Matka Miyakojiman saarelle oli odotettu irtiotto tavallisesta arjesta. Kuinka pidennetylle viikonlopulle saattoikaan mahtua niin paljon kaikkea. Ei pelkästään aurinkoa ja rannalla oleskelua, vaan saari tarjosi myös pimeitä puoliaan. Rekin kädessä oli edelleen tukiside ja hänen piti ottaa rauhallisesti ja antaa luun parantua kokonaan.
”Taidan oksentaa”, Langa sanoi. Hänellä oli kuuma ja huono olo.
”Sinun vaalea kanadalainen hipiäsi ei ole tottunut Okinawan aurinkoon”, Miya totesi.
”Tule varjoon sieltä”, Reki sanoi ja puoliksi retuutti Langan aurinkovarjon alle lepäämään.
Rantapäivä jatkui kujeillen, kun Reki ja Miya saivat päähänsä yhtä ja toista löyhäpäistä, eikä Langa ollut pysyä perässä heidän kepposissaan.

Kun Langa oli ensimmäistä kertaa istunut japanilaiselle vessanpytylle ja painanut seinässä olevaa nappulaa huuhdellakseen takalistonsa, hän oli räjähtänyt nauramaan. Miten oli mahdollista suunnitella vessanpytty niin, että vesisuihku tiesi tismalleen mihin veden pitäisi suihkuta? Vaikka hän oli nyt jo tottunut moderniin ja käytännölliseen ominaisuuteen pytyissä, hän naurahti toisinaan edelleen muistikuvalleen tuosta ensimmäisestä kerrasta.

Langa sai kuitenkin huomata, ettei Japanissakaan ihan joka paikassa ollut tarjolla modernia vessanpyttyä hienoilla ominaisuuksilla, vaan joskus vastassa oli tuhat vuotta vanha (no ainakin sata) muinainen pytty joka oli vain reikä lattiassa. Sellaista Langa halusi juosta karkuun. Sellainen oli kerta kaikkiaan sivistymätöntä ja karkeaa.

Heidän majapaikkansa Miyakojiman saarella ei luvannut hyvää. Ryokan oli ikivanha ja paikoin hyvin rähjäinen, mutta halpa se oli. Jos jostain saattoi antaa kiitosta niin siitä, että patjat, peitot ja tyynyt olivat puhtaat ja pehmeät. Langa seisoi vessan ovella ja päätti ihan varmuudeksi tehdä ristinmerkin kuin pikaisena suojeluksena, rukouksena ja pyyntönä, että vessa olisi siisti. Kun hän avasi oven, hän pöyristyi. Vessa oli yksi niitä kaameita muinaisia jäänteitä, joita hän ei rohjennut käyttää. Hyvä kun hän ei ollut pyörtynyt.

Myöhemmin Langan seurue päätyi syömään illallista Ryokanissa, jossa Cherry oli majoittuneena. Paikka näytti siistiltä, mutta Langa pelkäsi silti mitä hän löytäisi vessanoven takaa. Ovi näytti samanlaiselta, mitä heidän halvassa majapaikassaan. Hän teki taas ristinmerkin ja toivoi parasta. Hän avasi oven ja hänen suureksi helpotuksekseen oven takaa löytyi mitä siistein, puhtain ja modernein vessa pyttyineen. Maailma tuntui sillä hetkellä olevan juuri sellainen, kuin sen pitikin olla.


Illalla koko heidän seurueensa oli viimein kuumalla altaalla kylpemässä. Mudan löyhkä oli järkyttävä. Saarella oli jokin jokavuotinen traditio ”kiusata” turisteja ja muita kulkijoita ja peittää heidät tajunnan räjäyttävällä mutalöyhkällä.

”Olen kuurannut itseni jo ainakin kolme kertaa, eikä tämä lemu lähde mihinkään”, Shadow valitti.
”Älä valita vanha äijä, olemme kaikki samassa jamassa”, Miya tuhahti.
”Minä en edelleenkään ole vanha!” Shadow ärähti.
Langa rentoutui kuumassa vedessä, mutta kohta hän kaipasi viileämpää vettä. Hänen auringossa palanut ihonsa ei kaivannut lisää kuumaa.
”Eikö täällä ole kylmää vettä missään?” Langa ihmetteli.
”Tämä on pakko vaihtaa”, Reki sanoi kätensä tukisiteestä, jonka valkoinen kangas oli nyt aivan mudasta värjäytynyt ja haisi hirveälle.

