11
Pergamentinpala / Vs: Elämä on liian lyhyt puolityhjiin ketsuppipulloihin | K-11 | Toni/Valtteri | raapalejatkis 88/? 1.9.
« Uusin viesti kirjoittanut Skorpioni 15.09.2025 13:26:24 »Huh, melko pitkä tästäkin lopulta tuli, mutta valmista tuli kuitenkin! Tässä viimeiset osat sekä epilogi (joka ei ole raapale, koska en jaksanut enää edes yrittää tunkea vuolaita ajatuksiani rajattuun sanamäärään
)
89. (300 sanaa)
Joulun välipäivinä pyrytti lunta, joka kinostui kauniiksi kumpareiksi koko kaupunkiin. Joululahjaksi koko suku oli saanut lasten päiväkodista tuoman taudin, joka kaatoi yksi kerrallaan itse kunkin vuoteeseen – Ensin Ebba oli tullut kipeäksi joulupäivän aamuna, kun Nea oli hieman pahoitellen kuskannut lapset Tonin vanhempien luokse. Tapaninpäivänä Edvinkin oli jo kuumeessa ja seuraavana päivänä Toni sai viestejä sekä Nealta että omalta perheeltään, kuinka kaikki olivat saman taudin kourissa. Omakin olo alkoi olla selvästi flunssainen. Patient zero kuumeili edelleen, mutta pysyi hyvin lääkittynä virkeänä, ja sentään joululahjaksi saadut uudet lelut jaksoivat kiinnostaa pieniä potilaita.
Valtteri soitti aamupäivällä. Mies oli päivystänyt joulupäivän ja ajellut Tapanina perheensä luokse. Välipäivät tämä piti ylityövapaita, ja oli suunnitellut viettävänsä ne Tonin luona.
”Mä voisin tästä kohta lähtee ajelee sinne”, Valtteri sanoi pirteän kuuloisena. Toni yski.
”En mä kyl tiedä, kannattaaks sun tulla tänne. Saat ihan varmasti tän taudin”, hän mutisi vahtiessaan sohvalta käsin lasten touhuja.
Valtteri hymähti.
”Eksä halua mua sinne?”
”Haluan”, Toni vastasi ja ryki taas, kun ääni jäi kipeään kurkkuun kiinni, ”mut haluatko sä. Tääl on vaan kuumeisia lapsia ja räkää. Ja – tules tänne”, hän keskeytti puheensa komentaakseen Edviniä, joka hieroi silmiään. Lapsi raahusti edelleen pyjamaan puettuna hänen luokseen ja Toni katsoi kulmat kurtussa punoittavia silmiä.
”Sattuuko sun silmät?”, hän kysyi. Poika pudisti päätään. Silmäripset olivat täynnä keltaisia paakkuja.
”Ja nyt Edvinillä on näköjään silmätulehduskin”, Toni huokaisi puhelimeen, ”käy pesemässä kädet. Ei saa koskea niihin silmiin, se tarttuu”, hän jatkoi Edvinille ja huokaisi syvään, kun poika maleksi kohti vessaa.
”Nyt mun täytyy varmaan lähtee metsästää jostain jotain silmätippareseptiä”, hän mutisi otsaansa hieroen. Se tuntui kuumalta. Puhelimesta kuului Valtterin pehmeä hymähdys.
”Eiköhän sun lääkäripoikaystävä saa sulle yhdet silmätipat hoidettua”, tämä sanoi.
”Saako?”, Toni kysyi ja alkoi taas yskiä.
”Saa”, Valtteri naurahti, ”ja taidan tuoda samalla sulle jotain. Jos mä tuun apteekin ja kaupan kautta, niin nähdään tunnin päästä.”
90. (150 sanaa)
Tunnin kuluttua Valtteri seisoi ovella mukanaan paitsi omat tavaransa, myös pari pakettia, jotka joulupukki oli kuulemma tuonut väärään osoitteeseen (lapset riemastuivat, koska kolmen päivän jälkeen aattona ja joulupäivänä saadut lelut oli jo nähty) ja kassillinen ruokaa sekä apteekin pussi.
