Kirjoittaja Aihe: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]  (Luettu 2813 kertaa)

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« : 25.11.2013 20:37:36 »
Nimi: Kuun palaessa loppuun
Kirjoittaja: onkonälkä
Beta: minä itse
Päähenkilö: Sirius
Ikäraja: K-11
Genre: Drama, ehkä hitusen angst-henkinen



Syytön hän oli, ja vain sattui väärään paikkaan. Toki suvussakin oli vikansa, asetti ennakkoluuloja, vaikka pohjimmiltaan hän oli hyvä ihminen.

Kuu ei koskaan ollut loppuunsa palanut yhtä nopeasti, ja aamunkoitteessa ui yksinäinen mies lumihiutaleiden keskellä varpaat sinisinä, joskaan ei suurta muutosta tehnyt, sillä kalpean harmaaksi oli 13 vuotta miehen tehnyt. Tuomiota kesti liian kauan, ja kun vapaat seireenit lauloivat viileässä syystuulessa, päätti epätoivoinen koira paeta.

Rantapenkereelle noustuaan, nousi harmaantunut mies seisomaan ja pysähtyi kunnioittaakseen nimettömiä hautoja, kylmään multaan haudattuja levottomia sieluja ikuisesti järveä ja harmaata kivilinnoitusta katsomassa. Mies nosti kätensä rinnalle, nyökkäsi hautoja kohti, mutta piti mielensä kiinni onnellisissa muistoissa. Eivät hauraat mustat hahmot häntä saavuttaisi.

Mies paleli, pelkäsi ja kaipasi, mutta käveli, käveli vain. Ja niin monien mailien jälkeen saapui pieneen likaiseen jästikylään. Vesi huurtuneena vaatteisiin ja hiuksiin, kaatui pienen kapakan ovelle, ja heräsi myöhemmin sen saman yläkerrasta, niin hän oletti. Oli hänellä ainakin lämmin, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hyvä olla.

Huoneessa tuoksui kataja ja marjatee, ja oven vierustalla kiikkustuolissa keinui vanha nainen. Ovenkarmiin nojaili uskomattoman paljon vanhaa ystävää muistuttava mies, joka loppujen lopuksi ei häntä oikeastaan muistuttanutkaan.
"Oletko kunnossa?" Se mies kysyi ja esitteli itsensä Craig Nortoniksi, vaimonsa Bettieksi ja kysyi mistä sängyssä makaava mies oli tulossa, ja miksi hän oli niin vetinen.
"Uin saaresta, en mene takaisin", mies sai heikosti suustaan, ja nukahtaessaan tajusi miten paljon vangitut vuodet olivat miestä repineet.

Se uni oli hullu. Siinä oli kummipojan isä ankeuttajan asussa, kuristamassa, satuttamassa, ja tuska poltti kuin saatanan veitsi. Huohottaen ja hikisenä mies heräsi vieraasta sängystä, kiipesi ikkunasta ja jatkoi matkaansa. Oli päästävä Lontooseen.

Ja pitkän matkan jälkeen koira saavutti suden. Susi majoitti tämän, vaikka joutui olemaan poissa. Kummipojan ja petturin luona. Nyt tuli olla jo varovainen, sillä pakoa julistettiin kaikissa lehdissä, kaikkien rakennusten seinillä ja kasvot useiden tiedossa. Silti syytön mies, ja pakoili kuin pahinkin rikollinen.

