MasterSkald kiitos komentistasi!
Cashelyne järkevä kyllä, mutta kivaa kun kommentoit!
Se oli se koko tun luukun juju, Peter voittaja...
Fandom: HP+Nalle Puh
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai A. A. Milnenin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset: kielenkäyttö... Ymmärrättömyys??
O/N: Nyt pääsen sanomaan hyvää Lucian päivää!
No, nyt tökkii alkupuheet, joten voin vain pyyttää kommentteja...
13.luukku
Puolenhehtarin Turkki
Kelmit ilmiintyivät jälleen kerran, tällä kertaa kyllä outoon ja aivan uuteen maailmaan. Jamesilla oli olkapäällään Peter, joka kuorsasi katkonaisesti ja Sirius kantoi Remusta. Nuo kaksi, ystäviään kantelevat pojat olivat tahtoneet kauas Kun fu-temppelistä. Voisi kai väittää että he olivat tulleet mustasukkaisiksi, jälleen, Peterin onnekkaasta voitosta.
Nyt he asettivat pojat raskaan kantelemisen jälkeen multaiselle ja muhkuraiselle maa-alustalle. Maailma heidän ympärillään oli vasta heräämässä, kun aurinko kurkisteli horisontista.
"Missä me ollaan?" Sirius kysyi katsellen hämillään ympärilleen. Puut olivat täydessä lehtikukoistuksessaan, maa oli täyteläisen vihreää ja jopa porkkanoiden vihreät latvustot pilkottivat ruskeasta mullasta.
"Ainakin jossain lähellä päiväntasaajaa. Jos muistan, niin Remus kertoi niistä vuodenaikojen vaihteluista", James vastasi.
"Kaikkea maailma osaakin väännellä ja käännellä." Siriuksen kulmakarvojen väliin oli syntynyt hämmentynyt ryppy.
"Niin kai sitten," James sanoi poissa olevana. Hänen silmänsä olivat kaventuneet, hän luuli kuulleensa jotain lehtien kahinaa ja pompintaa, mutta poika pudisteli päätään -se ei voinut olla mahdollista. Juuri kun hän oli kääntymässä Siriuksen puoleen, joka katseli ruskeaa pyöreän mallista taloa, tiheästä pensaikosta tuli pompinnan alkulähde.
"Päivää hyvälle herras väelle." Pomppiva otus hyppi vain vaivalloisia kahden metrin hyppyjä tervehtiessään pöllämystyneitä poikia.
"Minä olen Tiikeri, vain Tiikeri vaivalloisesti", ilmeisesti siis Tiikeri, jolla oli oranssin räikeä "turkki" ja siinä häntä kiersi mustia raitoja, puhui ylipirteästi. Sirius ja James olivat liian vaitonaisia Tikrulle.
Hän hyppi heidän ylitseen ja sivulle ja teki voltteja, yrittäen saada jotain muutakin kuin suuret silmät ja lysähtäneet hartiat.
"Eloa! Ei tämä nyt niin vakavaa ole", Tiikeri sanoi. Osottaen näköjään vakavuudella itseään.
Hän keksi neronleimauksen ja lähtikin kuin Kimi Räikkösen ralliauto lähtöruudusta, kiihdytti sataan. Nopeassa vauhdissä hän pysähtyi vaivalloisesti palatessaan poikien eteen.
"Auuu", Sirius huusi käheällä äänellä kun hänen takapuolensa lysähti aamunkosteaan maahan. Tiikeri oli sitten päättänyt lyödä heitä puuhalolla päähän.
"En voisi kieltää ettenkö olisi onnistunut kun sain teihin jotain muutakin eloa", Tiikeri sanoi katsellen poikia joiden silmiin oli alkanut kiihota kyyneleitä kivusta ja kasvojen ilmeet muokkautuivat raivoa kuvaaviksi.
"Sinä pöppiloikka öpötys häällääät vaan siinä lyöden meitä ilman syytä", James karjui. Sekoillen selvästikin raivonsa takia sanoissaan.
"Otapa nyt vähän rauhallisemmin ja sano uudelleen, kun en minä mitään selvää saanut. Voisin kyllä harkita sinulle puheterapeuttia, Pöllö opettaisi varmaan mielellään." Pojat olivat kirjaimellisesti puulla päähän lyötyjä, kun Tiikeri puheli heistä opettavasta Pöllöstä. Hän lekotteli vieterihäntänsä päällä, joka oli hyvin pitkä.
