11
Saivartelija / Vs: Kirjat & kirjasarjat #3
« Uusin viesti kirjoittanut Hilbert 18.10.2025 08:59:53 »Abarat, en olekaan kuullut noista! Näyttää, ettei olisi suomennettukaan. Tykkään Lemony Snicketin hahmosta kyllä paljon 
Tuoreimmat viestit
12
Saivartelija / Vs: Kirjat & kirjasarjat #3
« Uusin viesti kirjoittanut Abarat 18.10.2025 07:33:03 »Hilbert, kuulemma Surkeiden sattumusten sarjan tapahtumia avaa Lemony Snicketin kirjoittamat kirjat: The Beatrice Letters sekä The Unauthorized Autobiography. Sarjan viimeinen ja 13. kirja ei tosiaan ratkaise arvoituksia tai anna tyydyttäviä vastauksia.
13
Saivartelija / Vs: Kirjat & kirjasarjat #3
« Uusin viesti kirjoittanut Fairy tale 17.10.2025 12:29:36 »En ole lukenut kirjoja muutamaan vuoteen. Pari jouluksi saatua kirja on vielä lukematta. Tällä hetkellä tuntuu ettei aikaa riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä, kun vapaa-aika on kovin rajallinen. Minulta jäi vuosia sitten kesken Ajan Pyörä sarjan lukeminen, koska sitä ei enää suomennettu. Ne viimeiset osat jäivät lukematta ja silloin tuntui ylivoimaiselta alkaa niitä huonolla englannin taidolla alkaa lukemaan. Nyttemmin tuo ei tunnu enää niin ylivoimaiselta että lukisin sarjan uudelleen ja loppuun asti. Ehdotin puolisolleni että voisimme yhdessä lukea sarjan ja lukaista viimeisetkin suomentamattomat osat.
Olisi kiva tarttua johonkin oikein pitkään kirjasarjaan, seikkailuun joka ei heti pääty. En vain keksi mikä se olisi enkä ole pysynyt ajan tasalla viime vuosina ilmestyneistä kirjoista ja kirjasarjoista.
Olisi kiva tarttua johonkin oikein pitkään kirjasarjaan, seikkailuun joka ei heti pääty. En vain keksi mikä se olisi enkä ole pysynyt ajan tasalla viime vuosina ilmestyneistä kirjoista ja kirjasarjoista.
14
Sanan säilä / Vs: Mohirrim | S | fantasiaficletsarja 4/5
« Uusin viesti kirjoittanut Kelsier 17.10.2025 10:37:21 »Azure: Kiva, kun luit. Kiitos kommentistasi! 
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sorail oli monella tapaa isänsä tuulen kaltainen. Hänen pitkät hiuksensa olivat lähes valkeat, iho vaalea kuin kuulas omena. Ensin hän oli täällä, sitten tuolla. Hänen pinnansa oli lyhyt ja toisaalta hän oli itsepäinen kuin kiveä vasten käyvä puhuri. Minulle oli tehty heti syntymästä asti selväksi, että minä olin pikkusisko. Sorail ei jakanut minulle omia salaisuuksiaan vaan yritti lähinnä kouluttaa minusta hienoa neitiä. Kun vuosin ensimmäistä kertaa, Sorail sätti minua, kun olin alkanut itkemään veljien edessä. Kunnialliset naiset eivät kuulemma valitelleet vaivoistaan miesväelle vaan tulivat kertomaan asiallisesti toisille naisille, jotka osasivat auttaa.
Jael tapasi kutsua vanhinta sisartaan Sorail Sydämettömäksi, mikä ärsytti Sorailia suunnattomasti. Toisaalta juuri Sorail oli se, joka oli kerran tiuskaissut Jaelille, että tämä oli vain syntymällä tappanut äidin. Kaikessa ylhäisessä ylevyydessään hän oli ollut meistä kaikista eniten äidin tyttö. Miehille Sorail oli jääkylmä – ei siksi ettei olisi pitänyt heistä tai he hänestä, hän vain piti enemmän teoriasta ja ajatuksista kuin käytännöstä. Oleilimme kerran pitkään eräässä kaupungissa ja minä ihastuin kuolettavasti erääseen varattuun mieheen. Menin niin pitkälle, että näytin hänelle kylpevän Sorailin kuten hän oli pyytänyt, jotta hän kiinnostuisi minusta. Sillä kertaa sisko kuitenkin yllätti minut. Mies kuuli kunniansa – ja kunniattomuutensa – alastomalta tuulen jumalattarelta ja pysyi kuulemma sen jälkeen visusti vain sievän vaimonsa vuoteessa. Minulle Sorail sanoi, ettei sellaisen moukan takia kannattanut itkeä.
