Title: Lopulta taivas ja helvetti kättelee
Rating: K11
Pairing: James/Sirius
Genre: angst + romance (toistanko itseäni?)
Summary:
Hän kuitenkin uskoo sen tuntuvan juuri siltä.A/N: Tuli huono omatunto Finipikareiden pronssista angstissa koska let's face it, oon ollut laiska, joten päätin ryhdistäytyä kirjoittajana ja ladata finiin lisää tätä söpöä kaksikkoa. Tämä yksilö inspiroitui samana päivänä kun SMG pisti kappaleen Nuorukainen soimaan.
Lopulta taivas ja helvetti kättelee
Mikään ei ole niin varmaa kuin kuolema. Sanonta, jota Sirius ei ole koko lyhyenä elinaikanaan oppinut ymmärtämään. Hänelle se tarkoittaa vain tekosyytä elämälle, maaliviivaa ihmisiälle ja kulunutta ideaa kyynikoille. Hän on sisäistänyt termin kuolematon. Kuluttaa aikaa tietäen, että se ei koskaan juokse loppuun.
Tietää, että ei ole minkäänlaista todistetta, että se juoksisi.
James nousee viikonloppuisin aina viimeisenä sängystään. Hän makaa herättyään kaksi tuntia silmät auki ilman laseja, katsellen kattoon ja höpisten niitä näitä muiden kanssa. Irrallisia ja keveitä asioita, joille Sirius, Remus ja Peter nauravat aamutokkurassaan. Hänen huolettomuutensa on tarttuva huume, joka toisinaan yllättää heistä jokaisen. Kuitenkin, kun Remus ja Peter ovat jo laahustaneet aamiaiselle ja vain Sirius on jäänyt pujottamaan sukkia jalkaansa, hän vakavoituu.
Hän kääntää katseensa Siriukseen, joka tietää jo valmiiksi hänen sanottavansa. On kuullut sen joka lauantai kyllästymiseen saakka. James ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Siinä missä Sirius on varma kuolemattomuudestaan, pelkää James kuolevaisuuttaan. Ei hän sitä koskaan ääneen sanoisi, mutta Sirius osaa lukea rivien välistä. James naurahtaa vähän liian väkinäisesti sarkastisien kommenttiensa jälkeen ja päättää aina mietteensä vitsillä. Kuin hän olisi tarttunut hetkeen, mutta päästänyt irti säikähtäessään muutosta. Sirius hymyilee aina iloisesti takaisin. Hänelle silmiään siristävä James riittää.
Tai niin hän hokee iltaisin, kun hiipii Tylypahkan hylätyillä käytävillä vain vähän Jamesin kättä hipaisten. Niin hän hokee öisin, kun James painaa hänet vasten liian alhaalle ripustettuja, kauhistuneita muotokuvia. Niin hän hokee, kun James seuraavana päivänä kutsuu häntä taas parhaaksi ystäväkseen. Kun hän
on Jamesin paras ystävä.
Menee vuosia
Ennen maan aavikoitumista
Sirius ei tiedä, mitä rakkaus on. Hän kuitenkin uskoo sen tuntuvan juuri siltä.
Hän uskoo vielä sittenkin, kun James astelee alttarille Lilyn kanssa ja hän itse nauraa hääkuvissa onnellisen parin vieressä. Miksipä ei, sillä James näyttää niissä niin onnelliselta.
Useina viikonloppuina James ilmestyy Siriuksen kynnykselle. Liian monta kertaa hänellä on viinipullo kädessään, josta hän ei edes vaivaudu lasiin asti kaatamaan. Parikymppisenä James näyttää yhä seitsemäntoistavuotiaalta. Sirius tarttuu häntä vapaasta kädestä ja toinen lähes kikattaa, kun astuu sisälle asuntoon. Nuoruus on kiinni Jamesissa. Elämisen ilo seuraa häntä joka nurkan taakse. Ja kuten huolettomuus, se tarttuu hänen ympärillään oleviin, jotka heräävät seuraavana aamuna poimimaan sormenjälkisiä pulloja lattianrajasta. Siriuksella on niitä yhdeksän keittiökaapissaan. Sormenjäljet ovat kuitenkin jälki Jamesista.
