11
Jästitaiteen uudet tuulet / Vs: Ingridin ikoniset | 🧛🏻♀️🖤🔮🌑💀 6.9
« Uusin viesti kirjoittanut Anni Katariina 28.09.2026 19:16:35 »Ja taas kokonaisuus vaihtoon, sun syksyiset grafiikat on aina ilo sielulle <3
Tuoreimmat viestit
12
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Hazbin Hotel: Arvostetun asiakkaan asiallinen valitus, S, Vincent & Alastor, oneshot
« Uusin viesti kirjoittanut Larjus 28.09.2026 18:43:40 »Ai kauhee, mun on pitänyt kirjoittaa tähän kommentti jo sen pari kuukautta, mutta jotenkin aina vaan unohtunut tai sitten en ole (muka) jaksanut... Mutta nyt korjaan viimeinkin tilanteen! Yhden sängyn trope on kyllä varsin kutkuttava, toki tällä kaksikolla lopputulos voisi olla melkoisen verinen ja traaginen 
Loppujen lopuksi ihan hyvä, että sellaiselta lopulta vältyttiin (vaikka oon kyllä vähän pettynyt, ettei Vincent joutunutkaan nukkumaan lattialla 😂 ja lol mulla tuli mieleen tätä lukiessa Tyttökultien kohtaus, jossa Dorothy potkii Stanin pois sängynreunalta ja määrää sen lattialle nukkumaan XD tässä heti alussa)
Mut jestass sentään millainen tilanne vastaanottotiskillä kehkeytyikään! Pintapuolisesti toki ihan vielä asiallisissa raameissa pysyttiin, mutta kyllä vain pinnan alla kuohuu. Voin vain kuvitella, miltä Alastorista tuntuu, kun automaattisesti tituleerataan Vincentin avustajaksi (mut ei sentään palvelijaksi) ihan vain ihonvärin perusteella (koska sehän tietysti syynä on), mutta onneksi Vincent ei anna asian tulla sivuutetuksi vaan vaatii heti oikaisua. (Oli myös kiva, että portieeri puolestaan kohteli Alastoria paljon mukavammin.) Ja kyllä huomas, että Vincent oli pääsemässä vauhtiin, kun pääsee sekä puolustamaan Alastoria ja tämän kunniaa että kritisoimaan vastaanottovirkailijaa Osaa olla pelottava tyyppi halutessaan, mutta mitäpä muutakaan sitä Voxulilta odottais XD
Onneksi ei avainta häneltä viety, hän on totisesti sviittinsä ansainnut! Ja olihan toi sviitin antaminen Alastorille myös aika taktinen veto Vincentiltä, jos yömyssykutsun perään niin kovasti haikaili, koska sellaista ei kyllä kuuluisi jos Alastor olisi joutunut tyytymään alkuperäiseen kylpyammeettomaan huoneeseen että voi kai sanoa, että loppu hyvin kaikki hyvin, ainakin tämän kaksikon osalta. Vastaanottovirkailijalla sen sijaan ei ollut niin kauhean kiva työpäivä XD Mutta hitot hänestä. Kiitokset tästä ficistä ja pahoittelut, kun kommentin kanssa kesti!
Loppujen lopuksi ihan hyvä, että sellaiselta lopulta vältyttiin (vaikka oon kyllä vähän pettynyt, ettei Vincent joutunutkaan nukkumaan lattialla 😂 ja lol mulla tuli mieleen tätä lukiessa Tyttökultien kohtaus, jossa Dorothy potkii Stanin pois sängynreunalta ja määrää sen lattialle nukkumaan XD tässä heti alussa)Lainaus
“Ja miksi minä?!”Ihan kuin ikinä voisikaan olla sitä vaihtoehtoa, että Alastor olisi se, joka EI nuku sängyssä XD Ja turha kuvitella, että he mahtuisivat samaan sänkyyn nukkumaan, vaikka se olisi kilometrin levyinen. Musta on jo ihmeellistä, että he kykenisivät nukkumaan samassa huoneessa!
Lainaus
Vincent nyökkäsi epävarmasti. “Mihin sitten viittasit, öh, karismallani ja suun avaamisella?”Kyllä se osaa olla hömlö XD Seuraavatkin vuorosanat osoittivat sen erinomaisesti.
