Oii, mikä loistava idea tässä olikaan! Olen allerginen kissoille, mutta tykkään silti kissoista, vaikka en niitä voikaan halailla. Erityisen paljon minua huvittaa kissoissa juuri tällainen aggressiivinen käytös, jota ei peitellä mitenkään, vaikka oikeastaan tykätään paijauksista ihan hirveästi. Korpun suorasanaisuus oli juuri sitä, mitä kuvittelisin kissan sanovan, jos voisi puhua. Loistavaa oli myös, miten monipuolinen Korpun puheenparsi oli, miten hyvin hän hallitsi sarkasmin ja miten älykkäästi havaitsi Aten tunteita, vaikka olikin eri mieltä tämän kanssa. Minusta tuntui yhtä aikaa, että Korppu oli kamalan pikkuvanha ja sitten taas maaginen kissa, joka on elänyt kauan ja siksi tietää, mitä tahtoo ja mikä on parasta Atellekin. Ihana tuo kohta, kun Korppu kuvaili, kuinka Atte on hänen ihmisensä. Korppu on muuten suloinen ja osuva nimi kissalle. ^^

Tykkäsin tosi paljon, miten ei ollut kovin selvää, miten maaginen maailma tässä on kyseessä, kun kuitenkin puhuttiin teestä ja vatsanpuruista ja yhteenmuutosta ja samalla on puhuva kissa, jota vain Atte ymmärtää. Melkein semmoinen sitcom-olo tuli tästä ja yhdistelmä hellää hetkeä Aten ja Oskarin välillä väritti hupaisasti Korpun reagointi kaikkeen. Huh, mitähän siinä vielä käy, kun Oskari saa kuulla, että Korppu puhuu, mutta vain Atte ymmärtää tätä, ellei Oskarille tässä maailmassa vain tietyille ihmisille puhuvat kissat ole tuttu juttu.

”Korppu taitaa kaivata huomiota”, Oskari naurahti, pussasi Attea vielä kerran poskelle ja siirtyi sitten rapsuttamaan Korpun korvantaustaa. ”Kiva pikku kisu.”

”Atte!” Korppu huudahti ja katsoi kauhuissaan Oskarin säteileviä kasvoja. ”Atte, auta! Se koskee minuun! Ja lässyttää! Käske sen lopettaa heti paikalla!”

”Korppu tykkää susta”, Atte sanoi ja auttoi Oskaria riisumaan kastuneen takin naulakkoon. ”Kiva, että jaksoit tulla tänne meitä katsomaan.”

Ihan parasta! En juurikaan koskaan katsonut Sabrinaa, mutta on mielikuva, että juuri tällaisiin tilanteisiin siinä päädyttäisiin. Kissat taitavat ajatella näin kaikista ihmisistä, jotka lässyttävät heille. XD Atte on upean passiivisaggressiivinen jättäessään huomiotta Korpun valituksen Oskarista. Ohh ja miten Atte yrittää supattaa salassa Korpulle ilman, että Oskari kuulee, ihan jostain slapstickistä ja ehdottomasti hyvällä tavalla.

”PUHU!” Korppu huudahti ja läimäytti tassunsa Aten otsalle (tällä kertaa kynnet kiltisti piilossa). ”TÄTÄ ON TUSKALLISTA KATSELLA!”

Ääää, en kestä! :'''D Tuntui välillä, että Korppu tietää, että hänen vastustelustaan ei ole mitään hyötyä, mutta ei tietenkään kissana voi tunnustaa, että haluaa, mikä on parasta ihmiselleen. Kun Korppu pohti lopuksi, miten aikoi keksiä muuta puuhaa siksi aikaa, kun Oskari antaa Atelle sitä hyvää, erinomainen termi muuten , mietin vain heti, miten hankalaa tämmöiset hommat on, jos on läheisyydenkipeä lemmikki. Mutta ehkä muutosta ja hajua sietää, Korppuhan saa tässä kaksi uutta rapsutuskättä ja erinomaisia vieläpä!
Kiitos tästä hupailusta!

carrowfan, kiva kuulla, että tykkäsit pelaajista ja joukkueista, niitä oli hauskaa metsästää ympäri wikiä. ^^ Hermione osaa varmasti käyttää rahat oikein. Kiitos kommentistasi!

Sokru: Kiva kuulla, että myös susta tää rooli sopi Jonathanille! En mä ehkä ihan metsään oo sitten mennyt vajavaisen fandomtietämykseni kanssa Toki onhan nää alkanut tulla tutummiksi jo ficcienkin myötä, muutama stonathan on ao3:n puolella tullut kulutettua....... Se on kyllä vähän semmoinen surkimus, mutta kuitenkin samalla varsinkin perhettään kohtaan hyvinkin epäitsekäs. I love him ;;; Kiva että viihdyit ja kiitos ihanasta kommentista <3

Linne: Tässä fandomissa tuntuu olevan enemmänkin näitä traumabondaajia, joten miksi ei sitten myös Jonathan ja Steve Enemies to lovers on myös ehkä tropeista parhaimpia ja tää shippi istuu siihen kyllä kuin nyrkki silmään -- ehkä sen takia tunsinkin tähän vetoa alusta asti (tuttuni koitti vahvasti pohjustaa mulle jo ykköskaudelta alkaen harringrovea, mutta mä löysin oman enemies to loversini heti). Kiitos sullekin kommentista <3

Ygritte: Yksi syy miksi tätä shippiä rakastan on juurikin se, ettei näiden yhteiselo varsinkaan aluksi ole ollut mitään helppoa eikä yhteenotoilta taatusti vältytty Joku sanoi joskus fiksusti, että Steve ja Tony tavallaan haluavat saman lopputuloksen, mutta täysin eri tavoin ja keinoin, mikä aiheuttaa heidän välilleen kitkaa. Toisaalta parhaissa shipeissä just nimenomaan pitää olla kitkaa! Kipinöitä! Sähköä! Jännitettä! Kaikkia näitä Mun mielestä Steveä oli alkuun hankala kirjoittaa, mutta opin pikku hiljaa tuntemaan häntä paremmin, eikä se sitten enää tuntunutkaan niin mahdottomalta -- tietysti mua auttoi sekin, että saan ihailla Tonya jonkun muun silmien kautta (ja sehän onnistuu). Kiva kun tykkäsit tän tunnelmasta, sun kommentin perusteella tästä välittyy just sellanen fiilis, kuin alun perin oli tarkoituskin :3 Näitä sun kommentteja oli aivan ihana lukea, iso iso kiitos niistä <3

Ygritte: Mua naurattaa joka kerta, kun tähän tekstiin tulee kommentti, kun tää on vaan niin lol Tää oli tosiaan aivan huumorilla kirjoitettua pölhöilyä, mutta tästä tulikin yllättävän suosittu. Edward/Bella on tälleen vuosikausia myöhemmin mietittynä jotenkin tosi bleh ja meh, vaikka se sillon teininä luettuna olikin cool. Edward/Jacob on nyt vaan kaikin tavoin paljon herkullisempaa -- näiden kahden välillä on kuitenkin kipinää ja legendaarista enemies to lovers -vibaa

Jatkoa ei ees oo täysin turhaa ehdotella, koska believe it or not, niin aina säännöllisin väliajoin palaan tätä miettimään ja jatkon kirjoittaminen kutkuttelee, mutta... Ideoita on paljon, aikaa ja jaksuja ei niinkään Kiitos että tartuit tähän, sain taas hyvät naurut ♥

carrow: Kiitos kommentista :3 Tuossa Ygrittelle totesinkin, että jatko aina välillä mielessä kuumottelee, mutta en vieläkään uskalla lupailla mitään. Kenties jonain päivänä ja mahdollisesti korkeammalla ikärajalla...