Lunalotta, ihanaa että sinäkin alat lämmetä Idunnalle ;3 Saat nyt kuulla mitä Aalalle käy...
A/N: On taas ollut kaikkea, minkä vuoksi en ole ehtinyt koneelle julkaisemaan jo kirjoitettuja osia. Ja kaiken kirjoittamiseen liikenevän ajan (lue=varastetun ajan) olen käyttänyt tähän sarjaan... Jatkoa on siis tulossa!
10.
200 sanaa
Aalalle ei ole pitkään aikaan käynyt tällä tavoin, Naali ei riistäydy usein vapaaksi ilman hänen tahtoaan.
Pakkanen on laskenut vähän, mutta lumi pöllyää silti ympäriinsä, kun Naali pomppii, juoksee ja riehuu ympäriinsä. Aalan pitää tosissaan tehdä töitä, jotta hän pääsee niskan päälle, ja saa itsensä pysähtymään huohottaen.
Aalan eläimellisellä puolella ei ole sanoja, mutta hän tuntee sen vetoavan kutsun.
Ei palata ihan vielä, ja Aala antaa periksi liian helposti. Naali juoksee kauemmas kylästä, haistelee talvea. Kehossa on liikaa patoutuneisuutta, pitää juosta lisää ja hyppiä hangessa, kieriä –
”Urrh, mrrrhr!”
Naali jähmettyy. Karhu pääsi huomaamatta lähelle, eikä se näytä ystävälliseltä. Murina lähtee syvältä rintakehästä, hampaat ovat suuret ja valkoiset kuin turkki. Naali peruuttaa, takamus tömähtää maahan. Sydän räpiköi kuin pelästynyt pikkulintu, veri kohisee päässä.
Shamaanin silmissä on tuomitseva katse, kun valtava tassu läimäyttää Naalin sivuun. Kynnet jättävät punaisia naarmuja valkoiseen kylkeen, suusta pääsee uikahdus. Karhu murisee lisää, tarttuu hampaillaan Naalia niskasta ja lähtee retuuttamaan sitä pois. Pyristely saa hampaat pureutumaan kiinni tiukemmin.
Karhu loikkaa jääkylmään veteen. Naalin pelko on vallannut koko pään, Aalalle ei ole tilaa. Mökin kohdalla Karhu nakkaa märän Naalin rannalle.
”Aala!” joku huutaa, ja Naali melkein puree ojentuvaa kättä, ennen kuin tunnistaa Elvarin.
Karhu murisee viimeisen kerran, ja häipyy.
11.
200 sanaa
Naali tärisee, kun Elvar nostaa sen maasta. Se tuntee, kuinka Elvar painaa turkin rintaansa vasten ja kävelee ripeästi mökkiä kohti.
”Aala - voi Aala, sinä olet yksi typerys”, Elvar mutisee, sydän lyö kiireesti Naali tassun alla.
Elvarin tuoksu ja kädet saavat Naalin rauhoittumaan sen verran, että Aala käsittää taas mitä tapahtuu. Idunna avaa oven ja huudahtaa
voi taivas, mikä kuulostaa aika pahalta.
”Meidän pitää pyytää apua –”
”Eivät ne meitä auta, se oli varmasti shamaani”, Elvar vastaa katkerasti.
”Laske hänet tuohon ja hae vettä”, Idunna sanoo yllättävän päättäväisesti.
Kun Elvar on juuri sulkenut oven, Idunna polvistuu hänen eteensä.
”Aala, sinun pitää muuttua ihmiseksi, kuuletko?”
Aala keskittyy kovasti, irvistää venyvien haavojen kivulle ja vapisee. Idunna kääntää hänet vatsalleen, peittelee ja raahaa lähemmäs tulen lämpöä. Elvar palaa ja alkaa keittää vettä, samalla kun Idunna etsii käsiinsä rahkasammalta ja yrttejä.
”Siinä osaisit tämän paljon paremmin”, Idunna mutisee kokeillessaan Aalan haavoja.
Elvar antaa suukapulan Aalan hampaiden väliin, ja kuumaan yrttiveteen kastetun rievun Idunnalle. Aala puree kapulaa ja puristaa Elvarin kättä, kun Idunna puhdistaa haavat perusteellisesti. Idunnan kädet tärisevät, lopuksi hän pyyhkii kaikki uudestaan, ja laittaa sammaleesta hauteet kyljelle ja niskaan.
Aala tuntee Elvarin käärivän hänet tiukemmin peitteeseen ja pitelevän tiukasti sylissään. Sitten hän nukahtaa.