Aleksi & Joonas (K-11, teinislashia)

[Kommando]

// Alaotsikko: 01.08.08 osa 10/10

Title: Aleksi & Joonas
Author: Kommando
Genre: Slash, romance
Rating: K-11
Pairing: Aleksi/Joonas (taustalla lähinnä hetparituksia)
Disclaimer: Minun, minun, minun. Tarina, hahmot, juoni, kaikki minun. Katsoa saa muttei koskea!
Summary: Teinipoikia, v*ttuilua ja ryyppyreissun seuraukset.

A/N: Teinislash on niin kivaa.
Idea Aleksista & Joonaksesta syntyi joskus kauan sitten, olisiko ollut alkuvuodesta 2007. Varsinaisesti aloin kirjoittaa tarinaa kesällä 2007 ja vuosihan siinä meni. Julkaisen osia täällä viikon, parin välein.
Hitaan etenemisen vankkana tukijana ilmoitan, että ensimmäinen luku ei suoranaisesti hyökkää tapahtumien keskipisteeseen. Siinä kaikki sanottavani. Enjoy.


Luku 1 : Taidetta ja tappelua

Koko käytävä väisti, kun Aleksi saapui. Se ei tosin johtunut auktoriteetista tai vastaavasta, vaan ainoastaan siitä, että ruumiiden välttämiseksi väistäminen oli viisainta. Aleksi ryntäsi yläkerran portaat vauhdilla alas ja syöksähti parin seiskaluokkalaisen välistä - aikaa ei juuri ollut kuin suunnan miettimiseen, kun kannoilla ryysäsi hurjistunut Gerbiili.

Kyseessä ei ollut painajainen geenimanipuloitujen jyrsijöiden maailmanvalloituksesta, vaan silkka normaali perjantainen selkään otatus. Ulkopuolisista ei kukaan tiennyt tämänkertaista syytä sille, mutta eipä kukaan oikeastaan välittänytkään tietää, sillä näky ei epäarkisuudellaan hätkähdyttänyt.

Puoli askelta jäljessä pinkova Gerbiili harrasti vapaa-ajallaan yhtä lailla sählyä kuin Aleksikin, mutta Aleksi oli heistä se, joka jaksoi juosta koulun käytävät läpi useampaan kertaan karistaakseen takaa-ajajan kannoiltaan. Sitä paitsi vaikka Aleksi olisikin saatu kiinni, hän oli Gerbiiliä pienempi ja aavistuksen verran vikkelämpi myös tapellessaan.

Kuten tavallista, luokkatovereiden kerääntyessä vähitellen biologianluokan eteen Gerbiili oli Aleksin kimpussa jossakin puoli käytävää kauempana. Kun kaverit arvelivat Aleksin saaneen tarpeeksi selkäänsä - leikkisällä mielellä tietenkin - Timo kävi retuuttamassa Gerbiilin pois. Aleksi oli hikinen ja hengästynyt, mutta yhä silmät taistelunhalua palaen ja ruumis täynnä virtaa. Sellainen hän olikin aina.

"Sori jos sä et nyt saanu lisäyksiä mustelmakokoelmiis, kun mä en tällä kertaa tapellu kunnolla - mut pitäähän sullekin antaa säälipisteitä!" Aleksin raisu huuto kattoi käytävän pituuden. Hänen kasvoillaan loisti haastava ilme, kapinallisuus, silmitön itsevarmuus.
"Kuulinkos jonkun kaipaavan lisäyksiä kokoelmiin? Olitkos se sä, Aleksi?" Aleksin takaa kuului järkähtämättömän rauhallinen miesääni. "Sullahan taitaakin olla aika nippu kotiin vietyjä lappuja - mut ei kai keräilyesineitä voi liikaa olla?"
Aleksi käännähti ja katsoi pahanteosta yllätetyn pikkulapsen lailla biologianopettajaa, jonka vitsailut tiedettiin. Kaikki sellainen oli nimittäin hänen kohdallaan olematonta.
"Tiiätsä hei, mulla ei just nyt oo tilaa uusille, mut katotaan joskus toiste uudelleen", Aleksi sanoi ja livahti jonnekin luokkaan valuvan massan sekaan.

Tätä se oli aina. Aleksi oli ihminen, joka ei tiennyt, mitä tarkoitti sana 'jarrut'.

Jarruttomuudesta tuli yleensä ongelmia, sillä kun painattaa täyttä vauhtia mutkan yli pöheikköön, takaisin tielle palaaminen saattaa olla astetta hankalampaa. Sen vuoksi Aleksi oli enemmän kuin usein myöhässä tunneilta. Biologiantunnin alun aikaan hän oli jopa ollut paikalla, kiitos tappelemisen, mutta seuraavaksi koittavalle luokanvalvojan tunnille hän ilmaantui vasta, kun Pirinen oli kertaalleen sulkenut oven.

Aleksi oli juuri rojahtamassa tuolilleen lojumaan, kun Pirinen ilmoitti terävällä äänellään: "Nyt vaihetaan istumajärjestys, kuten aiemmin jo suunniteltiin. Ottakaa tavarat ja nouskaa ylös, kunnes arvon paikat."
"Pirre hei, mulla ois pari ehotusta -" Gerbiili aloitti.
"Ei, Jani, ei käy."
"Mutta ethän sä -"
"Et pääse taakse etkä todellakaan Aleksin viereen. Nyt kun otit puheeks niin pistetäänpä sut siihen ovenpuoleiseen reunaan eturiviin."

Pirinen jatkoi arpomista kuin ei olisi kuullutkaan Gerbiilin vastalauseita. Aleksia tympi vaihtaa paikat, sillä edellisessä järjestyksessä hän oli sentään ollut pulpetin päässä Gerbiilistä. Koskaan ei tiennyt, kenen kylkeen joutui istumaan, varsinkin kun kemianluokassa oli paripulpetitkin. Hän kuunteli, kuinka oppilaita jaettiin paikoilleen ja odotti joutuvansa eturiviin tai edes toiseen, mutta niin ei käynyt.
"Ja sitten takariviin sinne Saaran taakse Aleksi", Pirre ilmoitti. "Sitä ei kyllä voi varmaks tietää, onko fiksua pistää Aleksi taakse, mutta olkoon nyt."
Aleksi heitti reppunsa tyytyväisenä istumapaikkansa viereen ja istui rennosti alas. Hän ei välittänyt ajatella tulevaa vieressä istujaansa muuten kuin toivomalla, ettei se olisi ainakaan Teija, luokan tukevatekoinen pikku vitsi. Eikä niin käynytkään.
"Aleksin viereen Joonas", jatkoi Pirinen näyttäen hetken tyytyväiseltä. "Tämän pitäiskin olla ihan hyvä juttu, Joonas varmaan saa pidettyä ton Aleksin kurissa, eikö vaan?"

