3. luku

Draco oli luvannut lähteä huispaamaan Harryn kanssa, mutta sinä aamuna hän heräsi litimärkänä painajaisen jälkeen. Hän ei muistanut unta ja keskittyi lujaa, ettei muistelisi sitä. Hän muisti tunteen, kuvottavan ja pahaenteisen. Voldemort oli ollut siinä, Draco tunsi sen ja riensi suihkuun melkein kiehuvan veden alle viedäkseen ajatukset pois painajaisesta. Peilissä hänen kasvot näyttivät harmailta ja äiti kysyi aamiaispöydässä huolissaan, mikä Dracolla oli. Draco kertoi, yritti syödä edes vähän aamiaista ja nieli lääkkeensä tahmeasti.

Harry oli vastassa häntä kentän pukuhuoneiden edessä. Draco taisteli kasvoilleen edes jonkinlaisen hymyn. Hän ei halunnut antaa painajaisen viedä pois hauskaa päivää Harryn kanssa. Ei, kun oli kulunut niin monta peräkkäistä päivää, kun hänellä oli ollut lähes pelkästään hyvä olo. Se johtui Harrysta ja painajainen pisti hyvää oloa vastaan ja Draco kamppaili, ettei antanut sen voittaa.

Draco halusi hirveästi heti suudella Harrya, mutta kenttä oli julkinen. He eivät olleet puhuneet asiasta, Draco ymmärsi seisahduttuaan Harryn eteen. Tämä näytti vaikealta. He olivat suudelleet kahvilan edessä, mutta se oli jästialuetta. Täällä voisi olla noitia ja velhoja, jotka varmasti tunnistaisivat Harryn, ehkä Draconkin. Oli tosin varhaista vielä, eikä Draco kuullut kentältä ääniä.

”Tahdon suudella sinua hiton paljon”, Harry kuiskasi ja vilkaisi kentän suuntaan. Draco unohti painajaisen tuoman sameuden.
”Minäkin”, hän sanoi.
”Me emme puhuneet…” Harryn ääni hiipui.
”Niin”, Draco sanoi.

”En halua, että sinä…” Harry ei osannut lopettaa lauseitaan. ”Jos et… En minäkään sitten”, Harry lopulta takelteli.
”Ei minua haittaa”, Draco mumisi, vaikka oikeastaan ei ollut varma. Hän ajatteli vain, että tarvitsi Harryn huulten tuoman unohduksen juuri nyt. Viis muusta. Ja Harryn silmien kirkastuttua, Dracon mieli kirkastui. Harry astui lähemmäs ja hellästi suuteli häntä.

”Onko tuo Vasama?” Draco kysyi, kun he astelivat kentälle kohta.
”Joo”, Harry kohotti uutta luutaansa.
”No, tietenkin”, Draco tyrskähti. ”Minulla on nykyään Tulisalama.”
”Sitten sinun pitää voittaa minut vain taidoillasi”, Harry virnisti ja heilautti jalkansa luudan yli.
”Väitätkö, että olisin joskus voittanut muilla keinoilla?” Draco siristi silmiään ja istui myös luudalleen.
”Ei, väitän, että et ole koskaan voittanut minua”, Harry virnisti, potkaisi maata ja nousi ilmaan niin nopeasti, että Draco epäili tämän kaikkoontuneen.

Ilma oli kolea, vaikka Draco oli miten monta kerrosta pukenut päälleen. Hänen sormensa hädin tuskin liikkuivat vain muutaman minuutin lennettyään, mutta onneksi Tulisalama totteli ennemmin hänen ajatuksiaan kuin kehoaan. Silti Harry oli liitänyt korkeuksissa kentän ympäri kaksi kertaa, kun Draco viimein saavutti tämän yhden kierroksen jälkeen. Herrasmiesmäisesti Harry odotti häntä, mutta ei säästellyt kisassa kentän ympäri, eikä Draco kuvitellutkaan voittavansa tätä. Hän syytti säätä ja painajaista. Vähän aikaa, koska määrätietoisesti hän siirsi yön mielestään. Hiljalleen se onnistui. Hän pysyi hyvin Harryn perässä tämän puikkelehtiessa tankojen ja katsomoiden ympärillä ja onnistuipa paremmin äkkijarrutuksessa maan rajassa siinä missä Harry jäi pyörimään itsensä ympäri saadakseen Vasaman pysähtymään kunnolla.

