Kirjoittaja Aihe: Joulupäivä Kotikolossa | S, Ficlet  (Luettu 1465 kertaa)

ttie

  • Maharadza
  • ***
  • Viestejä: 9
Joulupäivä Kotikolossa | S, Ficlet
« : 11.12.2011 19:20:41 »
Nimi: Joulupäivä kotikolossa
AUthor: ttie
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Jotain hentoista joulukuvaelmaa vailla juonen häivääkään.
A/N: Tämä oli vaikea kategorisoida. Mihin laittaa ficci, jossa ei ole romantiikkaa, angstia tai huumoria, muttei myöskään erityisesti draamaa ja seikkailuakaan? Kyseessä on siis lähinnä kuvaus Weasleyn poppoon joulunvietosta vuonna 1988 (käsittääkseni Ron on silloin kahdeksan? Toivottavasti en ole sotkenut muidenkaan hahmojen ikiä :3).

---

Jouluisen aamuauringon säteet paistavat viistosti sisään Kotikolon yläkerran ikkunasta, suoraan pienen punatukkaisen pojan pisamaisille kasvoille. Poika siristi aluksi silmiään, mutta räpsäytti ne yhtäkkiä selälleen. On joulu. Poika ponkaisi ylös vuoteestaan ja oli vähällä kompastua isoveljen vanhaan, kastanjanruskeaan pyjamaan. Poika kipaisi alakertaan, hypäten joka toisen porrasaskelman yli.
Alakerrasta kuului jo riemunkiljahduksia, joihin sekoittui rouva Weasleyn topakka ääni. Poika kurkkasi olohuoneeseen. Bill oli saapunut myös jouluaterialle, ilmeisesti yön aikana.  Rouva Weasley, tapansa mukaan, touhotti vanhimman poikansa ympärillä, huomaamatta lainkaan kahden poikansa yritystä ujuttaa vasta paketista kuorittuja villasukkia kohti takkaa. Rouva Weasley hymyili aurinkoisesti nuorimmalle pojalleen.

- Ron, tules tervehtimään Billiä.

Ron ujosteli aluksi veljeään, hän ei ollut tavannut tätä aikoihin. Bill kuitenkin halasi rohkeasti veljeään, eikä Ronillakaan ollut sen jälkeen syytä ujostella häntä. Billin villapaita raapi poskea, Ron tunsi olonsa turvallisemmaksi kuin aikoihin.

Pian Ron muisti kuitenkin sen, mitä hän oli joulussa eniten odottanut. Lahjat. Hän pyristeli pois Billin sylistä ja riensi pienelle, koskemattomalle lahjakeolle. Vieressä Ginny istui isänsä sylissä tutkien upouutta nukkeansa. Ron tiesi, että Ginny olisi arvostanut enemmän leluluutaa. Hän oli ylpeä sisarestaan, että hän osasi jo niin nuorena osoittaa kiinnostusta myös ei-niin-mieluisaa lahjaa kohtaan. Hänen takanaan kaksoset Fred ja George tempoivat Percyä housunlahkeista, hihansuista, mihin ikinä ylsivätkään.  Pojat pääsisivät ensi syksynä Tylypahkaan, ja vaikka aikaa oli miltei vuosi, he eivät millään lakanneet kärttämästä tietoja koulusta. Percy oli jo
muutaman kotona vietetyn päivän jälkeen lopen kyllästynyt vastailemaan samoihin kysymyksiin yhä uudelleen ja uudelleen.

Weasleyiden perheen jouluissa oli yksi traditio, joka ei muuttunut koskaan. Kun lahjat oli avattu ja niihin tarpeeksi kauan tutustuttu, rouva Weasley hääti lapsensa ulos muutamaksi tunniksi. Arthur Weasleyn katsellessa naureskellen kuistin portailta pojat heittelivät toisiaan lumipalloilla, tekivät lumiukkoja, -linnoja ja -lyhtyjä, möyrivät rakentamissaan tunneleissa ja leikkivät Charlien vuosia sitten keksimää ” Tussahda Tukevimmin”-leikkiä. Aluksi leikkiä varten rakennettiin suuri lumikasa, joka (Arthurin avustuksella) loihdittiin kestäväksi kuin jää ja pehmeäksi kuin puuterilumi. Sen jälkeen haettiin luudat varastosta. Vuorotellen he asettuivat luudilleen, ottivat vauhtia ja syöksyivät päin lumikasaa.  Siinä oli leikin helpoin osuus. Vaikeinta oli tuomarointi, joka oli vuoroaan odottavien leikkijöiden vastuulla. Charlie ei ollut vaivautunut keksimään kunnollisia pisteidenantokriteerejä (ja oli jo aikoja sitten lopettanut leikin leikkimisen), joten pisteitä annettiin hyvinkin eri syistä. Jos joku oli onnistunut tussahtaessaan pitämään lumikasan siistissä kasassa, tämä saattoi saada siitä pisteitä, mutta aivan varmasti se oli jonkun mielestä merkki epäonnistumisesta. Kaiken huipuksi oli hyvinkin tavallista, että ennen peliä oli solmittu pelaajien välille erilaisia liittoja, joiden perusteella pisteet jaettiin. ”Tussahda Tukevimmin” olikin kielletty Rouva Weasleyn toimesta jo useita kertoja, sillä se tunnettiin myös riitaisimpana leikkinä kautta aikojen.

Illan hämärtyessä lapset raahustivat märkinä ja nälissään takaisin taloon. Keittiössä heitä odotti herkullisin jouluateria mitä kuvitella saattoi; paistettuja perunoita, keitettyjä perunoita, suoraan Weasleyiden puutarhasta syksyllä kerättyjä kasviksia (sekä raakana, keitettynä että paistettuna), erilaisia hilloja ja vanukkaita ja suuri joulukakku. Kaiken kruunasi valtava, täytetty kalkkuna. Weasleyn perheen tapoihin kuului syödä hitaasti ja nautiskellen, puiden vuoden tapahtumia ja naureskella hyväntahtoisesti toiseilleen.

 Aterian jälkeen lapset koettivat vielä valvoa uusilla leluilla leikkien, mutta uni vei lähes poikkeuksetta voiton.