”Sä oot ehkä maailman paras asia”, Toni kuiskasi kantaessaan ruokasäkkiä keittiöön. Valtteri hymyili vinosti. Sitten mies purki tuomisensa; Edvinin silmätipat ja pienen kunnan apteekin verran erilaisia flunssan taltuttamiseen sopivia valmisteita, paketti myös Tonille, joka oli kieltänyt ostamasta itselleen lahjoja, sekä säkillinen ruokaa, josta valmistuisi kuulemma ranskalaisen joulupöydän parhaat palat.
”Miks sä katot mua noin?”, Valtteri naurahti, kun Toni ei saanut sanaa suustaan tai silmiään irti jälleen kerran uskomattoman upealta tuntuvasta poikaystävästään. Toni ravisti päätään ja hymyili.
”Jos joku olis kertonu mulle vuos sitten, miltä elämä näyttää nyt, en olis varmasti uskonu”, hän sanoi. Valtterin kasvoilla käväisi tuttu hymy, ja tämä vilkaisi sitten olohuoneen puolella uusiin lahjoihin tutustuvia lapsia.
”En varmaan mäkään.”
91. (350 sanaa)
Välipäivät kuluivat pitkälti sisätiloissa – lasten tauti iski kunnolla Toniinkin, joka oli kuumeisena harvinaisen kiitollinen seurasta, sillä lapset alkoivat vihdoin saada omat energiatasonsa takaisin. Valtteri vaikutti olevan immuuni kaikelle. Toni tunsi jonkinlaista tarvetta pahoitella sitä, etteivät he voineet oikeasti tehdä mitään, tai olla edes hetkeäkään kahdestaan, kun kipeitä lapsia ei viitsinyt viedä pariksikaan tunniksi hoitoon, mutta oli samaan aikaan jotenkin hyvillään siitä, ettei sekään säikäyttänyt Valtteria pois. Että ehkä ihan tosiaan asiat vielä joskus järjestyisivät niin, että he voisivat kaikki asua saman katon alla. Lapset suhtautuivat Valtteriin melko hyvin, olihan tämä molemmille jo hyvinkin tuttu, mutta Edviniin hiipi varsinkin väsyneenä selvä epäluuloisuus ja poika ei suostunut alkuunkaan siihen, että Valtteri olisi tehnyt jotain tai komentanut tätä – perästä kuului usein päättäväinen ”sä et oo mun isä”-huudahdus. Valtteri vain kohotti kulmiaan ja jatkoi tyynesti sitä, mitä oli milloinkin tekemässä. Ebballa moinen ei käynyt selvästi mielessäkään, ja tyttö nuohosi tyytyväisenä kiinni Valtterissa kinuamassa milloin leikkiseuraa, milloin kirjanlukijaa.
Uudenvuodenaattoa edeltävänä yönä Toni heräsi siihen, että pienet sormet räpelsivät hänen otsaansa. Hän räpytteli hetken hämmentyneenä silmiään, ennen kuin hahmotti Edvinin seisovan unipupu kainalossaan vieressään.
”Isi, herää”, poika kuiskasi.
”Mm?”, Toni kysyi ja kohotti päätään, ”mitä nyt?”
”Mä näin pahaa unta.”
”Aijaa”, Toni haukotteli ja vääntäytyi istumaan, ”etkö saa uudelleen unta?”
Edvin pudisti päätään ja kiipesi isänsä viereen. Toni veti pojan kainaloonsa.
”Sähän oot taas ihan tulikuuma”, hän huokaisi, ”mennään hakemaan sulle kuumelääke.”
”Voitko sä tulla mun viereen nukkumaan?”, Edvin kuiskasi.
”En mä kulta mahdu sun sänkyyn. Mut voit sä tähän tulla”, Toni vastasi.
Edvin katsoi olkansa yli epäilevänä Valtteria, joka oli selvästi myös herännyt ja vilkaisi Tonia. Sitten mies nousi ja poimi tyynyn ja peiton käsipuoleensa.
”Tule vaan”, tämä sanoi ja Edvin ja Toni katsoivat yhtä hämmentyneinä, kun tämä käveli kohti olohuonetta.
