Kirjoittaja Aihe: Tuvista ja perustajista | S | Raapaleita Tylypahkan perustajista 12/12  (Luettu 4398 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 551
  • 707
Ficin nimi: Tuvista ja perustajista
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Godric, Helga, Rowena ja Salazar
Genre: Draama, fiilistelyhöttö.
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä. Kursivoidut pätkät ficeistä ovat suoria lainauksia kirjasta Harry Potter ja Viisasten kivi (s. 132), ei siis omaa kättenjälkeäni.
A/N: Sain idean ensin animaagi!perustajiin, josta sitten tuli mieleen Perustajat yleensä. Päivän tavoite oli 12 raapaletta, joten päätin kirjoittaa kaikista perustajista ja tupien piirteistä 3 raapaletta. Ne eivät varsinaisesti liity toisiinsa, mutta kuuluuvat samaan verseen ja ovat oikeastaan aika tupafiilistelyä ilman sen kummempaa juonta. Kaikki neljä perustajaa toimivat omina kokonaisuuksinaan. Jokainen osuus osallistuu omalla tuvallaan Tupahaasteeseen, Kerään kaikki perustajat, ja jokainen raapale myös ylläri Vuosi raapalehtien V:hen.

Loput rapsut ilmestyvät (toivottavasti) pian!

Korpinkynsi (tässä viestissä) | Rohkelikko | Luihuinen | Puuskupuh



Korpinkynsi

Viisaus

Rowena mittaili katseellaan pergamenttirullaa. Se oli kahdeksantoista tuumaa ja täynnä koristeellisella käsialalla kirjoitettua tekstiä. Yhdessä perustajien kesken he olivat sopineet, että miettisivät, millaisia ominaisuuksia omilta oppilailtaan halusivat. 

Tietysti pääpiirteet olivat tulleet esille jo ensikättelyssä, mutta Rowena oli halunnut asian hoidettavan perusteellisesti.
 
Kirjaviisaus ei ollut ainoa, mitä hän arvosti. Oli oltava ymmärrystä ja avoimuutta tiedolle.

Taikuuden hienoimmat  yksityiskohdat kiehtoivat häntä, ja hän tiesi kaltaisiaan olevan muitakin. Sitäkin tärkeämpää oli kuitenkin ymmärtää omaa elämäänsä ja sen hienoimpia yksityiskohtia.

Pergamentin kotoisa tuoksu sai hänet kuvittelemaan tulevaa kirjastoa täynnä kansien turvaan säilöttyjä saloja. Hän pystyi kuvittelemaan kirjaston ympärillään ja oppilaat tutkimassa vastauksia kysymyksiin. 

Hän laski vielä sulkakynänsä musteeseen ja takaisin pergamentille, sulki silmänsä hetkeksi, ja kirjoitti sitten viimeiseksi loppusanat. 

Kenties viisas Korpinkynsi
on koti sun alttiin mielen. 
Siellä älykkäät ja terävät oppii
yhdessä taikuuden kielen.


Ne viimeiset rivit sitoivat kaikki aiemmat sanat yhteen ja Rowena huokaisi tyytyväisenä. Sanat olivat luoneet kodin myös hänelle itselleen.



Haukka

Tuuli tarttui siipiin, hipoi ja piteli tiukasti otteessaan. Kohotti ylös ja laski alas, sillä Rowena antoi taivaan virran viedä. Haukan hahmossa hän saattoi tarkkailla alla levittyviä maita aina metsistä kaupunkiin, nähdä ihmiset, niin jästit kuin velhotkin askareissaan. Kulkemassa hiekkapoluilla ja kivikaduilla. Ymmärtää, miten pieniä ihmiset olivat ja kuinka kaikki näyttivät nopeasti vilkaistuna samalta taivaalta katsottuna. 

Haukan katse oli kuitenkin tarkka ja erotti selvästi, että pienet ihmisvirrat olivat täynnä yksilöitä. Toisistaan poikkeavia, erilaisilla tarkoituksilla varustettuja.

Ilmavirta hyväili siivenkärkiä, jotka löivät vasten taivasta vain harvoin. Rowena oli päättänyt antaa tuulen kuljettaa itseään ja liisi kaiken yli vapaana ja tuntien rauhaa. Katse tarkkaili alla avartuvaa vaihtuvaa ympäristöä ja altis mieli poimi sieltä tiedonjyviä, jotka ruokkivat hänen nälkäänsä. 

Hän muutti harvoin muotoaan, mutta antaessaan vapauden petolinnulle itsessään, hän tunsi sykkivää voimaa kehossaan.

Illan hämärtyessä Rowena kaarsi takaisin kohti tuttuja seutuja, kaukaisia vuoria. Kotonaan Rowena muuttui ihmiseksi, mutta haukka odotti, että saisi taas pian lentää.



Sininen ja pronssi

Perustajat olivat sopineet tupiensa ominaisuuksista, niiden hyveistä ja ehdoista valitsemilleeen oppilaille. Jokainen oli nimennyt tupansa itsensä mukaan ja heidän eläinhahmoistaan oli tullut omiensa vaakuna. Nyt Rowena katsoi tornia ja sen harmaita kiviseiniä kuunnellessaan samalla sateen rummutusta ja tuulen sivalluksia vasten ikkunoita. Hän oli halunnut tornin, ja saanut sen. Nyt hänen pitäisi tehdä siitä vain korpinkynsille sopiva. 

Rowena vilkaisi ikkunasta ja näki myrskypilvien lomasta tummansinisen taivaan. Sävyssä oli voimaa ja uhmaa, mutta myös tietynlaista rauhaa, jota Rowena rakasti. 

Heilauttamalla sauvaansa hän levitti seinille sinistä samettia peittääkseen karkeat kivipinnat. Sininen toi rauhaa, ja toisella sauvanheilautuksella syttynyt takka tunnelmaa. Katseltuaan liekkejä Rowena pohti. Sininen kuvasti rauhaa, mutta hän tarvitsi muutakin. 

Nainen antoi katseensa lipua sauvan kärjestä käteensä ja katsoi sormusta, joka oli ollut hänen suvullaan vuosisatojen ajan. Se oli pronssia – ei kultaa tai hopeaa – vaan vaatimattomasti pronssia. Mutta sen ikä oli suurempi kuin Godricin kultakorujen tai Salazarin hopeamedaljonkien. 

Sininen ja pronssi  sointuivat heti yhteen, kun Rowena päästi taian irti sauvastaan. Rauhaa ja ikuisuutta, Rowena ajatteli katsoessaan Torniaan, ja ensimmäistä täydellistä tunnusta Tylypahkassa, joka riippui nyt komeana takan yläpuolella. 

Tornista hahmottui mielessä koti, ja väreistä tutut ja turvalliset. Sellaiset, jotka kertoivat omaa tarinaansa. Mielenrauhasta, mutta myös voimasta, ja pronssista joka oli yhtä ikuinen kuin tieto. 
« Viimeksi muokattu: 01.01.2018 19:53:35 kirjoittanut Odo »
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Puoliverinen prinsessa

  • Vieras
Heipä hei!

Itsehän olen Korpinkynsi ja tämä näytti kiinnistavalta, eikä todellakaan ollut pettymys.

Sun tekstisi on sujuvaa ja kirjoitusvirheitäkään en bongannut. Raapaleet sointuivat hyvin yhteen ja kaikki oli täydellistä. Kuvailu oli käsittämättömän kaunista ja rakastuin tekstiin ensimmäisellä lukukerralla. Eihän tästä mitään muuta voi sanoa että aivan mahtava teksti.

Rowena on ollut mielestäni kiinnostavin perustajista ja sun tekstisi antoi hienon pääsyn  hänen ajatusmaailmaansa. Kuinka tuvan värit olivat selvinneet ja kuinka tuvan identiteetti oli auennut.

