Genre: Tummasävyinen draama, hahmon mietteitä

Tämä on hyvä genre ja sopii myös Traagisille Homohengille. 😂❤️💙

No joo, hirnun miten paljon hyvänsä tuolle lanseeraamallesi termille, olihan tämä mukavan harmillinen lukukokemus. Senya on niin raasuli ja turhauttaa hänen puolestaan Ichiyan käytös ja motiivit heittäytyä hankalaksi. Muistan, miten minua risoi koko sarjan ajan se surullisenkuuluisa kommunikaation puute niin henkien kuin Arajinin ja Matakaran kohdalla. Jos Arajinilla ja Ichiyalla olisi jotain kiistelyn aihetta, molemmat veisivät punaisen langan hautaansa ja sitä ennen draamailisivat oikein urakalla. xD Ehkä hyvä, että heillä on tolkun miehet aisapareinaan. Matakaran ja Senyan keskustelut olisivat nekin varmasti aika metkoja!

Totuus oli se, että Senya oli ihaillut ja rakastanut Ichiyaa sydämensä pohjasta. Yli vuosikymmenen Ichiya oli ollut hänen paras ystävänsä, perheensä, koko elämänsä.

Ääää, piru että on epäreilua tämä. Senya ansaitsisi kasapäin rauhaa, rakkautta ja hyvää ruokaa. 🥺❤️

Arajinin avulla hän varmasti löytäisi Ichiyan vielä, saisi houkuteltua tämän esiin, puhuttua tämän kanssa.

Mukavaa kuitenkin, että Senya näkee nykyisessä tilanteessaan mahdollisuuksia tavoittaa Ichiya ja ehkä korjata kolmesataa vuotta piinanneen väärinkäsityksen. Olisi Arajinistakin jotain hyötyä jollekulle.

Kiitus tästä tunnelmointipätkästä! ❤️ Onneksi tiedämme, että kaikki kääntyi myöhemmin paremmin.

- Mai

// Hei Buttis! ❤️ No siis silleen paremmin, että saavuttivat yhteyden taas myöhemmin. xD

Title: Kolmensadan vuoden omistautuneisuus
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Bucchigiri?!
Characters: Senya
Genre: Tummasävyinen draama, hahmon mietteitä
Rating: K-11
Warnings: Spoilereita sarjan juonesta
Disclaimer: En omista alkuperäissarjaa tai sen hahmoja enkä ole saanut tämän kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: Kolmesataa vuotta myöhemminkin Senya ajattelee Ichiyaa.

A/N: Osallistuu Lyrics Wheelin 22. kierrokselle. Kappaleeksi sain Elastisen ja Jenni Vartiaisen Epäröimättä hetkeekään. Mulle tuli siitä heti mieleen Senya ja Ichiya ja heidän tarinansa, ja olikin itsestään selvää, että kirjoittaisin heistä jotain. Alkuperäinen ajatukseni oli kirjoittaa jotain siitä ajasta, kun he olivat vielä elossa (ihmisinä) ja kaikki oli heidän välillään hyvin, mutta no, toisin kävi. Biisi on kyllä ihan täydellinen SenIchi-kipale ♥ Tämän ficin kohdalla saa jokainen itse päättää, oliko Senyan ja Ichiyan suhde myös romanttinen vai ei. Jätin sen tarkoituksella tulkinnanvaraiseksi.



Kolmensadan vuoden omistautuneisuus


Arajinin kuorsaus kaikui yössä. Senyaa se ei häirinnyt, sillä henkiolentona hän ei olisi edes voinut nukkua, vaikka olisi halunnut, eikä kuorsauksen kuunteleminen sotkenut hänen ajatuksiaankaan. Osa hänestä kuitenkin toivoi, että niin olisi ollut, koska silloin hän olisi ehkä saanut edes pienen tauon Ichiyan muistamisesta.

Siitä oli jo kolmesataa vuotta, kun sulttaanin sotilaiden ampumat luodit olivat lävistäneet heidän sydämensä ja he olivat kuolleet niiden aiheuttamiin vammoihin. Muisto raastoi Senyan sisintä, etenkin juuri sitä kohtaa, johon luoti oli uponnut. Hän ei ollut halunnut päättää elämäänsä niin, mutta kaikkein katkerin hän oli siitä, milloin oli kuollut.

