Nimi: Jälki maininkeja.
Fandom: NCIS
Ikäraja: K11
Kategoria: Tragedia
Tiivistettynä: Katsoin NCIS:ssän jakson 10/11 etukäteen ja yksinkertaisesti maailmani sirpaloitui ja oli pakko kirjoittaa siitä, mitä tiimi tunsi ja kuuli...
Johtaja Vancen talo oli ennen ollut puhtauden ja järjestyksen perikuva. Nyt kaikki oli kääntynyt päälaelleen.
Seinät olivat luotien hajottamat, ikkunoista ei ollut jäljellä kuin karmit. Sirpaleet loistivat katulamppujen valossa kuin timantit.
Kaiken sen keskellä seisoi Erikoisagentti Tony Dinozzo. Sarkastisuuden ja vitsien perikuva, joka tuijotti tyhjyyteen.
Kaikki tunsivat Tonyn hänen vinosta hymystään ja vitsikkäästä olemuksestaan.
Nyt agentista tuntui, ettei mikään entisestä olisi mahdollista. Hän ei voisi palata enää siihen levolliseen, stressittömään menneisyyteen.
Hetki sitten ambulanssi oli vienyt vaikeasti haavoittuneen Jackie Vancen kohti sairaalaa.
Aviomies oli noussut vaimonsa rinnalla autoon ja kiitänyt kohti toivoa. Kuitenkin kaikki tiesivät vain, että Jackie oli menettänyt paljon verta, ehkä jopa liikaakin.
Askeleet kaikuivat kadulla, ne lähestyivät keittiötä. Tony oli pelännyt tätä hetkeä. Hän ei tietänyt mitä sanoa tai tuntea. Mies tunsi itsensä tyhjäksi kuoreksi, hänellä ei ollut enää mitään mistä pitää kiinni.
Nainen, jota Tony oli aina ihaillut ja rakastanut juoksi ovista sisään. Kuitenkin pysähtyi parinsa vakavan tuijotuksen alla.
Anthony ei edes yrittänyt avannut suutaan.
Jo vuosien aikana hän oli oppinut kommunikoimaan ilman sanoja, ilman ääntä. Täydessä hiljaisuudessa he vaihtoivat ajatuksiaan.
”Ei…” entinen Mossadin upseeri kuiskasi epätoivoisesti. Zivan katse oli täynnä epäuskoa ja pelkoa.
’Ei näin voisi käydä… Eihän?’ Ziva kysyi itseltään kävellessään kohti pariaan. Tony katsoi suorana hänen silmiinsä myötätuntoisesti. Kuitenkin tuo rakastava katse vain satutti nuorta naista lisää.Liikkeet näyttivät ja tuntuivat hidastetuilta, joten matka huoneiden kulmaukseen oli todella pitkä.
Kuitenkin kaikella oli aikansa ja paikkansa. Ziva näki miehen elottoman ruumiin. Silmät, jotka olivat jääneet tuijottamaan tyhjyyteen. Ne harmaat hiukset joita oli aina rakastanut, punalla tahratun paidan ja levollisen ilmeen.
Mieli oli petollinen, nuoren naisen tiukat muurit murtuivat yhdellä iskulla.
Hän vain antoi kaiken purkautua ulos itsestään,
”ABBA!” Sydäntä särkevä huuto kaikui huoneissa. Jokainen pystyi tuntemaan naisen tuskan, joka oli menettänyt viimeisenkin siteensä perheeseen. Ziva ei tuntenut kuin tuskaa, joka repi hänen jokaista ruumiin osaansa. Hänestä tuntui, että hänen sielunsa rikottiin kuin lasi, joka makasi pirstoutuneena pihamaalla.
