Tämä oli tosi kaunis teksti, ja mulle ainakin välittyi tästä tosi hyvin tilanne ja tunnelma raapaleen sanamäärän puitteista huolimatta. Raapaleissa muutenkin tykkään siitä, että lukijalle jätetään varaa omalle tulkinnalle, ja siinäkin tämä onnistui.

Tasainen piip, piip, piip -rytmi täyttää huoneen sinun pulssiasi matkien, ja minä hymyilen, sillä kuoleman hiljainen huuto ei ole tavoittanut sielujamme.

Pidin erityisesti tästä kohdasta, tässä oli jotain melkein runollista.

Kiitos tästä, tykkäsin kovasti!! <3

Tervehdys Vaihdokkaista!

Haa. Olisin varmaan heti tunnistanut tämän sinun tekstiksesi, vaikken olisikaan tiennyt kirjoittajaa etukäteen, sillä niin samanlaista sympaattista henkeä tässä on kuin joissakin muissa kirjoituksissasi! Harryssa on ihanasti pientä kömpelöyttä ja kankeutta, mutta samalla myös itseluottamusta ja päättäväisyyttä. On niin sympaattista kuvitella, miten hän on löytänyt jästielokuvien pariin ja yrittänyt syventyä flirttailun saloihin niiden avulla. ♡ Mistäs sitä muuten oppisi, haha! En ihmettele yhtään, että Harryn kyhäilemä toimintasuunnitelma sisältää muun muassa kermavaahdon pyyhkimistä toisen suupielestä. Romanttiset leffat ovat toden totta täynnä moisia kliseitä, ja ovathan ne kliseitä tavallaan syystäkin! Harrylla on vain vielä vähän opittavaa sen suhteen, ettei kaikki leffoissa toimiva välttämättä ihan toimi samalla sapluunalla tosielämässä.

Vaan väliäkös sapluunalla, kun toimintasuunnitelma kuitenkin lopulta johtaa toivottuun tulokseen! Riippumatta siitä, meneekö kaikki kuten valkokankaalla, Harry tekee jotain selvästikin oikein ihan jo menemällä rohkeasti juttelemaan ja olemalla oma ihana itsensä, joka saattaa välillä vähän panikoitua paidan juututtua silmälaseihin tai paeta pyytämään apua Hermionelta tai höpöttää hassuja hermostuksen hetkellä. ♡ Kiinnostusta kytee selvästi molemmin puolin, ja se realisoituu hauskasti viimeistään tässä kohtaa:

”Öö, vielä…” hän sanoi. Harry pyyhkäisi etusormellaan suupieliään ja siihen tarttui vaahtoa. Hän työnsi sen suuhunsa. Hän toisti eleensä vielä kerran ja katsoi taas Dracoa. Tämän suu roikkui auki katsoessaan Harrya.
”Nyt?” Harry kysyi. Draco ravisti päätään.
”Öh, joo”, hän henkäisi.

... tai siis realisoituu ainakin lukijalle, Harrysta ei ole takeita. Minusta on niin huvittavaa, miten Harryn tekee tämän kohtauksen jälkeen mieli polkea jalkaa turhautumisesta. Minun taas tekisi mieli lempeästi ravistaa häntä ja huomauttaa, että tuohan nimenomaan oli onnistuminen eikä mikään moka!

Sydämeni sulaa sille, miten Draco vetäytyy mansikkamaalle ajattelemaan asioita. Ja sille, miten ne asiat ovat sellaisia, jotka kumpuavat Harrysta itsestäään - eivät siitä, mitä hän on opetellut jostakin leffasta, vaan siitä, millainen hän todella on. Harryn persoonasta kertoo oikeasti paljon se, miten hän lopulta myöntyy Teddyn pyyntöön, vaikkei tilanne hänelle paras mahdollinen olekaan, ja miten hän sitten huvittelee lasten kanssa tekemällä kuplataikoja. On ihanaa, miten Draco panee merkille tuollaiset jutut ja viehättyy niistä. Ja kuumuudesta, haha! Veikkaanpa, ettei siinäkään ole suinkaan olennaisimpana tekijänä Harryn muodikas paita, vaan ihan vain Harry itse.

