Mulla on jotenkin kahtiajakoiset ajatukset tuosta sarjasta. Pieni pessimisti minussa uskoo, että siellä kuitenkin taas muutetaan jotain tai tehdään jotain puolivillaisesti. Severuksen casting nimittäin jätti aika pahan maun suuhun, koska alunperinhän luvattiin, että kirjoja noudatetaan paljon tarkemmin ja sitten menevät castaamaan tummaihoisen näyttelemään hahmoa, jonka ihoa kirjoissa kuvataan kuitenkin valkoiseksi. Ei mua diversiteetti haittaa niin kauan kuin pysytellään uskollisena alkuperäiselle, koska onhan siellä lukemattomia hahmoja, joiden näyttelijöiksi olisi luontevaa castata rodullistettuja. Todennäköisesti kumminkin päädyn katsomaan sen, ihan vain puhtaasta uteliaisuudesta.

Pakko hehkuttaa, että tänään saapui Vintedistä tilattu Huispaus kautta aikojen vuodelta 2001! Ikäisekseen kirja on hyvässä kunnossa, eikä maksanut kuin vitosen. Taas yksi lisäys kasvavaan Potter-kokoelmaan, jonka kanssa kummityttö on vielä joskus vaikeuksissa jos sattuukin vierastamaan Pottereita. 

Uniprinsessa:
Hei iso kiitos myös siulle kommentista ! Ja oon kyllä tosi otettu, että tää on piristänyt sua. Minä oon ite iha järkyttyny vieläki täällä siitä, että tähän on tullu vielä lisempi kommentteja, enkä oikein tiiä miten päin tässä pitäis olla. Joten sanonpaha vaa, että kiitos <3

4/7

Michaël ei saanut unta koko yönä.
Hän ei voinut ajatella mitään muuta kuin mitä Lily oli kertonut hänelle kirjastossa. Ja kuinka hän toivoi että voisi palata siihen hetkeen.
Pidän sinusta. Enemmänkin kuin vain ystävänä.
Michaël ei voinut käsittää miten hän oli vain istunut siinä sanomatta mitään. Mitään muuta kuin takellellut Lilyn nimeä tai kuinka hän ja Denise olivat vain ystäviä saamatta lausettaan kokonaan sanotuksi. Ei hänellä ollut tunteita Deniseä kohtaan, ainoa kenet hän hän halusi oli Lily. Michaël ei voisi kuitenkaan kertoa sitä Lilylle. Ei enää. Miten hän voisi nähtyään Lilyn Jamesin kanssa. Ei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia. Ja millainen ystävä hän olisi Jamesille jos hän yrittäisi mennä heidän väliinsä.

Lilykään ei saanut unta. Aina kun hän yritti nukahtaa hänen ajatuksensa palasivat Michaëliin. Hän tiesi ettei voinut olla katkera Michaëlille tai Deniselle. Eikä hän ollut. Hän toivoi heille ainoastaan hyvää. Huolimatta siitä että se sattui.
”Oletko vielä hereillä?” Marlene kysyi kääntyen Lilyä kohti omassa sängyssään. Lily nyökkäsi vaitonaisesti.
”En saanut unta.” Lily sanoi hiljaa.
”Lily et ole tehnyt mitään väärää. Olit rehellinen niinkuin pitikin. Ja nyt ainakin voit päästä hänestä yli.”
”Marlene en tiedä. Se kuulostaa typerältä. Mutta en saa häntä pois mielestäni.” Lily kääntyi vetäen peiton päänsä yli.
”Entä James?” Marlenen ilme oli kysyvä. Lily veti peitoin pois kasvoiltaan.
”Mitä Jamesista?”
Marlene pudisti päätään huokaisten. Lily tiesi ettei Marlene antaisi hänen sivuuttaa kysymystään. Tottapuhuen Lily oli itsekin ajatellut sitä. James oli lohduttanut häntä. Ei Jamesissa ollut mitään vikaa. Päinvastoin, James oli erilainen kuin Lily oli kuvitellut. Mutta Lily ei ollut vielä valmis. Se ei olisi ollut oikein. Ei näin.

”Hei Michaël!” James sanoi tunnin jälkeen kun Michaël sekä Remus olivat tulleet taikuuden historian luokasta.
”Sinun pitäisi ottaa Denise mukaan ja tulla ulos minun ja Evansin kanssa.” James virnisti.
”Jätän väliin. Kiitos.” Michaël jatkoi kohti muodonmuutosten luokkaa.
”Mikä hänellä on?” James jäi seisomaan käytävälle hölmistyneenä.
Michaël tiesi että hänen pitäisi olla rehellinen Jamesille. Mutta jos hän kertoisi Jamesille tunteistaan Lilyä kohtaan- James ei antaisi sitä koskaan anteeksi. Ei varsinkaan kun Michaël oli itse suostutellut Lilyn ulos Jamesin kanssa. Kuka edes teki niin? Oli kuitenkin liian myöhäistä katua. Hän oli tehnyt valintansa ja hänen olisi hyväksyttävä se.

”Entä joulutanssiaiset?” Nyt puhui Sirius, joka seurasi Michaëlia. Michaël kirosi. Hän oli unohtanut sen vaikka McGarmiwa oli eilen kertonut että joulutanssiaset järjestettäisiin tänä vuonna ja kaikkien oli osallistuttava tanssien harjoitteluun.
”Kenen kanssa menet?”
”En tiedä.” Michaël pudisti päätään. James liittyi keskusteluun.
”Pyydä Deniseä. Pyydän Evansia ja Sirius?”
”Saa nähdä suostuuko McKinnon kanssani.” Sirius kohautti olkiaan virnistäen ja James nauroi.
”Ehkä.” Michaël nyökkäsi. Oikeastaan häntä ei huvittanut mennä. Hän yritti keksiä tekosyytä minkä varjolla hän voisi sanoa ettei tulisi tansseihin.
”Kieltäytyminen ei ollut vaihtoehto Bernier.” Sirius lausui Michaëlin sukunimen liiallisella ranskalaiskorostuksella. Michaël naurahti.
”En edes unelmoisi siitä.” Hän katui sanojaan samantien.

McGarmiwa oli määrännyt koko Rohkelikon harjoittelemaan joulutanssiasten tansseja varten tavallisten oppituntien jälkeen järjestettävällä lisätunnilla. Kun Rohkelikon oppilaat olivat kokoontuneet harjoituksia varten jokainen etsi tupansa oppilaiden joukosta oman parinsa, jonka kanssa menisi tanssiaisiin. Michaël näki Jamesin pyyhältävän Lilyn luo samalla kun Marlene ja Sirius seisoivat heidän takanaan. Sirius virnisti kun James sanoi Lilylle jotain. Michaël kääntyi katsomaan Lilyyn. Lily hymyili. Hän ei kyennyt kääntämään katsettaan pois.
”Voin uhrautua tanssipariksesi. Ja tulemaan joulutanssiasiin kanssasi.” Denise mottasi Michaëlia leikillisesti olkapäähän. Michaël kääntyi katsomaan häntä.
”Se on vähintä mitä voit tehdä sen jälkeen kun päätät lyödä minua ilman mitään syytä.” Michaël virnisti mutta hänen katseensa oli kiinnittynyt takaisin Lilyyn.


”Sano suoraan Michaël.” Denise pysähtyi kun he kävelivät yhdessä käytävällä takaisin Rohkelikkotorniin. Michaël näytti yllättyneeltä.
”Niin mitä?”
”Pidätkö sinä Lilystä?” Denise ei irrottanut katsettaan Michaëlista.
”Miksi sinä niin kuvittelet?” Michaël sanoi nopeasti. Denise huokaisi.
”Minulla on silmät Michaël. Ketä tahansa kenellä on, näkee sen.” Denise vastasi.
”Ei sillä ole mitään väliä. Hän on Jamesin kanssa.” Viimeinen lause karkasi Michaëlin huulilta ennenkuin hän ehti edes ajatella sitä.
”Ehkä on parempi että emme mene tansseihin yhdessä.” Denise kohautti olkiaan. Michaël nyökkäsi. Se sai Denisen hartiat latistumaan.
”Hyvä että olemme samaa mieltä.” Hän sanoi ennenkuin kääntyi kannoillaan ja käveli käytävää pitkin takaisin portaikkoon. Michaël tiesi tehneensä virheen. Hänen olisi pitänyt olla rehellinen Deniselle. Hänen käytöksensä ei ollut paitsi erittäin epäherrasmiesmaista vaan myös erittäin piittaamatonta. Vaikka nyt hänellä oli syy olla menemättä joulutanssiaisiin.

”Ei käy. Etsit vain itsellesi uuden parin.” Sirius tokaisi kun illalla makuusalissa Michaël kertoi kuinka Denise ei enää halunnut mennä hänen kanssaan joulutanssiaisiin.
”Ei pahalla Michaël mutta et tiedä naisista mitään.” Sirius lisäsi. James nauroi.
”Miksi hän siis kieltäytyi?” Remus kysyi. Michaël oli kertonut heille kaiken siitä eteenpäin kun Denise oli sanonut ettei heidän kannattaisikaan mennä yhdessä tansseihin. Hän aavisti että Remus osasi lukea hänestä tilanteeseen liittyneen muutakin. James ja Sirius eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita siitä.
”Yksi tyttö muodonmuutosten tunnilla sanoi sinua söpöksi. Pyydä häntä tanssiasiin.” Sirius ehdotti. Michaël pudisti päätään.
”Yhdet pakit yhdessä illassa riittävät minulle. Kiitos vain.” Michaël naurahti.

Hän ei kuitenkaan kieltäytynyt. Michaël toivoi olevansa suoraselkäisempi. Nyt hän kuitenkin seisoi makuusalissa Jamesin, Siriuksen, Remusin ja Peterin kanssa vain viittätoista minuuttia ennen joulutanssiasten alkua pukemassa juhlakaapujaan.
”Jäät paljosta paitsi Remus.” Sirius sanoi. Remus ei ollut halunnut mennä joulutanssiaisiin. Hän ei uskonut löytävänsä paria tai vaikka olisi löytänytkin, Remuksen mukaan hänen ilta sujuisi huomattavasti paremmin ilman tanssitaidotonta ihmissutta. Hän oli tosin lisännyt ihmissusiosuuden ollessaan kolmin Jamesin ja Siriuksen kanssa.
”Katsokaa mitä vein Vorolta viime jälki-istunnossa.” James veti sänkynsä alta tuliviskipullon.
”Miksi Vorolla oli tuliviskipullo?” Peter kysyi ihmeissään.
”No pitäähän kai senkin vanhan ilkeän kääkän elämässä olla jotain sisältöäkin.” Sirius nauroi ottaen pullon ja juoden siitä. Pullo siirtyi takaisin Jamesille. Remus pudisti päätään.
”James. Sirius.” Remus sanoi painokkaasti.
”Vain yksi. Rohkaisuksi.” James nauroi.

Yhden tuliviskipullon myöhemmin sekä James että Sirius makasivat molemmat Jamesin sängyllä kuorsaten. Siriuksen suusta valui vana kuolaa kuin bulldogilla ja kumpikaan heistä tuskin näkisi joulutansseja.
”Minä sanoin heille! Minä sanoin ja kuuntelivatko he?” Remus tuohtuneena käveli ympäri makuusalia. Michaël nyökkäsi.
”Olit oikeassa.” Peter oli samaa mieltä.
”Eiköhän meidän pidä jättää heidät nukkumaan ja kertoa heidän seuralaisilleen että heidän kavaljeerinsa löysivät itsensä estyneinä tulemaan tanssiaisiin.” Michaël hymyili. Remus, Michaël ja Peter kävelivät kaikki portaat alas oleskeluhuoneeseen jossa Marlene, Lily ja Peterin tanssipari odottivat.

”Et voi olla tosissasi? Minä tapan Sirius Mustan.” Marlene raivosi.
”Jos haluat voin tulla kanssasi. Minulla ei muutenkaan ollut paria.” Remus tarjoutui. Marlene nyökkäsi.
”Kiitos Remus.”
”Minä vaihdan vaatteet ja menen nukkumaan.” Lily suuntasi takaisin tyttöjen makuusalin portaisiin. James ei tullut. Eikä häntä huvittanut enää mennä joulutanssiaisiin. Ei häntä ollut huvittanut mennä alunperinkään. Hän oli ajatellut kertovansa tanssien jälkeen Jamesille ettei halunnut johtaa Jamesia harhaan koska piti toisesta. Ja nyt se toinen josta hän piti, seisoi hänen edessään juhlakaavussa valmiina menemään tansseihin jonkun toisen kanssa.
”Tule kanssamme. Olen varma että joku muukin on ilman paria.” Marlene tarttui Lilyn käteen. Lily huokaisi mutta ei halunnut pilata Marlenen iltaa kun Siriuskaan ei ollut tullut.