Me kaksi tulimme parhaiten toimeen metsästäessämme. Sorail jäljitti, minä piiritin ja ammuin jousella ja hän suolisti tikarillaan. Sorail liikehti viehkeästi, kuin vire puiden välissä. Minä enimmäkseen ryömin, mikä oli Sorailin mukaan syynä siihen, että olin aina likainen. Hän meni usein myrskyn aikaan ulos ja istui avoimella paikalla ilman rihman kiertämää. Meissä muissa oli sen verran ihmistä, että me pelkäsimme myrskyä. Sorailissa taas oli niin paljon luottamusta isäänsä, että hän uskoi selviävänsä suuremmastakin tornadosta. Tuuli ei kyllä koskaan vastannut hänen jääräpäiseen kiintymykseensä vaan riepotti häntä yhtä välinpitämättömästi kuin kaikkea muutakin. Toisaalta yksi Sorailin mohirrim-ominaisuuksista oli, että hänen kehonsa söi tuulta. Toden totta hänen vartalonsa sai siitä jonkinlaista ravintoa. Me muut emme voineet hyödyntää elementtejämme niin ja tietääksemme Sorailin kyky oli tuulen lastenkin joukossa ainutlaatuinen.
Jos matkustimme laivalla, Sorail usein kutsui tuulen tai muutti sen suuntaa meille suotuisaksi. Hän viiluutti myös hevosiamme, jos ratsastimme arolla tai aavikolla. Sorail oli lapsista keskimmäisenä jäänyt vähimmäksi äidin huomiosta. Sen vuoksi hän väliin vihasi tätä kiivaasti ja väliin kaipasi kirpaisevasti. Haleth sanoi aina hyvin lempeästi, että Sorail oli hankala luonne. Lapsena hän tahtoi äidin syliin, kun siinä istui joku muu ja sitten, kun tuli hänen vuoronsa, hän kiukutteli ja siirtyi tekemään jotain muuta. Hän oli ainoa meistä, joka oli koskaan lyönyt äitiä. Se oli tietysti ollut vain lapsen läpsäys, mutta oli silti järkyttänyt isoveljiä syvästi. Sorail ei oikeastaan tullut toimeen kenenkään meistä kanssa, mutta silti hän tarvitsi meitä kaikkia. Perhe oli tässäkin tapauksessa pahin ja paras.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sorail
Sorail oli monella tapaa isänsä tuulen kaltainen. Hänen pitkät hiuksensa olivat lähes valkeat, iho vaalea kuin kuulas omena. Ensin hän oli täällä, sitten tuolla. Hänen pinnansa oli lyhyt ja toisaalta hän oli itsepäinen kuin kiveä vasten käyvä puhuri. Minulle oli tehty heti syntymästä asti selväksi, että minä olin pikkusisko. Sorail ei jakanut minulle omia salaisuuksiaan vaan yritti lähinnä kouluttaa minusta hienoa neitiä. Kun vuosin ensimmäistä kertaa, Sorail sätti minua, kun olin alkanut itkemään veljien edessä. Kunnialliset naiset eivät kuulemma valitelleet vaivoistaan miesväelle vaan tulivat kertomaan asiallisesti toisille naisille, jotka osasivat auttaa.
