Ficin nimi: Seksipommi
Kirjoittaja: Meldis
Genre: UST, humor, fluffy
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Cedric lähtee kaveriporukalla viettämään rantapäivää ja mukaan lähtee myös Harry.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Violetu heitti viime vuonna discordissa yhteispromptiksi kirjoittaa teksti Benjaminin Seksipommi-kappaleesta. Aloitin sitä, mutta se jäi viime kesänä kesken ja sain nyt kirjoitettua loppuun. Jälki on sen mukaista, että on aloitettu yhtenä kesänä ja jatkettu toisena. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!


Seksipommi

Cedric tiesi, että tuijotti. Hän tiesi, että Anthony tiesi hänen tuijottavan. Mutta hän ei kyennyt lopettamaan. Oli heinäkuun kuumin päivä, aurinko oli korkeimmillaan, uimarannalle ei osunut pienintäkään tuulenvirettä, pilvet olivat aamun jälkeen kaikonneet ja hiekka hohkasi. Mutta Cedric ei ollut ennemmin tiennyt mitään kuumuudesta. Ei ennen kuin Harry oli saapunut. Ja sitten vielä ottanut paitansa pois. Luokkakokous rannalla tuntui äkkiä hyvin ristiriitaiselta idealta.

Pieni tönäisy selkään havahdutti Cedricin ja Anthony katsoi häntä yhtä aikaa huolissaan ja kulmiaan kohotellen. Cedricin koko kasvoja kuumotti. Hänen selkäänsä nipisteli ja hänen teki hirveästi mieli sohia hiuksiaan parempaan asentoon. Oliko hän edes vilkaissut peiliin kun oli lähtenyt rannalle? Ei tietenkään, hän oli yltä päältä aurinkovoiteessa, päällään ne vähän liian isot, keltaiset uimashortsit ja hänen sänkensä oli kammottavassa kunnossa. Hän tiesi kyllä, että Harry oli tulossa. Hän vain ei ollut arvannut, että Harry näyttäisi tuolta.

Aurinko osui kultaisena loisteena Harryn mustiin hiuksiin. Ne olivat yhtä sekaisin kuin aina, mutta olivat pidemmät kuin Cedric muisti. Harry näytti mieheltä, leveine harteineen, jykevine leukoineen ja aikuismaisine parransänkineen, joka näytti paljon maskuliinisemmalta kuin Cedricin. Tämän iho oli tasaisen ruskea, ei varmasti hankittu Lontoon pilvessä. Ja kroppa. Cedricin päässä kiehui. Harryn hauikset ja rintalihakset pullistelivat, kun hän oli ristinyt kätensä rinnalleen. Vatsalihakset piirtyivät terävästi kuin supersankarilla. Vihreiden uimahousujen vyötärönnauhan alle katosi houkutteleva vana mustaa karvoitusta, joka alkoi navan paikkeilta. Reidet pingottivat uimahousujen kangasta sillä tavalla, että Cedricin suu kuivui. Iho kimmelsi hiestä ja aurinkovoiteesta. Harrylla ei ollut laseja, joten tämän silmät erottuivat erityisen hyvin. Cedric ei olisi osannut kuvata Harrya muulla sanalla kuin seksipommi.

Cedric otti yhden syvän henkäyksen ja laski katseensa. Hän alkoi asetella pyyhettään paremmin saadakseen käsilleen jotain tekemistä ja silmilleen muuta katsomista. Mutta hän ei voinut estää korviaan kuulemasta.
”Joku on käynyt salilla!” Se oli Lavender, yksi Harryn vuosikurssilaisista. Perään kuului muutaman tytön kikatusta ja Cedric puri hampaansa yhteen. Hän ei ollut ainoa, joka oli pistänyt Harryn merkille. Tai olihan Cedric ennenkin huomannut Harryn. Oli jo heidän huispatessa toisiaan vastaan ensi kertaa melkein kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen entistä paremmin turnajaisten aikaan. Mutta silloin Cedric oli huomannut, miten loistava Harry oli huispatessa, miten tämä välitti ystävistään, miten rehellinen ja taipumaton tämä oli. Silloin Harry oli kuitenkin ollut pieni, ruipelo neljätoistavuotias. Cedric oli ihastunut tähän ihan muista syistä. Nyt hän lankesi Harryyn täysin uusista syistä.