”Mä haen sulle sen lääkkeen”, Toni kuiskasi Edvinille ja hiipi perään. Valtteri oli jo ehtinyt sohvalle asti.
”Ei sun-”, Toni aloitti, mutta Valtteri pudisti päätään.
”Nukkukaa te vaan siel. Saadaan kaikki nukuttua”, tämä vastasi ja kääntyi kasvot selkänojaa kohden. Toni nyökkäsi hämmentyneenä, haki Edvinille lupaamansa kuumelääkkeen ja käpertyi sitten poika kainalossaan isoon sänkyynsä saamatta enää uudestaan unta. Edvin vaipui lähes saman tien uuteen uneen.
92. (350 sanaa)
Toni heräsi aikaisin ja nousi hiljaa muiden vielä nukkuessa. Hän katseli hetken sohvalla nukkuvaa Valtteria, eikä ollut varma, mitä oikein tunsi – ehkä kiitollisuutta siitä, miten Valtteri osasi väistyä ja antaa lapsille tilaa tottua uuteen ja hämmennystä siitä, miten alkujaan lähinnä himosta ja yhden yön jutusta liikkeelle lähtenyt suhde olikin niin lyhyessä ajassa kehittynyt niin suureksi. Hän ei raaskinut herättää Valtteria, vaan käveli hiljaa keittiön puolelle valmistelemaan aamiaista. Illan uudenvuodenjuhlat kaveriperheen luona pitäisi epäilemättä jättää väliin, kun ainakin Edvin oli edelleen sairaana, mutta aamiaiseksi voisi sentään olla tarjolla jotain erityistä, Toni ajatteli kaivellessaan aineksia pannukakkuihin.
Lastenhuoneesta kuului Ebban kolinaa, ja hetken kuluttua tyttö ilmestyi tukka pystyssä yöpuvussaan esiin.
”Valtteri!”, tyttö kiljaisi huomatessaan miehen sohvalla ja säntäsi kohti.
”Älä herätä sitä”, Toni sanoi, mutta liian myöhään – Ebba oli jo käytännössä hypännyt Valtterin päälle. Valtteri räpytti hetken hämmentyneenä silmiään.
”No huomenta”, mies sanoi käheällä äänellä ja yski sitten hetken.
”Voitko sä letittää mun tukan?”, Ebba kysyi. Valtteri kohottautui puoli-istuvaan asentoon käsiensä varaan ja katsoi Ebbaa lähinnä pöllämystyneen näköisenä.
”Letittää sun tukan? No itseasiassa voin, mutta sun täytyy hakea joku ponnari. Ja kampa”, tämä vastasi haroen Ebban takkuista tukkaa. Tyttö lähti innostuneen näköisenä kohti huonettaan.
”Mä en ees kysy”, Toni naurahti, sammutti lieden ja käveli Valtterin luokse.
”Kaks siskoo ja ihan helvetin tylsää jossain sukulaisten mökillä aikana ennen älypuhelimia”, Valtteri vastasi ja kohottautui istumaan.
”Niin tylsää ei oo kyllä eläessäni ollu, että oisin alkanu Iitan tukkaa letittää”, Toni virnisti ja istui Valtterin viereen.
”Ooks sä vihanen?”, hän jatkoi hiljaa. Valtteri pudisti päätään ja haukotteli, nojasi sitten päänsä Tonin olkapäälle. Otsa hehkui kuumana.
”Nyt sä oot kyl kuumeessa”, Toni mutisi. Valtteri nyökkäsi.
”Joo, on itseasiassa aika paska olo.”
Toni painoi huulensa miehen otsalle.
”Saat pannareita”, hän sanoi. Valtteri hymyili.
”Voidaan yrittää saada noi nukkumaan illalla ja juoda skumppaa pyjamassa”, Toni jatkoi.
”Kuulostaa itseasias aika hyvältä vaihtoehdolta”, Valtteri vastasi. Ebba kirmasi takaisin mukanaan hiusharja ja laatikollinen erilaisia hiuslenkkejä ja kiipesi intoa puhkuen sohvalle. Toni päästi Valtterin kainalostaan, kun Ebba alkoi höpöttää hiuslenkeistä.