Puoliverinen prinsessa kiittää ja  kuittaa eikä osaa lopettaa kommenttia muuten.

Nava

  • Mostly Harmless
  • ***
  • Viestejä: 150
Heiii, hieno teema! Tylypahkan perustajista tuleekin luettua harvemmin, ja rapsusarjat on herkkuu.

Näissä oli paljon ideaa, eikä jutut ollut mitenkään liian ilmeisiä. Tuli vapaa fiilis. Ihailen, miten hienovaraisilla jutuilla sait tehtyä Rowenasta korpinkynsimäisen. Se tuntui tietävän just mitä halusi, toimi selkeesti ja määrätietoisesti ja oli tyynellä tavalla voimakas. Huokui sellainen tiedostava oleminen ja viisaus, joka ei ollut (pelkästään) kirjaviisautta. Miulle tuli Rowenasta suuremmat Korpinkynsi-vibat kuin on mistään muusta hahmosta tullut. Niinhän sen pitääkin olla, mut odotukset oli enemmän neropattimaisuutta kohti.

Lainaus
Ne viimeiset rivit sitoivat kaikki aiemmat sanat yhteen ja Rowena huokaisi tyytyväisenä. Sanat olivat luoneet kodin myös hänelle itselleen.
Tuo viimeinen lause kosketti minuu syvältä. Jos ei sovi mihinkään lokeroon ja sellaiseen haluaa, miks ei rakentais uutta lokeroa ihan omien mittojensa mukaan?

Viimeistä rapsua lukiessa tuli joku aivopieru ja odotin sen ottavan maalipurkit ja ompelukoneen esille.  ::) Korpinkynsi on tähän asti tuntunut tosi kaukaiselta, mut nyt tuli kotoisampi olo.

Lainaus
Tornista hahmottui mielessä koti, ja väreistä tutut ja turvalliset. Sellaiset, jotka kertoivat omaa tarinaansa. Mielenrauhasta, mutta myös voimasta, ja pronssista joka oli yhtä ikuinen kuin tieto.
Tykstyks. ♥︎ Oikein oivallinen vertauskuva.

Seuraavia odotellessa. :) Kiitos!
”Puhutaan vain jos on tarpeen.”  – Uppo-Nalle

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 551
  • 707
Puoliverinen prinsessa ja Demure, kiitos kommenteista! Hienoa, että korpinkynsimäisyys on tullut esille! Itse tupa on mulle suhteellisen etäinen, mutta halusin vähän irrotella sen suhteen, mitä kaikkea siinä oikeastaan on. Hyvä, että on onnistunut. :> Rowena on kyllä kiehtova hahmo!

Ja lisää tulee nyt! (En näköjään ole saanut kirittyä raapaleissa, mutta pidettyä itseni sentään tavoitteessa.) Rohkelikko olikin yllättävän vaikea, vaikka Potterit keskittyy pääasiassa niihin.



Rohkelikko

Rohkeus

"Millasia ominaisuuksia sinä –", Rowena aloitti terävästi, kun mies jo avasi suunsa. 

"Rohkeutta", Godric julisti, eikä se tullut kenellekään yllätyksenä. He olivat päätyneet väittelemään tulevista oppilaista ja lopulta päätyneet tupajaotteluun. Enää heidän piti vain tehdä selväksi oma linjansa.

Salazar pudisteli päätään. 

"Tuo ei ole laisinkaan yllättävää, Rohkelikko", Salazar sanoi laiskasti. Godric virnuili leveästi ja itseensä tyytyväisenä. 

"Haluan myös urheutta", Godric jatkoi. Rowena kurtisti kulmiaan tyytymättömänä, sillä hän oli halunnut hoitaa asian perinpohjaisesti.

"Godric on muitakin tärkeitä ominaisuuksia kuin rohkeus", Rowena huomautti. Godric kohautti hartioitaan toisen sanoille. 

"Jalous", Godric lisäsi. Siinä olivat peruspilarit sille, mitä hän tahtoi oppilailtaan. Oppiakseen taikuuden syvimmän olemuksen piti olla uskallusta ja intoa kohdata taikuus puhtaimmillaan. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan hän oli tiivistänyt sanoihin myös itsensä ja oman ytimensä. 

"Uhkarohkeus ja yksinkertaisuus", Salazar lisäsi, mitkä pitivät yhtä lailla paikkaansa. Godric murahti, otti pöydältä pikarin ja kulautti kurkustaan alas vehnäoluen rippeet. 

"Ehkä meidän olisi parempi miettiä asioita omissa oloissamme", Helga ehdotti tarkkaillessaan Godricia ja Salazaria, jotka vilkuilivat toisiaan pahaenteisesti. Godricin silmissä oli haastavuutta ja Salazarin silmät oikein huusivat yllytystä. 

Rowenasta Helgan idea oli erinomainen ja lopulta he kaikki lähtivät omiin makuusaleihinsa. 

Päästyään huoneeseensa Godric venytteli raukeasti ennen kuin istuutui alas suosikkinojatuoliinsa. Takkatulen lämpö lämmitti ja rentoutti häntä hieman. 

Godric sulki silmänsä ja mietti Rowenan antamaa tehtävää, koetti keksiä yksityiskohtia, ja tarkentaa omia arvojaan. Loppujen lopuksi katsottuaan liekkeihin hän ymmärsi, että hänen vahvuutensa oli yksinkertaisempi kuin muiden. 

Hän arvosti rohkeutta, urheutta ja jaloutta. Eikä hän vaatisi muuta, sillä pelottomuus antaisi vapaat kädet tavoitella mitä tahansa, ja sellaisille oppilaille hän halusi kykynsä jakaa.



Leijona

Iso-Britianniassa ei ollut leijonia, joten Godric oli joutunut olemaan varuillaan muuttaessaan hahmoaan. Vaikka hänen sydämensä sykki jännitykselle niin silti hän halusi pitää eläinhahmonsa turvassa ja nautti vihdoin siitä, että he olivat suojanneet Tylypahkan maat mahtavilla voimillaan.

Kullankeltaiset silmät mittailivat ympäristöä. Metsän laitaa, järven tummaa pintaa, suurta linnaa ja valtavia tiluksia ympärillä.

Jättimäiset tassut laskeutuivat vuoronperään maahan, mutta lähestulkoon ääneti ja kissapedon liike oli sulavaa. Godric tunsi voimaa ja lämpöä astellessaan siinä tiluksilla, iloiten tarkentuneiden aistiensa antamista mahdollisuuksista. Hän saattoi kuulla kavioiden kopseen kaukaa Metsästä ja haukan siipien iskun korkealta yläpuoleltaan. 

Tuuli kutitteli karkeaa karvaa, joka piti hänet lämpimänä viileästä ilmasta huolimatta. Ja hän haistoi tulevan kevään. Tylypahkan jykevä linna kohosi valtavana hänen edessään, eikä menisi enää kuin muutamia kuukausia, kun syksy toisi tullessaan oppilaat. 

Tuntiessaan riemua hän karjaisi hämärtyvään iltaan ja sai korpit lennähtämään taivaalle puiden oksilta. Leijonan karjunta oli syvältä kantautuvaa jylinää, mutta siinä oli myös lempeä kutsun sointi.
 


Punainen ja kulta

Godricin ei ollut tarvinnut miettiä pitkään, kun hän oli jo päättänyt punaisesta ja kullasta. Ne olivat yksinkertaisesti parhaat ja ainoat vaihtoehdot, jotka hän kelpuutti. 

Sekään ei ollut tullut kenellekään yllätyksenä.

Tulevien rohkelikkojen oleskeluhuone näytti kutsuvalta. Hän oli halunnut tornin, kuten Rowenakin. Hän halusi olla korkealla ja pystyä katsomaan ikkunoista maita, joista oli tullut hänen kotinsa.

