Kirjoittaja Aihe: Hervannan kolmiossa-spin-off || Mitä jos sä oisit silti mun kaa? OSA 3/17 || K11 || Slash, het  (Luettu 2238 kertaa)

Iiko-chan

  • OC-otaku
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Fluffy
    • Iitun Vlogiikalla
Ficin nimi: Mitä jos sä oisit silti mun kaa?
Kirjoittaja: Iiko-chan
Ikäraja: K11
Fandom: Hervannan kolmiossa -romaani
Tyylilaji/Genre: Draama, komedia, slice of life, slash, het.
Hahmot: Hertta, Miska, Miki
Varoitukset:Spoiler alert!
Disclaimer: Ficcini hahmot ovat kirjailija Iitu Ahosen omaisuutta ja hänelle kuuluu kunnia niiden luomisesta.
Yhteenveto: On kaksi poikaa, yksi tyttö, yksi parisuhde ja pari suhdetta. Mitä jos sä oisit silti mun kaa on ficci pitkäksi venyneestä reppureissusta, joka juoksee lomitse Helsingin, Jyväskylän, Outokummun ja vastakkainasetteluiden.

A/N: Lyhyestä virsi kaunis - tervetuloa lukemaan spin-off-tarinaa vastikään päivänvalon (n. 2 kk sitten) nähneestä esikoiskirjasta Hervannan kolmiossa! Kyseinen teos on ystäväni käsialaa ja ihastuin lukiessa näihin hahmoihin siinä määrin, että ajattelin kokeilla onneani heistä kirjoittamalla. Ystäväni Iitu on tarinalle antanut hyväksyntänsä ja toiminut myös mentorina, sillä kyseessä on pikemminkin romaanin pre-quel kuin spin off. Tarina siis sijoittuu aikaan ennen romaanin tapahtumia, joten mikäli mielitte romaaninkin etsiä ennen tämän ficin aloittamista käsiinne niin varoitus - tämä tarina saattaa sisältää spoilereita itse kirjasta.

Julkaisen lukuja kerran kahdessa viikossa-periaatteella yleensä näin maanantai-iltaisin. Nyt ei muuta kuin napatkaa hyvä asento ja lähdetään kohti tarinaa!

Osa 1

   Aamu oli tuskin valjennut Mikille, kun tämän puhelin alkui karjua yöpöydältä. Aamu-unisuudestaan kuuluisa poika yritti unesta sokeana etsiä tietään äänen lähteelle, pojan alitajunnan miettiessä jo etukäteen kirouksia hänen unisen, melkein koulukiirevapaan aamunsa häiritsijälle.

”Haloo?”

”ET IKINÄ USKO JUMALAUT, MITÄ AION SEURAAVAKSI SANUA?” kuului toisesta päästä huuto noin tuhannen desibelin voimalla. Miki irvisti, hän ei vieläkään ollut tottunut siihen että hänen tärykalvonsa yritettiin halkaista ennen aamiaista.

”Miska, mitähä me on puhuttu siitä ettei mua enää saa herättää aivotärähyksellä tai tärykalvojen puhkomisella?”

”ÄLÄ KEHTAA OLLA TOMMOONE HET AAMUSTA,HIEKKANEN! MULLON ISOJA UUTISII, taliaivo!” Miska jatkoi huutokonserttiaan.

”No älä ite kehtaa olla! Perkele, mikä voi olla ihmiselle tärkeempää ku hilijainen aamu..” Miki urahti ja raapi takkuista, ylikasvanutta pehkoa silmiltään. Aamu tunkeili Miskan kanssa huoneeseen pieninä loppukesäisivä valonjuovina, ärsyttäen Mikin jo valmiiksi helliä pupilleja. Kello lorvaili laiskasti kohti puolta yhdeksää, mikä oli Mikille ihan liian vähän kun otti huomioon että tämän ensimmäinen oppitunti alkoi vasta puolentoista tunnin päästä.

”Jos teikäläisen sävy on tuo, niin ei kai sitte mikkään”, Miska murahti huomattavasti lauhemmin. Miki huokaisi, tavallaan kiitollisena siitä että Miska tajusi laskea melutasoaan, joskin turhautuneena siitä että tämän vaakakuppi holahti heti synkemmälle syrjälleen kun Miki ei yhtynyt kaverinsa riemuun alta kahden sekunnin.

”Okei, anteeks että olin niin pallinaama. Kerrohan ny mikä on homman nimi, kaip mun on joka tappauksessa kohta-”

”Mä pääsin kouluun.”

Mikin unetus melkein unohtui. Poika kampeutui sänkynsä reunalle istumaan.

”SÄ MITÄ?!”

”Wou, elä ny sää ala huutammaan vuorostas!” Miska ivasi.

”Hei mihikä kouluun? Tai siis mihinkä niistä? Mitä alaa? Minnekkä päin Suomea?” Miki sopotti. Miska soljui sulaa naurua hänen korvakäytäviinsä, kuin paikaten aiemmin aiheuttamaansa hetkellistä korvavauriota.

”Uotappa, mä kirjaan kaikki sun kyssät ylös ettei mikkää vahingossakkaa unohu..”

”Elä ny kehtaa kukkoilla. KERRO!”

”No musta taitaa neljän vuuen kuluttua tulla isän lailla semmone maaviljelijäinen, joka on Euroopan Unionille:lle vihainen”, Miska viimein päästi Mikin jännityksestä.

”Ai jumalauta, JES, AGROLOGIKSI?! Minnekkä päi, eiks siitä ollu joku korkeakoulupuoli ainakkii Oulun suunnilla?” Miki hurrasi. Hetkeksi linja madaltui pelkäksi kohinaksi. Miki laski jalkansa maahan ihmetellen, minne Miskan ääni kaikkosi.

”No siis... onha siällä. Mut mä en päässy sinne.”

”No minne si?” Miki uteli. Poika riipi samalla sälekaihtimiaan ylemmäs, aamuihin oli yleensä miellyttävämpää herätä kun aurinko siivilöityi hellän määrätietoisesti sälekaihtimien raoista, eikä valtavana valopallona suoraan sarveiskalvoille.

”...Saarijärvelle”, Miska totesi.