Langa nousi pois altaalta ja istahti suihkujakkaralle antaen kylmän veden viilentää itseään.
Cherry ja Joe olivat suihkujakkaroilla peseytymässä ja tekemässä sen jälkeen lähtöä.
”Minä tilaan taksin paluumatkaksi”, Cherry sanoi. ”En viitsi ottaa sellaista riskiä että joudun paluumatkalla mutaiskun kohteeksi.”
”Ja uskallapas tilata liian pientä autoa. Saat odottaa, että muutkin ovat valmiita”, Joe huomautti kärkkäästi.
”No tämän kerran”, Cherry sanoi.

Reki istui vaitonaisena taksissa. Hän oli irrottanut kädestään koko tukisiteen ja iho oli punainen ja käsi edelleen vähän arka ja kipeä. Hänellä kesti pitkään rauhoittua illan levottomasta mutakarnevaalista. Hän oli pelännyt oikeasti, mutta toki oli ollut suuri helpotus käsittää että kaiken takana oli sittenkin verta ja lihaa olevia ihmisiä, eikä mitään henkiä ja kummituksia. Oli ollut kamalaa jäädä yksin pimeään, kun muut skeittasivat niin kovaa.

”Tarvitsetko apua?” Langa kysyi, kun he tulivat huoneeseen ja Reki kaivoi repustaan uutta sideharsoa.
”Joo”, Reki sanoi. Ei hän saisi uutta tukea kunnolla sidottua. Hän istui patjalla ja Langa tuli hänen vierelleen.
”Onko sinun kätesi vielä kauhean kipeä?” Langa kysyi.
”Naah. Se sai vähän osumaa kun kaaduimme maahan”, Reki myönsi.

Miya haukotteli omalla patjallaan. Shadow oli vetäytynyt suuren huoneen yhteen nurkkaan ja antoi nuorten olla keskenään. Kolmikko pärjäsi välillä jopa paremmin ilman häntä ”lastenvahtina.” Kohta nurkasta kuului vain vaimea kuorsaus kun heidän lapsenvahtinsa nukkui.
”Mihin Joe meni?” Miya kysyi.
”Hän...”, Reki sanoi, mutta ei sitten jatkanutkaan. Ei Rekillä ollut viimeisintä tietoa kenen huoneeseen mies päätyi. Majatalon emännän vai jäikö hän Cherryn luokse. Kaikenlaisia huhuja oli liikkeellä.
”Okei, unohda”, Miya sanoi ja selasi vielä puhelintaan.
Langa kääri sideharsoa kieli keskellä suuta Rekin käden ympäri.

Kun muut nukahtivat, Reki valvoi vielä. Hän oli edelleen vähän säikyllä tuulella ja kun ikkunan takana rapisi, hän inahti ja tuli tietysti herättäneeksi Langan.
”Etkö sinä vielä nuku?” Langa kysyi.
”En”, Reki vastasi.
”Sinua vaivaa jokin.”
”Noup. Tai siis... okei”, Reki myönsi.
”No, haluatko kertoa?” Langa kysyi.
”Minä tuota, unohdin adhd-lääkkeeni kotiin”, Reki sanoi.

Oh? Langa totesi.
”Sinulla on adhd?” Langa ihmetteli.
”Et siis ole huomannut. En pysty keskittymään, teen tai sanon mitä mieleen juolahtaa. En osaa pysyä paikallani. Ja nyt en saa millään unta”, Reki sanoi.
”Anteeksi. Minä olen huono huomaamaan tuollaisia asioita”, Langa pahoitteli.
”Ei se mitään. Ei se sinun vikasi ole. Minä vain...”
Reki jätti puolet kertomatta. Hän tunsi itsensä mitättömäksi ja huonoksi. Surkeaksi ja lahjattomaksi. Hän pelkäsi että hän jäisi yksin, kun kaikki muut menivät eteenpäin, oppivat lisää skeittaamisesta ja hän jäisi jälkeen. Hän nousi ylös mennäkseen käytävälle. Tekemään mitä? Hakemaan juotavaa? Katsomaan kuuta? Kävelemään ulos – ei! Siellä on liian pimeää.

”Reki?” Langa sanoi. Hän oli lähtenyt Rekin perään.
Kun ulkona tuuli havisutti pensaita ja oksa raapi ikkunaa, Reki säikähti. Ja sitten hän törmäsi suoraan takanaan perässä kävelevään Langaan.
”Olet ollut koko illan säikky. Et pelkästään levoton”, Langa totesi. ”Kerro.”
”Kerro mitä?” Reki mumisi.
”Sinua vaivaa jokin muukin kuin adhd”, Langa sanoi. ”Sinä voit kertoa minulle.”
”Sinä vain nauraisit lapselliselle jutulleni”, Reki sanoi.
”Reki. Minä en naura sinulle”, Langa lupasi.