Lainaus
Virkailija ei ehkä pullauttanut silmämunaansa kämmenelleen,Phahhah, tälle tuli hörähdeltyä XD
Mut jestass sentään millainen tilanne vastaanottotiskillä kehkeytyikään! Pintapuolisesti toki ihan vielä asiallisissa raameissa pysyttiin, mutta kyllä vain pinnan alla kuohuu. Voin vain kuvitella, miltä Alastorista tuntuu, kun automaattisesti tituleerataan Vincentin avustajaksi (mut ei sentään palvelijaksi) ihan vain ihonvärin perusteella (koska sehän tietysti syynä on), mutta onneksi Vincent ei anna asian tulla sivuutetuksi vaan vaatii heti oikaisua. (Oli myös kiva, että portieeri puolestaan kohteli Alastoria paljon mukavammin.) Ja kyllä huomas, että Vincent oli pääsemässä vauhtiin, kun pääsee sekä puolustamaan Alastoria ja tämän kunniaa että kritisoimaan vastaanottovirkailijaa
Osaa olla pelottava tyyppi halutessaan, mutta mitäpä muutakaan sitä Voxulilta odottais XD Lainaus
Alastor huomasi puristavansa avainta sormissaan kuin olisi varautunut siihen, että se riuhtaistaisiin häneltä pois minä hetkenä hyvänsä.🥺🥺
Onneksi ei avainta häneltä viety, hän on totisesti sviittinsä ansainnut! Ja olihan toi sviitin antaminen Alastorille myös aika taktinen veto Vincentiltä, jos yömyssykutsun perään niin kovasti haikaili, koska sellaista ei kyllä kuuluisi jos Alastor olisi joutunut tyytymään alkuperäiseen kylpyammeettomaan huoneeseen
että voi kai sanoa, että loppu hyvin kaikki hyvin, ainakin tämän kaksikon osalta. Vastaanottovirkailijalla sen sijaan ei ollut niin kauhean kiva työpäivä XD Mutta hitot hänestä. Kiitokset tästä ficistä ja pahoittelut, kun kommentin kanssa kesti!13
Saivartelija / Vs: Veren vangit / Vampyyrikronikat (keskustelua TV-sarjasta, kirjasarjasta ja miksei elokuvistakin)
« Uusin viesti kirjoittanut Sisilja 28.09.2026 14:39:29 »En hei todellakaan odottanut mitään kummempaa vastausta mun ylipitkään kirjareferaattiini, wishbone. Olin napsinut kaikki ne rätilläpyyhkimiset mukaan koska olin varma, ettei mitään varsinaista kylvetyskohtausta ole olemassakaan, koska kai nyt minä tällaisen Merkittävän Kohtauksen muistaisin... 
Mutta olin täydellisen väärässä, voi eih. 
Oon muuten tosi huono arvioimaan, milloin spoileritägi on yhä paikallaan ja milloin siitä voisi luopua. Tuntuu vähän hassulta käyttää sitä tägiä näistä kirjoista, joista moni on ilmestynyt vuosikymmeniä sitten, mutta sitten toisaalta tuntuu myös tökeröltä läväyttää tarkkoja juoniselostuksia luettavaksi ilman tägiä. Mutta mun puolestani voidaan vaikka lokakuun jälkeen luopua spoileritägistä tv-sarjan kolmoskauden kohdalla, eikös kolmisen kuukautta ole nykypäivänä ihan ok aika varata itse kunkin katselulle. Mitä mieltä? Saa tulla huikkailemaan!
Olen myös kuullut, että ainakin jotkut jotka tätä sarjaa katsovat läpi vasta ekaa kertaa, välttelevät tätä topaa kuin ruttoa jotta eivät spoilaannu. Mainio taktiikka, täytyy sanoa, ja toivon että tänne itse kukin uskaltautuu sitten sen jälkeen kun sarja on katsottu! Tai jo aiemmin jos on hyvin rohkea ja spoilerinpeloton!
Mutta olin täydellisen väärässä, voi eih. Oon muuten tosi huono arvioimaan, milloin spoileritägi on yhä paikallaan ja milloin siitä voisi luopua. Tuntuu vähän hassulta käyttää sitä tägiä näistä kirjoista, joista moni on ilmestynyt vuosikymmeniä sitten, mutta sitten toisaalta tuntuu myös tökeröltä läväyttää tarkkoja juoniselostuksia luettavaksi ilman tägiä. Mutta mun puolestani voidaan vaikka lokakuun jälkeen luopua spoileritägistä tv-sarjan kolmoskauden kohdalla, eikös kolmisen kuukautta ole nykypäivänä ihan ok aika varata itse kunkin katselulle. Mitä mieltä? Saa tulla huikkailemaan!
Olen myös kuullut, että ainakin jotkut jotka tätä sarjaa katsovat läpi vasta ekaa kertaa, välttelevät tätä topaa kuin ruttoa jotta eivät spoilaannu. Mainio taktiikka, täytyy sanoa, ja toivon että tänne itse kukin uskaltautuu sitten sen jälkeen kun sarja on katsottu! Tai jo aiemmin jos on hyvin rohkea ja spoilerinpeloton!
Lainaus käyttäjältä: wishbone
Marius on selkeästi Ricen silmissä sellainen aikansa kuva, mutta siitä huolimatta arvostettu mentorihahmo. En kuitenkaan näe että Mariuksesta saisi kirjojen hahmoluonnehdintaa noudattamalla loihdittua sarjaan sellaista hahmoa, joka uppoaisi meidän nykymaailmassa tai modernien katsojien arvomaailmaan mikäli tarkoitus on nimenomaan pitää Mariusta ihailtavana tyyppinä eikä silleen mielenkiintoisena hahmona joka kuitenkin on yksi kävelevä red flag.Siis jep! Musta myös vähän tuntuu, että Anne Rice itse henkilökohtaisesti tykkäsi Mariuksesta siinä määrin, että sitä ei siksi kirjoissa maalata kauhean huonossa valossa. Toisaalta en mä tiedä, kuka hahmoista maalattaisiin huonossa valossa. Ei kai ketään? Ainakaan suuremmin. Koska, edelleen, ei ole väliä, mitä kukakin on tehnyt, Lestat The Main Character voi tykätä heistä kaikista silti. :')
Lainaus käyttäjältä: wishbone
Juuri tosin näin jonkun (nyt jo vanhan, vaikka se vasta nyt julkaistiin) haastattelupätkän, missä haastattelija kysyy Jacobilta ja Samilta kumpi vihaa Armandia enemmän - Louis vai Lestat?Tää oli taas niin aivoton kysymys ettei mitään rajaa. :'D Voi luoja, mistään muusta hahmosta ei ikinä kysellä tämmöisiä, ei ikinä. Kumma juttu... ja oikeasti, ihan niin kuin (kirja-)Lesmandin ykkösfani Sam Reid koskaan vastaisi, että Lestat.