”Okeiiii.. Ja se on missä?” Miki kysyi onnellisen tietämättömänä.

”Ei hitto Miki, että sä osaat joskus olla hölömö.”

”Ei mun oo ikinä tarvinnu käydä siellä, niin hittoako mun tartteis tiätää että missä päin maalimaa semmonen paikka etes on? Kuulostaa iha sille ku se ois jossain Porin lähellä tai jotaki.”

”No täältä on sinne autolla, ilman ruuhkia hyvällä lykyllä vajaan neljän tunnin matka. Se on Jyväskylästä tunnin matkan päässä, semmonen tosi pieni kaupunki joka pikasen nettiselauksen tuloksena on tunnettu ainaki ananas-kinkkupitsasta ja kesäsistä tanssilavoistaan.”

Mikin silmät levähtivät kaivonkansiksi.

”Oho. Ompas aika kulttuuripitäjä.”

”Niin. Et sei mikkään pikkukylä tunnin päässä täältä sitten oo.”

”No sittehä se sopii sulle kauheen hyvin, sä kun oot tommonen ituhippi.”

”Joo, ja sä oot varmaan kauheen onnellinen kun mun kaltainen hörhö lähtee sun lähikontakteista muualle onneaan etsimään.”

Miki alkoi heilutella vaivaantuneesti jalkojaan, Miskan äänestä kuuluva tunne takertui hänen kehoonsa ja kulmakarvoihinsa. Miki ei osannut nimetä tunnetta, mutta tunsi sitäkin paremmin sen raapivan läsnäolon.

”No höpönlöpö. Ei heti mennä niihin ankeisiin juttuihin nyt, kun sä oot viimein saanu elämääs muuta tekemistä kö Crash Bandicootin pelailun ja ajoittaiset valokuvaushommat paikallislehessä.”

”No joo. On tää kyl aika siistii. Tiäkkö oikeesti, meikä lähtee viimein hemmettiin täältä!”

”No elähän kuuleppa. Onha se kolme vuotta Paltamossa ihan kauhean pitkä aika”, Miki totesi venytellessään itsensä ylös sängynreunalta.

”Sanoo jäbä, joka on asunu täällä jumalan jalkapohjan alla koko halavatun ikänsä”, Miska vinoili.

”Ja ton sanoo jäbä, joka ekana koulupaikan saahessaan alakaa itkeä sitä, että joutuu sanomaan jäähyväiset parhaalle paltamolaiselle kymppiluokkalaiselle.”

”Ja ton sanoo jäbä, jonka mielestä me nytteki asutaan turhan kaukana toisistamme, kun välissä on viitisentoista kilsaa”, Miska nauroi ivaten.

”No se nyt on eri juttu! Mä... valitan siitä ehkä vaan huvin vuoksi, en sen takkii että se oikiasti mua haittais”, Miki vähätteli.

”Niin justiin. Eli kun meidän väliin tulee useita satoja kilsoja niin sä et varmaan koskaan enää valita välimatkoista?”

”Älä nyt mee tollasiin asioihin vielä. Eiks meidän pittäis ennemmin juhlii ja riemuita siitä, että sun kaltane lantahousu viimein pääsee tekkeen jotain tolla niinsanotulla elollaan?”

”Pfff. Älä kehtaa vittuilla, ipana.”

”Sori, papparainen. En sorru siihen toiste ettei sun herkkä mielenterveys romaha”, Miki totesi kavutessaan vaatekaapilleen. Kellonviisarit laahasivat tomerasti kohti aamuyhdeksää, toisin kuin Mikin motivaatio etsiä kouluvaatteita päälleen.

”Sä oot ihan hirvee ihminen, kun alat haukkua mua ennen aamukahveja, Miki.”

”Kukas tässä herätti kenet karjumalla yhen korvakäytävän melkein rikki?” Miki tajusi jo nauraa asialle.

”Oho. No sori siitä. Se oli iha spontaani vahinko.”

”Niitähän sulle sattuu, taukki.”

”Kiitos, kyllä mäkin tykkään musta. Mut siis mää tahtoisin vähän oikeasti pailata tän jutun takkii. Tuutko meille tännään vaikka kylään ku pääset leikkikoulustas, niin tehhään jottai?”

”Onks tää kuttu vaan mulle, vai onks siellä kolometuhatta muuta älijöttäjää?”

”Ehkäpä, ehkäpä eip...” Miska arvuutteli. Pojan puheiden taustalla pihisi kahvikeitin, mikä sai Miskan kaipaamaan alakerrassa odottavaa vedenkeitintä.

”...Ei toi oo mikään vastaus!” Miki naurahti etsiessään puhtainta mustaa paitaansa.

”No tuu vaan tänne niin näät sitte. Tai sitte mä voisin hakkee sut koulusta, kun pääset vapaaillan viettoon. En mää ees usko, että nää senniilit sitä paitti antaa mun pittää mitään isoja juhlia, kun mennään kuiten vasta torstaissa.”

”Ei sentään mennä tiistaissa, niinkö viimeksi kun sulla oli fiestat”, Miki muistutti housuja kaapista tempoessaan.

”Hei siitä ei puhuta. Moneltas sä pääset koulusta, niin mä hajen sut Valmulla?”

”Ei helevetti, et tuu koululle sillä rähjällä.”

”Mä vaihoin siihen just uudet penkit!”

”No wau, upeeta! Mä pääsen kahelta.”

”No wau, upeeta!” Miska matki kaveriaan. Miki hymyili puhelimelle, pyyhkien unenjäänteitä silmäkulmistaan matkalla alakertaan.

”Tää sun tapa tunkea ittees mun elämään on muuten erittäin tyylikäs. Sä et ees kyselly, oisko mulla jotain muuta menoo elämässä tänään.”

”No ei se oo kauheen vaikeeta. Eihän sulla oo muuta elämää, kö mää.”

"Elä ny kehtoo, Härmä.”

”Kehtoon mää! Mutta nyt mun pittää männä kehtoomaan vaan tota mun kahveeta, niin son moriens!”