Reki huokaisi syvään ja istui kuistille ja Langa istui hänen viereensä.
”Kun olin 13-vuotias, näin mustan olennon”, Reki selitti ja nielaisi. Hän katsoi Langaan, joka kuunteli eikä nauranut.
”Missä se oli?” Langa uteli.
”Se... se. Oli pimeää ja se oli minun kotikadullani. Se oli vähän savumainen jolla oli tummat vaatteet ja se tuijotti minua. Mut... mutta en nähnyt sen kasvoja. Sen tilalla oli vain pimeää”, Reki selitti ja nieleskeli.
”Tekikö se jotakin?” Langa kysyi ja huomasi kuinka Reki hivuttautui samalla aivan hänen kylkeensä kiinni.
”Se tuijotti ja käveli sitten vähän lähemmäs”, Reki sanoi. ”Ei!” Reki parkaisi ja tarrautui Langan käsivarteen.

”Reki. Täällä ei ole nyt mitään mustia olentoja, olet ihan turvassa”, Langa rauhoitteli.
”Mutta se voi joskus tulla takaisin”, Reki sanoi värisevällä äänellä ja hänen sydän hakkasi kovaa.
”En ehkä ole paras tai oikea ihminen sanomaan tätä sinulle, mutta minä uskon Raamatun Jumalaan joka pitää meistä huolta. Me voimme pyytää Häneltä suojelusta”, Langa sanoi.
Reki katsoi ihmeissään Langaa. Mitä ihmettä Langa oikein tarkoitti? Mistä Langa oikein puhui?
Langa huokaisi syvään ja näytti vähän surulliselta.
”Kun isäni kuoli, minä petyin Jumalaan. Mutta silti uskon, että Hän auttaa eikä mikään musta olento tule häiritsemään”, Langa kertoi. Reki hautasi kasvonsa Langan olkapäälle eikä irrottanut hänen kädestään. Langa tuntui turvalliselta, mutta hän puhui outoja.

”Mitä sinä tarkoitat?” Reki kysyi kohta.
”Minä olen huono selittämään. Mutta me ihmiset voimme puhua Jumalalle ja Jeesukselle kun rukoilemme. Hän kuulee ja vastaa ja hän pitää huolta”, Langa selitti.
Jeesus? Kuka on Jeesus? Reki ihmetteli.
”Sinä olet kristitty?” Reki sanoi sitten. Langa nyökkäsi.
”Voin joku päivä näyttää puhelimeltani sarjakuvaraamatun”, Langa lupasi. He istuivat hiljaa ja Rekin levottomuus hävisi ja tilalle tuli väsymys. Kohta hän haukotteli. Langa olisi voinut pitää Rekiä vierellään vaikka kuinka kauan, mutta heidän pitäisi mennä nukkumaan. Heillä olisi aikainen lähtö lautalle eikä heillä ollut enää monta tuntia aikaa nukkua.

He asettuivat patjoilleen tuulettimen puhaltaessa tukalan kuumassa huoneessa. Reki nukahti aivan oman patjansa reunalle niin lähelle Langan patjaa kuin mahdollista. Rekin kasvot olivat levolliset ja yön kauhut olivat viimein väistyneet. Langa puraisi huultaan, kun tutut mieliteot täyttivät hänen ajatuksensa. Reki oli niin lähellä. Hän yritti työntää sellaiset ajatukset pois. Reki. Hänen paras ystävänsä. Rekillä on ahdh ja hän pelkäsi mustaa olentoa. Hänen kätensä ei ollut vielä täysin parantunut. Jumala oli lähettänyt Rekin hänen elämäänsä hänelle ystäväksi. Ja hän oli vain tällainen turha, joka ei osannut edes kertoa Jeesuksesta. Hän oli itse ajautunut kovin kauas Jumalasta ja hänen syntiset ajatuksensa ja tekonsa olivat törkeitä. Hän oli vain huono ihminen ja huono uskovainen.

Minä en tee virheitä. Se ajatus nousi Langan päähän kuin tyhjästä. Kunpa hän olisi voinut olla samaa mieltä. Hän itse oli niin solmussa ajatuksineen että siinä oli virhettä jo kyllikseen. Hän käsitti että Jumala kutsui häntä takaisin lähelleen, mutta hän ei tiennyt olisiko tarpeeksi rohkea. Hän pelkäsi ajautuneensa jo liian kauas, mennyt liian pitkälle että hän voisi saada anteeksi. Hänestä oli tullut vain pahempi, kun hän oli muuttanut Japaniin.