Jael tapasi kutsua vanhinta sisartaan Sorail Sydämettömäksi, mikä ärsytti Sorailia suunnattomasti. Toisaalta juuri Sorail oli se, joka oli kerran tiuskaissut Jaelille, että tämä oli vain syntymällä tappanut äidin. Kaikessa ylhäisessä ylevyydessään hän oli ollut meistä kaikista eniten äidin tyttö. Miehille Sorail oli jääkylmä – ei siksi ettei olisi pitänyt heistä tai he hänestä, hän vain piti enemmän teoriasta ja ajatuksista kuin käytännöstä. Oleilimme kerran pitkään eräässä kaupungissa ja minä ihastuin kuolettavasti erääseen varattuun mieheen. Menin niin pitkälle, että näytin hänelle kylpevän Sorailin kuten hän oli pyytänyt, jotta hän kiinnostuisi minusta. Sillä kertaa sisko kuitenkin yllätti minut. Mies kuuli kunniansa – ja kunniattomuutensa – alastomalta tuulen jumalattarelta ja pysyi kuulemma sen jälkeen visusti vain sievän vaimonsa vuoteessa. Minulle Sorail sanoi, ettei sellaisen moukan takia kannattanut itkeä.
Me kaksi tulimme parhaiten toimeen metsästäessämme. Sorail jäljitti, minä piiritin ja ammuin jousella ja hän suolisti tikarillaan. Sorail liikehti viehkeästi, kuin vire puiden välissä. Minä enimmäkseen ryömin, mikä oli Sorailin mukaan syynä siihen, että olin aina likainen. Hän meni usein myrskyn aikaan ulos ja istui avoimella paikalla ilman rihman kiertämää. Meissä muissa oli sen verran ihmistä, että me pelkäsimme myrskyä. Sorailissa taas oli niin paljon luottamusta isäänsä, että hän uskoi selviävänsä suuremmastakin tornadosta. Tuuli ei kyllä koskaan vastannut hänen jääräpäiseen kiintymykseensä vaan riepotti häntä yhtä välinpitämättömästi kuin kaikkea muutakin. Toisaalta yksi Sorailin mohirrim-ominaisuuksista oli, että hänen kehonsa söi tuulta. Toden totta hänen vartalonsa sai siitä jonkinlaista ravintoa. Me muut emme voineet hyödyntää elementtejämme niin ja tietääksemme Sorailin kyky oli tuulen lastenkin joukossa ainutlaatuinen.
Jos matkustimme laivalla, Sorail usein kutsui tuulen tai muutti sen suuntaa meille suotuisaksi. Hän viiluutti myös hevosiamme, jos ratsastimme arolla tai aavikolla. Sorail oli lapsista keskimmäisenä jäänyt vähimmäksi äidin huomiosta. Sen vuoksi hän väliin vihasi tätä kiivaasti ja väliin kaipasi kirpaisevasti. Haleth sanoi aina hyvin lempeästi, että Sorail oli hankala luonne. Lapsena hän tahtoi äidin syliin, kun siinä istui joku muu ja sitten, kun tuli hänen vuoronsa, hän kiukutteli ja siirtyi tekemään jotain muuta. Hän oli ainoa meistä, joka oli koskaan lyönyt äitiä. Se oli tietysti ollut vain lapsen läpsäys, mutta oli silti järkyttänyt isoveljiä syvästi. Sorail ei oikeastaan tullut toimeen kenenkään meistä kanssa, mutta silti hän tarvitsi meitä kaikkia. Perhe oli tässäkin tapauksessa pahin ja paras.
15
Saivartelija / Vs: Kirjat & kirjasarjat #3
« Uusin viesti kirjoittanut Odo 17.10.2025 10:11:25 »Onko joku kirjasomea seuraava myös huomannut Kumma-kustannuksen #näkymättömätkirjat -tägin? Postuas kysyy, milloin viimeksi olet suositellut nuoruuden klassikoja sijaan tuoreempaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta? Kysyn nyt samaa teiltä. Hauska olisi myös kuulla, jos olet lukenut jonkun hyvän lanu-kirjan tässä lähiaikoina! 