14
Hunajaherttua / Vs: Testihilleri, punapäätodistaja ja onnekas valittu (Harry/Draco, Harry/Ron, K-11)
« Uusin viesti kirjoittanut Sisilja 28.09.2026 14:19:10 »Fredu, tosi kiva kuulla että tykkäsit tästä, ja fiilistelykommentithan on ihania, kiitos siis kun viitsit sellaisen jättää! Myönnän auliisti, että fikin otsikko- ja alkutiedot ovat hämäävät, en tajua vielä tänäkään päivänä, miksi musta tuntui loogiselta panna paritukset siihen järjestykseen, jossa ne fikissä esiintyvät, eikä suinkaan ns. "endgame" edellä. Mukavaahan se on toisaalta tarjota vannoutuneille rarrysteille iloisia yllätyksiä (eikä ole onneksi tullut tulikivenkatkuista palautetta pettyneiltä drarrysteilta!).
15
Toinen ulottuvuus / Vs: Täällä Pohjantähden alla/Tuntematon sotilas: Keltainen | K11 | Kaarina Koskela/Urho Hietanen | 8. osa 9.6.
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane 28.09.2026 01:15:32 »13 (Ficlet300 vapaavalintainen 297 huoli, 320 sanaa)
”Mitenkäs Aulis”, Vilho kysyy, kun Kaarina on saanut hänen petinsä laitettua hänen paluuiltanaan.
”Vaikeeta se on niilläkin”, Kaarina sanoo.
Vilho katsoo häntä pitkään, kuin yrittäisi lukea ajatuksia.
”Entä miten sinä?”
Kaarina jännittää kämmenensä suoriksi ja rentouttaa ne taas, huokaa syvään. On hiljaa liian pitkään ja tietää sen itsekin.
”Isä on vihdon viimmen ruvennu sulaan sille”, hän lopulta sanoo. ”Ja Kiviojalaiset on nyt auttaneet meittiä monessa paikassa. Ei vaan niissä luovutuksissa vaan muutonkin.”
Se ei ole mikään vastaus Vilhon kysymykseen, ja Kaarina tietää sen. Vilho myös ymmärtää selityksen pohjimmaisen sävyn, ja Kaarinaa hävettää sellaisen sanattoman huolen alla. Tämän takia hän ei ole puhunut Vilholle suoraan. Vilhon huolen takia kukaan ei ole suoraan kertonut sitäkään, kuinka paljon Kiviojalaisten avun varassa he ovat oikeastaan olleet. Kaarina ei ole uskaltanut edes ajatella, kuinka paljon siitä avusta lopulta onkaan hänen varassaan. Ja nyt Vilho ymmärtää kerralla kaiken.
Eikä Kaarina tahdo hänen tai toistenkaan ajattelevan Auliksesta pahaa vain sen takia, että hän itse on tehnyt tästä vaikeaa itselleen. Eihän Aulis häntä ole satuttanut. Hän puhuu aina kauniisti kirjeissään ja silloin, kun on Kaarinan kanssa kahden ja vie heidän käsiään minne mielii. Edes kiihtyessään hän ei ole satuttanut Kaarinaa, vaikka loukkaantuminen paistaisi kauas hänen koko olemuksestaan, tai vaikka hän potkaisisi jonkin halkopinon kumoon tai löisi nyrkkinsä riihen seinään. Hän on kiihkeä. Kaarina on tiennyt sen.
”Entäs sitten kun sota loppuu”, Vilho keskeyttää hänen ajatuksensa.
”Koska se loppuu”, Kaarina kysyy naurahtaen väkinäisesti. Vilhokin hymähtää, mutta huoli on liian selkeä hänen silmissään.
Edelleen Kaarina pelkää, että joku tietäisi hänen ajatuksensa. Että hän rovastin nähdessään oli hetken toivonut Auliksen kuolemaa. Ajatus tukahduttaa hänen henkeään öisin, kun Auliksesta ei ole vähään aikaan kuulunut, ja hän on pelännyt Jumalan sittenkin kuulleen hänen rukouksensa, vaikka tietysti hän tietää sellaisen olevan hiukan lapsellista.
Ja siitä huolimatta pelkkä sodan päättymisen ajattelu puistattaa häntä. Pahat aavistukset täyttävät hänen mielensä, kun hän ajatteleekin Auliksen kotiinpaluuta.
Ja jos Aulis onkin jonkinlainen mies, niin minkälainen morsian Kaarinakaan oikeastaan on.
”Mitenkäs Aulis”, Vilho kysyy, kun Kaarina on saanut hänen petinsä laitettua hänen paluuiltanaan.
”Vaikeeta se on niilläkin”, Kaarina sanoo.
Vilho katsoo häntä pitkään, kuin yrittäisi lukea ajatuksia.
”Entä miten sinä?”