Lauttamatkalla Miyakojimalta Okinawaan Reki palasi yllättäen heidän yölliseen keskusteluunsa.
”Sinä lupasit näyttää minulle sitä sarjakuvaraamattua”, Reki muistutti, kun he olivat varjossa kahdestaan.
”Aivan. Odota niin etsin sinulle”, Langa sanoi ja selasi puhelimestaan Simsonin seikkailun jota Reki jäi ihmetellen lukemaan. Langa seurasi hänen ilmeitään kun hän luki sarjakuvaa.
”Siistiä!” Reki totesi kun oli lukenut. ”Vähän kuin Marvelin kostajat.”
Seuraavaksi Reki oli katsomassa mitä Miya pelasi ja sai kokeilla itsekin seuraavan erän. Langa istui kansituolilla ja oli vajoamassa uneen. Rekin levoton käytös näkyi nyt selvemmin ja Langa käsitti nyt Rekin adhd:ta ja mitä se olikaan nyt kun lääkkeet olivat ottamatta. Eihän Reki pysynyt paikoillaan laisinkaan.

”Langaaa!!!” Rekin ääni kuului jostain ja Langa havahtui laiskanlinnastaan.
Lautta oli saapunut Okinawaan.


*
Julkaistu myös AO3:ssa kirjoittajan muistiinpanojen kera, koska kaikki ei näytä olevan Finissä sopivaa ilman huomautuksia. Saa nähdä ehdinkö saada tätä fikkiä koskaan valmiiksi ja julkaisemaan kaikkia osia.

Langan elämä oli yhtäkkiä aivan muuta, mitä se oli ikinä ollut. Hän oli tutustunut Rekiin ja löytänyt sitä kautta osa-aikaisen työn ja uuden harrastuksen skeittailun parissa. Se tarkoitti kiireisiä päiviä ja sitäkin mielenkiintoisempia iltoja ja viikonloppuja. Alku skeittilaudalla ei ollut helppoa, vaan se sisälsi paljon mustelmia, kaatumisia ja kipeää takamusta, naarmuja ja metritolkulla laastaria. Mutta Reki oli kärsivällinen opettaja.

”Langa”, Reki sanoi hädissään.

”Langa! Herää!”

”Mitä nyt?” Langa ihmetteli kun tajusi Rekin taputtavan poskeaan.
”Sinä pyörryit. Etkö kestä verta?”
Langa katsoi uudelleen verta vuotavaa kämmentään ja kauhistui.
”Langa! Et kyllä pyörry uudelleen. Langa!” Reki huudahti. Langa tajusi että Reki oli laittanut oman hupparinsa hänen päänsä alle ja hänellä oli ensiapulaukku esillä. Hän oli valmiina paikkaamaan Langan -  jälleen kerran.

Rekillä oli sydän paikallaan, vaikka hän toisinaan nauroikin katketakseen Langan kohelluksille. Langa ei olisi voinut löytää sopivampaa ystävää. Rekin kanssa palaset tuntuivat loksahtavan oikeille paikoilleen.


Shindo Ainosuke tunnettiin Okinawan rikkaimpana ja vaikutusvaltaisimpana miehenä. Hänen rahoillaan oli järjestetty hylätylle kaivosalueelle muutama suuri näyttötaulu, joiden kautta suuri skeittiyleisö saattoi seurata haasteskeittaajia radalla ja hän oli lahjonut poliisit pysymään pois alueelta. Hän ei ollut itse käynyt paikan päällä moneen vuoteen, mutta hänellä oli harrastus, josta tiesi ainoastaan hänen uskollinen sihteerinsä.

”Minun on aika palata näyttämölle”, hän sanoi istuessaan mukavasti nojatuolillaan. Hän istui suuressa huoneessa, jonka yksi seinä oli täynnä näyttöruutuja. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä S:llä tapahtui. Tadashi tiesi kyllä mistä tuuli tällä kertaa puhalsi. S:lle oli ilmestynyt uusi nuori skeittaaja, mitä ilmeisimmin keltanokka, mutta joka oli saanut koko paikan aivan sekaisin taidoillaan.
”Mitä tahansa tarvitsetkaan”, Tadashi sanoi.
”Laita auto valmiiksi niin menen näyttäytymään viikonloppuna.”

