Olipas tässä hauska variaatio tuohon tropeen! Klikkasin tähän tropes-haasteen kautta, ja tämä klassikkojen klassikko oli tässä toteutettu virkistävän erilaisella tavalla. Tässä fandomissakin olisi ollut niin helppo keksiä joku perinteisempi veruke, mutta arvostin kovasti kekseliäisyyttä tässä variaatiossa! Ja tämäkin kun oli fandomissaan ihan täysin uskottava selitys tropen tilanteelle. (Joka muuten toimii aina. Tässäkin. )

Hän ei ymmärtänyt lainkaan mitä Geralt murjotti. Kerrankin taikuutta oli käytetty johonkin muuhun kuin ihmisten kiusaamiseen.

Miten musta jotenkin tuntuu että Geraltilla oli vähän eri mielipide siihen että onko tämä kiusaamista vaiko ei

Naureskella hihitin Valvatin kymmenelle kysymykselle, niin varmaan tosiaan on joo kysymyksiä ja kaikenlaisia keskusteluja yleensä hänellä kyllä riittää, vaikka sitten yksipuolisia, heh. Tykkäsin siitä, että Geralt pääsi kuitenkin yli ujouksistaan ja vähän uskalsi kehonkielellä viestiä että what's up, kun tuo suullinen viestiminen ei hänellä ole ihan niin yhtä sujuvaa. (Erityinen kunniamaininta repliikille "mhhh", mun lempparijuttuja on aina kun Geraltin epämääräinen murina ja mörinä otetaan kirjaimelliseksi osaksi dialogia). Kiitos tästä, pidin!

En tiedä, miksi mä päädyin lukemaan tätä just nyt. Ihan randomisti avasin osaston ja topan tälleen kahvitunnin iloksi, että olisi jotain luettavaa. Tässä oli mukava suloinen kesätunnelma, jonka muistaa hyviltä omiltakin kesäpäiviltä mökillä ja pojat oli aika söpöjä nuorena parina. Jäi hymy huulille tuosta tikkarien jakamisesta. Lapsi voisi hyvinkin jakaa noin ja kun ei ole muita lapsia, voisi sillä saadakin muutaman ylimääräisen tikkarin itselle. Ei mennyt tikkarit tosiaankaan tasan, mutta tärkein tikkari silti jäi sille, jolle pitkin. Alussa arvelin tai olin jopa ihan varma, että Joonas vetää Kallen veteen, mutta oli lempeämpää että ei.

Ihana kesäfiilis tässä. Toki olisin lukenut vähän lisää niistä toisista tikkareista. 

En nyt tiedä mistä tännekin eksyin, mutta tämä oli hauska ja kiva. Ja minusta oivaltavakin. Itse kerkesin jo ajatella, että se kameli tosiaan oli se kontakti ehkä hyvä, että James meni ottamaan drinkkiä. Kiitos!

Kelmit, Keski-Maa ja viimeiseksi Supersankarit ois toiveena. Mukana! o/

ficci 1: tarakalla
kirjoittanut: ankeriaan ruoto
fandom: deltarune
genre: fluff
ikäraja: S
paritus?: ei
hahmot: noelle, kris
a/n: kirjoitettu huhtikuussa 2025

ficci 2: loskaa
samat kaikki paitsi että
genre: angst ehkä
a/n: kirjoitettu kesäkuussa 2025

ficci 1

“Odota, Kris! Kris! ” Noelle huusi naapurinsa perään, joka pyöräili niin kovaa kuin suinkin pystyi. “Jos annat minun eksyä tänne, Dess takuulla tappaa sinut!”

Kris vain kikatti ja pyöräili yhä kohti metsän päätyä, kohti hämärtyvää aurinkoa. Hän alkoi jo hengästyä, mutta tiesi loivan ylämäen olevan muuttuva jyrkäksi alamäeksi. Noelle oli myös huomannut tämän ja kauhistui nähdessään Krisin kiihdyttävän kohti huippua. Hän ei ehtinyt muuta kuin toistaa “Kris, odota!”, ennen kuin tämä otti jalkansa polkimilta ja antoi itsensä punaisen pyörän armoille. Noelle jarrutti mäen päälle ja veti kauhistuneena henkeä. Krisin hahmo etääntyi, tuuli vei lapsen naurun mukanaan. Noellen turkki pörhistyi, olipa sitten viileä iltatuuli tai vaaralliseksi kiihtyvä vauhti, joka sen aiheutti. Hän ei täysin tajunnut, mitä siinä hetkessä tapahtui, mutta yhtäkkiä nauru lakkasi. Mäen juurella Kris makasi selällään metrin päässä pyörästä, joka lojui hänen vieressään. Punainen panta oli lentänyt pois. Kun kaksi äänekästä vaikerrusta kantautuivat Noellen korviin, hän säpsähti, laskeutui heti pyörältään ja ryntäsi alas mäkeä.