Joonas virnisti ja nyökkäsi, minkä johdosta Aleksi hymähti 'ei tule onnistumaan' -sävyllä. Hän katsahti Joonakseen, kun tämä istuutui hänen viereensä. Poika oli Aleksille jokin hyvänpäiväntutun tapainen, tulihan hän sentään kaikkien kanssa toimeen ja jakoi pätemättömiä tappeluhaasteita tasapuolisesti jokaiselle kaveripiirissään.
Joonas oli aina jollain tavalla messissä, sen hän oli ajan myötä huomannut. Toisen ei tarvinnut tehdä mitään erikoista tai juosta pitkin koulua Aleksin tavoin, mutta hän oli silti jotenkin aina mukana kuvioissa. Joka tapauksessa Aleksi oli niin paljon Gerbiilin ja muiden sellaisten vauhdikkaampien tapauksien mukana, että muut kaverit jäivät sen varjoon. Vaikka Aleksi oli tyytyväinen siihen, ettei hänen viereensä määrätty epämiellyttävämpää toveria, hän olisi tuntenut olonsa tutummaksi vaikkapa Timon vieressä.

Ei sillä, ettei Joonakseen olisi hyvä luoda kontaktia. Poika oli sitä paitsi hyvissä asemissa - ei sen näköistä tyyppiä voinut kukaan ohittaa vilkaisematta pidempään, sen Aleksikin tiesi, vaikkei hän joidenkin mielestä mitään havainnointikykyä omistanutkaan. Joonas oli lyhyesti sanottuna koulun hyvännäköisin poika. Nuo sanat eivät olleet mitään Aleksin pään itse kehittelemiä, vaan valtaosalta koululaisista lainattuja. Joonaksella oli hiukset niin coolin sekaisesti, etteivät ne voineet olla muuten kuin tahallaan siten, ja pähkinänruskeat silmät. Joonaksella oli vartalo, josta tyttö kuin tyttö kehitteli jo jonkin asteen fantasioita. Ja Joonaksella oli kasvot, joilla väikkyvästä hymystä pyörtyi rivin verran tyttöjä seitsemänneltä.
Joskus kasiluokan loppupuolella, kun Joonas oli vasta muuttanut paikkakunnalle, Aleksi oli tavallaan inhonnut poikaa siksi, että tämä oli sellainen. Mutta kun Joonaksen luonteessa ei ollut mitään vihattavaa, sellainen oli unohtunut. Ihailtavimpia piirteitä Joonaksessa olikin se, ettei hän ollut tippaakaan ylimielinen, vaikka olisi saanut maailman itselleen yhdellä hymyllä.

Pirinen huomautti asiasta tosissaan, ennen kuin Aleksi kaivoi kemiankirjan esiin.

*

Tuntia myöhemmin Aleksi keikkui ruotsinluokassa tuolinsa takajaloilla, kun Joonas puolestaan piirteli lyijykynällä vihkonsa kanteen. Aleksi seurasi Joonaksen kynän laiskoja liikkeitä vain puolella mielenkiinnolla.
"Kohta sä oot niskoillas siinä", Joonas totesi äkisti Aleksille.
Aleksi kolautti kaikki neljä tuolinjalkaa lattiaan. "Joillakin on kato taitoo", hän virnisti. "Ja mä osaan piirtääkin. Kato."
Aleksi kurottui Joonaksen pulpetin puoleen ja nappasi tämän vihon. Sitten hän piirsi keskelle kantta hyvin selväpiirteisen kirkkoveneen.
"Mahtavaa, Aleksi, tosi luovaa", Joonas kommentoi ja tempaisi vihon Aleksin otteesta.

"Tarkistetaas läksyt", ruotsinopettaja, parikymppinen tumma nainen avonaisessa paidassa sanoi kuuluvasti pöytänsä takaa. Hän kiersi katsomassa vihot läpi, ja kun hän oli jo melko lähellä, Joonas avasi vihkonsa.
"Voi vittu", hän sanoi tukahdutetusti. Aleksi kurkisti uteliaasti lähemmäs. Sitten hän purskahtikin jo nauruun - vasta taiteiltu kirkkovene oli imeytynyt kannen läpi vihon ensimmäiselle sivulle.
"Tää on uus vihko ja noi läksyt on ekalla sivulla, kiitti hitosti", Joonas sihahti, ja samassa ruotsinopettaja olikin hänen selkänsä takana.
"Ei tainnut läksyjen teko kiinnostaa vai?" nainen kysyi huvittuneena.
"Se oli toi Aleksi", Joonas mumisi hyvin epäselvästi.
"Niinpä niin... Eipä toi kovin yllättävää oo teidänikäsiltä pojilta. Elämä tuppaa koostumaan - hmm - kirkkoveneistä? Kyllä sunkin aikas vielä koittaa", opettaja jatkoi ja taputti Joonaksen olkapäätä kuin pahoittelevasti. Vieressä Aleksi oli tukehtua hillitessään nauruaan.

"Ole hyvä vaan", Aleksi kumartui kuiskaamaan heti, kun oli saanut koottua itsensä. "Ja - niin Joonas, kyllä sä ehkä neljänkympin tienoilla voit saada säälistä."
"Sähän sen tiedät", Joonas sanoi häijysti hymyillen. "Sultako mä oon saamassa?"
"Jätän väliin", Aleksi vetäytyi kiireesti kauemmas.
Joonas virnisti. "En mä luusereilta haluiskaan", hän naljaisi.
"Hei, mun mielestä on mun hommaa laukoa vastalauseita, jotka yrittää olla hauskoja", vastasi Aleksi, pyöritellen lyijykynäänsä keskisormi sattumoisin päällimmäisenä.

*

Siitä alkaen Aleksi rupesi kiinnittämään jostain syystä enemmän huomiota Joonakseen. Aiemmin hän ei ollut kiinnittänyt poikaan melkeinpä mitään huomiota, mutta nyt, kun hän sai vastailla tämän rentoon, mutta kunnioitettavan nasevaan vittuiluun, hän haki syytä vinoilla takaisin. Ennen pitkää se meni ehkä turhankin pitkälle.

"Kerjäätsä tosiaan verta nenästäs?" Joonas kysyi matalalla äänellä, vaimea hymy silmien katsetta korostamassa.
"Mä en oo otattamassa turpaani, vaan palauttamassa sut järjestykseen", Aleksi sanoi itsevarmana. "Sulla alkaa olla turhan suuri suu."
"Vieruskaverilta opittua, eikö se muka oo tuttua?" Joonas virnisti häijysti, ja äkkiä Aleksi sai väistää Joonaksen hyökkäystä. Kun Joonaksen leikkisä lyönti meni ohi, Aleksi käännähti ja tunki vastaan nyrkki Joonaksen vatsan seuduilla, mutta tämä sai pysäytettyä liikkeen.

Vähän matkan päässä Timo saapui juuri paikalle. "No oho, Aleksi tappelee vaihteeks muidenkin kanssa kun Gerbiilin", hän totesi yllättynyttä leikkien seuratessaan, kun pojista kumpikin yritti saada toista alistumaan.

Kului ehkä kymmenen sekuntia, ja Joonaksella oli käsivarsi Aleksin kurkun ympärillä, ja toiset kymmenen, kun Aleksi oli irti ja väisti niin, että parivaljakon tappelualue alkoi vähitellen siirtyä. Aleksin nujuamiset olivat niin tuttu näky, ettei kukaan seurannut heitä edes katseellaan kulman taakse. Aleksi oli taitoihinsa tottuneena aina luottanut siihen, että hieman Gerbiiliä pienikokoisempana ja aggressiivisempana hän oli pärjännyt, mutta Joonas oli kaikessa järjestelmällisessä tehokkuudessaan pahempi vastus. Poika torjui hänet helposti, ja äkisti Aleksi tunsi olevansa selätetty. Joonas istui hänen päällään ja piti lujasti kiinni hänen paidankauluksestaan, vaikka hänellä olikin jo voitonriemuinen ilme kasvoillaan.