”Ehkä se vaatii paremman lentäjän”, Draco kohotti kulmiaan Harryn leijaillessa takaisin hänen luokseen kiroillen.
”Olen kokeillut sitä vasta pari kertaa”, Harry valitti. ”Haluaisinpa nähdä sinun hallitsevan tätä täydellisesti heti ensimmäisellä kerralla.”
”Jos hallitsen, mitä saan palkinnoksi?” Draco haastoi.
”En kutsu sinua enää huonommaksi lentäjäksi.”
”Harry Potter!”

Draco ja Harry käänsivät päänsä äänen suuntaan. Se oli joku nuori mies, ehkä hieman heitä vanhempi. Hän oli saapunut juuri kentälle pienen kaveriporukan kanssa, osa oli vielä maassa nousemassa luudilleen.
”Vau, Harry Potter”, nuori mies sanoi kiihkeästi liitäessään Dracon ja Harryn luokse. Tällä oli valtavat hartiat, sängeksi ajeltu tumma tukka ja komeat hymykuopat. ”Hitto, minulla ei ole mitään mihin pyytää nimmaria”, hän harmitteli ja naurahti.

”Öh, tervehdys”, Harry sanoi epävarmana ja Dracon kävi vähän sääliksi häntä.
”Olen Boden Ferrick”, mies ojensi kättään ilmassa ja pysyi ihailtavan paikoillaan.
”Hei”, Harry tarttui käteen.
”Hei, odota, tahdotko pelata kanssamme?” Boden sanoi ja viittoi kavereitaan tulemaan lähemmäs. ”Yksi meistä voi olla varapenkkiläinen.”

”Itse asiassa, olen aika jäässä. Tulimme jo yli tunti sitten”, Harry sanoi ja vasta silloin Boden hoksasi Dracon.
”Ai, anteeksi, en tajunnut, että sinulla oli seuraa”, Boden sanoi. Dracosta tuntui, että tämä ei tunnistanut häntä.
”Harry Potter”, sanoi toinenkin kaveriporukan jäsen, mustat hiukset ponnarilla melkein päälaella, sivut ajeltuna. Tämäkin oli iso mies, ehkä molemmat jahtaajia Draco pohti epämääräisesti.

”Hei”, Harry sanoi ja vilkaisi Dracoon. ”Anteeksi, mutta me ollaan oikeasti ihan jääkalikoita.”
”Okei, joo, ei se mitään. Innostuin vain”, Boden sanoi. Yhä enemmän hänen kavereitaan lensi lähemmäs heitä.
”Oli hauska tavata”, Harry sanoi, hymyili pakonomaisesti ja nyökki Dracon mukaansa lähtiessään takaisin maan pinnalle.

”Etkö osaa lämmitysloitsuja?” Draco huomautti hiljaa, kun he kävelivät ulos kentältä. Harry mulkaisi häntä.
”Pitää varata ensi kerralla koko kenttä”, hän murahti.
”Etkö tykkää maineessa paistattelusta?” Draco kysyi.
”En. Eikö sitä huomaa?”
”He olivat ihan ystävällisiä.”

Harry mulkaisi häntä uudelleen. ”Yleensähän ne ovat. Eivät aina. Minua ei huvita yleensä ottaa selvää, ovatko oikeasti.”
”Oletit siis heistä pahinta”, Draco sanoitti.
”Parempi niin, varmuuden vuoksi”, Harry tokaisi.
”Epäreilua”, Draco sanoi.

Harry pysähtyi ja työnsi kätensä puuskaan, luudanvarsi pilkotti hänen kainalostaan.
”Olisitko sitten halunnut käyttää treffimme tuntemattomien, ehkä ystävällisten ihmisten kanssa huispaamiseen?” hän kysyi happamasti.
”No, en ehkä”, Draco myönsi.
”Ole sitten hiljaa”, Harry tokaisi, tarrasi Dracoa käsivarresta ja kaikkoontumisloitsu imaisi heidät. Dracon jalat tömähtivät Kalmanhanaukion eteiseen. Harry laski luudanvarren nurkkaan, viskasi viitan päältään naulakkoa kohti ja suuntasi ruokasaliin. Draco seurasi häntä.