Miska lopetti puhelun ennen kuin Miki ehti hyvästellä. Poika jäi tiiraamaan puhelintaan noin kolmeksi sekunniksi huvittuneesti, tyrskähti tahtomattaankin ja veti sitten motivaationsa kohti edessä loimottavaa ”leikkikoulua”, jota kaikki Miskaan lukuun ottamatta kaikki hänen tuttavapiirissään ihan kymppiluokaksi kutsuivat.


// Kommentit on erittäin jeees ja toivottuja :3!
« Viimeksi muokattu: 09.01.2017 23:10:19 kirjoittanut Iiko-chan »
Sinä, olen täällä!
YouTuben
toisella puolen...

Iiko-chan

  • OC-otaku
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Fluffy
    • Iitun Vlogiikalla
A/N: Helou jälleen ja hauskaa tapaninpäivän iltaa! Parin viikkoa on mennyt ensimmäisen luvun postauksesta, joten tässä tämän tarinan osa 2!


Osa 2

Miki tuijotti opettajansa tylsiä laskukaavoja ja koetti nähdä niissä jonkinlaista tolkkua, mielenkiintoa tai ideaa. Kello tikitteli laiskan kissan lailla kohti iltapäiväkolmea, ja Miki tunsi polttavaa vihaa sitä kohtaan joka oli keksinyt sijoittaa matematiikan kaksoistunnit torstai-iltapäivään. Tuolloinhan oppimismotivaatio oli yhtä korkealla kuin siipirikko lintu matkalla etelään.

Poika norkoili tuolinsa reunalla vailla motivaatiota. Kaljuuntuva ukonlerpake kääntyi tuhannennen kaavansa piirrettyään kohti oppilaitaan, joista kolmasosa oli uinahtanut. Miki ei vielä onnekseen kuulunut kyseiyseen porukkaan, mutta hänen mielenkiintonsa kyllä muuten vaan hipoi tylsyyden ääriviivoja.

"Haluaisiko joku tulla taululle, ja koettaa ratkaista nämä esimerkiksi laittamani yhtälöt?"

Mikin molemmin puolin istuvat muka-fiksut nuorekot kohottivat kaikkitietävät kätensä. Miki ei tiennyt inhotako vai kadehtia nassikoita, kun näillä tuntui olevan joku käsitys noista yhtälöistä, joissa hänen silmäänsä oli enemmän kirjaimia kuin numeroita. Miki oli lapsesta saakka ihmetellyt, miksi kukaan halusi änkeä kirjaimia matematiikkaan. Eihän äidinkielenkään kirjoihin ollut väen vängällä ängetty numeroita sellaisiin kohtiin, mihin ne eivät vain millään logiikalla sopineet. Tai eivät ainakaan Mikin logiikalla. Matematiikassa sen sijaan kirjaimia sai änkeä heidän opettajansa mielestä tunkea kirjaimia enemmän, kuin varsinaisia kirjaimia.

"Haluaisko se Mikaeli vaikka tulla yrittämmään?"

Mikin suu kurtistui entisestään. Jos hän jostain ei tykännyt, niin siitä kun opettajat koettivat väen vängällä käyttää hänen oikeaa nimeään lempinimen sijaan. Miki oli kymppiluokkansa aikana käännyttänyt noin kolme opettajaa käyttämään Mikiä Mikaelin sijaan. Loput opettajista sortuivat Mikaeliin, joskin muutama muka-erilainen yksilö yritti väännellä Mikistä omia lempinimiään. Miki oli koonnut niitä jo listaksi saakka, josta löytyivät tällä hetkellä Miiikkaeli, Miikka, Mikilauta, Miki Lauda ja kolonna muita typeryyksiä.

"Sori, mää saatoin tipahtaa kärryiltä noin nelijä vaihetta sitten..." Miki veti pakasta parhaan pokerinaamansa ja koetti näyttää fiksua naamaa. Maikka katsoi häntä yhtä ymmärtäväisesti kuin älyllisesti jälkeenjäänyttä nassikkaa.

"Niin. Noh, emmeköhän myö yhessä saa tämän laskeskeltua. Aloitettaan vaikka siitä, että mitäs toisen asteen yhtälössä tuli ensimmääsenä laskea?"

"Öööö.. Omat sormet?" Miki heitti. Puolet nuokkuvasta luokasta tirskahti. Opettajaa Mikin viisastelu ei kuitenkaan ilahduttanut.

"Noh. Niin. Nokkelaa, ei voi muuta sanoa."

Miki nojasi taaemmas penkissään, tämän vieressä istuva nörttityttö ei vaikuttanut olevan tämän näsäviisailusta yhtä mielissään.

"Anteeks, mä en ennää muista. Mut Elena täs mun vieressä vaikuttais olevan enemmän kartalla, niin mitä jos sä kyssyisit siltä?" Miki ehdotti. Opettaja katsahti poikaa jollain tavalla onnettomasti, kuin häveten sitä ettei Mikiä kiinnostanut hänen armas algebransa hevonhumpan vertaa.

Mutta kuten aina, opettaja antoi mieluummin periksi kuin jäi saarnaamaan Mikille tämän matemaattisesta lahjattomuudesta. Poika nojasi penkissään taaksepäin, ja koetti oppitunnin viimeisen vartin näyttää niin skarpille kuin mahdollista. Hän ei tahtonut harteilleen mitään koulupahiksen mainetta, vaikka välistä melkoiseen ilkeilyyn omaa tyhmyyttään sortuikin. Tosin useimmiten se oli tähän mennessä ollut Miskan syytä. Onneksi se mokoma tonttu ei enää riekkunut riesana samassa koulussa.

Puhelimen välityksellä tämä tosin oli terrorisoinut Mikiä likimain jatkuvasti siitä asti, kun oli suuren koulupomminsa tussauttanut pöytään. Miska oli pelkästään matikan kaksoistuntien aikana spämmänyt Mikille kuvia voitonjuhliensa juomista, koulutuspapereistaan, matkastaan Postiin ja ties minne. Miki olikin mielessään päättänyt kostaa pojalle urakalla päästessään koulusta, ikään kuin palauttaakseen tämän jälleen maan pinnalle. Liiallinen leijuminen ei sopinut Miskalle - tämä oli hauskempaa seuraa, kun ei egoillut omilla onnistumisillaan.