"Palauttamassa järjestykseen?" Joonas virnisti. "Suuri suu? Kuka se häviskään just kuusnolla?"
"Pää kiinni", Aleksi murahti ärtyneesti. Kun hän yritti kohottaa käsiään jatkaakseen tappelua, Joonas painoi ne tiukalla otteella maahan. Aleksi tuijotti Joonaksen silmiin murhaavasti, ja tämä katsoi takaisin lähinnä huvittuneena.

Joonas kohotti kulmaansa, ja äkisti Aleksin pää tyhjeni. Lauseet, joita hän oli ollut juuri sanomassa, katosivat eikä hän enää tiennyt kuinka replikoida. Ainut asia, jonka hän enää osasi, oli katsoa Joonasta, eikä se tuntunut vielä mitenkään oudolta. Mutta kun hän tajusi mitä oli tekemässä - tai pikemminkin mitä hän ei tehnyt - silloin se vasta typerältä tuntuikin, vaikka Joonas tuijottikin tahallaan takaisin yhtä tiiviisti.

Aleksi käänsi päänsä ja vänkäsi itsensä väkisin ylös, ja Joonas nousikin melkein sovinnollisesti.

Aleksi katsoi lattiaan, nykäisi paitansa suoraan. Tuntui, kuin tapahtunut olisi mennyt häneltä vähän ohi - mitä tuo äskeinen nyt oikein oli ollut? Hän nosti katseensa Joonakseen ja loi itsepäisen, ylpeän katseen tähän.
"Kivat tappelutreenit, tappelen kunnolla joskus toiste."
Joonas paljasti hymykuoppansa hymähdystä säestämään, ja Aleksi pakeni arvokkaasti alempaan kerrokseen.

Mitä hittoa tuo nyt oikein oli?

*

Aleksi oli hiljaa. Hän istui aloillaan. Hän tuijotti vihkoaan. Jo se, että poika ei ollut aukonut päätään kahteen minuuttiin, oli sinäänsä ihme. Mutta Aleksi ei edes keikkunut tuolilla. Se, että hän olisi keskittynyt koulutehtäviin, olisi ollut jo liioittelua, mutta Aleksi oli hiljaa.

Aleksilla oli omituinen olo. Varmaan kofeiininpuute. Tai joku teini-iän hormonikasautuma ja sitä kautta armoton vitutuskausi. Ei, ei se voinut olla sitä, sillä itse asiassa hän oli osittain hyvällä tuulella. Eli tämä tunne oli täysin uusi tuttavuus. No, onneksi oli perjantai. Gerbiili oli puhunut jotain illanvietosta -

"Mikä taiteilijaa vaivaa?"
Aleksi säpsähti ja nosti katseensa Joonakseen, joka istui metrin päässä Aleksista rennon näköisenä, kuten aina.
"Vitut mua mikään vaivaa", Aleksi murahti ja leikitteli hakaneulalla, joka hänellä oli kiinni penaalissaan.
"No on silleen aika pelottavaa, et jätkä istuu puhumatta", Joonas virnisti. Samassa näytti siltä kuin ymmärrys olisi valaissut pojan kasvot. "Aa, aivan, sä vedit herneet kun mä voitin sut!"
"Vitut vetäny!"
"Älä nyt, ei tarvii hermostua, kyllä sulla ihan hyvin pysy rooli päällä. Sun uskottavuus saatto säilyä vielä - no, ainakin pikkulikkojen silmissä. Ehkä."
"Uskottavuus on housuissas."
"No se on kyllä pakko myöntää."

Gerbiili ilmestyi Aleksin ja Joonaksen pulpettien väliin.
"Porukat lähtee tänään jonnekin, ne tulee vasta huomeniltana kotiin", Gerbiili sanoi matalalla äänellä, jottei olisi herättänyt opettajan huomiota.
"Eli bileet pystyyn?" Aleksi virnisti.
"Jep. Mut mä en sit tarjoo koko talolle."
"Voinks mäkin?" Joonas kysyi äkisti. "Siis tulla messiin."
Gerbiili vilkaisi poikaa yllättyneenä. Joonas ei ollut koskaan ollut hänen bileissään. "No tuu vaan, jos haluut."
Aleksi hymähti, tietämättä oikeastaan miksi.
"Älä hei Aleksi pelkää, en mä ehkä siellä nöyryytä sua", Joonas lupasi.
"Aleksi nöyryyttää ite itteensä", Gerbiili sanoi ja katosi liukkaasti omalle paikalleen.
Aleksi näytti keskaria ja oli saada jälki-istuntoa. Se oli jo vähän lähempänä tavanomaisuutta.

[Briette]

Oikeestaan ihan mukava alku, tollanen jollain tapaa söpö. Mutta tosiaan teinislashia, johon oon jo melkeen jopa kyllästynyt, ellei se sitten oo ihan kunnolla kirjotettu. Toisin sanoen tykkään sun tyylistä kirjottaa, siinä on jotenkin tosi humoristinen ote, mut silti se pysyy niinkun asiallisena? Muutenkin jo jonkun aikaa vahdannu jotain suomenkielestä tekstiä omilla hahmoilla tai no suomea muutenkin. Tuntui hassulta tosin lukea liian monen englanninkielisen ficin jälkeen.

Oikeestaanhan musta tuntuu, että tässä on kovin ennalta-arvattava juoni, mut toisaalta luotan jopa siihen, että saat ahdettua jotain ovelia juonenkäänteitä tähän mukaan. Ensimmäiseksi osaksi oli hyvä, koska se ei silleen paljastanu liikaa, mutta mielenkiinto pysy kuitenkin yllä ja on ehdottomasti sellanen fiilis, että olis kiva lukea lisää. Ja jos tämä olis ollut kokonaan kaikki 10[?] osaa, niin yhdeltä istumaltahan tämä olis luettu. Mutta tästä taitaa tulla mun kesäficci : )

[howboring]

Kiva alku. Huonoja puolia tästei vielä osaa eritellä. Jälkeenpäin ajatellen kuten toi Briette sano niin teinislashia, kliseetä, mutta ei sitä lukiessa huomannut. Koita tehdä erottuva tästä niin kyllä se siit 8D

Kiitos.

[zougati]

Mielenkiintosta.... Sanoisin, että oishan se jatko ihan kivaa....

[Chenoa]

Juu'u. Kyllä tää mulle kelpaa. Paremman mielipiteen osaan muodostaa sitten, kun tulee jatkoa, joten sitä odotellessa...

-Chenoa-
P.S. Hahmot on kiinnostavia omalla tavallaan...

[wataridori]

Taisin hmm.. kiljaista jotain epämääräistä kun tulin Säilään ja imupaperiin ja ekana topiccina oli sun kirjottamaa teinihomoilua... Hahmot vaikuttaa mielenkiintosilta, ja ainakin Aleksista ainakin sain jo aika hyvän kuvan tän ekan luvun perusteella... Ihan söpö alku, jatkoa jään odottamaan...

"Uskottavuus on housuissas."
"No se on kyllä pakko myöntää."

Pakko quottaa toi... Noiden vittuilut on aika hauskaa luettavaa...