Minä henkkoht. olen itse hakannut päätäni seinään eräässä Facebook-ryhmässä, että nuorille, sanotaanko 10-16 vuotialle, usein ei paljoa lukeville, halutaan etsiä luettavaa. Ei läheskään aina edes kerrota, mistä tykätään, korkeintaan "tyttö 13v" tai "poika 16v". Ja sitten ne vastauksien Sinuhe egyptiläiset. Minä oon oikeesti huomannut, miten vieraantuneita aikuiset on lasten ja nuorten kirjallisuudesta, vaikka esim. kirjasomessa nousee paljon niiden näkyvyyden lisääminen, medianäkyvyyten vähyys, mutta kun mennään useiden satojen ihmisten Facebook-ryhmään, todellisuus iskee jotenkin vastoin kasvoja. Ne on pieni osa, jotka suosittelee esim. 2010 jälkeen tulleita kirjoja tai kysyy, mitkä asiat kiinnostaa tai perustelee vastauksensa. Saati, että esiin nousisi 2020-luvun kirjoja, joissa on todella kiinnostavaa, ajankohtaista ja erilaista luettavaa monenlaisille nuorille (JA AIKUISILLE) lukijoille.
Tiedän, että ainakin Anniina Mikama (kirjoittanut mm. Taikuri ja taskuvaras, Myrrys, Tulen ja tuhkan tyttäret) on ollut pitämässä kirjailijakollegoiden kanssa puhetta "Puhutaan lasten- ja nuorten kirjoista kuin aikuisten kirjoista", mutta harmillisesti en ole päässyt koskaan paikalle. Aika tärkeää tuokin jo otsikkotasolla. Lanu on niin paljon enemmän kuin se Sinuhen suosittelu ja kiitän kyllä kaikkia aikuisia, jotka on edes jollain tavalla perillä nykykirjallisuudesta nykyajan lapsille ja nuorille. Itse luen lanua, mutta olen laiska postaamaan arvioita ym., joten kyllä tämä tsemppaa taas tekemään niitä nostoja, eikä aina lätisemään kirjagram-aiheiden vierestä. Kaikki ei toki someta, mutta kun keskustelua tulisi (mielestäni) käydä myös somen ulkopuolella, tutustua lanuun ja olla kiinnostunut silläKIN tapaa nuorten maailmasta, jos lähipiiriin nyt sattuu kuulumaan lapsia ja nuoria. Vai herääkö jollain ihan päinvastasia ajatuksia? Siihen en ota kantaa, onko Sinuhe hyvä kirja vai ei, mutta jos 30v+ lukijaminääkin vaan puistattaa jo sivumäärä, en kyllä vähän lukevalle nuorulle sitä tuu ikinä ekana vinkkaamaan. 
Oma viimeisin nuortenkirjani loppui eilen, Mari Renkon Pihlajapalatsi. ♥ Oli hyvä.
Lainaus
Sen sijaan, että puhallamme pölyt kymmenien vuosien takaisista suosikeista, puhalla pölyt omista käsityksistäsi hyvästä lasten- ja nuortenkirjasta. Voisit aloittaa tarttumalla itse johonkin uudempaan nuortenkirjaan ja vinkkaamalla siitä lukemisen jälkeen nuoremmille! Kun somessa pyydetään kirjavinkkejä lapsille ja nuorille, vinkeissä toistuvat vastaajan oman nuoruutensa (sinänsä mainiot ja nostalgiset) klassikot. Ajatus on sinänsä hyvä, mutta tällöin unohdetaan kaikki ne kirjailijat, jotka tuottavat innostavia, ajankohtaisia ja mukaansa tempaavia lasten- sekä nuortenkirjoja.Postaukseen tästä (linkki vie Instagramiin).
Minä henkkoht. olen itse hakannut päätäni seinään eräässä Facebook-ryhmässä, että nuorille, sanotaanko 10-16 vuotialle, usein ei paljoa lukeville, halutaan etsiä luettavaa. Ei läheskään aina edes kerrota, mistä tykätään, korkeintaan "tyttö 13v" tai "poika 16v". Ja sitten ne vastauksien Sinuhe egyptiläiset. Minä oon oikeesti huomannut, miten vieraantuneita aikuiset on lasten ja nuorten kirjallisuudesta, vaikka esim. kirjasomessa nousee paljon niiden näkyvyyden lisääminen, medianäkyvyyten vähyys, mutta kun mennään useiden satojen ihmisten Facebook-ryhmään, todellisuus iskee jotenkin vastoin kasvoja. Ne on pieni osa, jotka suosittelee esim. 2010 jälkeen tulleita kirjoja tai kysyy, mitkä asiat kiinnostaa tai perustelee vastauksensa. Saati, että esiin nousisi 2020-luvun kirjoja, joissa on todella kiinnostavaa, ajankohtaista ja erilaista luettavaa monenlaisille nuorille (JA AIKUISILLE) lukijoille.