”Täst ei vissiin pidetä saikkua”, Valtteri naurahti hiljaa. Toni taputti tätä olkapäälle.
”Tervetuloa vanhemmuuteen. Mä tuon sul kahvin ja Buranan”, hän virnisti. Valtteri hymyili.

LX
89. (300 sanaa)
Joulun välipäivinä pyrytti lunta, joka kinostui kauniiksi kumpareiksi koko kaupunkiin. Joululahjaksi koko suku oli saanut lasten päiväkodista tuoman taudin, joka kaatoi yksi kerrallaan itse kunkin vuoteeseen – Ensin Ebba oli tullut kipeäksi joulupäivän aamuna, kun Nea oli hieman pahoitellen kuskannut lapset Tonin vanhempien luokse. Tapaninpäivänä Edvinkin oli jo kuumeessa ja seuraavana päivänä Toni sai viestejä sekä Nealta että omalta perheeltään, kuinka kaikki olivat saman taudin kourissa. Omakin olo alkoi olla selvästi flunssainen. Patient zero kuumeili edelleen, mutta pysyi hyvin lääkittynä virkeänä, ja sentään joululahjaksi saadut uudet lelut jaksoivat kiinnostaa pieniä potilaita.
Valtteri soitti aamupäivällä. Mies oli päivystänyt joulupäivän ja ajellut Tapanina perheensä luokse. Välipäivät tämä piti ylityövapaita, ja oli suunnitellut viettävänsä ne Tonin luona.
”Mä voisin tästä kohta lähtee ajelee sinne”, Valtteri sanoi pirteän kuuloisena. Toni yski.
”En mä kyl tiedä, kannattaaks sun tulla tänne. Saat ihan varmasti tän taudin”, hän mutisi vahtiessaan sohvalta käsin lasten touhuja.
Valtteri hymähti.
”Eksä halua mua sinne?”
”Haluan”, Toni vastasi ja ryki taas, kun ääni jäi kipeään kurkkuun kiinni, ”mut haluatko sä. Tääl on vaan kuumeisia lapsia ja räkää. Ja – tules tänne”, hän keskeytti puheensa komentaakseen Edviniä, joka hieroi silmiään. Lapsi raahusti edelleen pyjamaan puettuna hänen luokseen ja Toni katsoi kulmat kurtussa punoittavia silmiä.
”Sattuuko sun silmät?”, hän kysyi. Poika pudisti päätään. Silmäripset olivat täynnä keltaisia paakkuja.
”Ja nyt Edvinillä on näköjään silmätulehduskin”, Toni huokaisi puhelimeen, ”käy pesemässä kädet. Ei saa koskea niihin silmiin, se tarttuu”, hän jatkoi Edvinille ja huokaisi syvään, kun poika maleksi kohti vessaa.
”Nyt mun täytyy varmaan lähtee metsästää jostain jotain silmätippareseptiä”, hän mutisi otsaansa hieroen. Se tuntui kuumalta. Puhelimesta kuului Valtterin pehmeä hymähdys.
”Eiköhän sun lääkäripoikaystävä saa sulle yhdet silmätipat hoidettua”, tämä sanoi.
”Saako?”, Toni kysyi ja alkoi taas yskiä.
”Saa”, Valtteri naurahti, ”ja taidan tuoda samalla sulle jotain. Jos mä tuun apteekin ja kaupan kautta, niin nähdään tunnin päästä.”
90. (150 sanaa)
Tunnin kuluttua Valtteri seisoi ovella mukanaan paitsi omat tavaransa, myös pari pakettia, jotka joulupukki oli kuulemma tuonut väärään osoitteeseen (lapset riemastuivat, koska kolmen päivän jälkeen aattona ja joulupäivänä saadut lelut oli jo nähty) ja kassillinen ruokaa sekä apteekin pussi.
”Sä oot ehkä maailman paras asia”, Toni kuiskasi kantaessaan ruokasäkkiä keittiöön. Valtteri hymyili vinosti. Sitten mies purki tuomisensa; Edvinin silmätipat ja pienen kunnan apteekin verran erilaisia flunssan taltuttamiseen sopivia valmisteita, paketti myös Tonille, joka oli kieltänyt ostamasta itselleen lahjoja, sekä säkillinen ruokaa, josta valmistuisi kuulemma ranskalaisen joulupöydän parhaat palat.