"Mä olen täysin rauhallinen", James sanoi närkästyneenä.
"Kuka sä nyt edes oot?" Sirius katsoi arvioiden Tiikeriä.
"Tiikeri, niin kuin jo sanoin." Hän hymyili leveästi. "Keitä minä olen saanut kunnian nöyryyttää?"
"Turha luulla", pojat sanoivat yhdessä kääntäen katseensa uhmakkaasti toiseen suuntaan. Lapsellisesti he eivät tahtoneet antaa Tiikerille sitä kuvaa, ettäkö heidät, Kelmit, olisi nöyryytetty.
"En minä mitään luulekaan, muuta kuin että ette te täällä kauaa selviä."
"Mitä, luuletko että olemme huonoja selviytyjiä?" Sirius kysyi järkyttyneenä.
"No, jos tosiaan asia on niin..." James sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen kun Tiikeri ei mitään vastannut. Hän veti esiin taikasauvansa ja pian Tiikeri roikkui hännästään muutaman jalan korkeudessa maasta.
"Mitäs nyt Tikru-pogru?" Siriuksen suu oli vääntynyt puolikkaiseen hymyyn.
"Selvä, nyt ainakin luulen, että olette jotain muutakin kuin normaaleja ihmisiä", Tiikeri sanoi rauhallisesti ja näytti siltä kuin hän viihtyisikin yläilmoissa nurin kurin.
"Ja minä USKON että tuollaiset kuin sinä eivät puhu!" Jamesilla alkoi kiehahtaa täynnä itseään oleva Tiikeri.
"Lyödäänkö vetoa?" Tiikeri sanoi vihdoin silmissä ilkikurisuutta.
"Mitä, pystytkö sä lyömään vetoa?" Sirius katsoi intensiivisesti Tiikeriä.
"Voi kyllä minä osaan. Kunhan kerrotte nimenne ensin", Tiikeri sanoi rentouttaen ilmettään.
"Sirius, minä itse siis, toi rillipää on James ja kamut tuossa vähän koisii. Peter", Sirius potkaisi hänen kengän pohjaansa. "Ja neropatti Remuksemme."
"Sun on aika kerto missä me ollaan ja avautua toki meillekin mikä sä oot", James sanoi.
"Te olette tulleet unelmien maahaan, Puolenhehtaarin metsään", Tiikeri esitteli ylpeänä ja lähti pomppimaan edeltä. Heti kun oli saanut Jamesin taivuteltua hänen laskemisensa turvallisesti maahan. Pojat seurasivat vain hetken epäröityään. "Täällä asuvat Risto Reippaan pehmolelut eli minä ja moni muu. Kuten Nalle Puh, Nasu ja Kanikin."
"Olemme siis jossain lelumaailmassa vai?" Sirius katsoi epäillen ympärilleen ja jos tarkemmin katsoi ei sitä paikkaa oikeaksi voinutkaan väittää.
"Miten on mahdollista että me tänne päädyttiin?" James hämmästeli.
"Ei kuule syvennytä muhun niin kovasti. Olenhan mä sen verran ystävällinen että kysyn keitä te olette", Tiikeri sanoi kohotellen vihjailevasti suuria mustia kulmakarvojaan.
"Velhoja me vaan-"
"Velhoja! Siksi sulla oli se puunpalanen", Tiikeri huudahti, keskeyttäen Siriuksen. Tiikeri taputti inostuneena käsiään yhteen. Nyt tämä "eloon herännyt pehmolelu" pomppi viiteen metriin poikien yläpiolelle.
"Coool", kuului Tiikerin suusta ja se kohosi aina mitä kauemmaksi tämä meni. Huudahdus laski ja nousi poikien korvissa.
"Okei, katotaanko että mä pystyn hyppäämään korkeammalle?" Siriusta ärsytti, kun joku oli häntä jossain noin hyvä.
"Otan haasteen vastaan", Tiikeri sanoi. James katsoi ymmyrkäisenä Siriusta, joka hullukseen kuvitteli voittavansa Tiikerin.
"Tehdään niin että te hyppäätte ja minä yritän sitten lyödä ennätyksenne."
