Mä oon katsonut La Promesaa, mutta olen katsonut sitä niin, että mulla ei ole oikeastaan ole mitään hajua, missä järjestyksessä siinä on tapahtunut mitäkin, koska katsoin sitä joskus Yle Teemalta ja nyt se jossain vaiheessa tuli Ylen Ykköseltä. Tuohan on niin kuin Kauniit ja rohkea, mutta vaan eri aikakaudella, koska tuossa taitaa olla todella monta osaa kaudessa.

Jossain vaiheessa tuossa keväällä tuli katsottua  Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja vuodelta 1995, jonka kohdalla mulla oli sivistyksessä aukko ja jonka vihdoin sain paikattua. Oli todellakin katsomisen arvoinen, vaikka en tiedä pääsenkö siinä siihen romanttiseen tunnelmaan, kun mulla on ihan liian hauskaa Mr. Darcyn tuijottelujen kanssa.  Sen perään luin sen Jane Austenin kirjankin eli sen verran se sai minut pauloihini. Musta siinä on niin osuvaa dialogia että se viehättää.

Katsoin sitten jotain videoita aiheeseen liittyen tuubista sillä seurauksella, että tuubi suositteli mulle Gaskellin romaaniin perustuvaa North And Southia, joka on kanssa minisarja, mutta synkempi versio. Oikeastaan siinä romantiikka jäi mulla sivuosiin, kun päästiin mun mieltä enemmän kiihottaviin aiheisiin kuten luokkataisteluun, työläisten oikeuksiin jne. Haluaisin sanoa, että tykkään kevyemmästä kamasta, mutta huomaan silti, että mieleni jää helpommin askartelemaan raskaamman annin pariin.

Veren vangeista olen katsonut kaksi kautta ja epämääräisesti spoilaantunut kolmoskaudesta tekstien ja videoiden kautta, mutta yleensä pätkien kautta tulee ihan väärät mielikuvat kaikesta. Ja multa on kanssa mennyt ohi tuo, mitä Sisilja sanoit huomanneesi. Pitää vissiin tässä pyörittää nyt noi pari kautta uusiksi, kun kolmas kausi tässä sopivasti tulee. Siis pyöritin ekallakin kerralla nuo parissa päivässä niin ei ihme, jos on mennyt jotain ohi. 

Sisiljan viestistä tuli mieleen, että pitäisikin vaihteeksi pyörittää Sherlockit uudestaan. Mä en alunperin niin tykännyt tai olin vastahakoinen tykkäämään siitä. Tarvitsin muutaman katsomiskerran että lämpesin sille. 

   

Olen kyllä Sisin, Angien ja flawin kanssa samoilla linjoilla tuosta varoittamisesta ja siitä, kuinka paljon se mahdollisesti pilaa itse lukunautintoa. Tai spoilaa tärkeitä juonenkäänteitä. Toki tuo Thelinan mainitsema tapa, että varoitukset ovat teoksen lopussa ja ne saa halutessaan lukea sieltä, vaikuttaa hyvältä kompromissiratkaisulta Kirjallisuus on kuitenkin eri asia kun fanifiktio.

Edelleenkään ei ole tämä Alchemised löytänyt tietään omalle lukulistalle ja näiden teidän kommenttien perusteella tuskin löytääkään Minäkin vierastan ajatusta, että suositun ficin pohjalta kirjoitetaan "originaali" jolla sitten tehdään rahaa. Vaikka onhan näitä toki ollut aikojen saatossa lukemattomia vastaavia, tosin en tiedä ovatko olleet kuinka räikeitä tapauksia.

Mutta asiasta kukkaruukkuun... Kuuntelin tuossa juuri suomalaisen kirjailijan (marianne Suntio) teoksen Yhden kesän pelisuunnitelma ja täytyy sanoa, että suomalaiseksi tämä oli todella hyvä ja mukaansatempaava tarina Lätkäympyröihin sijoittua teos, missä molemmat päähenkilöt (mies ja nainen) pelaavat ihan tosissaan. Lisäksi juoni rakentui kivasti ja oli tämmöiselle romantikolle oikein miellyttävää luettavaa. Joten jos joku kaipailee kevyttä kesälukemista, niin lämmin suositus tälle!

Nimi: Syntymistä
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Yleisdraamaa ja perhefluffia. Ficlet (495 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Koskelan Jussi
Yhteenveto: Jussi tietää, miltä Akselista täytyy tuntua. Hän on varma, että näytti itse aikoinaan aivan samalta.
Haasteet: FanFic100 sanalla 029 syntymä. Ficlet300 sanalla 239 syntymäpäivä. FinFanFun1000 sanalla 606 nominatiivi.
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.

A/N: Nominatiivi on nominien (adjektiivit, numeraalit, pronominit ja substantiivit) perusmuoto eli se sijamuoto, joka ei ole taipunut ja jossa ei ole mitään ylimääräpäätteitä. Itse vedin inspiraatiota nimenomaan absoluuttisesta eli irrallisesta nominatiivista, jota käytetään lauseenvastikkeiden kanssa tyyliin hän seisoi lakki kourassa.

Eikä tässä muuta kuin että rakastan Koskelan Jussia ihan hirveesti.

