lotus, ihanaa, kun tulit kommentoimaan. James on ehdottomasti höppänä. Kiitos kommentistasi!

Odo, kolmannen sukupolven hahmoista kirjoittaminen on kyllä siunaus ja kirous. On vapaus ja sitten on vapaus. Mutta minusta James olisi se välittömämpi, eikä aina huomaa, mitä suustaan päästää. Hih, minäkin ajattelin noin, että Ron on kasvattanut kaikki lapsensa ja siskonlapsensa kannustamaan oikeaa joukkuetta. Voin sanoa, että aion tehdä niin oman veljenpoikani kohdalla, hän tulee tykkäämään Muumeistä ja piste. Kiitos ihanasta kommentistasi!

10.   (350 sanaa)

Perjantai-iltana Toni kaipasi päänsä tuuletuksen lisäksi seuraa. Uusi työ alkoi vähitellen sujua, mutta uuden paikan käytännöt olivat osin vielä hukassa ja ohjeiden kysely tuntui kuluttavalta. Koti tuntui tyhjältä ilman Neaa ja lapsia, ja seinät tuntuivat humisevan hiljaisuuttaan. Pikainen viestittelykierros oli tuottanut tulosta ja hän istui korttelibaarin tiskillä odottelemassa opiskelukavereitaan Veeraa ja Villeä. Baarissa soi geneerinen rokki ja tiskillä tatuoitu nuorehko nainen kaatoi hanasta kaljaa laseihin. Toni silmäili omaa tuoppiaan siemaillen ympärilleen. Vähän matkan päässä pöydän ympärillä istui neljä parikymppistä tyttöä, joista yksi miellytti silmää, mutta katseli lähinnä poispäin. Toni antoi katseensa kiertää eteenpäin ja kiinnitti seuraavaksi huomionsa baaritiskin toisessa päässä istuvaan, ehkäpä kolmekymppiseen mieheen, jolla oli vihreä, rento kauluspaita, puoliponnari ja kulmakoru. Mies selaili puhelintaan ja ilmeisesti odotti seuraa itsekin, mutta vilkuili välillä ympärilleen. Heidän katseensa kohtasivat tiskin yli, ja mies ei kääntänyt katsettaan pois. Toni hymyili tunnustelevasti, ja mies iski silmää. Toni oli jo aikeissa siirtyä miehen luokse, kun käsi lävähti hänen olkapäälleen, ja Villen ääni tervehti iloisesti.

Yöllä Toni makasi kuuntelemassa liian hiljaista kotiaan ja kaipasi viereensä toisen hengityksen ääniä. Villeä ja Veeraa oli ollut mukava nähdä, mutta nyt kun hän vähän päissään tarkemmin mietti, olisi aivojen nollaukseen toiminut paremmin kunnon yhden yön juttu. Hän ei ollut kehdannut lähestyä baaritiskin miestä enää kavereidensa tultua, koska kukaan ei tiennyt hänen mieltymyksestään. Lukiossa hänellä oli ollut hetken aikaa poikaystävä, ja intissä lyhyt, ehkä enemmänkin seksisuhde, mutta sitten hän olikin tavannut Nean ja elämä oli vienyt mennessään. Kukaan aikuiselämän ystävistä ei siis tiennyt hänen miessuhteistaan, eikä varsinkaan Nea. Hän ei tiennyt, miksei ollut koskaan kertonut niistä Nealle, mutta kun vuosia oli kulunut, ei asiaa enää viitsinyt tuoda ohimennen esiin. Ja ehkä parempi niin, Nea oli mustasukkainen luonne, parempi vain, kun huolehti vain hänen tyttökavereistaan, Toni pohti.
Kello lähestyi kolmea, eikä hän saanut unta. Läheisyyden, kosketuksen ja ihan vain panemisen kaipuu yllätti hänet voimakkuudellaan. Ei hän kaivannut Neaa, mutta jotain. Jotakuta. Uutta rakastumista? Hän ei enää muistanut, koska oli ollut rakastunut Neaan. He olivat eläneet jonkinlaista pitkälti kaverillista suhdetta jo niin pitkään. Toni huokaisi ja pudisteli baaritiskin miehen mielestään. Tuskin se olisi kuitenkaan ollut hänestä kiinnostunut, hän ajatteli, ennen kuin lopulta nukahti.

11.   (250 sanaa)

Laivaterminaalissa oli hiljaista. Piknik-risteily lähti hieman ennen yhdeksää, mutta baaritiskillä notkui silti muutama matkailija. Toni tuijotti ärtyneenä puhelintaan. Lasten vaihtopäiväksi oli sovittu sunnuntai, ja Nea oli vetänyt pultit, kun hän oli kysynyt, voisivatko lapset tulla jo perjantaina päiväkodista Nealle, kun hänen piti päästä koulutusristeilylle. Nea oli raivonnut jotain siitä, että hänkin sovitti menonsa lapsiviikkoihin ja lapsettomiin viikkoihin, ja lopulta Toni oli päättänyt pyytää mieluummin äitinsä hakemaan lapset. Näille yökyläreissu mummilaan sopi onneksi paremmin kuin hyvin. Ei sillä, että Tonia olisi varsinaisesti kiinnostanut työpaikan koulutusristeily, mutta siitä kieltäytyminen jo ensimmäisen kuukauden aikana tuntui hankalalta. Terveyskeskuksessa oli tarkoitus ottaa käyttöön tiimimalli, jossa samassa tiimissä olisi kaksi hoitajaa, kokeneempi ja nuorempi lääkäri ja lisäksi jokaiselle tiimille olisi nimetty omat erityisammattilaiset, kuten fysioterapeutit ja sosiaalityöntekijät. Risteilyllä olisi ilmeisesti tarkoitus tutustua oman tiimin kanssa ja kouluttautua mallin käyttöön. Ja varmaan loppureissusta juoda kaljaa, olihan perjantai.
Meriaamiainen tarjoiltiin koulutustiloissa, ja Toni istui Jennin ja muutaman muun, vähän tutummaksi tulleen hoitajan kanssa takariviin. Kahvi maistui pahalta, mutta Toni nousi kuitenkin hakemaan toisen kupin. Hän katsoi takaisin kävellessään puhelintaan, jossa Nea valitti viesteissä taas jostain, ja törmäsi johonkin. Vilkaisu ylös puhelimesta paljasti uhrin Valtteriksi, jonka päälle Toni oli tietysti onnistunut läikyttämään puolet kahvistaan.
”Vittu. Sori”, hän mutisi. Valtteri katsoi häntä vähäeleisen kyllästyneenä ja lähti mitään sanomatta kohti vessoja. Toni livahti nopeasti takaisin paikalleen, kun ylilääkäri ja osastonhoitaja yrittivät nostattaa iloista pöhinää tiimimallin tienoilla. Lyhyen alkuinfon jälkeen vuorossa oli tiimijaon julkistus. Toni yskäisi kahvikuppiinsa, kun näytöllä hänen ja Marketan nimien vieressä olivat lääkäreinä Merja ja kukapa muu kuin Valtteri.

Ääh, mulla on näköjään jäänyt kiittämättä kommenteista, vaikka oon ne suurella ilolla lukenut. Joten kiitos näin myöhässä 💚! Tekisi mieli toivottaa hyvää joulunodotusta, mutta jätän nyt toivottamatta 😁.

Title: Käyn kohti sinua
Author: Remoteness spectator
Genre: Drama, history, romance
Pairning: Maurice/?
Rating: K-11
Disclaimer: Tämä tarina pohjaa tositapahtumiin, ja se on kirjoitettu suurella myötätunnolla ja kunnioituksella turmassa mukana olleita kohtaan. Päähenkilöt ovat kuitenkin fiktiivisiä ja kuuluvat täten minulle.
Warnings: Kuvauksia tragediasta
Summary: Englantilaisen liikemiehen poika Maurice Woodward astuu Southamptonissa maailman suurimpaan risteilylaivaan vieraillakseen veljensä perheen luona New Yorkissa ja nähdäkseen maailmaa. Kohtalon käsi puuttuu kuitenkin peliin, ja Atlantin ylitys osoittautuu monen viimeiseksi matkaksi ja selviytymistaisteluksi. Uneksiiko Maurice vain, vai kantaako peilikirkas musta vesi mukanaan vaimeaa musiikkia?

A/N: Viime viikolla koitti 113 vuotta Titanicin uppoamisesta, ja haluan tällä tarinalla muistella tuota nimenomaista tragediaa. Olen läpi elämäni ollut intohimoinen Titanic-harrastaja, joten tämä tarina pohjaa fiktiivisiä päähenkilöitä lukuunottamatta vahvasti faktoihin ja aitoihin silminnäkijähavaintoihin, puhtaasta kunnioituksesta kaikkia turmassa mukanaolleita, sekä myös itse laivaa kohtaan. Päädyin fiktiivisiin päähenkilöihin samasta syystä, mutta heidän nimensä ja tarinan tapahtumat ovat saaneet inspiraationsa aidoista tapahtumista.

Tällä tarinalla haastan samalla myös itseni kirjoittamaan tarinan, jonka osat ovat kerrankin verrattain lyhyitä ja tiiviitä. Kaikenlaiset kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita, kuten aina!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~






Epilogi



Maurice Woodward



Se oli kaunein laiva, jonka olin koskaan nähnyt.

Tiesinhän minä, että se oli suurin koskaan rakennettu laiva, mutta yhä vain hämmästytti sen koko minut sen nähdessäni, enkä voinut kuin vain katsella sitä hetken satamassa seistessäni:

Sen neljästä, oranssiksi maalatusta piipusta kolme ensimmäistä tuprutti taivaalle savua, ja sen kyljet olivat hiilenmustat ja vastamaalatun näköiset. Kannella astelevat ihmiset näyttivät silmiini muurahaisilta, ja lokit lensivät korkealla tuon uljaan rautajätin yllä.

Kun viimein siirryin laivaan kävelysiltaa pitkin, tunsin saapuneeni hienoon hotellin. Kelluvaan hotelliin! Kaikki oli uutta ja kiiltävää. Ihailin mahonkikaiteita ja ylimmän kannen suurta lasikupolia, josta päivänvalo ja sininen taivas siivilöityivät portaikkoon.

Nelihenkinen orkesteri soitti laivan pääaulassa iloista ragtime-musiikkia, samalla kun matkustajat, minä mukaanlukien etsivät hyttejään. Jäin hetkeksi kuuntelemaan läheisen pilarin viereen.

Soittajat olivat pääosin Englantilaisen näköisiä, nuorta, ulkomaalaisen oloista viulistia lukuunottamatta. Siitä huolimatta huomioni kiinnittyi sellistiin kuin varkain: Miehellä oli hyvin tummat hiukset, ja tumma katse. Hänen kasvonsa kuvastivat kuitenkin soittamisen iloa, ja hän hymyili lempeästi laivaan saapuville matkustajille.

Lopulta katseemme kohtasivat, ja hän hymyili minullekin. Vastasin hymyyn hyväksyvän nyökkäyksen kera.





~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ajattelin pitkästä aikaa napata Yuri!!! on Icea ja löytyipä täältä tosi kiva ficci fandomista. Onnittelut Arpajaisvoitosta! Ehkä vielä ehdin itse arpajaisiinkin, mutta kommentoin, vaikka en ehtisi!

Minä pysähdyin miettimään tuossa välissä myös, olipa nopea suihku, mutta aww! Sehän olikin ihan jutun juoni. ♥

”No joo, ikään kuin. Miten nopeasti sinä oikein kävit suihkussa?”

Tämäpä tämä. Hyvä kysymys, mutta ihana, että antoi toisen uinua vielä hetken.  ♥

Tykkäsin tästä tosi paljon, koska dialogi ja laulun sanat tempaisi mukaansa siinä, missä aamu-unisuuden ja kahden erilaisen aamuihmisen aamua kuvattiin. Itse olen alkanut oppia nousemaan paremmin, mutta todellakin samaistun siihen, ettei sängystä meinaa saada itseään millään ylös, joten tuollainen musiikkitempaus voisi olla jotenkin tosi piristävä omassakin arjessa! Vaikka kumppani tuskin tykkäisi, jos menevät Ramonesit vaikkapa laittaisin kuudelta aamulla soimaan...arkena...saati, kun hänellä on viikonloppuvapaa.

”Kiitos”, Yuri mutisi tyynyynsä.

”Ei kestä”, Otabek murahti takaisin.

Tykkäsin tästä. Tosi rakkautta! ♥

”Väsyttää ihan julmetusti”, vaaleaverikkö nurisi haukotuksensa läpi. ”Tosin tällaiseen musiikkiin oli aika kiva herätä. En tiedä kumman idea se alun perin oli, mutta se toimii pahuksen hyvin.”

”Vaatimattomasti sanoen se taisi olla minun ideani”, Beka virkkoi. ”Mukavaa, jos pidät siitä.”

Todellakin loistava idea. Mitä sitä suotta olemaan vaatimaton!

Tämä herätti hupsuja mielikuvia ja kuten sanottua, tykkäsin tästä kokonaisuudessaan tosi paljon. Tässä oli rokkaava tunnelma ja samalla jotenkin tosi hempeä. Kiitos tästä!