Kaarina jännittää kämmenensä suoriksi ja rentouttaa ne taas, huokaa syvään. On hiljaa liian pitkään ja tietää sen itsekin.
”Isä on vihdon viimmen ruvennu sulaan sille”, hän lopulta sanoo. ”Ja Kiviojalaiset on nyt auttaneet meittiä monessa paikassa. Ei vaan niissä luovutuksissa vaan muutonkin.”
Se ei ole mikään vastaus Vilhon kysymykseen, ja Kaarina tietää sen. Vilho myös ymmärtää selityksen pohjimmaisen sävyn, ja Kaarinaa hävettää sellaisen sanattoman huolen alla. Tämän takia hän ei ole puhunut Vilholle suoraan. Vilhon huolen takia kukaan ei ole suoraan kertonut sitäkään, kuinka paljon Kiviojalaisten avun varassa he ovat oikeastaan olleet. Kaarina ei ole uskaltanut edes ajatella, kuinka paljon siitä avusta lopulta onkaan hänen varassaan. Ja nyt Vilho ymmärtää kerralla kaiken.
Eikä Kaarina tahdo hänen tai toistenkaan ajattelevan Auliksesta pahaa vain sen takia, että hän itse on tehnyt tästä vaikeaa itselleen. Eihän Aulis häntä ole satuttanut. Hän puhuu aina kauniisti kirjeissään ja silloin, kun on Kaarinan kanssa kahden ja vie heidän käsiään minne mielii. Edes kiihtyessään hän ei ole satuttanut Kaarinaa, vaikka loukkaantuminen paistaisi kauas hänen koko olemuksestaan, tai vaikka hän potkaisisi jonkin halkopinon kumoon tai löisi nyrkkinsä riihen seinään. Hän on kiihkeä. Kaarina on tiennyt sen.
”Entäs sitten kun sota loppuu”, Vilho keskeyttää hänen ajatuksensa.
”Koska se loppuu”, Kaarina kysyy naurahtaen väkinäisesti. Vilhokin hymähtää, mutta huoli on liian selkeä hänen silmissään.
Edelleen Kaarina pelkää, että joku tietäisi hänen ajatuksensa. Että hän rovastin nähdessään oli hetken toivonut Auliksen kuolemaa. Ajatus tukahduttaa hänen henkeään öisin, kun Auliksesta ei ole vähään aikaan kuulunut, ja hän on pelännyt Jumalan sittenkin kuulleen hänen rukouksensa, vaikka tietysti hän tietää sellaisen olevan hiukan lapsellista.
Ja siitä huolimatta pelkkä sodan päättymisen ajattelu puistattaa häntä. Pahat aavistukset täyttävät hänen mielensä, kun hän ajatteleekin Auliksen kotiinpaluuta.
Ja jos Aulis onkin jonkinlainen mies, niin minkälainen morsian Kaarinakaan oikeastaan on.
16
Toinen ulottuvuus / Vs: Täällä Pohjantähden alla/Tuntematon sotilas: Keltainen | K11 | Kaarina Koskela/Urho Hietanen | 8. osa 9.6.
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane 28.09.2026 01:13:45 »12 (Ficlet300 vapaavalintainen 296 käsky, 305 sanaa)
”Eikö siihen voi anoa siirtoa tai jotakin”, Kaarina kysyy. ”Ei kai ne sinua aivan minkä tahansa voi pakottaa?”
Vilho imaisee tupakkiaan ja katsoo välttelevästi hänen ohitseen tuupatessaan pihakeinun pieneen liikkeeseen.
”Kyllä minun on mentävä sinne minkä ne käskee”, hän sanoo, niin kuin hän aiemmin päivällä sanoi isälle tämän tivatessa samaa asiaa.
”Vaikka se olis toisella puolen maata?”
”Vaikka niin.”
Vilhon ilme on tutkimattomuudessaan hämmentävän levollinen siihen nähden, kuinka murtunut äiti ja huonotuulinen isä on hänen uutisensa jäljiltä.
”Tiekkö sinä vielä yhtään minkälaista sielä on”, Kaarina kysyy kohta.
”Vähän”, Vilho vastaa. ”Lähin kaupunki on Joensuu.”
Se ei sano Kaarinalle mitään, mutta hän nyökkää kuitenkin.
”Onko se suuri kaupunki?”
”Eipä kai”, Vilho sanoo. ”Mutta jotakin uutta kumminkin.”
Hän puhaltaa savua ulos ja vilkaisee Kaarinaa, ja jotenkin se saa Kaarinan ymmärtämään, mitä hän oikeastaan tarkoittaa. Että Vilho ei ole ainoastaan menossa sinne minne käsky käy, vaan hän on menossa juuri sinne minne haluaa. Ei sinne, missä on ollut jo, vaan jonnekin muualle. Uuteen paikkaan.
Kaarina tietää pelkän upseerikoulun olleen isälle ja äidille kova paikka. Työapua tietysti olisi tarvittu, kun Eeroa ja Voittoakaan ei enää ole auttamassa, ja heidän takiaan he tietysti olisivat halunneet edes Vilhon olevan kotona. Isä oli ehtinyt siitäkin jo puhua, että talon pian voisi siirtää hänelle. Nyt sellaisesta ei voi oikein päättää mitään.
”Olis kai niitä uusia paikkoja ollu lähempänäkin”, Kaarina sanoo varovasti.