Viimein kello naksahti viittä vaille kolmeen, jolloin horrostaneet oppilaat alkoivat havahtua unistaan kamoja pakatakseen. Opettaja huuteli ja raapusteli taululle kotitehtäviä, joihin apua kuulemma tarjoaisi aina yhtä upea Internet ja matemaatikkojen auttava puhelin. Miki ei ollut koskaan uskaltaunut testaamaan opettajan auttavaa puhelinta, koska kyseessä saattoi olla elämäänsä katkeroituneen opettajan yritys saada oppilaansa vahingossa soittelemaan seksi- tai terroristilinjoille. Miki pakkaili itsensä ripeydellä kasaan ja livahti ovista käytäville.

***

Miska oli jo vastassa koulun ovilla muovikasseineen ja virneineen. Miki yritti vetää pokerinaamaa tai rehellistä synkkyyttä kasvoille toisen nähdessään.

"Morjes. Pääshän se meijän pikkukoululainenki viimein velvollisuuksista eroon", Miska yritti egoilla kaikessa aikuisuudessaan.

"Sun ja mun ikäero on tasan yksi vuosi, kolme kuukautta ja neljä päivää. Että älä kehtaa leijailla siinä, kun se ei pue sua", Miki totesi. Miska kohautti olkiaan, mikä sai tämän kädessä olevan kassin kilisemään. Miki vilkaisi hämärää pussia epäillen.

"Et kai taas oo pannu sitä Perälän Eskoa sulle hakumieheksi?"

Miska yritti vääntää kasvojaan rehellisiksi, huonolla menestyksellä.

"Hei, minä sää mua piät?”

”Esim ihmisenä, joka on jo meijän ens kertaa tavatessa ollu enemmän kännissä, mitä selevin päin:”

”Miiikiii, et viittis olla tommone ilonnujertaja. Oonha mää meijän yhteisen taipalleen aikana enemmän kuiten olla selevin päin, mitä hipukassa.”

”En ois siitä niin varma, kun sun puhheita kuuntelee.” Miska mutristi suutaan, niin kuin aina kun Mikin jutut menivät hänen mielenkiintonsa ohi.

”Jos vaan mentäs nyt meille päin?”

Miki oli jo puolimatkassa joohon, kun tunnisti ulospurkautuvien yläastelaisten joukosta kovin tutut kasvot. Keskipitkät ohrankellervät hiukset, ovaalit sinisilmät ja edellisviikonloppuna hankittu neuletakki kohottivat pojan käden tervehdykseen.

”Moi Hertta!”

Miska väänsi laiskasti niskojaan, nähdäkseen samanlaisen vilauksen kyseisen tytön piirteistä. Hertta kohotti alkuun kätensä kömpelösti, mutta sujahteli sitten luokkalaistensa lomasta poikia päin.

”Näkeehän suakin pitkästä aikaa”, tervehti Miki Herttaa uusilla sanoilla ja painoi tytön poskelle spontaanit huulensa. Tytön ihonsävy muuttui vaaleasta punervaan, tämän suupieliin puolestaan kirposivat syvät hymykuopat. Hertta harvemmin nauroi ääneen, mutta hymyjä tämän huulille ilmiintyi niitäkin enemmän. Siksi Miki olikin ristinyt tytön hymykuopat naurukuopiksi, joihin tämä varastoi parhaita nauruja pahojen päivien varalle.

”Pitkästä aikaa? Vastahan me toissapäivänä käytiin leffassa...”

”Niin, mut sillon mää kahtoin valtaosan ajasta De Niron naamaa,en sua.”

Taas Hertan posket kuplivat uusia virneitä. Miki pyyhkäisi tytön silmille harhailleet hiukset sivuun, naurettavan höttöinen ilme silmissään.

”Krhmn. Moi, Miska”, sai Hertta nolostukseltaan aikaiseksi tervehdyksen. Miska oli alkanut kääriä mielenosoituksellisesti tupakka-askinsa papereita, ja varisti tottuneesti röökiä suupieleensä.

”Morjenttes. Niin Miki, olikko sä lähössä mun mukaan vai lähekkö Hertan kanssa tekkeen jälkikasvuu?” Miska vittuili Mikille, joka näytti unohtaneen järjelliset ajatuksensa Hertan pisamaisiin poskiin. Hertan naama valahti vaihteeksi kalpeaksi, myös Mikin pärstä otti mallia tytön värisävystä.

”Joo. Tota ei me.. t-tai siis niin.. Joo. Mennään vaan. Ei Hertta vois tulla meidän mukaan?” Miska painoi Herttaan katseen, joka samalla pyysi anteeksi ja kielsi kaiken.

”Mmmnho... mä en usko että Hertta viihtyis meidän juttujen parissa. Kun meijä kaltaaset kaks idioottia alkaa jauhaa kukkudeetä, niin sitä ei halluu olla ees kukkaan puolijärkinen kuulemassa”, Miska vielä totesi.

”Se on kyl totta”, Miki yhtyi kaverinsa sanoihin, tarraten samalla Herttaa kämmensyrjästä.

”Soitellaaks vaikka tännään illalla? Ois kiva viikonlopun kunniaks tehä jotaki kivvaa.”

”No sehä kuulostoo kivalta”, Miska irvaili väliin. Miki töni poikaa koipeen omalla jalallaan.

”Hyppää rotkoon, Härmä.”

”Mielelläni!” Miska kukkoili takaisin, savuketta jo hullunkurisesti suupielestään roikottaen.

Miki vaihtoi Hertan kanssa vielä kaksi teinisiveää pusua, kolme kevyttä katsetta ja puolentusinaa sokerisanaa ennen kuin pojat pääsivät liikkeelle.  Miska puski vanhalla Valmetilla perheensä omakotitalolle Jokirannantiellä.

”Koton ollaan, onks tääl kettää?” Miska huuteli eteisestä. Talosta vastasi hiljaisuus, yksi harvinaimmista vieraista Härmän residenssissä. Miskan lisäksi taloa asuttivat tämän äiti, isä ja yksi isoveli yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Vaikka talossa oleva mekkala oli täysin erilaista mitä Mikin kotona, tuli Mikille aina kotoisa olo kun hän kuunteli Miskan kanssa puolikorvalla tämän perheenjäsenten enemmän tai vähemmän räikeitä vuoropuheluita.