Punainen ja kulta korostivat huoneen kotoisuutta ja Godric oli taikonut sinne muhkeita nojatuoleja, joissa saattoi rentoutua takkatulen ääressä. Punaisen sävyt olivat leiskuvia, mutta pehmeitä, eivätkä pistäneet silmiä ja kulta kuvasti tupalaisten jaloa sydäntä. 

Viimeiseksi Godric lisäsi oleskeluhuoneeseen vaakunan, jossa komeili karjuva leijona tupavärien keskellä.
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Nava

  • Mostly Harmless
  • ***
  • Viestejä: 150
Hehee, tää oli hyvä. :D Nauroin heti alkuun, kun Godric keskeytti Rowenan kysymyksen julistaakseen uljaana oman linjansa. Ja sit se virnuili itseensä tyytyväisenä. Niin rohkelikkoa, niin rohkelikkoa. Muidenkin Rohkelikkojen tapaan yksityiskohdilla ei ollut niin väliä, riitti että asian ydin oli jotenkin selvillä. Ja siinäkin enemmän se vahva tunne, että jes, tää on hyvä juttu.

Huippua, kun Salazar ja Godric olivat heti mittelemässä keskenään, mutta se oli sellaista hyväntahtoista. Tai ainakin sellaiseksi naamioitu. Värien osalta tykkäsin, kun perustelut oli, että punainen ja kulta nyt vain olivat parhaita. Godricista jäi sellainen korvissa humisevan adrenaliinin kaiku. Aivan yhtä onnistunut kuvaus tuvasta kuin edellinenkin.

Ihan mahtavaa. Nyt en malta odottaa Luihuisen arvostamia ominaisuuksia ja Puuskupuhin mäyränhahmoa. Kiitos. :)
”Puhutaan vain jos on tarpeen.”  – Uppo-Nalle

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Jes, perustajaficci! Nämä hahmot ovat mielenkiintoisia, mutta jääneet melko vähälle huomiolle. Hyvä että tällaisiakin helmiä löytyy! ;)

Ensinnäkin, korpinkynsirapsut. Todella onnistuneita, rakkaan tupani henki välittyi hienosti ja Rowenan ajatuksenjuoksua oli miellyttävää seurata. Miten hän halusi tehdä työnsä perusteellisesti ja pohti värejä ja niiden merkityksiä. Hän on tarkemmin ajatellen yksi mielihahmoistani. :D Pergamentin tuoksu ja kirjasto... Aah, minä sulan <3

Lainaus
Kirjaviisaus ei ollut ainoa, mitä hän arvosti. Oli oltava ymmärrystä ja avoimuutta tiedolle.

Taikuuden hienoimmat  yksityiskohdat kiehtoivat häntä, ja hän tiesi kaltaisiaan olevan muitakin. Sitäkin tärkeämpää oli kuitenkin ymmärtää omaa elämäänsä ja sen hienoimpia yksityiskohtia.
Tämä on juuri se mitä tarkoitin. Tuvan henki.

Rohkelikosta kirjoitetut raapaleet olivat niinikään onnistuneita ja tupahenkisiä. Ensimmäisessä Godricin ja Salazarin välit olivat jo selvästi alkaneet viilentyä, tosin eivät vielä pahasti. Heh, leijona ei tosiaan sulaudu Britanniaan sen paremmin kuin Suomeenkaan... Pidin kuvauksesta jossa karjunnan pohjalla soi lempeä kutsu :) Godric ei pohtinut värejä, mutta ei se hänelle sopisikaan. Tyypillistä valita värejä vain koska ne ovat parhaita.

Odotan innolla jatkoa :D
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 551
  • 707
Demure, hienoa, että Rohkelikkokin osui ja upposi. :D Godric on kyllä vähän sellainen, että ei taida päässä paljon muu kuin se adrenaliini humista! Kiitos jälleen kommentista. :>

Isfet, ai ihan helmiä, kiitos! Mahtia kuulla, että oon onnistunut näiden ja etenkin tuon Rowenan kanssa. :> Kiitos kommentista!

A/N: Helgan mäyrähahmo oikeastaan oli ensimmäinen sytyke näille animaagi!perustajille, nyt sitten sekin purkissa. Keltainen ja musta jäivät nyt vähän oleskeluhuoneen varjoon väreinä, mutta noo... Pääasiassahan on puuskufiilikset, eiks jeh?



Puuskupuh

Rehtiys

Helga tunsi olonsa mukavaksi kävellessään linnan tiluksilla. Keskustelu tupien ominaisuuksista oli ajanut heidät illaksi erilleen. Se oli oikeastaan mukavaa vaihtelua toistuviin neuvonpitoihin, jolloin he istuivat pöydän ääressä miettien koulun tulevaisuutta. 

Heillä oli kaikilla omat vahvuutensa ja arvonsa, jotka Helga tiesi tärkeiksi. Ahkeruus ja lojaalisuus olivat hänen valttikorttinsa. 

"Jos teet työsi hyvin, saavutat onnen", Helga lausahti linnulle, joka pyrähti lentoon marjapuskasta. Ahkeruudella Helga ei tarkoittanut vain fyysistä työtä, vaan myös itsensä kanssa työskentelyä, ja halua saavuttaa omat unelmansa. Hän tiesi suurin piirtein, mitä muut perustajista kaavailivat tuvilleen, vaikka he eivät julistaneet vielä päätelmiään. Lukuun ottamatta Godricia, joka oli kertonut mielipiteensä heti kättelyssä.

Perustajat olivat lojaaleja toisilleen – tässä hetkessä, vaikka Helgalla oli aavistus, että aika ajaisi heidät erilleen. Hän kuitenkin tahtoi vaalia vuosia, jotka heillä olisi vielä edessään. Hän valitsisi oppilaikseen ne, jotka seisoisivat ystäviensä rinnalla heidän yhteisen aikansa aikana. Niin hänkin teki. 

Vaikka Salazar sanoikin Helgan olevan liian pehmeä se ei pitänyt paikkaansa. Helga piti kyllä päänsä, eikä ollut muiden perustajien vietävissä, vaikka hän arvostikin kompromisseja. Toimivuus oli ratkaisu, johon hän mielellään päätyi.

Helga piti päänsä Salazarin puheista huolimatta, eikä hänen malttinsa pettänyt siinäkään vaiheessa, kun Salazar ilmoitti tahdostaan ottaa kouluun vain puhdasverisiä oppilaita. Maltillisuus tuntui sopivan häneen itseensä ja sellaiseksi hän halusi oppilaansa kasvattaa. Nuoret olivat rauhattomia, eivätkä he tunnistaisi sitä maltillisuutta itsestään vielä lajitteluseremoniassa, mutta he oppisivat ymmärtämään ja heitä opetettaisiin.

Iltakävelynsä jälkeen Helga suunnisti kohti makuusaliaan ja aikoi kirjoittaa arvonsa ylös ennen nukkumaan menoa. Hänen päässään pyöri loru, jonka hän saattoi jo kuvitella raikumaan tavalla tai toisella suuressa salissa toivottamassa lapset tervetulleiksi kotiin.

Ehkä on luontosi rehti Puuskupuh
sinuun aina voi luottaa
ei malttisi petä ja aherrus sulle
vain silkkaa iloa tuottaa


Helga päätti, että hänen tupansa ovet olisivat avoinna aina kaikille, jotka olivat valmiita olemaan rehtejä itselleen ja ahkeroimaan. Hän tulisi rakastamaan tulevia oppilaitaan kuin omia lapsiaan. 



