Nimi: Sisäistä rauhaa (onnellista joulua)
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: Fluffy, arkinen slice of life, jouluilu
Hahmot/Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto:
Mutta nyt on vain Remus ja Sirius, raukeana aamuna. Sirius ja Remus. Eikä Remuksella ole mitään sitä vastaan.Vastuunvapautus: Kaikki kunnia hahmoista menee J.K Rowlingille, vain tarina on minun enkä saa tästä korvausta
A/N: Hyvää joulua! Tämä fikki on kirjoitettu lahjaksi
Clerwaterille ja
Dokumentille, molemmille olisin mielelläni kirjoittanut erikseen, mutta aikani on tiukilla
. Ajattelin kyllä lämpimästi molempia, jos yhtään ilahduttaa! Tämä sijoittuu brittiläisesti joulupäivän aamuun, mutta julkaisen tämän jo nyt aatton kunnaksi (tai häpeäksi, miten sen nyt ottaa
) Tämä osallistuu myös Fluffy10:iin, sanalla
ennen ja Joulumieltä-haasteeseen.
*
Kun Remus herää, Sirius istuu keittiön ikkunalaudalla. Se on oikeasti liian kapea, joten ikkunan pitää olla auki. Se on kai jo niin pinttynyt tapa, ettei sitä voi enää muuttaa, vaikka Remus haluaisikin. Edes lumisade, joka valkaisee Siriuksen hiukset ei ole lannistanut miestä. Remuksesta se on toisaalta todella ärsyttävää, toisaalta oudon ihailtavaa. Hän huokaisee ja napauttaa vesipannua taikasauvallaan.
Sirius naurahtaa ja hymyilee lammasmaisesti sulkiessaan ikkunan (oranssinpunaiset verhot jäävät melkein väliin). Sitten hän kietoo kätensä Remuksen ympäri takaa päin, virnistää vasten kaulaa ja suutelee.
"Mukavaa olla yhtä aikaa täällä. Kun on joulu ja kaikkea", Sirius mutisee huulet Remuksen niskassa.
Remus hymähtää ja lisää teenlehdet pannuun. Sirius vetäytyy irti, ravistelee hiuksiaan ja kaataa toisen kupillisen kahvia. Remus ottaa punaisen teemukin, joulun ja rohkelikon kunniaksi, ja lisää juomaan ripauksen kanelia.
Ennen he olisivat avanneet makuusalissa lahjoja nauraen, heitellen toisiaan lapsellisesti jokamaunrakeilla ja nauttien elämästä, hetkestä. Ennen he olisivat syöneet aamupalan suuressa salissa, olleet lumisotaa linnan pihalla ja levänneet illalla takkatulen ääressä leppoisasti rupatellen. Remus luki useimpina vuosina lahjaksi saamaansa kirjaa, vaihtelevalla menestyksellä toisten häiritessä. Tai he olisivat olleet kaikki Pottereilla. Tai kotonaan, erikseen.
Mutta nyt on vain Remus ja Sirius, raukeana aamuna. Sirius ja Remus. Eikä Remuksella ole mitään sitä vastaan.
He juovat saman pöydän ääressä, Remus lukee Päivän Profeettaa ja Sirius juo kahvia katsellen Remusta. Heidän polvensa hipaisevat toisiaan ja molemmat hymyilevät. Se on outoa, melkein epätodellista, ei se näin voi mennä. Remus huitaisee kalvavan ajatuksen pois, muistelee miten elettiin hetkessä. Hän hymyilee lisää ja antaa itselleen luvan nauttia.
Remus katsoo ikkunasta ulos lumen kuorruttamalle Viistokujalle. Kadulla on nytkin joitakin velhoja ja noitia. Jos kurottaa kaulaansa näkee miten
Kyhmin kynnen ovi avautuu ja joku astuu sisään baariin.
"Kuutamo, joko sinä lopetit?"
"Kaiketi", Remus hymähtää Siriuksen virneelle.
"Hyvä, sillä minä tosiaan haluan antaa sinulle ensimmäisen lahjani, eikä se ole kirja!"
Sitten Sirius kiskaisee Remuksen ylös ja vie tämän makuuhuoneeseen (pienessä yksiössä matka ei ole pitkä), missä hän kaivaa vaatekaapin perältä paketin. Remus punnitsee sitä kädessään ja virnistää nähdessään Siriuksen jännittyneen ilmeen.
"Ehken avaakaan tätä vielä, toinen kuppi teetä..."
"Remus, et uskaltaisi tehdä sitä! Sinä avaat sen nyt!" Sirius vastustaa päättäväisesti ja istuttaa Remuksen sängylle.
"Hyvä on, Antura. Hyvä on."
Remus vetää narun paketin ympäriltä ja taittelee lahjapaperin auki. Hän avaa vielä pahvilaatikonkin ja saa näkyviinsä litteän puulippaan, jossa on pari sulkakynää ja kolme pulloa erilaisia musteita (näkymätöntä, väriä vaihtavaa ja tumman violettia) sekä muutama liuska pergamenttia.
"Äh, unohdin jo että nuo ovat tiellä. Varsinainen lahja on sen alla, tuo on vain että saamme vastattua kaikkiin kirjeisiin. Tai no, suurimpaan osaan niistä", Sirius virnistää ja nostaa lippaan työpöydän päälle. Alla on paperiin kääritty
jokin ja nyt Remuskin alkaa kiinnostua. Hän ottaa esineen käteensä (Sirius viskaa kärsimättömästi laatikon ja lahjapaperin pois) ja kuorii pois suojapaperit. Se on...
"Teekannu", Remus sanoo hiljaa, käännellen sitä käsissään.
Se on taidokasta työtä, ei kovin ohutta posliinia, mutta yhtä kaikki hieno. Runko on pisaran muotoinen, kahva kaareutuu kauniisti ja nokka näyttää hyvältä kaataa. Hän avaa kannen - sisällä on teepusseja, jotka tuoksuvat inkivääriltä. Vasta sitten hän silmäilee kantta tarkemmin. Nupissa on joku kuvio.
"Pidätkö siitä?" Sirius kysyy.
"Pidän. Olenkin kaivannut uutta sen jälkeen kun pudotit edellisen ikkunasta", Remus sanoo kuin ohimennen. Sirius haraisee hiuksiaan kiusaantuneena.
"Se oli vahinko, oikeasti. Siinä nupissa on sigli – semmoinen yhdistelmäriimujuttu, tiedäthän."
Remus katsoo kuviota tarkemmin. Totta kai se on sigli, onhan siitä ollut muinaisissa riimuissakin. Mutta Sirius ei ollut niillä tunneilla päinkään. Hän sanoo sen myös ääneen, Sirius kertoo kuulleensa sen myyjältä. Siinä toivotetaan "sisäistä rauhaa", mikä on kyllä harvinaisen tarpeeseen kaiken myllerryksen keskellä.
"Kiitos. Minullakin on sinulle jotain", Remus hymyilee.
Hän ojentaa Siriukselle paketin, jonka saa revittyä auki paljon nopeammin. Sirius kiittää moottoripyörän huoltoa käsittelevästä kirjasta ja nauraa lumisadepallolle, jonka Remus on ostanut vain sen naurettavan jästimäisyyden takia (ja koska tiesi sen huvittavan Siriusta). Sitten he suutelevat ja Sirius lupaa antavansa sittenkin toisen joululahjansa heti.
Niin, ennen olisi ollut toisin. Mutta nykyisyydessä ei toisaalta ole mitään valittamista.