Tämä oli kyllä ihana teksti. Kesäinen tunnelma ja niin romanttinen, täynnä jälleennäkemisen riemua. Ei tartte ajatellakaan niitä aikoja, kun joutuu olemaan erossa toisistaan. Canonin fixailu on hyvästä (En kyllä tiedä, mitä kaikkea siinäkin tapahtuu, kun oon vain kattonu The Legend of Vox Machina ekan kauden, enkä siitäkään muista paljoa 😅)

Silloin Vax ymmärsi. Sisko odotti jälleen. Tämä ja Percy olivat totisesti päättäneet lisääntyä ja täyttää maan.

:DD
Vex ja Percy on kyllä molemmat niin kauniita ja viehättäviä tyyppejä ettei ole mikään ihmekään, etteivät malta pitää näppejään erossa toisistaan 😂❤

Kaunis ajatus, että Keyleth on kasvattanut Vaxille oman ruusun (tietysti mustan ), ja tykkään myös siitä, että se ei ole enää ruukussaan vaan kasvaa punaisten villiruusujen seassa. Siinä on kivaa symboliikkaa. Ja onhan se ihan parasta kun voi lemmiskellä rakkaansa kanssa kaikkien niiden ruusujen ja muidenkin kasvien seassa!

Kiitos tästä ihanuudesta ♥

4. Joku
(300 sanaa)

”Et näytä iloiselta”, Anthony sanoi hörpäten olutpullosta. ”Luulin, että opettajakoulutus oli se, mitä halusit.” Cedric kohautti olkiaan.
”Se olikin”, hän sanoi.
”Sanoitko tuon menneessä muodossa tarkoituksella?” Anthony kysyi. Cedric vilkaisi tiskille, missä Dax ja Jett tilasivat shotteja. Siitäkin huolimatta, että Jett ei ollut päässyt muiden kanssa jatko-opintoihin.

”En tiedä”, Cedric sanoi vaikeasti. Oli ollut niin paljon helpompi puhua Harrylle. Mutta Harry ei ollut täällä enää. Ja hän oli kehottanut Cedriciä löytämään jonkun, jolle jutella valmistumisen jälkeen. Vaikka joku ystävä.
”Ei sinun ole pakko ottaa paikkaa vastaan”, Anthony sanoi.
”Äiti ja isä eivät ole samaa mieltä”, Cedric puuskahti.
”Olet täysi-ikäinen”, Anthony sanoi. Cedric työnteli tyhjää olutpulloa pöydällä.

”Tuntuu aika erilaiselta ajatella tulevaisuutta nyt”, hän sanoi hitaasti.
”Niin tuntuu”, Anthony myönsi suoraan. ”Mitä minä teen jollain kirjastonhoitajan tittelillä keskellä sotaa?”
Cedric vilkaisi Anthonya. Hän ei ollut varma, oliko kertaakaan kuullut Anthonyin puhuvan niin avoimesti sodasta, ei ainakaan hänen kuultensa. Cedric pohti, oliko se tarkoituksella.

”Muistatko, kun sanoin, että jouduin lopettamaan huispauksen kokeiden takia? Se ei ollut ihan totta”, Cedric sanoi ja rykäisi. ”Tai ei ollenkaan totta.”
”Niin minä arvelinkin”, Anthony kallisti päätään, mutta ei esittänyt jatkokysymyksiä. Joten Cedric kertoi oikeasta syystä.
”Ne ovat kyllä vähentyneet”, Cedric rauhoitteli.
”Hyvä juttu.” Anthony väänsi naamaansa. ”Miksi et voinut sanoa suoraan?”
”En tiedä. En halunnut...huolestuttaa”, Cedric huokaisi ymmärtäen, miten typerältä kuulosti.

”Se ei johtunut minusta? Tai muusta joukkueesta?” Anthony varmensi.
”Ei tietenkään. En vain halunnut kertoa kenellekään.” Cedric irvisti. ”Tai kerroin minä Harrylle.” Anthony kohotti kulmiaan.
”Potterille?” hän hämmentyi ja Cedric nyökkäsi. ”Miksi? Tai siis”, hän ähkäisi, ”totta kai saat puhua Potterille. Oikeastaan”, hän hymähti, ”aika ymmärrettävää.”