”Oletko vihainen minulle?” Draco kysyi. Hänellä oli kuuma, kun helmikuun pakkanen ja lumi jäivät ulos ja hänellä oli edelleen huispaustamineet sekä villapaita päällään.
”En”, Harry tiuskaisi ja työnsi keittiön oven tieltään. Draco nieleskeli ja seisoi päättämättömänä paikoillaan, kun Harry palasi ja laski keittiöstä hakemaansa kaksi vesipulloa pöydälle. Toisen hän hörppäsi heti melkein puolityhjäksi.

”Tahdotko, että lähden?” Draco kysyi. Harry mulkoili vesipulloa, eikä vastannut. ”Harry, minä en ymmärrä”, Draco sanoi ja otti askeleen lähemmäs Harrya. ”Tahdotko, että lähden?” hän kysyi uudelleen ja Harry murahti matalasti.
”En tahdo”, hän sähisi, todella epäuskottavasti.
”Ei kuulosta siltä”, Draco sanoi kireästi.

”Voidaanko puhua jostain muusta, hemmetti vie?” Harry sanoi ja istui alas pöydän ääreen uupuneena.
”Joo, jos lakkaat huutamasta minulle”, Draco sanoi jäisesti.
”Minä en huuda sinulle, jos et kysele tyhmiä”, Harry ärähti ja katsoi Dracoa kulmiensa alta.
”Okei, tiuskimasta sitten”, Draco korjasi nenäänsä nyrpistäen. Harry siristi hänelle silmiään, mutta ei sanonut siihen mitään.

”Tahdotko, että lähden?” Draco kysyi niin rauhallisesti kuin kykeni.
”Ei! Montako kertaa se pitää sanoa?” Harry kivahti.
”Niin monta kertaa, että sanot sen huutamatta”, Draco sanoi takaisin ja kääntyi kannoillaan. ”Minä en kuuntele sinun kiukutteluasi.”
”Draco, sanoin, että älä lähde”, Harry seurasi perässä, kun Draco suuntasi eteiseen. ”Minä...tämä ei johdu sinusta.”
”Mistä sitten?” Draco kysyi hampaitaan kiristellen. Harry irvisti, eikä vastannut, joten Draco nappasi luutansa.

”Draco, en osaa selittää sitä”, Harry sanoi kasvojaan hieroen.
”Näen sen”, Draco sanoi.
”En tahdo, että lähdet, mutta en tahdo...kuormittaa sinua”, Harry muotoili.
”Kiukuttelusi kuormittaa minua”, Draco sanoi puristaen luutaansa.
”Itse sinä tässä kiukuttelet ja juokset vielä karkuun”, Harry väitti.
”Okei, no sitten juoksen!” Draco huusi. Harry jähmettyi, kun hän vihdoin korotti ääntään. ”Nähdään, Harry”, Draco sanoi hiljempaa ja suori ovesta ulos. Nopeasti, ettei Harry ehtisi seurata häntä, hän kaikkoontui kotiin.

Draco päästi luudan tipahtamaan tärisevistä sormistaan. Ne eivät tärisseet pelosta tai häpeästä, kuten yleensä vaan ihan vain vihasta. Draco puristi ne nyrkkiin. Häntä suututti. Suututti jonkun muun ihmisen kuin itsensä takia. Hän kiskoi nahkaiset suojukset käsivarsiltaan ja pohkeistaan ja heitti ne surutta eteisen lattialle.

”Draco, joko sinä tulit?” äidin ääni kuului salongista ja hän kurkisti ovesta aulaan.
”Joo”, Draco murahti hampaidensa välistä ja marssi portaat ylös ja sulkeutui omaan huoneeseensa. Hän veti villapaidan päänsä yli, samoin potki villaiset housut jalastaan. Hän katsoi sänkyään, mutta häntä ei huvittanut mennä peittojen alle makaamaan. Hän pyöri kehää takan edustalla ja mietti Harryn suuttumuksesta vääristyneitä kasvoja ja omaa, kovaa ääntään, jota ei ollut käyttänyt aikoihin. Hänen teki mieli potkaista jotain ja löi jalkansa sängyn päätyyn. Se toi vain kovan kivun isovarpaaseen, eikä auttanut mihinkään. Draco istui sängyn reunalle. Hän otti tyynyn peiton alta, hautasi kasvonsa siihen ja huusi Harryn nimeä.

