Nimi: Muukalainen
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West)
Genre: Yleisdramaattista hahmotutkielmaa. Ficlet (370 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Frank, Harmonica
Yhteenveto: Mikä ihmeen mies hän oikein on
?Vastuunvapaus: En omista Huuliharppukostajan oikeuksia enkä hyödy tästä yhtikäs mitään.
A/N: Ficlet300 sanalla 128
vuosikymmen. FinFanFun1000 sanalla 574
huuliharppu. Kyllä, kirjoitin tämän ihan sen takia että saisin napattua finitonnista huuliharpun just tälle fandomille ja että voisin naureskella metaforiseen partaani sitten. Tajusin meinaan, että vaikka olen tehnyt Huuliharppukostajasta
ficin (S) jo pari vuotta sitten, ja että vaikka olisin ERITTÄIN hyvin voinut napata sen huuliharpun jo siihen, niin jostain syystä en kuitenkaan tehnyt niin.
Anyway. Tämän ficletin inspiraationa on se, että kun elokuvassa Frank kysyy Harmonicalta kuka tämä on, niin Harmonica (jonka nimeä emme saa koskaan tietää muutenkaan) antaa vastaukseksi ainoastaan Frankin aiemmin tappamien miesten nimiä, mikä silminnähden häiritsee Frankia.
MUUKALAINENMikä ihmeen mies hän oikein
on?
Frank ei pysty karistamaan rauhattomuuttaan, vaikka tietää, että juuri nyt hänen pitäisi ennen kaikkea keskittyä löytämään McBainin akka ja päättää, kuinka hänen kanssaan olisi meneteltävä. Se ärsyttää häntä – hän mielellään ajattelee olevansa tässä vaiheessa elämäänsä tällaisten reaktioiden yläpuolella. Ja lisäksi tässä on jotakin – hän ei osaa aivan sanoa
mikä siinä on, mutta hänestä tuntuu, että tähän liittyy
jotakin sellaista, mikä hänen pitäisi nähdä.
Selvästi mies ainakin tuntee
hänet. Dave Jenkinsillä ja Calder Bensonilla ei nimittäin ollut eläessään mitään yhteistä. Kumpikaan ei tiennyt edes toisen olemassaolosta. He asuivat eri kaupungeissa ja liikkuivat täysin eri porukoissa, kumpikin eli aivan erilaista elämää toiseen nähden. Heidän kaupunkejaan ei yhdistänyt edes rautatie, tai ei yhdistänyt ainakaan niihin aikoihin. Ainoa yhteys miesten välille muodostui vasta Bensonin kuoleman jälkeen – ja se on Frank, niin kuin muukalainen jotenkin tietää. Tietysti Frank tappoi molemmat. Vuosien päässä toisistaan. Bensonista on kulunut ainakin vuosikymmen, Jenkinsistä lähemmäs kaksi. Kukaan elossa oleva ihminen ei tiedä sitä – paitsi ilmeisesti nyt tämä kivikasvoinen paskiainen, jolla on nahkainen iho ja huuliharppu kaulassaan ja joka tuntuu pitävän itseään kovinkin hauskana tyyppinä. Frank ei pidä sellaisista ihmisistä.
Hän ei myöskään pidä siitä, ettei tunne ihmisiä, jotka selvästi tietävät hänestä enemmän kuin pitäisi. Hän on tehnyt hommiaan niin kauan, että on hyväksynyt sen, että maineen kertymiseltä on käytännössä mahdoton välttyä, mutta tällaiset yksityiskohdat häiritsisivät ketä hyvänsä – että tämä muukalainen paitsi tiesi vainajien nimet ylipäätään, myös otti nimet sillä tavalla omikseen. Frankilla on takanaan niin pitkä ura, että hän tunnistaa palkkionmetsästäjän heti sellaisen nähdessään – eikä tämä mies ole palkkionmetsästäjä. Frank näki sen hänen silmistään, ja sitä paitsi – edes kaikkein typerimmät ja kokemattomimmat palkkionmetsästäjät eivät ole niin tyhmiä, että paljastaisivat itsensä kohteelleen tällä tavalla, puhumattakaan siitä että
sopisivat tapaamista kohteensa kanssa.
Ei, palkkionmetsästäjä tämä muukalainen ei ole. Mutta se ei auta Frankia paljoakaan. Mies kantoi toki mukanaan asetta, mutta niin tekevät liki kaikki muutkin näillä main. Hänen vaatteensa olivat yhtä huomiota herättämättömät kuin hänen kasvonsa. Missä tahansa muissa olosuhteissa Frank ei pitäisi häntä kiinnostavana. Hän saattaisi pitää tätä jopa harmittomana. Mutta – ne nimet. Ja se tapaamisen sopiminen. Ja nyt, junassa… Frank ei ehkä ole kummoinen bisnesmies, mutta hänkin pystyy mielestään tekemään melko pätevän veikkauksen siitä, mitä asiaa tuollaisella miehellä voisi olla hänelle.
Ei mitään hyvää.