”Anteeksi”, Cedric sanoi.
”Älä pyydä anteeksi. Tajuan kyllä”, Anthony hymyili hänelle. Cedric kohotti vähän toista suupieltään. Sitten Dax ja Jett täräyttivät pöytään tusinan verran shotteja ja he kilistivät uusille opiskeluille ja Cedricistä tuntui vähän paremmalta ajatellessaan aikaa Tylypahkan jälkeen.


5. Hiljaa
(350 sanaa)

Cedric oli ollut puolitoista viikkoa Tylypahkan jälleenrakennustöissä, kun Harry ystävineen tuli sinne. Heidän katseensa kohtasivat päivällisellä, mutta Cedric ei ehtinyt mennä juttelemaan Harrylle. Työt täyttivät päivän, eivätkä he olleet samoissa paikoissa, joten Cedric joutui muutaman päivän tyytymään vain vilkuilemaan Harrya suuressa salissa. Siihen saakka, kunnes tuskallisen kuuman työpäivän jälkeen hän ja hänen ystävänsä menivät vilvoittelemaan järven rantaan. Sinne ilmaantuivat pian myös Harry ystävineen, joskin Harry ei polskinut, vaan istui rannalla jalat vedessä ja peitti kasvonsa käsillään joka kerta, kun Weasley hyppäsi veteen meritähtenä.

Cedric kohtasi jälleen Harryn katseen, mutta Anthony viskoi häntä jostain pöllimällään kaadolla, joten hän unohtui hetkeksi vedessä pelehtimiseen. Sitten Cedricin ystävät houkuttelivat Harryn ystävät kopittelemaan pallolla ja Cedric näki tilaisuuden nousta vedestä. Hän haki pyyhkeensä ja hieman kuivattuaan hiuksiaan ja ylävartaloaan, hän asteli Harryn luokse.

”Etkö tykkää vedestä?” Cedric kysyi. Harry hätkähti ja kääntyi katsomaan häntä alaviistosta.
”Tämä riittää minulle”, hän vastasi läiskien pienesti jalkojaan rantaveteen. Cedric kävi istumaan hänen viereensä.
”Mitä sinulle kuuluu?” Cedric kysyi. Harry vilkaisi häntä.
”Päivä kerrallaan. Olenhan täällä”, hän vastasi pitkän ajan päästä. Vesi roiskui heidän päälleen heidän ystäviensä ollessa täysin uppoutuneena kopitteluun, eivätkä he välittäneet olla roiskimatta rannalle.
”Hyvä, että olet”, Cedric sanoi.
”Hyvä, että sinäkin olet.”

Hiljaisuus oli kupla heidän ympärillään, vaikka tusina heidän kavereitaan mekkaloi järvessä heidän edessään. Cedricistä tuntui, ettei nähnyt heitä enää tai että he olisivat nähneet häntä.
”Silloin viimeisenä päivänäni Tylypahkassa kaksi vuotta sitten”, Cedric aloitti äkisti, ”minä halusin suudella sinua.” Harry liikahti, mutta Cedric katseli eteenpäin. Hänen sydämensä hakkasi, mutta ei siten, kuten se oli hakannut koko viimeisen kouluvuoden ajan. ”En voinut, koska tiesin, mitä sinulle oli tapahtunut ja se olisi ollut silloin itsekästä. Mutta olen varmaan sitten itsekäs, koska nyt ei ole sen parempi hetki. Mutta luulin, että kuolit taistelussa”, Cedric irvisti silmiä pistellen kyynelistä, ”enkä enää voinut olla hiljaa.”

Tuli hiljaista. Pitkään aikaan Harry ei sanonut, eikä tehnyt mitään, joten lopulta Cedric ponkaisi pystyyn. ”Juotavaa”, hän purskautti ja lähti marssimaan takaisin linnalle päin. Hän ei ehtinyt kovin kauas, kun Harry pysäytti hänet tarraamalla hänen käsivarteensa.
”Odota”, hän huohotti. Cedric kääntyi kohtaamaan Harryn, joka availi suutaan sanattomana. Sitten hän nielaisi ja veti Cedricin suudelmaan.