”Kulta?”

Ovelta kuului koputus ja äidin ääni. Draco puri tyynyn kangasta vähän, kohotti kasvonsa ja sanoi: ”No?”
Äiti astui sisään, katsoi leviteltyjä vaatteita ja Dracoa yllättyneenä. ”Luulin, että menisit syömään Po-Harryn kanssa”, hän sanoi.
”Niin minäkin”, Draco huokaisi. Hän tunsi uupumusta, eikä sellaista, joka oli tullut lentämisestä. Äiti tuli lähemmäs ja istui Dracon viereen sängylle.
”Haluatko kertoa siitä?” hän kysyi.

Viisi minuuttia myöhemmin Draco pyöri taas ympyrää takan edessä.
”Ja hän oli olevinaan niin ymmärtäväistä, ’en halua kuormittaa sinua’ ja sitten huutaa päin naamaa. Enkä edes tajua, mistä hän puhui. Ne tyypit kentällä eivät tehneet yhtikäs mitään. Hän vain pimahti tyhjästä!” Draco paasasi hieroen kasvojaan käsiinsä.
”Kuulostaapa oudolta”, äiti sanoi hitaasti.
”Sekopää”, Draco murahti.
”Draco”, äiti torui.
”Minä olen diagnosoitu sekopää, saan sanoa niin.”

”Hän ei sanonut, oliko purkaukselle mitään muuta syytä?” äiti pohti.
”Hän vain sanoi, että ei osannut selittää ja että ei halunnut kuormittaa minua”, Draco tuhahti ja istui taas alas äidin viereen.
”Hmm”, äiti sanoi. ”Jos hän ei voi tai halua kertoa, et voi pakottaa häntä”, hän sanoi ja Draco avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta äiti jatkoi: ”Mutta ei hänen kuulu suuttua sinulle, koska ei voi puhua asioista.”

Draco tuhahti ja heittäytyi selälleen sängylle. ”Ihan hyvä, että lähdit sieltä”, äiti sanoi ja taputti Dracon kämmenselkää.
”Karkasin”, Draco matki Harryn sanoja.
”Et karannut”, äiti korjasi tiukasti. Draco mietti Harryn huutamista ja yritti uskoa äitiään.

Aamulla Draco sai kirjeen Harrylta. Tämä pyysi tulla puhumaan ja pyytämään anteeksi illalla.
”Ja sitten jos hän on yhä idiootti ja käsken hänen lähteä, hän ei suostukaan siihen”, Draco irvisti. Hänen teki mieli repiä kirje kahtia.
”Pyydä häntä jonnekin muualle, vaikka siihen puistoon kylän keskustassa”, äiti ehdotti tarkoittaen kylää, jonka liepeillä kartano sijaitsi. Puisto itsessään oli suojattu jästeiltä, vaikka kylässä asui jästejä. Harry suostui siihen.

”Erica?” Draco arkaili töissä myöhemmin. ”Olitko sinä suuttunut, kun en voinut tehdä sitä yhtä lauantain vuoroa?” hän kysyi.
”Mitä lauantain vuoroa?” Erica kysyi kaivaen kaapista eväslaukkuaan.
”Silloin, kun Anila oli kipeänä”, Draco sanoi. Erica rypisti otsaansa muistellen todella pitkään.
”En ole ihan varma, mistä lauantaista puhut”, hän lopulta sanoi. ”Joten tuskin.” Draco huokaisi värisevästi ja nyökkäsi.

Oli ollut hieman lauhempi päivä ja puistossa leikki lapsia vanhempiensa kanssa. Draco istui penkillä leikkikentän reunalla. Hän näki Harryn kaukaa.
”Hei”, Harry sanoi tultuaan kuuloetäisyydelle. Hän katsoi varovasti penkkiä, kunnes istui sille jättäen heidän väliinsä parin jalan verran tilaa.

