Ficin nimi: Sininen salaisuus
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Husk/Angel (taustalla Valentino/Angel)
Genre: Hurt/comfort ja angst

Summary: “Minun vain teki mieli jotain muuta edes näihin kolmansiin käsiini...”

A/N: Ääää, ajattelin että tästä olisi tullut hieman iloisempi tarina, mutta kirjoitusboogie oli eri mieltä. 😅 Voi näitä muruja. ❤️ Osallistuu haasteeseen Väripaletti III (akvamariini).



***



“Painahan siitä”, Husk kehotti ojentaessaan Angelille keittiöpyyhkeeseen kääräistyn jääpalapussin.

“Kiitti...” Angel painoi pussin varovasti silmäkulmalleen ja poskipäälleen. “Ai että, kyllä helpottaa...”

“Hyvä niin”, Husk sanoi, kaatoi heille molemmille lasillisen mehua ja nojautui baaritiskiä vasten odottaen, josko Angel haluaisi puhua tapahtuneesta. Aina tämä ei halunnut, eikä Husk koskaan painostanutkaan. Ei ollut usein vaikea arvata, keneen syyttävä sormi osoitti. Valentinon väkivaltaiset taipumukset eivät olleet kenellekään uusi juttu, ja Husk saattoi terävällä nenällään haistaa pienen häivän Valentinon makeaa tuoksua Angelin ympärillä.

Vaan jos Angel tahtoisi vielä käydä kokemaansa läpi, hän kyllä kuuntelisi ja tukisi. Sen Husk teki selväksi ottaessaan Angelia kädestä, ja tämä puristi hänen tassuaan takaisin. Toisella kädellään Angel hypisteli purppuranvioletin puseronsa hihaa ja naksutteli surkutellen kieltään tutkiskellessaan sen ratkennutta saumaa. Puseron nykyinen kunto oli varmasti sekin Valentinon aikaansaannosta.

“Meillä oli vähän tuotannollisia erimielisyyksiä”, Angel tokaisi sitten kuulostaen hieman poissaolevalta. “Aika tyhmä juttu se kyllä oli. Val halusi minulle taas vaaleanpunaista kuvauksiin, ja se vähän ehkä onkin tavaramerkkini, mutta... tai siis ovathan minun kyntenikin sitä väriä...” Angel heilutteli kepeästi kahta käsipariaan esitelläkseen Huskille hennolla vaaleanpunaisella lakattuja kynsiään, “...eivätkä ne näyttäisi tältä, jos minä en tykkäisi vaaleanpunaisesta, ei se sitä ole. Olisin vaan vaihteeksi halunnut jotain muuta, jotta olisi... monipuolista tai jotain? Mutta no... Val sitten vähän suuttui, kun vänkäys meni tarpeeksi pitkälle.”

Husk silitteli Angelin kättä. Häntä raivostutti suunnattomasti, että Valentinon syyksi mätkiä Angelia pitkin seiniä oli riittänyt jokin niin perhanan mitätön asia kuin pornopukineiden värisävyt. Ei sillä etteikö koko tyyppi olisi muutenkin sietänyt saada enkelikeihäästä sinne minne päivä ei paistanut ja jäädä vartaassa törröttämään kadulle syntisten pällisteltäväksi.

“Mutta yhtä juttua Val ei tiedä”, Angel hihkaisi sitten ja hymyili kuin salaliittolainen. “Ihailehan näitäkin, Husky.”

Husk katsoi Angelin kolmatta, usein kätkettyä käsiparia, jonka kynnet oli maalattu kiiltävällä vaaleansinisellä. Sävy toi Huskin mieleen jalokivet, joita hän oli kunniansa päivinä saanut ihastella kokoelmissaan.

“Akvamariinia?” Husk hymähti, ja Angelin hymy levisi niin aurinkoiseksi kuin mitä tämän kehoa piinaava särky antoi myöten.

“Joo, juuri sitä! Mistä tiesit?”

“Omistin silloin kauan sitten muutamia akvamariineja”, Husk kertoi.

“Älä? Omistitko muitakin kiviä?”

Husk kohautti olkiaan. “Olihan niitä jos jonkinlaista väriä ja laatua... Irtokivinä ja koruissa.”

“Hah, olisi pitänyt päästä sinun sussuksi silloin kauan sitten, niin olisin saanut katsella kaikenlaisia koreita murikoita lähietäisyydeltä!” Angel naureskeli. “Olisitko lainannut minulle muutaman helyn?”

“Olisin todennäköisemmin antanut lahjaksi”, Husk tokaisi. “Ties vaikka koko kokoelmani.”