"Kuule sinä hyppäät ensiksi sitten me", Sirius sanoi. Uhkaileva sävy löydettävissä äänestään.
"Sopiiiii..." I-ii kirjaimet kaikkosivat kumpuillen yläilmoihin, kun Tiikeri oli virittänyt häntänsä ja hypännyt.
"Olisi vielä mahdollisuus vetäytyä", James ehdotteli toiveikkaana katseellaan seuraten Tiikerin kymmenisen metrisiä hyppyjä.
"Minä haluan olla musta piste taivaalla", Sirius sanoi. Hänenkin kasvonsa oli kohdistunut hyppijään, joka todella muistutti pientä palloa taivaalla.
"Sirius, oikeesti! Me ollaan vaan velhoja-"
"Ja eikä me noin korkealle päästä", Sirius marisi.
"Huh, tajusit sen itsek-"
"Ei, sinä et taida tajuta. Me ei olla vain velhoja, me ollaan Kelmejä." Sirius hymyili viekkaasti Jamesille, joka näköjään ensimmäistä kertaa ei tajunnut Siriusta.
"Kuoleman enkeleitä meistä kohta tulee", James kuiskasi hiljaa itselleen. Siriuksesta näki, että hänen aivonsa juoksivat omia rattaitaan.
"Tervetuloa maan päälle", Sirius tervehti ilkikurisen juonittelevalla äänellä.
Olisi voinut luulla, että Tiikeri havaitsi Siriuksen aaatteet, kun hän sanoi: "Mitään poppas konsteja ei sitten käytetä."
"Olemme lirissä", James kuiskasi Siriukselle, kun he valmistautuivat hyppyihinsä.
"Hehe, niin taidetaan olla", Sirius hymähti. Molemmat tuijottivat tappiotaan silmästä silmään -Tiikerin virnettä aamuun heräävää taivasta vasten.
"Hypätkää, hypätkää toki. En meinaa pysyä nahoissani", Tiikeri hieroi käsiään yhteen pomppien jälleen edes takaisin. "Odottaminen on maailman odottamattomin tunne."
"Voin vain kuvitella", James sanoi sarkastisesti.
"Mutta häviäminen..." Ja Sirius hyppäsi. James haukkoi hetken henkeään, kun poika lensi kuin lensikin. Perkeleen Anturajalka, James naurahti mielessään.
"Tämä on elämää!" James saattoi kuulla Siriuksen huudahduksen, riemun kiljahdukset. Tuulen tuivertama poika laskeutui ketterästi. Molempien poikien nauru kumpusi kuin he olisivatkin olleet vain Tylypahkassa tekemässä muutamaa kepposta vanhan kunnon Severukselle tai tuvanjohtaja Minervalle.
"Toinen vielä", Tiiekeri hoputti. Siihen loppuivatkin poikien naurut ja vain ajatus joka tempasi Kelmeistä kaksi, ajatuksella James ei tiedä miten tuo tehdään. Paistoi poikien kasvoilta.
"Mä tein samalla 720:sen", Sirius päätti sanoa kiristyneen tunnelman väliin.
"Ei auta", James kivahti hampaidensa välistä. "En halua näyttää hölmöltä. Tiedät miltä normaali hyppy näyttää."
"Tee se nopeasti niin ettei kukaan ehdi nauraa", Sirius naurahti pilkallisesti, josta hyvästä hän sai -kuinkahan monetta kertaa- iskun mahaansa.
"Mieluummin vaikka antaudun", James sanoi ja nostikin kätensä ylös katse ilmeettömänä Siriuksessa.
"Minä voitin!" Tiikeri innostui. Ja se jatkuva hyppely rupesi käymään Siriuksen ja Jamesin hermoille.
"Sitten teidän kohtaloonne." Kohtalo, sana tipahti Tiikerin kurkusta riipaisen pelottavana.
"En jättäisi sitä kokematta", Sirius virnuili.
"Saatte nähdä vielä ettette sitä toivoneet itsellenne." He lähtivät liikkeelle, kulkemaan suurien puiden lehvästöjen alitse ja pientä hiekka pohjaista tietä eteenpäin. Tiikeri oli selvästkkin punonut karmaiseva yllätyksen...
***
Poikajoukon, jos sitä siksi voisi sanoa, kulku eteni hitaasti. Heidät kuitenkin keskeytettiin.
