Teki mieli lukaista tähän päivään vielä joku pikkuinen välipala, joten Virkehaasteen teksti osui tähän pikkunälkään oikein sopivasti! Hetkeäkään en tätä lukiessa miettinyt sanalistaa eikä mikään sana iskenyt tikulla silmään, eli erittäin onnistuneesti toteutettu teksti ko. haasteeseen.

Kaksi orpoa piruparkaa on paitsi kekseliäs niin kivuliaan osuva luonnehdinta Louista ja Armandista. Vähän jo alkuunsa sydäntä vihlaisi. Sitten kun hoksasin että mihin ajanjaksoon heidän tarinaansa tämä sijoittuu, niin vihlaisi jo ihan kunnolla - tämä on taatusti ollut heille sitä synkintä aikaa. Yhdentekevä poika numero neljäkymmentäkolme, eli vielä menee aikaa ennen kuin Armandkaan saa mitään harhautusta Louisin kanssa viettämästään kiirastulenomaisesta suhteesta ja kaikki negatiiviset tunteet vielä kuplivat miedolla lämmöllä vähän poltellen ennen totaalista ylikiehumista. Louis harrastaa ajatusleikkejä ja luikkii kotiin, Armand miettii olisiko pehmeä vai terävä ja tuntuu siltä ettei täysin Louisin tähden vaan osin jopa sen, kumpi saisi tämän tuntemaan olonsa vieläkin kurjemmaksi paremman sijaan. Taivaan värjäytyminen kultaisella oli todella kaunis kuvaus.

Kärsimys on aina pukenut häntä niin hyvin.

Voi Louis. Siis toisaalta joo, valitettavan totta, mutta osin myös asia on näin koska Louis piehtaroi siinä kärsimyksessään enemmän kuin kukaan eikä osaa päästää siitä irti, rankaisee itseään ja velloo siellä masennuksen kaivossa ilman aikomustakaan yrittääkään rämpiä ylös. Kärsimys on Louisin default setting, tai ainakin välillä siltä tuntuu. Tämä oli jotenkin erityisen traaginen kohta, osin koska se kertoo ikävän totuuden masennuskasa Louisista mutta myös tämän heikkouksia hyväkseen käyttävästä Armandista joka ei vaikuta tuntevan asiasta varsinaisesti mitään empatiaa, enemmän vaan ihailee toisen tuskaa passiivisesti. Mukamas hoitaa, mutta ajatus tekojen takana on kaikkea muuta kuin hoivaava. Ja sitä paitsi, koska Louisin hymy on jotain niin maagisen seksikästä ettei mitään rajaa, jos häntä jokin pukee niin se suloinen hymy joka saa silmät tuikkimaan ja kasvot hehkumaan - voi kunpa sitä näkyisi enemmän, voi Louis </3

Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen Armand on oppinut, että alinkin onni on lopulta onnea.

Ah, ja sitten vielä oikein viimeinen veitsenkääntö haavassa, auts </3 Tämä Armandin ja Louisin staattinen tila on kuin kaksiteräinen miekka josta kumpikaan ei suostu vetämään itseään pois, molemmat ovat kiinni siinä kipua aiheuttavassa tilanteessa ja leikkivät ettei se ole niin ja ettei kumpikin tiedä sitä. Voi miten surullinen toteamus, että alinkin onni on lopulta onnea, varsinkin Armandin suusta tämän historian huomioon ottaen. Siis auts, tähän loppuun ei voi sanoa muuta kuin auts, todella vaikuttava ja upea lopetus ja vielä viimeinen angstin sivallus tähän tunteikkaaseen tekstiin. Oli hieno lukukokemus, kiitos!


Tämänkin foorumipostauksen tarjosi: flawless

Jotain kummallisuuksia nähnyt olen. Kovin viihdyttävää on ollut! Hauska huomata on ollut kuinka hulvattomia tehtäviä keksineet olette! Hauska tempaus tämä on!

Meldis, hyvä että hyvällä tavalla huhhuh! Samaistun kyllä siihen, että Willin ja Hannibalin keskustelujen kuunteleminen on ihan erittäin huhhuh, juuri tuon kaiken monitulkintaisuuden ja kiertelyn ja kaartelun ja kielikuvien ja kaiken muun himskatin runoilun takia. Olen ihan hirmu otettu tuosta, kun sanoit että tämän tekstin aikana ei oikein voinut olla varma puhutaanko kuolemasta vai rakkaudesta, koska se tiivistää ihan täysin sen tunnelman mitä mä hainkin! Olen myös ihan hirmuisen tyytyväinen ja iloinen kauniista sanoistasi sen suhteen että dialogi kuulosti uskottavalta ja molemmat omalta itseltään, varsinkin Hannibalin äänen tavoitteleminen oli yllättävän haastavaa ja on ihan tosi tosi palkitsevaa kuulla, että se oli sun mielestä onnistunutta <3

Rakastin miten molemmat kuulostivat itseltään, kun puhuivat runollisesti. Hannibal oikein esittelee puhetaitojaan ja Will osaa aina vastata samalla mitalla takaisin, mutta lisää rippusen kuivakkaa asennettaan, mikä ei vie kaikkea valtaa Hannibalille.

Tämä etenkin lämmitti mua suuresti! Tuo on kyllä Hannibalin ja Willin keskusteluissa parasta, että Will pääsee tismalleen samalle aaltopituudelle Hannibalin kanssa mutta toisin kuin todella moni muu, hän ei huku siihen Hannibalin verbaaliseen aallokkoon ja lumoukseen vaan pistää piikkiä jos piikityttää ja säilyttää oman asenteensa ja oman päänsä eikä nimenomaan vaan antaudu Hannibalin verkkoon saaliiksi. Vaan on samanvertainen saalistaja itsekin, omilla tarkoitusperillään ja omalla tavallaan

Vastasitkin Angelinalle, että ajattelet sarjan loppuneen molempien kuolemaan ja se käy hyvin järkeen, mutta ficeissä voi tehdä sitten toisin. Mutta oli myös hauska ajatus, että he tässä oikeasti ovatkin kuolleita. Eikä vertauskuvallisesti vaan ympäröivä vene ja meri on kiirastuli, jossa he joutuvat istumaan, kunnes ovat saaneet moraalinsa järjestykseen. Ja tällainen limbon fyysinen ruumiillistuma sopii sarjan genreen myös todella hyvin.

UUUUUU totta! Tää on ihan mieletön tulkinta, olen aivan suu auki kumartelemassa sun suuntaasi koska vitsi mikä oivallus Aivan mahtavaa! Siis tämä todellakin sopisi sarjan henkeen erittäin hyvin ja olisi varsin osuvaa, että tämä ei olisikaan pakomatka yhteiseen tulevaisuuteen vaan loputon välitila josta pääsee eteenpäin vasta kun jotain merkittävää on ratkaistu - kenties Willin lopullinen eettinen taisto siitä, että onko matka kohti helvetin lieskoja Hannibalin käsikynkässä vai onko vielä jotain pelastettavaa tai haluaisiko hän edes pelastua. Ihan mieletön skenaario! Tää oli niinku oikeastaan mielenkiintoisempi kela ja tarina kuin koko ficci. xD

Ah ja lopetus. <3 Armas sanana kutkutti valtavasti ja kuulosti suomen kielessä juuri sopivalta Hannibalin suuhun käyttää Willistä. Jännite pysyi yllä loppuun saakka ja eihän tässä mitään pornomatskua tarvitse, kun kliimaksiin pääsee alemmissakin ikärajoissa.  Niin loistavasti kirjoitit heidän suhteensa jännitteen ja lopun täydellisen laukeamisen. <3

No voihan oih ja voih, kiitos niin kovasti <3 (Mä muuten mietin aikani käännöstä jota käyttää, joten mahtia kuulla että armas sopi tunnelmaan ja Hannibalin suuhun!) Kiitos hirmuisesti ihanasta kommentista ja kaikista kauniista kehuistasi, piristit ja ilahdutit minua kovasti <3


Violetu, onpa kivaa että valkkasit juuri tämän tekstin! <3 Hannibal ansaitsisi Finissä enemmän hypetystä, toki fandomin kulta-aika meni jo mutta kovasti edelleen ihastelen ja ilahdun aina kun siihen törmää. Toistan että aivan ihanaa kuulla että sunkin mielestä dialogi toimi, oon aivan onnesta soikeana sen suhteen että olen onnistunut tuomaan edes ripauksen siitä yliluonnollisen magneettisesta sanailusta ja tunnelmasta heidän välillään tähän tekstiinkin. Munkin lempparijuttuja sarjassa on Hannibalin ja Willin dialogikohtaukset, siis siitä voisi tehdä kokonaisen jakson missä ei tapahdu mitään muuta kuin sitä että ne istuu Hannibalin toimistossa ja puhuu ja silti olisin silleen että ei jumpe, maailman parasta ja kiehtovinta viihdettä ikinä

en oikein tiedä miten Hannibalin puhetyyliä pitäisi kuvailla

Noku niinpä! Siis sanopa. Mitä se edes on ja miten sen voi tavoittaa, nää on niitä kysymyksiä mitä kovasti pyörittelin tämän luomisprosessin aikana. Kun niinku... jäbä mitä. Kukaan ei puhu tolleen.

Hannibalilla on lahja saada kannibalismikin kuulostamaan toisella tapaa perverssiltä xD (vai onko vika kenties lukijan korvien välissä...  )

Ei varppina oo meidän syy! Hannibalilla on kyllä taito saada mikä tahansa kuulostamaan eroottiselta, ja pikkufriikki kun on, niin kannibalismihan varmasti on hänelle tässä yhteydessä ihan tosi eroottista ja viettelevää. Ei siitä oikein aina sarjan aikanakaan ottanut tolkkua, että haluaako se ottaa Williltä poskeen vai popsia sen poskiinsa xD Todennäköisesti molempia... :') Ja sitten se on Hannibalin versio romantiikasta. Safe and sane jne. xD

Lupaan toteuttaa mielitekoni välittömästi, jos tämän fandomin kohdalla vielä inspis iskee. Niin huippu fandom, mutta jostain syystä niin hankala kirjoittaa, vaikka kuinka tekisi mieli! Ihanaa kun nostelit esiin sun lempikohtia ja kerroit erityisesti puhutelleista yksityiskohdista, siitä oli ilo lukea! <3 Kiitos muutenkin ihanasta kommentista ja kaikista kivoista sanoista, ilahduin niistä kovin ja hymyilen tällä hetkellä varmasti tosi typerän näköisesti Kiitos!


Tämänkin foorumipostauksen tarjosi: flawless

Sisi, siis ah jep The Loneliness on kyllä niin ihana! Mä noin muutoin popitan kaikista eniten Butterscotch Bitch, Big Boss, Stained Glass Eyes ja Brutal Love. Pitäisi kuunnella ihan ajatuksella noita muitakin, mutta mulla on käynyt tän musan kanssa niin että koska itse musiikkigenre ei osu niinkään nappiin mun mieltymyksiin niin mä kuuntelen niitä joihin oon kehittänyt sarjan aikana jonkin tunnesiteen - joten totta kai ne on Lestatin anthem, Armand-disstrack, Claudiaa tuskaileva biisi ja the Loustat-biisi xD Pitäisi kuunnella kunnolla varsinkin niitä sellaisia, jotka ei olleet ihan pinnalla sarjan kohtauksissa tai jotka jäivät itsellä jotenkin enemmän taustamusiikiksi ja kertakuunteluksi, koska kyllä sieltä varmasti irtoaisi vielä muitakin biisejä soittolistalle.

Väittäisin, että sun takaa hakemasi symboliikka kyllä välittyy lukijalle vaivatta, mutta toki tulkintoja auttaa, että osaa vaikkapa The Lonelinessin sanat ulkoa ja tajuaa heti mistä palamisesta puhutaan ja ylipäätään miten hirveää on vampyyrin kokema yksinäisyys. Sekin varmaan auttaa kun tajuaa, miten tavattoman toksisen riippuvaisia nää kaksi on toisistaan ---

Joo se varmasti auttaa Tää on ehkä just sellainen teksti, joka ei niinkään avaudu ilman juuri näitä kriittisiä konteksteja, mutta mahtia kuulla että niiden kanssa ja niiden kautta se avautuu! Koska toki niiden kauttahan tämä on tullut kirjoitettuakin. Mä oon edelleen vähän kahden vaiheilla siitä että onko tää vaan ihan karseen tekotaiteellista soopaa, mutta on erittäin kiva kuulla että se symboliikka kuitenkin tuli perille asti lukijalle eikä jäänyt yrityksen tasolle Ilahduin erityisen paljon myös sisältä lukittavien arkkujen ja elämän ainokaisena arkkuna -juttujen mainintaasi ja siitä että tykkäsit niistä, on aina kivaa kun joku oma lempparijuttu on lukijankin mielestä ihan jees ja nää oli mulle sellaisia :3

Armand (ja Daniel ja Armandaniel) on päässäni kuin Raglan Jamesin tsätti-ikkuna Danielin tietsikassa, ponnahtaa joka toinen sekunti etualalle ja vaatii kiinnittämään huomiota itseensä, halusin tai en! Ja tokihan mä aina haluun...

Erinomainen vertaus, ah <3 Mutta siis näinhän sitä asioiden kuuluu ollakin. Symppaan täysin.

Puolivälissä on hyvä tavata ja antaa vaikka käsien koskettaa!! <3<3

Siis niinpäääää! Nyyh. Hands touch ja could be on sellaisia joista mulla aukeaa välittömästi vesiputoukset kun joku mainitseekaan, voihan nyyhkistä beibit </3 Jos ei seuraavalla kaudella ala muukin koskea kuin kädet ja kunnollinen yhteen paluu niin mä otan näiden hahmojen päistä kiinni niin kuin nukeille tehtiin lapsena ja pakotan ne pussaamaan ja elämään onnellisena elämänsä loppuun asti ja piste!!!!

Kiitos ihanasta kommentista ja siitä, että luit tämänkin kärsivällisesti blenderipornoa odotellessasi <3


Eveliina L, symppaan tuota että aina välillä käy niin että kirjoittamisesta ei tulekaan mitään kun lukeminen ja kommenttikentässä ihkuttaminen vie voiton. Mutta se sallittakoon, aina on hyvä tehdä molemmat!

Ajatella, miten ne luultavasti pyörii vielä vuosisatojen jälkeenkin toistensa ympärillä kehää ---

--- saa mut toivomaan, että Lestat ja Louis käsittelisivät traumansa ja eläisivät ikuisesti yhdessä elämänsä loppuun asti.

Noku NIINPÄÄÄÄÄ!! Louis ja Lestat on musta niin hyvä esimerkki sellaisesta traagisesta parista, joka on toisaalta aivan ilmiselvästi meant to be mutta jolla on vaan liikaa vaikeilua historiansa takia ja liikaa traumoja, niin kummallakin omalta osaltaan kuin myös yhteisiäkin ja myös toisilleen aiheutettujakin. Mä romantikkona haluan ajatella, että tämä sarjassa nähty vähän yli vuosisata on vampyyreille vain heidän tarinansa alku, ja nimenomaan heidän YHTEISEN ja RAKKAUStarinansa alku. Toivottavasti en jää rannalle ruikuttamaaan riutuneen shipperinsydämeni kanssa

Kiva kun kommentoit, kiitos siitä ja tsemppiä kirjoittamiseen!


Tämänkin foorumipostauksen tarjosi: flawless

Ai että, tällaista pientä huumoripläjäystä tarvitsinkin tähän sunnuntaihin. ^^ Piti lukea tämä jo aikaisemmin, mutta en ehtinyt silloin ja sitten unohtui, mutta korjataan asia nyt. ❤️ Rakastan tällaista kiusoittelevaa dynamiikkaa, varsinkin jos toinen osapuoli on vähän tosikkomainen ja tsundere-tyylinen, kuten Chris vähän on. Ja Leon osaa vedellä juuri oikeista naruista. XD Chrisin paha mieli on samaistuttavaa. Kaikilla on päiviä, kun kaikki vaan yksinkertaisesti vituttaa ja katuu, että ylipäänsä nousi sängystä. Sitten vielä tuollainen Leon siihen riesaksi, niin ai että. X) Paitsi että toi oli hirmu söpöä, kun Leon sai Chrisin avautumaan mielipahastaan. :3

Chris rypisti otsaansa epäilevästi.
 “Ai? Mistä lähtien sinä olet polttanut?”

Kysymystä seurasi kumma hiljaisuus. Leon silmäili häntä ja kohotti hitaasti toista kulmakarvaansa, mikä sai typertyneen oivalluksen kohoamaan Chrisin kasvoille.

Reps. X3 Näen niin elävästi mielessäni, kun lamppu syttyy Chrisin päässä. Ja parasta vielä tuo takaa-ajokohtaus ja Leonin ja Jillin kuittailut Chrisille. ❤️

Kiitokset lukukokemuksesta! ^^