”Mistä sinä tuon rusketuksenkin olet hankkinut?” Seamus kysyi ja Cedric arvasi, että kysymys oli osoitettu Harrylle. Cedric istui vapisevilta jaloiltaan alas pyyhkeelle Anthonyn viereen.
”Sisiliassa, harjoittelussa. Minä sain vain pisamia”, kuului Ronin sarkastinen ääni. Niin, Harry oli aurori nykyään, Cedric pohti.
”Sisiliassa, vau”, sanoi Hannah, joka levitti Nevillen selkään aurinkorasvaa. ”Osataanko siellä englantia?”
”Ei, piti opetella italiaa”, Harry avasi oman suunsa viimein ja Cedric veti niin nopeasti henkeä, että oli hikata. Seksipommi osasi italiaa nykyisin.

”Meinasin sanoa, että lopeta tuijottaminen, mutta et ole ainoa”, Anthony kuiskasi Cedricille, kun Seamus ja Dean kyselivät Harryn ja Ronin harjoittelusta lisää. Cedric nyrpisti ystävälleen nenäänsä, mutta vilkaistuaan ympärille heidän pyyherykelmäänsä, hän näki ainakin Ginnyn, Lavenderin ystävineen, Katien sekä hänen vanhan joukkuetoverinsa Matildan silmäilevän Harrya avoimesti. Vähemmän avoimesti sitä teki Roger Davies sekä Zacharias, joten Cedric rauhoittui pikkuisen. Ihan
vain pikkuisen.

Harry suuntasi uimaan rohkelikkoystäviensä kanssa ja Cedric oli mielellään vähän aikaa kauempana tästä. Hän hörppi vesipullostaan ja työnsi aurinkolasit silmilleen, jotta hänen vakoilunsa ei olisi niin ilmiselvää.
”Mene juttelemaan hänelle”, Anthony ehdotti ja viittoi järveä kohti, missä syvemmällä, kauempana lapsiperheistä, Harry tovereineen polski.
”En minä...ei tämä…” Cedric sopersi.
”Haluat sitä”, Anthony sanoi ja Cedric kääntyi katsomaan häntä kauhuissaan. ”Jutella hänelle”, Anthony jatkoi.
”Ai. No, joo, emme ole nähneet pitkään aikaan”, Cedric sanoi ääni väristen. Anthonyn kulmat rypistyivät ja hän vilkaisi järvelle ja sitten katsoi Cedriciä pitkään.

”Oliko teillä jotain turnajaisten aikaan?” Anthony kysyi hitaasti. Cedric läimäisi kätensä tämän suulle. Matilda ja Daz katsoivat heidän suuntaansa ja Cedric kiskaisi kätensä Anthonyn suulta ja virnisti luottavaisesti.
”Ei ollut”, Cedric kuiskutti, kun Matilda ja Daz olivat menettäneet kiinnostuksena heihin.
”Tuollainen reaktio kertookin juuri sitä”, Anthony sanoi. ”Tykkäsitkö hänestä?” hän kuiskasi. Cedric piilotti kasvonsa polviensa väliin. ”Entä nyt?”
”Siitä on kamalan kauan aikaa”, Cedric uikutti.
”Mitä sitten? Hän on tässä nyt”, Anthony sanoi. Cedric vilkaisi järvelle.