Tiedän, että ainakin Anniina Mikama (kirjoittanut mm. Taikuri ja taskuvaras, Myrrys, Tulen ja tuhkan tyttäret) on ollut pitämässä kirjailijakollegoiden kanssa puhetta "Puhutaan lasten- ja nuorten kirjoista kuin aikuisten kirjoista", mutta harmillisesti en ole päässyt koskaan paikalle. Aika tärkeää tuokin jo otsikkotasolla. Lanu on niin paljon enemmän kuin se Sinuhen suosittelu ja kiitän kyllä kaikkia aikuisia, jotka on edes jollain tavalla perillä nykykirjallisuudesta nykyajan lapsille ja nuorille.
Itse luen lanua, mutta olen laiska postaamaan arvioita ym., joten kyllä tämä tsemppaa taas tekemään niitä nostoja, eikä aina lätisemään kirjagram-aiheiden vierestä. Kaikki ei toki someta, mutta kun keskustelua tulisi (mielestäni) käydä myös somen ulkopuolella, tutustua lanuun ja olla kiinnostunut silläKIN tapaa nuorten maailmasta, jos lähipiiriin nyt sattuu kuulumaan lapsia ja nuoria. Vai herääkö jollain ihan päinvastasia ajatuksia? Siihen en ota kantaa, onko Sinuhe hyvä kirja vai ei, mutta jos 30v+ lukijaminääkin vaan puistattaa jo sivumäärä, en kyllä vähän lukevalle nuorulle sitä tuu ikinä ekana vinkkaamaan. Oma viimeisin nuortenkirjani loppui eilen, Mari Renkon Pihlajapalatsi. ♥ Oli hyvä.
16
Rinnakkaistodellisuus / BBC!Merlin: Viimeinen (S, angst)
« Uusin viesti kirjoittanut Meldis 17.10.2025 09:59:02 »Ficin nimi: Viimeinen
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: BBC!Merlin
Genre: angst
Ikäraja: S
Päähenkilö: Merlin
Tiivistelmä: Merlinin ystävät kuolevat.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Kirjoitin tämän Inspiraatiorohtoihin.
En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään uutta ja julkaisukelpoista, enkä ollut kamalan kriittinen tämän kohdalla siksi. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Viimeinen
Percival kuoli viimeisenä.
Niin paljon kuin Merlin olikin ottanut osaa Guineveren kokoamaan hoviin, hän ei ollut koskaan tutustunut uusiin jäseniin samalla tavalla kuin Arthurin uskottuihin miehiin. Hän oli yrittänyt uskoa Constantineen, jonka Guinevere oli nimittänyt seuraajakseen, kun hänen voimansa alkoivat lopultakin hiipua viitisen vuotta sitten. Tämä oli oikeudenmukainen, oppinut ja omasi auktoriteettia, mutta Merlinistä ei juuri oikeanlaista. Sitä sellaista, joka oli saanut ihmiset uskomaan Arthuriin vasten kaikkia odotuksia. Sellaista, jolla Guinevere oli hallinnut yli kuusikymmentä vuotta tarttumatta kertaakaan itse miekkaan. Tämä pelkäsi liikaa erimielisyyttä, kumarteli liikaa ja Merlin alkoi nähdä sen vaikutukset nopeasti. Päätökset jäivät tekemättä, neuvottelut kestivät tuhottoman kauan ja opportunistit tekivät tietään hoviin.
