielestä vain hyvältä, oli sen kohteena mikä tahansa hänen kehonsa sopukka, ja oli kosketus itsessään hellä tai kova.
Yhdessä kylpemisestäkin Kaoru nautti, vaikka hänen keskivertoa suurempi kylpyammeensakin oli heille kahdelle ahdas. Saivat he kuitenkin aina aseteltua itsensä ammeeseen samaan aikaan, ja se riitti Kaorulle. Kuuman veden ja Kojiroun vahvojen käsivarsien syleilyssä oli aina ihanan rauhallista ja turvallistakin olla. Kun Kaoru sai itsensä Kojiroun leveää ja lihaksikasta kroppaa vasten ja muutaman ihon kananlihalle nostattavan suudelman niskaansa, hänestä tuntui, että edes kerran elämässään hän kykeni aidosti rentoutumaan.
Se kerta oli yhtä levollinen kuin mihin hän vuosien aikana oli jo uskaltanut tottua. Hänen silmänsä olivat lopulta painuneet kiinni, ja hän nojasi Kojirouta vasten, kuuli ja tunsi tämän hitaat hengenvedot ja miten hänen omakin hengityksensä asettautui niiden tahtiin. Käytössä olleen suihkusaippuan ja hiuksiin levitetyn hoitoaineen tuoksut sekoittuivat viehkeästi toisiinsa, ja kylpyhuoneen sademetsämäinen lämmin kosteus tuntui vain voimistavan sitä pehmeää tuoksukoktailia entisestään.
”Joko haluat nousta?” Kojirou kysyi.
Kaoru vastasi hiljaisella murahduksella, jota ei mitenkään voisi tulkita myöntymiseksi. Kojirou tyytyi siihen, sillä ei hänelläkään ollut mikään pakottava tarve nousta kylvystä vielä pois. Hän kyllä ymmärsi, miten tärkeää sellainen rentoutuminen Kaorulle oli, ja nautti rauhallisesta kahdenkeskeisestä hetkestä itsekin. Hän antoi käsiensä kulkea hellästi Kaorun vartalolla, vatsalta kyljille ja sieltä reisille, silitellen matkalla veden pehmittämää ihoa. Jalkovälin hän jätti kokonaan rauhaan, sillä vaikka heillä joskus olikin tapana tyydyttää toisiaan myös kylvyssä, siihen hetkeen moinen ei kuulunut. Kaoru ynähti tyytyväisen kuuloisena, eikä Kojirou olisi ihmetellyt, vaikka tämä olisi kohta nukahtanutkin.
”Oliko tämä hoitoaine jotain uutta?” Kojirou kysyi painaen nenänsä lähemmäs Kaorun paljasta niskaa. Hän otsansa kosketti tämän päätä kevyesti, jolloin siihenkin tarttui aavistus hoitoainetta. Kaoru mumisi myöntyvän vastauksen. ”Se tuoksuu hyvältä. Jotenkin keväiseltä. Sopii sinulle erinomaisesti jo nimesikin puolesta.”
Siihen Kaoru ei vastannut enää mitään. Kojirou poimi hänen vasemman kätensä hellästi omaansa ja nosti sen vedenpinnan yläpuolelle. Hän ihaili solakoita sormia niin katseellaan kuin kosketuksellaankin, silitteli niiden jo rypistyneitä päitä varovasti ja antoi lopulta omien sormiensa ujuttautua niiden lomaan. Kaoru ei tehnyt elettäkään estääkseen häntä.
”Kuule Kaoru”, Kojirou sanoi sitten katseensa yhä tämän kädessä. ”Menetkö kanssani naimisiin?”
Kojirou ei yllättynyt siitä, että heidän rento kylpyhetkensä muuttui äkkiä hyökyaalloksi, kun koko Kaorun keho hetkessä jäykistyi, ja tämä räväytti silmänsä auki ja kääntyi salaman ympäri.
”Mitä!? Mitä sinä sanoit!?”
Kaoru ei kuulostanut edes puoliksi ilahtuneelta.
”Sakurayashiki Kaoru, tuletko puolisokseni?” Kojirou kysyi uudestaan, ei antanut toisen hyökkäävän äänen hätkäyttää itseään.
Kaoru tuijotti tätä hetken mitään sanomatta ennen kuin käänsi tälle taas selkänsä. Hän tunsi verensä alkavan suorastaan kiehua, eikä se johtunut siitä, että he olivat loikoilleet kuumassa kylvyssä jo pienen ikuisuuden. Ettäs Kojirou kehtasikin aivan yhtäkkiä vain kosia häntä, täysin spontaanisti, kaiken lisäksi vielä kesken kylvyn! Kaorun nopeasti esiin kupliva kiukku ei kuitenkaan johtunut siitä, ettei hän halunnut Kojiroun kanssa naimisiin, vaan siitä, että hän oli jo kuukausia tarkkaan suunnitellut kosivansa tätä itse, miettinyt sopivaa tapaa ja odottanut otollista hetkeä. Ja nyt Kojirou sitten päättikin heivata kaiken hänen huolellisen suunnittelunsa sivuun
kosimalla häntä kesken kylvyn!
