Ikäraja:S
Tässä minä sitten seisoin, Suomessa, lukion ruokajonossa. Kauhoja oli näköjään vain yksi. Oi, kuinka järjestelmällisiä nämä ihmiset ovatkaan! He vaihtavat kauhaa jonosta toiseen, ottaja antaa aina vastapäisessä jonossa olevalle. Kotimaassani tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Joku olisi jo äänekkäästi protestoinut keittiönväkeä tai kauhojaa. Ihmettelen suuresti, miksi kukaan ei mene ilmoittamaan keittiön henkilökunnalle, että kauhoja on vain yksi. No, maassa maan tavalla.
Eteneepäs jono hitaasti. ”Hyyyi!” Se on vaaleahiuksinen tyttö, voita on osunut tämän kädelle. Onkohan sillä aidosti noin vaalea tukka? Täällä kaikilla tuntuu olevan siniset tai vihreät silmät. Ryppyjäkin on paljon, melkein joka opettajalla. Englanninopettaja on tällä mittapuulla nuori. Hänelläkin on siniset silmät. Silmälasejakin tuntuu olevan melkoisesti. Tässäkin jonossa kolmella ihmisellä! En ole nähnyt kuin kolme mustahiuksista itseni lisäksi. Heillä on varmasti värjätyt hiukset, sillä iho on niin kovin kalpea ja silmät vaaleat. Näin yhden kauniin tytön, tällä oli ruskeat silmät ja tummanruskea tukka, se oli ehkä ensimmäinen kaunokainen täällä Suomessa. Toisaalta, tänään huomasin hänellä noin puolensentin pituisen läikän vaaleahkoa tyvikasvua. Harmistuin.
Täällä kaikki tuntuvat olevan hyvin vaaleita. Hiukset ovat vaaleanruskeat tai aivan valkoiset. Osalla on keltaiset, on vaikea sanoa ovatko ne värjätyt vai eivät. Tyvikasvua ei näy, mutta voiko niin keltaisia hiuksia olla? Kuin olkipelto kotimaassani ovat nuo ohuet suortuvat. Pojat ovat tummempia, mutta silmät ovat heilläkin vaaleat. Suurella osalla pojistakin on päästäisen värinen tukka. Tekisi mieli koskea.
Kukaan täällä ei katso minua kummastellen. Tytöt katsovat uteliaasti ja poikien katseita en osaa tulkita. Eivät he ainakaan vihaisesti katso. He alkavat puhua toisilleen heti kun olen kävellyt ohitse. En koskaan kuule tai saa selvää mitä he sanovat. Suomen kieli oli helppo oppia, mutta täällä painotetaan aivan eritavalla mitä olin kuvittellut. Englantia he osaavat puhua paremmin kuin minä. Vitsejäkään en välillä ymmärrä, nauran vain mukana omalle tyhmyydelleni.
Eilenkin ruokapöydässä, poika, muistaakseni Juho, sanoi vakavalla äänellä jotakin ja kaikki nauroivat. Totta kai minäkin. Poika oli hassun näköinen ja juttu oli varmasti hauska. Täällä pojat ja tytöt näyttävät liikkuvan melkoisen paljon yhdessä. Kuitenkin, on myös suuria porukoita joissa on vain poikia.
”Sori”, joku ehkä pahoitteli tönäisyä, tai pikemminkin se oli kosketus. Eivät varmasti tiedä, että olen ollut elämäni aikana valtavassa tungoksessa, useampaan kertaan vielä. Harvat täällä halailevat, enemmän he pussailevat. Ihmiset nauravat paljon. Se on mukavaa.
Minun vuoroni. Ah, vihdoinkin ruskeasilmäinen poika! Hän antaa minulle kauhan ja hymyilee. Minäkin hymyilen. Onkohan täällä aina näin miellyttävä tunnelma? Elävätköhän ihmiset oikeasti noin sovussa, vai esittävätköhän he vain minulle?
// Ancka korjasi ficin ikärajan. K-8 ei ole käytössä.