Joka kerta, kun yksi Merlinin ystävistä kuoli, hän kuvitteli, ettei suru voinut kohota suuremmaksi. Joka kerta hän oli väärässä. Hän oli luullut, että sen jälkeen, kun hänen äitinsä kuoli, hän ei enää kykenisi tuntemaan samanlaista fyysistä kipua. Sitten Guinevere kuoli ja hän hädin tuskin pääsi tämän muistotilaisuuteen. Ihan kuin hän olisi katsonut viimeisten toivon rippeiden katoavan hautaan ystävänsä ja johtajansa mukana. Hän ei ollut puhunut kenellekään moneen päivään, mutta Percival oli tullut hänen luokseen kammioonsa päivä hautajaisten jälkeen. He eivät puhuneet mitään. Percival istui häntä vastapäätä ja tuijotti hiipuvaan hiillokseen tulisijassa. Ikkunoista tuleva valo heikkeni päivän hämärtyessä, he istuivat hiljaisuudessa ja hiillos oli lopulta punaisia viiruja mustassa puussa keskellä haaleaa mustuutta.
Percival ei ollut myöskään sen jälkeen entisensä ja kieltäytyi Merlinin hoidoista, eikä Merlin tuputtanut niitä tälle. Ja tänä aamuna Merlin oli herätetty uutisiin, joita hän oli pelännyt viisi vuotta. Ehkä jo paljon pidempään.
Merlin keräsi kaikki voimansa ja puhui Percivalin muistotilaisuudessa. Hän irtaantui kehostaan sanoessaan sanansa, jotka eivät kyenneet mitenkään kertomaan sitä kaikkea, mitä mies oli hänelle merkinnyt. Ystävänä, turvana, linkkinä menneisyyteen. Se kaikki oli poissa ja hän seisoi tuntemattoman edessä yksin. Kipu kuristi hänen kurkkuaan, ohimoitaan, rintaansa. Miten se saattoikin tuntua edelleen näin pahalta? Hän oli jo menettänyt kaiken kauan sitten, jo silloin, kun Arthur oli mennyt. Hänen pitäisi kaiken järjen mukaan olla turta tälle. Mutta hän ei voinut mitään sille, että palattuaan kammioonsa, hän romahti kivilattialle polvilleen ja puhkesi raastavaan itkuun ja huutoon. Ihan kuin hänen luunsa olisivat tulessa, kuin hänen sydämensä olisi kuin neulatyyny, jota kohtalo tökki edelleen.
Kohtalo, tuo viheliäinen myrkky ei antanut hänelle rauhaa. Tasaisena virtana se piti hänet elossa odottamassa hetkeä, kun Arthur palaisi ja samalla puski häneen katkeruutta ja vihaa, jotka syövyttivät häntä. Merlinin silmät paloivat sulaa kultaa, hän karjui ja jokainen kynttilä kammiossa leimahti valtavaan liekkiin. Ikkuna räsähti palasiksi, hyllyllinen lasipulloja räjähti korviasärkevässä purkauksessa. Kivilaatat halkesivat Merlinin nyrkkien alla.
Ilta oli kalman kylmä, kun Merlin suuntasi talleille. Tallipoika antoi hänelle kuuliaisesti Merlinin hevosen, vaikka katsoi häntä pieni pelko ja uteliaisuus välkkyen hänen kasvoillaan. Poika oli hädin tuskin kymmenenvuotias, Merlin päätteli. Pojan nenä oli punainen. Nahkainen takki hänen harteillaan oli selvästi liian iso pojalle, eikä peittänyt kaulaa ilman koleudelta.
”Tässä”, Merlin sanoi, kaivoi salkustaan yhden sinisen huivinsa ja ojensi sen pojalle.
”Kiitos”, poika niiskautti ja solmi huivin kaulansa peitoksi. Merlin ei löytänyt sisältään voimia hymyillä pojalle, joten hän nyökkäsi tälle pienesti ja suuntasi ulos talleilta.
Ilta pimeni ja kylmeni, kun Merlin ratsasti lujempaa ja lujempaa pois linnasta ja Camelotista. Rinnan kivistyksen sekaan tuli jotain muuta, mitä pidemmälle hän pääsi. Se lepatti hätäisesti, väritti Merlinin punaista vihaa sinisemmäksi.