”Mikä helvetin paikka tämäkin siihen muka on?” hän kysyi niin, että Kojirou yhä näki vain hänen niskansa. ”Kuka idiootti kosii toista
kylvyssä!?”
”Minusta vain sattui tuntumaan siltä”, Kojirou sanoi pidellen edelleen lujan lempeästi kiinni Kaorun kädestä. ”Mietin miten hyvin sormus sopisi nimettömääsi. Tai siis, olenhan minä jo pitkään ajatellut haluavani kanssasi naimisiin, mutta…”
”Sinulla ei ole tilannetajua sitten niin lainkaan”, Kaoru tuhahti.
”Ehkä ei”, Kojirou myönsi, ”mutta et sinä ole sen aiemmin antanut häiritä.”
”Olen ollut liian myötämielinen.”
”Ja se on ollut kokonaan sinun oma valintasi”, Kojirou sanoi hieraisten nenänpäällään Kaorun niskaa. ”No, miten on, mikä on vastauksesi?”
Kaoru oli alkuun hiljaa. Hän oli vastauksensa kanssa kahden vaiheilla. Osa hänestä suorastaan paloi halusta sanoa ei, ihan vain jo siksi, että häntä ärsytti mokoma spontaani kosinta (ilman sormusta kaiken huipuksi). Hän voisi kieltäytyä vain jotta voisi itse myöhemmin kosia Kojirouta paljon sopivammalla tavalla. Mutta kuitenkin osa hänestä halusi ehdottomasti sanoa kyllä, sillä loppujen lopuksi Kojiroun sanat olivat hänestä kuin maailman kaunein rakkaudentunnustus. Ja kuka nyt ylipäätään edes kieltäytyisi rakastamansa ihmisen kosinnasta, kun kuitenkin halusi tämän kanssa naimisiin? Vain idiootti, eikä Kaoru ollut sellainen.
”Kyllä”, Kaoru sanoi lopulta ja käänsi itseään taas niin, että heidän katseensa kohtasivat. ”Vastaukseni on kyllä.”
”Ihanaa, Kaoru”, Kojirou vastasi ja suuteli tätä hellästi. ”Kiitos.”
”Ei kai tästä nyt sentään kuuluu kiittää!?”
”Olin jo varma, että sanot ei, ihan vaikka vain vittuillaksesi.”
Kojirou todella tunsi hänet hyvin.
”Mietin minä sitäkin”, Kaoru myönsi hiljaa. ”Sillä
minun piti kosia
sinua eikä toisinpäin! Olen jo monta kuukautta suunnitellut sitä, odottanut täydellistä hetkeä!”
”Ihanaa kuulla”, Kojirou hymyili. ”Vaikka sinut tuntien olisit varmaankin odottanut sopivaa hetkeä vuosikausia, eikä se silloinkaan olisi koittanut.”
Kaoru ei halunnut myöntää Kojiroulle, että tämä oli varmaankin oikeassa epäilyjensä kanssa. Eihän hän itsekään osannut edes suoraan sanoa, millaista hetkeä
käytännössä oli odottanut, mikä olisi tehnyt tietystä tilanteesta täydellisen kosintaa varten. Ehkä oli sittenkin parempi, että Kojirou oli ehtinyt kosimaan ensin – nyt heillä oli sentään mahdollisuus päästä naimisiinkin asti.
”No, joka tapauksessa, nyt me kai sitten olemme kihloissa”, Kaoru totesi nojautuen lisää Kojirouta vasten. ”Vaikkei sinulla sormusta ollutkaan.”
”On minulla sinulle sormus”, Kojirou ilmoitti. ”Minulla ei vain ole sitä nyt mukanani, sillä se on kotonani. Vaikka ei se mikään ihmeellinen tai hieno olekaan…”
”Ei se haittaa”, Kaoru tokaisi. ”Minä haluan sen. Se kuuluu minulle.”
”Vai niin?”
”Kuuluu, kuuluu, sinähän se minua juuri kosit. Vai ajattelitko kenties kosia
jotakuta toistakin?”
Kaorun kulmien väliin ilmestynyt ryppy ja närkästynyt ilme saivat Kojiroun hartiat nykimään ja nauruntyrskähdyksen pakenemaan ilmoille.
”Ei, en ajatellut”, hän sanoi rutistaen Kaorua itseään vasten. ”Ei edes ole ketään ’jotakuta toista’. Sinä olet ainoani.”
Kojiroun hymy ja iloisuus tarttui väkisinkin Kaoruunkin, vaikka hän ei nauruun yhtynytkään. Hänen olonsa oli levollinen ja sisältä lämmin, eikä se johtunut vain kuumasta kylpyvedestä. Oli ollutkin erinomainen päätös vastata myöntyvästi Kojiroun kosintaan, sillä vaikka hän olikin aluksi sättinyt tätä suorastaan surkean hetken valitsemisesta, nyt hän oli sitä mieltä, että se oli sittenkin ollut juuri se täydellinen hetki, jota hän itsekin oli jo kuukausia odottanut.