”Joha on. Saahaan ehkä peräti olla pari tuntii rauhas niiltä haahkoilta”, Miska tokaisi tennareita pois potkiessaan. Miki veti omat kenkänsä pois säyseämmin, vilkuillen huvittuneesti Miskan aggressiivista riisuuntumista.

”Teidän meteli on vielä ihan mukavaa. Toista se on, kun kaks kaheksanvuotiasta huutaa iltapäivästä iltapalaan saakka yhtä kurkkua animaatioiden tunnareita ja höpöhöpöjä koulupäivästään.”

”Ai saakeli, totta. Mä kuulen edelleen vähän painajaisia siitä viime kerrasta, kun teillä kävin älijöttämässä”, Miska irvisteli.

”Älä nyt. Tytöthän ihastuu suhun joka kerta enemmän, kun vaan isket koipes meiän kynnyksen yli”, Miki tirskahti. Miska kääntyi Mikiin, ja porasi sarkastisillä silmillään reikiä tämän naurunpuuskaan.

”Joo. Mä otan nyt kurkunkostuketta, koska en kestä sua enempää selvin päin.”

”Hei come on! Onks äijä oikeesti nykyään NOIN munaton?”

”No en, mutta sun jutut on! Pitää ottaa jotain kaltaistani kaveria, kun sulla kulukee jutut vaan naisissa ja pikkusiskoissa”, Miska jurnutti kävellessään keittiöön. Miki seurasi hymyjä täynnä, joskin hämääntyneenä.

”Puhunko mää muka nykyään liikaa mun naisjutuista? Vai harmittaaks sua vaan, ettet sä oo enää meidän suosikkipuheenaihe?” Miska laski kilinäkassinsa pöydälle, ja kaivoi sen sisällön pöydälle. Miki meinasi taas revetä, kun olutpullojen sijaan Miska laski pöydälle kaksi puolen litran lasipullollista perinteistä vichyvettä ja omenalimsaa.

”Oho. Osaatha säkin yllättää.”

”Haist' reikää Hiekkanen. Ja mitä suosikkipuheenaiheisiin tulee, niin en mä sano että LIIKAA puhut naisista. Sun jutut on.. vaan ton sun ja Hertan seurustelusuhteen syvennyttyä pyöriny aika paljon sen tytön navan ympärillä", Miska sanoi ja kurotteli tiskikaapista laseja.

”No... Hertta nyt vaan vie mun vapaa-ajasta nykysellään aika palijon aikaa. Ei mulla sen lisäks oo kauheesti muuta...” Miki totesi. Miska sai lasit haltuunsa, loi sitten melkein syyllistävän silmäyksen Mikin piirteisiin.

”...No siis toki oot, mutta... vaikee mun on sun kanssa puhhuu siitä mitä me tehhään, kun sä sen itekin tiiät herra neropatti”, Miki pelasti tilanteen.

”Totta. Ehkä sun sen sijaan pitäis keskittyy tekkeen mun kanssa asioita, ku vaan puhumaan mitä sylki suuhun tuo”, Miska jatkoi.

”No mitäs tehhään? Haluutko hakata mut taas Tekkenissä? Vai metästää lepakoita tai juoksuttaa Miuramia alakerran ja yläkerran välillä?”

”Mä oon jahdannu meidän kissee viimeks 10-vuotiaana, ja sunki pitäis tietää se. Ja Tekken me on hakattu jo melekeen paskaks”, Miska teilasi Mikin ehdotukset.

”No mitä sitte?”

Miska työnsi limsamukiinsa kaksi pilliä, suki rehevää lettiä kasvoiltaan ja oli naaman täydeltä parhainta hymyään.

”Me suunnitellaan tännään meidän kesän jatko-osa.”
« Viimeksi muokattu: 26.12.2016 22:44:51 kirjoittanut Iiko-chan »
Sinä, olen täällä!
YouTuben
toisella puolen...

Iiko-chan

  • OC-otaku
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Fluffy
    • Iitun Vlogiikalla
A/N: Jälleen on holahtanut pari viikkoa viime luvusta! Tässä päästään jo pikkuisen asioissa eteenpäinkin :3

Osa 3


Siitä asti, kun Miska ja Miki olivat jossain Paltamon harvoista kotibileistä tavanneet, olivat pojat tuntuneet pelaavan samoissa lohkoissa, samassa tiimissä, samassa hengessä. Vaikkakin pojat olivat ulkoisesti ja tyylillisesti ihan eri piireistä, olivat nämä kuoriensa alla kuin toisiaan varten veistetyt kaverukset. Miki esimerkiksi rakasti leipomista, Miska syömistä. Miska diggaili urbaania katumusaa, Miki rakasti uutta ja valtavirrasta pois soutavaa musiikkia. Miki oli perheensä esikoinen, Miska kuopus. Miskan aamut pelasti vahva kahvi, Mikin hyvät huomenet loi vastaleivottu pulla.

Ja siinä missä Miska oli erikoisten ideoiden isä, haaveili Miki omaavansa edes puolet parhaan kaverinsa mielikuvituksesta.

”Kakkoskesäloma? Mitä sä meinaat?”

”No kakkoskesälomaa. Vähän niinku Sormusten herroissa niillä hobiteilla on kaks aamiaista.”

”Mä en vielkään ole nähny Sormusten herroja.”

”Ai hitto. Muistutappa, miksi me taas oltiinkaan kavereita?”

”Koska sun jylhä tavoite on todistaa, että voit olla kaveria myös sivistymättömän pölijän kanssa?” Miki irvisteli.

”Niin joo, näihä se olikii. Mut se toinen syy tais olla, että sää aina lähet mun pöljiinki juttuihin kympillä mukkaan.”

”Pöljiinki juttuihin, siinä sä oot kyllä oikeessa.”

Miska virnuili kuin vähäpäinen, kulautti sitten mukinsa tyhjiin ja kaatoi Mikille lisää itsekeksimäänsä höpödrinkkiä.

”Mut joo. Mun perimmäinen ajatus siis oli, että lähdettäis yhdessä pariks päiväks veke täältä. Lähettäis kunnon reppureissulle, poikettais parissa kaupungissa ja tehtäis kaikkee nastaa.”