Ja vain yhden rotan ja yhden nuorukaisen vuoksi. Koston ja kaipuun.
Ja valheen, sen valheen, joka hänet tähän johti.
Synkkä oli matka tähän pisteeseen, ja kauan se kesti, mutta hetki oli käsillä. Koston hetki.
Mutta hetkillä on tapana soljua käsistä kuin hieno hiekka, ja niin teki tämäkin. Katosi pimeyteen ja sinne myös jäi.
Vähämieliset vaihtavat puolta. Heikkosydämiset luulevat tekevänsä oikein, ja rotta oli molempia, mutta silti mies hänet tuomitsee.
Ja kuu palaa aamuksi taas liian aikaisin.
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 279
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #1 : 25.11.2013 21:38:34 »
Oijoi, mikä otsikko! Vaikka on tullut nähtyä vaikka minkälaisia väännöksiä ja käännöksiä ikuisesta taivaankansitematiikasta, niin tämä säväytti. Siinä oli paljon sävyjä ja särmiä, ja oli ilo huomata samaa tekstissäkin. Päälaelleen käännetty ajatus kauniista aamusta oli esimerkiksi tällainen. Motiivitkin pääsivät lopussa mukaan ihan listana, hienoa että niitäkin lukijalle tarjoiltiin. :>

Ajanjakso oli valittu suorastaan hykerryttävän hyvin, kuva vankikarkurista uimassa lumisateen leijaillessa hiljakseen oli todella voimakas. Pako onnistui mutta suunnitelma ei, sillä rottahan tosiaan pääsi vilahtamaan karkuun, mikä antaa tekstille hyvää kaarta. Tarinassa oli siis useampiakin pakenijoita, mutta toiset olivat vähän syyllisempiä kuin toiset...

Ajankohdan lisäksi pidin hirveästi rakenteesta! Lyhyitä kappaleita, lainemainen fiilis. Lopun tiiviys oli myös eri tehokas! Lauseet olivat todella paljon mieleeni ja pidin siitä, miten tarina eteni. Vaikkapa:

Lainaus
Se uni oli hullu.

Epäilyksiä ei tarinassa lausuttu (syyllisistä ja syyttömistä huolimatta) suoraan, mutta toki lukija saattoi halutessaan pohtia muun muassa sitä, oliko uni hullu vai oliko Sirius hullu.

Lainaus
Rantapenkereelle noustuaan, nousi harmaantunut mies seisomaan ja pysähtyi kunnioittaakseen nimettömiä hautoja, kylmään multaan haudattuja levottomia sieluja ikuisesti järveä ja harmaata kivilinnoitusta katsomassa. Mies nosti kätensä rinnalle, nyökkäsi hautoja kohti, mutta piti mielensä kiinni onnellisissa muistoissa. Eivät hauraat mustat hahmot häntä saavuttaisi.

Ensimmäinen virke on annoksen vaikeaselkoinen, mutta toisesta ja kolmannesta pidin hirveän paljon. Ne muistuttivat niin hyvin kolmannesta kirjasta, ja pidän tällaisista viittauksista paljon. :)

Noin ylipäätänsäkin oli joitakin kielellisyyksiä, joista en osannut päättää, että pidinkö vai en (esimerkiksi ... mies sai heikosti suustaan, ja nukahtaessaan tajusi miten paljon vangitut vuodet olivat miestä repineet - vastaavia oli enemmänkin) mutta kuin tyylillään ja noin ylipäätänsä tietenkin tykkäsin kovasti kielenkäytöstä. Hyvin tunnelmallista. Siinä oli omanlaistansa tuntua ja kombinaatiot olivat rohkeita ja yllättäviäkin. Minusta oli esimerkiksi kovin suloista, kun Siriuksesta mainittiin sininset varpaat vaikka tunnelma oli aikas lailla surumielinen. :>

Imperfektin muuttuminen preesensiksi toimi minusta hyvin. Muutti tunnelmaa muttei liiaksi.
perhosen siivenisku


Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 878
  • rakastettu
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #2 : 27.11.2013 22:17:48 »
Kommenttikampanjasta hei. :3

Wou, rakastan lukea paljon parittomia Sirius-tekstejä, vaikka tästä oletinkin otsikon perusteella kehkeytyvän Sirimusta, mutta ei. Ja se on mielestäni hyvä. En ole ennen lukenut Siriuksen vankilapaosta, ja tässä se tuli esille hyvin konkreettisella tavalla, sitä joutui oikein ajattelemaan. Paljon tykästyin myös vauhdilla eteenpäin menevään tyyliin, Siriuksen katkelmaisiin ajatuksiin kostosta ja muistoista ja kaikesta. Tyksin myös siitä, että ei puhuttu nimillä, vaan sudesta ja kummipojasta ja rotasta ja koirasta yms.