Harry tuli jonkin ajan päästä vedestä, eikä Cedricin olo helpottunut. Nyt tämä puuskutti ja valui vettä ja uimahousut liimautuivat entistä paremmin ihoa vasten.
”Haen limsaa”, Cedric ponkaisi pystyyn, kun vedestä palanneet kuivailivat itseään. Anthony vilkaisi Cedriciä kulma koholla ja pyöräytti pienesti silmiään. Cedric nappasi lompakkonsa repustaan, työnsi jalkansa sandaaleihin ja lähti harppomaan kohti lähintä kioskia.

”Hei, Cedric! Odota, tarvitsen myös jotain viileää juotavaa.” Cedric nieli kirosanat ja kääntyi ympäri. ”Vesi on jo ihan lämmintä ja täällä ei parane taikoa”, Harry virnisti rientäessään Cedricin mukaan. Hänen tukkansa kiilsi vedestä ja tiputti pisaroita hänen olkapäilleen.
”Joo”, Cedric naurahti jäykästi.

”Kiva, että tulit”, Harry sanoi heidän kävellessä kioskia kohti.
”Kiva idea”, Cedric sanoi ja mahdollisimman huomaamattomasti yritti sukia otsalle valuvia hiuksiaan.
”Joo, Hermionella on niitä”, Harry sanoi. ”Olet opettaja nykyään?”
”Opiskelen opettajaksi. Sota keskeytti opinnot”, Cedric korjasi.
”Aivan”, Harry nyökkäsi.

”Sinä olet aurori?” Cedric sanoi kysyvästi, kun he asettuivat kioskin jonon päähän. ”Tai, sen kyllä huomaa”, hän sanoi ja välittömästi katui sanojaan. Hänen kasvonsa alkoivat paahtua. ”Ömm.” Harrynkin poskilla kävi punaa.
”Öh, joo, se on ollut fyysisempää kuin odotin. Ja ministeriössä on opiskelijoille oma sali”, hän selitti katse epämääräisesti kioskin jätskivalikoimassa.
”Ai”, Cedric sanoi.
”Tai siis, tarkoitin sanoa, kiitos”, Harry sanoi. ”Jos, tuota, ömm, tarkoitit, että…”
”Joo, näytät hyvältä, sitä tarkoitin!” Cedric kiiruhti sanomaan. Ja katui sanojaan. Hän irvisti ja käänsi punaiset kasvonsa.
”Okei, niin. Kiitos”, Harry sanoi.

Cedric oikein puristi huuliaan suppuun. Aurinkokaan ei olisi voinut polttaa hänen ihoaan näin pahasti. Harrykään ei enää puhunut mitään ja hiljaisuudessa he etenivät kohti kioskia. Cedric osti colaa ja Harry ison vesipullon sekä mehujään. Hän avasi herkun heti ja Cedricin kauhistukseksi alkoi nuolla sitä innolla. Cedric nieli lisää kiroilua.

Anthony onneksi ehdotti heti seuraavaksi pulahdusta ja Cedric meni mielellään viilentymään veteen. Se oli kivaa siihen saakka, kun Harry palasi myös uimaan ystäviensä kanssa. Cedric joutui katsomaan lähietäisyydeltä, kuinka vesi nuoli Harryn vartaloa, miten hiukset liimautuivat hänen ohimoihinsa ja miten pisarat tippuivat mustan karvoitusvanan seassa hänen alavatsallaan. Vesi oli kiehuvaa Cedricin ympärillä ja hän meni uppeluksiin entistä syvemmälle, missä oli viileämpää ja missä hän voisi olla kauempana Harrysta. Hän kääntyi selälleen pinnalle, kun oli varma, että oli rauhoittunut tarpeeksi. Vesi hänen korvissaan vaimensi äänet ja hän hengitti hitaasti syvään kolme kertaa.

Kyllä hän selviäisi tästä reissusta.

”Cedric!”

