Vaikka olen kyllä kiinnittänyt huomiota siihen, että Narcissa on muuta kuvailtua sukuaan vaaleampia eikä nimikään ihan ole samaa sarjaa monien muiden kanssa, en ole koskaan miettinyt, onko sille jotain syytä 😄 Tämä fici antoikin sille mielenkiintoisen perustelun, joka ei myöskään tunnu ihan mahdottomuudelta. Uskottomuutta tapahtuu ja toisinaan seurauksena on jälkikasvuakin. Kiintoisa tuollainen "julkinen" salaisuus, josta ei pahemmin puhuta mutta jonka kuitenkin kaikki pohjimmiltaan tietävät. Ainakin melkein 😅 Ei olis Narcissasta varmaankaan kiva kuulla totuutta, ja ehkä on parempi, ettei hänelle sitä ikinä kerrota. Ellei sitten itse ala epäillä asiaa (muutenkin kuin vain miettien, miksei hänen nimensä ole tähden nimi).

”Sinulla ei ehkä ole tähden nimeä, Narcissa, mutta sinulla on kukan nimi”, totesi Andromeda, joka oli ilmestynyt makuusaleihin vievästä portaikosta siskojensa viereen.
”Onko muka?” Narcissa kysyi yhä harmistuneen näköisenä.
”On on”, Andromeda vakuutti. ”Narcissus eli narsissi, se on sellainen keltainen ja nätti. Ihan niin kuin sinäkin. Mennään vaikka huomenna kolmestaan kasvihuoneille, niin minä ja Bella näytämme sen sinulle.”

Onneksi Andromeda tuli pelastamaan tilanteen, kun Bellatrix ei keksinyt hyvää selitystä pikkusiskolleen Ja sai samalla tämän ajatukset vähän muualle, niin totuus nimestä jää ainakin tällä kertaa salaisuudeksi. Bellatrixin tavoin itsekin tosin vähän pelkään, että vielä jossain vaiheessa asia tulee Narcissalla taas mieleen, ja silloin on taas mahdollisuus sille, että totuus tulee ilmi. Toivottavasti niin ei kuitenkaan tapahdu tästä ihan lähiaikoina!

Oli muuten kiva lukea ficciä Mustan sisarkolmikon nuoruudesta ja muutenkin heistä kaikista yhdessä silloin, kun asiat olivat vielä "hyvin". Aikuisuusikä on jokaisella mitä onkaan, mutta sitä ennen oli aika, jolloin he olivat tavallisia Tylypahkan oppilaita ja elämän huolet ja murheet olivat aika pieniä. (Toki se, että on äitinsä (puoliksi) salainen syrjähypyn seuraus, ei ole ihan pieni juttu, mutta joo 😅 ei kuitenkaan olla missään velhosodissa tms.) Kiitoksia kivasta ja kiintoistasta tarinasta! (Ja nyt sitten pohdin, oliko Rowlingilla oikeastikin jokin syy sille, miksi Narcissan nimi eroaa monen muun Mustan suvun jäsenen nimestä... )

Päivitin topicin aloitusviestin, ja tulin kyselemään, onko joku tuttu biopunkin kanssa? Kirjoitan Yritän kirjoittaa kauhunovellia ja tajusin, että siinä on ehkä keskeisesti biopunk-elementti. Mutta biopunk on jäänyt itselleni todella suureksi mysteeriksi. Luin nyt uudestaan myös Iloisen Sipulin viestin, ja enpä jotenkin kaikesta punkmieltymyksestäni huolimatta, ole tullut ajatelleeksi Neon Genesis Evangelionia punkiksi, mutta selittänee suuren tykkäykseni NGE:iin. Suomimaaseutupunk ois aika kova. NGE:n katsoin joku vuosi sitten, mutta vasta vastikään End of the Evangelionin, joka kyllä kylmäsi aika tavalla. Tykkään NGE:sta animena ja mangana, mutta jokin End of the Evangelionissa meni kyllä luihin ja ytimiin. Muuta punkkirjallisuutta-/elokuvia ym. on tainnut tulla katsottua nyt aika marginaalisesti, mutta esimerkiksi tuoreessa nuortenkirjassa Häiveen tapauskirjat: Pihlajapalatsi (Mari Renko, kustantanut WSOY 2025) on mukavaa steampunkelementtiä ja palasin joku tovi sitten steampunk-kirjasarjan Gigi & Henry pariin kuuntelemalla avausosan Kerjäläisprinsessa (Magdalena Hai, kustantanut Karisto 2012). En kyllä ole lukenut vielä Pihlajapalatsia loppuun, mutta jospa lähitulevaisuudessa sekin tulisi päätökseen ja tulisi luetuksi myös Gigi & Henry-sarjan jatko-osat (niitä ei ollut äänikirjana )!