Hän oli riidellyt Ichiyan kanssa. Tämä oli ollut kireä ja etäinen jo pidemmän aikaa, mutta vain hetkeä ennen heidän kuolemaansa tilanne oli eskaloitunut tappeluksi. Ichiya oli ollut hänelle suorastaan raivoissaan siitä, ettei hän ollut suostunut taistelemaan tätä vastaan loppuun – eli kuolemaan – asti. Tämä ei ollut suostunut kuuntelemaan hänen näkökulmaansa laisinkaan vaan oli vain väittänyt hänen pitävän tätä pilkkanaan. Viimeisinä sanoinaankin, kuolemaa tehdessään, kuiviin vuotaessaan, Ichiya oli vannonut kantavansa vihaansa ja kaunaansa ikuisesti.

Mutta miksi? Sitä Senya ei vielä vuosisatoja myöhemminkään ymmärtänyt, vaikka miten yritti.

Ichiyan sanat kaikuivat hänen korvissaan jatkuvasti. Hän? Pitänyt Ichiyaa pilkkanaan? Miten väärässä tämä olikaan ollut!

Totuus oli se, että Senya oli ihaillut ja rakastanut Ichiyaa sydämensä pohjasta. Yli vuosikymmenen Ichiya oli ollut hänen paras ystävänsä, perheensä, koko elämänsä. Hän oli luopunut kaikesta muusta ja jättänyt koko vanhan elämänsä taakseen voidakseen tavoitella yhteistä unelmaa tämän kanssa. Monta vuotta olikin kulunut niin, että Senya oli uskonut heidän vielä saavuttavan päämääränsä, että heistä todellakin tulisi honkibitoja. Yhdessä.

Miten Ichiya ei ollut nähnyt sitä kaikkea? Mikä oli voinut muuttaa tätä niin paljon, että se oli estänyt tätä näkemästä hänen kymmenen vuoden omistautuneisuutensa heidän yhteiselle unelmalleen? Senya olisi antanut vaikka mitä, että olisi päässyt kysymään sitä suoraan Ichiyalta. Ja ehkä hän vielä pääsisikin.

Senya vilkaisi Arajinia, joka edelleen nukkui vuoteessaan autuaan tietämättömänä hänen suunnitelmistaan. Arajinin avulla hän varmasti löytäisi Ichiyan vielä, saisi houkuteltua tämän esiin, puhuttua tämän kanssa. Ehkä hän voisi vihdoin myös antaa Ichiyalle mahdollisuuden taistella häntä vastaan vaikka kuolemaan asti, jos tälläkin olisi keho, jota lainata. Hän olisi valmis ihan mihin vain.

Kolmesataa vuotta sitten hän oli luopunut kaikesta Ichiyan vuoksi ja edelleenkin tekisi niin. Olihan Ichiya yhä, kaikesta tapahtuneesta huolimatta, hänen paras ystävänsä, perheensä, koko elämänsä. Kaikki, mitä hänellä oli.



Elastinen feat. Jenni Vartiainen - Epäröimättä hetkeekään

Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään

Synkimpänä yönä
Sun käsiin luottasin mun elämän
Epäröimättä hetkeekään

Jee, palatseissa vietin yksin öitä
Se kaikki oli merkityksetöntä
Vasta kun sain jonkun kenen kans sen voisi jakaa
Löysin mun onneni sun onnesi takaa
Voit luottaa siihen
Ei oo mua, on vaan me
Ja vaik kaikki mun menis susta luovu mä en
Paha maailma ei maha meille kun mennään yhessä
Oon aina sun, myös tuulten kääntyessä

Ne illat kun ootat mua
Ne yöt jotka valvot
Kun sanot, että pärjäät
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
Synkimpänä yönä
Sun käsiin luottasin mun elämän
Epäröimättä hetkeekään

Sä oot
Kaikki mitä mul on
Kaikki mitä jää
Kun kaikki turha riisutaan
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään

Jee, täs on mun elämä
Jos tahot niin saat sen
Tilanteen tullen en kattoisi taakse
Korkeimmalt huipulta syvimpään monttuun
Jaan mun matkaani sun kaa niin se helpottuu
Kylmiä puitteita, kiiltävää pintaa
Sille mitä meil on ei oo riittävää hintaa
Ja vasta sä selvensit sen mulle
Oikee arvos on siinä mitä merkitset muille

Ne illat kun ootat mua
Ne yöt jotka valvot
Kun sanot, että pärjäät
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
Synkimpänä yönä
Sun käsiin luottasin mun elämän
Epäröimättä hetkeekään