Hänen äänestään kuulsi pelkkä menetys. Ziva oli menettänyt viimeisen perheenjäsenensä, viimeisen yhteytensä menneisyyteensä. Ketään ei ollut luotu kestämään näin suurta tuskaa, kuitenkin maailma oli niin mätä, että se laski kaiken tämän nuoren naisen harteille. Liikaa kestettäväksi, kukaan ei kestäisi sellaista painetta. Ei edes koulutettu salamurhaaja.
Ziva David antoi sanan kaikua uudestaan huulillaan, juostessaan kohti elotonta ruumista. Hän polvistui sen viereen ja antoi ruumiin pudota halaukseensa.
Hetkellisesti hän oli se tyttö, jolla ei ollut vielä huolia. Se tyttö, joka ihannoi isäänsä, eikä osannut vielä vihata tätä. Tyttö, joka ei tiennyt mitään isänsä synneistä. Tyttö, joka ei poistunut isänsä luota vihoissaan, vaan pystyi antamaan anteeksi. Kuitenkin tätä tyttöä oli pidetty kahlittuna liian kauan. Nyt se pääsi ulos häkistään ja valtasi hetkessä agentin mielen.
Hän vain halusi antaa anteeksi, pyytää ilkeitä sanojaan anteeksi ja kertoa, että vielä rakasti isäänsä. Nyt se viimeinen mahdollisuus oli viety häneltä.
Hän vain halusi kertoa, olevansa pahoillaan… Vain sen ei muuta, oliko se liikaa pyydetty?
Muut ryhmästä astuivat ovista sisään, kukaan ei vieläkään tiennyt mitä sanoa. Mutta nähdessään Zivan sopertamassa heprealaisia sanoja, jokainen pystyi tuntemaan tuskan. Kukaan ei kuitenkaan voinut sanoa lohdullisia sanoja, kukaan ei voisi sanoa mitään. Ainoastaan yrittää tuntea nuoren agentin menetyksen ja yrittää helpottaa sitä kaikessa hiljaisuudessa.
Jokainen vain katsoi, kuinka Ziva tarttui isänsä harteista ja ravisteli tätä hellästi. Aivan kuin pieni lapsi,joka hetken uskoi kaiken olevan vain peliä, leikkiä. Isä varmasti nousisi pian ja nauraisi huolettomasti lapsensa ilmeelle.
Kuitenkin jokainen tiesi, ettei niin tapahtuisi.
Hitaasti muta varmasti Tony käveli kohti pomoaan. Jopa Leroy Jethro Gibbs ei löytänyt sanoja tälle tragedialle. Miten kukaan voisi?
Tony tunsi kuinka viha kertyi hänen verisuonissaan. Se tahtoi tuhota jokaisen, joka oli satuttanut hänen pariaan, ystäväänsä.
Kaikki oli niin väärin… Miksi Zivan täytyi ottaa vastaan niin paljon tuskaa? Jos Tony olisi voinut, hän olisi ottanut puolet ystävänsä kantamuksista, muttei hän yksinkertaisesti voinut.
”Kuka teki tämän?” Tony kysyi kylmästi, Gibbs ei kuitenkaan vastannut.
Vaan hitaasti hän perääntyi ovesta etupihalle. Muut seurasivat hänen esimerkkiään, jättäen Zivalle sen tilan, jota tämä tarvitsisi.
Tilaa käsitellä asiat, kieltää ne ja lopulta uskoa niihin.
Kun viimeinen vaihe tapahtuisi, pääsisi helvetti valloilleen, kukaan ei voisi pidätellä Ziva Davidia, Eli Davidin tytärtä, kun tulisi aika kostaa.
- Jakson nimi oli Shabbat Shalom, osuvasti Shalom tarkoittaa tervehdystä ja jäähyväisiä… Voimme jälleen tervehtiä uusia hahmoja ja hyvästellä vanhat, tämä on omistettu kaikille jotka olemme menettäneet.
Rauha heidän sieluilleen:
Jackie Vance, maailman paras äiti, vaimo ja tytär.
Eli David, periksi antamaton isä ja johtaja.