Nämä kaksi ovat kyllä aivan valloittava match! Olen muun muassa näiden sinun tarinoidesi kautta lämmennyt tälle paritukselle tavalla, jolla en olisi ikinä uskonut lämpeäväni. Ihan parasta!

Täytyy vielä todeta, että tämä tarina oli myös mitä mainiointa kesälukemista ja sopi Vaihdokkaiden kierrosteemaan loistavasti. Rennot puutarhajuhlat ovat ihastuttava miljöö, ja letkeän kesäistä tunnelmaa tehostavat muun muassa mansikkakakku oman maan marjojen kera ja Georgen pilvikone, joka välillä vähän oikuttelee. Lisäksi sydämeni sulaa ajatukselle siitä, miten nämä kaikki tutut hahmot pysyvät toistensa kanssa tekemisissä tällä tavoin vielä aikuisinakin. ♡

Kiitokset tästä ihastuttavasta kesäromanssista, joka sai minut hyvälle tuulelle! -Walle

En ole lukenut mangaa tai katsonut animea, mutta katsoin juuri uudelleen live actionin, johon rakastuin heti ensimmäisestä jaksosta alkaen. Tässä oli muutamia hahmoja, joita en tuntenut, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Tämä oli ensimmäinen lukemani ficci One Piecestä ja katsoin, että sinulla on niitä enemmänkin ja pitää ehkä tutkailla niitä vielä jossain vaiheessa. ^^

Tämä oli oikein kiva pikku kurkistus, mihin kaikkeen voi törmätä massiivisten seikkailujen mainingeissa ja miten pieni löytö voi tarkoittaa paljonkin. Tämä hetki melkein tuntui kuin kuuluisi pidempään tarinaan ja zirkoniumlähde olisi Tšehovin ase, jolla joku vielä välttää kuoleman. Tosi ymmärrettävää, että Chopper halusi nähdä vaivaa saadakseen ainetta mukaansa edes vähäsen, jos sillä voisi sitten pelastaan jonkun ystävänsä hengen. Ja hauskaa, miten jokaisella hahmoista oli oma suhtautumisensa zirkoniumiin. Se vain toimii, kun jokaisen hahmon erottaa heidän reagoinnillaan tuntemattomaan löytöön ja olit näyttänyt jokaisen suhtautumisen lyhyesti ja ytimekkäästi.
Kiitos tästä!

Minä rakastan tätä mangaa ja oli tosi jännä löytää tästä ficci Finistä. ^^ Minusta manga käsittelee uskontoa ihan fiksusti, mutta tämä osuus siitä kyllä puuttui. Joten oli kivaa lukea, miten Georges suhtautuisi suhteeseen, joka on hänen uskonsa mukaan synti. Olkoon, että se on vähän kyseenalaista, kun kerran tiedetään, että Raamattua on muokattu lukuisia kertoja vuosisatojen mittaan, käännetty, eikä oikeastaan nykyään olla edes varmoja, mitä tuo kohta on tarkoittanut. Eikä uskonnollisuuskaan itsessään tarkoita, että pidät homoseksuaalisuutta syntinä.

Mutta selvästi Georges pitää ja hänen sisäinen ristiriitansa on hyvin aitoa. Kun kuulen, miten uskonto on saanut ihmisiä vihaamaan itseään ja kokemaan syyllisyyttä omista, puhtaista tunteistaan, minä suutun. Koska Robert on ihan oikeassa, miksi rakkaus voisi olla syntiä. Suurin niistä on rakkaus! Georges oli niin ahdistunut, että koki, että hänen pitäisi muuttaa itsensä täysin, jotta hänen jumalansa hyväksyisi heidän rakkautensa. Ihan kamalaa. Tykkäsin, miten aggressiivinen Robert oli asiasta. Hän nyt oli aika aggressiivinen mangassa vähän väliä, mutta tämä on varmasti asia, josta hänellä olisi voimakkaita tunteita, jotka hän haluaa välittää Georgesille. Robert vimma oli käsin kosketeltavaa, kun Georges sanoi, minkä takia hänen pitäisi mennä ripittäytymään. Robert olisi voinut olla suuttunut ihan vain Georgesille, kun tämä pitää heidän suhdettaan ja seksiään syntinä, mutta upeasti hän jaksaa ymmärtää, että Georges on kasvanut uskonsa kanssa ja siitä on vaikea pyristellä pois. Kirjoitit Robertin tunteet niin hyvin. Hän on ihminen, jonka on vaikea pidätellä itseään fyysisesti, kun suuttuu tai ilostuu ja samalla hän osaa löytää sanat, joilla lohduttaa Georgesia ja myös saada hänet ajattelemaan toisin. Niin nättiä. ^^

