Jos joku on rehellisesti huolissaan, että valkoiset hetero cis miehet olivat vaarassa joutua syrjityksi tv-sarjoissa, GLAADin kooste sarjojen representaatiosta kertoo, että huoli on turha, sillä itse asiassa viime vuosina sateenkaarihahmojen määrä on vähentynyt ja muiden kuin valkoisten hahmojen määrä on pysynyt tasaisena pitkän nousun jälkeen. Parhaimmillaan sateenkaarihahmoja oli vuosina 2020-2021, 11,9 prosenttia, ja sen jälkeen tilanne on huonotunut.
Ei ole olemassa mitään valkoisten hetero cis mieshahmojen syrjimistä tv-sarjoissa.
No ei tietenkään tv-sarjoissa (siitä tuskin kannattaa vielä kenenkään huolestua), vaan tarkoitin näin katsojana. En pidä oikeana, että ketään pitäisi polkea toisten nostamiseksi.
Mutta siitä olen kyllä vilpittömästi pahoillani, jos suuntaus on nykyään tämä.

En ole ehtinyt viime vuosina juuri lainkaan telkkarin ääreen, mutta viimeksi kun minulla jokin käsitys on tästä ollut, olen nimenomaan havainnoinut kaikenlaisen moninaisuuden kasvamisen melkein joka ohjelmassa ja elokuvassa ja ollut siitä hyvilläni.
Kiltin tytön murhaopas on minulle kirjasarjana tuttu, joten voisi olla mielenkiintoinen myös tv-sarjana.
Why Women Kill eka kausi tuli katsottua myös, ja se olikin vähän erilainen kuin etukäteen olin olettanut, pidin siitä.
Olen tosiaan katsonut viime vuosina niin vähän telkkaria, että nytkään kun saattaisi keritä, en ole rehellisesti sanoen muistanut koko television olemassaoloa.

Aina jossain vaiheessa muistaa, että ai niin. Lomalla onnistuin kuitenkin katsomaan vihdoin ja viimein loppuun
The Walking Deadin ja toivon ehtiväni katsoa myös viimeiseksi jättämäni Daryl-spinoffin tänä syksynä.
Myös
Greyn anatomia jäi minulta kesken ja haluaisin jossain vaiheessa katsoa sen ajan tasalle. En ole edes varma, montako kautta olen jäljessä.
Olipa kerran -sarjasta on ainakin viimeinen kausi näkemättä edelleen.
Mentalistia meinasin jossakin vaiheessa jatkaa, kun sitä on kehuttu, katsoin siitä ekan kauden silloin kun se tuli uutena telkkarista aikoinaan, enkä vaikuttunut kylliksi jatkaakseni, mutta ilmeisesti se paranee edetessään.