Lainaus
Vähämieliset vaihtavat puolta. Heikkosydämiset luulevat tekevänsä oikein, ja rotta oli molempia, mutta silti mies hänet tuomitsee.
Ja kuu palaa aamuksi taas liian aikaisin.
Huikean hieno loppu. Mahtipontista, ihanaa, täydellistä. Kiitos tästä. <3 *pus*

-Ansa


kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #3 : 01.12.2013 20:18:43 »
Kiiiitos kamalan paljon kommenteista, Renneto ja Ansa !!

Renneto, Ihana ihana analysoiva ja pitkä kommentti, kiitos ihan superpaljon! Kiva kuulla mielipiteitä ja kantoja eriteltynä :) Mukavaa, että tykkäsit :)

Kiitos myös Ansa, ihana kuulla, että onnistuin miellyttämään :)
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

DragonHeart58

  • ***
  • Viestejä: 270
  • Use your imagination
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #4 : 01.12.2013 21:49:52 »
Huiiii miten upea tarina :D

Aluksi otsikosta. Se oli mielestäni aivan mieletön! Omaperäinen, kekseliäs ja sellainen salaperäinen. Siinä on jotain kiehtovaa, joka saa avaamaan tekstin.
 
Tarina oli mielestäni hirveän hyvä. Kerrontasi on upeaa, ja olen Ansan kanssa samaa mieltä siitä, että oli oikein kiva että tarina eteni vauhdilla eteenpäin, ja Siriuksen katkonaiset muistot ja ajatukset ja sen sellaiset sopivat tähän paremmin kuin hyvin. Sanojen käyttö oli tässä kaunista, koskettavaa ja omaperäistä, ja tässä tarinassa oli mukana sitä ihanaa kirjoittamisen taikaa.Tämäkään kommenttini ei ole mitenkään "rakentavarikas", mutta halusin vain sanoa, että tykkäsin oikein kovasti :)

Kiitos!

-DragonHeart58

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #5 : 01.12.2013 22:21:49 »
Suurkiitos, DragonHeart58. Ei se rakentava aina ole niin tärkeää  ;D
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

jacoblove

  • ***
  • Viestejä: 73
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #6 : 02.12.2013 21:35:29 »
Ihan mielettömän vahvaa tekstiä, minulla oli kaikki käsikarvat pystyssä kun luin tätä! Se, että et maininnut Siriuksen, Jamesin tai Harryn nimiä ja kuvailit kaiken kolmannessa persoonassa sai Siriuksen ajatusmaailman kuulostamaan juuri niin sekavalta ja hauraalta ja syrjäytyneeltä kuin sen voisi kuvitella olevankin tuona hetkenä, kun hän pääsi uimaan vihdoinkin vapauteen tuskaisten vuosien jälkeen. Kuitenkin sait Siriuksen määränpään, pakon kostaa tihkumaan rivien välistä esiin, vaikka jotenkin jäin kaipailemaan vähän voimakkaampaa vihaa ja katkeruutta Matohäntää kohtaan.

Mies paleli, pelkäsi ja kaipasi
ihan mahtava kohta, minusta ehdottomasti vahvin lauseenpuolikas tässä tekstissä. Jollakin tavalla niin etäinen, mutta samalla tosi voimakas.

Kiitos mahtavasta lukukokemuksesta! Jatka samaan malliin ;)
Enjoy the little things in life, because one day you'll look back and realise they were the big things.

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #7 : 02.12.2013 22:32:47 »
Kiitos kommentistasi jacoblove! :) Kiva että tykkäsit!
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Letizia

  • ***
  • Viestejä: 269
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #8 : 29.12.2013 20:30:10 »
Tämän otsikko paistoi ja houkutteli kuin kuu! Hieno. Taidat kirjoittaa aika ahkerasti, ja minusta tämä teksti on ehdottomasti parhaimmistoasi.