6. Loistaa
(350 sanaa)

Sillä hetkellä, kun Harry avasi oven, Cedric näki, että jokin oli pielessä. Sen kertoi myös tapa, jolla Harry viskoi pitkin Kalmanhanaukion eteistä reppunsa, josta sulkakynät, pergamentit ja kirjat pursuivat ulos.

”Harry?” Cedric empi, kun Harry marssi naama myrtyneenä olohuoneeseen. ”Miten koulupäivä meni?”
”Helvetin hyvin, eikö se näy?” Harry tiuskaisi ja romahti sohvalle sykkyrään kädet puuskassa.
”Haluatko kertoa siitä?” Cedric kysyi kävellen silittämään Harryn päälakea, jolle laski suukon. Harry ei vastannut
”Okei”, Cedric sanoi. ”Oletko syönyt?” hän kysyi ja suuntasi keittiöön.
”En, ei ollut nälkä”, Harry vastasi ja hetken kuluttua seurasi Cedriciä.

”Miten töissä meni?” Harry kysyi jurosti samalla, kun Cedric kaivoi kaapista tonnikalaa ja pastaa.
”Ihan hyvin. Kirjoituspäivä, mistä pojat eivät pitäneet, mutta kehittyvät”, Cedric puheli rennosti.
”Hmh”, Harry sanoi. ”Ostin sen maustekorin”, hän osoitti seinälle viritettyä hökötystä, johon oli aseteltu Harryn maustekokoelma, niiden aiemmin ollessa leviteltynä ympäri keittiötä.
”Vaikka se on turhake?” Cedric virnisti. Harry ei vastannut. Cedric valitsi yrttisuolan ja pippurin ja laski ne hellan viereen.

”Kävikö se sama tyyppi hermoillesi?” Cedric kysyi. Harry oli pitkään hiljaa ennen kuin vastasi.
”Minä lopetan kohta. Ikään kuin olisi minun syytäni, että olen Harry Potter”, hän lopulta kiivastui ja keitinveden poristessa, Harry porisi koko ajan vihaisemmin ja vihaisemmin.
”Eikä Robards näe siinä vittuilussa mitään pahaa, koska ei Owens hauku minua avoimesti”, Harry pyöri pientä kehää, kun Cedric asetteli kaksi pasta-annosta ruokasaliin. ”Mutta jos minä suutun siitä, olen kusipää, koska minun pitäisi ymmärtää, koska olen mukamas etuoikeutetussa asemassa.”

Cedric istui alas pöydän ääreen, mutta Harry tärisi suuttumuksesta, eikä näyttänyt siltä, että pystyisi istumaan alas. Oikeastaan hän näytti siltä, että voisi kipata lautasensa nurin.
”Onpa typerää paskaa”, Cedric sanoi. Harry mulkaisi tuolia ja istui alas. ”Ei ole sinun syysi, että olet Harry Potter. Sinä loistat tunneilla, koska olet hyvä oppilas, siinä kaikki. Totta kai sinä saat suuttua.” Harry tarttui haarukkaan ja työnsi sen pastan joukkoon. Hitaasti hän alkoi syödä ja tyhjensi lopulta lautasensa hiljaisuudessa.

”Tahdotko mennä myöhemmin huispaamaan? Tuulettumaan?” Cedric kysyi.
”Ehkä”, Harry kohautti harteitaan. ”Joo. Viikonloppuna, muiden kanssa”, hän sanoi ja kohotti katseensa Cedriciin. ”Onko sinulla huomenna aikainen aamu?” hän kysyi.
”On, mutta voin minä jäädä yöksi”, Cedric sanoi heti.
”Varmasti?”
”Varmasti.”


7. Yhdeksäs
(250 sanaa)

Cedricin sydän hakkasi. Hän vavahti joka kerta, kun taivaalla paukahti ja hän halusi kaikkoontua siltä istumalta kotiin. Mutta hän ei voinut, hän toitotti itselleen ties monenneko kerran. Se oli vain ilotulitus, ne olivat vain vihreitä värejä taivaalla. Silti hänen vatsaansa väänsi ja iho meni kananlihalle.

