Kirjoittaja Aihe: Twilight: Tuuleen menetettyä ♦ Rosalie/Emmett ♦ K-11  (Luettu 2367 kertaa)

Parisade

  • enkelten verta
  • ***
  • Viestejä: 422
  • Once upon a time in a fairytale
Title: Tuuleen menetettyä
Author: Eara
Fandom: Twilight
Rating: K-11 kun voi tulkita tavalla jos toisellakin
Pairing: Rosalie/Emmett <3
Genre: hei, Earan fikki, totta kai se on angstia :p
Warnings: epäselvyys ja tulkinnanvaraisuus
Disclaimer: Stephenie Meyerille kuuluu Twilight, Rose ja Emmett
Summary: ”Kyllä minäkin rakastan, mutta palanutta sydäntä ei voi seurata.”

A/N: ensikerralla kyllä kirjoitan jotain vähän iloisempaa. En tiedä, mikä tämän angstin kanssa oikein on, kun kaikki tekstini tuntuvat ihan pursuavan sitä. En ole koskaan ollut oneshottien kirjoittaja – en vaan osaa niitä ja olen muutenkin ihminen, joille juoni ja hahmojen kehitys on ubertärkeä, mutta näitä tulee kirjoitettua tunnemyrskyissä :)Rosalie/Emmett, K-13, angst

                                                           Tuuleen menetettyä


”Tähdenlento", sinä kuiskaat tulen vetäessä viiruja taivaalle. "Rosalie, toivo jotain." Ja vaikka talviyö on kylmä, minä polvistun siihen terassille, lausun rukouksen yhä uudestaan ja uudestaan; että meistä tulisi vielä täydellisiä. Että jonain päivänä minulle riittäisit vain sinä, että en tarvitsisi enää yhtään toivetta. Minä en halua tavoitella maata, taivaita, minä haluan vain sinut ja silti sinä et voi ikinä olla tarpeeksi.

Et vaikka rakastat minua enemmän kuin elämä valoa, et vaikka sinä palvot minua aurinkonasi, vertaat minua tähtiin tuolla ylhäällä  -  ”Rose sinä loistat” – eikä se ole totta, sillä minä olen vain keinovaloa, näen vain keinovaloa ja siksi, Emmett, siksi aurinko ei ole meille.

Ei vaikka keväisin me maataan kaikki yöt ulkona niin kauan kunnes kullankehrähiukset on pesty kastehelmillä ja vaatteet niin vanhat että niitä ei tarvitse. Ei vaikka valo heijastuu meidän yhteen liitetyistä käsistä niin valkeana, että sitä ei kestä katsoa ja sinä mumiset – kerran, kaksi, kerrot tuhannesti – että kirkkain tähti palaa ruusujen liekillä ja tuot minulle kimpun kukkia, joiden lehdissä hehkuu taivaiden värit.

Sotkettu vuode, kuvitelmista varissutta unihiekkaa ja sinun raidalliset sukkasi, jotka on ripustettu sängynpäädyissä oleviin kuparinuppeihin.  Ota kiinni minun uneni, rakas, nappaa ne ennen kuin ne muuttuvat sumuksi. Tätä minä hoen aamuisin kun me maataan päällekkäin puhtaiden peittojen välissä ja yritetään unohtaa. Me leikitään kotia kahdestaan, haaveillaan itsemme onnellisiksi, mutta se ei koskaan, ei koskaan syö todellisuutta tarpeeksi. Rakkaus, unissa niin täydellistä, jotain mitä minä halua saavuttaa ja minulle sitä ei enää koskaan ole olemassa. Emmett, minä haluan nähdä unia, unissa voi uskoa mahdottomaan, mutta kuin karmiinikulta värjää taivaanrannan verellään, mahdotonta ei enää ole, mutta sinä ja minä olemme ikuisesti.

Leikitään kukilla, joissa ei ole terälehtiä; ne eivät satuta, eivät kuihdu.