"Päivää, olisitteko nähneet häntääni?" matelevan hidas ääni puhui heidän takaansa. Olento oli violetinsinisen värinen möykky, epämuodostunut ollakseen, joku kunnon eläin. Ehkä hän muistutti eniten aasia.
"Ihaa, rakas emme ole nähneet pitkään aikaan!”, Tiikeri sanoi. "Meillä on muutenkin pikkuinen kiire, joten kysy joltain muulta."
Tiikeri vinkkasi silmää Siriukselle ja Jamesille.
"Selvää", Ihaa sanoi ja lähti jo kulkemaan toiseen suuntaan.
"Hei, me voidaan auttaa suo", James huudahti.
"Ehee-" Tiikeri yritti keskeyttää suunnitelman.
"Todellakin, on aina kiva auttaa ystävää", Sirius myötäili Jamesia. He eivät joutuisi kohtaamaan kohtaloaan. Uusi joukko lähti kulkemaan takaisin Kanin asunnolle, jonne he olivat jättäneet loput Kelmeistä. Tiikeri mytsrinä häntäpääss.
***
"Katsokaa oma Nallemme on hereillä." Tiikeri pomppi edellä ja meni tervehtimään Nalle Puhia. Puh oli kuin karhu, pienempi ja säälittävämpi vain. Hänellä oli päällään punainen t-paita.
"Moi, Tiikeri", Puh sanoi masentuneena ja kurkki samalla hunaja purkkinsa sisältöä.
"Mikäs tämä on?" Sirius epäkohteliaasti nappasi Nallelta yhden hunajapurkin.
"Keitä te olette?" Puh vastasi tajuamatta Siriuksen tempausta.
"Tässä ovat minun uudet ystäväni Sirius ja James. He lähtivät vähän kisaamaan kanssani ja tämä ihanan ihastuttava Ihaa vähän keskeytti meidän rupattelumme." Tiikeri katseli hetken vihjailevasti Ihaaseen.
"Selvä-", Nalle sanoi hajamielisesti.
"Mutta mikä tämä on?" Sirius oli nostanut tutkimastaan purkista jonkun pitkän ja hunajaisen nauhan.
"Hunajaa! Vihdoin", Nalle Puh sanoi ja nappasi purkin takaisin Siriukselta. Kaikki kuitenkin tuijottivat Siriuksen pitelemää juttua.
"Häntäni", Ihaa sanoi ilottomasti, silmät lerpahdellen.
"Noniin, siinä onkin sinulle tämä ja me pojat liitymme takaisin suunnitelmaamme mitä ei olla vielä toteuttettu", Tiikeri sanoi ilkikurisesti.
"Me juostaan!" Sirius ja James huusivat yhtä aikaisesti ja sanojensa mukaan juoksivat tiehensä. Pois Nallen talon luota ja kohti Kaninkoloa. Tiikerillä kesti hetken tajuta mitä pojat tekivät, mutta oli pian taas juonessa kiinni ja hyppeli innokkaasti heitä kiinni.
***
"Meidän pitää kaikkoontua", Sirius huusi hengästyneenä.
"Jos nyt ensin päästäisiin kamujen luo", James vastasi. Kanin kolo häämötti jo edessä.
"Ystävät hereille, hätätapaus." Sirius potki ystävänsä hereille. Päivä oli jo lähemmäs puoltapäivää ja pojat olivat nukkuneet epätavallisen kauan.
"Hereillä ollaan, mutta selväksi ei tullut miksi pitää näin aikaisin herätellä?" Peter puhkui. Remus vieressä katseli hämmentyneenä missä he olivat.
"Minne hemmettiin te olette meidät saaneet?" Remus tarttui Siriusta paidan kauluksesta.
"Hei, me kerrotaan heti kun päästään turvallisemmalle pohjalle", James sanoi ja tarttui jo Peteriä kädestä.
"Te sitten myös kerrotte", Remus sanoi painokkaasti ja tarttui Jamesin ojennettuun käteen.
"Terve menoa Hullunhehtaarin metsä", Sirius hyvästeli ja tartuttuaan muiden kontaktiin he kaikkoontuivat. Tiikeri ehti paikalle vasta kun poksahdus oli hiljentynyt metsässä ja pehmolelujen vieraat olivat jättäneet taakseen tuon oudon kokemuksen.