Nimi: Saat mut rakkautta tuntemaan
Kirjoittanut: Chibi
Genre: Fluffy, romance
Fandom: Pasila (YLE)
Paritus: Kyösti/Tommi
Ikäraja: S
Pituus: ~ 500 sanaa
Vastuuvapaus: Hahmot tai miljöö eivät kuulu minulle, enkä saa niillä leikittelystä rahallisia tai muita hyötyjä hyvää mieltä lukuunottamatta.
A/N: Osallistuu haasteisiin Ime kappale tyhjiin II ja Ficletistä virsi kaunis. Järkytyin, kun tajusin viimeisestä julkaisustani olevan neljä vuotta; sekin on ollut Pasilaa. Näistä kahdesta söpöilyn kirjoittaminen tuntui haastavalta. Tuntuu yhtä aikaa, että olen hieman ruosteessa, mutta innostus kirjoittaa alkaa myös löytyä uudestaan. Kommentit ovat siis toivottuja ja hyvin pidettyjä, jos niitä tulee, vaikka en aina huomaa vastata ennen kuin aikaa tuntuu kuluneen niin kauan, että vastaaminen tuntuu jo nololta.
-*-
Tommi käännähtää sängyllä ja nostaa puhelimen korvalleen. Kyösti kurtistaa kulmiaan, kun ikkunasta huoneeseen karannut valonkaistale heijastuu sormuksesta suoraan hänen silmiinsä.
”Miten tämä nukkuminen venyy näin aina yövuoron jälkeen?” Tommi huokaisee lyhyen puhelun päätyttyä ja nousee vaivalloisesti sängyn reunalle istumaan. Kyösti huomaa hänen kurottelevan lattialta jotain; ehkä sukkia tai paitaa.
”Ikä ei tule yksin”, Kyösti piikittelee ja vetää peittoa tiukemmin päälleen. Vuosien mittaa iästä huomauttelusta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikkei Tommi olekaan häntä kuin joitain kuukausia vanhempi. Tommi katsoo toista kulmiensa alta ja nostaa silmälasit yöpöydältä nenälleen.
”Aila soitti ja muistutti, että olin luvannut hakea sen koulusta”, Tommi kertoo ja nousee sängystä venytellen. Mies haukottelee ja kurottelee käsiään ylös niin, että selän ja käsien lihakset jännittyvät. Kyösti ihailee miestä puoliksi suljettujen silmien takaa. Hän tietää, miltä jokainen noista lihaksista tuntuu. Hän tuntee Tommin ihon, sen jokaisen arven, luomen ja rypynkin.
”Onkohan tää meidän touhu sun lapsille ok vieläkään?” Kyösti varmistaa, vaikka tietääkin melkein tarkalleen, mitä Tommi vastaa. Siitä huolimatta hän esittää saman kysymyksen säännöllisin väliajoin. Kuitenkin vähintään silloin, kun Tommin lapsilla on edessään elämässä merkittäviä askeleita tai virstanpylväitä.
”Me ollaan oltu yhdessä kohta kymmenen vuotta”, Tommi huomauttaa ja haroo partaansa, jonka on antanut alkaa kasvaa kentällä painimisen muuttuessa enemmän paperitöiksi. Kyösti pyyhkii pidemmäksi kasvaneet, mutta selvästi harmaantuneet hiuksensa kasvoiltaan ja nousee nojaamaan kyynärpäänsä varaan seuraamaan toisen pukeutumista.
”Musta tuntuu, että oon silti aika huono tässä vanhemman puolikkaan hommassa”, Kyösti sanoo huokaisten ja puree huomaamattaan hampaitaan yhteen. Hän ei anna useinkaan tunteilleen valtaa, mutta Neposen lapset ja yövuorot etenkin samaan aikaan, saavat ne pintaan. Ehkä ikä on myös lisännyt hänen herkkyyttään. Ainakin Tommilla oli tapana tuoda asia esille, jos Kyösti yritti piilottaa tunteitaan. Tommin mielestä tunteet ja niiden käsittely ovat rikkaus. Hän oli sisäistänyt sen lyhytterapiassa avioeron jälkeen.
”Etkä ole. Mutta välillä oot kyllä huono muistamaan olevasi varattu. Mä en edes muista, koska olisin viimeksi nähnyt sulla sormuksen”, Tommi sanoo hieman närää äänessään ja saa Kyöstin nousemaan sängyllä istumaan.
”Se ei tarkoita, etten mä rakastaisi sua”, Kyösti vakuuttaa pehmeällä äänellä ja kohottaa katsettaan miehen suuntaan.
”Mä tiedän”, Tommi vastaa ja nojaa otsaansa toisen omaan. Kyösti hamuaa lähemmäs ja painaa huulensa Tommin omille. Tommi haroo Kyöstin hiuksia.
”Aila kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi ja Alpo on jo muuttanut kotoa. Eiköhän ne olisi osanneet ilmaista mielipiteensä, jos asia häiritsi”, Tommi sanoo lempeästi ja painaa vielä suukon Kyöstin nenän päähän ennen poistumistaan makuuhuoneesta. Kyösti naurahtaa hyväksyen ja pudottaa itsensä käsien varasta takaisin selälleen.
”Nojoo- Kai ne olisi”, Kyösti myöntyy, vaikka ei ole varma kuuleeko Tommi.
”Mä meen nyt. Kerronko terveisiä?” kuuluu hetken kuluttua Neposen huikkaus eteisestä.
”Tietysti!” Kyösti vastaa silmät suljettuina ja jo unen rajamailla.
”Kuinka lämpimiä?” kysymys saa Kyöstin virnistämään. Siitä oli tullut tapa vuosia sitten, kun vielä alakoululainen Aila halusi arvioida isänsä työkavereiden lähettämien terveisten lämpöä. Nykyään kysymys lähinnä nolotti tyttöä.
”Sydämessä palavia ja suklaata sulattavia”, Kyösti sanoo osan hieman sarkastisesta lauseesta peittyessä haukotukseen.
”Toistan sanasta sanaan”, Tommi huikkaa ovelta nauraen. Lukko kolahtaa ja Kyösti miettii hetken, missä on sormuksensa viimeksi nähnyt, ennen kuin antaa unen viedä hänet vielä hetkeksi mukanaan.
-*-