”En tiedä, mistä aloitan”, Harry huokaisi ja hätkähti sitten. ”Ei, vaan tiedän. Olen pahoillani, että huusin sinulle.” Draco puristi huuliaan viivaksi. Hänen teki mieli olla vielä vähän aikaa vihainen Harrylle. ”Ei sinun tarvitse antaa anteeksi”, Harry sanoi surumielisesti.

Harry katsoi leikkikentälle päin väsyneenä. Hänellä oli tummansininen talvihattu päässään ja rohkelikkohuivi kaulassaan.
”Jos sinä et halua kertoa, minkä takia suutuit, se on sinun asiasi”, Draco sanoi.
”Haluan minä”, Harry vakuutti. ”Mutta kuten sanoin, en halua kuormittaa sinua.”
”Ja kuten sanoin, huutaminen kuormittaa minua paljon enemmän”, Draco tiuskaisi.
”Joo, ymmärrän sen.”
”Kuten myös se, että kohtelet minua kuin olisin tehty lasista.” Dracon kurkkua kivisti. ”Kuin olisin heikko.”

Harry kääntyi katsomaan Dracoa. ”Draco”, hän sanoi ja teki eleen kuin aikoisi ottaa Dracoa kädestä kiinni, mutta keskeytti aikeensa. ”Sinä et ole heikko. Sinä olet vahvin ja määrätietoisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Olen oikeasti tosi pahoillani. Tajusin sen…” Harry sulki silmänsä tuskissaan, ”olen idiootti.”

Draco katsoi Harryn käsiä. Hän otti toisesta kiinni ja Harry hätkähti yllättyneenä.
”No, mistä sinä olit oikeasti suuttunut?” Draco kysyi. Harry availi suutaan jonkin aikaa, ryki, irvisti ja sanoi lopulta: ”Kaverit.”
”Kaverit?” Draco toisti.
”Luokkakaverit”, Harry tokaisi ja huokaisi siihen tapaan, että avaisi sulkemansa padot. ”Tai on kyllä liioittelua sanoa kaverit. Yksi tyyppi”, Harry sanoi sanan melkein yökäten, ”on ollut tuskallisen tunkeileva siitä, missä olin viimeisen kouluvuoteni ja kaikesta, mitä sodan aikana tapahtui. Eikä hän varmaan tarkoita olla tunkeileva, hän on sillä tavalla utelias”, Harry sanoi haluamatta oikeasti ymmärtää, ”ja minä lopulta yhden kerran erehdyin sanomaan hänelle, että minä etsin jotain viimeisenä vuotenani.”

Harry puuskaisi lujaa ja ilma höyrystyi hänen hengityksestään. ”Minua väsytti silloin, enkä vain jaksanut kuunnella ja yritin saada hänet lopettamaan, mutta se vasta innosti häntä ja kun olin mennyt vastaamaan hänelle jotain, kaikki muutkin alkoivat kysellä. Ja nyt auroripäällikkö Robardskin mukamas vaivihkaa kysyi taistelusta Voldemortin kanssa ja minua vain inhottaa mennä tunneille tällä hetkellä. Tai sietää ihmisiä, joita en tunne”, Harry viimein lopetti avautumisensa. Hän jäi huohottamaan lysyssä asennossa ja mulkoili puistoa kuin olisi sen vika, että hänen elämänsä oli vaikeaa.

Dracon sisällä solmu aukesi vilahduksessa. ”Tuotako et halunnut kertoa minulle?” hän kysyi ääni rauhoittuneena.
”Niin”, Harry mutisi.
”Ei tuo kauhean kuormittavalta kuulosta”, Draco sanoi ja näki heti Harryn kasvoilta, että tämä ei kertonut kaikkea. ”Ymmärrän, että se on sinulle kuormittavaa”, hän lisäsi. Harry liikutteli arasti sormiaan Dracon sormia vasten.
”Etkö sinä halua kuulla, missä olin viimeisen kouluvuoteni?” hän kysyi.