Mäyrä

Maatilojen lapset olivat jo tottuneet näkemään mäyrän hahmon pihapiirissään. Helgan animaagihahmo herätti heissä uteliaisuutta ja se oli hyvä merkki. Mäyränä Helga oli saattanut liikkua pihapiirissä ja tarkkailla näkisikö hän jästien lapsissa taikavoimia. 
Toistaiseksi hän oli pysytellyt kauempana aikuisista. 

Kuljettuaan jo usealla maatilalla, hän oli päättänyt jäädä yhteen pidemmäksi aikaa. Siellä oli seitsemän henkinen perhe, jossa vanhimmat lapset olivat jo yli yhdentoista. Kolme heistä oli tarpeeksi nuoria ja heitä mäyrä valvoi. 

Hän oli kaivanut kynsillään itselleen piilopaikan aitan alle, josta ryömi esiin, kun kuulit kevyet askeleet juoksevan pihamaalla. Tyttö pysähtyi katsomaan esiin tullutta mäyrää ja Helga katsoi mäyrän hahmossa takaisin. Hän haistoi jännityksen lapsesta, mutta pystyi aistimaan myös uteliaisuuden. Tapa, jolla ilma väreili kertoi, että Helga tiesi viipyneensä oikeassa paikassa. 

Tyttö, joka oli ehkä kymmenen vuotias, oli nähnyt mäyrän muutaman kerran aiemminkin. 

"Hei", tyttö sanoi ottaen varovaisia askeleita kohti eläintä, joka ei kavahtanut kaltaistensa tavoin. Helga odotti, että tyttö uskaltautui lähemmäs häntä ennen kuin muutti hahmoaan.

Hetken aikaa tyttö näytti säikähtäneeltä katsoessaan eteensä ilmestynyttä naista, mutta nähdessään lempeän hymyn, pelko väistyi.

"Mäyrä", tyttö kuiskasi ja Helga nyökkäsi tervehdykseksi. "Olen noita."

Tähtitaivaan alla Helga kertoi nähneensä tytön kyvyt tarkkaillessaan tätä. 

"Sinäkin olet noita."

Mäyrät olivat hyviä etsijöitä, ja vihdoin Helga oli löytänyt.



Keltainen ja musta

Perustajat olivat rakentaneet linnan taoin, mutta antaneet sille myös omia voimia. Taikuus oli muokannut linnaa, tehnyt siitä salaperäisen ja täydellisen taikuuden kodin. 

Eikä Helga ollut yllättynyt yhtään, kun oli löytänyt pohjakerroksesta täydellisen paikan oleskeluhuoneeksi. Pohjakerroksessa sijaitseva huone oli suuri ja sinne paistoi aurinko pyöreistä ikkunoista. Siellä oli maanläheinen tunnelma ja makuusaleihin vievät käytävät olivat kuin kotoisia tunneleita. 

Helga antoi oman panoksensa tupahuoneelle sisustamalla sen mielessään mukavuus ja yhdessä oleminen. Keltaiset verhot loivat iloisen pilkahduksen ja kiviseinät saivat luonnollisen pehmeän sävynsä. Helga ei perustanut metalleista, kuten muut perustajat, vaan maalatessaan sauvallaan vaakunansa siinä komeili musta ja keltainen mäyrän kanssa. 

Saatuaan työnsä valmiiksi Helga katsoi ympärilleen tyytyväisenä nähden, että oli onnistunut. Oleskeluhuone huokui lämminhenkisyyttä ja läheisyyttä. Suuret nojatuolit oli sijoitettu juttelua varten, pöytäryhmiin mahtui useampi opiskelija, ja kaikille löytyisi varmasti oma paikkansa.

Keltainen toi pirteyttä pohjakerrokseen ja musta sille kontrastin tekemättä huoneesta synkkää.

Siellä oppilaiden olisi hyvä kasvaa, oppia, ja elää yhdessä.
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Nava

  • Mostly Harmless
  • ***
  • Viestejä: 150
Vihdoin on aikaa kommentoida. Tykkään tästä sarjasta tosi paljon! Tässä on jotain mieleenpainuvaa. Piti etsiä tää ensimmäisenä käsiini kesätauon jälkeen, eikä tarvinnut pettyä. Näissä on niin paljon ajatusta ja ihana tunnelma.

Lainaus
Helga päätti, että hänen tupansa ovet olisivat avoinna aina kaikille, jotka olivat valmiita olemaan rehtejä itselleen ja ahkeroimaan. Hän tulisi rakastamaan tulevia oppilaitaan kuin omia lapsiaan. 
Helgasta tuli ihanan pullantuoksuinen olo. Semmoinen suurperheen äiti, joka halusi oppilailtaan rehellisyyttä ja ahkeruutta, mutta ei vaatinut mitään superälykkyyttä tai erityistaitoja. Ei tarvinnut olla paras ollakseen arvostettu, piti vain olla rehellisesti oma itsensä. Helgan ja pienen tytön kohtaaminen oli tosi herkkä ja suloinen. Helgan täytyi tosiaan olla lempeä tyyppi, ja se varmasti huokui siitä niin selvästi, ettei tyttö pelästynyt.

Tuli kyllä ihan puuskufiilikset. Kerrankin Puuskupuh pääsi loistamaan ihan keskenään, kun ei ollut muut tuvat viemässä huomiota itselleen. Tän perustella voisin sanoa bye bye Slytherin ja taapertaa Puuskujen aurinkoiseen tupaan. Katsotaan muutanko mieleni, kun tulee Luihusen tarinan vuoro. Kiitos, kiitos, kiitos. :)
”Puhutaan vain jos on tarpeen.”  – Uppo-Nalle

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 915
Jeeee lisää tekstejä Tylypahkan perustajista! Tykkäsin tämän ideasta, ja erityisen paljon siitä, että kirjoitat kaikista perustajista. Jotenkin he tuntuvat kuuluvan yhteen, vaikka toki on kiva lukea heistä myös ihan erikseen. Mutta anyway, olit toteuttanut tämän kivasti, kun kaikista oli samanlaiset raapaleet: ensin nuo ominaisuudet, sitten animaagihahmo ja lopuksi oleskeluhuone sekä värit. Tekstit olivat kuitenkin tarpeeksi erilaisia, jotta siinä ei tullut mitään toistoa. Odotan mielenkiinnolla, mitä kerrot Luihuisesta!

Lainaus
Rowena oli päättänyt antaa tuulen kuljettaa itseään ja liisi kaiken yli vapaana ja tuntien rauhaa. Katse tarkkaili alla avartuvaa vaihtuvaa ympäristöä ja altis mieli poimi sieltä tiedonjyviä, jotka ruokkivat hänen nälkäänsä.

Tämä kohta oli aivan ihana. Rowena oli muutenkin tosi rauhaisa, mikä sopi tähän hyvin. Pidän itsekin sinistä erittäin rauhoittavana värinä, ja ehkä siksi tuntui niin luontevalta, että Rowenakin pitää :D Tosin mietin vain sitä, että hänellähän taisi olla vähän jännempi menneisyys.. Mutta ei kyllä yhtään haitannut, että siihen ei tässä keskitytty. Ja tuo lainauksen toinen virke kuvasi ihan täydellisesti korpinkynttä, se oli ihana!

Lainaus
Loppujen lopuksi katsottuaan liekkeihin hän ymmärsi, että hänen vahvuutensa oli yksinkertaisempi kuin muiden.

Tästä Rohkelikosta sitten! No, olen suureksi hämmästyksekseni tajunnut, että itse varmaan sijoittuisin tuvista rohkelikkoon, ja en ole kyllä ihan varma, menisinkö tähän sinun versioosi :D Mutta sitten kuitenkin samalla pidin tästä tosi paljon! Siis tuvasta ja myös Godrickista. Hänestä tuli mieleen sellainen keskiaikaiskirjojen sankarihahmo, joka uhoaa pöydissä ja lähtee uhmaten sotimaan, ja se kyllä sopi tähän erinomaisesti. Mutta sitten hänestä kuitenkin löytyi myös se viisas puoli, joka tuli hyvin esiin tässä lainaamassani kohdassa.

