Tässä luvattiin angstia eikä se ollut lainkaan valhetta. Oikein yllättävän angstintäyteinen ja surumielinen fikki, eli juuri sopiva minun makuuni

En ole itse koskaan ollut kova James/Sirius parituksen ystävä, mutta tässä heidän henkilökemiansa toimivat älyttömän hyvin! Siriuksesta on helppo uskoa mitä vain, hän on jäänyt hahmona minulle sellaiseksi, joka tekee mitä tahansa valitsemansa asian puolesta. Oli se sitten hyvää tai pahaa. Eikä Jamesin käyttämä kidutusloitsukaan ollut aivan hahmon tyylin vastaista. Minulle ei ole oikein koskaan jäänyt Jamesista kuvaa hyvänä tyyppinä, vaan ennemmin sellainen mustavalkoinen kuva etuoikeutetusta pojasta, joka näkee asiakseen kiusata heikompiaan. Siihen nähden voisin hyvin kuvitella Jamesin käyttävän kidutusloitsua, jos joku hänelle aidosti tärkeä ihminen on vaarassa.

Tykkäsin kovasti siitä, miten synkkyys kulkee mukana koko fikin ajan. Jamesilla on syynsä käyttää kidutusloitsua ja omat perustelunsa sille, mutta tykkään myös siitä, ettei se kuitenkaan ole hänelle aivan ongelmatonta. Siriuksen viimeinen lause oikeastaan korostaa tätä näiden kahden eroa: vaikka James kykenee kaikenlaiseen myös pahuuden saralla, se on hänellä kuitenkin vielä jonkinlaisen kynnyksen takana. Siriuksella ei, ja hän tietää sen itsekin.

"Minä tekisin sinun vuoksesi vielä jotain paljon pahempaa, Sarvis."

Hrr, menee ihan kylmät väreet

Voi juku, on iloa! ♥ Kiitos ja ihanaa naistenpäivää!  ♥

Aaaa no niin okeiii, sittenhän tää aukee ihan eri tavalla jos Jannella on vaimo ja lapset - mä jotenkin kuvittelin Saaran menneessä muodossa tätä lukiessani :'D Mutta tosi kiva kuulla, että kirjoittamassa näistä pidempää tarinaa! Ai että, sitä siis odotellessa

Hitto, nyt alkaa heräillä moti palata omankin lätkäoriginaalin pariin! Se jäi vuosia sitten hautumaan kuolemaan, mutta Heated Rivalry tekee ihmeellisiä ihmiselle

Ihailijakaartista hyvää iltaa Oli oikein valinnan vaikeus minkä Steve/Tonyn sinun listaukseltasi ottaisin, mutta tämä päättyi nyt ensimmäiseksi (saahan näitä ottaa onneksi useammankin) siksi, että aavistelin tässä olevan kevyttä mustasukkaisuutta yhdistettynä teelusikalliseen idiots in love tropea, ainakin yksipuolista sellaista. Enkä pettynyt

Jo tämä aiheutti ensimmäisen kohtalokkaan huokauksen:

Steve nielaisi pettymyksensä ja koputti verstaan ovea jämäkästi. Hän oli jo uskaltautunut tänne asti, eikä aikonut enää perääntyä. Hän oli mielessään valmistautunut kohtaamaan kaiken, mitä vain voisi tapahtua, kun ovi lopulta aukeaisi.

Kaiken muun paitsi sen, että oven avasi Bucky Barnes.

Bucky! Tonyn verstaalla! Eikä hän ole edes kertonut aikeistaan Stevelle! Vähemmästäkin tulee ulkopuolelle jätetyn kokemuksia. Ei ihme, että Steven mielikuvitus lähti jylläämään siihen suuntaan, että Tonyn ja Buckyn välillä voisi olla jotain. Vaikka muuten mukavaa olikin, että Bucky oli Steven seurana. Raapalemitta sopi tälle fikille erinomaisesti, sillä tarina pysyi tiiviinä ja jokaisessa raapaleessa oli oma jujunsa. Niinpä päädyin huokailemaan vähän jokaisen kohdalla, kun tilanne tuntui ajautuvan Steven kannalta enemmän umpikujaan.

Tony istui valtavalla sohvalla, selaten käsissään olevaa tablettia kulmat kurtussa. Bucky makasi pitkin pituuttaan, pää Tonyn sylissä ja puristi metallikätensä sormia nyrkkiin.

*Kohtalokas huokaus!*

“Stevie”, hänen taakseen kävellyt Bucky sanoi ja laski kätensä hänen olkapäälleen, “meidän pitää puhua.”

*Kohtalokas huokaus!*

Onneksi Bucky oli se, jolla oli järki päässä Vaikka Steve aika intensiivistä vakuuttelua tarvitsikin Sehän voi olla, että vain Tonyn ja Buckyn tiiviin bromancen ansiosta Bucky tajusi, että näiden kahden välillä todella on jotain elämää suurempaa, ja hänen on välttämätöntä puuttua pikaisesti asioiden kulkuun. Tykkäsin tosi paljon siitä, miten näiden miesten välinen kaveruus, niin Steve-Bucky kuin Bucky-Tony kulkee tässä koko ajan mukana!

Tony maistui kahvilta ja mustikoilta ja Steve tiesi välittömästi jääneensä koukkuun. Hän ei tulisi koskaan saamaan tarpeekseen.

Awwww<3 Tässä oli täydellisen sopiva annos kevyttä draamaa sekä onnellista loppua!:D

Kommiksesta heippa ♥ Siis voe naaaww miten söpö tää oli! Tykkäsin hirveesti siitä, että Jannella ja Jānisilla oli historia ja vaikka siitä ilmeisesti oli vierähtänyt jo jonkin aikaa, niin tunteet olivat yhä olemassa vähintäänkin yhtä selkeinä :3

Alku antoi hyvän build upin, erityisesti Jannen valehdellessa itselleen että joo joo parin tunnin helppo homma kyllä se tästä. Pidin myös siitä, että vaikka lukijalle oli aikalailla alusta asti selvää, että tässä molemmilla oli tunteet pelissä, niin Janne silti hieman epävarmaili :'3 Joo sure buddy, ei ollut mikään merkki esim. se, että Jānis halusi sulle oman kahvinkeittimen hänen kämppäänsä. Ai että, idiots in love toimii aina.

Kivasti muuttui myös tuo näiden välinen jännite tuon prinsessan myötä — ensin oltiin hilpeitä ja kiusoittelevia, mutta yhtäkkiä tuli ihan erilainen lataus.

“Mun pitäisi näyttää sulle halli ja…”

“Eiköhän ne tule tutuksi. Mä pelaan täällä kuitenkin seuraavan vuoden”, Jānis keskeytti Jannen irrottaen vihdoin katseensa Jannesta. Jānis pälyili ympärilleen, etsien kassoja ja ulospääsyä matalien hyllyrivien ylitse.

Niinpä Janne, tollaset tyhjänpäiväisyydet ehtii aivan hyvin tsekkaan myöhemminkin Nyt vaan antamaan Jānisille proper welcome ja sen jälkeen keittään kahvit

Kiitos tästä, tuli hyvä mieli :3