Oon kirjoitellut tänne viimeksi kolmisen vuotta sitten siitä, miten mua jännitti/jännittää puhua musiikista ja että haluaisin työstää sitä ja opetella puhumaan musiikista. Ja siis oikeastaan oon edennyt tässä yllättävän hyvin!

Yks aika iso käännekohta oli, kun vuosi sitten rohkenin tekee sellaisen blend-listan Sokerisiiven kanssa, että se yhdistää molempien kuuntelemista biiseistä yhteisen listan. Eka en meinannut suostua tähän ehdotukseen, mutta suostuin kuitenki lopulta. Ja alkuun mietin sitä ihan hirveästi, että siellä listalla näkyy toiselle ihmiselle kaikki mitä oon kuunnellut ja kääk. Mutta lopulta se oli aika korjaava kokemus. En itse kauhean usein katsele tai kuuntele sitä listaa nykyään, mutta sillä kuitenkin on ollut tosi parantava vaikutus, et kun oon tiennyt, että mun musiikinkuuntelu näkyy siellä toiselle ihmiselle, enkä oo yhtäkään negatiivista kommenttia saanut, eikä me olla oikeastaan siitä aikoihin puhuttu edes. En tiedä yhtään minkä verran hän on sitä meidän yhteistä listaa kuunnellut, mut kuitenkin se tieto, että se mun musiikkidata on jollain toisella ihmisellä näkyvissä, on tuonut alkupaniikin jälkeen yllättävän paljon itsevarmuutta musiikista puhumiseen!

Kohtahan se alkaa olemaan jo Spotify Wrappedin aika! Edellä mainitun toverin kanssa ollaan jo monena syksynä kuumeisesti odoteltu ja spekuloitu ja laskettu päiviä Wrappediin Se on ollut ihan hauska vuosittainen yhteissekoosi.

Viime vuonnahan suosikkiartistini oli Ed Sheeran koska nykäisin jonku ihan hullun hyperfiksaation siihen ja kuuntelin sen musiikkia koko kesän ja syksyn. Ja siis Ed Sheeranilla on tällä hetkellä semmoinen 80 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa, ja mä olin viime vuonna kuuntelijoiden Wrappedissa 0,001%:ssa XD Olin Sheeranin kuuntelijoissa sijalla 1823. Voin sanoo et hulluus oli tosi tarina. Tänä vuonna ei oo jostain syystä niin paljoo sit jaksanut kuunnella kyseistä artistia. Toki sitäkin, mutta huomattavasti vähemmän.

Oon ylipäätään kuunnellut paljon vähemmän musiikkia tänä vuonna. Ja melkein aina kun kuuntelen jotain, niin kuuntelen mun Sekametelisoppa-soittolistaa, joka on nimensä mukainen! Siellä on.. kaikkea. Luulen et mä voisin tällä listalla läpäistä jonkun "kuunteletko oikeesti kaikkea laidasta laitaan" -testin Siis kun listalta löytyy mm. seuraavia esittäjiä:
⋆ Stam1na
⋆ Ed Sheeran
⋆ Infected Mushroom
⋆ Thirty Seconds To Mars
⋆ Mamba
⋆ Käärijä
⋆ Smurffit

Ja paljon muutakin, mut tässä ehkä tunnetuimpia esittäjiä. Tästä tämmöinen itsensä paljastus tähän väliin! Lista on ihan mun näköinen, etenkin biisivalintojen puolesta, ja musta ois ihanaa laittaa joitain mun läheisiä kuunteleen tota listaa

15 (Ficlet300 106 lokakuu, 315 sanaa)


Heidän perheessään on tapana tottua kaikkeen ikävään, koska mitä vaihtoehtoakaan heillä on ikinä ollut. Niin siinä käy tälläkin kerralla – isä voi olla äkäinen ja äiti surullinen siitä, että Vilho on niin kaukana kotoa, mutta kun kerran on selvää, ettei asialle mitään mahda, ei siitä ole myöskään mitään mieltä valittaa, kun ei se kerran mitään auta. Ja ajan myötä kaikki hyväksyvät asioiden olevan sillä tolalla kuin ovat.

