Kirjoittaja Aihe: Kyläreissu Pottereille, S  (Luettu 2049 kertaa)

Camiela

  • ***
  • Viestejä: 367
Kyläreissu Pottereille, S
« : 23.08.2011 18:30:30 »
Author: Camiela
Beta: Miusamo
Raiting: Sallittu
Pairing: Hermione/Ron, (Harry/Ginny)
Genre: fluffy, (humor) one-shot
Disclaimer: Kaikki kuuluu J.K Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta tai mitään muuta.
Warnings: Kliseilypommi♥
Challenges: Vaniljen keksimä haaste (alhaalla).
Summary: Hermione ja Ron perheineen lähtevät Pottereiden luokse kylään. Mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun kyseessä on Weasleyt ja Potterit?

A/N: Eli ihan fluffy-fiiliksen pohjalta kirjoitin tätä ficciä. Toivottavasti tuli sen mukainen! Rakastan kommentteja♥



Kyläreissu Pottereille


”Äiti!”
”Odota. Annan Roselle ensin hänen mekkonsa. Sitten voin auttaa sinua, Hugo”, Hermione sanoi kärsivällisesti ja haki vaatekaapista Rosen vaaleanvihreää mekkoa.
”Mutta, äiti!” Hugo toisti ja nyki nyt kädellään äitinsä hameenhelmaa.
”Hugo. Sanoin, että odota”, nainen veti mekon kaapista ulos ja laski sen sängylle. Hän alkoi etsiä laatikosta valkoisia sukkahousuja. Löytyi.
”Rose, täällä on sinulle vaatteet. Ala pukeutumaan.”
”Oi, saanko minä pitää mekkoa? Ihanaa!” tyttö oli nostanut katseensa kirjastaan ja juoksi vaateidensa luo.
”Mitä asiaa sinulla oli, Hugo?”

Pieni Hugo, joka oli täyttänyt talvella viisi vuotta, nousi seisomaan lattialla ja osoitti sormellaan isoa valokuvaa. Kuvassa oli paljon ihmisiä. Se ei ollut ihme. Kuvassa seisoi koko Weasleyn suku.

”Missä minä olen?” poika kysyi ja hänen suunsa mutristui.
”Voi, Hugo. Sinä olet minun vatsassani”, Hermione osoitti itseään kuvassa. Hän oli raskaana, viimeisillä kuukausilla. Vieressä seisoivat Ron ja hänen sylissään oli melkein kaksi vuotta täyttänyt Rose.
”Tyhmää. Miksi minä olen vatsassa?”
”Koska sinä et ollut vielä syntynyt. Synnyit parin kuukauden jälkeen, kun tämä kuva otettiin”, äiti selitti ja silitti lapsensa kirkkaanoranssia tukkaa, joka pörrötti aina kiharien takia.
”Minäkin haluan kuvaan. Kaikki näyttävät niin iloisilta”, Hugo tokaisi, mutta ei näyttänyt enää mököttävän.
”Mene sanomaan isällesi, että haluat ottaa uuden kuvan. Hän varmasti ilahtuu siitä”, Hermione naurahti ja suukotti lapsensa otsaa.
”Joo!” Hugo huudahti ja juoksi hurjaa vauhtia ovesta ulos.
”Älä juokse portaissa!” nainen huudahti perään.

”Äiti! Minä en saa näitä typeriä sukkahousuja jalkaan!” Rose sanoi turhautuneena ja kaatui sängylleen makaamaan.
”Kärsivällisesti, Rose”, nainen sanoi ja alkoi auttaa tytärtään.