”Niin kai”, Vilho tuumaa. ”Tuonne mun kumminkin osotettiin.”
Hetken he katsovat toisiaan silmiin puhumatta mitään.
”Olisikko sinä hakenu siirtoa lähemmäs jos oisit voinu”, Kaarina kysyy sitten. Hän on niin varma vastauksesta, ettei se oikeastaan edes kuulosta kysymykseltä.
”Ei kai semmosen miettiminen ketään auta”, Vilho sanoo. ”Ei sille kumminkaan mitään voi.”
”Niin.”
Kaarina luulee ymmärtävänsä kyllä. Hän ei ehkä osaa puhua siitä, ei sen enempää kuin Vilhokaan, mutta tunnelma tuntuu silti jotenkin keventyvän.
”Minä koitan kyllä kirjottaa”, Vilho lupaa.
”Parempi olisi”, Kaarina hymyilee.
”Eikö siihen voi anoa siirtoa tai jotakin”, Kaarina kysyy. ”Ei kai ne sinua aivan minkä tahansa voi pakottaa?”
Vilho imaisee tupakkiaan ja katsoo välttelevästi hänen ohitseen tuupatessaan pihakeinun pieneen liikkeeseen.
”Kyllä minun on mentävä sinne minkä ne käskee”, hän sanoo, niin kuin hän aiemmin päivällä sanoi isälle tämän tivatessa samaa asiaa.
”Vaikka se olis toisella puolen maata?”
”Vaikka niin.”
Vilhon ilme on tutkimattomuudessaan hämmentävän levollinen siihen nähden, kuinka murtunut äiti ja huonotuulinen isä on hänen uutisensa jäljiltä.
”Tiekkö sinä vielä yhtään minkälaista sielä on”, Kaarina kysyy kohta.
”Vähän”, Vilho vastaa. ”Lähin kaupunki on Joensuu.”
Se ei sano Kaarinalle mitään, mutta hän nyökkää kuitenkin.
”Onko se suuri kaupunki?”
”Eipä kai”, Vilho sanoo. ”Mutta jotakin uutta kumminkin.”
Hän puhaltaa savua ulos ja vilkaisee Kaarinaa, ja jotenkin se saa Kaarinan ymmärtämään, mitä hän oikeastaan tarkoittaa. Että Vilho ei ole ainoastaan menossa sinne minne käsky käy, vaan hän on menossa juuri sinne minne haluaa. Ei sinne, missä on ollut jo, vaan jonnekin muualle. Uuteen paikkaan.
Kaarina tietää pelkän upseerikoulun olleen isälle ja äidille kova paikka. Työapua tietysti olisi tarvittu, kun Eeroa ja Voittoakaan ei enää ole auttamassa, ja heidän takiaan he tietysti olisivat halunneet edes Vilhon olevan kotona. Isä oli ehtinyt siitäkin jo puhua, että talon pian voisi siirtää hänelle. Nyt sellaisesta ei voi oikein päättää mitään.
”Olis kai niitä uusia paikkoja ollu lähempänäkin”, Kaarina sanoo varovasti.
”Niin kai”, Vilho tuumaa. ”Tuonne mun kumminkin osotettiin.”
Hetken he katsovat toisiaan silmiin puhumatta mitään.
”Olisikko sinä hakenu siirtoa lähemmäs jos oisit voinu”, Kaarina kysyy sitten. Hän on niin varma vastauksesta, ettei se oikeastaan edes kuulosta kysymykseltä.
”Ei kai semmosen miettiminen ketään auta”, Vilho sanoo. ”Ei sille kumminkaan mitään voi.”
”Niin.”
Kaarina luulee ymmärtävänsä kyllä. Hän ei ehkä osaa puhua siitä, ei sen enempää kuin Vilhokaan, mutta tunnelma tuntuu silti jotenkin keventyvän.
”Minä koitan kyllä kirjottaa”, Vilho lupaa.
”Parempi olisi”, Kaarina hymyilee.
17
Toinen ulottuvuus / Vs: Täällä Pohjantähden alla/Tuntematon sotilas: Keltainen | K11 | Kaarina Koskela/Urho Hietanen | 8. osa 9.6.
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane 28.09.2026 01:11:39 »11 (Ficlet300 171 lounas, 135 sanaa)
”Kuinka sinä ittes semmotteen tielle panit”, Aulis kysyy. Hänet on vihdoin päästetty siviiliin, ja tänään hän on rientänyt Koskelaan lounaalle Kaarinan ja Vilhon kanssa, koska ei ole tätä heidän kihlauksensa aikana ehtinyt kertaakaan tavata. ”Minun ei olis tullu mieleenkään panna itteeni niin typerään paikkaan.”
Vilho kohauttaa lyhyesti olkiaan ja katsoo Aulista sillä tavalla rävähtämättömästi kuin hänellä on palattuaan ollut tapana voidakseen arvata mahdollisimman paljon keskustelukumppanien puhetta huulilta lukemalla.
”Jonkun siinä piti jotain tehdä”, hän sanoo.
”Häh. Ja omaa nahkaansa aatella niin yhtään”, Aulis tyrskähtää. ”Sinäkin luutnanttismiehenä hyvin olisit voinu panna jonkun toisen meneen.”
”Ei semmoseen paikkaan niin vaan miehiä käsketä.”
”Sitä suuremmalla syyllä ei pitäs mennä ittekkään. Kerta jotain piti tehdä niin olis joku toinen saanu mennä sitten.”