[Kommando]

Nyt tarinassa aletaan jo edetä, jippii. Kiitos Radoketulle, kun tsekkasi kiltisti läpi, kun minä en jaksanut koota aivojani enää.
Ja kiitos kommenteista, olette ihania.<3

Briettelle erityisen lämmin halaus kiitokseksi ihanasta kommentista. Mahtavaa, että tykkäät tyylistäni. Sinulle ja Awylle yhteisenä vastauksena: en uskalla sanoa mitään tuohon juonenkäännejuttuun.. En ehkä pidä tätä minään juonellisuuden helmenä, mutta toivotaan parasta ^^

Warning: teinikännäystä ja rivoja puheita! BEWARE! : D


Luku 2 : Keskiyön toisella puolen

Joonas ei ollut aivan varma siitä, miksi hän oli pyytänyt päästä mukaan Gerbiilin bileisiin. Hän ei ollut koskaan ollut hirveän läheinen Aleksin ja Gerbiilin kanssa eikä hänellä ollut suurempia haluja kiskoa alkoholia, mutta mitä hän muka olisi menettänyt? Bileet olivat yksi tavallinen tapa hengata kaveriporukassa. Eipä kai elämä kokemuksista huonontunut. Vaikka sitten kännikokemuksista.

Kun Joonas saapui Gerbiilin kotipihaan puoli kymmenen maissa, bileet olivat jo täydessä vauhdissa. Jo sisällä talossa näytti olevan paljon ihmisiä, mutta takapihan grillikatoksellakin oli porukkaa. Takapihalla leijaili tupakansavua. Etuovi oli auki ja Joonas suuntasi sinne jättäen kenkänsä muiden sekaan. Gerbiilin siskon stereoita käytettiin julmasti hyväksi, sillä musiikki soi lujempaa kuin mikä olisi ollut tavalliselle mankalle mahdollista.

"Ai katos, säkin tulit tosiaan, kiva", Gerbiili moikkasi häntä. Joonakselle ei jäänyt juuri aikaa vastata, kun bileiden pitäjä jo katosikin jonnekin ihmisten sekaan. Hän jatkoi päämäärätöntä vaeltamistaan, tervehti paria tyttöä ohimennen ja etsiytyi kohti keittiötä. Ovella hänet vastaanotti Aleksi.

"Moro Jonttu!" poika hihkaisi rempseään tyyliin ja heitti käsivartensa Joonaksen hartioiden ympäri saattaessaan tätä sisälle keittiöön.
"No moi", Joonas virnisti. "Joko sä oot ollut täällä kauan?"
"Pari tuntia", sanoi Aleksi ympäripyöreästi. "Laita juomises jääkaappiin ja muista kattoo mihin. Siellä on vähän tungosta."
"Kuinka paljon sä oot jo vetäny?" Joonas kysyi huvittuneena alkaessaan raivata tilaa täpötäysiltä hyllyiltä.
Aleksi kohautti olkiaan. "Kaukana lärveistä. Mutta se asia korjaantunee."

Tarvittiin vain hyvää seuraa, musiikkia ja avattu siideripullo, ja Joonaskin oli jo hyvin mukana menossa. Bileet olivat selkeästi mittavammat kuin tavalliset kaveriporukan siideri-illat, sillä Joonas ei tuntenut kuin vähän päälle puolet ihmisistä. Suurin osa oli kyllä heidän koulustaan, mutta loput olivatkin varmaan tutun tutun tuttuja.

Joonas keräsi katseita. Tutut tytöt saattoivat vilkaista häntä vähän tarkemmin, kiitos melko tiukan hihattoman paidan, mutta etenkin tuntemattomat katsoivat häntä pitkään. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt katsojiin sen kummemmin huomiota, vaan keskittyi ennemmin juttelemaan olohuoneporukan mukana. Kuitenkin, kun hänen vieressään istuva mustatukka nojautui kevyesti häntä vasten, tyttöä oli pakko huomioida vähän enemmän.

"Mikä sun nimes on?" tyttö kysyi tuijottaen Joonasta intensiivisesti silmiin.
"Joonas. Mikä sun?"
"Marika. Mistä sä tunnet Janin?"
Joonaksella kesti hetken aikaa tajuta, että Marika tarkoitti Gerbiiliä. "Se on mun luokkakaveri."
"Mulle se on oikeestaan vaan puolituttu. Sen serkku on mun kaveri."
Joonas nyökkäsi ja koetti liittyä taas muiden keskusteluun. Asiaa hankaloitti se, että hänen piti parhaansa mukaan yrittää olla välittämättä Marikan kädestä, joka lepäsi hänen reidellään vähän turhan tuttavallisesti.

"Tarjootko tupakan?" Marika veti hänen huomionsa puoleensa taas hetken kuluttua.
"Sori, mä en polta", Joonas sanoi pahoittelevaan sävyyn. "Mut voin mä lähtee mukaan pihalle, jos sä meet."

Marika ei näyttänyt kovin innostuneelta käyttämään omia sätkävarastojaan, muttei ollut heittänyt hukkaan tilaisuutta jatkaa ilmiselvää flirttiään. Joonaksella ei varsinaisesti ollut suurempia haluja norkoilla takapihalla tupakansavussa, mutta eipä hänellä ollut kummempaakaan tekemistä. Grillikatoksen nurkalla pari rinnakkaisluokan poikaa sauhutteli antaumuksella, mutta muut ehkä kymmenen ihmisen seurueesta lähinnä istuivat. Jaana istui Markuksen sylissä, eihän heitä koskaan nähnyt toisistaan erossa. Oli muutama puolituttu tyttö, joiden nimet Joonas hädin tuskin muisti, sekä hänen luokkalaisistaan Timo, Jutta, Krisu ja Aleksi. Viimeksi mainittu istui kahden tytön välissä kädet näiden olkapäillä, Jutan ja kasiluokan Karitan, ja ilmeisesti pojalla oli show päällä.

"Älä nyt Jutta, kyllä mä tiedän kuinka paljon sä rakastat mua", Aleksi sanoi juuri liioitellun ymmärtäväisellä äänellä. "Mulla kyllä riittää lämpöä mistä jakaa."
"Ja varmasti vähän jotain muutakin", lyhyehkö, mutta teräväkielinen Jutta nälväisi.
"No jos sä haluut..."
"Hoidat varmaan molemmat kerralla?" Joonas heitti kommenttinsa keskusteluun.
"No tietty!" Aleksi huudahti takaisin. "Helposti menee. Lähteeks Marika messiin? Ei kun, ai tosiaan, sullahan on nyt Joonas kierrossa. Mihin sä Antun jätit?"
Marika antoi keskisormen vastata puolestaan.

Ilmeisesti Marikassa oli vaaransa, Joonas huomioi kulmiaan kohottaen. Pienellä tutustumisella hän olisi voinut kaivaa tytöstä esiin joitain kiinnostavia puolia, mutta jos hän halusi säästää itsensä äärimmäisen mustasukkaiselta - ja aggressiiviselta - Antulta, sellainen kannatti nyt jättää väliin. Joonas pohti hetken aikaa, tunsiko pettymystä vai ei. Oikeastaanhan Marika ei ollut aiheuttanut hänessä mitään erityistä reaktiota.