”Täällä meidän neitimme kaunistautuvat. Pitäisikö meidänkin Hugo alkaa pukeutua?” Ron hymähti. Hän oli saapunut Hugo sylissään huoneen ovelle.
”Ei! Minä en halua pukea!”
”Miksi? On mukavaa pukeutua mekkoon”, Rose hyppäsi sängyltä alas ja pyörähti ympäri.
”Minä en voi leikkiä niissä kamalissa housuissa!” lapsi huusi, risti kätensä ja otti naamalleen tuiman ilmeen. Ron laski hänet alas.
”Ne ovat vain farkut, Hugo. Olethan sinä niillä ennenkin leikkinyt”, Ron sanoi ja ojensi pojalleen vaatteet.
”Sen jälkeen äiti sanoi, että olin rikkonut polvet”, poika väitti vastaan ja työnsi vaateitaan kauemmas.
”Niin ja siksi teinkin niihin kestoloitsun”, Hermione korjasi.
”Kuuntele äitiäsi ja nyt pue päällesi.”
”Minä en halua!”
”Nyt nuori mies sinä puet vaatteet tai jäät kotiin. Jos jäät kotiin, et näe Jamesia, Albusta tai Lilya”, isä totesi ja vinkkasi silmää vaimolleen. He tiesivät, että tämä toimi aina.
Hugon ilme muuttui mietteliääksi. Kulmakarvat rypistyivät, kunnes hänen silmänsä jälleen kirkastuivat.
”Joo! Puen! Haluan nähdä serkut!” Lapsi tarttui farkkuihin ja t-paitaan.

Tyytyväinen äiti hymyili ja lähti huoneesta jättäen isän auttamaan lastaan. Hermione harjasi hiuksensa ja laittoi korvakorut korviinsa. Mitään erikoista ei tarvinnut pukea, kun meni Pottereille kylään.
”Olet kaunis”, Ron yllätti naisen.
”Ja sinä komea”, Hermione sanoi ja antoi miehelleen nopean pusun.
”Äiti ja isi eikö meidän pitäisi lähteä?” Rose kysyi ovelta. Hän oli valmis ja näytti kauniilta vihreässä mekossaan.

Ron vilkaisi kelloa: ”Voi per…”
”Ron! Ei lasten kuullen!”
”…silja. Meillä on jo kiire. Hugo, oletko valmis?” isä huudahti viereiseen huoneeseen.
”Joo… Katso äiti!” poika oli ilmestynyt vanhempiensa makuuhuoneen ovelle. Hänellä oli suuri piirustus käsisään ja kädet olivat maalin tahrimat.
”Hugo, mitä sinä olet tehnyt?” äiti huokaisi.
”Maalasin Harry-sedälle kuvan”, lapsen silmät loistivat niin kirkkaasti ettei häntä pystynyt torumaan.
”Pese kätesi ja laita ulkotakki päälle. Meillä on kiire. Rose, mene sinä alakertaan ja pue myös päällesi. Ron? Hakisitko sinä auton talon eteen. Minä menen auttamaan Hugoa.”

Kaikki lähtivät juoksemaan ympäri taloa. Rauhallisesta iltapäivästä oli muuttunut sekasortoinen. Hermionea hymyilytti, kun muisti Mollyn ja Arthurin perheen lähdöt juna-asemalle. Hän ei voisi varmaan enää koskaan saada rauhallista lähtöä kotoa. Hänhän kuitenkin asui Ronin kanssa ja puolet lasten geeneistä olivat isän. Se ei haitannut Hermionea, näin rakkaan perheen takia hän voisikin myöhästyä pari kertaa.

”Hugo, koeta saippuaa. Ei se pelkällä vedellä lähde!” äiti neuvoi samalla, kun puhdisti loitsulla poikansa paitaa.
”Mutta yritin jo”, lapsi sanoi altaan luota.
”Yritä udelleen. Millä ihmeen maalilla sinä teit sen kortin?”
”Sillä kirkkaansinisellä, joka oli autotallissa”, poika vastasi silmät säkenöiden.
Äidin silmät kipinöivät, kun kuuli vastauksen: ”Ron!”
Mies ilmestyi paikalle ulkotakki päällään. Hänen ilmeestään näki, ettei vaimon äänensävy tietänyt hyvää.
”Mitä nyt on tapahtunut?” isä yritti kuulostaa mahdollisimman nöyrältä.
”Mitä maalia autotallissa oli?”
”Ai, se sininen? Joo, se oli autoa varten. Taikamaali, joka ei lähde pois, vain kuin puhdistus loitsulla”, Ron selitti ylpeänä ostoksestaan. Hän oli aikomassa maalata punaisen auton siniseksi, kunhan aika riittäisi.