Cedric hätkähti ja kulaus vettä syöksyi hänen kurkkuunsa. Hän räpiköi löytääkseen tasapainon, kun pohja oli liian kaukana pitääkseen hänet pystyssä. Hän viskoi käsiään villinä, yski, ryki, kähisi ja räpytteli silmistään planktonia ja hiekanjyviä.
”Sori, en tarkoittanut säikäyttää.” No, tietenkin se oli Harry. Cedric yski lisää ja yskiminen sai hänen tasapainonsa heikkenemään ja hänen leukansa painui veden alle. Hän oli juuri hörppäämässä lisää vettä, kun Harry tarrasi häntä kainalon alta.

”Et kai aio hukkua?” Harry naurahti. Cedric olisi halunnut vastata vitsikkäästi, mutta sen sijaan yski lisää ja kaiken lisäksi Harryn kasvoille. Cedric yritti saada kurkustaan pahoitteluja, mutta yski vain uudelleen.
”Aioin pyytää sinua pelaamaan, mutta ehkä sinun kannattaisi mennä lepäämään hetkeksi”, Harry sanoi. Cedric ryki lisää, räiskäytti kasvoilleen vettä saadakseen löysät hiuskiehkurat silmiltään.
”J-joo”, hän kähisi.
”Joo mitä? Joo pelaamaan vai joo rannalle?” Harry kysyi. Tämä piteli yhä Cedricistä kiinni. Tämän ote oli juuri niin varma kuin tämän käsien lihaksista olisi voinut olettaa.

Cedricin henki alkoi kulkea, hän näki taas eteensä. Harry siristeli silmiään auringossa, joka paistoi tismalleen heidän yltään ja nuoli Harryn ruskettuneita olkapäitä. Hänen hiukset olivat märät ja takertuneet hänen niskaansa ja poskiinsa. Hänen huulensa taipuivat varovaiseen hymyyn. Cedric ei  selviäisi tästä reissusta.

”Cedric?” Harry kutsui ja Cedric kohotti katseensa. Hän tajusi tuijottaneensa Harryn huulia.
”Mitä?” Cedric röhisi kurkku edelleen karheana. Harry availi suutaan pari kertaa. He katsoivat toisiaan ja Cedricistä näytti, että Harry olisi katsonut häntä samalla tavalla kuin hän oli katsonut koko ajan Harrya.
”Sinäkin näytät hyvältä”, Harry sanoi.

Ennen kuin Cedric ehti reagoida sanoihin, rantapallo iskeytyi Harry takaraivoon.
”Mikä siellä kestää?” kailotti Ron kauempaa. Harry irvisti pienesti Cedricille.
”Kyllä minä voin pelata”, Cedric sen sijaan sanoi ja katsahti olkavarteensa, jota Harry yhä puristi. Tämä irrotti hellästi otteensa ja kohta jäi kylmäksi veden alla.
”Joo, joo”, Harry sanoi.

Epämääräiset säännöt määräsivät, että se joukkue, joka sai vastajoukkueen tiputtamaan pallon vedenpintaan saisi pisteen. Cedric nieleskeli yhä karheutta kurkustaan, kun Seamus heitti pallon peliin. Nopeasti Cedric kykeni uppoutumaan peliin ja unohtamaan hämmennyksen ja häpeän ja jopa sen, että Harrysta oli tullut yhdessä yössä kreikkalainen jumala ja sanoi Cedriciä hyvännäköiseksi. Hän hyppi vedessä pallon perässä, nauroi kun Ginny läiskähti yhden epätoivoisen pelastuksen jälkeen mahalleen veteen, irvisteli, kun Anthony jäi muutaman tuuman päästä pallosta, joka laskeutui veteen kevyesti kuin pilkaten heidän joukkuettaan. Vedessä peuhaaminen sai hänen päänsä tyhjenemään ja lihakset huutamaan. Oli vaikeampi keskittyä siihen, ettei törmäillyt toisiin pelaajiin palloa kohti syöksyessään.

