Mukavaa lukea sulta pitkästä aikaa TadaAita, vaikka tässä onkin surkutunnelma ja yyyy 😭 Toisaalta angst ja hurt/comfort ovat tosi hyvät genret heille, ja muutenkin tällainen tummempi sävy sopii.

Minulla on pari muutakin ideaa tähän Ainosuke-peuhaa-isokiholiikemiesten-kanssa -skenaarioon

Se on kyllä minustakin kutkuttava skenaario (liikemiesten sijaan kyllä ajattelen niiden ukkojen olevan poliitikkoja, jotka voivat opettaa nuoremmalleen politiikan koukeroiden lisäksi vähän muutakin... 🤭). Jos vain saat aikaiseksi kirjoitella aiheesta lisää niin tee se ihmeessä! Sanomattakin tiedät, että lukisin ♥ Se kyllä olisi (ihan ilman ficiäkin) kiinnostava tietää, miten Ainosuke on sellaiseen tilanteeseen ylipäätään joutunut Jos sulla on siitä joku ajatus niin pliis kerro!

Tadashi ja Ainosuke ovat molemmat tässä ficissä kyllä niin raasuja, kumpikin omalla tavallaan. Vaikka Ainosuke onkin se, joka joutuu periaatteessa kokemaan enemmän, on Tadashin rooli sivustaseuraajana myös tuskallinen. Ei ole helppoa, kun haluaisi tehdä paljon, mutta ei ole valtaa/käytännön mahdollisuutta tehdä oikeastaan mitään.

He kohtelevat hänen Ainosukeaan niin julmasti, että Tadashi palaisi halusta nähdä pihviveitsen uppoavan heistä jokaiseen. Jos Ainosuke sellaista palvelusta häneltä pyytäisi, hänen mieleensä ei juolahtaisikaan kieltäytyä.

Mitä jos Tadashi toimisitkin ilman erillistä pyyntöä... 😗 Ei lopputulos nyt niin kovin paha voisi olla.
Vähänkö muuten tykkään siitä, että tossa puhuttiin "hänen Ainosukestaan" :3 Tadashi on kaikessa lojaaliudessaan myös vähän omistushaluinen, ja oi että miten se sopiikaan ♥ Pitäähän koiran puolustaa isäntäänsä

“En jaksa tätä enää.”
Ainosuken ääni on uupunut ja kovin hauras, eikä Tadashi saata kuin antaa kyynelvanojen valua silmistään.
“Olen pahoillani, Ainosuke-sama...” Hänen lohtunsa on tyhjää ja hyödytöntä.
“Kas, sinähän dramaattiseksi heittäydyit”, Ainosuke tuhahtaa. “Onko täysi vatsani sinusta itkun arvoinen asia?”

Myönnän, että mä tulkitsin Ainosuken lausahduksen eka samalla tavalla kuin Tadashi! Sekin sopii kontekstiin niin hyvin, joten ei kai ihme että sekä minä että Tadashi ymmärrettiin asia niin. Toki voi olla, että sisimmässään Ainosuke tarkoitti (myös) sitä, vaikka nyt tässä pihvistä puhuukin.

Ainosuke tuntuu olevan pelottavan lähellä henkistä hajoamispistettä, voi ääää 😭 Hänen sanansa ja käytöksensä lopussa tuntuu jonkinlaiselta avunpyynnöltä. Voi kunpa tämä vain puhuisi niin suoraan, että Tadashikin kykenisi tekemään enemmän. Yhyy. Mikä tahansa onkin syy sille, että tällaiseen kuvioon on päädytty, mä niin toivon, että he tulevat pääsemään siitä eroon. Enkä mä tule suostumaan siihen, että he (ja minä) joutuu pettymään! Kirjoitan vaikka itseni tähän ficiin ja menen iskemään sen lihaveitsen jokaisen Ainosuken "vieraan" rintaan

“Hyvä. Nyt... pidä minua lähelläsi.”