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: BBC!Merlin
Genre: angst
Ikäraja: S
Päähenkilö: Merlin
Tiivistelmä: Merlinin ystävät kuolevat.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Kirjoitin tämän Inspiraatiorohtoihin.
Spoiler: näytä
En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään uutta ja julkaisukelpoista, enkä ollut kamalan kriittinen tämän kohdalla siksi. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Viimeinen
Percival kuoli viimeisenä.
Niin paljon kuin Merlin olikin ottanut osaa Guineveren kokoamaan hoviin, hän ei ollut koskaan tutustunut uusiin jäseniin samalla tavalla kuin Arthurin uskottuihin miehiin. Hän oli yrittänyt uskoa Constantineen, jonka Guinevere oli nimittänyt seuraajakseen, kun hänen voimansa alkoivat lopultakin hiipua viitisen vuotta sitten. Tämä oli oikeudenmukainen, oppinut ja omasi auktoriteettia, mutta Merlinistä ei juuri oikeanlaista. Sitä sellaista, joka oli saanut ihmiset uskomaan Arthuriin vasten kaikkia odotuksia. Sellaista, jolla Guinevere oli hallinnut yli kuusikymmentä vuotta tarttumatta kertaakaan itse miekkaan. Tämä pelkäsi liikaa erimielisyyttä, kumarteli liikaa ja Merlin alkoi nähdä sen vaikutukset nopeasti. Päätökset jäivät tekemättä, neuvottelut kestivät tuhottoman kauan ja opportunistit tekivät tietään hoviin.
Joka kerta, kun yksi Merlinin ystävistä kuoli, hän kuvitteli, ettei suru voinut kohota suuremmaksi. Joka kerta hän oli väärässä. Hän oli luullut, että sen jälkeen, kun hänen äitinsä kuoli, hän ei enää kykenisi tuntemaan samanlaista fyysistä kipua. Sitten Guinevere kuoli ja hän hädin tuskin pääsi tämän muistotilaisuuteen. Ihan kuin hän olisi katsonut viimeisten toivon rippeiden katoavan hautaan ystävänsä ja johtajansa mukana. Hän ei ollut puhunut kenellekään moneen päivään, mutta Percival oli tullut hänen luokseen kammioonsa päivä hautajaisten jälkeen. He eivät puhuneet mitään. Percival istui häntä vastapäätä ja tuijotti hiipuvaan hiillokseen tulisijassa. Ikkunoista tuleva valo heikkeni päivän hämärtyessä, he istuivat hiljaisuudessa ja hiillos oli lopulta punaisia viiruja mustassa puussa keskellä haaleaa mustuutta.
Percival ei ollut myöskään sen jälkeen entisensä ja kieltäytyi Merlinin hoidoista, eikä Merlin tuputtanut niitä tälle. Ja tänä aamuna Merlin oli herätetty uutisiin, joita hän oli pelännyt viisi vuotta. Ehkä jo paljon pidempään.
Merlin keräsi kaikki voimansa ja puhui Percivalin muistotilaisuudessa. Hän irtaantui kehostaan sanoessaan sanansa, jotka eivät kyenneet mitenkään kertomaan sitä kaikkea, mitä mies oli hänelle merkinnyt. Ystävänä, turvana, linkkinä menneisyyteen. Se kaikki oli poissa ja hän seisoi tuntemattoman edessä yksin. Kipu kuristi hänen kurkkuaan, ohimoitaan, rintaansa. Miten se saattoikin tuntua edelleen näin pahalta? Hän oli jo menettänyt kaiken kauan sitten, jo silloin, kun Arthur oli mennyt. Hänen pitäisi kaiken järjen mukaan olla turta tälle. Mutta hän ei voinut mitään sille, että palattuaan kammioonsa, hän romahti kivilattialle polvilleen ja puhkesi raastavaan itkuun ja huutoon. Ihan kuin hänen luunsa olisivat tulessa, kuin hänen sydämensä olisi kuin neulatyyny, jota kohtalo tökki edelleen.