Pidit yllä hyvin heidän tuttua kemiaansa. Minä olen heikkona siihen kliseiseen asetelmaan, jossa toinen on arempi ja toinen päin vastoin ei arastele yhtään. Siinä on jotain tosi kutkuttavaa. ^^

”Minä rakastan sinua juuri tuollaisena, kuinka monta kertaa se pitää sanoa?” Robert painoi otsansa toisen otsaa vasten.

Robert on ihana. Tunnustaa rakkauttaan koko ajan ja vielä tällaisessa asetelmassa, jossa otsat on vastakkain. *chefs kiss* Lopun perusteella epäilin, että Robert on pitänyt ajatuksensa itsellään jo pitkään, ainakin sanomatta niitä ääneen, vaikka luulisi Georgesin huomanneen, miten Robertia harmittaa, kun hän ripittäytyy niin usein. Se kuulosti toisaalta ihanalta, että Robert ei ole halunnut aiheuttaa vielä enemmän kurjaa oloa Georgesille, kun tämä kokee syyllisyyttä sekä suhteesta että ripittäytymisestä ja sitten siihen päälle olisi vielä Robertin mielipaha (joskin edelleen, Georges varmaan on jo aistinut sen ennenkin). Mutta nyt hän sai tarpeekseen ja kun he vihdoin puhuivat ääneen asiasta, Georgen alkoi ymmärtää, että ei heidän rakkautensa voi olla väärin. Todella loistavaa tasapainoilua heidän suhteessaan. ^^
Kiitos tästä!

Altais, kiitos taas! Kiva lukea ajatuksiasi Valtteri ja lapset on ihan hyvä yhdistelmä. Niistä lisää vielä jossain kohtaa 🤭
Ja joo, välimatka(kin) on erilainen haaste, kun on lapsia. Toisen perässä ei tosiaan voi niin vaan muuttaa, ja on tuollaisen pitkähkön välimatkan reissaaminenkin lasten kanssa vähän erilaista kuin vaikka itse istuskella junassa. Mutta katsotaan, miten tässä käy.

---

39.   (250 sanaa)

Valtterin tasainen hengitys täytti makuuhuoneen. Toni makasi hereillä ja katseli vieressään nukkuvaa miestä. Vatsanpohjassa lepatti, mutta jostain syystä hän tunsi olonsa haikeaksi. Hän ei tiennyt, miten suhtautua Valtterin uutisiin. Tarkoittiko se heidän juttunsa loppua, vai pitkää etäsuhdetta? Toni ei osannut päättää, kumpi vaihtoehto kuulosti ikävämmältä. Hän ei halunnut päästää irti Valtterista, johon oli ehtinyt kiintyä kovasti. Eikä kyse ollut enää tosiaankaan pelkästä seksistä, vaikka se kieltämättä upeaa olikin.
Toni vilkaisi kelloa, joka oli kolme yöllä. Mieleen ui kaikenlaisia ajatuksia. Kuten, että oli oikeastaan vain kätevää, jos Valtteri muutti kolmeksi vuodeksi pois. Silloin ei tarvitsisi kovin varhaisessa vaiheessa miettiä suhteen viemistä seuraavalle tasolle ja yhteen muuttamista, mikä lasten myötä tekisi kaikesta heti niin paljon vakavampaa. Toni pudisti päätään, tuntui tyhmältä ajatella sellaista, eiväthän he edes virallisesti seurustelleet. Eikä hän tiennyt, halusiko Valtteri sellaista – kasvattaa jonkun toisen lapsia vuoroviikoin. Ei lapsiperhe-elämä ollut kaikkien haaveissa. Ajatus yhteisestä kodista ja uusioperheestä tuntui samaan aikaan kutkuttavalta ja kauhistuttavalta ja Toni hautasi nopeasti ajatuksensa. Oli sitä paitsi aivan liian varhaista miettiä sellaista.
Valtteri päästi pienen äänen unissaan ja Toni terästäytyi. Valtteri näytti niin hiton hyvältä nukkuessaankin. Tonin olisi tehnyt mieli silittää tämän pehmeää ihoa tai oikeastaan vetää Valtteri kainaloonsa ja nuuhkia tämän puhtaiden hiusten tuoksua, painaa nenänsä niskaan, kaulalle, soliskuoppaan. Hän oli enemmän poikaystävä kuin tällainen säätäjä, mutta jokin pidätteli häntä. Ehkä tieto siitä, että vakaankin oloinen suhde saattoi vain lopahtaa, piti hänet varpaillaan. Eiväthän he Neankaan kanssa olleet koskaan ajatelleet eroavansa, kun olivat lapsia suunnitelleet.
Toni painoi varovaisesti suukon Valtterin käsivarrelle ja käänsi sitten kylkeään.