Shindo pukeutui vanhaan skeittipukuunsa johon hän edelleen mahtui. Ja silloin hän ei ollut enää Shindo Ainosuke vaan Adam, kaikkien tuntema skeittaajalegenda. Tietysti hän mahtui pukuunsa, piti hän sen verran huolta itsestään ettei vyötärölle ollut päässyt kerääntymään yhtään ylimääräistä. Hän halusi päästä laudalle ja nähdä tuo uusi tulokas joka oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Huhut kertoivat nuoren olevan entinen lumilautailija ja se näkyi hänen ainutlaatuisessa skeittaustyylissä ja mielenkiintoisessa tavassa ottaa riskejä haasteen aikana.


Langa oppi nopeasti skeittaamaan. Se kävi niin nopeasti, että hän herätti suurta huomiota ja kiinnostusta viikonloppuisin, jolloin he kokoontuivat hylätylle kaivosalueelle useiden kymmenien muiden skeittiharrastajien kanssa. Skeittilegenda Adam oli pistänyt merkille uuden tulokkaan jonka taidot olivat hänen huomionsa arvoiset. Mies oli jo voittanut Rekin murjoen hänen vastaparantuneen kätensä uudelleen ja sen seurauksena hän haastoi Langan skeittaamaan seuraavalla viikolla hänen kanssaan.

Sinä iltana musiikki soi kovaäänisistä, kun Langa saapui S:lle. Yöt olivat pimeitä mutta lämpötila ei ollut laskenut paljonkaan, joten jopa yön pikkutunteina oli kuuma ja kuiva kaivosalueen pöly pyöri ilmassa. Langa katseli ympärilleen ja näki paljon eri-ikäisiä skeittailijoita. Jotkut tulivat paikalle moottoripyörillä, jotkut autoilla ja useat skeittilaudoin.

Joillakin miehillä näytti olevan parvi ihailevia naisia ympärillään. Yksi heistä oli Joe, joka flirttaili avoimesti useammalle seurassaan olevalle naiselle. Cherry saattoi tuhahtaa Joelle ja hänen fanihaaremilleen, mutta oli itsekin suuren ihailun kohteena. Joillakin oli povitaskussaan pullo, josta he naukkailivat ja antoivat sitten pullon kiertää ringissä. Pimeämmissä notkelmissa Langa saattoi nähdä muutakin. Hän oli näkevinään kuinka taskukokoinen tavara vaihtoi omistajaa ja raha katosi toiseen taskuun. Toisaalla taas eräs kaksikko tuli notkelmasta housujaan suoristaen ja vetoketjuja sulkien. Langa ei ollut varma oliko käsittänyt oikein mitä oli juuri nähnyt. Kun toinen teki vielä lopuksi pienen härskin eleen toisen housujen vetoketjulla, Langa oli varma mitä oli juuri todistanut.

”Reki. Näitkö sinä...”, Langa kysyi, mutta Reki oli jo kivenheiton päässä lähtöpaikalla, jossa ensimmäinen haaste kohta alkaisi. Rekillä ei ollut sinä iltana skeittilautaa mukanaan, sillä hänellä oli vielä edellisen haasteen jäljiltä käsi kantositeessä. Vasta muutama kuukausi sitten Rekillä oli ollut edellisen kerran käsi paketissa. Langa joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen ja saavutti kohta Rekin. Ja aivan kohta illan ensimmäinen haastekaksikko lähti reitille. Yleisö jäi seuraamaan kisaa suurilta näyttötauluilta.

Ilta jatkui ja kohta tuli Langan vuoro, sillä Adam ilmaantui suurin elkein paikalle ja haaste voitiin toteuttaa. Rekiä ärsytti ja pelotti yhtä aikaa. Mies selvästi haki huomiota ja pöyhkeili! Hän saapui skeittilaudalla punaista mattoa pitkin, kuin olisi itse ylijumala ja keräsi ihastusta ja huomiota osakseen. Hän ojensi Langalle suuren ruusukimpun, jonka Langa hyväksyi noin vain. Ruusukimpun! Suuren ja näyttävän ruusukimpun ja puhui maireita sanoja. Rekin teki mieli potkaista Adamia, kiljua hänen korvaansa että Langa oli hänen ystävänsä eikä…

”Reki”, Langa sanoi ja Rekin huomio heräsi.
”Langa, tee parhaasi”, Reki sanoi.
”Kuten aina”, Langa vastasi.