”Kaikkee nastaa? Ei sulla olis yhtään selkeämpii suuntaviivoi näistä aikeistas, siltä varalta että meijän äiteet ja iskät vaikka vaatis vähän parempaa syytä lähtee kotonta vasta, kun meikälläkiin on koulut vasta alakanu?”

”Totta kai mulla on. Tuu, mennään mun huoneeseen.”

Miskan ja Mikin eroavaisuudet eivät loppuneet poikien ominaisuuksiin, luonteenpiirteisiin, hurmankohteisiin tai yleisiin käytöstapoihin. Siinä missä Miki tykkäsi imuroida huoneensa kertaalleen viikkoon ja pyykätä itse omat kuteensa, oli Miska todellinen korpisoturi. Tämä vaihtoi kuteita enintään joka kolmas päivä, äiti sai retuuttaa tätä viikottain raivaamaan huoneensa lattiat ja soittamaan vähemmän kovaäänistä musiikkia. Miki oli oman äitinsä kullanmuru, Miska ajoittain todellinen murheenkryyni. Ei tätä ihan nuorisorikolliseksi kai kehdannut väittää, mutta suhteessa Mikiin poika oli aika keskeneräinen arkipäivän eläjä.

”Ootko sää millon viimeksi tuulettanu täällä? Viime talvella?” Miki yritti peitellä irvistystä, kun Miskan huone haisi sekä ylimiehiselle myskidödölle että pöydänreunalle unohtuneille banaaninkuorille. Miska murahti.

”Halluutko alottaa vaikka siivoomalla, Hiekkanen? Mullois tuolla imuri ja ”Siivousfriikki-”-essu valmiina ihan sua varte”, poika irvaili tietokonetta käynnistellessään. Miki aukoi suutaan, muttei saanut vastaproteesia huulilleen.

”Sää oot tyhmä.”

”Kiitos. Niin mäkin sua.”

Koneen auki saatuaan Miska haahuili tiedostojen kätköissä pitkän tovin, Mikin naputellessa viestiä Hertalle. Tyttö oli löytänyt kotipihastaan kesyn oravan ja snäpännyt siitä kuvan Mikillekin, niin kuin aina kohdatessaan jotain luvattoman lutua. Mikin Snäppi ei varmaan ikuisuuksiin ollut ollut yhtä kovassa käytössä, kuin hänen ja Hertan aloitettua seurustelun. Miki oli uskaltautunut kuvittelemaan että jatkuva tarve olla kontaktissa tyttöön oli ihan normaalia, ensi-ihastukseen ja ensimmäiseen ”the parisuhteeseen” liittyvää pehmoilua.

”Hertta muuten tietää hobitit. Tai siis Sormusten herrat”, Mikiltä lipsahti. Miska kääntyi poikaan melkein kiinnostuneen näköisenä.

”Aijaa. Okei. Siistii.”

”...No on se miusta. Mieti, se on hei mua sivistyneempi niin ehkä te voisitte kehitellä siitä vaikka yhteistä jutunjuurta”, Miki yritti ehdottaa. Miska kohautti asialle vain olkiaan, keskittyen taas tiedostojensa tavaamiseen sen sijaan että olisi Hertasta keskustelunaiheena kiinnostunut. Poika oli tuntunut pelaavan samaa neglektistä roolia melkein siitä päivästä, kun Miki oli tälle ilmoittanut ensimmäisestä tyttökaveristaan.

Noh, tykkääkö se sussa enemmän hiuksista vai simmuista?” oli Miskan ensikommentti kuulunut.  Ja samoilla kommenttiraidoilla poika oli jatkanut Hertan ja Mikin tökkimistä välillä ivaten, välillä ironisoiden Mikin parisuhdetta. Miki oli melkein ehtinyt turhautua Miskan nuivasta reaktiosta häneen ja Herttaan, varsinkin kun hän oli Miskan omiin parisuhdepelleilyihin suhtautunut tähän saakka avoimen innostuneesti. Ihmissuhdehistoriassa he tosin poikkesivat toisistaan kuin portto ja neitsyt – Miskan parisuhteet olivat jokusen kuukauden mittaisia kevyitä hempeilyjä, jotka tämä viskasi kepoisesti roskakoriin tytöistä tarpeeksi saatuaan. Jos jotain Miki ei pojassa käsittänyt, niin tämän tapaa kohdella deittailemiaan tyttöjä kertakäyttöviihteenä.

”Miksi sää muuten aina piruilet Hertalle?” Miki kysyi. Kysymys ilmeisesti yllätti Miskan, koska tämän villit pehkokulmakarvat kohosivat korkeuksiin.

”Täh? Mitennii piruilen?”

”Kyl sää tiiät. Just tota, ettet tunnu tykkäävän siitä.”

”Älä hei kehtoo. Kyllähän mä Hertasta tykkään. Tai enhä mää sitä kauheen hyvin tunne.”

”Eiks me voitais joskus vaikka hengailla yhessä? Hertta on kuitennii ollu mun elämässä aika aktiivinen, krhmn, olento viimeiset kolme kuukautta nii ei se todellakkaa oo mikkää hetkellinen hairahus”, Miki tuumasi.

”No nyt sä piruilet mulle.”

”Ehkä. Kestäkkösää sen?”

”En tiiä. On aika kauheeta, kun sun kaltanen munaton pikkupoika kettuilee.”

”Hei jumalauta!” Miki yritti tyrkkäistä Miskaa pois tietokonetuolilta, mutta sai vanhempaa tönittyä sivuun vain puolikkaan pakaran verran. Miskalla ei lihasmassaa ollut sen enempää kuin Mikillä, mutta kehonhallinnassa tämä oli niinsanotusti mustan vyön arvoinen.

”Okei anteeeks. Mut palatakseni Herttaan, niin kamoon Miki - kyllähän sää mut tunnet. Mä oon tämmöne jäyhä Härmä, nii siks lämpeen ihmisiin niin hitaalla. Mä aloin kuttua äitiäkin äidiksi vasta, ku oli tunnettu semmoset kolme vuotta”, Miska totesi.