Hermione huokaisi ja otti sauvansa esiin: ”Hugo, ei se pesemällä lähde. Minä teen nyt loitsun ja se nipistelee hieman.”
Poika tuli kiltisti äitinsä luokse. Hän ojensi kätensä Hermionea kohti ja sulki silmänsä tiukasti, kuin pelkäisi kipua, joka olisi tulossa.
”Lähden viemään Rosen autoon. Saatko Hermione Hugon kädet puhtaaksi?” Ron tokaisi tuskaisesti, kun katsoi kelloa. Isä sai vastaukseksi tiukan katseen.

*****

”Ollaanko jo perillä?” Hugo kysyi kymmenettä kertaa matkalla.
”Ei olla. Niinhän me vastasimme sinulle minuutti sitten”, Ron sanoi huvittuneesti. Poika oli tullut häneen.
”Milloin me sitten ollaan perillä?” poika kysyi ja vilkuili auton ikkunasta ulos kiinnostuneena.
”Viiden minuutin päästä”, Hermione sanoi ja vaihtoi kaistaa.

”Äiti, on vessahätä”, Rose ilmoitti yhtäkkiä takapenkiltä.
”Kulta, jaksaisitko odottaa viisi minuuttia?” isä kysyi huolestuneena.
”Kai minä jaksan.”

”Minä tunnistan tuon ilmeen. Älä edes mieti sitä”, nainen kuiskasi miehelleen etupenkiltä.
”Olemme jo muutenkin myöhässä. Rosella on vessahätä ja Hugo on kysellyt koko matkan malttamattomana”, mies virnisti vaimolleen.
”Ron! Eikö sinulla pitäisi olla tarpeeksi huonoa kokemusta lentävistä autoista?”
”Olen varma, että se toimii. Hermione, rakas se olisi täysin turvallista ja myös luvallista.”
Hermione ei pystynyt muuhun, kuin hymyilemään miehelleen ja pyöräyttämään silmiään.
”Lapset! Onhan turvavyöt kiinni?” isä huudahti ja painoi näkymättömyys nappia.
”Lennetäänkö me?” Hugo huudahti ja melkein hyppi paikallaan.
”Kyllä.”

*****

Auto saapui Pottereiden pihaan tömähtäen. James ja Albus kurkistivat ovesta uteliaina. Heidän ilmeensä levenivät, kun näkivät Rosen ja Hugon astuvan autosta ulos. Harry ja Ginny astuivat ovelle Lilyn kanssa.
”Hei, Harry-setä! Minä tein sinulle piirustuksen”, Hugo huusi ja juoksi miehen luokse innoissaan, kun Rose jäi juttelemaan serkuilleen.
Mies nappasi pojan syliinsä ja pyöräytti häntä pari kertaa, ”Vau, minun täytyy nähdä se.”
”Ihanaa nähdä teidät pitkästä aikaa!” Hermione totesi täydestä sydämestään ja halasi molempia kovaa. Ron tuli perässä ja teki samoin.
”Miten teillä on mennyt?” Hermione aloitteli keskustelua, kun he astuivat sisään.
”Sitä samaa, kun aina”, Ginny hymyili ja viittoi vieraitaan istuutumaan olohuoneeseen.
”Niin, paitsi Ginny sai istutettua kukkapenkkiin vihdoin haaveilemansa kukat. Hän oli puhunut niistä niin kauan, mutta koskaan ei ollut aikaa siihen”, Harry totesi.
”Hän luulee, että istutin ne, mutta oikeasti minä taioin ne penkkiin”, Ginny kuiskasi Hermionelle, kun miehet eivät huomanneet.
Ron alkoi selittämään innoissaan heidän matkastaan tänne lentäen ja suurenteli hieman asioita, joita Hermione korjaili.

Rose ja Hugo juoksivat serkkujensa kanssa portaat ylös kovaa vauhtia.
”Teidän pitää nähdä se! Isä sanoi, että saan heti sitten oikean luudan, kun osaan lentää sillä”, Albus selitti innoissaan ja veti sänkynsä vieressä seinään nojaavan luudan esiin.
”Niin, mutta se ei ole oikea. Minulla on”, James leuhki hieman, mutta Rosen tuima katse sai hänet hiljenemään.
”Sinun luutasi on välimuoto!” Albus huudahti.
”Ei ole!”
”Kuulin kun isä sanoi niin äidille”, Albus tokaisi isoveljelleen. Hän juoksi alakertaan ja sieltä takapihalle. Loput lapset seurasivat häntä odottaen innoissaan, että näkisivät miten Albus lentäisi syntymäpäivälahjaksi saamallaan leluluudalla.
”Saanko minäkin koettaa, Albus?” Hugo kysyi silmät kiiltäen.
”Saat, jos Ron-eno antaa luvan.”
Albus nousi leluluudalleen ja polkaisi ilmaan. Hän leijui metrinkorkeudessa ylpeänä.
”Näytä, miten lennät!” Lily huudahti kannustaen veljeään, mutta punastui, kun kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Tyttöä ujostutti vielä serkkujensa seura.
Albus nojasi luutaansa kohti ja lähti lentämään eteenpäin kokoajan nopeampaa.
”Hah, minä haen oman luutani. Päihitän Albuksen hetkessä!” James huudahti. Veli kuuli hänet ja nopeutti vauhtiaan. Hän ei ollut koskaan lentänyt näin kovaa.
Poika alkoi huojumaan luudallaan. Hän puristi silmänsä kiinni ja yritti jarruttaa. Luuta pysähtyi, kuin seinään ja Albus lensi pää edellä Ginnyn kukkapenkkiin.
Kyyneleet valuivat pojan poskia pitkin ja lopuksi hän alkoi itkemään äänekkäämmin.
”Minä haen äidin”, Lily sanoi ja juoksi sisälle.
”Sattuuko sinuun?” Rose kysyi huolestuneena ja vilkaisi serkkunsa polvea, jossa oli kipeännäköinen naarmu.
”James!” Harry huusi ovelta vihaisena ja juoksi paikalle Ginny, Hermione ja Ron perässään.
”Mitä? En minä mitään tehnyt!” poika meni heti puolustuskannalle.
”Miksi veljesi sitten itkee kukkapenkissä?”
”Albus lensi uudella leluluudalla ja jarrutti liian lujaa. Miten se minuun liittyy?”
”Tästä keskustellaan vielä illalla”, pojan isä sanoi lujasti.
Ginny tarkisti huolellisesti, ettei Albuksella ollut mitään muuta ruhjetta, kuin polvessa oleva naarmu. Kun mitään ei löytynyt ja lapsi oli rauhoittunut, he menivät sisälle syömään jäätelöä ja mansikoita.

”Haluaako kukaan teetä?”
”Minä voisin ottaa”, Hermione hymyili Ginnylle.
”Saanko minäkin?” Rose kysyi iloisena. Hän ei ollut koskaan ennen maistanut teetä ja halusi koettaa.
”Ilman muuta. Otetaan sinulle kuppi täältä kaapista”, Harry sanoi ja nousi hakemaan astioita.
”Onko Dominique muuten menossa tänä vuonna Tylypahkaan?” Ron pohti ääneen.
”On. Bill ja Fleur kyllä harkitsivat myös Beauxbatonsin koulua”, Ginny vahvisti.
”Hän on jo iso tyttö! Sekä Molly myös! Hänkin menee Tylypahkaan tänä vuonna”, Hermione päivitteli.
”On kauheaa edes ajatella, että pikku-James…”
”Äiti, sitä nimeä ei saa käyttää vieraiden kuullen!” James huudahti olohuoneesta, jonne hän oli mennyt Hugon ja Albuksen kanssa pelaamaan velhoshakkia.
”…menee kouluun kolmen vuoden päästä”, Ginny huokaisi.
”Aika lentää. Siitä on vain vähän aikaa, kun me olimme koulussa”, Ron naurahti. Kaikki he muistelivat hetken Tylypahkassa koettuja hetkiä. Niitä oli iloisia ja surullisia, jännittäviä, sekä huolettomia.
”Ups.”
Kaikki kääntyivät katsomaan Rosea kohti, joka oli herättänyt heidät muistoista.
”Mitä nyt?” Hermione kysyi hieman peläten vastausta.
”Minä kaadoin tämän teen”, tyttö yritti hymyillä nolona.
”Ei se mitään, kulta. Oliko sitä paljon jäljellä?” Ginny nousi auttamaan.
”Vähän vain. Mutta minusta tuntuu, että kuppi taisi kolahtaa pahasti.”
”Kuule, meidän teekuppimme eivät mene rikki. Kun asuu kahden villin pojan kanssa, niin kaikki pitää vahvistaa tai suojata loitsulla”, Harry naurahti.
Ron ja Hermione huokaisivat yhteen ääneen helpotuksesta. Ron otti lohduttavasti vaimonsa kädestä kiinni ja puristi sitä. Nainen katsoi miestään ja hymyili.

”Sinä huijaat!” James huudahti ja nakkasi pelinappulat pois laudalta.
”En. Minä osaan pelata paremmin, kuin sinä”, Hugo virnisti, mutta hänen suupielensä nyki harmista. Hän olisi halunnut pelata pelin loppuun.
”Ei velhoshakissa voi huijata”, Albus tuumi ääneen, ”Hei James, minä keksin juuri lajin, missä sinä et ole paras.”
Pojat nauroivat Jamesille, joka mulkoili heitä vihaisena. Miten viisivuotias pystyi päihittämään hänet? Hänhän oli paljon vanhempi ja menossa kohta Tylypahkaan.
”Minun mielestäni Hugo olisi voittanut, jos James ei olisi hermostunut”, Lily sanoi hiljaa ja sai Hugolta hymyn vastaukseksi.
”Kyllä minä aina Albuksen päihitän. Tule, veli. Otetaan matsi”, James naurahti ja poimi nappuloita lattialta.
”Pelataan vain, mutta minä kyllä voitan sinut!” veli huudahti ja alkoi etsimään kadonneita nappuloita.
He haravoivat koko maton, mutta James oli nähtävästi nakannut nappulat paljon kauemmas. Pian koko lapsikatras konttasi alakerran lattioilla ja etsi kadonnutta mustaa kuningasta ja valkoista sotilasta.
”Löytyi!” Rose huudahti ja nappasi kuninkaan maasta. Hän oli toisella puolella huonetta aivan seinän vieressä.
”Hyvä, sitten vielä sotilas”, Lily kannusti ja meni etsimään samalta alueelta, kuin Rose.
Tytöt pitivät katseensa maassa ja nostelivat verhoja pois tieltä, kunnes Lilyn käteen osui jotain kovaa.
”Pojat. Taisin löytää sotilaan”, Lilyn ääni oli muuttunut kuiskaukseksi.

”Kiitos teestä ja kahvista”, Ron kiitteli ja katsahti kelloa. Se alkoi olemaan kolme ja kotona odottaisi monta keskeneräistä tehtävää. Kohta pitäisi alkaa lähtemään. Mutta ennen kuin mies sai sanottua mitään serkukset tulivat yhdessä heidän luoksensa pelokas ilme kasvoillaan.
Hermione huokaisi syvästi ja nojautui Roniin päin. Häntä pelotti kuulla tuleva uutinen.
”Albus, kerro sinä”, James kuiskasi kuuluvasti.
”Mutta sinä heitit ne nappulat!”
”Lily, kerro sinä”, James käski.
”Miksi?”
”Sinä löysit sotilaan”, veli tiuskaisi ja tönäisi siskonsa eteenpäin.
Harry ja Ginny katsoivat odottaen Lilyä. Heidän naamansa olivat peruslukemilla, mutta he osasivat odottaa pahinta.
”Me pelasimme shakkia… James hermostui ja heitti nappulat pitkin poikin olohuonetta. Löysimme kaikki nappulat, mutta sotilas löytyi”, Lily nielaisi, ”äidin verhosta. Se oli tehnyt siihen miekalla reiän.”
Harryn katse kohdistui Ginnyyn. Niin tekivät myös Hermione ja Ron. He odottivat tuomiota verhoista.
Nainen vetäisi henkeä ja hymyili sitten, ”Hyvä, nyt minulla on syy ostaa uudet.”
Kaikki lapset huokaisivat helpotuksesta.
”Mutta, James. Me todella tulemme keskustelemaan käytöksestäsi”, äiti tokaisi tiukasti perään. Pojan ilme muuttui hetkessä tuskaiseksi.
”Jaha, meidän on parasta lähteä kotiin, ennen kuin saamme lisää vahinkoa aikaan”, Hermione vei sanat miehensä suusta.
”Älä välitä, Hermione. Tällaista meillä on joka päivä”, Harry huokaisi ja lähti saattamaan vieraitaan ovelle.
Lapset pukivat nopeasti päälleen ja juoksivat autolle. Serkut heiluttivat heille hyvästiksi ovelta. Albus ja James tönivät toisiaan samalla huomaamattomasti, yrittäen saada enemmän tilaa ovensuussa.
Hermione ja Ron istuutuivat autoon. Kumpikin huokaisi helpotuksesta. Tämä oli ollut melko perinteinen kyläreissu Pottereille.
Isä käynnisti auton ja vaihtaessaan vaihdetta hän hipaisi vaimonsa kättä. Nainen katsoi miestään hymyillen ja kuiskasi niin hiljaa, etteivät Rose ja Hugo kuulleet: ”Valmiina tekemään suojataiat kaikkiin kodin tavaroihin, kun Potterit tulevat seuraavalla kerralla meille kylään?”
Ron naurahti ja painoi suukon vaimonsa huulille.
”Jos sinä vain tulet siitä onnelliseksi.”