Siihen Vilho ei sano mitään. Kaarinan pitää katseensa lautasellaan, posket häpeästä poltellen sittenkin, kun Aulis vaihtaa puheenaihetta.
”Kuinka sinä ittes semmotteen tielle panit”, Aulis kysyy. Hänet on vihdoin päästetty siviiliin, ja tänään hän on rientänyt Koskelaan lounaalle Kaarinan ja Vilhon kanssa, koska ei ole tätä heidän kihlauksensa aikana ehtinyt kertaakaan tavata. ”Minun ei olis tullu mieleenkään panna itteeni niin typerään paikkaan.”
Vilho kohauttaa lyhyesti olkiaan ja katsoo Aulista sillä tavalla rävähtämättömästi kuin hänellä on palattuaan ollut tapana voidakseen arvata mahdollisimman paljon keskustelukumppanien puhetta huulilta lukemalla.
”Jonkun siinä piti jotain tehdä”, hän sanoo.
”Häh. Ja omaa nahkaansa aatella niin yhtään”, Aulis tyrskähtää. ”Sinäkin luutnanttismiehenä hyvin olisit voinu panna jonkun toisen meneen.”
”Ei semmoseen paikkaan niin vaan miehiä käsketä.”
”Sitä suuremmalla syyllä ei pitäs mennä ittekkään. Kerta jotain piti tehdä niin olis joku toinen saanu mennä sitten.”
Siihen Vilho ei sano mitään. Kaarinan pitää katseensa lautasellaan, posket häpeästä poltellen sittenkin, kun Aulis vaihtaa puheenaihetta.
18
Toinen ulottuvuus / Vs: Täällä Pohjantähden alla/Tuntematon sotilas: Keltainen | K11 | Kaarina Koskela/Urho Hietanen | 8. osa 9.6.
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane 28.09.2026 01:10:44 »10 (Ficlet300 236 halloween, 310 sanaa)
Vilho palaa kotiin harmaana ja laihtuneena. Töihin hänestä ei vielä ole, eikä tule olemaan vielä hyvään aikaan. Kuulemma hänen ei pidä nostella mitään vesikauhaa painavampaa, ja etenkin pahemman osuman saaneella vasemmalla puolella on käsivarsi vielä aivan voimaton. Kaikki näkevät hänen olevan kireä ja turhautunut, mutta koskaan hän ei valita ääneen, vaikka pelkästään pukeutuminen tekee ensi alkuun niin kipeää, että hän istuu hengästyneenä penkillä monta minuuttia ennen kuin voi edes yrittää tehdä muuta.
Myös hänen kuulonsa on vaurioitunut viimeisessä hyökkäyksessä. Hän on sen takia ruvennut puhumaan korostetun hiljaa, koska muuten äänensä saattaa kohota niin hallitsemattomasti, että se nolottaa häntä huolimatta siitä, ettei kukaan muu välitä. Mummua varsinkin huvittaa se, että niin nuoresta pojasta kuin Vilhosta on kerralla tullut melkein yhtä kuuro kuin hänestä. Se kirvoittaa Vilhostakin pienen hymynkareen, jollaiset ovat viimeisten lomien aikana olleet kovin harvassa.
Hän saa ensimmäisten viikkojen aikana muutamia kirjeitä entisiltä joukkuelaisiltaan ja lukee jokaisen tarkkaan, otsa rypyssä ja olat koholla. Hän vastaa tunnollisesti jokaiseen kirjeeseen, mutta Kaarina ei uskalla kysyä niistä tarkemmin, kun Vilho näyttää niiden takia huolestuneemmalta ja tyytymättömämmältä kuin Kaarina muistaa koskaan nähneensä häntä.
Vasta pyhäinmiestenpäivän aattona tulee kirje, jonka lukeminen saa Vilhon rentoutumaan silminnähden.
”Mitäs ny”, Kaarina kysyy Vilhon taittaessa kirjeen kahtia näyttäen levollisemmalta kuin pitkään aikaan.
”Minä olin jättäny yhden pojista sairasautoon vähän ennen kun minuun sattu”, Vilho sanoo. ”Ja kun sielä kohta hyökättiin jonkin sairasauton kimppuun niin kukaan ei tienny oliko se se sama auto.”
”Mutta ei ollu”, Kaarina puoliksi täydentää, puoliksi kysyy.
”Ei ollu”, Vilho vahvistaa. ”Se ehti sieltä alta pois.”
”Siinäkin yks Jumalan onni”, Kaarina huokaa. ”Kuinka sen kävi?”
Vilho katsoo syrjään.
”Silmät sillä meni”, hän sanoo. ”Tää kirje on sen siskolta. Kun ei siltä se kirjottaminenkaan enää oikein käy.”
”Mutta muuten on kunnossa?”
Vilho nyökkää.
”Muuten on kunnossa”, hän vahvistaa. ”Ja ny sekin on päässy kotionsa.”
”Vihdon viimmen”, Kaarina sanoo, ja Vilhon silmänurkissa väreilee taas hymy.
”Vihdon viimmen niin.”