Sä oot
Kaikki mitä mul on
Kaikki mitä jää
Kun kaikki turha riisutaan
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään

Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään

Venkku: Mun mielestä "awws ♥" olis ollut aivan riittävä ja sopiva kommentti tähän :'D Eipä tästä nyt paljoa voi sanoa, pieni yksittäinen söpöilyhetki kun on kyseessä, mutta jos edes awws-fiilikset heräsi, niin tavoite saavutettu! Kun mulla on kunnon kirjoitusblokki päällä, niin on kaksi paritusta, jotka mua auttaa siitä yli – Zemo/Walker ja Tony/Bucky <3 Erityisesti jälkimmäinen on pelastanut monesta suosta, kuten tälläkin kertaa. Kiva kuulla, että tämä tarjosi myös sulle pienen pakohetken <3

Vendela: Hyvä, että tekstien otsikot sopivat sisältöön! Toi Ime kappale tyhjiin oli mulle tällä kertaa jotenkin tosi haastava, mutta olin lopulta ihan tyytyväinen lopputulokseen Joo ei tässä kato ehditty kauaa yhdessä paikassa kuppaamaan, kun pitää leikkiä kissaa ja hiirtä Ja Riika ei paikkana ole (ainakaan mun versessä) näille niin merkityksellinen kuin tuo New York saati sitten Sokovian mökki, josta kaikki lähti liikkeelle. Näiden dynamiikka on pakko pitää tietynlaisena ettei mene ihan offiksi, mutta pientä söpöilyä on välillä mukaan tungettava! Walker on kuitenkin emotional wreck, joka tarvitsee välillä vähän muutakin kuin pelkkää piiskaa :'3 Kiitos taas kommentista <3

Oon jotenkin epätodellisen kiintynyt tähän verseen ja näihin kahteen, tuntuu jopa hieman haikealta että se tähän nyt päättyi. Näistä kahdesta tuskin päästän vielä irti ja mistä sitä tietää, jos tähänkin intoutuisi joskus vielä jotain lisäämään...

Aika myöhässä tää vastaus tulee, mutta kiitokset kommentistasi, Maissinaksu ♥ Se ilahduttaa edelleen.

Parasta paskea. XD

Joo tyhmistä ajatuksista yleensä lähtee parhaimmat ficit XD Tai jos ei muuta niin ainakin saa inspiraatiota kirjoittaa! Kun ei mitään hienoa ja maatamullistavaa tavoittele vaan vähän viihdykettä itselleen (ja muille siinä sivussa)

Ihana miten dialogeissa kuuluu hahmojen ääni, vaikka kieli onkin suomeksi! Lisäksi plussaa sanasta panopiru, jotenkin niin korni mutta samaan aikaan hassunhauska. 😂❤️

Ihana myös kuulla, että olen onnistunut kirjoittamaan dialogin niin, että hahmojen ääni kuuluu 🥹 Panopiru tuli jostain mieleeni ja oli pakko päästä käyttämään sitä! Onhan se joo korni, mutta niin oli tarkoituskin, ja kyllä se vain sopii Blitzøn suuhun

Tälle hajosin randomisti, koska kuka muka käyttää sanaa fallos (no mutta Stolas tietenkin)

Stolas tietenkin, kyllä XD Sekin vain tuli jostain mieleeni kirjoittaessa ja totesin, että pakko panna Stolas käyttämään juuri sitä sanaa eikä mitään muuta synonyymia, koska se vain tuntui kaikessa koomisuudessaan niin sopivalta. Stolas osaa toki rivojoen puhumisenkin niin myös vähän "fiinimpienkin" sanojen käytön Kuninkaalliset sanavalinnat tai jotain XD

ja samalla hajosin sille miten innoissaan Stolas pieni muru on. xD

Joo 😂 Mut onhan se siistiä, kun tajuaa et hei, jalkovälissä ei enää olekaan pelkkää kloaakkia XD Ja sitä varten pitää tietenkin kutsua myös Blitzø paikalle tilannetta ihmettelemään. JA ottamaan siitä kaikki ilo irti En ole miettinyt kirjoittavani tälle ficlle mitään jatkoa, vaikka se voisi kyllä olla ihan mielenkiintoista... Jos joskus innostun niin sä pääset kyllä kuulemaan siitä!