Tai niin hän vakuuttelee itselleen nähdessään Jamesin ja Lilyn vauvan ensimmäistä kertaa. Niin hän vakuuttelee, kun James pyytää häntä sen kummisedäksi. Niin hän vakuuttelee, kun Lily kertoo sen olevan loistava idea, he kun ovat parhaat ystävät. Kun hän
on Jamesin paras ystävä.
Juhlien jälkeen aamulla
Nuorukainen sukelsi matalaan päätyyn
Sirius ei enää tiedä haluaako olla kuolematon. Hänestä kuitenkin tuntuu yhä siltä.
Iltapäiväteellä posti tuo uuden kirjeen Jamesilta. Hauskan, humoristisia huomautuksia vilisevän palan tämän elämästä. Sirius lukee taas asiaa jälkikirjoituksen rivien välistä, jotka tuntuvat suuremmilta kuin viikottaisista kuukausittaisiksi vaihtuneet vierailut. Hänelle ne edustavat Jamesia, jonka hän tunsi, tuntee. Niissä kysytään aina samaa tietämättään. Toisinaan Remus käy hänen luonaan ja Sirius saa tekosyyn lukea niitä ääneen. Yksin ollessa se olisi vain tyhmää. Jälkikirjoitukset hän jättää kuitenkin vain itselleen, niinhän sen kuuluu mennä. Hän kuvittelee aina rapistuneen yksiön tilalle makuusalin lauantaisin ja on kuin kaikki olisi taas jämähtänyt samaan asentoon. Mihinkään ei ole kiire. Pulloja kerääntyy jo toista kaapillista, vaikkakin hitaampaa tahtia kuin ennen.
Siriuksesta näyttää kuitenkin siltä, että James on onnellinen.
Kerran hän kysyy Jamesilta, muistaako toinen aamuja ollenkaan. Se on ainut kerta, jolloin Sirius kuulee Jamesin vastaavan kasvot vakavina, tippaakaan sarkasmia tai vitsailua äänessään: James sanoo maailman olevan sumea ilman silmälaseja. Sirius kuitenkin päättää ohittaa tämän, sillä ei aivan ymmärrä sitä. Ei halua ymmärtää. Hän ostaa ainoastaan Jamesin lempiviiniä, kun kerran James ei enää ehdi hänen luokseen. Hän lukee Jamesin vanhoja kirjeitä, kun kerran toisella ei ole enää aikaa uusia kirjoittaa. Vasta kuullessaan Jamesin kuolemasta, hän ei enää pysty teeskentelemään.
Jos hän ei koskaan tiennyt, mitä rakkaus on, miksi hän sitten rakasti Jamesia? Jos hän ei koskaan sanonut sitä ääneen, miten hän voi olla varma, että James rakasti häntä? Jos hän itsekin tarttui pulloon kiinni, kuinka hän erottaa Jamesin sormenjäljet omistaan? Jos hän oli Jamesin paras ystävä, miksi sitä piti vakuutella? Jos James ei halunnut kasvaa aikuiseksi, miksi hänen kasvonsa vanhenivat? Vaikka kaikki näytti siltä, oliko heistä kumpikaan oikeasti onnellinen?
Sinä yönä Sirius lyö nyrkkinsä läpi ikkunasta ja katsoo hajonnutta ihoaan. Veri tahraa hänen hihansuunsa ja valuu epämiellyttävän tuntuisesti käsivartta pitkin kyynerpäätä kohti. Hän katuu, ettei koskaan auttanut Jamesia muuttamaan asioita. Katuu niin, että se sattuu enemmän kuin haavoilla olevat rystyset.
Mikään ei ole niin varmaa kuin kuolema. Sirius on sisäistänyt termin kuolevainen. Kuluttaa aikaa tietäen, että se juoksee loppuun.
Tietää, ettei ole minkäänlaista todistetta, että se ei juoksisi.
Se ei ollut suuri rakkaus
Se oli valinta
Suren osaani vain, koska tulen sen menettämään