🥺🥺 Voiiiiii...

Ihanaa kun lopussa saatiin suudelma hahmojen välille! Tunnelma ei tosin siitäkään sen iloisemmaksi muuttunut, ja vaikkei toivoa/lohtuakaan juuri jaeltu, mä silti haluan uskoa valoisampaan tulevaan. Jos ei muuta niin ainakin heillä on toisensa 😭 En halua edes ajatella, millaista Ainosukella olisi ilman Tadashia. (Tadashilla varmaan olisikin teoriassa helpompaa ilman Ainosukea, mutta siinä katoaisi samalla jotain merkityksellistä hänen elämässään. On heidän kohtalonsa olla nyt ja aina yhdessä ♥)

Siis apua. En tiedä onko se aika kuukaudesta vai mitä, mutta minä ihan herkistyin tätä lukiessa. :') Tämä oli niin hurjan nätti teksti! Sinun fikeissä on kyllä tunnelma aina kohdallaan, jotenkin niin rauhallinen ja sellainen kotoisa. Tykkäsin kaikista pienistä yksityiskohdista sinun kuvailussasi (mm. suloisesta lämmöstä, auringonpaahtamasta ihosta) ja minusta oli kiva kuulla myös Augustasta. Ja ai niin, suurien ikäerojen pyöritteleminen on aina herkullista, ihana että olet tuonut sitä näissä fikeissä esiin. Kiitos. 🩷

Kommenttikampanjasta hei!

Söpö pieni tarina antaa mukavaa taustaa majakkaficillesi, jota olen myös seurannut. Remus ja Neville sopivat hyvin toisilleen villapaitoineen päivineen.

Neville sanoo, että Remuksella on kivannäköinen harmaa merinovillapaita ja Remus vastaa, että kiitos, minä pidän sinun silmiesi väristä -- tai siis.

Tämä oli niin suloinen. Ja sitten kun Nevillekään ei tiedä miten vastata, hymyilee vaan nätisti.

He juovat teensä loppuun ja sitten Remus koskettaa hänen kättään pöydän yli, hieroo peukalon päällään Neville rosoisia rystysiä hellästi ja kysyy haluaisiko Neville mennä yläkertaan

Ihanaa, että sitä tärkeintä uskalletaan kuitenkin kysyä suoraan.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel

Eilinen oli nappiesimerkki siitä, millasia tunteita lätkän seuraaminen ja fanittaminen pahimmillaan ja parhaimmillaan voi aiheuttaa!

Muuta älä sano.

Minähän aloin itkemään, kun Pelsujen kolmatta maalia mentiin katsomaan videolta. Sehän oli vähän 50-50 hyväksytäänkö maali vai ei. Noita mailan jalkoihin jäämisiä on ollut runkosarjankin aikana, ja hyväksytty, enemmän selvä oli se ensimmäinen hylky, kun Brygmanin luistin oli maalivahdin alueella. Sitten se kaikki kamala odotus jatkoerää kohtaan, ja sitten pettymys. Ja sitten se samperin tuomarivirhe, kun jätettiin estäminen viheltämättä, ja siitä Tapparalle syntyi se voittomaali... No, elämä ei aina ole reilua. Eivätkä tuomarit ole täydellisiä, en sitä sano. Ja lopputulos olisi silti voinut olla vastaava. Aina vaan jää ärsyttämään, kun tuollaisen tuomarivirheen jälkeen tulee sitten ratkaisu.

Siinä oli taas hyvää peliä Pelsuilta, ja sitten oli sitä huonoa peliä. Mitä siinä sitten tapahtui kolmannen erän aikana, tuskin kukaan tietää. Ärsyttää välillä itseänikin, miten olin kuitenkin ihan iloinen juuri tuosta, kun Levtchille tuli sitten onnistumisia. Pitääkö sitä tässä yrittää aina olla niin aikuinen ihminen, mutta siis en olisi toivonut Levtchille sitä, että kausi olisi päättynyt pisteettömään pettymykseen finaaleiden osalta. Aina kiva, kun hyvä pelaaja saa onnistumisia.