Ja kesäaamuina minä haaveilen enkeleistä ja kiitän kadonneita jumalia. Kaikki kuolee, minä sanon, et sinä, sinä sanot ja sillä hetkellä kumpikaan meistä ei tiedä, että lausumme molemmat vääriä sanoja ja sinä pelkäät kuolemaa. Et omaasi, et sitä ikinä, mutta minun ja sinä kerrot minulle miten minua ei voi menettää, että siihen se maailma loppuisi – sinun maailma, minun maailma, meidän yhteinen – että kuutamolla hopea ei enää heijastuisi jalokivisilmistä. Minä tiedän, että sinä rakastat. Minä tiedän, että sinä kuolisit.

Ja joku sanoo, että tyttö on täydellinen ja minä olenkin, nuori ja kaunis, mahdollisuuksilla päällystetty, mutta siihen se jää kunnes viimeinenkin sanoo ’ei rakasta’. Hiuksissa leikkii aurinkotuulet jotka eivät koskaan sävyty aamunharmauteen, ääni ei koskaan katkeile kähinänä ja minä uskon. Uskon, ettei näin ole parempi. Vähemmän kaunis ja typerämpi, sellaisena minä olisin ollut onnellinen.

Monennetko häät ne olivat, kun morsiamen kasvoilla oli varjohuntu ja hiuksissa helmiä, joiden ainoa symboli oli kyynel, kyynel, minun paras päiväni ja silti niin tyhjä. Eikä vieraita ollut lainkaan tarpeeksi, pelkkä perhe ja sitten vain kiljuttiin sisäänpäin, että missä on minun elämä. Tärkeinkään ei riitä yksin, minä ymmärrän sen nyt ja silti se ontto sana, tahdon, on ainoa mitä voi sanoa. Ja morsian hymyilee; tämä on kaikki mitä on; minun hiiltynyt paratiisini ja se voisi olla niin täydellinen jos vain… jos vain me olisimme oikeita, Emmett.

Ja vuodesta toiseen minä mietin, että mitä ne oikeat oikein on; uskovatko ne siihen itse? Todellisuus kulkee sormien välistä, kätkeytyy taas nyrkkiin, enkä minä milloinkaan näe, missä se tarkoitus oikein on. Antakaa minulle kysymys, kun vastaus minulla jo on, minun täytyy tietää! Ja se numerokin katoaa jonnekin muistiharhojen taakse, josta kukaan ei enää ikinä nosta sitä esiin, sillä ei pysty, ei voi, meidän mielessä on ihan väärien maailmojen kuvat ja me hymyillään niille vaikka tiedetään, tiedetään, että missään niistä ei ole mitään oikeaa.

Eikä teeskentelyä tarvitse koskaan lopettaa kun ei tahdo, minä kuiskin että en vaihtaisi mihinkään, enkä puhu totta ja silti ilman sinua sateenkaari olisi raidoitettu mustalla ja valkoisella.

Minä eläisin kyllä niissä vanhoissakin filmeissä. Täällä minä en elä, vaikka värejä olisi miljoona.

”Minä en pysty.” Se kuiskaus pääsee tuuleen vain harvoin, aina syksyisin ja joka kerta sinuun sattuu. Minä haluan, mutten pysty. Ja vaikka kädet ympärilläni olisivat miten turvalliset, vahvat, tutut, minun sydämeni ei liiku enää, voi kyllä, kyllä minäkin rakastan, mutta palanutta sydäntä ei voi seurata. Vielä se menee paremmaksi, Rose, eivät piikit pistä ikuisesti, mutta saatko sinä sen loppumaan? Voi pistä se loppumaan, sillä minä en keksi enää mitään keinoa pitää kiinni haavekaupungistani; siitä jossa minulla on muutakin kuin sinä.

Ja kun minä huomaan, etten voi herätä unesta, jonka en halua olevan totta, minä viimein annan niiden kukkien pudota käsistäni, sillä haaveet, joista ei voi tulla totta, tappavat hitaasti.

Kulta, tähdet eivät lennä.
« Viimeksi muokattu: 25.11.2014 19:09:52 kirjoittanut Beyond »
There are no rules in dreaming.

Antelope

  • Vieras
Vs: Tuuleen menetettyä
« Vastaus #1 : 19.03.2011 21:32:20 »
Hui! ;)

Todella kaunis ficci... :o
Pisti ihan emmetin hemmetin mietteliääksi. En osaa oikein sanoa mitään; rakentavasta nyt puhumattakaan!