Päähenkilö ja aihevalinta ovat periaatteessa hyvinkin tuttuja, mutta niihin oli saatu uutta potkua ja dramatiikkaa näkökulmalla ja oivaltavalla kielenkäytöllä. Tempo tuntui lopussa kiihtyvän melkein kuin jonkinlaiseen manaukseen.

Lainaus
"Uin saaresta, en mene takaisin"

Voisin lainata monia kohtia joista tykkäsin, mutta pidin eritoten tästä. Yksinkertaisesti sanottuna hyvin paljon!

Katharsis. Kello neljä keitän kahvin ja porkkanan. Istun verhon väliin kuulemaan kosmosta, yön sirkkuja ja postinkantajaa.

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #9 : 30.12.2013 00:06:36 »
Kiitos kamalasti, Letizia :) Kiva, että pidit !
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Iloinen Sipuli

  • Potterhead forever
  • ***
  • Viestejä: 435
  • Olen jälleen takaisin!
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #10 : 31.12.2013 16:01:19 »
Jonkin verran on tullut jo luettua Siriuksen paosta kertovia tekstejä, mutta aihe on aina yhtä herkullinen, kun siitä osaa kertoa oikein.

Pidin tästä hyvin paljon, ja rakastin otsikkoa! Kuun palaminen loppuun on upea kielikuva. Se toistui, ja pidin siitä valtavasti. Aivan älyttömän upeasti keksitty!

Pidin tämän lyhyydestä, ja tavastasi kertoa paosta lyhyesti, hetken tunnelmia ja kohtauksia, mikä toimi paljon paremmin, kuin jos olisit kuvaillut yksityiskohtaisesti joka ikisen vaiheen. Lisäksi, alussa ei edes tajua tämän kertovan nimenomaan Siriuksen paosta, mutta ja-alkuinen lause heittää upeasti mukaan tunnelmaan, "ja aamunkoitteessa ui yksinäinen mies..."

Koira- ja susi -vertauket toimivat myös, vaikka ovatkin varmasti jo varsin kuluneita. Koira saavutti suden. Yksinkertaista ja kaunista. Myös rotasta puhuminen toimi, oli osuva tyylikeino olla käyttämättä yhtään nimiä, mikä säilytti tunnelman sopivan, tavallaan salaperäisenä. Tosin olit kertonut tuon jonkun randomjästin nimen, mutta se jotenkin unohtui, mikä oli varmasti tarkoituskin. Hän oli vain satunnainen ohikulkija Siriuksen pitkällä matkalla.

Mitään huonoa tästä en löytänyt, tämä on kertakaikkiaan upeasti rakennettu, loistavaa kieltä sisältävä ja juuri sopivan pituinen mahtava pikku oneshotti. Loppu oli ehkä paras, oli hienoa miten olit jakanut tekstin eri riveille, mikä toi hivenen runomaista vaikutelmaa. Jokainen sana siinä oli tarkkaan mietitty ja se muodosti taiteellisen kokonaisuuden. Loistavaa!

Lainaus
Rantapenkereelle noustuaan, nousi harmaantunut mies seisomaan ja pysähtyi kunnioittaakseen nimettömiä hautoja, kylmään multaan haudattuja levottomia sieluja ikuisesti järveä ja harmaata kivilinnoitusta katsomassa. Mies nosti kätensä rinnalle, nyökkäsi hautoja kohti, mutta piti mielensä kiinni onnellisissa muistoissa. Eivät hauraat mustat hahmot häntä saavuttaisi.

Tätäkin kohtaa rakstin. Pysähtyi kunnioittaakseen nimettömiä hautoja, tuntuu jotenkin tosi osuvalta. Mainio lisä tuonne väliin, pidin ehdottomasti. Ja myös tuo "eivät hauraat muistot häntä saavuttaisi." Niin.