“No voi elämä ja kuolema! Minustahan olisi tullut jumalattoman äveriäs vain parilla ripsenräpäytyksellä...!” Angel huokaisi teatraalisesti ja oli punastuvinaan. Husk yhtyi tämän nauruun ja yritti kiivaasti olla ajattelematta, miten heidän polkunsa Angelin kanssa olisivat tosiaan voineet kohdata jo vuosikymmeniä sitten, ennen Valentinoa tai Alastoria. Hän ei suostunut piinaamaan itseään jossittelulla tai menetetyillä tilaisuuksilla liian usein, mutta kenties halpa viina polttelisi hänen kurkkuaan hieman kivuliaammin sinä iltana.

Harhauttaakseen ajatuksiaan Husk kohotti Angelin kättä omassaan ja katsoi sinisiä kynsiä lähempää. “Nämä ovat kyllä tosi sievät.”

“Kiitti! Vaikka eivät olekaan punasävyiset”, Angel hymähti äkkiä hieman apeasti ja vakavoitui kuin olisi tajunnut murjaisseensa tökerön vitsin tyystin väärässä paikassa. “Minun vain teki mieli jotain muuta edes näihin kolmansiin käsiini... Kun enhän minä aina näitä esittele? Ajattelin, ettei kukaan studiolla saa tietää, kuten ei ole saanutkaan. Enkä osannut katua yhtään, kun ne oli lakattu, enkä haluakaan, vaikka ovathan nämä tosi erilaiset. Ehkä minä vain... en tiedä...”

“Angel, ei sinun tarvitse perustella kenellekään kynsiesi väriä”, Husk ehti rohkaista, vaikka tiesikin, etteivät hänen sanansa puolustaneet paikkaansa.

“Jos Val näkisi nämä, saisin varmaan ympäri korvia”, Angel tuhahti kuin ei olisi jo saanut isännältään tylyä kurinpalautusta samaisena päivänä. “Mutta tämä väri oli niin hiton nätti... En vaan piru vie osannut katua, vaikka valitsin jotain näin erilaista. En tiedä olisiko pitänyt, mutta jos näitä ei edes näe muut kuin minä... Ja no nyt sinä... Eihän näitä olisi muiden pakko nähdä, kun eivät ole punaiset? Jos pystyisin perustelemaan, ettei se olisi niin vitun iso asia...”

Husk hengähti surumielisesti Angelin kehää kiertäville mietteille ja tuoreen trauman pehmentämille puheille. Hetki sitten pirskahdellut ilo ja innostus näyttivät laimentuneen olemattomiin kuin Angel olisi tajunnut ottaneensa liikaa vapautta herransa tahdon kustannuksella ja kokenut jäävänsä loukkuun värivalintansa kanssa. Huskin kovettunut ja karski sydän rakoili halkeamille, kun hän suuteli Angelin rystysiä kuin tämän kynsien sävy olisi ollut lähes pyhä.

Se tosiaan oli muutakin kuin pelkkä kaunis väri. Se oli merkki omasta mielipiteestä, pikkuisesta vapauden tavoittelusta tiukalle kiristetyn kettingin vankina. Se oli sanatonta kapinallisuutta, jota Husk Angelissa niin paljon arvosti ja rakasti.

“Husk... Ovatko ne ihan kamalat?” Angel kysyi lähes hauraan kuuloisesti.

“Shh, muru, päinvastoin... Minusta sinulla on aika ihastuttava sininen salaisuus”, Husk sanoi toivoen, että hänen sanoistaan olisi tueksi ja lohduksi.

Oli tai ei, Angelin hartiat vavahtivat ja kyynelvanat noruivat tämän poskille.

“Kiitti, Husk...”

Huskin hymähti murtuneesti ja painoi päänsä. Halpa viina todellakin polttelisi harvinaisen kivuliaasti sinä iltana.

Voihan O.C. ♥ Heti ku vain näin tämän ficin fandomin, alkoi soimaan Phantom Planetin California päässä Ikinä en pahemmin O.C.:tä katsonut, mutta siskoni oli iiiiso fani, ja kyllä siitä vain tuli melkoisen nostalginen fiilis itsellekin nyt. Oli kiva palailla ajatuksissa niihin aikoihin ja sarjan pariin. Hahmotutkielmista tykkään, ja mitä sarjaa muistan, tämä sopii Ryanille hyvin! Hänellä on ollut vaikea elämä, mutta onneksi asioihin on tullut muutosta ♥

Olit jo näihin ensimmäisiin raapaleisiin saanut kivasti kuvattua Ryanin ajatuksia hänestä itsestään ja menneisyydestään. Herkkä poika, joka on selviytyäkseen opetellut suuttumaan ja lyömään. Nyyh, vähän ehkä särkyy sydän Ryanin takia :'( Samassa tilanteessa on ollut moni muukin, niin fiktiossa kuin myös tosielämässä. Ihanasti Ryan kuitenkin haluaa muuttua, olla se herkkä poika, joka ei lyö. Enää hänen ei tarvitse ♥

En osaa sitoa kravattisolmua. Olen yrittänyt ainakin kolmea erilaista tapaa, mutta jokaisen lopputulos on entistä rumempi.

Tää oli tosi kiva tapa aloittaa nämä raapaleet. Yksinkertainen, mutta samalla kertoo niin paljon... Kukaan ei ole koskaan opettanut Ryanille, miten kravatti solmitaan, niin ei ihmekään että on vaikeaa. Onneksi Sandy auttaa häntä sen kanssa! Tilanne vertautuu hyvin myös siihen, että Sandy auttaa Ryania tämän elämäntilanteessa muutenkin ♥ Yksinkertainen kravattisolmu symboloi paljon.

Jos jossain vaiheessa kirjoitat näitä vielä lisää, niin mielelläni lukisin! Mun alkoi nyt myös tehdä hirveästi mieli katsoa O.C.:tä Hirveästi olis kaikkia sarjoja jo kesken, mutta täytynee ottaa selvää, mistäs O.C:.tä pääsis katselemaan...

Voi Pippin. Aina nälkäinen hobitti ja kakkosaamupalakin maistuisi jos ensimmäinen on jo syöty. Kummalliset sapuskat eivät kyllä kuulostaneet hobittimaiselta laisinkaan, mutta en osannut odottaa mikä homman nimi oikein oli. Puinen kulho täynnä linnunsiemeniä. Minulle kyllä mysli maistuu (paitsi ostin juuri toista sorttia eikä se ollut hyvää). Keppostelevat  ystävät saivat Pippinin torille hommaamaan kunnollista hobitinruokaa. Tätä hobittimaista kujeilua oli hauska lukea.

Kiitus kommentista ja kaikista niistä muistakin, joilla olet sieluani järkähtämättä ravinnut. 😍✨ Päädyin lukemaan tämän läpi spontaanisti ja samalla vastailemaan! Ei ollut sattumaa ei tuon päivän kanssa... Mitä nyt vähän meinasi aika loppua, mutta saman vuorokauden puolella anyway! Huvittavaa, miten minulla on myös pari kaveria, jotka ovat syntyneet juuri tuona päivänä ja vielä samana vuonna. 😳 Ja vielä ovat samalta paikkakunnalta ja keskenään kavereita... Maailma on piäni. 😂

Horoskooppeja on kyllä hauska lukea ympäripyöreyksistä huolimatta. En ole koskaan fiilannut jousimiestä omana merkkinäni kovinkaan paljon, joten siinä mielessä olisi kiva kehitellä itselleen uusi. xD Tyyliin vaaka tai kaksonen voisi olla aika jees...? Angelin oinas-horoskooppi on kyllä hauska ja sekin olisi aika metkaa, jos Adamille vain lätkäistäisiin kalenteriin jokin random synttäripäivä. Liekö Adam-lore enää laajentumassa kovinkaan paljoa, kun se pentele meni delaamaan. 😂 Tulispa edes joitain kivoja takaumia kakkoskaudella, hnngh.

Lucifer on onneksi juuri oikea henkilö kenelle soitella noin tärkeästä ja ainutlaatuisesta tapahtumasta. ❤️ Sinner!AU:ssani tämä teksti sijoittuu aikaan Suuren Konfliktin jälkeen mutta ennen Keskinäisen Kiintymyksen (xDD) syventymistä, jolloin sävy on vähän tämmöinen hauskan puolietäinen...? Ainakin siltä se itselle tuntui. xD Vaikka kyllähän ne puhuisivat toisilleen muutenkin enemmän härkkien kuin lällyillen. :3

Mä niin tykkään kaikista tällaisista mukavista kevyemmistä elämänviipaleficeistä, joita Hazbinista voi kirjoittaa

Meil samat! ✨

- Mai

Kommenttikampanjasta iltoja!

Tämä oli lämmin ja herttainen teksti. Ihanaa, miten Arthur saa intoilla Lilyn kanssa jästikeksinnöistä ja Lilyllekin on varmasti hauskaa puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää ja on kiinnostunut hänen maailmastaan. Ehkä Arthurin myötä myös Lily saa uutta näkökulmaa vanhoihin, tuttuihin asioihin ja arvostaa niitä uudella tavalla.

Parituspuolen koin hieman kiusalliseksi. En siksi, etteikö se voisi toimia. Tässä oli vain jotenkin selitelty ja ylikorostettu Arthurin tunteita, ajatuksia ja huomioita Lilystä. Hienovaraisemmat huomiot ja ehkä ihan vain tiedostomattomat tunteet tai epämääräinen lämmin läikähdys Lilyn ollessa läsnä olisivat tehneet parituksesta/ihastuksesta luontevamman.

Kivaa, että kirjoista tuttu kumiankka pääsi esiin! Siinä tosiaan on merkityksellinen ja Arthurille täydellinen lahja! Ja pidin siitä, että Lilyn ilkikurinen ja leikkisä puoli oli mukana tässä tekstissä. Hänet kirjoitetaan yleensä niin vakavaksi ja aikuismaiseksi. Tässä hän tuntui ikäiseltään, nuorelta ja elämäniloiselta.

Kiitos kivasta tekstistä!