”Cedric?” Harryn ääni pisti läpi tulitteiden paukkeen. ”Hei, olet ihan kalpea. Onko kaikki hyvin?” Harry kysyi hädissään ja alkoi silittää Cedricin käsivartta.
”On”, Cedric sanoi jäykästi ja siirsi märät silmänsä maahan, johon ilotulitus heitti nyt pinkkiä.
”Mennäänkö sisälle?” Harry ehdotti.
”Katsotaan vain”, Cedric sanoi, mutta Harry nousi ylös ja otti Cedriciä kädestä kiinni.
”Tahdon juotavaa. Tule”, Harry sanoi ja Cedric seurasi häntä sisälle Simpukkamökkiin. Keittiö oli tyhjä, kun kaikki olivat katsomassa Georgen uutta ilotulitesarjaa, jonka tämä oli saanut testattavaksi sopivasti Victorien 9-vuotissyntymäpäiville. Ilotulitus oli kaunis ja värikäs. Cedriciä inhotti reaktionsa.

Harry heilautti oveen vaimennusloitsun ja pauke jäi ulos. Kuului enää kaappikellon kumea tikutus. Cedric painoi silmänsä kiinni ja hengitti syvään pari kertaa.
”Parempi?” Harry kysyi. Cedric nyökkäsi ja avasi silmänsä.
”Anteeksi. Se on – siitä on niin kauan….en tajua…” hän soperteli ja tunsi silmiensä kostuvan uudelleen. Harry sulki hänet syliinsä.
”Ei se mitään. Luulen, että se ei koskaan katoa kokonaan”, hän sanoi Cedricin korvaan. Cedric kiersi kätensä Harryn ympärille ja rutisti lujaa. Kyyneleet ehtyivät hänen silmistään hiljalleen, kun hän hengitti Harryn tuoksua ja tämän lämpö levisi hänen kehoonsa.

”Siksi sinulla on minut ja minulla sinut”, Harry sanoi vakaasti ja sipaisi Cedricin niskaa. Cedricin kasvoille kohosi helpottunut hymy.
”Onneksi minulla on sinut”, hän kuiskasi onnellisena Harryn niskaan.

Sokerisiipi: Niiiiiin hyvä leffa, harvoja mitä oon kattonut moneen kertaan ja joka kerta itkeny Kiitos!
Kiva että löysit tän, koska kävin selvittämässä ja huomasin että olin kirjottanut vikan osan puoleenväliin joten tässä saa päätöksensä vain kolmen vuoden odotuksen jälkeen tämäkin XD

7.

Pian heitä on viisi, sama ajatus on kantanut Meeksin ja Pittsin rantaan.

Todd raahataan rantaan, vaikka hän haraakin vastaan.

“Neil haluaisi meidän lukevan runoja.”

Kukaan ei voi kiistää Charlien kommenttia, vaikka tunne on valju.

Todd rauhoittuu hitaasti, nousee seisomaan.

“Pimeydessä vaelsin, etsin katseellani kuuta.
Tielläni vain haamuja, en nähnyt mitään muuta.
Synkkyydessä ajatus: Hellton yksi, minä nolla,
yksin elämässä on pakko olla.”

Todd on käyttänyt vanhempiensa mielikuvituksetonta lahjaa vuoden ajan väärin, kirjoittanut runoja opintojen sijaan.

“Tuntuuhan se siltä”, Knox sanoo pian hiljaa. “Mutta meidän ei ole pakko alistua. Meidän pitäisi luoda kuolleiden runoilijoiden seura uudelleen.” Mielessään hän lisää: ja ystävyytemme.

