Nimi: Jotain pysyvää
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: sallittu
Paritus: Ron/Harry
Tyylilaji: draama, fluffy
Lyhennelmä juonesta: Tämän olisi voinut hoitaa alta pois jo vuosia sitten.
A/N: Osallistuu FF100:aan sanalla 010.Vuodet.
Vuodet kuluvat ja naiset vaihtuvat, me joskus pelleilemme. Mutta me pysymme, voisimme lisätä, mutta se ei vain kuulu asiaan. Me emme koskaan puhu siitä, mutta olemme kuin vanha aviopari. Asumme yhdessä, teemme vuorotellen ruokaa, kiistelemme välillä pikkuasioista mutta sovimme riidat saman tien, kutsumme yhteisiä ystäviämme syömään… Miten meistä onkaan tullut näin aikuisia? Ja miten elämä voikaan olla niin normaalia, kaiken sen sotimisen ja taistelujen jälkeen. Sodan loputtua näytit pitkään vanhemmalta kuin oikeasti olit. Kasvoistasi paistoi tuska läpi kuin silkkipaperista. Ehkä siksi Ginny jätti sinut, hän halusi olla nuori, hän halusi nauraa ja katsoa eteenpäin, mutta sinä tuijotit taaksesi ja näit kaikki ihmiset, jotka sota oli jättänyt jälkeensä.
Minä en ole koskaan kuvitellut, että voisin elää ilman sinua, että voisin vain kävellä pois, kun sinua ahdistaa. Tietysti en voisi elää ilman Hermioneakaan, mutta siinä on hiuksenhieno ero. Minulla ei tule ikävä häntä, jos emme voi nähdä joka päivä, enkä minä tarvitse häntä vierelläni niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, jos sallit viittauksen vihkimiskaavaan. Hän ja minä olimme joskus ihan höpsöjä, kun kuvittelimme, että olimme rakastuneita. Onneksi tulimme järkiimme – ja pian tulimmekin.
Oletko huomannut, miten läpinäkyvän tekosyyn keksin, kun selitin, etten saa unta omassa sängyssäni, koska se natisee, ja minun on aivan pakko nukkua sinun vieressäsi? Sinä et vastustellut, ja siitä lähtien me olemme nukkuneet vierekkäin. Me emme puhu koskaan asioista, vaikka minä ehkä haluaisin. Emme me kuitenkaan aivan aviopari ole. Minä en voi suudella sinua, kun lähdet aamulla töihin. En voi kaataa sinua sängylle ja riisua vaatteitasi pois yksi kerrallaan, kärsimättömästi. Voin hyvin kuvitella vähän vinossa olevat silmälasisi ja yhä sotkuisemmaksi käyvät hiuksesi, ja kätesi, jotka eksyisivät paitani alle.
En minä voi kuvitella tätä kaikkea. Tässä täytyy olla jotain muutakin kuin ystävyyttä, vai mitä sanot? Miten monta vuotta siitä onkaan, kun olet viimeksi tapaillut jotakuta? Miten monta vuotta on vierähtänyt siitä, kun muutimme yhteen? Jopa minun äitini luulee tietävänsä, että seurustelemme. Kaikki tietävät sen, paitsi näköjään me.
Nyt sinä tulet kotiin, ja minun täytyy lopettaa tämä miettiminen. Kun katson ylös ja näen sinun iloisen virneesi, en voi sille mitään. Kävelen luoksesi ja pyyhin hymyn naamaltasi harvinaisen napakalla suudelmalla. Se kertoo, että sinun ei kannata väittäkään, että minä kuvittelen kaiken. Minulle tulee hieman hermionemainen olo, mutta se lähtee pian pois, kun sinä vastaat suudelmaan ja tunnen rentoutuvani täysin sylissäsi. Miksi me olimme niin tyhmiä? Tämän olisi voinut hoitaa alta pois jo vuosia sitten.