Rekin sydän hakkasi koko haasteen ajan, ei pelkästään jännityksestä vaan hän pelkäsi. Hän näki kaiken liiankin tarkasti suurilta näytöiltä eikä hän pitänyt näkemästään. Adam oli vaarallinen. Reki oli itse saanut kokea sen karvaasti, sillä hän oli lyönyt päänsä ja murtanut kätensä. Se oli sama käsi, jonka hän oli murtanut jo useamman kerran. Hän ei voinut olla varma kauanko hänen luunsa jaksaisi uusiutua aina vain uudelleen ja uudelleen.

”Langa!” Reki parahti, sillä väristys kulki hänen kehonsa lävitse. Hän pelkäsi Langan puolesta. Hän pelkäsi sittenkin, vaikka he olivat saaneet neuvoja ja apuja sen verran, mitä Cherry ja Joe olivat saattaneet tarjota. Ja Reki oli sen illan päättyessä kertonut Langalle edellisestä ystävästään, kuinka tämä oli ollut pahassa onnettomuudessa. Mikään ei pysäyttänyt Langaa. Langa oli sokea, liian puupäinen, liian naiivi, liian sokea omille taidoilleen, liian liian liian langamainen. Holtiton koheltaja! Eikä Reki voinut sille mitään.

”Ystäväni, joka opetti minulle skeittaamisen, loukkaantui niin pahasti että hän lopetti koko skeittaamisen”, Reki kertoi. ”Lopulta hän muutti pois Okinawasta.” Ja minä jäin yksin, hän mietti mutta ei sanonut sitä ääneen. ”En halua että sinulle käy samoin.”
Langa katsoi hetken Rekiä ja oivalsi jotakin. Reki pelkäsi että hän lopettaisi skeittailun.
”Vaikka minä loukkaantuisin, en silti lopettaisi skeittaamista. Olen siitä aivan varma”, Langa sanoi.
Reki tuijotti hetken Langaa ja oli hyvillään kuulleessaan sen. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että joskus loukkaantuminen saattoi halvaannuttaa ja invalidisoida niin paljon, että jatkaminen ei olisi mahdollista. Sitä Reki oli ystävänsä menettämisen jälkeen miettinyt paljon. Se oli hänen pelkonsa ytimessä. Se, että Langa halvaantuisi tai kuolisi.

Sen illan haaste ei koskaan tullut päätökseen eikä ratkennut, sillä poliisiauto ilmestyi paikalle ja keskeytti koko illan. Yhdessä hetkessä koko kaivosalue oli tyhjä ihmisistä. Oli vain poliisiauto ja Langa. Ja seuraavassa hetkessä tuli Reki moottoripyörän selässä ja haki Langan pois.
”Reki. Ei sinulla ole ajolupaa”, Langa totesi kun oli päässyt kyytiin.
”Suu poikki. Nyt on ihan se ja sama onko minulla ajolupaa vai ei. Täältä on päästävä pois ja karkuun. Emme saa jäädä kiinni. Se ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto”, Reki sanoi ja painoi kaasun pohjaan.

Jonkun ajan kuluttua he istuivat meren rannalla sinne johtavilla portailla ja piileskelivät, kunnes poliisiauto oli ajanut heidän ohitseen.
”Miten kätesi voi. Ajatteliko yhtään mitään kun lähdit minun perääni?” Langa huolehti.
”Sinä se pölkkypää tässä olet!” Reki tiuskahti, mutta oli salaa äärettömän helpottunut että Langa oli kunnossa ja ehjä. Illan haaste oli ollut kaikkea muuta kuin miellyttävää katsottavaa. Adam oli valmis möyhentämään kenet tahansa vastustajansa ja tekemään heistä hakkelusta. Purkillisen pikkelssiä.



Kun Langa viimein sulki kotioven jälkeensä hänen korvissa soi huumaava hiljaisuus. Yhtäkkiä oli aivan hiljaista. Poissa oli musiikki ja häly. Poissa oli puheensorina ja poliisiauton sireenien äänet. Poissa oli myös Reki ja hänen huolestunut olemuksensa. Langa meni huoneeseensa, sulki ikkunaverhot ja heittäytyi selälleen sängylleen. Illan aikana oli ehtinyt tapahtua paljon. Reki oli ollut hänestä huolissaan. Ja hän oli puolivahingossa luvannut että ei skeittaisi enää Adamia vastaan.

Langa.

Se oli kuin pieni kuiskaus, mutta silti Langa kuuli se aivan selvästi. Hän yritti ravistella äänen pois.

Langa. Tule takaisin.

Langa nielaisi. Hän tunnisti kyllä tuon äänen. Se oli lempeä ja kutsuva. Se ei syyttänyt eikä soimannut. Se kuului vain, kun oli hiljaista. Se kuului vain silloin kun hän oli pysähtynyt ja oli valmis kuulemaan. Langa tiesi, että Jumala kutsui häntä takaisin luokseen. Hän oli ajautunut kauas. Oliko hän ajautumassa liian kauas? Oliko hän jo niin kaukana, että kohta hän ei voisi enää palata takaisin? Langa huokaisi syvään. Hän tiesi mitä hänen pitäisi tehdä, mutta siltikään hän ei tehnyt mitään. Jokin pelotti häntä. Hänen katseensa kävi hyllykössä lojuvaan sinikantiseen Raamattuun. Se oli ollut koskematon jo muutaman vuoden.

Langa kelasi uudelleen mielessään illan tapahtumia. Ilmapiiri oli ollut jollain lailla levoton ja salamyhkäinen. Hän oli huono tekemään havaintoja, mutta siitä huolimatta hän oli nähnyt yhtä ja toista outoa ja hämmentävää. Ihmiset suutelivat avoimesti useammankin ihmisen kanssa, mitä Langan oli vaikea käsittää. Alkoholin lisäksi varjoissa oli selvästi myyty huumeita ja ehkä varastettua tavaraa. Ja ne kaksi tyyppiä? He olivat selvästi olleet käpälöimässä toisiaan nurkan takana. Langa nielaisi, sillä se sai hänen ajatuksensa laukkaamaan väärille teille ja hänen mielensä kiihtyi vähän. Hän mietti Rekiä. Hän ei saisi, hän ei saisi pilata alkanutta ystävyyttä.

Adamin tyyli haastaa hänet oli monessa mielessä pöyristyttävä. Vauhti kilparadalla oli ollut kova ja hiekka pöllysi. Mies oli kirjaimellisesti pyörittänyt ja tanssittanut häntä skeittilaudalla ja oli selvästi ollut niskan päällä, mutta Langa oli varautunut lähestulkoon kaikkeen. Melkein, mutta ei ihan. Pienen hetken mies oli vetänyt hänet mukaansa johonkin, jossa kaikki ääni ja tausta tuntui katoavan. Oli vain pimeä tunneli ja he kaksi skeittaamassa siellä. Poliisiauton sireenien ääni oli rikkonut sen illuusion. Mitä ihmettä se oli tarkoittanut?

Kello oli puoli kolme yöllä. Langa oli yltä päältä hiekassa ja pölyssä, joten hän kävi vielä pikaisesti suihkussa. Aamulla hän saisi nukkua pitkään, koska oli lauantai.



Langan päivät kuluivat ja täyttyivät kaikella mahdollisella ja mahdottomalla. Moderni japani kuului mahdottomiin asioihin. Hänen teki mieli lyödä päätään seinään, sillä jos hän jonkun takia joutuisi käymään lukion toisen luokan uudelleen, se oli moderni japani. Kun Reki taas paini englanninkielen kanssa, oli skeittiliikkeen manageri Oka ehdottanut heille, että he tekisivät englannin ja modernin japanin läksyt yhdessä. He olivat nyt muutaman kerran noudattaneet neuvoa ja kurjien kotitehtävien tekeminen tuntui sen jälkeen vähemmän kurjalta.

”Ei tästä tule yhtään mitään”, Reki valitti yrittäessään kääntää vaikeaa englanninkielistä tekstiä. Hän makasi poski työpöytää vasten ja näytti siltä että nukahtaisi milloin tahansa.
”Jos jäät luokalle, niin älä sure. Minä istun siellä sinun kanssasi”, Langa lohdutti ja näytti Rekille horjuvilla merkeillä kirjoitettua japaninkielistä esseetä jonka Rekin oli tarkoitus oikolukea. Reki katsoi silmät suurina Langan kirjoittamaa tekstiä ja löi kämmenen otsalleen.
”Olet oikeassa. Olet toivoton”, Reki sanoi.
”Tuo ei ollut kovin rohkaisevaa”, Langa totesi kuivasti vaikka tiesikin että Reki oli sanonut asian juuri niin kuin se oli.

He olivat kuitenkin päättäneet lujasti jatkaa kotitehtävien tekemistä yhdessä. Useimmiten he tekivät niitä puutyöverstaalla Rekin kotitalon takapihalla. Se oli hyvä paikka päivän kuumimpina tunteina ja kun iltapäivä viileni, he olivat saaneet tehtävät tehtyä ja olivat vapaat lähtemään skeittipuistolle loppuillaksi. Päivä päivältä Langa huomasi viettävänsä yhä enemmän aikaa Rekin kanssa. He menivät yhdessä kouluun ja olivat siellä yhdessä. Koulun jälkeen he olivat töissä tai tekivät läksyjä yhdessä tai skeittasivat.

