Lukaisin tämän jo aikaisemmin viikolla töissä ja nyt uudemman kerran ajatuksella. Kauhupelien ystävänä tästä tuli heti kotoinen fiilis ja vähän myös Escape from Tarkov -vibat, kun pitää etsiä ulospääsy kaupungista. Teksti asetti hienon tunnelman heti alkuunsa ja maailmanrakennus on toimivaa. Hieno yksityiskohta tuo, että portti vaihtaa paikkaa ja se pitää löytää, tai elät seuraavat kaksi viikkoa hirviöiden keskellä ja todennäköisesti pääset päiviltä. Mielsin hirviöt vähän zombiemaisiksi(?) ja kauhupelien hengessä voin kuvitella mahdolliset pomotaistelut erikoishirviöitä vastaan.

Hawkins on hyvin perinteisen oloinen sankari: kokenut, maailman kovettama ja silti kuitenkin rehdin oloinen, ainakin ekan pätkän perusteella. Raph ja hänen porukkansa on kutkutteleva mysteerielementti tekstissä! Heti heräsi kysymyksiä, keitä hän ja hänen ystävänsä ovat ja miksi he elävät kaupungissa, joka on vaaroja täynnä. He tuntuvat todellisilta selviytyjiltä. Vähän tuli myös tunne siitä, ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä päälle päin näyttää.

Tätä lukisin mielelläni lisää! On niin mukaansa tempaava alkuasetelma, jännittävä maailma ja kiinnostavat hahmot!

Kiitos lukukokemuksesta! ^^

Ficin nimi: Kiintymyksen eleitä
Kirjoittaja: Moi
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Paritus: Lucifer/Adam
Genre: Höntti ja henu slice of life, sinner!AU

Summary: “Eivätkö olekin sööttejä, jääräseni? Niin pikkuisenpieniä ja osaavat silti hommansa, eli ilahduttamisen valollaan!” Lucifer puheli hyppelehtiessään Adamin luo kuin kevätkaritsa.

A/N: Kirjoitin tämän suurin piirtein loppuun ennen kuin aloin miettiä otsikkoa, ja totta kai sopiva otti löytyäkseen K-kirjaimesta... Eikä ollut edes ensimmäinen näistä lähipäivien pöytälaatikkoteksteistä. 😂 Teksti itsessään oli alun perin joku parista lauseesta ja kappaleesta koostuva raakile, josta ei tuntunut olevan oikein mihinkään. Nyt ehkä on. xD



***



Lucifer katseli hotellin puutarhalle johtavalta ovelta, kuinka Adam lopetteli illan töitään pensaiden ääressä. Ylpeys valtasi Luciferin ja sai hänet hymyilemään hömelösti. Adam oli tosiaan näyttänyt löytäneen paikkansa ja tarkoituksensa hotellin siipien suojassa. Oli Lucifer tiedostanut asian jo kauan sitten, mutta silloin tällöin tuuma palasi kuin rymähdyksenä hänen mieleensä. Yhtäkkiä oli kulunut jo kourallinen vuosia siitä, kun Adam oli langennut syntisenä sieluna Helvettiin ja alkanut pitää huolta hotellin puutarhasta. Niin ärhäkkä ja itsepäinen kuin tämä olikin, jokusia särmiä oli hioutunut ajan kanssa ja tilalle astunut jotain, mitä saattoi kutsua sisäisen rauhan poikaseksi. Adam oli aina osannut löytää hieman rauhaa kaaoksen keskeltä.

Olisipa ollut miellyttävää oppia sellainen taito, Lucifer mietiskeli. Se olisi tuonut kasan valonpilkahduksia hämärään.

Valonpilkahduksia... Sellaisia Adamkin varmasti arvostaisi.

Lucifer virnisti ideastaan innostuneena ja kohotti kätensä. Pieni parvi tulikärpäsiä hehkuvine takamuksineen lehahti puutarhan iltaan ja pörräsi kohti valkoisia ja keltaisia kukkia, jotka Adam oli juuri kastellut. Adam katsoa möllötti kulmansa koholla, kuinka kärpästen tuike loi omanlaisensa tähtitaivaan lähelle maankamaraa.

“Ai, sinä”, tämä mutisi hänet nähdessään. “Kelasinkin, että mistä helkkarista nuo pölähtivät.”

“Eivätkö olekin sööttejä, jääräseni? Niin pikkuisenpieniä ja osaavat silti hommansa, eli ilahduttamisen valollaan!” Lucifer puheli hyppelehtiessään Adamin luo kuin kevätkaritsa. Ai että miten hän rakasti sekä nähdä tämän työhaalareissaan että häkeltynyt ilme kasvoillaan.

“Joo, ovathan ne sööttejä”, Adam naurahti, muttei kuulostanut lainkaan iloiselta. “Kivasti rupeavat popsimaan noita lehtiä.”

“Jaa tekevät mitä?” Lucifer pällisteli kukkapenkkiä, johon tulikärpäset asettuivat taloksi.

“Niin että nuo taikomasi vittupäät popsivat kukistani lehdet!” Adam virkkoi suu hymyssä. “Juhuu? Voitko tehdä asialle jotain, ennen kuin kieritän sinut laardissa ja syötän Ihranugetille?”