”Eli about samoihin aikoihin, kun aloit omaksuu puhetaijon?”

”Just sillo. Mut mähä oisin halutessani voinu alkaa puhua aiemminki, jos vaan oisin kokenut äiteen äiteeksi aiemmin.”

”Niin just. Ja muakin sä aloit kuttua Mikiks vasta, kun olit juonu kolme jallushottia.”

”Kuten sanottu, mä lämpeen hitaasti. Paitti viinalle. Sen kanssa meil on aina ollu tosi terveet ja järkevät välit.”

”Jep. En väitä vastaan koska tiijän miten merkityksellinen sun ja alkoholin suhe oikeen on.”
   
Miki painotti suhde-sanaa niin, että Miskankin kaltainen taukki tajuaisi napata hänen riviensä välistä vihjeen.
   
”Okei. No siinä tapauksessa mun pitää varmaan kunnioittaa sunkin suhdettas samalla lailla, kuin sä kunnioitat mun ja alkoholin kiinteää suhetta.”

”Hienoo. Sä voit käyttää ymmärrykses lähtökohtana sitä, että Hertta on joissain asioissa huikeella lailla mua sivistyneempi.”

”No se nyt ei varsinaisesti oo mikään iso juttu, että joku on sua sivistyneempi. Katoppa nytte mimmosta juttuu mää oon tänne kirjustellu.
   
Miki työnsi katseensa tietokoneen kelmeään valoon. Ruudulla häntä tervehti kunnianhimoinen, koukeroisella word-fontilla väkerretty asiakirja.

MISKA HÄRMÄN JA MIKAELI HIEKKASEN KESÄLOMA VOL 2
VM 2009


Kesäloma 2.0:n tavoitteet

1. Kokea muutkin kesäpaikat kuin iänikuinen Paltamo
> Tarkempi kuvaus paikoista ja reissusuunnitelma sivulla 2
2. Valokuvata Miskan albumit täyteen
> En oo valokuvannu kesällä paljo paskaakaan. Oon ollu nii kännissä tai iliman kameraa, kun sille ois ollu tarvetta.
3. Syksyn lehdet
> En tiijä ehitäänkö kyl nähä, ellei lähetä Rolloon tai johki muuhun Ruskacityyn minne lehret tullee jo syyskuussa.
4. Festarifiilis ilman känniä
> Ei lisättävää. Terveisin liian monet kännimusafiestat.
5. Syöttää Mikille lörtsy

   ”Mikä helevetti on lörtsy?!” Miki ihmetteli.
   ”No se on se  joku keskisuomalainen keksintö. Joku ruokahomma, minkä nimee sä joskus nauroit kun luettiin sanomalehtee tai jotain.”
   ”Okei. Kiva. Hyvin selkeetä.”

6. Tomusokerihumala
> Kts. Kohta 4.
7. Käydä runoillassa ja lausua Eino Leinoa selvin päin.
> Koskee ihan molempia, tässä ei saa hyövyntää tomusokerihumalaa vaan pittää olla ihan sokeri- ja vesiselevä.

   ”Ai että. On kyllä hienoin lista, mitä oon ikinä nähäny”,  Mikin oli pakko kehua.
   ”Eikso. Ja sä oot lukenu vasta ekan sivun.
   Miska käänsi asiakirjan toiselle sivulle.

KESÄSEIKKAILUN MÄÄRÄNPÄÄT JA MATKAT

1. PALTAMO-HELSINKI by bussi
> Helsingissä on kaikki. Kulttuurii, valokuvausmahdollisuuksia, ravintoloita, konditorioita, liikkeitä, ihmisiä, elämää...
2. HELSINKI-TAMPERE by bussi
> Tampere, koska sorsapuisto. Lisäks siellä on paljon opiskelijabileitä tähän aikaan vuodesta. Ja pupukahvila. Se on pakollinen.
3. TAMPERE-JYVÄSKYLÄ by autolla, Miska hoitaa
> Jyväskylä, koska se on nasta. Ja mun menneisyys vähän niinkö on siellä. Se selvii sitten tarkemmin mitä meinaan, kunha päästään sinne saakka.
4. JYVÄSKYLÄ-OUTOKUMPU autolla, Miska hoitaa
> Koska Outokummussa ei oo YHTÄÄN MITÄÄN. Niin sinne on erittäin hyvä lopettaa.

   ”HELSINKI? Tampere? OUTOKUMPU?Mitä helvettiä nää paikat on Härmä?” Miki oli lentää irti tuoliltaan.

”No toi eka on meijän nykyinen pääkaupunki... Sähän et vissii ollukkaa käynä siellä ikuna?” Miska leikki besserwisseriä.

”No en. Syystä että sinne on kahdeksantuhattaseitsemänsataakuuskaks kilsaa.”

”Itte asiassa gmapsin mukaan 588 kilometriä ja bussilla noin kymmenen tunnin ajomatka. Sinne menee yöbussi silleen, että ajetaan Oulu-Kajaani-Joensuu-yhteydellä Kajaaniin, ja sieltä Kajaani-Kuopio-Hesa bussilla isolle kirkolle”, Miska selitti klikkaillessaan tutkimiaan aikatauluja esille. Miki valkeni.

”...Siis mitä? Kymmenen tuntii bussissa.”

”No niin se tulis halvimmaks! Voijaa me toki lentääkki mut sillo pittäis männä Ouluun ja sinneki on jonkunmoine matka.”

”Okei. Mut miks Hesaan? Eiks kulttuuria ja kaikkee jännää vois kokee muuallakin?”

”Vois. Mut sun on päästävä Hesa-neitsyydestäs eroon ennen kuin täytät 18, Miki-pieni.”
   
”Älä kehtaa, mulukku.”

”Kehtaan mä.”

”No mut mitä nää muut mestat? Ja aattelitko oikeesti, että me ehitään kaikissa paikoissa käydä yhen viikonlopun aikana?”

”Ainii, mä en sanonukkaa vielä että tää ois vähän niinku piennetty viikonloppu. Semmonen... sanotaan pääsiäisloman mittainen.”

”No miksei me sitte vaa siirretä tätä vaikka sinne, kö mulla on syysloma tai jottain?”