”Miks sä katot mua noin?”, Valtteri naurahti, kun Toni ei saanut sanaa suustaan tai silmiään irti jälleen kerran uskomattoman upealta tuntuvasta poikaystävästään. Toni ravisti päätään ja hymyili.
”Jos joku olis kertonu mulle vuos sitten, miltä elämä näyttää nyt, en olis varmasti uskonu”, hän sanoi. Valtterin kasvoilla käväisi tuttu hymy, ja tämä vilkaisi sitten olohuoneen puolella uusiin lahjoihin tutustuvia lapsia.
”En varmaan mäkään.”
91. (350 sanaa)
Välipäivät kuluivat pitkälti sisätiloissa – lasten tauti iski kunnolla Toniinkin, joka oli kuumeisena harvinaisen kiitollinen seurasta, sillä lapset alkoivat vihdoin saada omat energiatasonsa takaisin. Valtteri vaikutti olevan immuuni kaikelle. Toni tunsi jonkinlaista tarvetta pahoitella sitä, etteivät he voineet oikeasti tehdä mitään, tai olla edes hetkeäkään kahdestaan, kun kipeitä lapsia ei viitsinyt viedä pariksikaan tunniksi hoitoon, mutta oli samaan aikaan jotenkin hyvillään siitä, ettei sekään säikäyttänyt Valtteria pois. Että ehkä ihan tosiaan asiat vielä joskus järjestyisivät niin, että he voisivat kaikki asua saman katon alla. Lapset suhtautuivat Valtteriin melko hyvin, olihan tämä molemmille jo hyvinkin tuttu, mutta Edviniin hiipi varsinkin väsyneenä selvä epäluuloisuus ja poika ei suostunut alkuunkaan siihen, että Valtteri olisi tehnyt jotain tai komentanut tätä – perästä kuului usein päättäväinen ”sä et oo mun isä”-huudahdus. Valtteri vain kohotti kulmiaan ja jatkoi tyynesti sitä, mitä oli milloinkin tekemässä. Ebballa moinen ei käynyt selvästi mielessäkään, ja tyttö nuohosi tyytyväisenä kiinni Valtterissa kinuamassa milloin leikkiseuraa, milloin kirjanlukijaa.
Uudenvuodenaattoa edeltävänä yönä Toni heräsi siihen, että pienet sormet räpelsivät hänen otsaansa. Hän räpytteli hetken hämmentyneenä silmiään, ennen kuin hahmotti Edvinin seisovan unipupu kainalossaan vieressään.
”Isi, herää”, poika kuiskasi.
”Mm?”, Toni kysyi ja kohotti päätään, ”mitä nyt?”
”Mä näin pahaa unta.”
”Aijaa”, Toni haukotteli ja vääntäytyi istumaan, ”etkö saa uudelleen unta?”
Edvin pudisti päätään ja kiipesi isänsä viereen. Toni veti pojan kainaloonsa.
”Sähän oot taas ihan tulikuuma”, hän huokaisi, ”mennään hakemaan sulle kuumelääke.”
”Voitko sä tulla mun viereen nukkumaan?”, Edvin kuiskasi.
”En mä kulta mahdu sun sänkyyn. Mut voit sä tähän tulla”, Toni vastasi.
Edvin katsoi olkansa yli epäilevänä Valtteria, joka oli selvästi myös herännyt ja vilkaisi Tonia. Sitten mies nousi ja poimi tyynyn ja peiton käsipuoleensa.
”Tule vaan”, tämä sanoi ja Edvin ja Toni katsoivat yhtä hämmentyneinä, kun tämä käveli kohti olohuonetta.
”Mä haen sulle sen lääkkeen”, Toni kuiskasi Edvinille ja hiipi perään. Valtteri oli jo ehtinyt sohvalle asti.
”Ei sun-”, Toni aloitti, mutta Valtteri pudisti päätään.