“Eiväthän tulikärpäset lehtiä syö? Vai syövätkö?”

“Täällä päin ainakin syövät, ja se on nähty ihan lähietäisyydeltä!”

“Hohohoohoh, vai sellaista! Sitten kai niille pitäisi tehdä jotain ja aika, eeh, pian?” Lucifer virnisteli hermostuneena miettien, miten saisi kärpäset sukkelasti kokoon kukkien kimpusta. Miksei hän ollut tajunnut ajatella sentin vertaa pidemmälle?

“Aika vitun äkkiä pitäisi tehdä! Kukkapoloni korisevat pian kuolemaansa!” Adam totesi muikeasti ja kallisti odottavaisesti päätään.

“Okei, okei!” Lucifer pyörähteli pari kertaa paniikissa kuin väkkärä ja kohotti sitten etusormensa. “Ahaa! Nyt välähti!”

Savupöllähdyksen myötä Luciferin käteen tupsahti järeä perhoshaavi, joka käsissään hän lennähteli kuin haukka kukkien yllä ja poimi tulikärpästihulaiset vankkaan talteen.

“Ja hoplaa! Nalkissa ovat!” Lucifer julisti voitokkaasti ja puristi haavia nyrkissään niin, että näytti kuin hänellä olisi ollut pussillinen valoa hohtavia karamelleja. Yhdellä kädenheilautuksella haavi sisältöineen katosi tykkänään. “Näin, poissa silmistä ja päiväjärjestyksestä! Mihinkäs me – hprtsyph!”

“Hah, siitäs sait”, Adam hirnahti ja pyöräytti vesiletkua näpeissään kuin mitäkin revolveria samalla, kun Lucifer kuivasi itsensä pikaisella taialla. “Mikähän idea tuossa äskeisessä oli, saamarin sabotoija?”

“Ei muuta kuin että kiintymystä yritin ilmaista sillä tavalla hienovaraisesti!” Lucifer hymähti takaisin, mutta hänen äänensä tuli ulos niin nälvivänä, että hän epäili, mahtaisiko Adam ottaa häntä tosissaan.

“Sehän kiva”, tämä tokaisi vastaukseksi ja suihkaisi vesiletkullaan uudelleen Luciferia osuen sillä kertaa hänen hattuunsa.

“Hei hei hei, top tykkänään! Mikä vaivaa, mies?” Lucifer äyskähti ja kyyristyi kuin vaaniva kummitus.

“Kiintymyksen eleitä.”

Adamin velmu hymy heilautti tehokkaasti Luciferin suojausta, ja samassa hän sai letkusta kolmannen ruiskauksen.

“Ja nyt loppuu tuo –” Lucifer virnisti kuin kaheli hyeena, syöksähti kauhusta rääkäisevää Adamia kohti ja hyppäsi tähän kiinni takiaisen tarmokkuudella. “Hopsansaa! Täältä näkee vaikka minne!”

“Tule alas siitä! Minulla on vielä hommia!” Adam purnasi, joskin aika ponnettomasti, kun Lucifer asettui mukavammin hänen harteilleen.

“Enpä taida, kun on niin komeat maisemat ja tällaiset käsinojatkin kaupan päälle!” Lucifer hihitteli ja taputteli Adamin sarvia, mistä hyvästä hänen suuntaansa tähdättiin jälleen vesiletkulla.

“Älä venkoile, senkin pikku –”

“Noh, hyvä on, olen iiihan nätisti!”

“Ihan oikein sinulle, jos hienot kuteesi tulevat haalareistani ihan sontaisiksi”, Adam hymähti ja käänsi vesiletkun vaihteeksi kohti kasvejaan.

“Äläs nyt, minähän olen itse valo ja valkeus”, Lucifer myhäili ja kumartui lähelle Adamin korvaa. “Minun turmelemiseni vaatii vähän enemmän.”

“Aha... Pidetään mielessä.”

Lucifer tirskahteli sananvaihdolle ja hautasi kasvonsa Adamin hiuksiin. “Tiedätkö, tässä on oikeasti tosi suloista.”

Adam päästi vastaukseksi jonkinlaisen tuhahduksen, mutta alistui kohtaloonsa ja suostui kantamaan häntä harteillaan. Se ei varmastikaan ollut niin tympeää kuin mitä tämä antoi ymmärtää, ei edes silloin, kun hänelle huomautettiin jalkojen liiasta heiluttelusta.

Enemmänkin se oli kotoisaa. Adam antoi hänen silitellä hiuksiaan ja niskaansa, eikä Luciferilta jäänyt havaitsematta tämän sormien hellä naputtelu hänen säärtään vasten.

Kiintymys se oli kovin lämmittävä tunne.

