Minä olin tyyppi, joka katsoi kauhuleffoja liian nuorena ja aika paljonkin, vaikka niistä jäi pitkäaikaista harmia. Meni aika kauan ennen kuin viisastuin, enkä enää katsonut. Maku ei varsinaisesti muuttunut, mutta järki rupesi juoksemaan. Musta itseasiassa tuntuu, että makuni on jämähtänyt sinne 2010 vuoden puolin ja toisin (Avatar, Inception, Elämäni seinäruusuna, Unelmien pelikirja, Nälkäpelit, Nolanin Batmanit, Sweeney Todd, Ridley Scottin Robin Hood, Footloose, Transformers, ensimmäinen Avengers ja niiden aikojen Marvelit...joitain mainitakseni...), eikä enää kiinnosta kuin katsoa uudestaan vanhoja lemppareita tai sillon 2010-luvulla katsomatta jääneitä, ettei uudet herätä juuri suurtakaan kiinnostusta... elleivät sitten ole animea. Toki tykkään myös vielä vanhemmista elokuvista, että en tiedä, enkö jotenni osaa ottautua enää elokuviin, vai mikä hiertää. Ei sillä, että katsoisin elokuvia nykyisin juurikaan... mutta... Uusia (jos ei lasketa animea!) olen katsonut Toven (2020) ja Barbien (2023), jotka tähän hätään edes muistan. Siis K-pop Demon Huntersin (2025) lisäksi, jota sekoilin pari viestiä aiemmin! Se lienee uusin katsottu? Ja katsoinhan minä sen Rohirrimin sodan (2024) ihan elokuvateatterissa! Mutta nyt, jos menen Finnkinon sivulle, aika vähän taitaa olla kiinnostavia edes tarjolla...

Jännä, että zombeille tuli loppu, mutta onneksi on paljon muitakin elokuvia rosegold!

Olen tässä itse asiassa lukemassa kirjaa "This is not a test", mutta tulin nyt tänne topiciin, kun ajatukseni liittyy enemmän elokuviin. Joskus parikymppisenä rakastin zombie apocalypse-tarinoita tyyliin 28 päivää myöhemmin. Nykyään olen jotenkin liian herkkä niistä nauttimaan  En oikein tiedä mikä tuossa on. Pidän kyllä edelleen tummemmista teemoista, kauhusta ja jännäreistä, mutta zombiehommat menee yli.

Onko joku muu huomannut elokuvamakunsa muuttuneen jollain lailla iän myötä?

Mielettömän aurinkoinen helmikuun aamupäivä on varmasti oikein hyvä hetki hypätä jouluisiin tunnelmiin. Olen nyt alkuvuodesta vihdoin ryhtynyt kuuntelemaan Scherlock & Co.:ta, mutta tähän joulujaksoon asti en ole vielä päässyt. Mutta oon siis tykännyt kyllä! Alkuun en meinannut päästä yli siitä, miten hämmentävän martinfreemanmaiselta Johnin esittäjän ääni kuulostaa. Mitääää! Vaikka tämä John onkin varsin omanlaisensa, kuten myös tämä Sherlock, silti he vähän limittyvät BBC-version kanssa.

No niin, nyt sitten tähän ficciin! Olipas jotenkin suloinen tunnelma. Hanhen peräsuoli herätti hilpeyttä, miten näillä aina tuntuukin olevan jotenkin vähän, ööö, ei niin kovin eleganttia tämä heidän rikostenselvittelynsä. Tykkäsin myös siitä, miten Sherlock toisaalta seurasi Johnin esimerkkiä ja omaksui esimerkiksi tavan kehua lahjaa, mutta oli kuitenkin tässä pusuasiassa aloitteellinen. Sydäntä lämmitti myös erityisesti Johnin kutsuminen Johniksi, koska tämä hieman surettaa itse kuunnelmassa. Mutta jospa se John kuultaisiin sielläkin lopulta!

Rouva Hudson eli Mariana on kuunnelmassa hänkin tosi mainio tyyppi, ja nauratti tuo keskustelu siitä, että miksi sitä nyt oikein pitäisi kutsua. Juu ehkä ei rouva Scherlockiksi :'D Erinomaista, että korvaava lahja löytyi Marianan sängystä ja että katumuusikkokin (jonka kajautukset naurattivat joka kerta) lopulta hiljeni.

Löydät näiden kahden välille aina niin toimivan dynamiikan dialogiin, kaikissa eri todellisuuksissa! Ihanasti toimivat myös tällaisina vähän sanavalmiimpina ja suorasukaisempina tyyppeinä. Kiitos tästä ja siitä, että otit tämän joulukalenterista talteen meidän hieman myöhässä olevien lukijoiden iloksi. <3

sugared: paljon kiitoksia ihanasta kommentistasi! 🥰 Toivon että tämä helmikuinen toisi jonkinlaista kivaa tunnelmaa ankeuden sijasta. ❤️

---

3. Helmikuussa saaristossa

Rantakivikon kohdalla jää hieman pintarätisee, mutta muuten se vielä kantaa vaikka hevoskärryllisen ja saaristolaisjääkävelytapahtuman verran.

Helmikuu on talven kuolo, mutta ei luonto koskaan todella oikeasti kuole. Aikansa tultua se herää ja syntyy uudelleen muuttolintujen paluuna, silmuina ja versoina. Eikä se katso kelloa, vaan aika katsoo luontoa.

Toivon että liian kiireiset pajunkissat tarkenevat vielä viimeiset lumet ennen lopullista sulaa.

Kiillotin ja hioin laiturin nokalta eilen jään peilikirkkaaksi repaleisesta kuurasta ja sangollinen vettä sai jäätyä itsetehdyksi luistinradaksi tähtirikkaan yön aikana. Retkiluistinterien narina ja naurusi tuo mieleen ystävänpäivän rusettiluistelun ja kaikki talven yhdessä koetut riemut.

Aurinko paistaa päivä päivältä kirkkaammin ja pidempään saaden jään ja kinokset kimaltelemaan luonnon luomin hopeakonfettein. Vaahdotettu soijakaakao lämmittää ruumista ja mieltä.

Ei ole hätää.

Kaikki on hyvin.

Nimi: Kiihkeä kilpailu
Ikäraja: K-11
Genre: Romance, Fluffy, Drama
Paritus: Harry Potter/Draco Malfoy
Vastuuvapaus: J.K Rowling omistaa Harry Potterista tutut hahmot sekä Harry Potterin maailman ja jo ficin nimestä voi päätellä että siihen on otettu vaikutteita suuresti Rachel Reidin kirjasta Heated Rivarly 
Summary: Tylypahkan viimeinen vuosi on Harry Potterin viimeinen mahdollisuus Rohkelikon huispausjoukkueen kapteenina voittaa huispauspokaali. Luihuisen joukkueen kapteeniksi valittu Draco Malfoy aikoo kuitenkin tehdä samoin. Siitä seuraa kiihkeä kilpailu, jonka kiihkeys ylettyy muuallekin kuin pokaalista kilpailemiseen.

1, Rohkelikko vastaan Puuskupuh

”Ota keksi Potter.”

Harry otti keksin pienestä peltirasiasta, joka oli Minerva McGarmiwan työpöydällä.

”Olenko vaikeuksissa?”

”Riippuen siitä oletteko valmistautuneet Potter?” McGarmiwa kysyi ja Harry nyökkäsi. Rohkelikon ensimmäinen huispausottelu oli Puuskupuhia vastaan ja se pelattaisiin tulevana viikonloppuna. Harry oli aloittanut harjoitukset Rohkelikon joukkueelle hyvissä ajoin. Vaikka se olikin herättänyt protestointia hän oli vakuuttanut muut aikaisen valmistautumisen tarpeellisuudesta. Toisin kuin muut tuvat ja osa Rohkelikoistakin, Harry ei aliarvioinut Puuskupuhia. Hän tiesi Puuskupuhilla olevan hyviä pelaajia jotka varmasti jatkaisivat joukkueessa tänäkin vuonna.

McGarmiwa nyökkäsi hyväksyvästi. Ennenkuin Harry sulki oven perässään hän kuuli Ronin äänen:

”Mitä McGarmiwa halusi?”

”Tietää olemmeko valmistautuneet launtain otteluun.” Harry vastasi ja kääntyi Ronin perään kohti Rohkelikkotornia.

”Tiesitkö että Malfoy on nykyään Luihuisen huispausjoukkueen kapteeni?” Ron kysyi.

Ei, Harry ei ollut tiennyt että Draco Malfoy oli nykyään Luihuisen huispausjoukkueen kapteeni. Eikä hän voinut varsinaisesti sanoa ilahtuneensa tästä tiedosta.

”Miksi ihmeessä?” Harry kuulosti yllättyneeltä. Ei tosin siksi että Malfoy olisi huono pelaaja. Päinvastoin Harryä inhotti myöntää että Malfoy oli vähintäänkin kelvollinen. Mutta Malfoy ei voinut olla suosittu vaihtoehto Luihuisen joukkueen kapteeniksi. Ei sen jälkeen mitä oli tapahtunut kuudentena lukuvuotena Tylypahkassa.

”Miksiköhän? Eiköhän isi Malfoy hanki jälleen koko joukkueelle uudet luudat.” Ron mutisi sarkastisesti.

Harry ei voinut olla ajattelematta sitä koko päivänä. Hän oli valmistautunut siihen etteivät ottelut Luihuisen kanssa tulisi sujumaan ongelmitta. Mutta vielä Draco Malfoyn ollessa joukkueen kapteeni.

”Harry? Kuunteletko edes?” Hermione pudisti päätään turhautuneesti.

”Niin?” Harry katsoi Hermionea joka pyöräytti silmiään.

”Oletko tulossa myöhemmin kirjastoon? Ginnykin on tulossa.” Hermione toisti kysymyksensä.

Ginnykin oli tulossa. Sen jälkeen kun hän oli suudellut Ginnyä Rohkelikon oleskeluhuoneessa kaikkien edessä mutta joutunut jättämään Ginnyn lähtiessään etsimään hirnyrkkejä, Harry ei enää ollut täysin varma mitä tapahtuisi seuraavaksi. Ginny ei ollut tehnyt aloitetta eikä sen paremmin Harrykään. Oletettavasti Ginny ei halunnut painostaa kaiken tapahtuneen jälkeen mutta Harry ei tiennyt kannattiko hänen puhua Ginnyn kanssa vai ei.

”Etkö vieläkään ole puhunut hänelle?” Hermione huokaisi. Hermione oli patistanut Harryä puhumaan Ginnylle.

”Anna heidän olla se on heidän asiansa.” Ron oli todennut kun Hermione oli jälleen kerran läksyttänyt Harryä siitä kun hän ei vieläkään ollut puhunut Ginnyn kanssa. Hermione oli yrittänyt protestoida mutta Ron oli laittanut kätensä Hermionen ympärille ja suudellut häntä. Vaikkakin Harry ei kyennyt kuin naurahtamaan kiusallisesti hän oli onnellinen että viimein Ron ja Hermione olivat yhdessä.

”Eivät ole. Puhun Ginnyn kanssa.” Harry vakuutti. 

Ennen tulevaa huispausottelua Harry lähestyi Ginnyä kentän laidalla.

”Ginny-” Harry aloitti mutta Ginny hymyili.

”Voimme puhua myöhemmin. Keskitytään nyt vain siihen että voitamme.” Ginny sanoi ennenkuin seurasi muuta joukkuetta Matami Huiskin luo.

Kun ottelu alkoi Rohkelikon jahtaajat saivat kaadon nopeasti ja Ginny lähestyi Puuskupuhin pitäjää. Harry oli keskittynyt tähyilemään sieppiä sekä Puuskupuhin etsijää. Hänen katseensa eksyi katsomoon missä Hermione istui muiden Rohkelikkojen kanssa. Rohkelikkojen vieressä olivat Puuskupuhit ja kauempana Korpinkynnet. Myös Luihuiset olivat tulleet katsomaan ottelua. Osa Luihuisista haukotteli ja näytti tylsistyneeltä. Mutta ei Draco Malfoy. Malfoy seurasi intensiivisesti katseellaan vuoroin Ginnyä, vuoroin Puuskupuhin jahtaajia kunnes yhtäkkiä hän kääntyi katsomaan suoraan Harryyn. Hetken ajan he katsoivat toisiaan kunnes Harry käänsi katseensa  huomaten siepin lentävän lähellä.

Ottelu päättyi Rohkelikon voittoon. Kun Harry käveli kentältä Ron taputti häntä selkään.

”En tiedä mitä tekisimme ilman sinua.” Ron ylisti.

”Mennään.” Harry nauroi kunnes kuuli äänen heidän takaansa:

”Et ollut täysin toivoton tänään Potter.”

Se oli Draco Malfoy.