Ficin nimi: Mausteet
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Esilukija: Avaruuspiraatti
A/N: Minä oon tässä maratoonannut matematiikan tehtäviä abikurssia varten ja ottanut tavaksi aina tehtävien sivuun ottaa yhden ficletidean työtettäväksi. Tämän ideasta kiitän
nominalia <3 (muistaakseeni) Jotenkin etenee kouluhuommatkin paremmin kun voi kirjottaa siinä sivussa.
MAUSTEET
Keittiöstä leviävä tuoksu saavutti minut jo eteisessä. Mummo oli taas käymässä ja silloin kaikki padat ja keitot tuoksuivat aina kuusimetsältä. Mummo kutsui sitä salaiseksi ainesosaksi, mutta minä tiesin, mitä se oli. Taikuutta. Sen takia minunkin pohjaan palaneet keitokseni tuoksuivat aina kirsikan kukilta ja kesäsateelta.
Ei tarvinnut varmaan edes sanoa, ettei meidän suvusta paljon ammattikokkeja tullut, vaikka osapuilleen joka toinen oli mahtava keittiössä. Hankala sitä olisi ollut muille selittää, miksi ruoka tuoksui auringonkukilta ja kesältä, kun lautasella oli kalakeittoa.
Siitä asti, kun äiti oli käynyt syöpähoidoissa, mummo oli käynyt meillä joka viikko. Helppohan hänen oli, karautti vain bussilla kaupungin läpi. Ja mukavampaa oli haistella talossa kuusimetsää, kun ruokaa tehtiin, kuin kuolevaa kukkapeltoa. Äidin ruuat olivat ennen tuoksuneet kedon kukilta, mutta hoitojen myötä kukat olivat hitaasti kuolleet. Lääkärit sanoivat, että toivoa oli vielä, mutta äidin ruoka tuoksui edelleen samalta. Taikuus tiesi paremmin.
Nyt äiti nukkui sohvannurkassa harmaa viltti vedettynä melkein kasvoille saakka. Mummo tepasteli keittiöstä käsissään lautasellinen tuoretta pullaa. Oli hieman hämäävää, että pullat tuoksuivat pieniltä kuusilta, mutta ne maistuivat silti taivaallisilta. Mummo istutti minut kahvipöydän ääreen tekemään läksyjä ja kaatoi lasin täyteen maitoa. Sitten hän painui takaisin keittiöön ja minä jäin pohtimaan neljännen asteen yhtälöitä.
Oli hieman ironista, että taikakokkien suvusta minä olin se, jonka kaikki keitokset muistuttivat lopulta aina savuttavaa kasaa mustaa mössöä kattilan pohjalla, kun olin valmis. Äiti oli aikanaan yrittänyt opettaa minut keittämään pastaa, mutta lopettanut, kun spagetti oli syttynyt tuleen toisesta päästä. Ainakaan keittiössä ei koskaan tuoksunut palanut ruoka, aina vain kirsikan kukat ja kesäsade. Mummo oli jaksanut yrittää pidempään, mutta kun leivoin kakkuni vahingossa suolasta sokerin sijaan, hänkin lopetti. Minä olin vain toivoton tapaus, mitä kokkaamiseen tuli.
Söin vielä yhden pullan ja viimeistelin matematiikan tehtävän, ennen kuin siirryin sohvalle äidin kainaloon. Makoilimme siinä hetken yhdessä, ennen kuin äiti alkoi osoittaa heräämisen merkkejä.
“Mm, kuusia”, äiti mutisi ja rutisti minua sylissään. Äidillä oli viisi siskoa, joten kun hän oli kasvanut, talossa oli ollut ties mitä tuoksuja. Äiti nautti silti kaikista eniten mummon kuusista. Se oli hänestä rentouttavaa.
“Joo”, minä sanoin. “Mummo tekee ruokaa.” Äiti hymyili ja nousi varovasti sohvalta pörröttäen vielä minun hiuksiani.
“Kuuset tuoksuvat niin suloiselta”, hän sanoi hoippuessaan keittiöön.
Kuukausia myöhemmin, kun äiti kuoli, me hautasimme hänet kuusimetsään. Äiti saisi aina nauttia kuusien huumaavasta tuoksusta.