”Varo!” huudahti kimakka ääni ja Cedriciä päin läimähti jotain kovaa. Hän painui uppeluksiin, mutta ehti vaistomaisesti sulkea suunsa ja silmänsä. Keho kaatui veteen hänen viereensä ja Cedric räpiköi päästäkseen pystyyn. Hänen kylkeään jomotti yhteentörmäys ja päässä heitti äkillinen veteen paiskautuminen. Hän nousi pintaan huohottaen. Toinen hahmo ilmaantui hänen viereensä.
”Sattuiko pahasti?” kysyi lähimpänä oleva Angelina, joka kiiruhti pallo kainalossaan hänen luokseen. Cedric alkoi nauraa ja kuuli samalla tuttua naurua vierestään. Hän muisti äkkiä hämmennyksensä ja häpeänsä.

”Kaikki ok. Cedric?” Harry kysyi nauraen. Cedric osasi vain nyökätä hymisten.
”Eiköhän se ollut tauon merkki”, Dean ehdotti ja muut suostuivat. Porukka alkoi kahlata kohti rantaa, mutta Harry kääntyi Cedriciä kohti.
”Sori, en nähnyt sinua ollenkaan”, Harry sanoi. Vesi ulottui tässä hänen rintaansa ja tämän nännit näkyivät juuri ja juuri pinnan yllä.
”En minäkään sinua”, Cedric huitaisi kädellään ilmaan. ”Sattuiko sinua johonkin?”
”Ei, kuinka niin, sattuiko sinuun?” Harry kysyi huolissaan.
”Jokin kova osui minua kylkeen”, Cedric nauroi ja laski kätensä kyljelleen. ”Mikähän sinussa on niin kovaa, että se tuntuu pesäpallolta?” hän naureskeli.

Harry punehtui ja vasta sitten Cedric tajusi, mitä oli sanonut.
”Öm, siis, että, se oli varmaan käsivartesi vain, tai että, en tarkoittanut, että, öö…”
Harry pudisti päätään. ”Niin tietenkin”, hän sanoi. Cedric sulki suunsa.

Vesi loiskui heidän ympärillään. Heidän ystävänsä olivat kaikki rannassa. Leikkivien perheiden äänet olivat jossain todella kaukana. Cedric ei voinut itselleen mitään. Hänen katseensa valahti Harryn rintaan, tämän solisluille, tämän hauiksille, tämän ponnahtelevalle aataminomenalle. Aurinko heijastui aalloista ja heitti Harryn iholle kuvioita, jotka saivat Cedricin mielen vilkkaaksi. Ne piirsivät kaaria Harryn kaulalle, kirkastivat hänen silmiään.

”Sinä...näytät hyvältä”, Harry sanoi. Taas.
”Sinä sanoit sen jo”, Cedric sanoi.
”Sanon uudelleen”, Harry totesi.

”Sinäkin näytät hyvältä”, Cedric sanoi ja nielaisi sanan seksipommi, koska se olisi ollut ihan liikaa. ”Olen melko varma, että on laitonta näyttää noin hyvältä.” Harryn poskien puna syveni. Hän hörähti naurusta vaimeasti.
”Sinä olet asiantuntija siinä asiassa”, Harry sanoi. Hän oli lipunut lähemmäs Cedriciä, eikä Cedric ollut varma johtuiko se aalloista vai Harrysta. Aallot saivat Cedricin kädet puskemaan lähemmäs Harryn kylkiä. Harryn katse tipahti Cedricin huuliin.

Kova loiskaus aivan heidän vieressään viskaisi molempien päälle ammeellisen vettä. Joku nuori äiti hoki pahoitteluita ja kiskoi poikaansa kauemmas hyppelemästä tuntemattomien lähettyvillä. Cedric vakuutti, että pahoittelut eivät olleet tarpeen ja nyökkäsi Harrylle rantaa kohti, minne he lopultakin alkoivat suunnata ystäviensä perässä.

”Mitä teet illalla?” Harry kysyi.
”Mitä teet tämän jälkeen?” Cedric kysyi samaan aikaan.

Cedric tirskahti. ”Ajattelin seistä suihkussa tunnin, että saan tämän hiekan hiuksistani”, hän hymähti. Vesi ulottui enää heidän pohkeisiinsa.
”Niin minäkin”, Harry sanoi vikkelästi.
”Mahdut varmaan minun suihkuuni”, Cedric sanoi. Harry nyökkäsi jännittyneenä ja he kahlasivat rantaan ja kaveriporukan luokse. Anthony sinkautti Cedricille tietäväisiä katseita, mutta Cedric jätti ne huomiotta. Hän katseli paljon avoimemmin Harryn vartaloa, kasvoja ja hiuksia tietäessään, että vielä tänään tuo kaikki olisi hänen kanssaan suihkussa.

Mutta asiasta kukkaruukkuun... Kuuntelin tuossa juuri suomalaisen kirjailijan (marianne Suntio) teoksen Yhden kesän pelisuunnitelma ja täytyy sanoa, että suomalaiseksi tämä oli todella hyvä ja mukaansatempaava tarina Lätkäympyröihin sijoittua teos, missä molemmat päähenkilöt (mies ja nainen) pelaavat ihan tosissaan. Lisäksi juoni rakentui kivasti ja oli tämmöiselle romantikolle oikein miellyttävää luettavaa. Joten jos joku kaipailee kevyttä kesälukemista, niin lämmin suositus tälle!

Minä tykkäsin tästä myös kovasti, vaikka en edes ole mikään jääkiekkofani sillä tapaa, että etsisin luettavaa varta vasten jostain sporttiromanssi-genren parista. Suosittelen myös. Samaan tapaan veikeä, hauska ja kuuma oli Annukka Salaman Villinä viety!

Mä oon katsonut La Promesaa, mutta olen katsonut sitä niin, että mulla ei ole oikeastaan ole mitään hajua, missä järjestyksessä siinä on tapahtunut mitäkin, koska katsoin sitä joskus Yle Teemalta ja nyt se jossain vaiheessa tuli Ylen Ykköseltä. Tuohan on niin kuin Kauniit ja rohkea, mutta vaan eri aikakaudella, koska tuossa taitaa olla todella monta osaa kaudessa.

Jossain vaiheessa tuossa keväällä tuli katsottua  Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja vuodelta 1995, jonka kohdalla mulla oli sivistyksessä aukko ja jonka vihdoin sain paikattua. Oli todellakin katsomisen arvoinen, vaikka en tiedä pääsenkö siinä siihen romanttiseen tunnelmaan, kun mulla on ihan liian hauskaa Mr. Darcyn tuijottelujen kanssa.  Sen perään luin sen Jane Austenin kirjankin eli sen verran se sai minut pauloihini. Musta siinä on niin osuvaa dialogia että se viehättää.

Katsoin sitten jotain videoita aiheeseen liittyen tuubista sillä seurauksella, että tuubi suositteli mulle Gaskellin romaaniin perustuvaa North And Southia, joka on kanssa minisarja, mutta synkempi versio. Oikeastaan siinä romantiikka jäi mulla sivuosiin, kun päästiin mun mieltä enemmän kiihottaviin aiheisiin kuten luokkataisteluun, työläisten oikeuksiin jne. Haluaisin sanoa, että tykkään kevyemmästä kamasta, mutta huomaan silti, että mieleni jää helpommin askartelemaan raskaamman annin pariin.

Veren vangeista olen katsonut kaksi kautta ja epämääräisesti spoilaantunut kolmoskaudesta tekstien ja videoiden kautta, mutta yleensä pätkien kautta tulee ihan väärät mielikuvat kaikesta. Ja multa on kanssa mennyt ohi tuo, mitä Sisilja sanoit huomanneesi. Pitää vissiin tässä pyörittää nyt noi pari kautta uusiksi, kun kolmas kausi tässä sopivasti tulee. Siis pyöritin ekallakin kerralla nuo parissa päivässä niin ei ihme, jos on mennyt jotain ohi. 