40.   (350 sanaa)

Olohuoneeseen rakentuneesta majasta kuului supatusta ja kikatusta. Lapset olivat olleet mummilla yökylässä, ja Tonin oma yökylävieras oli istunut vielä keittiössä näiden palatessa. Lapset, jotka olivat nähneet Valtterin muutamia kertoja aikaisemmin, olivat heti kärttäneet tämän mukaan leikkeihinsä.
Toni sai rauhassa paistaa Edvinin synttäreille lupaamansa suolaisen piirakan ja siivota keittiön, kun Valtteri viihdytti lapsia. Tämä tuntui pitävän hänen lapsistaan ja lapset Valtterista. Vaikka aikuisten maailmassa Valtteri tuntui joskus vähän jäykältä, ei tämä toisaalta valehdellut tai esittänyt, vaan sanoa töksäytti yleensä mitä ajatteli, ja lasten oli helppo suhtautua sellaiseen. Majasta kuului taas Ebban kikatus ja Tonia hymyilytti. Valtteri peruutti pois ja molemmat lapset seurasivat perässä. Ebba näytti saaneen jonkinlaisen hepulin ja lähinnä roikkui Valtterissa kiinni.
”Apua – tää puree”, Valtteri nauroi ja Toni virnisti. Hän harppoi sohvan viereen, nappasi tyttöään lanteilta kiinni, kiepsautti neidin ylösalaisin ja nosti olkapäälleen makuulle.
”Vai sellaista”, hän sanoi ja Ebba kirkui ja kikatti hänen korvansa juuressa, ”nyt joudut kuules tyttö jäähylle”, hän jatkoi ja kutitti tyttöä kainaloista. Hänen katseensa osui heitä katselevaan Valtteriin, jonka harmaissa silmissä oli lähes kaipaava katse.
Puhelimen herätys kilahti soimaan ja Valtterin katse sulkeutui. Toni laski Ebban alas ja käveli sammuttamaan hälytyksen.
”Kerätkääs sitten leikit kasaan. Lähdetään äidille laittamaan teidät ja juhlat valmiiksi”, hän sanoi. Edvin alkoi kuuliaisesti kerätä majan osia paikoilleen ja sai Valtterin avukseen. Toni pakkasi sillä välin mukaan tulevat tavarat. Valtteri näytti hieman vaivaantuneelta, kun he kaikki ahtautuivat samaan aikaan eteiseen. Toni köytti lapset kiinni turvaistuimiinsa ja sulki vielä hetkeksi auton ovet kääntyäkseen Valtterin puoleen.
”Haluuksä kyydin?”, hän kysyi. Valtteri pudisti päätään.
”Mä kävelen”, tämä sanoi ja kaivoi sitten repustaan pienen paketin.
”Anna toi Edvinille”, Valtteri sanoi hiljaa ojentaessaan pakettia Tonille, joka tarttui siihen hämmentyneenä ja hieman liikuttuneena.
”Kiitos – ei sun ois-”, hän aloitti, mutta Valtteri keskeytti hänet.
”Mä tiiän.”
Toni tunsi tuottavansa toiselle pettymyksen, ja se sai hänet levottomaksi.
”Mä… Tai siis siel on vaan meidän perheet ja lasten kummit”, hän sanoi takellellen ja Valtteri nyökkäsi. Toni olisi halunnut sanoa jotain muutakin. Pahoitella sitä, ettei voinut ottaa Valtteria mukaan, mutta autosta alkoi kuulua kiljumista.
”Äh, mun täytyy mennä – soitellaan illalla?”, hän sanoi avaten kuskin oven.
”Soitellaan”, Valtteri sanoi ja hymyili pienesti.