---

SYNTYMISTÄ





Tunnit sulautuvat toisiinsa, kun Jussi kiertää pihaa hermostuneen nykivissä pyrähdyksissä. Pihatyöt tuntuvat valmistuvan ennen kuin hän ehtii kunnolla aloittaakaan niitä, mutta silti hän kiertää tallista navettaan, riihelle ja takaisin. Hän kääntää reen, luo lannat, hakkaa muutaman halon, tyhjentää huussinkin ja hakkaa liiterillä pieniä sytykepuita niin kuin se olisi kovinkin tärkeä homma. Mutta jossakin hänen on mielensä pidettävä, koska jos hän pysähtyy, hänet valtaa pelko siitä, mitä talossa tapahtuu.

Tätä on kumminkin varrottu ja pelättykin sitä mukaa, mitä lähemmäksi aika on tullut. Varmasti Alma kestää – ja kai siellä kaikki menee niin kuin kuuluu, kun ei kerran Priitakaan ole käskenyt häntä apuun, mutta…

Pirtistä ei kuulu mitään ääntä, ei ole kuulunut koko aikana. Se ei rauhoita Jussin oloa lainkaan. Kyllä hän tietää, miten vaaralliseksi se voi käydä. Ei hän sentään mitään ole nähnyt, kuullut vain – piikojen puheita toisilleen, ja kerran poikana kuullut synnyttäjän tuskanhuutoja ulos asti.

Huuto ainakin kertoisi, että henki vielä kulkee.

Jussin suu tuntuu rutikuivalta, vaikka hän kuinka yrittää nieleskellä ja imeskellä poskiaan. Talo seisoo mykkänä ja liikkumattomana ja hohtaa auringonvalossa. Mitä jos hän sittenkin oli liian tyly loppuaikoina. Tietenkään Alma ei lausunut yhtä ainoaa valituksen sanaa, ja mitä valittamista Jussilla muka on hänestä koskaan ollutkaan. Ei yhtikäs mitään, ja jos jotakin tapahtuu nyt, niin mitenkä Jussi siitä ollenkaan –

”No, tules sisään sieltä.”

Jussi hätkähtää. Priita seisoo portaalla rauhallisen näköisenä ja melkein hymyilee, kun Jussi kiiruhtaa taloon.

Eikä Jussi ole osannut kuvitellakaan sellaista helpottunutta iloa ja onnea, jonka Alman ja tämän vieressä lepäävän käärön näkeminen tuovat. Alma makaa sängyssä palmikko hajallaan ja uupuneena, mutta yrittää silti hymyillä Jussille, kun tämä hengittää nopeasti ja räpyttelee silmiään. Lapsi on poika, niin kuin hän on mielessään koko ajan toivonut, ja terve, niin kuin he ovat alusta asti rukoilleet. Tätä hetkeä varten hän on ottanut tämän suon ylös. Tätä varten hän ojitti kosken, tätä varten hän hajottaa selkänsä vaikka kymmenen kertaa.

Tietysti tunne tasaantuu ajan kanssa, kun uuteen elämään tottuu. Jokin siitä tulee takaisin Aleksin ja Akustin syntyessä, mutta heidän tullessaan tietävät he hiukan jo itsekin, mitä tehdä, minkä lisäksi vanhempien mukuloiden kaitseminen vie Jussin huomion liialta pelolta. Akselin syntymäpäivänä kaikki oli niin valtavaa ja maailmoja järisyttävän uutta, ettei Jussi voi verrata sitä mihinkään.

Sitä hän miettii kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin, kun Akseli törmää vaarinpirttiin suu jäykkänä viivana ja jokseenkin ravistellun näköisenä.

”Jos äite vois tulla vanhalle puolelle Elinan seuraks… Sielä alkas olla ajaat. Minä menen parmuskaa hakeen…”

Alma pyyhkii kätensä esiliinaansa ja lähtee saman tien. Akseli puristelee käsiään nyrkeiksi rinta kohoillen ja niin säikky ilme kasvoillaan, ettei Jussi muista nähneensä sellaista hänellä koskaan. Mutta hän tietää, miltä Akselista täytyy tuntua. Hän on varma, että näytti itse aivan samalta kaksikymmentäkuusi vuotta sitten.

”Minä tulen mukaan”, Jussi sanoo, kun Akseli kääntyy lähteäkseen. Akseli pysähtyy ja kääntyy kannoillaan hämillään.

”Ei teitin tarvitte… osaan minä ittekkin sinne.”

”Minä tulen silti mukaan.”

Akseli ei väitä vastaan. Hän ei valita edes siitä, että Jussin rinnalla hänen on pakko kulkea hitaammin kuin haluaisi.

Salainen pieni hymyntapainen väreilee Jussin suupielissä, kun hän kävelee poikansa kanssa kylälle päin.

Sit lempihahmojen puolustamisesta sen verran, että mun mielestä on ihan okei suhtautua asioihin puolueellisesti niin kauan kun ei rupea kauheasti painamaan toisten mielipiteitä ja näkemyksiä alas. Oikotie onneen tän fandomin, ehkä kaikkien fandomien kohdalla nykypäivänä, on pysyä kaukana kiivaista keskusteluista. Ja tästä tunneälykkäästä näkemyksestäni huolimatta: kyllä vain ainakin mun suurin suosikkini on UHRI ja väärin ymmärretty KÄRSIJÄ, joka saa siksi tehdä kaikki kauheudet ja enemmän. <3 FIGHT ME!

Siis mulla oli nauruhermot koetuksella. Lockhart ja hänen seksikäs olemuksensa ja Severus joka ei yhtään lämpene tälle, mutta vaivautuu käymään dialogia Lockhartin kanssa, tässä saa pidätellä naurua, eikä nauruhermojen koetus johdu edes nimestä.