Sisiljan viestistä tuli mieleen, että pitäisikin vaihteeksi pyörittää Sherlockit uudestaan. Mä en alunperin niin tykännyt tai olin vastahakoinen tykkäämään siitä. Tarvitsin muutaman katsomiskerran että lämpesin sille. 

   

Olen kyllä Sisin, Angien ja flawin kanssa samoilla linjoilla tuosta varoittamisesta ja siitä, kuinka paljon se mahdollisesti pilaa itse lukunautintoa. Tai spoilaa tärkeitä juonenkäänteitä. Toki tuo Thelinan mainitsema tapa, että varoitukset ovat teoksen lopussa ja ne saa halutessaan lukea sieltä, vaikuttaa hyvältä kompromissiratkaisulta Kirjallisuus on kuitenkin eri asia kun fanifiktio.

Edelleenkään ei ole tämä Alchemised löytänyt tietään omalle lukulistalle ja näiden teidän kommenttien perusteella tuskin löytääkään Minäkin vierastan ajatusta, että suositun ficin pohjalta kirjoitetaan "originaali" jolla sitten tehdään rahaa. Vaikka onhan näitä toki ollut aikojen saatossa lukemattomia vastaavia, tosin en tiedä ovatko olleet kuinka räikeitä tapauksia.

Mutta asiasta kukkaruukkuun... Kuuntelin tuossa juuri suomalaisen kirjailijan (marianne Suntio) teoksen Yhden kesän pelisuunnitelma ja täytyy sanoa, että suomalaiseksi tämä oli todella hyvä ja mukaansatempaava tarina Lätkäympyröihin sijoittua teos, missä molemmat päähenkilöt (mies ja nainen) pelaavat ihan tosissaan. Lisäksi juoni rakentui kivasti ja oli tämmöiselle romantikolle oikein miellyttävää luettavaa. Joten jos joku kaipailee kevyttä kesälukemista, niin lämmin suositus tälle!

Nimi: Syntymistä
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Yleisdraamaa ja perhefluffia. Ficlet (495 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Koskelan Jussi
Yhteenveto: Jussi tietää, miltä Akselista täytyy tuntua. Hän on varma, että näytti itse aikoinaan aivan samalta.
Haasteet: FanFic100 sanalla 029 syntymä. Ficlet300 sanalla 239 syntymäpäivä. FinFanFun1000 sanalla 606 nominatiivi.
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.

A/N: Nominatiivi on nominien (adjektiivit, numeraalit, pronominit ja substantiivit) perusmuoto eli se sijamuoto, joka ei ole taipunut ja jossa ei ole mitään ylimääräpäätteitä. Itse vedin inspiraatiota nimenomaan absoluuttisesta eli irrallisesta nominatiivista, jota käytetään lauseenvastikkeiden kanssa tyyliin hän seisoi lakki kourassa.

Eikä tässä muuta kuin että rakastan Koskelan Jussia ihan hirveesti.

---

SYNTYMISTÄ





Tunnit sulautuvat toisiinsa, kun Jussi kiertää pihaa hermostuneen nykivissä pyrähdyksissä. Pihatyöt tuntuvat valmistuvan ennen kuin hän ehtii kunnolla aloittaakaan niitä, mutta silti hän kiertää tallista navettaan, riihelle ja takaisin. Hän kääntää reen, luo lannat, hakkaa muutaman halon, tyhjentää huussinkin ja hakkaa liiterillä pieniä sytykepuita niin kuin se olisi kovinkin tärkeä homma. Mutta jossakin hänen on mielensä pidettävä, koska jos hän pysähtyy, hänet valtaa pelko siitä, mitä talossa tapahtuu.