Skorpioni: Jep, monesti tuota ihmisten alustavaa rauhallisuutta ja haluttomuutta mennä veneisiin on ihmetelty, mutta usein unohtuu se, että ensinnäkään kenelläkään tilanteessa olleella ei (toisin kuin meillä) ollut ennakkotietoa siitä että he tulisivat kohtaamaan yhden suurimmista merenkäynnin katastrofeista historiassa. Toisekseen luottamus Titaniciin käytännössä uppoamattomana oli niin vahva, että tuollaiseen kiikkerään paattiin meno pimeässä aikamoiselta korkeudelta tuntui vähän hullulta. Ja kolmanneksi, kuten sanoitkin, laivan henkilökunta (lähinnä siis kapteeni ja perämiehet, stuertit olivat aluksi vähän pihalla), joutui tasapainoilemaan sen kanssa, kuinka avoimesti he kertoivat vaurioiden tasosta. Jos kaikille olisi kerrottu, että aikaa on vain päälle pari tuntia, niin sitä seuraava paniikki olisi todennäköisesti tehnyt tilanteen hallinnasta mahdotonta ja uhreja olisi tullut enemmänkin Suurin osa oli kuitenkin tietoinen siitä, että jäävuoreen oli törmätty, eikä tätä mitenkään peitelty. Moni kuvitteli, että laiva kelluisi vähintäänkin 10 tuntia, ja että pelastus olisi jo paikalla siihen mennessä.

Kiitoksia paljon taas kommentista<3 Jatkoa seuraa varmaankin viikonloppuna.

Halusin ehdottomasti, jotain piristävää arpajaisiin ja tämä kuulosti lupaavalta. Ja tulee ihan liian harvoin luettua Dean/Seamusta, joten siksi myös tämä oli sopiva valinta! Miten hauska idea, että Seamus oli päätynyt ravintolakriitikoksi ja vielä ilmeisen tiukkasanaiseksi sellaiseksi. Ihan loistavaa, että hän oli aiemmin ollut myös pyroteknikko. Pitää myöntää, että en osaisi kunnolla kuvata Seamusin persoonaa kirjojen perusteella, ei ainakaan mitenkään kauhean ylpeä, kun myönsi Harrylle olleensa väärässä vitoskirjassa, mutta sitä ennen oli kyllä myös aika jääräpäinen. Ehkä se näkyi vähän tuossa tarpeessa arvostella pilkun tarkasti joka ikinen ruokalaji ravintolassa kuin ravintolassa.

Nyt Dean ei saanut päähänsä mitään syytä juhlaan, eivät he muutenkaan käyneet kahdestaan ravintoloissa kovin usein, koska yleensä Dean ei jaksanut kuunnella Seamusin kommentteja.

Dean näyttää sietävän aika paljon, kun Seamus on noin raskasta ravintolaseuraa. Ihan varmaan hyvä, että he söisivät useimmiten kotona sen ulkopuolella, mitä Seamus käy syömässä ulkona arvosteluiden takia. Jotenkin suloista silti, että Dean sietää Seamusin äänekkäitä purkauksia ruokalajeista, mutta Seamus on myös mitä ilmeisemmin jatkanut käytöstään aina ravintolassa, vaikka Dean avoimesti ei pidä siitä. Tuntuu, että heidän suhteessaan hyväksytään huonommatkin puolet ja niiden saa antaa näkyä, että siitä tulee mitään isoa riitaa. Suhde on vakaalla pohjalla. ^^

”Minä en tiedä miten tämä on voinut tapahtua, en olisi koskaan uskonut – ei kertaakaan aiemmin ole kukaan kadottanut sormusta.”

Vähän jo aloin arvailemaan aiemmin, mikä syy erikoiselle illalliselle on, mutta tämä pommi oli pudotettu oikein hupaisaan tapaan, sekä lukijalle että Deanille. Käy vähän sääliksi, mutta onneksi Deania ei harmittanut, vaikka kosinta tuli näin välikäden kautta. Ja vaikka Seamus ei ole kiva asiakas avosteluidensa perusteella tähän kyseiseen ravintolaan, nyt hänellä oli kyllä oikea syy suivaantua. Onneksi sormus ei ollut lopullisesti kadonnut! Oikein kiva lopetus ja herttaista, että vaikka Dean ei olisi tarvinnut mitään suurta illallista kosintaa varten, Seamus koki sen silti tärkeäksi. On se hänellekin tärkeä hetki. ^^
Kiitos tästä!