Heistä oli tulossa erottamattomat.

Kiitos paljon Kaniini! Ihana kuulla, jos tästä kuitenkin jäi päällimmäiseksi lohdullinen fiilis. Asioilla on tapana järjestyä, vaikka ne ensin näyttäisivät valtavilta ja ylitsepääsemättömiltä.
Yöllä valvoessa on kyllä ihan oma rauhansa, kun muu maailma nukkuu. Siinä on omasta mielestäni jotain levollista ja lohdullista Nuppu toimii tosiaan myös hyvin pelkkänä hellittelynimenä, joka se ehkä mielessäni olikin, mutten ajatellut asiaa ihan hirveän pitkälle, koska lyhyessä tekstissä hän ei tarvinnut kokonaista nimeä Kiitos kun luit ja kommentoit!

Miten olen täysin missannut tämän! Rakastan Knallia ja sateenvarjoa ja olin onnesta soikeana, kun näin, että joku on kirjoittanut siitä Finiin. Ja mikä teksti tämä olikaan! Tämmöinen käsikirjoitus-tyyli sopi tähän tosi hyvin ja sai silti selville, missä mennään. Myös ydinsodan jälkeinen aika ei ollut kauhean kaukaahaettu tilanne, mistä nämä nerot itsensä löytäisivät. Nauroin monessa kohtaa ääneen ja huumorisi on kuin kuunnelmasta nostettua. Hahmot kuulostivat aivan itseltään ja kuulin monessa kohtaa elävästi Sir Henryn tai Lammin äänen, niin uskottaviksi olit jokaisen repliikin kirjoittanut.

Lamm: Huti. G4.

Hamilton-Jones: Osui ja upposi. Sinä voitit taas.

Lamm: Myönnä pois, HJ, minun taktiikkani laivanupotuksessa on pettämätön. Otetaanko uusi erä?

Klassikko, ihan parasta! XD

Lamm: Se on kala. Minä ostin sen mustasta pörssistä puolellatoista parilla sukkia.

Tämä erityisesti kuulosti täydellisen Lammilta. Puolitoista sukkaparia! XDD Ja sitten sir Mutantti ja kaunis sää, jos pitää ydintalvesta.

Hamilton-Jones: …ja me täällä Hebrideillä.

Sir Henry: Niin, eihän kaikessa voi käydä tuuri.

XDD Suurenmoisen osuvaa.

Hamilton-Jones: Kovin on surkean näköistä. Pelkkää harmaata erämaata joka puolella. Ei ristin sielua näkyvissä; ei edes puita. Tuuli lennättelee rännänsekaista lunta.

Lamm: Mukava nähdä, että Skotlanti on entisensä.

*huutonaurua* Mutanttilampaat ja kaikki! Olisi pitänyt arvata, että Mildredistä on tullut kannibaalien kuningatar. XD Kiitos tästä, oli aivan superhulvaton lukukokemus!

Kelsier: Bellatrix on kyllä minun versessäni ollut kaiken maailman juopottelujuhlissa jo 11-vuotiaana, ja itse asiassa muistaakseni siihen aikaan ainakin joissain juhlissa taisivat nuoremmatkin tytöt olla mukana. Onneksi näillä tässä tekstissä mainituilla kekkereillä ei kuitenkaan, en toki tiedä olisko siitä aiheesta ylipäätään puhuttu jos Narcissa olis ollut paikalla. Ja ihan järkeenkäypähän tuo nimen selitys on, se oli mulle uutta tietoa. Mua muuten huvittaa jotkut Potter-maailman nimet jotka niin voimakkaasti heijastaa jotain mitä hahmolle tapahtuu myöhemmin, esim. Remus Lupinin nimen molemmat osat liittyvät jotenkin susiin vaikka hänestä tuli ihmissusi vasta muistaakseni viisivuotiaana tai jotain vastaavaa eli kauan sen jälkeen kun hänen vanhempansa tuon nimen hänelle antoivat. Ehkä ei kannata nimetä lastaan noin jos ei halua että siitä tulee ihmissusi. Jossain kirjassa oli myös vampyyri jonka sekä etu- että sukunimi viittaavat vereen, kiinnostaisi tietää onko hänetkin nimetty aikanaan lapsena siten vai onko vaihtanut nimeä jossakin välissä. Mutta nyt lähti löpinät taas ihan sivuraiteille, kiitos vielä kommentista!