”Nukkukaa te vaan siel. Saadaan kaikki nukuttua”, tämä vastasi ja kääntyi kasvot selkänojaa kohden. Toni nyökkäsi hämmentyneenä, haki Edvinille lupaamansa kuumelääkkeen ja käpertyi sitten poika kainalossaan isoon sänkyynsä saamatta enää uudestaan unta. Edvin vaipui lähes saman tien uuteen uneen.
92. (350 sanaa)
Toni heräsi aikaisin ja nousi hiljaa muiden vielä nukkuessa. Hän katseli hetken sohvalla nukkuvaa Valtteria, eikä ollut varma, mitä oikein tunsi – ehkä kiitollisuutta siitä, miten Valtteri osasi väistyä ja antaa lapsille tilaa tottua uuteen ja hämmennystä siitä, miten alkujaan lähinnä himosta ja yhden yön jutusta liikkeelle lähtenyt suhde olikin niin lyhyessä ajassa kehittynyt niin suureksi. Hän ei raaskinut herättää Valtteria, vaan käveli hiljaa keittiön puolelle valmistelemaan aamiaista. Illan uudenvuodenjuhlat kaveriperheen luona pitäisi epäilemättä jättää väliin, kun ainakin Edvin oli edelleen sairaana, mutta aamiaiseksi voisi sentään olla tarjolla jotain erityistä, Toni ajatteli kaivellessaan aineksia pannukakkuihin.
Lastenhuoneesta kuului Ebban kolinaa, ja hetken kuluttua tyttö ilmestyi tukka pystyssä yöpuvussaan esiin.
”Valtteri!”, tyttö kiljaisi huomatessaan miehen sohvalla ja säntäsi kohti.
”Älä herätä sitä”, Toni sanoi, mutta liian myöhään – Ebba oli jo käytännössä hypännyt Valtterin päälle. Valtteri räpytti hetken hämmentyneenä silmiään.
”No huomenta”, mies sanoi käheällä äänellä ja yski sitten hetken.
”Voitko sä letittää mun tukan?”, Ebba kysyi. Valtteri kohottautui puoli-istuvaan asentoon käsiensä varaan ja katsoi Ebbaa lähinnä pöllämystyneen näköisenä.
”Letittää sun tukan? No itseasiassa voin, mutta sun täytyy hakea joku ponnari. Ja kampa”, tämä vastasi haroen Ebban takkuista tukkaa. Tyttö lähti innostuneen näköisenä kohti huonettaan.
”Mä en ees kysy”, Toni naurahti, sammutti lieden ja käveli Valtterin luokse.
”Kaks siskoo ja ihan helvetin tylsää jossain sukulaisten mökillä aikana ennen älypuhelimia”, Valtteri vastasi ja kohottautui istumaan.
”Niin tylsää ei oo kyllä eläessäni ollu, että oisin alkanu Iitan tukkaa letittää”, Toni virnisti ja istui Valtterin viereen.
”Ooks sä vihanen?”, hän jatkoi hiljaa. Valtteri pudisti päätään ja haukotteli, nojasi sitten päänsä Tonin olkapäälle. Otsa hehkui kuumana.
”Nyt sä oot kyl kuumeessa”, Toni mutisi. Valtteri nyökkäsi.
”Joo, on itseasiassa aika paska olo.”
Toni painoi huulensa miehen otsalle.
”Saat pannareita”, hän sanoi. Valtteri hymyili.
”Voidaan yrittää saada noi nukkumaan illalla ja juoda skumppaa pyjamassa”, Toni jatkoi.
”Kuulostaa itseasias aika hyvältä vaihtoehdolta”, Valtteri vastasi. Ebba kirmasi takaisin mukanaan hiusharja ja laatikollinen erilaisia hiuslenkkejä ja kiipesi intoa puhkuen sohvalle. Toni päästi Valtterin kainalostaan, kun Ebba alkoi höpöttää hiuslenkeistä.
”Täst ei vissiin pidetä saikkua”, Valtteri naurahti hiljaa. Toni taputti tätä olkapäälle.
”Tervetuloa vanhemmuuteen. Mä tuon sul kahvin ja Buranan”, hän virnisti. Valtteri hymyili.