No mutta, kun pysyttiin totuudessa, milloin Joonas sitten oli tuntenut jotain erityistä jonkun tytön kohdalla? Mukavaa jännitystä tuli joskus, ja toisinaan seurustelun edetessä kiintymys kasvoi paljonkin. Mutta hän ei ollut koskaan kokenut sitä kuuluisaa suurta rakastumista, joka valtaa joka solun. Toisinaan Joonas epäili odottavansa Siitä Oikeasta liikoja. Ehkä rakkaus alkoikin todellisuudessa aina sillä pienellä mukavalla jännityksellä.

Joonas meni kuin sattumalta istumaan Krisun ja Timon väliin. Marikan ilme kiristyi. Tyttö vilkaisi tavallistakin puheliaampaa Aleksia happamasti ja tumppasi savukkeen, ennen kuin tyytyi istuutumaan Karitan toiselle puolelle.

*

Jossain vaiheessa Joonas siirtyi sisälle parin muun mukana, mutta ei saanut aivan kiinni menosta. Talossa tytöt keskittyivät istumaan viehkeästi ja pojat lähinnä tsekkailivat, kenellä olemus sitten oli viehkein - eli toisin sanottuna, kenen kaula-aukosta oli parhaat näkyvyydet. Joonas tunsi olevansa jollain tapaa sellaisen yläpuolella, kuin hän olisi muita paljon vanhempi. Hänestä reilu tutustuminen oli aina fiksumpaa kuin seksistiset vihjailut. Joskus Joonaksesta tuntui, että häntä oli helppo pitää tylsänä moisen ajattelutavan vuoksi.
Jonkin aikaa Joonas jutteli niitä näitä muutaman mukavanoloisen tytön kanssa, mutta kyseisiä neitoja vähänkin pidempään vilkaisseet pojat alkoivat luoda häneen pidemmän päälle verenhimoisia katseita. Häntä alkoi hyvin pian kyllästyttää koko meininki.

Ulos oli laskeutunut syvä pimeys. Gerbiili yritti parhaillaan kyhätä grillipaikkaan tulta yhdessä Timon kanssa. Toistaiseksi hiiltyneet puut vain savusivat, kun Timo tökki niitä makkaratikulla. Joonas istuutui sinne, missä nyt sattui olemaan vapaata - ulkona oli nyt vähän enemmän porukkaa - ja katseli huvittuneena poikien yrityksiä saada liekkejä aikaan.

Ajan kuluessa porukka väheni ja lisääntyi vuorotellen, Joonas alkoi viihtyä paremmin ja grillikin syttyi. Ulkona suurin osa porukasta oli hänen tuttujaan ja meininki oli rentoa. Tupakalla olijat vaihtuivat kaiken aikaa, joten Joonas näki joka tapauksessa paljon eri ihmisiä olematta tapahtumien keskipisteessä.

Tunnit sytyttivät tähdet taivaalle. Joonas istui grillikatoksen kulmassa, nojautui kaiteeseen ja katseli ylös. Kasvava puolikuu. Joku vilkaisi juuri kännykkänsä ruutua ja ilmoitti ohimennen, että keskiyö oli hujahtanut ohi ajat sitten. Aika kulki äänettömästi kuin hiipien, mutta vauhti oli juoksua. Katoksessa soi nauru. Joonas kuunteli muiden puheita, heitteli kommenttejaan joihinkin väleihin ja tunsi olonsa kaiken aikaa hyväksi.

Kellon ollessa ehkä neljä katos alkoi olla tyhjempi, sillä osa jengistä oli jo jättänyt bileet, ja jäljelle jääneistä ulkona viihtyivät vain muutamat. Siltikin juttujen taso oli pysynyt lennokkaan huumoripitoisena. Lennokkuus säilyi Aleksinkin vaappuessa paikalle. Epävakaasti askeltavasta pojasta huomasi, että Joonaksen juomien pullojen määrä ei ollut mitään Aleksin saldoon verrattuna. Joonas veikkasi, ettei Aleksi muistaisi keskiyön tästä puolesta huomispäivänä mitään.

Aleksi pudottautui istumaan Jutan ja Timon väliin. Tosin kun tilaa ei sillä kohdalla juuri ollut, hän päätyi olemaan puoliksi Jutan sylissä.
"Pois siitä, läski!" Jutta kiljui yrittäen sysiä Aleksia pois, vaikka poika ei taatusti ollut tarpeeksi painava tullakseen tosissaan nimitetyksi siihen tapaan.
"Älä valita, tykkäät kumminkin", Aleksi virnisti.
Silti hän siirtyi, muttei suinkaan Jutan käskystä, vaan koska Gerbiili kutsui hänet luokseen. Bileiden pitäjäkin oli selvästi ottanut ilon irti omista juhlistaan, sen näki. Eikä vähiten silmistä, jotka olivat alkaneet punertaa samalla tavalla kuin niin monena muunakin perjantaiyönä. Hän meni heti mukaan leikkiin, kun hänen kutakuinkin paras kaverinsa tunki istumaan sivuttain hänen syliinsä, vaikkei ollut varmastikaan tarkoittanut kutsua Aleksia aivan siihen.

"Oih, Aleksi, sähän käyt kuumana", Gerbiili huudahti tahallisen tyttömäisellä, joskin alkoholin epäselventämällä äänellä.
Ruskeahiuksinen poika kiersi kätensä Gerbiilin kaulan ympärille. "Aina sun kanssas, beibi."
Jutta, joka ei ollut juonut kovin paljon ja joka rakasti taltiointeja, kaivoi kameran esiin. "No niin, homoilkaas nyt kunnolla sitten, kun kerran alotitte!"
Aleksi vastasi nuolemalla Gerbiilin poskea mahdollisimman esiintyvästi. Muutama tyyppi sanoi jotain, mikä muistutti vokaaliyhdistelmää "iyy", mutta suurin osa porukasta lähinnä nauroi. Kyllähän sen nyt tiesi, että kännissä noilta pojilta saattoi odottaa mikä tahansa.
"Mä sitten tykkään, kun sä valutat kuolaas mun poskeen", Gerbiili sammalsi virnistäen.
"Arvaa mitä se seuraavaks valuttaa sun poskeen", Jutta oli kuiskaavinaan, vaikkakin kovin äänekkäästi.

Joonas seurasi tapahtumia yhtä lailla virnistellen kuin muutkin. Lopulta Gerbiili sysäsi Aleksin sylistään elefantin painoon vedoten. Kun Aleksi ei istunut kenenkään sylissä, tapahtumien jännittävyyden taso laski keskusteluasteelle.

Mielenkiintoisuus palasi kyllä myöhemmin, mutta se ei ollut enää niin julkista. Porukan kokoonpanon vaihdeltua Joonas oli jäänyt vähän erilleen muista, ja hetken päästä Aleksi hoippuroi hänen luokseen.
"Mitäsh Jonttu?"
"Mitäshh tässä", Joonas vastasi liioitellusti.
Aleksi istuutui hänen viereensä, ei millekään small talk -tasoiselle etäisyydelle, vaan ihan kiinni. Joonas aavisteli jotain samankaltaista showta kuin mikä Aleksilla äsken oli ollut Gerbiilin kanssa. Mutta kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota, sillä ilmeisesti katoksessa oli käynnissä jokin herkullisen kiivas väittely.