”En ole oikein ajatellut”, Draco myönsi suoraan ja Harry katsoi häntä. ”Voin kuunnella, jos haluat kertoa”, hän jatkoi.
”En tiedä, haluanko. En vielä”, Harry sanoi.
”Sitten sinun ei tarvitse kertoa”, Draco vakuutti. Harry huokaisi syvään huojentuneena. Dracon sisältä kumpusi rentouttava naurahdus.

”Helvetti soikoon sinun kanssasi”, hän parahti. ”Osaatkin suututtaa minut. Ja se on saavutus. En ole varmaan vuosiin ollut vihainen kenellekään”, Draco pudisti päätään.
”Aijaa”, Harry sanoi. ”Kannattaako siitä olla ylpeä? Eikö sinun pitäisi hallita tunteitasi hyvin?” hän pohti.
”Tulkita joo, mutta jos puhuu tuollaisen puupään kanssa niin hallitsemisesta on ihan turha haaveilla”, Draco tökkäsi Harrya otsaan etusormella.

”Olen pahoillani?” Harry sanoi epävarmasti. Draco pyöräytti silmiään.
”Ei se ole aina huono asia”, Draco sanoi. ”Olen alkanut tuntea oloni seurassasi omaksi itsekseni.”
”Koppavaksi hilleriksi?” Harry ehdotti ja Draco tökkäsi häntä uudelleen otsaan. Nyt Harry otti kädestä kiinni. ”Pidän hillereistä.”
”Et koppavuudesta?”
”Sopivissa määrin.”

Linne: Joo, tuota teetä ei ehkä keitellekään ihan joka päivä Ihanaa, että tämän hilpeys välittyi! Välillä tekee hyvää kirjoitella hupsuuksia ja hassahtaneita hahmoja. Kivaa, että eksyit tämän pariin ja kiitos suuresti kommentista!!

On kyllä astetta kalliimpaa teetä tulossa xD Pidin tästä, tässä oli villi ja hilpeä tunnelma. Päähenkilöstä tuli hiukan hassahtanut kuva mutta hassahtanut kai sitä pitää ollakin, jos vie ihmisiltä ruumiinosia tämä oli hyvää iltalukemista, kiitos!

Awww, tää oli söötti ja sympaattinen pieni pätkä :3 Jotkin toiset hommat voisivat toimia Rakettiryhmälle paremmin kuin pokémonien varastaminen. Olisi se varmaan ainakin turvallisempaa, kun ei enää joutuisi Pikachun ukkosiskun uhreiksi! Hiuksetkin säästyisivät! Jessiellä on niin ihanan pitkät hiuksetkin että niistä kannattaa pitää huolta.

Meowth pesi nopeasti itsensä ja esitti, että leikkiminen oli ollut vain Jamesin idea.

Haha, kunnon kissamaista käytöstä

Pokémon-hoitola olisi hyvää vastapainoa pokémonien varastamiselle. Ja eikös Jessie aiemmin opiskellut jossain Chansey-koulussa tullakseen pokémonhoitajaksi? Nyt ainakin olis sit koulutuksesta hyötyä! Musta oli kans hauska, miten Meowth ja James olivat nopeasti messissä kuultuaan Jessien ehdotuksen, kuin asia olisi ollut muillakin monta kertaa ajatuksissa, mutta muutos vaati sen, että joku ottaa asian puheeksi. Hyvä että Jessie lopulta teki niin, koska kuka tietää, miten kauan tilanne olisi muuten vielä jatkunut entisellään Ehkä niin kauan, että Jessien hiuksista ei olisi ollut enää mitän jäljellä.

10 vuotta vaan hujahtaa Finissä. kohtahan (tai no elokuussa!) sinä juhlit, kuten meikäkin, 15 vuottasi finiläisenä. Meikä toki jo muutaman päivän päästä.  Se on mopoikä. tästä ficistä vielä sen verran, että sulla on ollut kyllä sana hallussa jo juniorina, että toivottavasti inspiroidut taas jonain päivänä kirjoittelemaan lisää! Just tässä fundeerasin, että ootko sinä ollut 17v tai jotain sen suuntasta, ja tämä on kyllä sata kertaa hienompi kuin omat vastaavassa iässä rustatut.

T. isosiskosi, Odo