Lainaus
Nuoret olivat rauhattomia, eivätkä he tunnistaisi sitä maltillisuutta itsestään vielä lajitteluseremoniassa, mutta he oppisivat ymmärtämään ja heitä opetettaisiin.

Puuskupuhista lukiessa ihmettelin ensin, että eikös kirjoissa jossain vaiheessa sanota, että Helga oli valmis ottamaan "kaikki loput" tai jotain sinnepäin. Pidän kyllä Puuskupuhin tuvan arvoista, eikä se minusta ole ikinä vaikuttanut miltään jämätuvalta, joten vähän ihmettelin, miten olet saanut kirjoitettua sen. Ja tämähän oli ihan täydellinen tulkinta! Helga oli aivan älyttömän ihana hahmo, ihanan äidillinen ja muutenkin tosi suloinen mutta viisas.

Jatkoa odotellessa!
Never regret something that once made you smile.

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Tupafiilistely on aina ihan jees, etenkin kun korpinkynnet ja puuskupuhit tuppaavat noin yleensä jäämään kahden muun tuvan varjoon tosi harmillisesti, joten tämä on sitten odotellut lukulistalla jo jokusen tovin. Jos nyt kuitenkin saisin edes jotain sanotuksi, niin sitten tämä on kunnolla seurannassa sitä varten, kun julkaiset ne luihuisraapaleesi. (:

Okei, ehkä mä nyt hiukkasen alan ymmärtää sitä, miksi mun koulukaverit on aina ensimmäisenä tunkemassa mua Korpinkynteen, koska kirjastot, tietynlainen kirjaviisaus, sekä avoimuus ja ymmärrys tiedolle kyllä kolahtavat aika hyvin muhun. :'D Jotenkin sitä vaan katsoo muista kuin omasta tuvasta ehkä herkemmin sitä stereotyyppistä tuvan edustajaa ja ihmettelee, miten joku näkee mussa tuollaisen, mutta sitten kun mennään pintaa syvemmälle, niin suurin osa meistä mahtuisi varmaan oikeasti useampaankin tupaan. Sopii kyllä tosi hyvin juuri Rowenalle, että hän on se, joka haluaa muidenkin määrittelevän tarkemmin, millaisia oppilaita haluaa tupaansa. (:

Aika jännä muuten, että tässä Rowenan animaagihahmo on haukka, mutta sitten kuitenkin korpinkynnen tuvan symboli on kotka. Jotenkin olisi ehkä odottanut, että molemmat lintuhahmot olisivat olleet samoja, mutta ehkä tälle on olemassa jokin täysin ymmärrettävä selityskin. Toki, haukka ja kotka kuitenkin ovat molemmat petolintuja ja lintuja harrastamattoman ihmisen silmiin aika samankaltaiset noin ulkonäöllisestikin, että ehkei se nyt niin kovin suuri erikoisuus olekaan loppujen lopuksi. Se vaan jotenkin pompahti tuosta alusta esiin jännästi, kun nuo hahmot olivat niin lähellä, muttei sitten kuitenkaan ihan samat.

Jotenkin tämän väriraapaleen luettuani on niin kovin loogista, että korpinkynnen värit ovat juuri sininen ja pronssi, vaikka aikaisemmin se on vain ollut jokin random-yksityiskohta, jolle ei ole mitään selitystä. Sinisyys on kyllä aina ollut ehkä vähän selkeämmin just korpinkynnen väri, koska symbolina on lintu, niin sitten sininen kuvastaa just taivasta, mutta miksi ihmeessä se pronssi sitten siihen rinnalle. Aiemmin sen olisi ehkä ajatellut, että ihan vaan, koska ne sopii yhteen ja that's is, mutta nyt sille on olemassa myös sun keksimä selityskin, kun Rowenalla on pronssinen sormus, joka on vieläpä tärkeä hänelle itselleen. Makes sense.

Tässä tulee kivasti linkitystä tuohon ihan ensimmäiseen raapaleeseen, kun tässäkin on puhetta siitä, että on Rowenan idea, että jokainen pohtii oman tupansa arvoja ja sitten Helga (tosi puuskupuhmaista käytöstä!) ehdottaa, että he pohtisivat näitä piirteitä yksin eikä yhdessä. Voin hyvin kuvitella, kuinka Godric ja Salazar ovat kyräilleet toisia pöydän yli, kun toinen on luetellut omia arvojaan ja toinen on sitten vuorostaan mollannut niitä, koska he jotenkin kuvastavat tosi hyvin sitä rohkelikon ja luihuisen vastakkainasettelua ja nokittelua toisilleen.

Jotenkin Godric ja leijona ei yllätä kyllä yhtään (vaikka rohkelikon tunnus sattuisikin olemaan jokin muu), koska leijona kuitenkin on yksi jaloimmista eläimistä (sen takia sitä varmaan kutsuttiinkin Suomessa joskus vuonna nakki ja keppi jalopeuraksi? :D). Niinpä Godricin animaagihahmo linkittyykin tosi hienosti hänen valitsemiinsa tupansa arvoihin, koska jalous ja rohkeus kuvastuvat leijonasta kyllä todella hyvin. Uhkarohkeus ei ehkä niinkään osu leijonaan, no okei, ehkä pentuihin vielä jotenkin, mutta muutoin kyllä ne vastaavat tosi hyvin toisiaan. (:

Jotenkin mä ajattelin rohkelikon kultaisesta ekana leijonan kullankeltaista turkkia, ja punainen olisi sitten viitannut liekkien lämpöön ja kotoisuuteen, mutta en kyllä yhtään ihmettele tätäkään variaatiota. Jotenkin tuntuu, että näistä ehkä Godric vaikuttaa ainakin tähän mennessä ennalta-arvattavimmalta. Tai sitten tästä tekstistä paistaa läpi, että kirjoittaja on itse luihuinen. (; Eipä sillä, nämä piirteet kyllä korostuvat Godricissa ihan canonin vähäisyydessäkin, joten ei ole mikään yllätys, että ne ovat löytäneet tiensä tännekin. (:

Kyllä mä tämän luettuani kuitenkin ehkä pysyttelen ihan vaan tutussa ja turvallisessa puuskupuhissa, koska ahkeruus, lojaalius, pehmeys, kompromissit, maltillisuus ja rehtiys nyt vaan osuvat muhun kuin nenä päähän. :D Mä kyllä olen siinä vähän erilainen kuin Helga, että mä kyllä olen hiukan vietävissä, kun en osaa aina pitää puoliani, kun olen jo liiankin kiltti, mutta muutoin tuo kuvaus oli kuin musta olisi tehty puuskupuhin perustaja. :'D Okei, mä en olisi ehkä ikinä osannut muotoilla itseäni noin runollisesti, mutta muutoin kyllä tuossa on varsin paljon sitä samaa, mitä itse haluaisin tupalaisiltani, jos mun pitäisi tehdä oma tupani. (:

Oi, aika lutunen tämä kohtaus! Muut perustajat ovat tähän asti vain naatiskelleet (;)) omissa animaagihahmoissaan, mutta Helga on ihan oikeasti tehnytkin jopa jotain hyödyllistä. Jotenkin tuosta perheestä tuli erittäin vahvat Weasley-konnotaatiot, vaikkei heidän perheensä (siis Molly ja Arthur + lapset) voi vielä mitenkään olla tässä vaiheessa olemassa. Mutta siis, jotenkin ihan älyttömän söpö ajatus, että Helga pyörii mäyränä maatalojen pihoissa tutkimassa, josko lapsilla olisi taikavoimia ja sitten piipahtaa visiitille, jos sattuu löytämään taikavoimaisen muksun. Varmasti on kyllä tuolle tytölle ollut aika järkytys, kun mäyrä onkin äkkiä nainen, ja kun tämä sitten vieläpä sanoo tytön olevan noita, niin varmaan on muksulla sulattelemista loppupäivän ajaksi. :D

Mun mielestä tässä tulee hyvin esille se, että Helga on jotenkin 'käytännöllisempi' ehkä kuin kaksi aiempaa, jotka ajattelevat enemmän ehkä omaa viihtyvyyttään, kun taas Helga ainakin pyrkii ajattelemaan oppilaita enemmän. Oppilaathan siellä tuvassa viettävät enemmän aikaa kuin tupien perustajat. Puuskupuhin väreistä mä myös itse ajattelen aina niin, että se musta symbolisoi mäyrän mustia raitoja tai mustaa multaa, jossa mäyrät myllertää ja sitten keltainen on siihen kivan piristävä kontrasti tai sitten se kuvastaa aurinkoa, tai jotain vastaavaa. Mutta siis, naww, oikeasti, mun mielestä pelkästään viihtyisyyden puolesta, jos pitäisi valita tupansa, niin mä kyllä valitsisin puuskupuhin, koska jotenkin noissa muissa olisi mulle ehkä epämukavammat olot, koska tornit korkeanpaikankammoiselle ei ehkä ole paras vaihtoehto ja tyrmissä taas on varmasti kauhean kylmää. :'D

Miten niin tästä kommentista huokuu kommentoijan oma tupa? Jotenkin vaan tuntuu, että puuskusta ja korpparista oli huomattavasti rohkua enemmän sanomista, joten, öö, sitä odotellessa, että tänne tulee luihunkin rapsut. Katsotaan sitten, että kuinka paljon niistä löytyy asiaa. :'D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 751
En ymmärrä, miksi en ole löytänyt näitä aiemmin! Olet varmasti jollain tavalla pimittänyt näitä minulta, koska olen ihan fiiliksissä ja myös tavallaan järkyttynyt, että en näihin ole törmännyt. Graah! Ja harmittaa, että tulen juuri työntämään nenäni soppaan ennen Luihuis-pätkiä, kun olisin halunnut maltillisesti filistellä muita! No pöh.

Voi juku. Mitähän minun piti ensimmäiseksi kommentoida? Hm. No, ainakin tämä animaagius oli yllättävä piirre, vaikka toisaalta tarkemmin ajateltuna sehän sopii paremmin kuin mansikka nenänpäähän! Ja kun ne hahmot tulevat tosi kivasti näissä paikkojen valinnassakin. Leijona ja haukka haluavat tietenkin olla korkealla (leijona kun on eläinten kuningas ja haluaa varmistaa selustansa, haukka taas no ihan ilmiselvästi), mäyrä taas tykkää koloista ja käärmeet kosteasta. Eli mitä enemmän tätä alkaa ajattelemaan, sitä varmemmin tulee tunne, että ehkä perustajat olivat oikeasti animaageja, mutta sitä Rowling ei ole kirjoihinsa laittanut faktatiedoksi (tai halunnut sen pysyvän salaisuutena, mistäs minä tiedän).

Ja sitten seuraavaan! Pidin paljon näiden raapalekokonaisuuksien jaottelusta. Piirre, elukka ja värit. Ainoa seikka, mikä minulle näissä nousi häiritseväksi, oli Rowenan "koruni ikä on suurempi kuin medaljongit" jne, miten ihmeessä nyt muotoilitkaan! Minulle se suurempi särähti korvaan, koska yleensä iästä puhuttaessa käytetään termejä vanhempi/nuorempi, vaikka tiedän, että tällä tarkoitetaan sitä, että jos koru on 20 vuotta ja näin ollen suurempi luvultaan kuin 10 vuotta, mutta se otti silti jotenkin silmiin. :D Puuskupuhien värit jäivät ehkä myös vähän kauemmaksi, mutta voi että kun rakastin sitä oleskeluhuonetta! <3 Tuli mieleen ihan vähän hobittityylinen. :D Myös kun piirteitä syvennettiin! Se oli ihanaa. Että Korpinkynnessä ei arvosteta pelkkää kylmää tietoa ,vaan pitää olla myös ymmärrystä vastaanottaa sitä ja ymmärtää syvemmällä tasolla.


Kiitos, toivottavasti nämä jatkuupi! Saa kyllä nähdä, mitä luihuisista osaan sanoa. :D Ehkä sitten syvennän kommenttia uudelleen!

- Syksy


Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 551
  • 707
Demure, et taaperra minnekään puuskupuhiin, koska TEAM LUIHUINEN. :D Mutta oli kyllä kiva kirjoittaakin pelkästä puuskupuhista (ja no muutenkin kaikista erikseen), kun tosiaan monesti joka jättää aina toisen varjoonsa. Hentoinen pullantuoksu tosiaan saattaa Helgasta lähteäkin. :D

nominal, Rowenalla tosiaan oli hieman jännempi menneisyys. :D Mutta siihen ei tosiaan nyt keskitytty ja vaikka olisikin menneisyydessä tai tuossa tapauksessa tulevaisuudessa, asioita niin voi siitä huolimatta arvostaa ja pitää rauhasta. Rohkelikossa taas on myös viisautta, kuten sanoitkin, vaikka se ei ehkä ole samanlaista kuin muilla ja kiva että tykkäsin vaikket tosiaan osunutkaan suoraan sinne vaikka rohkelikoksi itsesi miellätkin! Mitä taas tulee puuskupuhiin niin puuskupuhia pidetään jämätupana, mutta en minä sitä sellaisena suostu pitämään, koska sekin on tärkeä ja silläkin on omat ominaisuutensa. Todennäköisesti kaikki tuntevat pientä yhtäläisyyttä joka tupaan, eikä kukaan kuuluisi edes pikkuisen jonnekin. Lajitteluhattu valitsee vain sen, johon eniten niitä mahdollisuuksia löytyy ja mistä saisi ehkä itselleen parhaimman paikan. Sehän sanoi Harrylekin, että se voisi saada paljon luihuisesta, vaikka Harry on rohkelikko. Eli hattu on hassu ja perustajat aikoinaan fiksuja ettei mitään jämiä jää. :D Näin minä sen näen.

LillaMyy, kirjoititpa kauhean pitkän kommentin ja kiitän sua nyt tässäkin siitä haukka-huomiosta. Mullahan on siis kaikkeen looginen selitys aina joten se tuleekin näissä raapaleissa julki jotka kohta julkaisen. Kyllä ehkä se sun tupa saattoi hieman huokua tuosta läpi, mutta niinhän se on aina, kun lukee tupajuttuja, että oma tupa pistää kaikkein eniten silmään. Ja myönnän ehkä että tietynlaista stereotyyppistä ja ennalta-arvattavaa rohkeliutta tässä korostetaan, mutta se nyt vain on fakta että ne on yksinkertaisia. :D Paitsi silloin, kun tekevät jotain typerää, eikä sitä voi ennustaa. ;D Tietysti kaikkiin mahtuu poikkeuksia, mutta esim. Hermionehan on selkeä Korpinkynsi/Rohkelikko, että sieltä tulee tietynlaisia fiksauksia siihen rohkelikkomaisuuteen. Vuosien saatossa tuvatkin kehittyvät ja kuten sanottua kaikissa on jokaisen tuvan piirteitä ainakin hieman, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän, josta oikeastaan puhun nyt luihuisen kohdallakin.