Aleksi tuijotti Joonasta tiiviisti silmiin, vaikka hänen silmilleen näyttikin olevan vähän hankalanpuoleista tarkentaa katsetta, ja Joonaksen oli pakko katsoa takaisin kysyvästi.
"Sä olet Joonas hyvä jätkä", Aleksi sanoi päättäväiseen sävyyn, vaikka epäselvyys heikensikin tehoa.
"Sehän kiva", Joonas hymähti huvittuneesti.
"Siis niin kun..." Aleksi etsi vähän aikaa sanoja kaljan tyhjentämästä päästään. "Tosi tosi hyvä jätkä."
Joonasta olisi naurattanut, ellei Aleksi olisi katsonut häntä yhä niin tiiviisti.
"Ja?"
"Anna mä kerron sulle yhen jutun", Aleksi kuiskasi ja painautui kiinni siten, että hänen huulensa lähes koskivat Joonaksen korvaa. "Mä oon vähän humalassa nyt, mutta..."
"No ai vähän", vastasi Joonas saman tien.
"Sssh, pidä pääs kiinni nyt siinä", Aleksi läppäsi häntä käsivarteen. "Siis... se mikä mun piti sanoo, oli, että jos mä en olis ihan näin humalassha, mä varmaan koittaisin iskee sut."
Joonas nauroi. "No on se sääli, että sä oot noin kännissä!"

Äkisti hoikka vartalo nousi, asettautui hajareisin Joonaksen syliin ja painautui häntä vasten. Aleksin pieni vino hymy näytti sen verran oudolta, että Joonaksen nauru tyrehtyi.
"Sä oot pirun seksikäs", Aleksi kuiskasi sammaltaen.
"Aleksi hei", Joonas hymyili, vaikka olikin alkanut muuttua jo vähän varautuneemmaksi. Hän tiesi, että Aleksi oli juonut aivan liikaa tajutakseen, mitä teki. Sen saattoi huomata muun muassa siitä, kuinka pojan kädet tunkeutuivat jonnekin Joonaksen paidanhelman alle.
"Rauhotus nyt", Joonas sanoi jo vähän tiukempaan sävyyn. "Ehkä sun pitäis jo pikkuhiljaa hiljentää vauhtia."
"Ei mun tarvii mitään hiljentää", Aleksi väitti vastaan.
"Mene nyt joka tapauksessa pois mun päältä." Joonas yritti töytäistä sylissään istuvaa poikaa, mutta tämä tarrasi kiinni hänen käsivarsistaan ja piti ne aloillaan. Katse oli yhä tulkitsemattoman läpitunkeva. Joonasta alkoi tosissaan hermostuttamaan. "Aleksi, mene nyt. Ihan tosi."
"Mä teen mitä tahon", kuului ehdoton vastaus.

Joonas ei ehtinyt edes aloittaa vastustavaa lausetta, kun hänet estettiin puhumasta. Kului useampia sekunteja, ennen kuin Joonas tajusi Aleksin suun painautuneen hänen huuliaan vasten - tajusi Aleksin suutelevan häntä.

Ote oli hyvin omistava, mutta silti jotenkin hapuileva. Aleksi haki Joonaksen vastausta, kieli kosketti alahuulta, Joonas hengähti kuin säikähtyneesti. Puoli hullua sekuntia hän oli jo vähällä vastata.

Sitten järki tyrmäsi yllättyneisyyden ja Joonas sai koottua itsensä työntämään Aleksin irti itsestään. Aleksin katse haki kiintopistettä, voi luoja, miten poika oli sekaisin. Joonas töni hänet sylistään ja hän oli vähällä kaatua, mutta otti sitten tukea grillikatoksen hirsistä.

Äkisti Joonas tajusi muiden tarkkailleen tilannetta virneet kasvoillaan.
"Uuh, Aleksihan on kuumana suhun, Joonas!" joku huudahti nauraen.
"Poikaparka tais saada just pakit", lisäsi joku toinen surkuttelevalla äänellä.
"Hitto, olisitte nyt vähän pidempään nuollu, niin mä oisin saanut kuvattua", Jutta harmitteli.
"Me mitään nuoltu, Aleksi vaan kävi päälle", Joonas korjasi posket punaisina, mutta virnisti yhtä kaikki. Hän ei ollut sitä tyyppiä, jota hävettäisi olla huomion kohteena sillä tavalla.

Joonas seurasi sivusilmällä, kuinka Aleksi horjahteli pois grillikatoksesta, talon suuntaan. Varmaankin sammumaan Gerbiilin olohuoneen sohvalle. Toivottavasti ei oksentaisi siihen.

*

"Katos, Aleksi, pysyt pystyssä!" Joonas oli yllättyvinään, kun Aleksi raahautui maanantaiaamuna kavereidensa seuraan. Joonas vietti aamuvälituntia poikkeuksellisesti niin kutsutun 'Aleksin porukan' kanssa, sillä heillä olisi ensimmäiseksi samaa valinnaista ainetta.
"Sulla luulis olevan vieläkin krapula perjantailta", Timo lisäsi virnistäen.
"Joo, tehän olitte ihan absolutisteja varmasti", Aleksi nyökytti päätään.
"Me ei oltu ihan niin turvat", Timo totesi. "Paitsi Gerbiili."
"Me sentään tajuttiin, mitä tehtiin", sanoi Joonas vähän hiljaisemmin.
Aleksi katsoi häntä hieman tarkemmin. "Mitä sä meinaat?"

Pojat katsahtivat toisiinsa. Gerbiili kohautti olkapäitään virnistäen. "No ei mitään erityistä, me oltiin kännissä. Jutalla on video, jossa sä nuolet mun poskea."
Aleksi naurahti. "Jes. Sääli etten mä juurikaan muista."

Joonas ei katsonut tarpeelliseksi sanoa mitään.

[carsoni]

Aww, tämä on todella suloinen. Lupaava alku. Kirjoitusvirheitä en bongannut.
Jatkahan. 8D

[zougati]

Ihana ficci.... En osaa muuta sanoo... Ja olennaisesti jatko odotellaan

[Iro]

Mielenkiintoinen täytyy sanoa.
Onneksi olkoon sillä onnistuit juuri koukuttamaan minut, joka en yleensä slashista (varsinkaan teinislashista) piittaa. ^^
Jatkoa odottelen kutina persiissä.

[Chenoa]

Jesh! Jatkoa oli tullut! Toi luku oli mahtava. Ei kirjoitusvirheitä tai mitään muutakaan vikaa. Ja sun kirjoitustyylikin alkaa heti saamaan koukkuun.
Jatkoa vaan sitten.
-Chenoa-

[!YAY!]

Jokin kirjoitus tyylissäsi on niiin ihanaa. Se koukutti minua heti alusta asti ja odottelen jatkoa todella innoissani. Pidin varsinkin kaikista keskusteluista, ne olivat hauskoja.
Joonaksesta tuli välittömästi lempihahmoni, mutta on Aleksikin kiva. Harmi vaan, ettei Joonas vastannut siihen suudelmaan.
Ihanaa, että tästä tulee peräti kymmenen osaa! Luen varmasti kaikki.

[Raesokeri]

Pidin kovasti. Joonas ja Aleksi on molemmat hahmoina tosi mielenkiintoisia, ja nää tapahtumat voi kuvitella paremmin kuin hyvin oikeaan elämään. Ja pidän paljon sun kirjoitustyylistä.  :3 Lisää odotan. ^^

[mawannie]

Hei aww, jatkoa!