Kaikki neljä heistä tulivat Suureen saliin, joka oli kuin erillinen maailmansa kaikkine koristeineen.
”Täällä näyttää upealta.” Marlene ihasteli.
”Haluatko jotain juotavaa? Tuon sinullekin.” Remus sanoi ja Marlene nyökkäsi.
”Tuolla on minun parini.” Michael käveli punaiseen mekkoon pukeutuneen tytön luokse. Pitkähiuksinen tyttö oli Aubrey Patil. Hän oli heidän vuosikurssillaan ja se tyttö jonka Sirius oli muodonmuutosten tunnilla kuullut puhuvan Michaëlista.
”Näytät kauniilta.” Michaël kehui.
”Kiitos. Ja kiitos kun kysyit minua.” Aubrey hymyili tarttuen Michaëlin käteen.

Ilta läheni loppuaan pian. He olivat tanssineet ja juoneet virvokkeita sekä juttelleet. Lily oli tanssinut kerran Peterin ja yhden toisen Rohkelikon pojan kanssa. Osa oppilaista oli jo tekemässä lähtöä. Michaëlin katse eksyi jälleen Lilyyn, joka vilkuili Marlenea. Marlene puhui Remuksen kanssa edelleen ja Michaël miettimättä sitä lainkaan käveli Lilyn luo.
”Tanssi kanssani?” Hän katsoi suoraan Lilyn vihreisiin silmiin. Lily ei saanut yllätyksensekaiselta järkytykseltään vastatuksi mitään.
”Luota minuun.” Michaël sanoi hiljaa ojentaen kätensä Lilylle. Lily tarttui siihen. Kovin moni muu ei enää ollut tanssimassa ja heidän lisäkseen vain muutama muu pari tanssi. Mutta heille kummallekaan ei ollut muuta kuin vain he kaksi.
”Sanoinhan Remus. Et uskonut mutta olin oikeassa.”
Ja Remuskaan ei voinut enää kieltää sitä mikä oli selvää.

Ihailijakaarista moikka o/

Napsuttelin heti sinut napatessani sinulta muutamia ficcejä (ja muutamia varmaan löytyy tuolta mun ikuisuuskommenttilistaltaltakin ), jotka haluan nyt tähän saumaan kommentoida, mutta flenssu, reissu ja flenssu -komboni söi kyllä kaikki kommenttimehut. No nyt täällä, minkäs muunkaan kuin Pokémonin parissa. ♥

Toisin kuin Rakettiryhmä-ficissä, Lizardon ei tuntunut niin vieraalta japanilaisella nimellään (pidin kyllä Rakettiryhmä-ficistäkin, vai olikohan niitä kaksikin?), joten siihen ei tarvinnut totutella juurikaan. Oon katsonut TikTokista sellasia videoita, missä itseasiassa mies sannoo japanilaisen pokemonin nimen ja nainen sitten enkkukäännöksen. Ne on ihan hauskoja videoita ja ehkä nyt tunnistaisin paremmin myös japaninimillä pokémoneja. Arvostan kyllä sun kykyä käyttää alkuperäisiä nimiä, vaikka itse onkin jämähtänyt enkkukäännöksiin, mutta välillä tällasia pölyttyneitä aivoja pitääkin haastaa.

Olen yhä Indigo Leaguen ainoastaan katsonut, mutta tiedän, että tykkäät Sun & Moonista ja tästä ficistä tuli vähän olo, että haluaisin itsekin katsoa ehkä noita uudempiakin Pokémon-kausia. Jotenkin se, että tykkäät pokémoneista ja fandomista näkyy sellaisena tekstin sujuvuutena ja ehkä hyväntuulisuutenakin, vaikka Kakia pelottaakin niin, että jalat tutisee. Tässä oli lämmin tunnelma ja kivasti käsiteltiin pelkoa ja pelon voittamista pienen lapsen ja vaarin rohkeisun kautta. Hahmot oli tosiaan mulle vieraita, mutta tykkäsin kyllä kummastakin ja vaari vaikuttaa huipputyypiltä katsoessaan onko pojassa sisua, mutta silti lempeänä vaarina.

Lizardonin lennosta mulle tuli vähän mieleen oma intohimoni makustella huispausta. Rakastan kirjoittaa ja lukea lentämisestä ja sen tuomasta vapaudesta, joten tämähän oli mulle oikein osuva ficci. ♥

Kiitos siis tästä ficistä. Nähdään taas kommenttikentissä, kunhan pääsen vauhtiin.

Title: Ötökkä mikä ötökkä
Author: Larjus
Chapters: Lyhykäinen oneshot
Fandom: Hazbin Hotel
Pairing: Valentino/Vox
Genre: Jotain kevyttä parisuhdedraamaa lol
Rating: K-11
Disclaimer: Sarja hahmoineen on Vivziepopin luomus, minä vain lainailen. Minulle ei ole maksettu tämän kirjoittamisesta.
Summary: ”Rakastaisitko minua, jos olisin mato?”

A/N: Tämä fic on syntymäpäivälahja rakkaalle ystävelleni Maissinaksulle ♥ Paljon onnea naksunen~

Osallistuu Kerää10-haasteen kakkoskiekalle hahmolla Vox.



Ötökkä mikä ötökkä


”Kuule Vox... Rakastaisitko minua, jos olisin mato?”

Vox kääntyi kummastuneena katsomaan vieressään sängyllä makoilevaa Valentinoa, joka oli puolisen tuntia aikaisemmin ilmestynyt hänen huoneeseensa ja ilmoittanut aikovansa viettää sen yön hänen kanssaan. Siinä ei itsessään ollut mitään kummallista tai poikkeavaa, varsin useinhan he jakoivat vuoteen (monessakin mielessä), mutta silloin Valentinon kuului joko valittaa alaisistaan tai puhua hänelle rivoja eikä ryhtyä muka-filosofiseksi jossittelijaksi.

”Val, mitä hittoa?” Vox murahtikin ja hieraisi niskaansa. ”Mitä sinä oikein höpiset?”

”Rakastaisitko?” Valentino tenttasi piittaamatta lainkaan toisen kysymyksestä. ”Jos olisin mato?”

”Sinähän olet jo perhonen mikä lie”, Vox tokaisi ja suuntasi huomionsa takaisin holonäyttöihinsä, joiden pariin oli ollut uppoutuneena jo useamman tunnin. ”Miten mato käytännössä eroaisi nykytilanteesta mitenkään? Ötökkä mikä ötökkä.”

”Se on kuule ihan eri asia!”

Vox pyöritteli silmiään ja yritti keskittyä vielä hetkeksi töihinsä. Hänen vierestään alkoi kuitenkin kuulua hiljaista mutta selvän ärtynyttä espanjankielistä mutinaa ja kiihkeää siritystä, jotka tekivät siitä huomattavan vaikeaa. Lopulta hän huokaisi tympääntyneesti ja käänsi katseensa takaisin Valentinoon.

”No, mikä nyt on?” hän kysyi. ”Mistä tämä koko matojuttu on lähtöisin, ja mitä minä nyt muka tein väärin?”

Valentino veti molemmat käsiparinsa puuskaan ja katsoi Voxia uhmakkaan kiukkuisesti.

”Val, muru, älä viitsi”, Vox sanoi ja sipaisi kevyesti tämän paljasta rintakehää. ”Puhu minulle, kerro mistä oikein on kyse.”

Valentino näytti tosissaan puntaroivan hetken, vastatako Voxin pyyntöön vaiko sittenkin motata tämän ruutu säpäleiksi.

”No hyvä on”, hän sanoi lopulta. ”Kuulin siitä Velvetteltä, että hänen elinaikanaan ihmiset testasivat kumppaniensa rakkautta kysymällä ’rakastaisitko minua, jos olisin mato?’. Ja minäkin halusin kokeilla sitä, kuulla mitä sinä vastaisit, mutta selvästikin ihan turhaan, koska mitähän minä edes odotin!”

Valentinon nariseva siritys kiihtyi ja hän puristi hampaansa tiukasti yhteen. Punaiset silmät leiskuivat.

”No miten minä olisin voinut edes tietää, mitä vastata!” Vox ärähti. Muutama kipinä pakeni ilmoille hänen antenniensa kärjistä. ”Ei tuollaisia juttuja ollut minun elinaikanani, eikä Velvette ole kertonut niistä minulle mitään! Ei se ole minun vikani!”

”Kylläpäs on. Pitäisihän sinun tietää, mitä vastata, ilman että kukaan sitä suoraan kertoo!”

Valentino heitti peiton pois päältään, nousi seisomaan ja kietoi siipensä alastoman vartalonsa ympärille.

”Äh, antaa olla!” hän puuskahti sitten ja lähti äkäisesti marssimaan kohti makuuhuoneen ovea. ”Ethän sinä ole muutenkaan ikinä sanonut rakastavasi minua, joten miten tilanne eroaisi nykyisestä silloinkaan, jos olisin mato!”

Vox tuijotti Valentinon loittonevaa selkää hetken hämillään. Oli kuin hänen päässään olisi tapahtunut oikosulku, mutta hän tokeni siitä nopeasti, juuri kun Valentino laski kätensä ovenkahvalle.

”Ai siitäkö tässä on kyse?” hän huusi kumppaninsa perään. Oliko muka tosiaan niin, että hän ei ollut koskaan sanonut ääneen rakastavansa Valentinoa? Aivan varmasti oli, ainakin silloin kerran 90-luvulla… Typerä Valentino, kun oli jo kokonaan unohtanut sen! Vai… vai muistiko hän itse väärin?

”Hei Val, odota!”

Valentino pysähtyi ja kääntyi katsomaan, miten Vox kompuroi hätäisesti ylös sängystä ja oli sotkeutua peittoon.

”Val, totta kai minä rakastan sinua!” tämä sanoi ojentaen kättään hänen suuntaansa. ”Nyt ja silloinkin, vaikka olisit mato, tai vaikka torakka, tai – tai – tai rapu! Minulle on ihan hiton yksi ja sama, miltä näytät. En rakastunut sinuun ulkonäkösi takia.”

Valentino seisoi hiljaa paikallaan ja mittaili Voxia katseellaan. Hänen ilmeensä oli tyynen vakava, mutta äkkiä suupielet venyivät leveään hymyyn. ”No kai nyt edes vähän senkin takia”, hän sanoi ja antoi pitkän kielensä luikerrella esiin hampaiden välistä.

”No, ehkä vähän”, Vox vastasi pienesti naurahtaen. Hän ei ollut vielä ihan varma siitä, mihin suuntaan tilanne oli seuraavaksi menossa.

Valentino päästi irti ovenkahvasta, leväytti siipensä kuin viitaksi selkäänsä ja yhä hymyillen sipsutti takaisin vuoteeseen. Se oli Voxille merkki istahtaa itsekin alas.

”Olet sinä kyllä melkoinen kusipää”, Valentino hymähti, eikä Vox muistanut, milloin tämän äänensävy oli viimeksi ollut niin hellä ja rakastava. Nyt hänellä oli vahva aavistus siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

”Minullakin on hetkeni.”

Valentino nauroi, ja hänen äänensä suorastaan tihkui seksiä. Hän tarttui kaikilla neljällä kädellään Voxiin ja määrätietoisesti kellisti tämän vuoteeseen selkä patjaa vasten. Hänen kielensä kärjestä tipahteli muutama pisara kuolaa Voxin näytölle.

”Ja nyt sinulla on mitä parhain hetki näyttää, miten paljon rakastatkaan minua, Voxxy”, hän sanoi nautiskellen eikä yrittänytkään peitellä sitä, miten kiihottunut oli. Pelkkä vilkaisukin hänen jalkoväliinsä sai Voxin virnistämään, ja saatuaan toisen kätensä vapaaksi tämä nykäisi kiusoittelevasti hänen nänneistään roikkuvasta ketjusta.

”Yritän parhaani, rakas yökköseni.”