Neiti Syksy, kiva että säkin löysit tänne ja päätit tuolloin elokuussa kommentoida kun näissä luihuisraapaleissa todella kestikin pikkuisen kauemmin kuin suunnittelin. Ironista sinänsä, että luihuiselle haastavinta on kirjoittaa luihuisista ja siitä mistä kaikki on oikeastaan alkanut. :D Animaagius oli oikeastaan lähtökohta näille raapaleille ja mitä enemmän itsekin olen miettinyt niin se tuntuu loogiselta. Animaagius on kuitenkin tarkkaa ja vaativaa taikuutta ja varmasti perustajat ovat halunneet opetella perusteellisesti taikuuden syvintä olemusta, ja animaagius on varmasti ollut yksi osa-alue ymmärtäessä muodonmuutoksien rakennetta ja vaikutusta, ynnä muuta hienoa fiksua juttuja. Sitä paitsi olisihan se nyt mahtavaa, että ne olisivat. :)

Kiitos kaikille kommenteista! Luihuisraapaleet tulee ihan kohta, ja pahotitelen kaikille että ne on kestäneet näin kauan, kun piti hieman miettiä mistä lähdin. Kun Korpinkynnet on saaneet paljon kehuja niin ehkä keksin, miksi juuri korpinkynsien ominaisuudet oli niin helppoa kirjoittaa. Äitini ja molemmat pikkusiskoni ovat korpinkynsiä, eikä mitään pelkkiä kirjaviisaita, joten ehkä se kumpuaa jostain sieltä kun tulee noiden korpinkynsien kanssa aikaa vietettyä. :D Isäpuoleni ja pikkuveljeni taas ovat puuskupuheja, ja no rohkelikkoja en suuremmin tunne irlissä, mutta kuitenkin. :D Tuntuu myös että Finitutut painottuvat monet nimenomaan akselille korpinkynsi/puuskupuh, vaikka ne onkin kirjoissa vähiten kerrotut tuvat! (Muitakin toki on!)
« Viimeksi muokattu: 12.10.2016 16:21:28 kirjoittanut Odo »
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 551
  • 707
A/N: Toivoisin erityisesti näistä palautetta, kun aiheuttivat eniten harmaita hiuksia, enkä ole oikein vieläkään varma mistään. Jos tyyli eroaa hieman aiemminta niin johtuu tosiaan siitä, että nämä on kirjotiettu niin eri aikaan. Mutta yksinäisiksihän nämä on tarkoitettu vaikka viittaavatkin toisiinsa. :)



Oveluus

Salazar oli lukenut Helgan ja Rowenan lorut, jotka he olivat kirjoittaneet ylös omista tuvistaan ja Godricin onneksi myös hänen tuvastaan. Salazar oli pitänyt toistaiseksi tietonsa vielä ominaan ja katsonut vain, kun Rowena oli tyytymättömänä kirjannut muistiinpanoihinsa ovuluuden ja uppiniskaisuuden vaikka mies ei jälkimmäistä allekirjoittanut.

Hän oli kyllä ovela, mutta hänen tavoitteensa olivat paljon monimutkaisemmat kuin ystäviensä. Hänkin oli rohkea, mutta ei samalla tapaa kuin Godric, eikä juossut suin päin suden suuhun minkä punaiseen verhoutunut velho olisi epäilemättä tehnyt sumeilematta. Oli oltava tietoa, kuinka susi kesytetään ja se oli puolestaan Rowenan heiniä ja Salazar olikin aina pitänyt naisen tavoitteellisuudesta, mutta hänen omansa oli erityyppistä. Kunnianhimoa ja halua, johon sekoittui myös Helgan mainitsemaa ahkeruutta. Luihuisen syvin olemus oli tuota kaikkea, mutta enemmän ja ylpeämmin, fiksummin. Salazar pui mielessään ominaisuutta oveluus, ja tiesi sen olevan asian syvin olemus. Hän halusi oppilailta kykyä hyödyntää kaikkia hyviä piirteitä ja kunnianhimoa valjastaa se omiin tarkoitusperiinsä olipa kyseessä ystävien tai vallan hankkiminen. Hänen oppilaistaan tulisi suuria, jos he niin itse valitsisivat ja ymmärtäisivät mukavuuden päälle.

Godricin kuultua Salazarin ehdotus se ristittiin  itsekkääksi, ja Rowenan mielestä liian pitkäksi loruun, jonka he välttämättä halusivat Godricin hatun laulavan, joten Salazar oli jättänyt asian hautumaan ja yön pimeimpinä tunteina hiipinyt sinne, missä hattua säilytettiin. Heidän ruokasalissaan, päätypöydän kupeessa, merkkinä heidän yhteisestä tahdostaan opettaa nuorille noidille ja velhoille taikuuden monimuotoinen kauneus. Salazar lumosi hattuun oman tupansa ja tahtonsa, omin taikavoimin, ja kertoi sille oveluudesta ja tahdosta, joka veisi oppilaat haluamalleen polulle mitä se sitten ikinä olisikaan. Salazar myhäili tyytyväisenä miettiessään loruun sanoja, jotka Rowena ja Helga voisivat hioa lopulliseen muotoonsa. Aidoilla ystävillä oli merkitystä, olihan hänen perustajaystävänsä osittain myös pohja sille, mitä hän oli. Kyse oli oppimisesta, kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta sen selittäminen kapeakatseisimmille oli haastavampaa. Salazar oli tehnyt itse sen ja osoittanut eronsa heidän välillä ja lopputulokseen varsin tyytyväinen astellessaan omiin oleskelutiloihinsa.



Käärme

Animaagihahmon Salazar oli saavuttanut jo vuosia sitten, mutta se ei ollut eläin, joka kuvastaisi hänen tavoitteitaan. Rowena oli tehnyt oman ratkaisunsa ja ottanut teemakseen linnun, eikä suoraan omaa hahmoaan kuten Helga ja Godric olivat tehneet. Rowenan ajatus oli ollut hyvä, sillä hän oli ottanut korpin nimestään ja kotkan johdattamaan myös itseään, tarkkaavaista haukkaa jonka ominaisuudet löytyivät tuvan olemuksesta.

Salazar halusi omaperäisempää ja oveluutta kuvastavaa päätyessään käärmeeseen, joka oli paljon enemmän kuin aluksi saattoi kuvitella. Notkea, voimakas, salaperäinen – viettelevä, hän oli myös vihjannut Rowenalle aamiaisella. Kaikenlisäksi hän rakasti omaa taikaolentoaan, basiliskia, joka oli piilossa linnan uumenissa. Hän aikoi viedä sen pois myöhemmin, mutta toistaiseksi hän piti sen läsnä, seuralaisena joka oli vaarallinen mutta uskollinen. Edes Godric ei tiennyt hänen lemmikistään, vaikka selvittikin usein, mitä Salazar puuhasi. Käärmeet olivat vain aina kiehtoneet Salazaria ja hän ymmärsi  niitä paremmin kuin muut. Käärmesuuna saattoi ymmärtää täydellisesti, mitä luikertelevat pedot todellisuudessa olivat, jopa basiliski, jonka munan Salazar oli löytänyt matkoillaan opetellessaan synkempiä taikuuden haaroja kuin Englannissa oli mahdollista.

Käärme sopi siis paremmin kuin hyvin, monessakin mielessä. Se soljui nimen kanssa, Luihuinen, ja kuvasti tuvan perusteita. Salazar painoi kuvan vaakunaan hyvillään. Hän kuiskasi yksinkertaisen taian käärmeskielellä saaden vaakunakäärmeen kiemurtelemaan, mikä loi idean jollekin suuremmallekin, Salaisuuksien kammion rakentamiselle.



Vihreä ja hopea

Tyrmistä oli tullut Salazarille tutut, kun hän oli itse ollut niitä rakentamassa ja oman oleskeluhuoneensa hän oli rakentanut järven alle nauttiakseen veden vihreän ja sinisen sävyistä ikkunoiden takana, jotka taikuuden ansiosta kestivät veden painon natisematta. Tulen loimu tyrmien uumenissa, muotokuvan takana olevassa oleskelutilassa teki paikasta viihtyisän, mutta järven läpi heijastuva valo teki siitä hänelle ominaisemman. Viileän, mutta vahvan, joten hän oli nauttinut erityisesti omista tiloistaan ollessaan linnassa ja rakentaessaan sitä muiden kanssa.

Kun aika koittaisi ja hän lähtisi, hän jättäisi oman oleskelutilansa oppilailleen. Siihen asti heidän tilansa olisivat muualla, lähes yhtä hyvässä paikassa. Sisustettuna hänen makunsa mukaan nahkalla, tummilla sävyillä, ja hopealla. Salazar oli aina pitänyt hopean kiillosta enemmän kuin kullan ja arvometallin olemus oli kiehtonut häntä. Sulaa hopeaa saatettiin käyttää monimutkaisimpiin taikaliemiin, kun taas kulta oli taikuudessa arvottomampaa. Oli selvää, että Salazar valitsi tupansa väreiksi hopean ja vihreän, vaikka painottikin sisustuksessaan tummaan puuhun ja mustaan. Jo tehdessään vaakunansa, värit olivat olleet selvät. Vihreä näkyi hänen oleskeluhuoneessaan niin veden houkuttelevana hehkuna, kun aurinko tai kuu siivilöityi sen läpi alas oleskelutilaan, kuten myös pienissä yksityiskohdissa kuten tyynyissä ja hänen kaavuissaan.

Sävyt pukivat toisiaan hyvin, joten sekin vahvisti Salazarin ajatusta, jota hän ei ollut harkinnut sen kauempaa kuin Godric omia valintojaan.
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Hei taas, päätin tulla tänne kommentoimaan loputkin :)

Puuskupuuh-rapsut huokuivat sellaista ihanaa lämmintä tunnelmaa, jota Helgalta voi odottaakin. Kuvailukin on kepeää tavalla joka nostaa hymyn huulille.

Lainaus
Helga ei tarkoittanut vain fyysistä työtä, vaan myös itsensä kanssa työskentelyä, ja halua saavuttaa omat unelmansa.

Olet taas lukenut ydinajatuksen rivien välistä. Puuskupuuh ei ole jämäkuppi, jonne joudutaan, vaan se on omalla tavallaan arvokas. Suloista miten Helga sisusti tupaa "lapsilleen", mukavaksi ja kotoisaksi. Musta tuo mieleen tuolla tavoin esitettynä myös muhevan mullan, turvallisen ja ravitsevan kasvualustan josta pienet taimet voivat ponnistaa kohti korkeuksia :)

Luihusesta kertovat raapaleetkin olivat onnistuneita, ei huolta. Tyyli oli puhuttelevaa kuten muissakin ja toi hieman niin tuvan kuin hahmonkin sisintä esiin.

Lainaus
Hän halusi oppilailta kykyä hyödyntää kaikkia hyviä piirteitä ja kunnianhimoa valjastaa se omiin tarkoitusperiinsä olipa kyseessä ystävien tai vallan hankkiminen. Hänen oppilaistaan tulisi suuria, jos he niin itse valitsisivat ja ymmärtäisivät mukavuuden päälle.

Kyllä, kunnianhimoa ja oveluutta. Menestystä keinoja kaihtamatta, ehkä myöskin. Pidän ajatuksesta, että Salazar taikoi hattuun omia lisäyksiään yön pimeydessä, lisäsi aavistuksen omaa tahtoa ja päätäntävaltaa jonka me tunnemme.

Lainaus
Viileän, mutta vahvan, joten hän oli nauttinut erityisesti omista tiloistaan ollessaan linnassa ja rakentaessaan sitä muiden kanssa.
-
Sävyt pukivat toisiaan hyvin, joten sekin vahvisti Salazarin ajatusta, jota hän ei ollut harkinnut sen kauempaa kuin Godric omia valintojaan.

Pidin myös näkökulmastasi oleskeluhuoneen sijaintiin ja valoon, Harryhan ajattelee vieraillessaan siellä olevan jokseenkin kalseaa, mikä on suppea näkemys. Toit hienosti esille myös perustajamiesten samankaltaisuutta ja ystävyyttäkin osittain, sillä niinhän he olivat.

Kirjoitusvirheitä en huomannut kun yhden erikoisen lauseen, jossa oli ylimääräinen välilyönti ja sana, nekin peräkkäin (Godricin kuultua ehdotus se ristittiin  itsekkääksi), tai sitten muotoilussa on tullut ajatuskatko. Eikä se oikeastaan haitannut lukemista, teksti oli muuten tosi sujuvaa ja mukavaa lukea :D
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 915
Olivatpas nämä luihuisraapaleet jänniä! Tässä saattaa toki vaikuttaa lukijallakin tauko edellisistä, mutta vaikka nämä olivat mielestäni samaa tyyliä edellisten kanssa, mulle tuli kuitenkin selkeästi sellainen fiilis, että tässä ihan tosissaa myytiin sitä omaa kaikkein parasta tupaa muille. Puolueellista!! :P

Ei vaan, hyvin se tähän sopi. Voi myös olla, että tuo fiilis tuli minulle siksi, että tässä oli aika paljon sellaisia ominaisuuksia, mitä en itse laittaisi Luihuiseen, tai ainakaan mitä en pitäisi kaikkein syvimpänä olemuksena luihuisissa. Tuntui siltä, että muilla oli selkeämmin oma juttunsa, mutta tähän olit ottanut mukaan ihan kaiken :D Toisaalta taas pidin nimenomaan siitä, että tuvissa oli enemmänkin puolia kuin vain ne tietyt lajitteluhatun lorussa mainitut, koska niinhän se oikeastikin on, eli sinänsä tuo valitukseni on vähän turha. Ja sitten oli myös kiva, että kun mielestäni nostit Luihuista vähän muiden yläpuolelle (ei liikaa kuitenkaan, jotta olisi mennyt maku), se oli juuri viimeisenä, koska sellaisena se kyllä tosiaan kruunasi tämän sarjan.

P.S. Ihan tuossa alussa lukee vahingossa "ovuluuden". Nauroin sille, kun tuli mieleen ovulaatio ;D
Never regret something that once made you smile.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 551
  • 707
isfet, kiitos kommentista. Helgasta oli kyllä mukava kirjoittaakin (ja näitä kaikkia ylipäätään). Siinä on tosiaan semmosta lämmön tuntua, vaikka muutkaan perustajat eivät ole kylmiä. Hieman eri tavalla vain ja se on hyvä, että se puuskupuhiuden luonne tuli mielestäsi se esille. Ne ei tosiaankaan ole vain jämäkuppi, tai niin sen ajattelin. Kiva kuulla, että myös luihuisrapsut toimivat! :)

nominal, hei, ei suinkaan kirjoittaneen luihuisuus paista läpi, se on vain Salazarin asenteet. ;D No joo myönnän kyllä, että ehkä siinä on todella paljon kaikenlaista ja olisi pitänyt ydintä löytää syvemmin. Nämä kuitenkin aiheuttivat minulle huomattavasti päänvaivaa, vaikka luihuisena pitäisi olla parhaiten kartalla. :D Päätin sitten lähteä tällaiselta asetelmalta sen quoten pohjalta, joka kuullaan kirjoissa. Toki on hyvin erityyppisiäkin luihuisia, eikä vaan ovelia, mutta siksi mainitsinkin, että luihuinen auttaa siihen, miksi haluaa tulla. Kiitos kommentista!

Molemmille kiitos myös noiden mun ajatushäröjen huomaamisesta. ;D
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”