Tätä on kumminkin varrottu ja pelättykin sitä mukaa, mitä lähemmäksi aika on tullut. Varmasti Alma kestää – ja kai siellä kaikki menee niin kuin kuuluu, kun ei kerran Priitakaan ole käskenyt häntä apuun, mutta…

Pirtistä ei kuulu mitään ääntä, ei ole kuulunut koko aikana. Se ei rauhoita Jussin oloa lainkaan. Kyllä hän tietää, miten vaaralliseksi se voi käydä. Ei hän sentään mitään ole nähnyt, kuullut vain – piikojen puheita toisilleen, ja kerran poikana kuullut synnyttäjän tuskanhuutoja ulos asti.

Huuto ainakin kertoisi, että henki vielä kulkee.

Jussin suu tuntuu rutikuivalta, vaikka hän kuinka yrittää nieleskellä ja imeskellä poskiaan. Talo seisoo mykkänä ja liikkumattomana ja hohtaa auringonvalossa. Mitä jos hän sittenkin oli liian tyly loppuaikoina. Tietenkään Alma ei lausunut yhtä ainoaa valituksen sanaa, ja mitä valittamista Jussilla muka on hänestä koskaan ollutkaan. Ei yhtikäs mitään, ja jos jotakin tapahtuu nyt, niin mitenkä Jussi siitä ollenkaan –

”No, tules sisään sieltä.”

Jussi hätkähtää. Priita seisoo portaalla rauhallisen näköisenä ja melkein hymyilee, kun Jussi kiiruhtaa taloon.

Eikä Jussi ole osannut kuvitellakaan sellaista helpottunutta iloa ja onnea, jonka Alman ja tämän vieressä lepäävän käärön näkeminen tuovat. Alma makaa sängyssä palmikko hajallaan ja uupuneena, mutta yrittää silti hymyillä Jussille, kun tämä hengittää nopeasti ja räpyttelee silmiään. Lapsi on poika, niin kuin hän on mielessään koko ajan toivonut, ja terve, niin kuin he ovat alusta asti rukoilleet. Tätä hetkeä varten hän on ottanut tämän suon ylös. Tätä varten hän ojitti kosken, tätä varten hän hajottaa selkänsä vaikka kymmenen kertaa.

Tietysti tunne tasaantuu ajan kanssa, kun uuteen elämään tottuu. Jokin siitä tulee takaisin Aleksin ja Akustin syntyessä, mutta heidän tullessaan tietävät he hiukan jo itsekin, mitä tehdä, minkä lisäksi vanhempien mukuloiden kaitseminen vie Jussin huomion liialta pelolta. Akselin syntymäpäivänä kaikki oli niin valtavaa ja maailmoja järisyttävän uutta, ettei Jussi voi verrata sitä mihinkään.

Sitä hän miettii kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin, kun Akseli törmää vaarinpirttiin suu jäykkänä viivana ja jokseenkin ravistellun näköisenä.

”Jos äite vois tulla vanhalle puolelle Elinan seuraks… Sielä alkas olla ajaat. Minä menen parmuskaa hakeen…”

Alma pyyhkii kätensä esiliinaansa ja lähtee saman tien. Akseli puristelee käsiään nyrkeiksi rinta kohoillen ja niin säikky ilme kasvoillaan, ettei Jussi muista nähneensä sellaista hänellä koskaan. Mutta hän tietää, miltä Akselista täytyy tuntua. Hän on varma, että näytti itse aivan samalta kaksikymmentäkuusi vuotta sitten.

”Minä tulen mukaan”, Jussi sanoo, kun Akseli kääntyy lähteäkseen. Akseli pysähtyy ja kääntyy kannoillaan hämillään.

”Ei teitin tarvitte… osaan minä ittekkin sinne.”

”Minä tulen silti mukaan.”

Akseli ei väitä vastaan. Hän ei valita edes siitä, että Jussin rinnalla hänen on pakko kulkea hitaammin kuin haluaisi.

Salainen pieni hymyntapainen väreilee Jussin suupielissä, kun hän kävelee poikansa kanssa kylälle päin.