Kirjoittaja Aihe: House M.D: Mentiin sänkyyn (K-11) Gregory House/James Wilson, lyhyt dialogi, post-series  (Luettu 2303 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Nimi: Mentiin sänkyyn
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: House M.D.
Tyylilaji: Angst-viritteinen lyhyt dialogi. Post-series.
Ikäraja: K-11
Paritus: Gregory House/James Wilson
Vastuuvapaus: Minä en kerta kaikkiaan taas omista mitään, ihan vain leikin muiden leluilla korvauksetta.
Varoitukset: Spoilaa kasikautta ja käsittelee itsetuhoisia asioita.
A/N: Sarjan päättyminen oli minulle aidosti jotenkin traumaattista. Vähän säälittävääkin joidenkin mielestä ehkä, mutta olin pitkään niin kun lukossa ja shokissa sarjan päättymisen jälkeen, etten pystynyt ajattelemaankaan kirjoittamista. Nyt vasta kaikki tulee ulos ja huomaan kirjoittavani samaa teemaa, samaa traumaa, samaa ficciä uudestaan ja uudestaan. Suosikkisarjan loppuminen ei ole hei mikään iisi prosessi xD
(Huomasin viimeaikaisista teksteistäni kaikki ovat käsitelleet itsetuhoa ja kuolemaa. Tulee näköjään omatkin kipupisteet tässä sivuttua samalla.)






Mentiin sänkyyn


– Haluatko kuolla?
– Täh?
– Voin auttaa.
– House, minä...
– Se järjestyisi kivuttomasti. Kuin menisi nukkumaan.
– En kyllä pystyisi.
– Jeah. Arvelinkin.
– Pelkäisin ihan liian paljon.
– Et sitten tuskia pelkää?
– En ole niin kuin sinä, pärjään kyllä kipuineni.
Auts, kirpaisi.
– Kipu on sinun ongelmasi, ei minun. Älä edes yritä tartuttaa omia kompleksejasi minuun.
– Kunhan vain tarjosin apua. Voit kysyä myöhemminkin vielä, jos muutat mielesi.
– ... Kiitos.
– En halua, että kärsit.
– Minä tiedän.
– Kun en voi ottaa -sitä- muuten poiskaan.
– Parantaisit jos voisit, mutta et voi. Eikä edes tarvitse House, ei tarvitse. Outoa kuinka välillä ihan osaat olla ihmisiksi! On se kumma, ettei koskaan menty sänkyyn. Ei edes sillon kun maksoit minut pois putkasta!
– Olit niin kännissä, ettet saanut kyrpääsi tanaan, torvi.
– Ääliö.
– Minkä takia muuten kännissä on pakko aina ensimmäiseksi ottaa housut pois ja tanssia pöydillä munasillaan? Jos juutalaisuutesi ei olisi muuten tullut selväksi niin -  "
– Et nyt yhtään edes yritä ymmärtää mitä haen takaa.
Njaa.
– Meidän olisi pitänyt rakastua. Olisin säästynyt kahdelta avioliitolta ja kokojoukolta sydänsuruja.
– Kyllä niitä olisi siitä huolimatta piisannut.
– Mutta vain sinulta.
– Nyyhky.
– Olisi pitänyt edes suudella.
– Lopeta.
– Oltaisi rakasteltu.
Wilson.
– Kuolen ja kaikki aika meni hukkaan.
– Tänään ei kuole kukaan.
– En...
– Katso, tämän kaliiberin addiktille normaali iltapäivä on vitun suuri ihme. Mutta jos vielä haluat bylsiä, niin voidaan. Nautintokin on ihan järjestettävissä.
– Olen liian väsynyt edes kävelläkseni, millä minä tässä ketään... öh....
– Panet.
– Älä.
– Nussit.
House!
– No älä skitsoa. Tuntuisi silti varmasti hyvältä.
– Niinkö tykkäät?
– Pistetään tuntumaan. Luota minuun.
– ... niinhän minä aina.


FIN





« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 06:53:29 kirjoittanut Kaapo »
Here comes the sun and I say
It's all right

Iippa

  • urheiluholisti
  • ***
  • Viestejä: 420
Kommenttikampanjasta hyvää kellonaikaa!

Mä en ole vieläkään toipunut siitä, miten sarja päättyi tai siitä, että se yleensäkään päätty, joten tää veti suoraan tunteisiin.

Tämä teksti oli erittäin mukavaa luettavaa, vaikka se oli masentava aiheeltaan. En yleensä myöskään dialogeista välit, mutta tämä oli hyvin toteutettu joten se upposi. Housen luonne tulee ihanasti esiin joissakin kohdissa, joten en voi kuin olla tyytyväinen:3 Ja myös Wilsonin luottavaisuus ja välittäminen tulee ihanasti esille.

Jokatapauksessa kiitos paljon tästä pätkästä, se oli erittäin sopiva välipala:3

Quod scripsi, scripsi.♥

 Ilmakehän olosuhteet

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 842
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Teki mieli sukeltaa seuraavaksi Housen pariin, kun en aikoihin muista tästä fandomista mitään lukeneeni, vaikka itsekin sarjasta kovasti pidin.

Voi että, tämä sananvaihto on kyllä pohjavireeltään hyvin haikea, ainakin näin lukijan näkökulmasta. Tuttuun tapaan naljaillaan ja leikitellään ja sätitään toista, mutta elämän rajallisuus ja sen realiteetit ovat kaiken takana koko ajan läsnä, ja se jotenkin kuultaa läpi humoristisistakin heitoista. Kivun lievittämisen ja avustetun itsemurhan tarjoaminen puhuvat nekin omaa kieltään siitä, miten vaikeaa täytyy olla seurata läheisen kärsimystä ja viimeisiä aikoja, vaikka Housella onkin tuttuun tapaan omanlaisensa keino ilmaista tunteitaan.

Minua puhuttelee erityisesti se, miten Wilson alkaa puhua rakastumisesta ja siitä, mitä olisi voinut (ja pitänyt) tapahtua. Housen vähän vastahakoinen reaktio aiheeseen tuntuu heijastelevan sitä, miten vaikeaa on käsitellä mennyttä ja kenties myös ohi vilistäneitä mahdollisuuksia, ja miten vääjäämätöntä on kaiken loppuminen: joskus koittaa se hetki, kun ei voi enää edes jossitella tai leikitellä mahdollisuuksilla, sillä niitä ei kirjaimellisesti ole. Wilson taas on vakavasti sairaana ehkä paremmin sinut sen faktan kanssa, että kaikki saattaa pian loppua, ja siksi hänelle on luontevampaa käsitellä myös haikeita tunteita ja menetettyjä mahdollisuuksia. Riipaisevaa. Lohtua tarjoaa tässä tapauksessa onneksi se, että juuri nyt kukaan ei ole kuolemassa. Vielä on aikaa, ja vielä voi vaikka... no, vaikka sitten harrastaa seksiä ja korjata sen vääryyden, ettei joskus aikoinaan kännin takia edes seissyt. ;D Minua huvittaa se, miten seksistä puhumisen kanssa House on ihan ok, vaikka rakastelu saa hänet käskemään Wilsonia lopettamaan. Se on jotenkin niin inhimillistä ja ymmärrettävää, ikään kuin itsesuojelua. Riipaisevaa jälleen, mutta samalla myös hymyilyttävää, ja minusta on ihanaa, miten tästä dialogista löytyy myös himpun verran valoa ja iloa!

Kiitoksia tästä iltalukupalasta, pidin! -Walle
« Viimeksi muokattu: 11.12.2021 21:39:30 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Iippa, muakin tän sarjan loppu edelleen riipaisee sydämestä. Usein se tulee mieleen ihan randomisti kun ajattelen, et aattele, Wilson ja House ajoivat yhdessä auringonlaskuun <3

Waulish, mun on kyllä pakko tunnustaa, että mulla ei ole tämän tekstin kirjoittamisesta ensimmäistäkään muistikuvaa. En edes tuolta lukiessani tunnistanut mitään. Kai mä vissiin olen tämän kirjoittanut. Miksiköhän kirjoitin sen tallaisessa muodossa? Niin no, kyllä mä tunnistan ajatuksenkulun, noin minä vähän noita hahmoja ajattelenkin, että Houselle on vaikeaa puhua tunteista tunteina, vaan on helpompi mennä fyysisyyden kautta. Kiitos kuitenkin kommentistasi. Tuli sen kautta mieleen, että tähän fandomiin voisi kyllä vielä oikeasti palatakin.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right