Vilho palaa kotiin harmaana ja laihtuneena. Töihin hänestä ei vielä ole, eikä tule olemaan vielä hyvään aikaan. Kuulemma hänen ei pidä nostella mitään vesikauhaa painavampaa, ja etenkin pahemman osuman saaneella vasemmalla puolella on käsivarsi vielä aivan voimaton. Kaikki näkevät hänen olevan kireä ja turhautunut, mutta koskaan hän ei valita ääneen, vaikka pelkästään pukeutuminen tekee ensi alkuun niin kipeää, että hän istuu hengästyneenä penkillä monta minuuttia ennen kuin voi edes yrittää tehdä muuta.
Myös hänen kuulonsa on vaurioitunut viimeisessä hyökkäyksessä. Hän on sen takia ruvennut puhumaan korostetun hiljaa, koska muuten äänensä saattaa kohota niin hallitsemattomasti, että se nolottaa häntä huolimatta siitä, ettei kukaan muu välitä. Mummua varsinkin huvittaa se, että niin nuoresta pojasta kuin Vilhosta on kerralla tullut melkein yhtä kuuro kuin hänestä. Se kirvoittaa Vilhostakin pienen hymynkareen, jollaiset ovat viimeisten lomien aikana olleet kovin harvassa.
Hän saa ensimmäisten viikkojen aikana muutamia kirjeitä entisiltä joukkuelaisiltaan ja lukee jokaisen tarkkaan, otsa rypyssä ja olat koholla. Hän vastaa tunnollisesti jokaiseen kirjeeseen, mutta Kaarina ei uskalla kysyä niistä tarkemmin, kun Vilho näyttää niiden takia huolestuneemmalta ja tyytymättömämmältä kuin Kaarina muistaa koskaan nähneensä häntä.
Vasta pyhäinmiestenpäivän aattona tulee kirje, jonka lukeminen saa Vilhon rentoutumaan silminnähden.
”Mitäs ny”, Kaarina kysyy Vilhon taittaessa kirjeen kahtia näyttäen levollisemmalta kuin pitkään aikaan.
”Minä olin jättäny yhden pojista sairasautoon vähän ennen kun minuun sattu”, Vilho sanoo. ”Ja kun sielä kohta hyökättiin jonkin sairasauton kimppuun niin kukaan ei tienny oliko se se sama auto.”
”Mutta ei ollu”, Kaarina puoliksi täydentää, puoliksi kysyy.
”Ei ollu”, Vilho vahvistaa. ”Se ehti sieltä alta pois.”
”Siinäkin yks Jumalan onni”, Kaarina huokaa. ”Kuinka sen kävi?”
Vilho katsoo syrjään.
”Silmät sillä meni”, hän sanoo. ”Tää kirje on sen siskolta. Kun ei siltä se kirjottaminenkaan enää oikein käy.”
”Mutta muuten on kunnossa?”
Vilho nyökkää.
”Muuten on kunnossa”, hän vahvistaa. ”Ja ny sekin on päässy kotionsa.”
”Vihdon viimmen”, Kaarina sanoo, ja Vilhon silmänurkissa väreilee taas hymy.
”Vihdon viimmen niin.”
19
Toinen ulottuvuus / Vs: Täällä Pohjantähden alla/Tuntematon sotilas: Keltainen | K11 | Kaarina Koskela/Urho Hietanen | 8. osa 9.6.
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane 28.09.2026 01:08:51 »Metkuilija, mää en ikinä uskalla luvata mitään potentiaalisia aikatauluja yhtään millekään keskeneräisille ficeille just siks, että niiden kanssa voi käydä niin kuin tälle (ts. inspiraatio karkaa jonnekin aivan muualle viideksi (5) vuodeksi eikä tätä ole toivoakaan jatkaa kun en oo aivan varma mihin kohtaan oon menossa tän kanssa ja mitä reittiä pitkin :'D) Pahoittelut pitkästä odotuksesta, en uskalla luvata saavani tätä tälläkään kerralla loppuun asti mutta eteenpäin mennään kumminkin jotenkin!
9 (Ficlet300 vapaavalintainen 295 lähtö, 100 sanaa)
Kaarina saattaa Auliksen asemalle, kun tämän on taas aika lähteä takaisin rintamalle.
”Hei ny”, hän sanoo. Juna sihahtaa taustalla.
”Moi. Minä kirjotan kun vaan sankartöiltäni kerkeen.”
Sitten Aulis vetää Kaarinan suudelmaan niin äkisti, että hän pyristää vastaan ja kiljahtaa naurusta, kun Aulis puristaa häntä vyötäisiltä. Kun Kaarina viimein huomaa vastata suudelmaan riittävän kunnollisesti, päästää Aulis irti ja vie käden laiskasti lakkinsa lippaan mutristaen suunsa hymyyn.
”On minkä puolesta taistella.”
”Sinä olet ihan hullu.”
”Ja sinä hullun morsian.”
Silmää iskien Aulis nousee junaan. Kun se lähtee liikkeelle, Kaarina jää vilkuttamaan hänen peräänsä.
Junan mentyä hän jää seisomaan asemalaiturille vielä pitkäksi aikaa.
9 (Ficlet300 vapaavalintainen 295 lähtö, 100 sanaa)
Kaarina saattaa Auliksen asemalle, kun tämän on taas aika lähteä takaisin rintamalle.
”Hei ny”, hän sanoo. Juna sihahtaa taustalla.
”Moi. Minä kirjotan kun vaan sankartöiltäni kerkeen.”
Sitten Aulis vetää Kaarinan suudelmaan niin äkisti, että hän pyristää vastaan ja kiljahtaa naurusta, kun Aulis puristaa häntä vyötäisiltä. Kun Kaarina viimein huomaa vastata suudelmaan riittävän kunnollisesti, päästää Aulis irti ja vie käden laiskasti lakkinsa lippaan mutristaen suunsa hymyyn.
”On minkä puolesta taistella.”
”Sinä olet ihan hullu.”
”Ja sinä hullun morsian.”
Silmää iskien Aulis nousee junaan. Kun se lähtee liikkeelle, Kaarina jää vilkuttamaan hänen peräänsä.
Junan mentyä hän jää seisomaan asemalaiturille vielä pitkäksi aikaa.
20
Saivartelija / Vs: Miten ystäväsi suhtautuvat ficcailuusi?
« Uusin viesti kirjoittanut valokki 27.09.2026 23:06:48 »Onpas tosi mielenkiintoinen aihe ja kiva lukea teidän kokemuksia ficcailusta puhumisesta ja siihen suhtautumisesta!
Itsehän olen tosi myöhännäisherännäinen mitä ficcailuun tulee, kun aloin lukea ficcejä ensimmäistä kertaa elämässäni vuonna 2020 koronatylsyyksissäni lähennellessäni jo kolmeakymppiä. En teininä muista kertaakaan törmänneeni ficcailuun ilmiönä, eikä mun kaveripiirissä ollut erityisemmin ficcareita (tai ainakaan kukaan ei tunnustanut olleensa, heh). Joskus satunnaisesti kyllä kuulin fanfictionin olemassaolosta, mutta silloin vielä ajattelin jostain syystä, etten ikinä voisi lukea mitään muuta kuin canonia.
Kun sitten lopulta löysin fanfictionin, putosin semmoiseen kaninkoloon, ettei se jäänyt kavereilta tai sisaruksilta millään huomaamatta, enkä nähnyt hirveää tarvetta sitä piilotellakaan. Mulla kuitenkin vaihtelee paljon, kuinka laajalti puhun mun fanfiction-harrastuneisuudesta muille, ja huomaan, että aiheesta tulee juteltua eniten kirjoittamista harrastavien kavereiden kanssa. Pari kaveria on ollut myös ihan muuten vaan kiinnostunut ja kysellyt aiheesta, vaikkeivat he itse ficcaile tai harrasta kirjoittamista näin yleiselläkään tasolla. Yhden lukiokaverin kanssa taas hoksattiin vasta kolmekymppisinä, että molemmat luetaan fanfictionia (joskin meillä on melkoisen erilainen maku), ja sen jälkeen on ollut kiva jakaa välillä aiheeseen liittyviä meemejä sun muuta.
Itsehän olen tosi myöhännäisherännäinen mitä ficcailuun tulee, kun aloin lukea ficcejä ensimmäistä kertaa elämässäni vuonna 2020 koronatylsyyksissäni lähennellessäni jo kolmeakymppiä. En teininä muista kertaakaan törmänneeni ficcailuun ilmiönä, eikä mun kaveripiirissä ollut erityisemmin ficcareita (tai ainakaan kukaan ei tunnustanut olleensa, heh). Joskus satunnaisesti kyllä kuulin fanfictionin olemassaolosta, mutta silloin vielä ajattelin jostain syystä, etten ikinä voisi lukea mitään muuta kuin canonia.
Kun sitten lopulta löysin fanfictionin, putosin semmoiseen kaninkoloon, ettei se jäänyt kavereilta tai sisaruksilta millään huomaamatta, enkä nähnyt hirveää tarvetta sitä piilotellakaan. Mulla kuitenkin vaihtelee paljon, kuinka laajalti puhun mun fanfiction-harrastuneisuudesta muille, ja huomaan, että aiheesta tulee juteltua eniten kirjoittamista harrastavien kavereiden kanssa. Pari kaveria on ollut myös ihan muuten vaan kiinnostunut ja kysellyt aiheesta, vaikkeivat he itse ficcaile tai harrasta kirjoittamista näin yleiselläkään tasolla. Yhden lukiokaverin kanssa taas hoksattiin vasta kolmekymppisinä, että molemmat luetaan fanfictionia (joskin meillä on melkoisen erilainen maku
), ja sen jälkeen on ollut kiva jakaa välillä aiheeseen liittyviä meemejä sun muuta. Lainaus
Ehkä jos olisi tutustunut ihmisiin jotenkin fanfictionin ja fanfictionin kautta alun perin, osaisi olla avoimempikin ficcijuttujen suhteen.Olen itsekin miettinyt tätä. Välillä harmittaa paljon, etten itse löytänyt ficcaamista jo vuuuuosia aiemmin ja tutustunut ihmisiin Finin aktiivivuosina, koska ficcaamisesta on tässä kuuden viime vuoden aikana tullut itselle tosi tärkeä ja rakas harrastus, mutta omassa kaveripiirissä ei oikein ole ketään, kenen kanssa ihkuttaa lukemiaan ficcejä tai jakaa ajatuksia omista projekteistaan. Yleisellä tasolla tulee tietenkin juteltua lähimpien kavereiden kanssa, mutten kauhean syvällisesti viitsi aiheesta lähteä avautumaan, kun en tiedä, kuinka paljon ficcaamista harrastamattomia kiinnostaa mun höpöttely aiheesta.