Oon nyt sitten enemmän ja vähemmän itkeskellyt koko eilisillan jälkeen. Vaikka olen näitä fiiliksiä purkanut sekä puolisolle että muutenkin faniporukassa. On ollut mahtavaa, kun on porukkaa ympärillä tukena. Huomenna sit taas mennään, kivaa sekin, että sentään vielä näkee livekiekkoa. If we fall, we all fall, mutta toivoisin, että pelattaisiin vielä Lahdessakin. Oon siis tunteillut ihan eilisillan pettymystä, kuin kauden loppumista, kuin sitä, ettei välttämättä pelata enää Lahdessa. Mulla on jo valmiiksi ikävä ihan hulluja asioita. En tiedä oletteko huomanneet, mutta kun Lahdessa vastustaja saa jäähyn, alkaa soimaan Dj Alligator Projectin Whistle Song, ja siis...se on niin kaunista. Siis tiedättekö, joku Konna könyää rangaistusaitioon, ja hallista kajahtaa "BloW My WHiStLe BaBy!", enkä tarkoita tätä mitenkään, että siinä olisi minun mielessäni mitään nöyryyttävää, vaan näin fikkarin sydämelle se on niin suloisen homoeroottista... Olen ihan vakuuttunut, että sen biisin valitsija todellakin TIESI mitä teki, vaikka näennäisesti sillä muka viitataan tuomarin pilliin Mut siis en ehkä kuule sitä enää tänä keväänä ja oon jo valmiiksi ihan sydän särkyneenä täällä!

Pelipaidan jos hankkisi niin haluaisin jonkun mikä ei ole vain jonkun yksittäisen pelaajan pelipaita vaan jotain muuta kuten jossain Edmonton Oilersin pelissä näkemäni McDrai 297.

Minäkin olen nähnyt kuvan tästä! Jos jonkun änäripaidan hankkisin, niin se olisi kyllä McDrai-paita Vaikka nyt luin jonkun typerän juorun, minkä mukaan Leon meinaa ehkä oikeasti karata Oilersista. Siinä juorussa ei ollut jotenkin päätä eikä häntää, kai siinä lähinnä valitettiin Oilerisin huonosta menestyksestä ja siitä, että Leon haaveilee paremmasta, mutta olisi jotenkin ihan hirveää, että McDrai erotettaisiin.

Mulla on yks Suomen epävirallinen fanipaita, valkoinen jossa on vaakuna molemminpuolin. Sain sen kummeiltani aikanaan lahjaksi ja siinä on monen huikean Leijonan nimmarit, tärkeimpänä mulle ikuinen ykkösleijona Saku Koivu <3 Ihan totta kyllä ylipäätään tuo, että pelipaita päällä katsominen antaa kyllä lisäfiilistä :3

Eilinen oli nappiesimerkki siitä, millasia tunteita lätkän seuraaminen ja fanittaminen pahimmillaan ja parhaimmillaan voi aiheuttaa! Aivan järkyttävän surkea alku Tapparalta ja Pelsut tuli sata lasissa päälle - kun tokan erän jälkeen oltiin edelleen 2-0 tappiolla ja peli näytti säälittävältä, niin mietin mielessäni että sellanen ohipeli sitten. No mitä vielä, Tappara tuli aivan eri joukkueena kolmanteen erään ja Levtchi heräs viimein varjojen mailta. Sitten vielä loppuun Pelsujen tasoitus (josta ensin aattelin että mitä ihmettä ne tarkistelee, sitten mietin että jaa onko kuitenkin hylky) ja taas jatkoille. Huhhuh mitä tunteiden vuoristorataa ja se helpotuksen tunne voiton jälkeen, ihan käsittämätöntä