Haaste, jonka perusteella kirjoitin:

Kirjoita joku suloinen ficci Hermionen ja Ronin elämästä siltä ajalta kun he ovat naimisissa ja heillä on lapsia. Ikäraja voisi olla vaikka S ja K-11 väliltä. Ficci voisi kertoa ihan arkisista asioista, sellaista normaalia lapsiperheen elämää, jossa muksut on vielä pieniä.
Lisäksi olisi kiva jos saisit ficciin mahdutettua jollakin tavalla sitä Hermionen ja Ronin välistä rakkautta. Miten se ilmenee ihan arkisina tekoina jne. Ja voihan sinne sisältyä vaikka joku pieni pusukin. Ihan miten itse haluat.

Pakollisia:
-toinen lapsista alkaa kiukutella kun pitää pukea
-Harryn ja Ginnyn pojista toinen esittelee Hugolle ja Roselle syntymäpäivälahjaksi saamaansa leluluutaa
-teekuppi
-verhot
-pihan kukkaistutukset

Kiitos haasteesta Vaniljelle! Tämän kirjoittamisessa kesti hieman kauemmin, kuin luulin, mutta valmista kumminkin tuli! (:

« Viimeksi muokattu: 28.05.2013 19:40:57 kirjoittanut Camiela »

Hufflepuff

  • Vieras
Vs: Kyläreissu Pottereille, S
« Vastaus #1 : 24.08.2011 17:25:52 »
Ihana ! En oo törmänny paljonkaa tämmösiin ficceihin, missä kerrotaan "kolmannesta sukupolvesta" :D Hyvin kirjotat, ainaki miun mielestä. Tosi sujuvaa ja semmosta, ihanan arkista. Esimerkiks tää, ihanan arkista<333

”Kiitos teestä ja kahvista”, Ron kiitteli ja katsahti kelloa. Se alkoi olemaan kolme ja kotona odottaisi monta keskeneräistä tehtävää. Kohta pitäisi alkaa lähtemään. Mutta ennen kuin mies sai sanottua mitään serkukset tulivat yhdessä heidän luoksensa pelokas ilme kasvoillaan.
Hermione huokaisi syvästi ja nojautui Roniin päin. Häntä pelotti kuulla tuleva uutinen.
”Albus, kerro sinä”, James kuiskasi kuuluvasti.
”Mutta sinä heitit ne nappulat!”
”Lily, kerro sinä”, James käski.
”Miksi?”
”Sinä löysit sotilaan”, veli tiuskaisi ja tönäisi siskonsa eteenpäin.
Harry ja Ginny katsoivat odottaen Lilyä. Heidän naamansa olivat peruslukemilla, mutta he osasivat odottaa pahinta.
”Me pelasimme shakkia… James hermostui ja heitti nappulat pitkin poikin olohuonetta. Löysimme kaikki nappulat, mutta sotilas löytyi”, Lily nielaisi, ”äidin verhosta. Se oli tehnyt siihen miekalla reiän.”
Harryn katse kohdistui Ginnyyn. Niin tekivät myös Hermione ja Ron. He odottivat tuomiota verhoista.
Nainen vetäisi henkeä ja hymyili sitten, ”Hyvä, nyt minulla on syy ostaa uudet.”
Kaikki lapset huokaisivat helpotuksesta.