Kiitos jälleen kerran!

-Iloinen Sipuli
Fanfiction: all the stories live forever

Welcome to the Island - there's no coming back (Ei hätää, tämä ficci tullaan kirjoittamaan valmiiksi!)

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #11 : 01.01.2014 19:22:02 »
Oi että, sun kommentit on aina yhtä piristäviä, Iloinen Sipuli ! <3 Jotenkin paineilin sen kanssa, että oliko tuo pako nyt vähän kliseinen, mutta kiva kuulla, että se toimi lyhyesti ja hetkittäisesti kerrottuna :) Kiitos taas kamalan kivasta kommentista ja päivän piristyksestä !!
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Canis

  • Kyyninen kynäilijä
  • ***
  • Viestejä: 137
  • Hieman kypsemmän ikäinen ficcaaja...
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #12 : 05.09.2014 22:52:24 »
Hmm, tämä on vähän erilainen teksti sinulta niihin verrattuna, jotka olen aiemmin lukenut. Etenkin ficin alussa nuo lauserakenteet olivat ihania.

Lainaus
Kuu ei koskaan ollut loppuunsa palanut yhtä nopeasti, ja aamunkoitteessa ui yksinäinen mies lumihiutaleiden keskellä varpaat sinisinä, joskaan ei suurta muutosta tehnyt, sillä kalpean harmaaksi oli 13 vuotta miehen tehnyt. Tuomiota kesti liian kauan, ja kun vapaat seireenit lauloivat viileässä syystuulessa, päätti epätoivoinen koira paeta.

Tästä kohdasta alussa tykkäsin erityisesti. Tosin ihmettelin hetken tuota lumihiutaleiden keskellä uimista, siinä kohtaa ajattelin sitä pelkästään kielikuvaksi. Totuus selvisi sitten ficin edetessä.

Myös loppu oli suorastaan vaikuttava, sormet suorastaan syyhyää, että pääsisi Siriuksen puolesta kostamaan ;)
Jos mun tuttuni tulisi, hälle kättä käppäjäisin, vaikk' ois käärme kämmenpäässä, hälle suuta suikkajaisin, vaikk' ois suu suen veressä, vielä vierehen viruisin, vaikk' ois vierus verta täynnä.

Canisin cirjoitucset

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #13 : 06.09.2014 19:25:01 »
Kiitos kamalasti kommentistasi, Canis! Kiva kuulla, että tykkäsit, vaikka tämä onkin tosiaan hieman erilainen :)
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #14 : 07.09.2014 22:27:44 »
Wohouuu, ihan huikean hieno!
Sun kirjoitustyylisi on (tässä ainakin) samanainen kuin muistaakseni Renneton. Sellaista hieman vaikeaselkoista, hankalasti tulkittavaa mutta äärettömän kaunista ja oivaltavaa.

Tää oli mulle jotenkin kamalan surullinen. Koska Sirius on mulle hirveän rakas ja kauhistuttaa ihan tosi ajatella sen nuoruutta hirviövanhempiensa luona.

Kuten jo mainitsinkn, tää oli sillain aika vaikealukuista vaatii pari lukukestaa että saa avattua seltä kaiken ja ymmärtämään ihan pohjia myöten. Ja tää myös ehdottomasti ansaitseekin useampia lukuertoja koska tää oli niin surullisenkaunis ja älyttömän hieno muutenkin.

Nuo susi- koira- ja rottaviittaukset olivat mulle tosi herkkua, koska se vaikutti jotenkin mystisen   mielenkiintoiselta jutulta ja rakastan oikeasti tämmöistä hankalaa tekstiä josta voi aina tajuta jotain uutta.
Kiitos <3

-ways
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Kuun palaessa loppuun [Sirius, K-11]
« Vastaus #15 : 08.09.2014 13:36:45 »
Oi, suurkiitos Springways :) Kamalan kiva, että pidit tästä kaikessa vaikeaselkoisuudessaan !
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown