Kirjoittaja: Lauchuo
Beta: Arte
Ikäraja: S
Genre: angst
Paritus: Harry/Draco
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
A/N: Halusin kirjoittaa pitkästä aikaa angstista Dracoa, koska tuntui siltä. Bluji antoi inspiraatiobiisin:
Erato - Now Go, kiitos <3 Ajattelin ensin, että tämä on kyllä ihan tyhmä teksti eikä yhtään järkevä, mutta noh. Ehkä tämän voi silti julkaista!
Haasteet:
Otsikoinnin iloja -haaste (Erikielinen otsikko)
FanFic100 (071. Rikki.)
One True Something 20 #2Now Go
Draco astuu ovesta sisään ja heittää avaimet eteisen pöydällä olevaan koriin. Laukku tipahtaa lattialle, takki sentään löytää tiensä henkariin. Draco kävelee keittiöön, ottaa lasillisen vettä ja juo sen kerralla tyhjäksi. Hän siirtyy kylpyhuoneeseen, huuhtelee kasvonsa ja jää katsomaan itseään peilistä. Hiukset sojottavat joka suuntaan eivätkä ne ole enää puhtaanvaaleat, vaan rasvaiset ja likaiset. Silmien alla on suuret pussit. Toisen silmäkulman alla iho on vielä tummanpunaista, vasta lähdössä paranemaan. Draco painaa päänsä alas: hän ei tahdo katsoa itseään.
Kun Harry astuu sisään, Draco makaa sohvalla käsivarsi otsalla, katsoo kattoon, liikkumatta. Harry ei edes vilkaise Dracoa.
“Tuletko syömään?” Harry kysyy laskiessaan pöydälle noutoruokaa. Draco ei vastaa, ei edes pudista päätään. Hän ei halua vastata. “Hyvä on”, Harry toteaa, huokaisee, laittaa toisen noutoruoka-astian jääkaappiin ja ottaa haarukan vain itselleen. Hän lukee sanomalehteä syödessään, sillä hän ei ehdi lukea sitä aamuisin.
***
Sama toistuu. Uudestaan ja uudestaan. Draco saa lisää arpia. Harry tuo kotiin noutoruokaa. Draco makaa sohvalla, katsoo kattoon. Mikään ei muutu. Paitsi se, että Harry kertoo haluavansa muuttaa pienempään asuntoon. Hänen palkkansa ei enää riitä tämän asunnon maksamiseen. Draco nyökkää, mutta ei vastaa muuten.
***
Lopulta Harry pakkaa Dracon tavarat pieneen urheilukassiin. Sodan jälkeen Draco on aina pärjännyt vähällä, mutta alamäen alettua hän on luopunut lähes kaikesta omistamastaan. Harry katsoo laukkua surullisena. Ei hän ehkä haluaisi luopua niistä. Mutta yhdessäolo ei tee hyvää heille kummallekaan.
Harry vie laukun sohvan viereen.
“On aika, Draco”, Harry sanoo, ja Draco nyökkää taas. Hän nousee verkkaisesti, ottaa laukun ja astelee eteiseen. Hän pukee takin päälleen, painaa avaimet Harryn ojennettuun käteen ja astuu ulos.
Matkalla pois rivitaloasunnon pihasta Draco heittää laukun taloyhtiön roska-astiaan. Mitä hän sillä tekisi?
***
Kuukaudet kuluvat. Draco käy silloin tällöin vanhassa paikassa, istuu puisella, jo hapertumaan alkavalla penkillä tasan kaksikymmentä minuuttia ja lähtee. Harry tietää, että hän tekee niin, muttei ikinä tule. Ja joka kerta Draco ihmettelee, miksi edes odottaa sitä. Harry teki jo kauan aikaa sitten selväksi, ettei heillä ole enää mitään yhteistä, ettei siitä voi enää tulla mitään. Että Draco on hänelle mennyttä elämää.
***
Lokakuun kolmantena, sateisena syysyönä, Draco päättää sen olevan viimeinen kerta. Kyynel vierähtää silmäkulmasta poskelle. Sitten hän nousee, kävelee pois. Hyväksyy sen, ettei enää ole paluuta entiseen.
Tai ehkä sitä ei voi hyväksyä.
***
Harry asettaa kynttilän vihertävään taittavan kiven äärelle. Hän pyyhkäisee lumen pois tekstin päältä, asettaa koristeeksi tuomansa havut kauniiseen kaareen lyhdyn ympärille.
Ja hänestä tuntuu, ettei hän osannutkaan päästää irti. Että hänen olisi pitänyt yrittää, vielä kerran.
Mutta miten voi menettää jotain sellaista, mitä ei ole koskaan omistanutkaan?