:DDD

Antelope

  • Vieras
Vs: Kyläreissu Pottereille, S
« Vastaus #2 : 24.08.2011 21:05:26 »
Oioioioi! Aivan järjettömän suloinen ja niin arkinen! ^^ Juuri tälläistä ficciä ilmeisesti tänään kaipasin, koska ihan sulan täällä... ♥ Kiitoksia sinulle! (:


Antelope :-*

Vanilje

  • haywiress
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 446
  • © Ingrid
Vs: Kyläreissu Pottereille, S
« Vastaus #3 : 24.08.2011 22:43:12 »
Oi, tämä oli ihanan suloinen! Sydän suli täysin tätä lukiessa. :3 Tällainen arkinen Ron/Hermione on vaan jotain niin suloista ja vielä kun otetaan siihen muksut mukaan niin oi. Olit onnistunut toteuttamaan tämän haasteen hyvin, miusta se ainakin oli onnistunut! Kaikki asetetut vaatimukset olit saanut sujuvasti tekstiin, siitä ehdottomasti plussaa!

Öää, vaikeeta koota ajatuksia tämän jälkeen. Tykkäsin tästä kokonaisuutena paljon! Jotenkin tuollainen arkinen perhe-elämä ja juuri se arjen rakkaus on niin hellyttävää. Varsinkin pienten lasten kanssa siihen tulee ihan uusi sävy. Koko ajan täytyy huolehtia ja olla tarkkana. Olit onnistunut hahmojen toteutuksessa hyvin, ne tuntuivat juuri omilta itseiltään ja sellaisilta, millaisiksi nämä aikuisina voisin kuvitellakkin. Ja lapsukaiset oli ihanan rasavillejä, juurikin sellaisia kuin lapset yleensä ovat. Niin hellyttäviä kaikissa neronleimauksissaan ja toilailuissaan. Kaikki ideat eivät ehkä ole niin hyviä ja aina sattuu vahinkoja, mutta niiden jälkeen lasten katumus on sydäntäsärkevän suloista. Sille vaan ei voi olla sulamatta. Samoin tässä ficissä tuo vanhempien rakkaus lapsiinsa oli kaunista, juuri tuollaista sen pitäisi kai ollakkin. Ankaraa, mutta rakastavalla tavalla. Vanhemmuus vaatii kärsivällisyyttä.

Ficin tekstin tyyli oli jotenkin juuri sopivaa tähän aiheeseen nähden. Se oli sopivan tavallaan lapsenomaista, että ei ollut mitään hirveitä sanaleikkikuvailuja. Näin tämä toimi juuri hyvin. Pari kirjoitusvirhettä tekstissä taisi vilahtaa, mutten enää jaksanyt niitä ruveta etsiskelemään kun ne eivät kuitenkaan kovin isoja olleet. Mutta sitten sellainen juttu pitää mainita, että lukemista olisi ehkä helpottanut se, jos kappalejakoja olisi ollut enemmän. Silloin teksti ei olisi niin pahasti hyppinyt silmille. Tietenkin nämä on vaan lähinnä makukysymyksiä ja jokaisella on se oma tyyli kirjoittaa ja asetella tekstinsä. : )

Mutta hei kiitos vielä kerran oikein paljon kun toteutit tämän haasteen! Tämä oli söpösöpösöpö! ♥


i lost my heart / my home is the ocean

Camiela

  • ***
  • Viestejä: 367
Vs: Kyläreissu Pottereille, S
« Vastaus #4 : 03.09.2011 08:36:52 »
Hufflepuff: Kiitos! Ihanaa kuulla, että pidit♥

Antelope: Kiitos! Saat hymyn nousemaan huulilleni♥

Vanilje: Ihanaa kuulla, että onnistuin haasteessa. Kirjoittaminen kesti, mutta hyvä, että odotin, koska kirjoitin tämä "fluffyhuuruissa". Koitan jossain vaiheessa bongata kirjoitus virheet pois ja harjoittelen kappalejakoja. (: Kiitos kommentistasi. Se piristi suuresti♥

Cam