“Kris!”

Hän oli kompastua muutamaan otteeseen, mutta ei voinut jäädä viivyttelemään. Vaikertava Kris kääntyi vatsalleen ja yritti kavuta ylös. Kyyneleet virtasivat hänen punaisilla poskillaan. Housujen polvet olivat revenneet ja veriset. Noelle kumartui Krisin tasolle. Toinen käsi tämän olkapäällä, hän katsoi verisiä kämmeniä. Olisipa Dess tai Asriel paikalla. Hän olisi halunnut vain piiloutua Dessin hameen helmaan ja antaa Asrielin kantaa Kris takaisin kotiin. Hänellä edes ollut mitään millä putsata haavoja. Taskusta löytyi vain käytetty nenäliina. Noellen kaivaessa taskujaan Kris alkoi itkeä kovempaa.

“Älä itke, palataan kotiin”, Noelle yritti lohduttaa ja auttoi Krisin seisaalleen. Hän nosti punaisen pannan maasta ja asetti sen Krisin täriseviin käsiin. Sitten hän käveli pyörän luo, yhä pidellen ystävänsä kättä, ja nosti sen ylös. Voi hillo! Ei, tämä jos joku oli kyllä voi hiton paikka, sanoi äiti mitä sanoi kirosanoista. Nimittäin Krisin pyörän ketjut olivat irronneet. Eivät he kävelläkään voisi! Kotikontu oli liian kaukana. Noelle ei jäänyt miettimään, vetäisi vain Krisiä kädestä ja tähtäsi mäen huippua kohti. Takaa tämä mutisi jotain, joka kuulosti anteeksipyynnöltä, mutta Noelle ei kysynyt, mitä ystävänsä oli juuri sanonut. Mäen huipulla oli yhä tytön tähtikoristeinen pyörä, jonka hän nosti pystyyn.

“Tulet tarakalleni”, hän yritti sanoa päättäväisesti ja hymyili.

Hän nousi pyöränsä selkään. Kris niiskutti ja heitti sitten hänkin jalkansa tarakan yli. Huolimatta raastavasta kivusta ja kovasta metallista, jolla hänen olisi istuttava, Noellen pehmeä fliissi, jonka ympärille kädet kietoutuivat, ja tämän kehon lämpö tuntuivat turvallisilta. Pyörä nytkähti liikkeelle. He keinahtelivat puolelta toiselle Noellen yrittäessä löytää kunnon tasapainoa.

“Pyöräni…” Kris mumisi, poski Noellen selässä kiinni.

“Veljesi hakee sen myöhemmin!”

“Ennemmin joku varastaa sen…”

“Puhu kovempaa, en kuule sinua!”

Kris ei jaksanut toistaa.

Kuski pyöräili minkä pystyi. Yhä verta vuotavat polvet toivat hänetkin itkun partaalle. Hän toivoi, että hänen fliissinsä pehmeys Krisin käsillä lievittäisi kipua edes vähän.

ficci 2
Kukaan ei koskaan varoittanut, että siitä tulisi viimeinen joulu. Ehkä niin oli parempi. Eihän kukaan olisi halunnut viettää joulua tietäen, ettei seuraavaa tule.

Dreemurreiden ja Holiday’den viimeisessä joulussa ei ollut mitään ihmeellisempää. Asgore ja lapset menivät kuutta aiemmin yhdessä metsään ja hakivat kuusen. Sen toinen puoli oli hyvin harva ja säälittävä, mutta Torielin laittaessa sen nurkkaan peittyi puoli kokonaan. Sinä talvena tuli lunta paljon. Liian paljon. Tietämätön Noelle kirjoitti blogiinsa taas pyrystä ja lumikinoksista innolla, jota autoa ajavat aikuiset eivät millään ymmärtäneet.

Viimeisenä jouluna oli koko kuun sangen kova pakkanen, niin ettei kiteestä saatu yhtään lumiukkoa irti ilman vettä. Mikään ei oikein pysynyt kasassa. Kunpa oltaisi vielä rakennettu se viimeinen lumilinna nelistään.

Toriel laittoi laatikoihin liikaa suolaa, jonka huomasivat kaikki paitsi Carol. Dess sai luokkatoveriltaan lahjaksi jonkun rajun pelin, eivätkä vanhemmat edes tajunneet, ennen kuin Kris ja Noelle olivat jo ehtineet katsoa. Jokainen sai villasukat, eikä kukaan valittanut. Katsottiin samat vanhat jouluohjelmat telkusta, mutta Rudy taisi nukahtaa kesken kaiken.

Ainoa vihje, ainoa särö lämpimässä tunnelmassa oli Asriel. Hänellä oli aina jotain huolta koulutehtävistä ja mistä lienee vakaumuksista, mutta sinä yönä hän taatusti tiesi jotain.