Huomkellonaikajärkevämpääeiirtoo.

[Crepe]

OI Jatkoa nopeasti vaan!

[Kommando]

Kiitokset kommentoijille, olette kivoja! n___n


Luku 3 : Pidempi darra

Miksi hitossa tytöt katsoivat tuolla tavalla? Aleksin luokkalaiset ehkä eivät, mutta vuotta nuoremmilla oli nähtävästi hauskaa. He tirskuivat kuin hänellä olisi ollut paita väärin päin ja sukat käsissä, vaikka sellainen ei olisi mitenkään voinut olla mahdollista. (Aleksi oli kyllä oppinut pukemaan vaatteet ylleen pienenä yhtä lailla kuin muutkin. Oikeastaan hän oli aika turhamainen ja piti ehdottomasti kiinni siitä, että näytti hyvältä.) Oliko hän pitänyt kännipäissään jotain orgioita, vai?

Eihän se Gerbiili-juttu voinut olla ainoa syy. Tottahan nyt kasiluokkalaisetkin olivat kännihomoilua ennen nähneet? Aleksia raivostutti - hän ei muistanut, mutta muut kyllä hänenkin puolestaan.

Sen täytyi olla jokin moka. Hänellä oli hämärä aavistus siitä, että hän oli suudellut jotakuta. Kuka ihme se saattoi olla? Hitto, jos kyseessä oli joku varattu tyttö, hän olisi vaarassa saada turpaansa.

Eihän se ollut edennyt pidemmälle? Aleksi tiesi sen kylmän tosiasian, että kännissä seisoo vain järki - jos hän oli nolannut itsensä sillä tavoin... Mikäli kyseessä oli todella kahdeksasluokkalainen, niin virnuilusta päätellen tyttö oli puhunut siitä kaikille kavereilleen. Ja nyt Aleksi ei voinut mitään muuta kuin toivoa, ettei asia ollut niin. Voi helvetti!

Toisaalta tarkemmin ajateltuna kukaan muu ei juuri kiinnittänyt erityistä huomiota Aleksiin. Saattoihan se olla, ettei hän ei tosiasiassa ollut tehnyt mitään. Kasit vain olivat aivottomia kanoja. Niin sen täytyi olla. Sen oli pakko olla niin!

*

Ei kulunut kauaakaan aikaa, kun Aleksi huomasi toisenlaisiakin reaktioita. Portaissa seisoskeli ysi deen poikia, niitä koviksia, joiden kuuli uhkaavan hakata kaikki. Aleksi vain loikki ohi, mutta pojat tuijottivat häntä jokseenkin kylmään sävyyn. Yleensä Aleksi ei juuri isottelijoista piitannut, mutta nyt hänelle tuli kovin pakottava tarve päästä kauemmas. Hän luikki kerroksen verran portaita ylös päin.

Hitto vie, tämähän alkoi olla pelottavaa.

Kaverit puhuivat samoja juttuja ja heittivät samaa läppää kun aina. Samaan aikaan Aleksi taisteli koko tunnin ajan päänsä kanssa. Hän ei olisi uskonut, että bileistä voisi seurata tällainen fiilis. Henkinen darra, fyysistä reilusti pitkäkestoisempi. Raivostuttavinta oli, ettei hän tiennyt, kuuluiko hänen tosissaan pelätä vai ei. Deeläisistä päätellen kyllä, mutta mikä ihme ne tytöt sitten sai niin hilpeiksi?

"Mua alkaa pikkuhiljaa tosissaan vituttamaan, kun kasin tytöt saa likkataudin aina kun näkee mut", Aleksi lopulta puuskahti, kun heidän porukkansa tunkeutui ulos biologianluokasta.
Kaverit vain naurahtivat. "Sä oot ihan luonnostas niin tajuttoman koominen", Timo selitti. Aleksi uhkasi nyrkillä.

Siihen aihe sitten jäikin. Heidät häädettiin ulkovälitunnille ja jutut liukuivat ohi täysin epäloogisessa järjestyksessä. Kellon soidessa Aleksi tunsi olonsa unohduksen myötä jo vähän paremmaksi.

Vuorossa oli kaksi tuntia valinnaisia. Aleksilla, Gerbiilillä ja Timolla kyseessä oli liikunta, mutta moni muu lähti kulkemaan sisälle. Esimerkiksi Mikaelilla ja Markuksella oli ATK:ta. Aleksi jäi kavereidensa kanssa odottamaan liikunnanopettajaa pihalle. Hän seurasi hajamielisesti katseellaan Joonasta ja rokkari-Lauria, jotka suuntasivat kohti musiikinluokkaa toisen ulko-oven kautta. Sitten hän äkisti tajusi, mitä voisi tehdä.

Joonas ei valehtelisi. Muut pojat saattoivat vähätellä tai liioitella tai vaikka kumpaakin yhtä aikaa, mikään ei ollut heille mahdotonta. Mutta Joonas kertoisi mitä oli tapahtunut.

Mutta kun liikuntatunti loppui, Aleksi ei vaivautunut käymään enää koululla. Kenttä oli vähän matkan päässä koulusta ja sieltä oli hänen kotiinsa vain puolisen kilometriä matkaa oikotietä pitkin. Hänen olonsa oli nyt vähän parempi, kun hän sentään tiesi mitä voisi tehdä. Silti hän kotiin pyöräillessään pohti, olisiko hänen pitänyt etsiä Joonas käsiinsä heti koulun jälkeen. Ties mitä kostajia metsäpolullakin saattoi hänen eteensä loikata.

Okei, nyt hän alkoi olla paranoidinen.

*

Joku taisi käsikirjoittaa Aleksin elämää.

"Jonkun pitäis viedä nyt näitä vanhoja tekstikirjoja pois ja tuoda uusia. Sinne vois mennä pari tyyppiä, noita kirjoja on aika paljon. Voisko joku?" englanninopettaja kysyi tiistain neljännellä tunnilla. "Joonas?"
Joonas nousi puoliksi vastahakoisesti paikaltaan, ja opettajan katse nauliutui Aleksiin.
"Aleksi varmaan voi mennä auttamaan?"

Aleksi oli jo vähällä kieltäytyä silkkaa laiskuuttaan, mutta sitten hän muisti, mitä hänellä oli tehtävää. Hän otti kirjat pöydästä ja lähti Joonaksen perään oikeastaan aika vauhdilla. Mutta kun Joonas vilkaisi taakseen nähdäkseen, kenet oli saanut seurakseen, Aleksi hidasti huomattavasti. Sen jälkeen Joonas ei katsonut enää taakseen. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Aleksi ei tiennyt, mistä se johtui, eikä pitänyt siitä. Sanat 'Aleksi' ja 'hiljaisuus' eivät kuuluneet yleensä muutenkaan samaan lauseeseen, ja tämä nimenomainen äänettömyys oli jotenkin erityisen pakottavaa.

He seisahtuivat tyhjään varastoon kirjat käsissään.

"Mihin nää kuuluu?"

Aleksi hätkähti - Joonaksen ääni kuulosti kovalta keskellä outoa hiljaisuutta.