”No koska sillon mikkää ei enää oo auki. Ja on kylymä istuu bussissa ja valokuvata, jos me ootellaan johki lokakuulle saakka, taliaivo.”

Miki katsoi Miskaa pitkään, tämä näytti niin varmalta omasta suunnitelmastaan että tuntui samaan aikaan tärkeältä ja törkeältä inttää poikaa vastaan.

”No milloin sä sit aattelit, että me lähetään? Ja millä rahalla? Säähän tiiät, ettei me kumpikkaan varsinaisesti missään hynässä polskutella.”

”Ei ni, mutta halpabussit on meidän kavereita. Mä hommasin itelle jo liput vähä aikaa sitten, ja mulla meni vaan alle parisataa yhteensä kaikkiin.”

”PARISATAA? Ei mulla oo semmosii rahoja...”

”No mut sun äidillä varmaan on. Mä aattelin itte asiassa että sää voisit puhhuu tästä sen kaa, ku kotio pääset”, Miska sanoi.

”Ai niin valmiiks et ehtinyt asioita miettii, että oisit mun porukoilta kysyny luvan viedä niiden esikoislapsi johonki räävittömälle roadtripille?”

”Miki-pieni, sä oot ihan kohta kaheksantoista. Et sä enää oo niiden armas pikku kultamussu.”

”Niin, mut sun pikku kultamussus selkeästi oon kö tommosii lempinimii kehtoot käyttää.”

”Se nyt on ironiaa. Elä ota asioita noin vakavasti, poju.”

Miki kääntyi uudelleen Miskan suunnitelmien äärelle. Tämän kaavailema matkarunko näytti edelleen mahdottomalta toteuttaa alle viikossa. Kilometrejä reissulla kertyisi vähintään tuhat, mikä merkkasi paljon istumista autoissa, junissa ja busseissa. Vasta nyt Mikille konkretisoitui, miten epämääräisiä listan logistiset ratkaisut olivat.

Autokyyti, Miska hoitaa?

”Niiiin, joo! Mä oon hoidellu ne jo. Mulla on tuttuja noissa kaupungeissa niin ne lupas kyytsätä.”

”Aha. Eli sä oot kertonu tästä etukäteen vissiin kaikille muille ko mulle?”

”Oho. En itte asiassa. En mä oo omallekkaa perheelle viel kertonu.”

”Ja millon sä aattelit?”

”Varmaan ens viikolla. Ennen kö lähetään, sillo viimestään.”

Mikin leuka loksahti niin, että tämä olisi ehkä kaivannut pikkuruista nosturia sen uudelleen paikoilleen sijoittaakseen.

”Ens viikolla. Just.”

”Nii-i! Sä oot ollu tunnollinen koululainen jo kolme pitkää viikkoa Miki, niin kai sä ny sillon jo saat ottaa parin päivän hermovapaat?”

”Eri asia on se, että antaako äiti luvan. Ja isä.”

”No sanot vaikka, että lähet mun kanssa jolleki opintomatkalle jos tuntuu ettei ne usko. Kyllähän ne mut tuntee”, Miska sanoi vilpittömän varmana.

”Niin. Ne tietää myös, kenen kanssa mä viime kesänä join sangrialärvit, ajoin mopolla ojaan ja spreijasin takamukseni punaiseksi.”

”Ai että, se se oli hyvä juttu. Muistelen sitä vielki vähän kaihoten..”

”Joo no samaa ei voi sanoa mun äiteestä. Ja aina, kun mä vahingossakin mainitten sun nimen kotona niin isän pupillit laajenee.”

”Ihastuksesta vai?” Miska vinoili.

”Lisää siihen yks vee-kirjain niin oot lähempänä totuutta.” Miska veti suunsa mutruun, ele teki pojasta kolme vuotta liian nuoren näköisen. Ehkä siksi Miska kyseistä pärstää harvoin edes Mikille kehtasi näyttää.

”Miki heiiii. Myönnä pois, että me tarvitaan tätä.”

”Ai me vai sinä?”

”Sekä mää, sää että me. Yksikköinä ja kaksikkona.”

”Sä puhut niinkö me oltais jonku firman konsultteja tai jottai.”

”Niinhä me ollaanki. Ystävyys on oikeasti vähänkö firma. Kato molemmat vaatii sitoutumista, riskinottoa, luovuutta ja hippusen tervettä järkeä.”

”...Kuulostaa enemmän parisuhteelle ku ystävyyelle, Härmä”, Miki naurahti kulmiaan villisti heilutellen.

”Ite oot yks parisuhe”, Miska tykitti takaisin.

”No yritys ois! Vaikka sä miten oisit asiasta eri mieltä.”

”Ei ny taas männä sun seurustelujuttuihin. Sä tiiät, että haluut sanoo tälle jutulle joo.”

Miska löi kättä Mikin olalle, tämän silmistä valuva innostus ja itsevarmuus olivat Mikin kaltaiselle sähikäiselle bensaa liekkeihin. Tulukset kuiville puille, kipinä juhannuskokkoon. Noiden innostuksen ja itsevarmuuden takia Miska oli tähänkin asti repinyt Mikin mopoajeluilleen, juhannusjuhlille vailla määränpäätä ja spray-maalikatastrofiin. Miska oli Mikin silmissä vuosisadan taitavin kauppamatkustaja, joka pölynimurien ja linkkuveitsien sijaan kauppasi vain loistoideoita ja oikoteitä vapauteen.

Tällä kertaa Miskan ehdotus oli tosin huomattavasti isommassa mittakaavassa, mitä yleensä. Se oli kaliiperiltaan sellainen pyssy, johon Miki ei voinut spontaanisti tarttua.

Hän halusi juttuun vastaehdotuksen. Mitäpä jos-asettelun.

”No totta kai se kuulostaa hyvälle”, hän aloitti kaupankäyntinsä mestarikauppiasta vastaan. Miskan silmissä leimusi tuli, tämä kai luuli jo voittaneensa kisan.

”No ni. Mähän sanoin.”

”Mutta mä lähen mukaan vaan yhellä eholla.”

”No?”

”Me kysytään myös Herttaa mukaan.”
Sinä, olen täällä!
YouTuben
toisella puolen...