Kiitos tästä lukukokemuksesta...! :-*


Antelope ♥

Lill-y

  • Vieras
Vs: Tuuleen menetettyä, K-13
« Vastaus #2 : 26.07.2011 19:41:31 »
Muistan lukeneeni tämän ennenkin jo vaikka kuinka monesti, ilmestymisaikoihin ja sen jälkeenkin. En vain ole saanut sanotuksi mitään puoliksikaan järkevän kuuloista, joten se on jäänyt, mutta jospa yrittäisin taas.

Tämä on kamalan hieno. Kuvailu, tunnelma, kieli, vaikea keksiä mitään vakavia puutteita, voi. Pidän valtavasti!

Rosalie on ihana hahmo, ajaudun melko usein hänestä kertovien ficcien pariin. Hänestäkin voi kirjoittaa niin monella tavalla (no, eiköhän kaikista hahmoista, mutta varsinkin hänessä on minun mielestäni paljon erilaisia piirteitä ja puolia ja monipuolisuutta) ja eri ominaisuuksia korostaen, ja on aina hauska nähdä, millaisia ominaisuuksia muut hänessä tykkäävät kuvata. Sinun Rosaliesi oli tavallaan jo tuttu ja oma itsensä (katkeruus vampyyriutta kohtaan, minkä näen yhtenä hänen merkittävämpänä piirteenään) ja samalla toit häneen jotain uutta: synkkyyttä ja jopa alistuneisuutta, ei pelkkää puhdasta vihaa. Ei varsinaisesti tilanteen hyväksymistä, ja tavallaan kuitenkin juuri sitä, varsinkin ficin loppu. Minulle ainakin uudenlainen tulkinta hänestä, toimiva myös.

Parituksessakaan ei ole kummempia valittamisia, Rose/Emmett ei minulle herätä sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Ja synkeämielisen, ihmisyyttä kadehtivan Rosalien pariksi Emmett sopii hienosti, vaikkei riitäkään korvaamaan kuolevaisuutta.. Tässä parissa on paljon kivoja juttuja ja puolia.

Olen nyt selaillut muitakin kirjoituksiasi läpi jonkun verran (aikeena tarttua pidempiin tarkemminkin ja teenkin sen, kunhan ehdin eli pidä siis varasi) ja kirjoitustyylisi alkaa pikku hiljaa tulla tutuksi, ehkä. Eikä siinä mitään valittamista ole, sujuvaa ja toimivaa ja helppolukuista, sellaista, joka iskee minuun. Ja kuvailusi ovat asia aivan erikseen, voisin ylistää niitäkin aika kauan, koska ne ovat yksinkertaisesti hienoja.

Tähän väliin ainoa juttu, joka pisti silmään, vaikkei sekään oikeastaan ole sinun syysi. Nimittäin aluksi vierastin vähän puhekieltä. Siihen pitäisi jo totutella ficeissä, en tiedä mistä tällaiset päähänpinttymät juurtavat, mutta joo. Ehkä se, että en ole ennen lukenut puhekielistä Twilight-ficciä? Hmm. Mutta niin joo, ei se sen pahemmin pikaisen totuttelun jälkeen enää häirinnyt, ja onhan aina piristävä lukea jotain oman mukavuusalueen ja tottumusten vastaista. Tosin tässä kohdassa
Lainaus
Tätä minä hoen aamuisin kun me makaamme päällekkäin puhtaiden peittojen välissä ja yritetään unohtaa.
puhekielisen ja kirjakielisen ilmauksen sekoittaminen tuntui ehkä vähän häiritsevältä minun silmääni, en tiedä. Muita epäselviä tai samankaltaisia kohtia en huomannut.

Lainaus
Leikitään kukilla, joissa ei ole terälehtiä; ne eivät satuta, eivät kuihdu.
Lainailuihin. Joita oli muuten vaikea poimia joukosta, siellä ei ollut mitään silmiinpistävän henkeäsalpaavaa vaan koko teksti oli hienoa (en näemmä osaa muuta adjektiivia, anteeksi) ja kauniita kohtia löytyi ihan liikaa. No niin siis, tähän päädyin siksi, koska se ensinnäkin on kokonaan erillinen välihuomautus kahden kappaleen välillä mikä on pysäyttävää ja oi, ja tuo ajatus. Sekin on hirvittävän nätti.