"Heitetään vaan johonkin", hän mumisi ja laski kirjapinon sattumanvaraisesti jollekin hyllylle.

Hitto, miten saattoikaan olla hankalaa saada suutaan auki. Aleksi arveli maalailleensa kauhukuvia itselleen niin paljon, että kysymisestä oli tullut korkea kynnys.
"Joonas hei", Aleksi sai lopulta sanottua. Hänen äänensä kuulosti typerältä.
Joonas katsoi Aleksiin sen näköisenä kuin tahtoisi vain puoliksi kuulla jatkoa.
"Mua jäi vaivaa se perjantai. Sä oot vaikuttanut jotenkin... vaivautuneelta... aina kun siitä on ollu puhetta", Aleksi sanoi jo selkeämmin, vaikkakin silti epäröiden. Etenkin, kun jokin Joonaksen ruumiinkielessä viesti haluttomuutta puhua asiasta.
Aleksi oli kuitenkin päättänyt saada tietää. Hän veti henkeä, ennen kuin kysyi: "Mitä mä tarkalleen ottaen tein sillon?"

Joonas ei aluksi katsonut Aleksiin. Hän nosti kirjoja ylimmältä hyllyltä, laski ne maahan, tuijotti vähän aikaa jäljelle jääneitä kirjoja. Olennaista oli, että muutamassa yksinäisessä opuksessa ei varsinaisesti ollut mitään nähtävää. Aleksi odotti. Rystyset valkoisina.
Joonas näytti etsivän sanoja, kiertoteitä, kunnes huokaisi.

"No sä ehottelit", Joonas sanoi suoraan.
Aleksi katsoi Joonasta ilmeellä, joka kieli ymmärtämättömyydestä.
"Mulle", Joonas katsoi tarpeelliseksi lisätä. "Sä tungit ihan kiinni. Ja - no joo, ehottelit epäsuorasti. Sä sanoit mua seksikkääks." Joonas virnisti vinosti. "Sä suutelit mua. Ei mitään pientä pussausta, sä suutelit mua."

Sillä hetkellä Aleksi tiesi, miltä tuntui kissasta, jonka niskaan kaadettiin sangollinen vettä.

"Voi helvetti", hän puuskahti, haroen hiuksiaan avuttomana. Joonas tuijotti käsiään, vaikka näyttikin tyyneltä.
"Sori", Aleksi takelteli. "Mä -"
"Olit kännissä", Joonas keskeytti. "Ei se mitään."

Aleksi ei tiennyt mitä sanoa, vaikka hän todellakin olisi tahtonut selittää jutun unohduksiin. "Niin kai. Mä siis - oikeesti -?"
Joonas vain hymähti. "Sä vaikutit olevan hyvinkin tosissas."
"Helvetti", Aleksi sanoi taas. "Mä - jos joku mun kaveri rupeis - tai siis - hitto!"

Joonas katsoi häntä. Nyt se katse häiritsi Aleksia enemmän kuin se, jos Joonas olisi vain tuijottanut käsiään.
Aleksi huoahti tuskastuneena. "Että mä nyt sulle rupeen..."
"Ei se mitään", Joonas toisti. Toinen ei tuntunut olevan millänsäkään, kun taas Aleksi itse harkitsi jopa ryyppyreissujen jättämistä, mikä oli jo paljon sanottua.
"Unohetaan koko juttu", sanoi Joonas. "Se ei haittaa, se on ihan ookoo."

Samassa Aleksi tajusi, mitä Joonas hänestä luuli. "Vittu, en mä mikään homo oo!"

Joonas hymähti ja katsoi Aleksia päätään puistellen. "Aleksi hei, homot ei oo mitään syöpäläisiä."
"Joo mut kun mä en oo", Aleksi intti.
"En mä oo niin sanonutkaan. En mäkään, ei sen puoleen. Mut musta niissä ei oo mitään pahaakaan." Yhdenkään sanan kohdalla Joonaksen katse ei irronnut Aleksin silmistä. Lopulta Aleksin oli pakko kääntyä itse katsomaan muualle.
"Ala nyt saarnata siinä sitten", hän murahti nostaessaan uusia kirjoja hyllyltä.
"Mä mitään saarnaa", sanoi Joonas.
"Muuten vaan."

Niiden sanojen jälkeen he verhoutuivat jälleen täydelliseen hiljaisuuteen.

*

'Ajatus kahesta koulutunnista ton kamalan arvotuksen paljastumisen jälkeen oli liikaa, vai?'

Aleksi tuijotti kännykkänsä ruutua, tekstiviestiä, joka siihen oli saapunut puoli minuuttia sitten. Lähettäjänä oli pelkkä numero, mutta Aleksi tiesi silti.

'Kai sitä nyt kunnialliset ihmiset saa lintsata välillä. Mistä sä oot saanu mun numeron?'

Muutaman tyhjän minuutin ajan Aleksi tuijotti seinäkellonsa sekuntiviisaria. Se otti eripituisia askelia eri numeroiden kohdalla - hädin tuskin liikkui ylimmällä numerolla, mutta harppoi kuutosessa. Sitten puhelin piippasi taas.

'Gerbiililtä. Ja pah, sä pakenit.'

Aleksi unohti tyystin sen, että hän oli suunnitellut menevänsä hakemaan kokista jääkaapista. Hän näppäili vastauksen kiivaan nopeasti. 'Ja mitähän mä sun mielestä pakenin?'

'Pelottavia foobikoita', vastaus kuului. 'Ja yli-innokkaita faghageja.'

'Mitä vitun faghageja?'

'Homojen kavereita.'

'Haista paska. Mä en oo homo.'

Suunnitelmissa oli jo Joonaksen murha, ennen kuin tämä vastasi.

'Sulla oli kyllä sen verran intoa siinä, että ties mihin oltais päädytty jos olisin vastannu... : D'

Tuohon viestiin saakka Aleksia oli lähinnä ärsyttänyt Joonaksen tahalliset vittuilut, mutta jokin sai hänet nyt jähmettymään. Ajatus hänestä Joonaksen kimpussa - välähtävä mielikuva pois revittävistä vaatteista, suudeltavasta kaulasta -

Aleksi suorastaan säikähti ajatuksiaan. Hän palautti itsensä jysäyttäen maan pinnalle ja turvautui vastatessaan vaistomaisesti uhitteluun, leuhkintaan. 'Haluutko sä turpaas? Mä saan kuule keneltä tahansa suudeltua jalat alta jos vaan haluan.'

Väliaika ennen Joonaksen vastausta tuntui ihan liian pitkältä. Kun se sitten lopulta saapui, Aleksi ei äkisti tiennyt lainkaan kuinka suhtautua.

'Niinpä kai... Mä olin itekin kännissä, mutta sen mä kyllä muistan, että sä suutelit oikeesti aika vitun hyvin.'

[Raesokeri]

Awww. Lisää, heti! Et sä voi kiduttaa meitä noin pitkillä tauoilla. ;__;

[mawannie]

Toistan itseäni:

Hei aww, jatkoa!

[Chenoa]

Jihuu! Jatkoa! Tää oli taas kerran hyvä. Ja loppu oli paras.
Aleksi & Joonas, niinpä niin.
Haluun vaan jatkoa nopeesti!!!^^

-Chenoa-

[Crepe]

Hih tuolle viimeisellä tekstarille n___n jatkoa jatkoa!