Nimi: Hänen omaa syytään
Ikäraja: K-11
Paritukset: Yksipuolinen Bellatrix/Rodolphus, mainintana Bellatrix/Diana (OFC)
Vastuuvapaus: en omista mitään vieläkään.
Varoitus: epäsuora maininta raiskauksen yrityksestä
Yhteenveto: Bellatrix oli kyllä varoittanut.

A/N: Eilen sain tietää voittaneeni kommenttiarpajaiset ensimmäistä kertaa elämässäni ja siitä innostuneena päätin nyt puskea ulos muutaman mielessä jo pitkään pyörineen tekstin jotka vaan jostain syystä on jääneet kirjoittamatta tai julkaisematta. Tässä niistä ensimmäinen. Menee sataseen aiheella Bellatrix ja sanalla 016. Violetti. Lisää Bellatrix-tekstejäni löytyy listauksestani.


Hänen omaa syytään

Bellatrix oli kyllä varoittanut.

Astuessaan vieraiden eteen Mustan suvun kartanon pihalla ja tarttuessaan tuoreen aviomiehensä käteen hän kuiskasi hiljaa, niin hiljaa ettei kukaan muu kuin Rodolphus Lestrange kuulisi:
”Jos yrität lähennellä, sinun käy huonosti.”

Kuiskaus naamioitiin hymyllä. Vieraiden joukosta kuului ihastunutta kohinaa, ikään kuin hän olisi juuri kuiskannut jotakin hempeän romanttista. Bellatrix ei ymmärtänyt miten he edelleen saattoivat kuvitella niin. Hän oli katsonut kylmästi eteensä koko seremonian ajan, eikä hänen kasvoillaan ollut näkynyt tunnetta – paitsi ehkä ohimenevää halveksuntaa ja ahdinkoa, mutta kukaan ei ollut katsonut riittävän tarkkaan huomatakseen.

Ehkä jotkut elättelivät vielä toiveita ettei ilmeestä voinut oikeasti päätellä mitään, että se oli vain Mustan suvun jäseneen istutettua arvokkuutta. Mutta sitä se ei ollut. Se oli välinpitämättömyyttä, jopa inhoa. Ja ne samat ihmiset saattoivat myös ajatella, että vastahakoisuus oli vain nuorta kapinaa, että rakkaus syttyisi kyllä ajan myötä. Jopa Rodolphus vaikutti luulevan voivansa vielä voittaa Bellatrixin sydämen itselleen. Mutta Bellatrix tiesi paremmin. Hän tiesi, ettei hän koskaan lakkaisi mielessään kutsumasta itseään Bellatrix Mustaksi.

Bellatrix olisi pitänyt enemmän talvihäistä, mutta häneltä ei oltu tietenkään kysytty. Tanssiessaan koko hääväen edessä hän katseli ympärilleen pihan katettuihin, pitkiin pöytiin täynnä ihmisiä, tarkasti leikattuihin pensaisiin joita aurinko parhaillaan värjäsi ja kartanon ylvääseen hahmoon horisontissa. Huomion keskipisteenä oleminen ei häntä hermostuttanut, hän oli tottunut siihen jo lapsena ja hänestä tuntui että hän kuuluikin juuri siihen, kaikkien katseltavaksi. Mutta ei tämän miehen kanssa. Miehen, jonka käsi liukui välillä muka huomaamattomasti liian alas. Miehen, jonka partavesi tuoksui liian voimakkaalta, liian miehekkäältä. Miehen, joka oli silminnähden ylpeä saaliistaan, olihan hän saanut omakseen koko puhdasverisen maailman tavoitelluimman morsiamen. Bellatrixin kynnet pureutuivat miehen olkapään ihoon merkiksi siitä, etteivät tungettelevat kosketukset jääneet huomaamatta, ja äkkiä miehen käsi oli palannut siveästi naisen vyötärölle.

Diana ei ollut häävieraiden joukossa. Hänen vanhempansa olivat pahoitelleet vuolaasti tyttärensä äkillistä sairastumista, eikä kukaan muu tuntunut epäilevän mitään. Ja saattoihan se olla tottakin, ehkä hän tosiaan tunsi itsensä sairaaksi sillä hetkellä. Näin oli varmaankin parempi heille molemmille. Diana ei joutuisi katsomaan kun hänen rakastamansa nainen lupautui ikuisiksi ajoiksi jollekin toiselle, eikä Bellatrixin tarvinnut nähdä Dianan surullisia silmiä katselijoiden joukossa.

Diana oli kieltäytynyt ymmärtämästä miksi Bellatrix oli suostunut naimisiin. Heidän välinsä olivat viilenneet pikkuhiljaa kuluneen vuoden aikana, mutta silti Bellatrix ajatteli Dianaa jatkuvasti. Nytkin Bellatrix mietti millaista olisi jos Rodolphuksen tilalla olisikin hän. Mutta suku oli asetettava kaiken muun edelle. Jos Diana ei sitä ymmärtäisi ja menettäisi siksi Bellatrixin, se olisi hänen omaa syytään.

Koko illan Bellatrix seurusteli kuten hänen arvolleen kuului, söi juuri niin paljon kuin häneltä odotettiin (mutta ei yhtään enempää), ja värähti hieman aina kun joku kutsui häntä rouva Lestrangeksi. Eikä hän ajatellut Dianaa.

Kun nuoremmat tytöt kyselivät häneltä ihaillen kuinka hän oli pystynyt pysymään niin tyynen viileänä koko päivän, hän ei voinut kertoa todellista syytä: sitä, että seremonialla ei ollut hänelle lainkaan merkitystä. Sen sijaan hän hymyili hiukan ja lateli tyhjiä kohteliaisuuksia: kyllä sinäkin sitten aikanasi osaat ja niin edelleen.

Yöllä, kun kikattava nuorten naisten joukko saattoi hänet Rodolphuksen luo makuuhuoneeseen, häntä ei pelottanut. Ystävättäret kyselivät, eikö häntä muka jännittänyt yhtään edes hääyö, mutta hän tiesi jo silloin ettei mitään hääyötä tulisi.

”Mutta etkö välitä yhtään suvustasi?” Rodolphus ärisi Bellatrixin toistettua hänelle aiemman varoituksensa heti heidän jäätyään kahden.
”En niin paljon että antaisin sinun koskea minuun”, Bellatrix tiuskaisi äänellä, joka ei sallinut vastalauseita. ”Sitä paitsi Narcissa ainakin varmasti menee hyviin naimisiin ja jatkaa sukua. Mene sinä nyt vain kiltisti omalle puolellesi sänkyä ja pysykin siellä.”
”Mutta mitä me sanomme muille? He varmasti alkavat ennen pitkää ihmetellä jos lasta ei tule”, Rodolphus puhisi. Ilmeisesti hän ei ymmärtänyt omaa parastaan.
”Me sanomme että sinun elimessäsi on jotain vikaa”, Bellatrix totesi kylmästi ja kääntyi seinään päin. Rodolphus ei vieläkään tajunnut antaa periksi.

Seuraavana aamuna aamiaisella Rabastan naureskeli veljensä violetiksi muuttuneelle silmälle.
”Taisi olla villi yö”, hän hörötti suu täynnä munakasta. Rodolphus vain murahti äreästi.

Se oli hänen omaa syytään, Bellatrix ajatteli tökkiessään haluttomasti omaa lautastaan. Mitäs kuvitteli voivansa ottaa väkisin sen, mitä nainen ei halunnut hänelle antaa.

Hyvä kun mainitsit kyseisen sarjan koska jäin joskus Jan Karonin kirjasarjan kolmanteen osaan eli Rakkautta pappilassa. Voisin jatkaa sarjaa eteenpäin! Se kun on sellainen hyvän mielen kirjasarja.

Terveisiä Kommenttikampanjasta ♥

Meillä kesä ei osaa päättää säänkään puolesta, onko se mennyt vai ei, toisin kuin Meldiksen kesä. Välillä on aurinkoa ihan lämpimäksi asti ja välillä kylmää ja sateista. Kylmäänpäinhän tässä koko ajan mennään, mutta kesä oli vähän liiankin kuuma paikoitellen makuuni. Syksyssä on oma kiva tunnelmansa, mutta vielä elokuussa on ihanaa roikkua kesässä ja sitä myötä kesäteksteissä. Ei mene tasan tikkaritkaan on kiva otsikko, hauskaa, miten konkreettisesti se näkyy myös itse tekstissä. Tykkäsin Alman jakotavasta. Minun kesässäni yksi kivoimpia juttuja on ollut uiminen, joten oli kivaa, että tässäkin uitiin. Olisipa ollut vielä se mökki! Oli kiva lukea mökkitunnelmia, jossa ollaan tuolleen läheisissä väleissä ja sulassa sovussa, vaikka ne tikkarit ei nyt ihan tasan menneetkään. Tässä oli sellainen hyvänmielen tunnelma, kiusoittelua ja ymmärrettäviä ajatuksia nuorilta miehiltä, jotka oli hauskasti ripoteltu dialogiin (tikkaria, heh! ja meikäläisnuoren miehen kiinnostukset seksiin ). Alussa oli ehkä paikoitellen vaikeaa hahmottaa, kuka hahmo oli kuka tai mikä, mutta kylläpä se lukemalla sitten aukesi. Muutamia typoja pongasin kanssa, ellei ne sitten kuulunut Kallen puheenparteen (haittako, koulusa)? Kaiken kaikkiaan kiva kesäinen originaali, joten kiitos tästä.