41.   (200 sanaa)

Edvinin synttärijuhliin tuntui liittyvän niin ristiriitaisia tuntemuksia, että Toni tunsi itsensä jo puolivälissä väsyneeksi. Toisaalta oli ihanaa, että kaikki kokoontuivat kaikesta huolimatta yhteen, mutta Nean äiti oli Tonin mielestä ollut aina vähän rasittava, eikä ero varsinaisesti helpottanut asiaa. Edvin iloitsi kuitenkin sukulaisten näkemisestä, lahjoista ja huomion keskipisteenä olemisesta, ja lapsen iloa oli mukava katsella. Suosikkilahja oli yllättäen Valtterilta, joka oli ostanut juuri sen pikkuauton, jota Edvin oli haaveillut osaksi kokoelmaansa. Sekin sai jotenkin puristavan tunteen aikaan Tonin rinnassa, kun samaan aikaan häntä liikutti se, että Valtteri, niin ihana Valtteri, kiinnitti niin tarkasti huomionsa siihen, mitä hänen lapsensa hölisivät, ja ahdisti se, ettei hän ollut vielä valmis kaikkeen siihen, mikä Valtteriin ja häneen liittyi. Eikä asiaa helpottanut se, että viettäessään tauon jälkeen aikaa Nean perheen kanssa hän muisti, miksi he olivat aina viettäneet joulut Tonin perheen kanssa. Nean pikkuveli Niklas oli ihan mukava ja tämän kanssa Toni tuli kohtalaisesti juttuun, mutta Nean isoveli Nico oli ärsyttävä pullistelija, joka oli aina kuittaillut Tonille sivulauseissa siitä, että hoitoalan työt ja pitkät perhevapaat olivat naisten hommia. Miten hän ikinä altistaisi itsensä, Valtterin ja lapsensa kaikelle sille paskanjauhannalle, mitä hän tiesi olevan edessä, jos joskus toisi Valtterin poikaystävänään lasten juhliin?
Toni säpsähti ajatuksistaan tuntiessaan kämmenen olkapäällään.
”Mitä mietit, pikkuveli?”, Iita, hänen siskonsa, kysyi.
”Äh”, Toni huokaisi, ”elämää vaan. Mä nukuin vähän huonosti.”
”Eiks lapset ollu mutsilla?”, Iita kysyi ja katsoi Tonia tutkiva ilme kasvoillaan, ”mikäs sua on valvottanu?”
Toni katsoi siskoaan tuimasti.
”Ei mikään”, hän vastasi ja ajatteli, että hänen pitäisi tosissaan puhua Valtterin kanssa.

42.   (350 sanaa)

Vieraiden lähdettyä Toni jäi auttamaan Neaa siivoamisessa. Keittiön kaappien sisällöt olivat vaihtaneet paikkaa ja hän tunsi olevansa lähinnä tiellä, kun ei enää löytänyt vanhasta kodistaan mitään. Nea oli muutenkin muuttanut sisustusta hänen lähdettyään – osin toki siksi, että joitain huonekaluja Toni oli ottanut mukaansa – eikä se tuntunut muutenkaan enää hänen kodiltaan.
”Jätä ne vaan siihen pöydälle, jos et löydä”, Nea sanoi turhautuneena, kun Toni availi kaappeja puhdas mukipino kädessään.
”Mä pärjään kyl, sä voit mennä”, nainen jatkoi.
”No kyl mä autan ihan mielelläni”, Toni vastasi. Lapset olivat syventyneet tutkimaan Edvinin uusia leluja yllättävän sopuisasti. Nea huokaisi.
”Tää tuntuu vaan aika raskaalta. Että sä oot täällä taas”, Nea sanoi. Toni jäi seisomaan paikalleen puhdas piirakkavuoka kädessään. Hän tunsi olevansa lopen kyllästynyt Nean piikittelyyn ja kiukutteluun. Varsinkin silloin, kun yritti vain auttaa.
”Minkä takia sun täytyy käyttäytyä kuin mä oisin tehny sulle jotain helvetin pahaa. Sinä halusit erota”, hän sihahti, etteivät lapset kuulisi. Nea katsoi häntä kylmästi.
”Ai minä halusin erota?”
”Oon mä sulle monta kertaa sanonu, että oisin voinu lasten takia jatkaa”, Toni vastasi hiljaa.
”Joo. Oisit voinu jatkaa lasten takia kulissielämää, mutta et ollu valmis tekemään mitään sen eteen, että meidän suhde ois taas joku oikea suhde”, Nea kivahti. Edvin kohotti katseensa leluistaan. Toni mulkaisi Neaa vaimentaakseen tämän. Hän ei halunnut lasten näkevän heidän riitojaan.
”Ja nyt sen takia kaikki syyttää mua siitä, että mä oon rikkonu meidän perheen ja vaatinu itsekkäästi eroa, vaikka sinä oot ihan yhtä lailla syypää siihen, ettei me olla enää perhe”, Nea jatkoi hiljaa sähisten.
”Ei kukaan syytä sua mistään”, Toni sanoi väsyneenä ja hieroi otsaansa, ”ihmiset eroo. Sitä sattuu.”
Nea puristi huulensa tiukaksi viivaksi eikä sanonut hetkeen mitään.
”Tää on vaan tuntunut tosi raskaalta tänään, okei?”, tämä sanoi sitten kireällä äänellä, ”kaikki mitä piti olla ja mitä ei enää oo. Se tuntuu paskalta.”
Toni nyökkäsi. Hän pakkasi piirakkavuoan kassiinsa ja nosti sen pöydälle.
”Ehkä on sit parempi, että mä lähen”, hän sanoi. Nea nyökkäsi.
”Edvin, Ebba! Isi lähtee kohta. Tuutteko sanoo heipat”, hän sanoi ja lapset raahustivat pettyneen näköisinä halaamaan Tonia.
”Nähdään ens viikolla. Isin rakkaat”, Toni supatti molempien korvaan ja sai märät pusut palkinnoksi.

43.   (300 sanaa)

Toni tunsi itsensä levottomaksi koko viikon. Hän olisi halunnut nähdä Valtterin ja puhua tämän kanssa, mutta alkuviikosta tämä oli flunssassa, loppuviikon jossain koulutuspäivillä ja sitten vielä kaverinsa polttareissa. Toni märehti illat kaikissa omissa ajatuksissaan, kuten ymmärryksessä siitä, että Nea oli oikeassa – hän ei ollut jaksanut nähdä vaivaa heidän parisuhteensa eteen, vaikka lapsista huolehtikin mielellään. Ja siitä, että vaikka hän kuinka halusi Valtterin, ei hän vain ollut vielä valmis siihen kaikkeen.

Sunnuntaina Valtteri ehti vihdoin nähdä. Mies avasi hänelle oven ja suunnisti suoraan takaisin sohvalle, jossa oli ilmeisesti röhnöttänyt polttareista palattuaan. Valtterilla oli college-housut, teepaita ja kapeasankaiset, metalliset silmälasit, joita Toni ei ollut koskaan nähnyt miehen käyttävän, vaikka tämä kaivoikin yöksi piilolinssejä pois silmistään. Hän piti siitä, ettei Valtteri ollut niin siisti ja huoliteltu, vaan näytti rennommalta ja kotoisalta, kuin päästäisi Tonin osaksi jotain, mitä kukaan muu ei nähnyt. Ajatus sai Tonin sydämen kivistämään.
”Onks darra”, hän kysyi, kun Valtteri tuijotti ilmeettömänä seinää.
”Mm”, Valtteri mumisi. Toni istui tämän viereen.
”Oliks kivaa?”
Valtteri kohautti olkiaan.
”Tekemiset joo. Tollanen mökillä suurimmaks osaks tuntemattomien kanssa dokaaminen ja sekoilu ja pillusta puhuminen ei vaan ehkä oo mun juttu”, tämä sanoi. Toni naurahti. Valtteri nojasi päätään taaksepäin ja sulki silmänsä. Toni katseli tätä. Hän ei halunnut sanoa sitä, mitä hänen piti sanoa. Ei ihan vielä. Hän olisi halunnut painaa Valtterin selälleen alleen ja suudella kunnolla. Sen sijaan hän laski kätensä tämän reidelle.
”Mä en tienny et sulla ees on lasit”, hän sanoi rikkoakseen hiljaisuuden. Valtteri hymähti, muttei avannut silmiään.
”En mä käytä näit missään muual ku koton. Silmät tarvii välil taukoa, varsinkin jos on menny tyhmänä nukkuu kaks yötä piilarit päässä”, tämä sanoi.
”Ne näyttää kivalta”, Toni sanoi. Valtterin kasvoilla häivähti hymy. Sitten tämä avasi silmänsä ja katsoi Tonia tarkkaavaisesti.
”Kuule”, mies sanoi hitaasti, ”meiän pitäis puhua.”
Toni puri huultaan ja nyökkäsi.
”Joo. Niin pitäis.”

44.   (350 sanaa)

”Ooksä kertonu musta kellekään?”, Valtteri kysyi. Toni pudisti päätään. Valtteri nyökkäsi.
”Mun siskot – me puhutaan tosi paljon – tietää et mul on ollu joku säätö mut ei sen enempää”, tämä sanoi. Toni huomasi, että joku säätö kuulosti ikävältä, vaikka totta olikin.
”Aioksä joskus kertoa?”, Valtteri jatkoi. Toni puri huultaan.
”En mä tiedä… vielä. Mä en oo ehkä vielä valmis siihen”, hän sanoi hiljaa. Valtteri nyökkäsi ja veti syvään henkeä.
”Mä en syytä sua mistään, eikä tää oo mikään ota tai jätä-tyyppinen kommentti, mut. Mä oon alkanu pitää susta liikaa, että mä voisin olla vaan sun panokaveri. Ja mä en voi olla sellasessa suhteessa, missä mä mahdun sun sänkyyn, mutten sun elämään. Mä oon tehny sitä liian monta kertaa, ja… mulle tulee siitä vaan likanen olo. Mä en halua sellasta enää”, Valtteri sanoi ja Tonin kurkkua kuristi. Valtteri nielaisi ja jatkoi sitten.
”Ja mä siis ymmärrän sua. Sul on lapset ja sun täytyy ajatella niitä. Ja mä tiedän, että mä käytännössä pyytäisin sua tulee kaapista mun takii ja se on ehkä liikaa pyydetty. Ja sitä ei pidä tehdä kenenkään muun ku ittensä takia.”
Tonin sisuskaluja väänsi. Valtterin ääni oli tyyni ja rauhallinen, ei syyttävä, ei vihainen, enemmänkin toteava.
”Joo. Mä… Itseasias tulin sanomaan ihan samaa. Mä oon tajunnu, että mä oon ajatellu niin paljon lapsiani ja no, ihan itteäni, että mä en oo ollu kauheen reilu sulle”, Toni aloitti, muttei pystynyt enää katsomaan Valtteria jatkaessaan.
”Mun on ollu tosi vaikee myöntää edes itelleni, että mä oon ihan helvetin rakastunu suhun, mutta musta tuntuu, että mä en – ainakaan just nyt – pysty antaa sulle sitä, mitä sä tarviit. Tai ansaitset. Ja sit on viel se Vaasa.”
Toni räpytteli hetken silmiään, kun kurkkua kuristi, ja katsoi sitten Valtteria, joka puri huultaan ja näytti samaan aikaan surulliselta ja ihan liian hyvältä.
”Niin”, Valtteri sanoi pakotetulla äänellä, ”no, ainakin taidetaan olla samalla sivulla.”
Toni nyökkäsi hitaasti.
”Anteeks”, hän sanoi. Valtteri pudisti päätään.
”Et sä tehny mitään.”
”Silti”, Toni sanoi ja nousi ylös aikeenaan lähteä kotiin. Valtteri seurasi häntä ovelle.
”No hard feelings?”, tämä kysyi ovenkarmiin nojaillen.
”Joo”, Toni vastasi vaikka sielua särki. Valtteri hymyili pienesti toisella suupielellään.

45.   (350 sanaa)

Illemmalla, saatuaan lapset nukkumaan ja siivottuaan iltapalasotkut, Toni istui olohuoneen sohvalla kuuntelemassa hiljaisuutta ja ehti viimein hetkeksi pysähtyä ajattelemaan, mitä oli tapahtunut. Lapset olivat siitä hyviä mindfulness-harjoittajia, että arjen pyörittämisen keskellä ei pahemmin ollut aikaa vatvoa. Mutta siinä hiljaisuuden keskellä tuntui oikeastaan aika paskalta. Tonia raastoi se, että hän oli satuttanut tahtomattaankin Valtteria, vaikkei hän ollut missään kohtaa mitään luvannutkaan. Ja yhtä raastavalta tuntuivat Valtterin sanat, mä oon alkanu pitää susta liikaa. Toni tiesi tehneensä oikein, mutta se ei helpottanut sitä surua ja ikävää, jota hän tunsi.
Aikuisuus on välillä aika paskaa, hän ajatteli, ja painoi päänsä käsiinsä. Silmiä poltteli.
”Isi”, kuului hento ääni jostain hänen takaansa ja hän säpsähti. Edvin seisoi hieman liian isossa pyjamassaan ja unipupu kainalossaan pienen matkan päässä. Toni pyyhkäisi silmäkulmaansa ja nousi istumaan suorassa.
”Mitä Edvin? Kello on vaikka kuinka paljon, mikset sä oo nukkumassa?”, hän rykäisi.
”Mä heräsin enkä saanu unta.”
Toni taputti sohvaa vierellään. Edvin kiipesi siihen istumaan.
”No voihan”, hän sanoi.
”Miks sä itket?”, Edvin kysyi niin viattomasti, kuin vain lapsi saattoi. Toni oli jo kiistämässä itkeneensä alkuunkaan, mutta pysähtyi ennen kuin sai suunsa auki. Millaisen miehen kuvan hän halusikaan pojalleen antaa? Ei ainakaan sellaista, jossa miehet eivät saaneet itkeä. Niinpä hän vain veti pojan kainaloonsa.
”Mulla on vaan ollut vähän paha päivä”, hän sanoi.
”Johtuuko se meistä?”
”Ei tietenkään”, Toni sanoi lempeästi, ”miksi sä niin ajattelet?”
”Te riitelitte äidin kanssa viime viikolla”, Edvin sanoi ja heilutteli pupunsa korvia. Toni huokaisi hiljaa.
”Mä oon pahoillani, että sä kuulit sen. Mutta joskus me äidin kanssa riidellään, kun me ollaan eri mieltä. Mutta se ei oo ikinä teidän vika.”
”Okei”, Edvin sanoi ja tutkiskeli edelleen pupuaan.
”Sinä ja Ebba ootte mun – ja äidin – elämän paras asia”, Toni sanoi vielä ja pörrötti pojan tukkaa. Edvin hymyili.
”Mites me saatais sut takas uneen? Luetaanko uus iltasatu tässä sohvalla?”, Toni ehdotti. Edvin nyökkäsi ja kiipesi Tonin syliin. Sadun myötä poika alkoi pilkkiä ja lopulta Toni kantoi tämän nukkuvana takaisin sänkyynsä. Hän katseli hetken ikkunasta suodattuvassa hämärässä valossa nukkuvia lapsiaan ja painava solmu rinnassa hellitti hieman. Jos ei elämässä voinutkaan saada kaikkea, oli hän kuitenkin saanut aika paljon.