Tietenkään se ei tarkoita, että isä varsinkaan olisi siitä iloinen. Hänen kohdallaan pientä mutinaa ei kuitenkaan koskaan ole laskettu kunnolliseksi valittamiseksi, eikä niin tehdä nytkään. Siitä hän sentään on mielissään, että Vilho pääsee syksyllä lomalle sieltä, mutta silloinkin hän on tavallista harvasanaisempi ja puhuu lähinnä murahdellen, vaikka Vilho on häntäkin hiljaisempi eikä ota armeijaa edes puheeksi, ellei joku muu sitä ensin tee. Hän on muiden seurassa niin ilmeetön, ettei sitä kunnolla huomaakaan ennen kuin kauppareissulla, kun hymy pehmentää hänen silmäkulmiaan Kaarinan kysyessä, millaista siellä kaukana nyt sitten on.

”Tykkääkkö sinä olla siellä?”

Vilho miettii hetken. Hän vilkaisee koivuihin vielä takertuneita keltaisia ja niiden juurille ja ojiin ja tienvieriin maatuneita ruskeita lehtiä. Ruska on haipunut jo pari viikkoa sitten ja jättänyt lokakuun nimensä veroiseksi.

”No en minä siittä äkseeraamisesta vieläkään perusta”, hän lopulta sanoo. ”Mutta kyllä minä kai muuton. Minä olen sielä joukkueenjohtajana. Mukavia poikia.” Hetken Vilhon kasvoilla värähtää jokin tunne, jota Kaarina ei osaa nimetä. ”Ympäri Suomee kotosin. Korva tarkkana joutuu oleen joittenkin kanssa että niitä ymmärtää.”

Kaarinaa naurattaa, ja Vilhon hymy löytää jo melkein huulille.

”Mitenkä ne sitten puhuu ettei niitä ymmärrä?”

”En minä ole hyvä matkiin”, Vilho sanoo. ”Se Hietanenkin puhuu niin vilkkaan ettei siinä mun kieleni pysy ollenkan mukana.”

He saapuvat kylään. Kaupan luona kansakoulunopettaja tervehtii Vilhoa puristaen riuskasti tämän kättä ja jää puhelemaan hänen kanssaan, kun Kaarina menee kokoamaan kauppatavarat ja noutamaan postin. Ulos palatessaan hän vilkaisee Vilhoa, jolle opettaja yhä jutustelee kuin vanhalle toverille.

Hänen kasvonsa ovat yhtä ilmeettömät kuin kotona isän mutinaa kuunnellessa.

Jee onpa kiva saada jatkoa tälle! Charlien koti kuulostaa luku luvulta kodikkaammalta. Vaikka Draco onkin hyvin erilaisesta kartanomaalaismaisemasta kotoisin, uskon vakaasti, että tällainen maanläheisempi maalaismaisema voi tehdä hänelle vaihteeksi hyvää.

"No, olet nyt täällä. Olen Charlie. Tervetuloa Romaniaan", Weasley esittäytyi ja naurahti.

Charlien reaktio Dracon paikalle pöllähtämiseen pisti itsenikin hymyilemään, ja on jotenkin tosi charliemaista toivottaa jopa yllättäen paikalle pamahtava Malfoy iloisesti tervetulleeksi. Tykkään kovasti tällaisesta rennosta ja rauhallisesta Charliesta, joka vähät välittää Weasleyiden ja Malfoyiden välisistä kaunoista.

Kiitos luvusta!

valokki ja Eveliina L., kiva että olette tämän tarinan matkassa! Yritän nyt saada (toki saa nähdä, kuinka onnistuu) tämän maaliinsa vielä tämän vuoden puolella eli laittaa useammin lukuja (ja kirjoittaakin eteenpäin) vähän vinhempaa vauhtia. Kiva, että Ronin kirjeet olivat mieleenne, kun kumpikin mainihti ne. Malfoy/Weasley -parit ovat kyllä jännittäviä, vaikka mulleki tämä on ensimmäinen kerta shipata Dracoa Charlielle (aiemmin Dracon sydän on mennyt Ronille)!


