Sparkly, sainhan minä, jippii! Tämä on kyllä aika sydäntä särkevää välillä ;__; </3
A/N: Ooh, näitä on nyt yli puoli sataa! Olen ymmälläni.
49.
100 sanaa
Takatalvi iskee yllättäen. Lunta kertyy yöllä reilusti yli nilkkojen paksuudelta, harmaat pilvet roikkuvat kylän yllä välittämättä tuulesta, joka vinkuu seinien rakosissa. Kun taivas selkenee parin päivän päästä, pakkanen vain kiristyy ja tuuli yltyy.
Elvar näkee Joretin seisovan ovellaan koputtamassa, ja tälle huikkaa tervehdyksen. Serkku kääntyy, vastaten pingottuneella hymyllä. Lähempää silmistä näkyy huolta, kaikki ei ole taaskaan hyvin. Elvar on kuin ei huomaisi, pyytää vain nuorukaisen peremmälle.
Joret istuu tulen ääreen ja kyselee kuulumisia, valittelee sitä, miten ei ole tullut käymään aiemmin. Elvar huitaisee kädellään, laittaa veden kuumumaan ja antaa Joretille aikaa. Hän on tottunut siihen.
Kuinka sekin ajatus voi kirpaista?
50.
100 sanaa
”Mikä sinut tänne tuo?” Elvar kysäisee, kun he molemmat istuvat tulen ääressä lämmin juoma käsissään.
”Hävettää olla tekemisissä aina vain ikävien asioiden kautta, mutta minun pitäisi pyytää palvelusta”, Joret sanoo silmät iskostettuina liekkeihin, liikahdellen levottomasti.
”Kerro.”
”Tämä kirottu tuuli… Meidän katostamme repeytyi pala irti. Emmekä ole edes ainoita, pahus soikoon!” Joret huitoi käsillään vimmastuneena. Sitten ahdistunut ilme palasi hänen kasvoilleen. ”Äiti on vilustunut ja meillä ei ole paikkaa minne mennä, ja ajattelin -”
”Totta kai voitte tulla tänne, jos haluatte”, Elvar lupaa aavistaen loput. Kiitollisen katseen nähdessään hän miettii, miten paljon serkku perheineen joutuu vielä kestämään. Kuinka paljon he pystyvät kestämään.
51.
100 sanaa
Hän on itse mukana pelastamassa tavaroita sukulaistensa kodista. Paljon apuväkeä ei ole, useimmilla on ongelmia omasta takaa. Joretin ja Marin isä on kotoisin muualta, eikä kylässä ole sukua siltä puolelta. Ruvstelilla, heidän äidillään, ei ole muuta kuin siskonsa… Ja tämän poika, Elvar.
Lumi on levinnyt ympäriinsä. Elvar nostaa taljakääröjä ahkion kyytiin, auttaa repun totisen Marin selkään ja koettaa hymyillä rohkaisevasti. Elvar auttaa myös sijoittamaan tavarat, pahoitellen tilan vähyyttä.
”Tämä on enemmän saatoimme toivoa. Mutta emmehän me voi häätää sinua kodistasi!” täti estelee.
Elvarista tuntuu, että koko päivä on ollut pelkkää suupielien pakottamista ylöspäin.
”Ei se mitään. Muutan takaisin vanhempieni luo.”