Otsikko: Vesi tuskin liikahtaa
Kirjoittaja: Mightyena
Fandom: One Piece
Genre: Draama & Friendship
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Sanji & Chopper (+ muut Olkihatut)
Disclaimer: One Piece ei ole minun omaisuuttani, enkä tienaa kirjoittelullani yhtään mitään. Lainaan hahmoja ihan huvin vuoksi.
Summary: He purjehtivat läpi hyisen meren.A/N: Äägh, tuntuu, että olen viime aikoina saanut kirjoitettua kamalan vähän, joten toivottavasti joku kuitenkin tykkää tästä. c: Tällainen ajatus siis Sanjista tuli mieleen ja alunperin koko tarinan piti olla paljon synkempi. Otsikko tulee oikeastaan Saima Harmajan runosta, joka sattui olemaan näkyvillä, kun tätä kirjoitin. Koska olen huono otsikoissa ja tämä saattaa ehkä sopia jotenkin. Ehkä. En edes tiedä, mihin kohtaan sarjaa tämä on sijoittuvinaan, mutta ei kai se haittaa. Haluaisin kyllä kirjoittaa vielä lisääkin One Piece -ficcejä. Tämä on jo toinen hih.
Vesi tuskin liikahtaa
Jos Chopperille olisi muutama päivä takaperin sanottu, että hän joutuisi tällaiseen tilanteeseen, hän ei olisi välttämättä uskonut.
Nami on aina ollut erinomainen navigaattori; hän ei ikinä eksy syrjäisiinkään kolkkiin tai johda heitä harhaan. Jos luonnonvoimat repivät heidät väärälle reitille, he etsivät oikean tien puhtaalla tahdonvoimalla. Tahdonvoimalla ja lihasvoimalla.
Silti he ovat eksyneet.
He purjehtivat läpi hyisen meren - ainoa maa näkyvissä on loputonta jäätikköä, viima saa heidät hytisemään kauttaaltaan, vaatekerrokset eivät vain riitä. He ovat kylmissään ja eristyksissä ulkomaailmalta, eikä aurinkoa näy (tässä maailmassa taivaankappaleetkin takuulla hohkavat kylmyyttä).
Luffy selviää jotenkin. Hän lämmittää lihaksiaan juoksemalla ympäriinsä, mutta osa hyperaktiivisuudesta on väistynyt huolen tieltä.
Zoro nukkuu. Nukkuminen kylmässä ei takuulla ole hyvästä, joten he ovat kaikki luovuttaneet yhden puseroistaan Zorolle. Jopa Sanji, todennäköisesti siihen aikaan yöstä, kun kukaan ei katso. Miekkamies ei takuulla hyväksyisi elettä, jos olisi hereillä, mutta miehistö ei jaksa välittää.
Usoppin nenänpää on punehtunut ja jäässä. Hän valittaa, valittaa, valittaa vielä vähän, mutta Chopper pitää häntä silti rohkeana. Hän on heidän mittarinsa, sillä päivä jona hän hiljenee on takuulla synkein kaikista.
Franky on eloton verrattuna normaaliin itseensä - häneltä loppui kola ja nyt hän vain istuskelee, yrittää säästää viimeistä energiaansa ja ärisee jokaiselle liian lähelle uskaltautuvalle. Ärisee siitä, kuinka paljon haluaisi tehdä jotain järkevää.
Nami ja Robin istuvat peittojen alla liimaantuneina toisiinsa kiinni. Chopper suositteli ruumiinlämmön jakamista kaikille, mutta muut ovat joko ujoja tai liian kiireisiä turhanpäiväisten asioidensa kanssa. Sitä paitsi Nami tuntee itsensä syylliseksi. Jos hän itkisikin, Robin olisi paras henkilö katselemaan. Jos. Tuskin oikeasti.
Brook on luuranko. Brookilla ei liene hätää, mutta hän juo joka tapauksessa erityisen monta kupillista teetä päivässä. Se sattuu olemaan niitä harvoja juomia, joita heillä on jäljellä - ruuan tilanne on vielä hiukan karumpi, pitkälti kiitos Luffyn.
Sanji.
Yleensä Sanji pitää huolen siitä, ettei heiltä ikinä lopu mikään kesken. Purjehdus läpi jään on kuitenkin kestänyt kauan, liiankin. Eteenpäin pääseminen on hankalaa. He olivat kaikki varmoja siitä, että seuraava saari näkyisi aiemmin, tai jos ei näkyisi, he selviäisivät muutaman päivän kalastamalla. Meri on mystinen paikka, eikä tässä loukossa kala syönytkään.
Sanji istuu kannella kädet hautautuneena syvälle takintaskuihin, silmät puoliksi kiinni. Kaikki muut tuntuvat oudoilta, mutta he tuntuvat
itseltään. Missä tahansa muussa tilanteessa kokki olisi juossut naisten perässä ja kaatanut teetä posliinikuppeihin - hänestä hehkuva alakuloisuus saa Chopperin ajattelemaan, että kenties surkeuden takana on muutakin kuin kylmä ilmasto.
Chopper haluaa kysyä, haluaa niin kovasti, mutta pelkää sen olevan vain törkeää. Kaikkea ei kerrota, ei edes tällä laivalla (joskus se voisi sattua liikaa).
"Sanji..."
"Chopper."
"Onko sinulla nälkä?"
Chopper ehtii huomata pienoisen irvistyksen toisen kasvoilla ennen kuin tämä naurahtaa käheästi. Kynnet juoksevat hetken vatsan päällä, tietoisesti tai ei.
"Ei. Ei tämä ole vielä
nälkää", hän toteaa, eikä Chopper välttämättä ymmärrä täysin. "Ja kenenhän tehtävä on kysyä tuota?"
"...Sinun..."
"Niinpä", Sanji sanoo tyytyväisenä toisen vastaukseen. Chopper seuraa katseellaan, kun hän alkaa etsiä savukeaskiaan, joka vastoin kaikkea logiikkaa on päätynyt yhden vaatekerroksen alle.
"Sanji."
"No?"
"Eikö minun pitänyt olla hätämuonavara?"
Sanji tuijottaa häntä hetken silmät pyöreinä ja räjähtää sitten kunnolliseen nauruun.
"Älä hölmöile", hän komentaa. "Istu vaikka tähän kannelle, ärsyttää, kun olet koko päivän kierrellyt tuijottelemassa. Kaikki on ihan kunnossa."
Chopper tuntee syvää helpotusta. Hän ei pelkää taisteluja eikä myrskyjä eikä varsinkaan lunta, koska sen kaiken keskellä hän on syntynyt, kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti. Hän ei pelkää päiviä, jolloin kukaan ei puhu hänelle, koska sellaisten läpi hän on kulkenut aina. Tässä joukossa hiljaisuuskaan ei tunnu pahalta: hänen suunsa päälle ei paineta käsiä, hän sulkee sen itse, koska ilman sanojakin löytyy turva.
Siksi hän istuu mielellään Sanjin viereen ja jää seuraamaan veden liikkeitä. He odottavat yhdessä Luffyn huutoa saaresta, eikä sillä hetkellä pitkäkään odotus tunnu mahdottomalta kestää. He selviävät tästäkin puhtaalla tahdonvoimalla.