Lainaus
Eikä teeskentelyä tarvitse koskaan lopettaa kun ei tahdo, minä kuiskin että en vaihtaisi mihinkään, enkä puhu totta ja silti ilman sinua sateenkaari olisi raidoitettu mustalla ja valkoisella.
Ja tämä. Jossa tulee esiin niitä molempia puolia Rosaliesta, sitä, että Emmett ei ole mitään ja ilman Emmettiä ei ole silti mitään. Emmettiä käy itse asiassa vähän ehkä sääliksi, hän kun rakastaa Rosea ihan koko sydämestään eikä silti ole ikinä tarpeeksi. Hieno kohta. (Ja mustavalkoinen sateenkaari on... oi.)

Lainaus
Kulta, tähdet eivät lennä.
Lopetuskin oli ihan vain upea. Pidin, kuinka se sitoi koko jutun yhteen ja palasi lähtöpisteeseen ja tekstin alkuun, tähdenlentoihin, vaikka välissä ehdittiin käydä läpi todella paljon kaikkea pidemmältäkin aikaväliltä.

Kokonaisuudessaan sait minutkin tällä kyllä aika lailla sanattomaksi. Tämä oli kaunis, todella, pidin tästä niin paljon, ettei mitään rajaa. Huh. Kiitos! (:

Parisade

  • enkelten verta
  • ***
  • Viestejä: 422
  • Once upon a time in a fairytale
Vs: Tuuleen menetettyä
« Vastaus #3 : 01.08.2011 16:35:45 »
Sperlig: Heissan :) Olen aika säälittävän hidas vastaamaan valmiiden fikkien kommentteihin, mutta tähän on kyllä pakko edes yrittää. On aika vaikea kertoa millaisen piristysruiskeen annoit minulle kommentoimalla tätä fikkiä, jonka olen jo meinannut unohtaa ja ehkä piristyn kirjoittamaan jotain uuttakin taas joskus :) Niin että kiitos siitä. Minä olen hemmetin rakastunut tähän tyyliin, mutta tarvitsen ihan omanlaisen mielentilan pystyäkseni kirjoittamaan jotain tällaista.
  Rosalie on aina ollut ykkössuosikkini koko kirjasarjassa juuri siksi että minäkin näen hänessä hyvin paljon monipuolisuutta. Tämä fikki on yksi puoli siitä, millaiseksi tulkitsen hänet, vaikka en normaalisti kuvaakaan Rosea ihan näin synkäksi. Emmettin minä näen kuitenkin nimenomaan Rosalieta pystyssä pitävänä voimana, vaikka tässä fikissä hän ei oikein riitäkään siihen.
  Olen iloinen että tykkäät kuvailusta. Siitä minä tykkään tässä fikissä (itse asiassa en tajua miten olen voinut kirjoittaa tämän) ja lähinnä kuvailun takia minä jaksankin kirjoittaa jotain lyhyempää. Pidemmissä fikeissäni ei näy tätä kielenkäyttöä samalla lailla, kun pitäisi rakentaa joku juonikin ja siksi moniosaisissa fikeissäni on hiukan köyhempi kuvailupuoli. Mutta joo. Tykkäisin käyttää enemmänkin hienoa kuvailua, mutten aina osaa ;)
  Hassua, mutta minä en ole ikinä ajatellut tätä puhekieliseksi. Kai tämä on jonkinlainen välimuoto, mutta minun korviini suora kirjakielisyys kuulostaa hiukan turhan jäykältä ja epäviralliselta varsinkin kun tämä on oikeastaan Rosalien puhetta. Emämoka kyllä tosiaan siinä vaiheessa kun menen sotkemaan noita samaan lauseeseen ja siksi korjasinkin tuon yhden lauseen.
  Ihana kun jaksoit vielä lainailla nuo pari lausetta. Varsinkin se että tykkäsit tuosta fikin lopetuksesta oli kiva kuulla, sillä tämän koko fikin kirjoittaminen lähti noista sanoista, joiden ympärille yritin sitten luoda jonkinnäköistä tarinaa. Mutta anyways, pointtini on:
Kiitos paljon! Piristit päivääni :)

Antelope: Kamalan kiva että pidit :) Kiitos kun jätit puumerkkisi !
There are no rules in dreaming.