Kiitos kovasti, Ygritte! Aattelin, että varmaan tuommosena kohtalaisen tunnollisena ja ihmisystävällisenä esikoispoikana Koskela olis mielellään tehnyt just tämmösiä muksuna. Se huolehtii omistaan, puhutaan sitten perheenjäsenistä tai Omista Pojista Rintamalla, joista Hietasen vielä erikseen mainitaan olevan sille läheisin. Aattelin, että kyllä se lempeys välittynee näinkin, koska eihän sitä tuommosessa telttamajoituksessa kaikkien aikana 1940-luvulla viitsi kovin paljon röyhkeämmäksi ryhtyä

Spontaani yöllinen kommentti, mutta pakko on, kun tän luin. Oon ennenkin sulta lukenut tän fandomin tekstejä, ja vaikutun jotenkin aina siitä, miten osuvasti kirjotat nää henkilöt ja ihan koko maailman. Sanavalinnat ja rytmi on iso juttu, mikä tekee tästäkin tekstistä mun mielestä niin älyttömän hyvän ja ihan Jussin kuuloisen.

Ja toinen asia, mikä onnistuu, on tunteiden herättäminen. Saatoin vähän itkeä, koska onhan toi tilanne niin surullinen ja hirveä, että ei voi tai halua edes kuvitella ihan loppuun asti. Toi, miten Jussi näkee omat kuolleet lapset taas lapsina vuosikymmenten takaa, se on kaikkein surullisinta tässä mun mielestä. Mutta silti aika vaan menee eteenpäin... En saa tämän järkevämpää ulos tähän vuorokaudenaikaan, mutta kiitos tästä! Kannattaa todellakin tehdä tällaisia paluita tauon jälkeen tälle foorumille, kun aina löytää jotain upeeta luettavaa.

Ficin nimi: Kolme kertaa kun Angel nukkui
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Husk/Angel
Genre: Slice of life sipauksella surkua, hurt/comfortia ja henuilua
Summary: Kts. otsikko

A/N: Mitäpä olisikaan Angel ilman angstisia teemoja ja Husk ilman rauhoittavaa purinaansa. :3



***



1

Joskus Angel nukkui päivävaatteensa yllään, täysin äänettömästi ja sikiöasentoon sulkeutuneena. Jokainen tämän kuudesta kädestä oli hakeutunut rutistamaan tyynyä niin tiukasti, että sen irti ravisteleminen olisi kysynyt kunnolla voimia.

Huskin sydän rutistui säröille aina, kun hän näki Angelin nukkuvan siten. Sellaisina aikoina Angel ei olisi välittänyt vaihtaa vaatteitaan, peseytyä tai edes syödä ennen levolle käymistään. Suurin osa tämän voimista kului hengenvetoihin.

Silloin Husk saattoi olla Angelin turvana ja tukena riittävän etäältä. Hänellä oli lupa nukkua vieressä, mutta koskettaminen oli kiellettyä. Sitä asiaa Angel ei ollut todennut pahansuovasti, pikemminkin naurahtanut anteeksipyytävästi kyyneliä silmäkulmissaan. Paniikkikohtaukset kun eivät välittäneet, vaikka kyseessä olisi ollut Husk.



2

Joskus Husk näki Angelin nukkuvan kainoihin asentoihin taipuneena ja hiljaisesti tuhisten, yllään viehkoimmat alusvaatteensa tai yöpukunsa. Niiden katseleminen herätti Huskissa väkisinkin kiinnostusta, mutta samalla näky oli... hämmentävä. Ei lainkaan luotaantyöntävä, muttei niin kutsuvakaan kuin olisi voinut kuvitella.

Husk nimitti sitä mielessään esiintymisnukkumiseksi. Se oli vähän liian harjoitellun näköistä ollakseen sataprosenttisen autenttista. Siitä tuli enemmän tai vähemmän mieleen pornoelokuvan kohtaus, jossa päähenkilön uinuminen keskeytyy, kun kiiltäväkroppaiset murtovarkaat rymistelevät paikalle.

Sillä tavalla nukkuessaan Angel näytti kuitenkin usein niin levolliselta, että viereen käydessään Husk rohkaistui silittelemään tämän käsivartta. Angel saattoi säpsähtää kosketusta, mutta soi hänelle sitten unisen hymyn ja vajosi uudelleen soljuvaan horrokseen.



3

Joskus Angel pötkähti nukkumaan reteään meritähtiasentoon ilman rihmankiertämää. Autuaan kuorsauksen nuotista saattoi päätellä unen olevan hellivää ja palauttavaa. Angel väitti, ettei kuorsannut ikinä, mutta Husk tiesi, että he molemmat tiesivät sen pötypuheeksi.

Sellaista nukkumista todistaessaan Huskin valtasi kiintymys, joka sulatti tehokkaasti kyynisyyttä hänen sydämestään. Angel ansaitsi niin maan saamaristi tuntea olonsa turvalliseksi ja nukkua niin vapautuneesti kuin tahtoi.

Viereen pujahtaminen vaati möyrivää keplottelua, mutta ennen pitkää Husk saattoi ottaa somasti venkoilevan Angelin kainaloonsa ja toivottaa tälle kauniita unia kehräys rinnastaan puskien. Sanat jäivät vaille vastausta, mutta tapa, jolla Angel kietoi itsensä hänen ympärilleen kertoi, miten paljon hänen tarjoamastaan läheisyydestä nautittiin.