Draco tunnisti hökkeleistä yhden asuinrakennuksen. Rakennuksia oli aitantapainen ja Draco epäili, että kaksi muuta olivat lampola ja kanala. Pihassa oli myös vaja, jonka edustalla seinää vasten nojasi luuta. Draco epäili sen olevan Nimbus 2000, mutta ei mennyt katsomaan lähempää. Hänen pitäisi olla nyt Top Withensin huispausstadionilla. Päärakennus, ei sekään ollut kummoinen, seisoi kuitenkin kutsuvana Dracon edessä. Luuta kieli siitä, että talossa asui velhoja ja se olisi Dracon keino päästä pois täältä, missä sitten ikinä olikaan.

Vaikka päärakennus kutsuikin Dracoa kiirehtimään, ei Draco ollut valmis koputtamaan oveen. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut, sillä ovi aukesi ja ulos astui häntä muutaman vuoden vanhempi mies. Tällä oli leiskuvan punainen tukka, pisamia ja tämä oli selkeästi viihtynyt paljon ulkona ja tehnyt fyysistä työtä. Oli vain yksi velhosuku, jolla oli tuollaiset hiukset.

"Weasley?" Draco kysyi epäuskoisena.

"Malfoy." Se ei ollut kysymys.

Draco tiesi, että hänet oli tunnistettu samantien, eikä hän osannut vastata tervehdykseen.

"Mitä teet täällä?" Weasley kysyi. Tämä vaikutti varautuneelta, mutta ei pahantahtoiselta.

"Eksyin. Porttiavain kai hajosi", Draco sai sanotuksi.

"Minne oikein olit menossa?" Weasley näytti nyt jo hieman huvittuneelta.

"Top Withensin huispaussadionille." Dracosta alkoi tuntua, että hän oli hyvin hyvin kaukana kotoa.

"No, olet nyt täällä. Olen Charlie. Tervetuloa Romaniaan", Weasley esittäytyi ja naurahti.

Luku 4 – ”Mitä hän haluaa?”

Illan tullen Cantin ei ollut päässyt pohdinnassaan puusta pitkään. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat epätyydyttäviltä. Lopulta hän oli tehnyt päätöksen puhua Arramehin kanssa asiasta. Hänen vaimonsa ansaitsi tietää, mitä oli tapahtunut.

Tulisijassa paloi matala tuli ja Arrameh istui sen ääressä korjaamassa Cardonin paitaa, jonka hiha oli ratkennut saumasta, kun Cantin astui sisään. Työskentely oli tarkkaa ja Cantin jäi hetkeksi katsomaan sitä kynnykseltä ennen kuin sulki oven perässään.

Arrameh kohotti katseensa työstään. Naisen kasvot olivat päällisin puolin seesteiset, mutta hänen asennossaan oli yhä se tietty varautuneisuus, joka oli muovautunut heidän välilleen vuosien kuluessa. Hän oli edellisenä päivänä lounaalla kohdannut vaimonsa ja avannut suunnittelemansa keskustelun. Se oli raottanut ovea heidän välillään ja luonut pohjaa uudenlaiselle läheisyydelle, mutta vuosia kestänyt tapa vaieta ja varoa ei pyyhkiytynyt pois niin vain.

"'dor."

"Onko sinulla hetki aikaa, 'ca?" Cantin kysyi istuutuen toiseen nojatuoliin naista vastapäätä.

"Tietenkin."

Arrameh laski ompelutyönsä syliinsä. Vielä pari päivää sitten Cantin olisi pitänyt sitä riittävänä merkkinä siitä, että keskustelu saattoi alkaa. Nyt hän huomasi odottavansa jotakin enemmän, vaikka ei itsekään oikein tiennyt mitä.

"Haluan puhua kanssasi eräästä asiasta."

Naisen varovainen katse tutki Cantinin kasvoja.

"En sano tätä vaatiakseni sinulta mitään tai pahoittaakseni mieltäsi. Asia kuitenkin koskettaa myös sinua minun kauttani, joten mielestäni ansaitset tietää, mitä on tapahtunut."

Arrameh nyökkäsi hitaasti. Hän oli selvästi varovainen ilmeissään.

"Eräs linnan tytöistä on raskaana", Cantin sanoi katsoen vaimoaan suoraan silmiin. "Lapsi on suurella todennäköisyydellä minun. Sain tietää siitä vasta tänään."

Cantin kertoi palvelijoiden aulassa käydystä keskustelusta; orjien puheista, nuoren tytön itsemurhasta ja lopulta vaaleahiuksisesta tytöstä, joka mahdollisesti odotti hänen lastansa. Arrameh kuunteli ääneti. Hän oli verhonnut kasvonsa ilmeettömyyden naamioon, eikä Cantin pystynyt tulkitsemaan, mitä mieltä nainen todellisuudessa oli.

"Ymmärrän, 'dor", Arrameh sanoi tasaisella, miltei mekaanisella äänellä. "Teet tietenkin niin kuin parhaaksi näet."

Cantin oli jo nyökkäämässä, kun hänen katseensa osui naisen käsiin. Ne puristivat tämän sylissä olevaa kangasta niin tiukasti, että sormien nivelet olivat vaalenneet. Hän katsoi vaimoaan tarkemmin. Vaikka Arrameh katsoi häneen suoraan, naisen hengitys oli pinnallista ja ryhtinsä normaalia jäykempi.
Aiemmin Cantin oli pitänyt vaimonsa vetäytymistä syytöksenä tai mykkänä kapinana ja ärsyyntynyt siitä välittömästi. Edellisenä päivänä käydyn keskustelun jälkeen hän näki sen ensimmäistä kertaa vihdoin toisin. Ja hän tunsi olonsa täysin avuttomaksi vaimonsa pelon edessä, sillä hän ei osannut lohduttaa, eikä tiennyt, mitä sanoja sellaisessa tilanteessa käytettiin.

"'ca, haluan kuulla, mitä sinä oikeasti ajattelet", Cantin sanoi lähes anovalla äänellä.

Miten usein Arrameh oli jättänyt sanomatta asioita hänelle pelosta johtuen? Cantin tiedosti hyvin sen, ettei ollut mies helpoimmasta päästä. Katkerasti hän mietti siinä hetkessä, että oliko hänellä elämässään lopulta ketään, joka uskalsi sanoa hänelle, mitä oikeasti ajatteli. Eerika ei koskaan säästellyt sanojaan, mutta hänen kälynsäkin palaisi pian taas kotimaahansa Thallaan.

"En minä halua asettua sinua vastaan, 'dor", Arrameh vastasi lähes samanlaisella äänensävyllä.

"Lupaan, etten ota sanojasi niin, 'ca. Haluan tietää, mitä ajattelet. Ei sinun tarvitse teeskennellä, ettei tämä sotku tunnu missään. Minun tekoni sysäävät niin suuren painon sinun harteillesi."

Arrameh tuijotti hetken paitaa sylissään ja hieraisi sitten vatsansa kaarta kuin huomaamattaan.

"Ymmärrän, miksi teit, mitä teit niille tytöille. Meistä olisi kumpi tahansa voinut ottaa avioliittoamme varjostavat asiat puheeksi jo vuosia sitten. Syy ei ole yksin kummankaan. Ja en kiellä, etteikö tekosi olisi satuttanut minua. En kuitenkaan tiedä, mikä olisi sopiva rangaistus ja ketä tässä oikeastaan pitäisi rangaista. Ehkä sen tytön suhteen tarvitsemme jotain aivan muuta."

"Kiitos, että puhut minulle, 'ca."

Cantinin sylissä lepäävä käsi liikahti hieman kuin hän aikoisi koskettaa Arramehia, mutta pysähtyi viemättä liikettä loppuun asti.

"Tämä on kaikin puolin vaikea tilanne", hän vain jatkoi. "Jos jätän tytön entiseen asemaansa, se on väärin häntä ja lasta kohtaan. Mutta jos siirrän hänet muualle tai järjestän hänelle erivapauksia täällä linnassa, siitä syntyy puheita ja sekaannusta. En tiedä, mikä tässä olisi oikea ratkaisu."

Huoneessa vallitsi pitkään hiljaisuus, jossa kuului vain tulisijan vaimea rasahtelu. Arrameh hengitti useamman kerran syvään, kunnes hänen hartioidensa kireys alkoi hieman antaa periksi. Hän katsoi Cantinia epävarmana, edelleen annostellen sanojaan varovasti.

"Mitä tyttö itse toivoo, 'dor?" hän kysyi lopulta katsoen miestään suoraan silmiin.

Cantin pysähtyi ja kurtisti kulmiaan.

"Mitä tarkoitat?"

"Olet pohtinut sitä, mitä sinun pitäisi tehdä ja miten linna reagoi", Arrameh totesi rauhallisesti, vaikkakin äänessä oli yhä hienoinen varautuneisuus. "Mutta mitä se tyttö itse haluaisi tapahtuvan?"

Kysymys oli niin odottamaton, että Cantin jäi hetkeksi vain sanattomana tuijottamaan vaimoaan. Hän oli miettinyt ongelmaa ja etsinyt ratkaisua siihen vain omasta näkökulmastaan käsin.

"Minä... en ole kysynyt häneltä", Cantin joutui tunnustamaan ja tunsi olonsa typeräksi. "Oletin vain, että minun täytyy päättää hänen puolestaan."

"Ehkä sinä voisit kysyä", Arrameh sanoi ja nosti ompeluksensa uudelleen käteensä.

Cantin nyökkäsi hitaasti ja nousi tuoliltaan. Ajatus oli yksinkertainen, mutta se muutti koko tilanteen asettelun. Hän katsoi vaimoaan vielä hetken ennen kuin kohotti kätensä. Hetken emmittyään hän sai laskettua kätensä pehmeästi tämän poskelle.

"Minä kysyn häneltä", Cantin sanoi nyökäten. "Kiitos, 'ca."

*

Arramehin kehotus kysyä tytöltä itseltään oli pyörinyt Cantinin mielessä jo useamman päivän. Hän oli ottanut asian puheeksi myös Eerikan kanssa, joka ei ymmärtänyt lainkaan, mikä ongelma tytöltä kysymisessä oli. Lisäksi Eerika oli vaatinut Cantinia määräämään tytön työskentelemään huoneistoonsa kuultuaan tämän raskaudesta. Cantin hieroi nenänvarttaan tuskastuneena kälynsä asenteeseen.

Sitten olivat hänen avustajansa ja kaksi neuvoston jäsentä, joille hän oli yksityisesti maininnut asiasta. He kaikki olivat sitä mieltä, että ainoa oikea ratkaisu olisi myydä tyttö eteenpäin ja päästä näin ongelmasta eroon.

”Huomaan, ettet ole innoissasi ajatuksesta myydä tyttö eteenpäin, ’dor”, hänen avustajansa oli todennut. ”Ehkä kaikkein yksinkertaisin ratkaisu olisi vain tappaa hänet. Näin lapsikaan ei voisi aiheuttaa ongelmia. Mitä mieltä olet?”

Hän oli ehdottomasti kieltäytynyt tappamasta tyttöä, mutta pois myyminenkin olisi tuntunut tytön rankaisemiselta jostain, mistä tämä ei ollut vastuussa. Toisaalta Cantin ei tiennyt, ehkä tyttö haluaisikin pois linnasta ja hänen ulottuviltaan. Se selviäisi vain kysymällä. Hän ei vain olisi halunnut myöntää orjalle, ettei osannut tehdä päätöstä.

Vastahakoisesti Cantin oli lopulta myöntänyt, että tarvitsi lisää tietoa päätöksensä perusteeksi. Koskaan aiemmin sellaisen hankkiminen ei ollut tuntunut niin nöyryyttävältä. Yleensä asia oli aivan päinvastoin.

Cantin oli kutsunut tytön luokseen ja tämä seisoi nyt ruskeassa orjanmekossaan hänen työpöytänsä edessä ja tuijotti varpaitaan ääneti. Hän puri leukojaan yhteen tarkastellessaan alistuvaa naista edessään.

"Olen pohtinut tilannettasi, kuten lupasin, 'ald", hän sanoi värittömällä äänellä.

Tyttö nyökkäsi tuskin havaittavasti.

"Seuraavaksi haluan kuulla, mitä sinä haluaisit, että tapahtuu tai mitä tilanteelle pitäisi mielestäsi tehdä."

Cantinin sanat tulivat ulos viralliseen sävyyn aivan kuin olisi täysin normaalia kysellä orjien mielipiteitä mihinkään asiaan. Tytön suu aukesi ja hän vilkaisi velhoa edessään täysin yllätettynä. Saman tien katse oli kuitenkin takaisin lattiassa.

"Cantindor viisaudessaan päättää, kuten parhaaksi näkee", hän kuiskasi pienellä äänellä.

"Tottakai minä päätän, 'ald", Cantin ärähti ehtimättä hillitä itseään. "Teen päätökseni, kun olen kuullut ensin sinun toiveesi."

"Ei orjalla kuulu olla omia toiveita, 'dor."

Cantin puristi jälleen kerran nenänvarttaan pitääkseen turhautumisensa aisoissa. Miten hän vihasikaan tällaista vastausten lypsämistä orjilta! Onneksi hänen ei juuri tarvinnut olla heidän kanssaan suorassa kanssakäymisessä. Hän ei malttanut odottaa sitä päivää, kun tytön asia olisi vihdoin pois päiväjärjestyksestä.

"Vastaa kysymykseeni, 'ald!" hän sanoi matalalla äänellä yrittäen hillitä itseään.

Hiljaisuus kesti pitkään. Sitten Cantin huomasi tytön tärisevän ja ilmeisesti itkevän. Oliko hän todella niin pelottava omistaja?

"Minä haluan vain kuulla, mitä sinä toivoisit tapahtuvan, jos saisit päättää", hän sanoi pyrkien pehmentämään ääntään aavistuksen.

Millä ihmeellä hän saisi tytöstä mitään irti? Pitäisikö hänen pyytää Eerika tai Arrameh paikalle? Ehkä tyttö avautuisi helpommin naiselle.

"Minä haluaisin pitää lapsen, 'dor", kuului silloin arka hento ääni.

Tyttö oli kohottanut hieman katsettaan niin, että se seikkaili jossain Cantinin olkapään seudulla. Mies saattoi viimein nähdä, miten kyyneleet virtasivat tytön silmistä.

Vastaus yllätti Cantinin. Hän oli itsekseen miettinyt, että tyttö tahtoisi todennäköisesti eroon lapsesta, joka muistuttaisi pelkällä olemassa olollaan siitä, mitä Cantin oli tehnyt.

"Miksi et saisi pitää vauvaa?"

"Minä olen syntynyt orjaksi, joten en saa omistaa mitään. En edes lastani. Hän on minun vain niin kauan kuin hän on vatsassani."

"Varmasti sinun silti annettaisiin hoitaa häntä, 'ald."

"Voisiko... Voisiko Cantindor määrätä, ettei vauvaa saa myydä pois?"

"Minne hänet myytäisiin?" Cantin kysyi kulmiaan kurtistaen.

Hän ei ollut totta puhuen koskaan miettinyt, mitä orjien lapsille tapahtui. Koska täytyihän heitä syntyä. Hän oli aina vain olettanut, että orjien lapset kasvoivat linnan alueella tiloissa, joissa hän ei juuri koskaan käynyt.

"Orjiksi syntyneiden lapset myydään yleensä laitokseen, jossa he kasvaessaan joutuvat tekemään työtä jo pienestä pitäen. Sellaisesta minäkin olen lähtöisin, 'dor."

Tytön ääni oli edelleen arka ja hiljainen, mutta Cantin arvosti, että tämä oli vihdoin uskaltautunut puhumaan selvästä pelostaan huolimatta. Tytön sanat tulivat kuitenkin yllätyksenä. Hän ei ollut ollut tietoinen sellaisista laitoksista. Vaikka ehkä käytäntö oli aivan ymmärrettävä. Orjien piti päästä takaisin töihinsä, joten ei voitu olettaa heidän pystyvän samaan aikaan huolehtimaan lapsista.

Cantin tajusi, ettei ollut koskaan joutunut pohtimaan orjiin liittyviä käytäntöjä kovin tarkasti. Hän oli koko elämänsä vain elänyt taloudessa, jossa joku muu omisti orjat ja teki päätökset heihin liittyen, ensin hänen vanhempansa ja sitten oppipoika-aikana aiempi velho Albi. Oltuaan vasta muutaman kuukauden velhona, hän ei ollut joutunut vielä millään tavalla tekemään heitä koskevia päätöksiä.

"Ymmärrän", hän vastasi pidättyvästi. "Olen nyt kuullut toiveesi. Katson, mitä voin tehdä. Voit poistua, 'ald."

"Kiitos, 'dor", tyttö sanoi hiljaa ja niiasi.

Sitten hän kiiruhti ulos huoneesta ja jätti Cantinin yksin ajatustensa kanssa. Oli tämäkin soppa! Tytön pyyntö kuulosti yksinkertaiselta, mutta Cantinin mieli syötti hänelle heti useamman ongelman. Laki ei sallinut orjien pitää omaisuutta. Siinä ei ollut poikkeuksia, kun kyseessä oli orjaksi syntynyt. Ja vaikka hän tekisikin asiassa poikkeuksen (hänellä olisi siihen kyllä valta), hän ei voinut olla varma, että lupausta kunnioitettaisiin muiden toimesta. Ja siitä voisi nousta myös odotus, että hän tekisi muitakin poikkeuksia. Laki oli laki syystä.

*

Cantin oli tehnyt lopulta päätöksensä keskusteltuaan vielä lisää lähimpiensä kanssa. Oli jo aikakin saada tytön tilanne selväksi lopullisesti. Nyt tämä seisoi hänen työpöytänsä edessä katse jälleen maahan luotuna täysin liikkumatta. Vatsan kaari ei ollut suuren suuri, mutta erottui orjan mekon alta laihasta kehosta selvästi. Olisiko lapsi todella hänen? Orjan omistajana se olisi ainakin hänen vastuullaan.

"Miten olet voinut, 'ald? Oletko jaksanut tehdä työsi?"

Tyttö vilkaisi häntä kulmiensa alta nopeasti.

"Voin hyvin, 'dor. Tietenkin teen kaikki työni", hän vastasi vaimealla äänellä.

Cantin huokaisi turhautuneena tytön välttelevälle vastaukselle, mutta totesi pakollisten kohteliaisuuksien olevan hoidettu ja siirtyi itse asiaan.

"Hyvä. Jatka töitäsi seuraavat kolme päivää, 'ald. Kolmantena päivänä kutsun sinut eteeni. Lähdet täältä. Voit halutessasi hyvästellä ystäväsi sitä ennen, jos sinulla on sellaisia."

Tyttö veti kiivaasti henkeä ja nosti järkyttyneen näköisenä katseensa mieheen edessään. Hetkeen hän ei sanonut mitään, tuijotti vain, ennen kuin laski taas katseensa muistaen asemansa.

"Kyllä, 'dor", hän vain mutisi hiljaa.

"Hyvä. Voit poistua, 'ald."