Kohtalo, tuo viheliäinen myrkky ei antanut hänelle rauhaa. Tasaisena virtana se piti hänet elossa odottamassa hetkeä, kun Arthur palaisi ja samalla puski häneen katkeruutta ja vihaa, jotka syövyttivät häntä. Merlinin silmät paloivat sulaa kultaa, hän karjui ja jokainen kynttilä kammiossa leimahti valtavaan liekkiin. Ikkuna räsähti palasiksi, hyllyllinen lasipulloja räjähti korviasärkevässä purkauksessa. Kivilaatat halkesivat Merlinin nyrkkien alla.
Ilta oli kalman kylmä, kun Merlin suuntasi talleille. Tallipoika antoi hänelle kuuliaisesti Merlinin hevosen, vaikka katsoi häntä pieni pelko ja uteliaisuus välkkyen hänen kasvoillaan. Poika oli hädin tuskin kymmenenvuotias, Merlin päätteli. Pojan nenä oli punainen. Nahkainen takki hänen harteillaan oli selvästi liian iso pojalle, eikä peittänyt kaulaa ilman koleudelta.
”Tässä”, Merlin sanoi, kaivoi salkustaan yhden sinisen huivinsa ja ojensi sen pojalle.
”Kiitos”, poika niiskautti ja solmi huivin kaulansa peitoksi. Merlin ei löytänyt sisältään voimia hymyillä pojalle, joten hän nyökkäsi tälle pienesti ja suuntasi ulos talleilta.
Ilta pimeni ja kylmeni, kun Merlin ratsasti lujempaa ja lujempaa pois linnasta ja Camelotista. Rinnan kivistyksen sekaan tuli jotain muuta, mitä pidemmälle hän pääsi. Se lepatti hätäisesti, väritti Merlinin punaista vihaa sinisemmäksi.
17
Saivartelija / Vs: Kirjat & kirjasarjat #3
« Uusin viesti kirjoittanut Hilbert 17.10.2025 09:33:56 »Surkeiden sattumusten sarja on niitä harvoja sarjoja, joita oon viimesen 20 vuoden aikana lukenut. Tykkäsin kovin asetelmasta, kertojaäänestä jne, mutta jotenkin loppu oli musta läsähdys. Lähes kaikki kiinnostavat asiat jäivät vaille vastauksia ja kirjasarjan alkupuoli sai odottamaan jotain näyttävämpää.
18
Saivartelija / Vs: Kirjat & kirjasarjat #3
« Uusin viesti kirjoittanut Abarat 17.10.2025 08:15:56 »Oho, R.L. Stine mainittu! Muistan kuinka luin niitä Goosebumps-kauhukirjoja lapsena. rosegold luetko Fear Street-sarjaa ihan suomeksi vai löysitkö englanniksi? Tietokirjoista en niin välitä. Merieläimistä olisi kyllä kiva lukea! Mulla on Dyyni lukematta. Itsekin aina jännitän sitä ehtiikö kirjan lukea ennen kuin se on pakko palauttaa, jos joku tekee varauksen.
Mitä mieltä ootte Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja-kirjasarjasta? Mun mielestä siinä on jotain tosi omaleimaista!
Mitä mieltä ootte Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja-kirjasarjasta? Mun mielestä siinä on jotain tosi omaleimaista!
19
Godrickin notko / Vs: Remus Lupinin rästitehtävä (S) Peter Piskuilan, Minerva McGarmiwa | koulu-/ identiteettidraama
« Uusin viesti kirjoittanut marieophelia 16.10.2025 10:21:23 »Linne: Kiitos, kun luit ja kommentoit!❤️ Ilahduttaa kuulla, että Peter tuntuu Peteriltä! Ajattelen itse, että jos ihminen päätyy elämään kolmasosan elämästään rottana, hänen väistämättä täytyy olla aika reppana
20
Rehtorin kanslia / Vs: Ilmoitustaulu | Ylläpidon ilmoituksia ja tiedotteita
« Uusin viesti kirjoittanut Sisilja 15.10.2025 22:04:27 »Finin joulukalenteri 2025 etsii luukuntekijöitä täällä! Ilmoittaudu mukaan viimeistään 16.11.2025! (: