Kirjoittaja Aihe: TSH: Estel, ambir, mel, k-11, Legolas/OC -valmis-  (Luettu 16395 kertaa)

Genova

  • ***
  • Viestejä: 132
  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Nimi: Estel, ambir, mel
Kirjoittaja: Genova
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Genre: Romantiikka
Ikäraja: k-11
Paritus: Legolas/OC
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä ketään, mikä on lähtöisin Tolkienilta.
Yhteenveto: One-shot-saaga, joka alkaa runomuotoisesta prologista, seuraa Kahden Tornin ja Kuninkaan Paluun pidennettyjä versioita, muodostaa elokuviin haltiamaisen sivujuonen.
Haltiakieliset lauseet ovat kopioituja suoraan netistä.

A/N: Entinen Haltiatunteita
Näitä pätkiä pyörii aina välissä päässäni ja nyt kun trilogia tuli TV:stä, niin minussa heräsi ajatus siitä, että keräisin pätkät yhteen ja yrittäisin saada niistä jopa toimivan? kokonaisuuden.
Kaikki osat eivät ole vielä valmiita, mutta eiköhän syksyn tunnelma auta kirjoittamaan sarjan loppuun.

Joidenkin tekstien alussa on linkki kappaleeseen, jota olen kuunnellut lukua kirjoittaessani.

Jos tykkäät, niin kerro :)


A Celtic Lore

Prologi

Saliin kadonneiden kaksosten
syntyi tyttö,
Melian sukuinen.

Hiuksensa ol' hiiltä,
ihonsa kuunvalkea,
katseessaan kaksi sävyä,
aamurusko ja iltahämärä.

Vuodet kulki eteenpäin
ja neidoksi kasvoi tyttö tuo,
äänensä ol' suloinen vuo.

Se soljui pitkin vuoria,
muisteli vanhoja,
kujersi kutsuja.

Ja väet kuunteli laulua,
joka valui syyspisaroina,
putoili lumihahtuvina.

Soi raikkaana kuin kevätnurmi,
kesän tavoin lämmitti,
aikoja synkkiä valaisi.

Tuli Aika Kolmas
ja neito kutsuttiin
kuninkaan luo Edorasiin.

Oli paha läpäissyt korvat,
myrkky pimentänyt mielen,
loitsu vanhentanut miehen.

Saapui neito salihin
ja istui viereen nuokkuvan kuninkaan
aloittaen laulunsa ihanan.

Se sytytti salin kynttilät,
hurmas joka kuulijan,
jopa kuningas osoitti huomiotaan.

Mut laulua vahvempi
ol' taika käärmekielisen
ja se voitti neitosen.

Säilyi verho silmissä miehen,
ei herännyt hän unestaan
ja toivo häipyi omistaan.

Neito häviönsä tunnusti
vaan ei luopunut uskostaan
saada kuningas vielä unestaan.

Ja iloksi kuninkaan lasten
päätti neito jäädä Edorasiin,
muutti asumaan Meduseldin saliin.

Ja siellä laulaa yhäkin
lupausta paremmasta,
toivoa tulevasta.
« Viimeksi muokattu: 07.03.2015 11:38:44 kirjoittanut Genova »

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #1 : 21.08.2011 18:06:13 »
Todella kauniisti kirjoitettu alku. Lotri on yksi lemppareistani ja Legolas lempihahmo, joten odotan innolla, mitä jatko tuo tullessaan :)
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Spud

  • Vieras
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #2 : 22.08.2011 21:45:25 »
Oiii tää oli ihan älyttömän kaunis. Näitä mielelläni luen lisään koska onhan Lotr ihan parhautta ja Legolaskin vallan mukava hahmo, aina harmittelenkin kun toiselle ei ole ketään, kenen kanssa leikkiä romanssia : ))
Lisää odottelen !














Genova

  • ***
  • Viestejä: 132
  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #3 : 23.08.2011 08:01:14 »
Kiitos sanoistanne Fairytaly ja Lynch.
Legolas on elokuvissa usein niin vakavakatseinen. Ilmankos kun ei ole ketään, jonka kanssa tunteilla.

A/N: 1. luku ajoittuu hetkeen ennen Edorasin väen saapumista Ämyrinlinnaan.



Aurinko paistoi hohtavan siniseltä taivaalta, linnut visersivät, ilma huokui kukkien tuoksua. Oli niin kaunista, että olisi voinut laulaa.
Mutta tunteesta huolimatta mustan hevosensa kylkeen nojaava puolhaltianeito, Azaila, ei laulanut; ei nyt, sillä hän oli tullut niitylle nauttimaan lintujen laulusta, kukkien kuiskeesta, heinien huminasta, kaikista muista mahdollisista äänistä paitsi omastastaan.

Sillä hän oli alkanut kyllästymään omaan äänensä, niin runsaasti se oli viime aikoina kaikunut Edorasissa luoden toivoa ja rauhaa niitä kaipaaville, antaen rohkeutta ja voimaa niitä etsiville.
Hän oli laulanut tuoreen avioparin onnelle, poismenneen muistolle, lapsille unilauluja ja laululeikkejä.
Ja kaikki olivat ihastelleet ja kiitelleet hänen laulujaan, kaikki paitsi yksi.

Yhä oli Rohanin kuningas kuuro Azailan sanoille, joita neito oli laulanut hiljaa ja kovaa. Sanat olivat kertoneet voitokkaista taisteluista ja sankareista, joita kotona juhlittiin. Oli ollut lauluja rakkaudesta ja kaipuusta, vihasta ja petturuudesta, mutta kuihtuneen kuninkaan silmissä oli säilynyt horros ja hänen korvansa olivat säilyneet avoimina vain neuvonantajansa katalille sanoille, jotka myrkyn tavoin tuhosivat ennen niin mahtavan hallitsijan mieltä.

Sillä mahtava mies kuningas Théoden oli ollut, olihan Azaila viettänyt tuntikausia Meduseldin kirjastossa lukien kuninkaan rohkeudesta ja viisaudesta, kuullut hänen hyvyydestään neito Éowyniltä ja taistelutaidoistaan nuorukaisilta Éomeriltä ja Théodredilta.

Se kuningas Théoden oli ollut suvulleen kunniaksi, mutta nykyään hän oli vain sätkynukke, jota Griman käskyt liikuttivat.

Azailaa puistatti ajatuskin Grimasta, miehestä, jonka iljettävä ulkomuoto etoi häntä, ja joka aina tilaisuuden tullen pyrki yllättämään jomman kumman Medusalemin neidoista, Azailan tai Éowyn, heidän ollessa yksin.
- Nai Ungoliant meditha le, Grima! Azaila sylki sanat suustaan niin raivoisasti, että hevonen hänen allaan liikahti levottomasti ja nosti päänsä maasta.

- Goheno nin, Azaila pyysi ratsultaan anteeksi ja silitti sitä rauhoittavasti. - Ei ollut tarkoitus häiritä sinua, mutta se ällötys saa minut kiukun partaalle, hän jatkoi puheluaan ratsulleen, joka yhä piti päätään ylhäällä, mutta nyt selvästikin kuunteli jotain muuta kuin Azailaa.

- Mitä sinä kuulet? Neito kysyi huomatessaan ratsunsa jännittyneen.
Hän nousi ylös seisomaan sekä herkisti kuulonsa kuten oli lapsena oppinut tekemään.
Ja tavoitti askeiden kulun ruohikossa.

- Keitäköhän he ovat? Azaila kysyi itsekseen ja toivoi ties monettako kertaa, että olisi perinyt haltiaisältään tarkan kuulonsa lisäksi myös haltioille ominaisen näkökyvyn, joka kantoi paljon pidemmälle kuin ihmisten.
Mutta Azailan näkö, kuten hänen eriväriset silmänsäkin, olivat peräisin hänen ihmisäidiltään ja siihen hänen oli tyytyminen.

Azaila ei kuitenkaan välittänyt odottaa siihen asti, että tulijat saapuisivat mäen päälle näkyviin vaan hän lähti kulkemaan kohti ääniä ratsunsa perässään.
Askeleita oli paljon, mutta niiden kulku oli rauhallista, joten Azaila ei uskonut heidän olevan vihollisia. Ja pian hän jo näkikin lähestyvän joukon ja tunnisti heidät Edorasin väeksi.
- Mihin he kaikki ovat matkalla? Azaila ihmetteli ja jäi odottamaan väen saapumista luokseen.

- Azaila! Taivaan kiitos, että olet vielä täällä, Éowyn huokaisi tullessaan Azailan luo. - Pelkäsin jo, että tiemme eivät risteäisi ja päästyäsi Edorasiin löytäisit vain aution kaupungin.
- Aution? Azaila kysyi.
- Niin, Éowyn vastasi ja pyyhki hiuksiaan pois kasvoiltaan. - Eno evakuoi koko kaupungin.
- Evakuoi? Azaila kysyi silmät pyöreinä. - Miksi ihmeessä? Jotain Griman juonia taas, vai? Hän kysyi mutta Éowyn pudisti päätään ja sanoi lyhyesti: - Ei.
- Vaan? Azaila uteli ja häntä ihmetytti, että joutui kiskomaan sanoja Éowyn suusta.
- Kerron sinulle koko tarinan samalla kun jatkamme kulkuamme Ämyrinlinnaan, Éowyn vastasi ja veti Azailan mukaansa.

Matka niityltä linnalle taittui Éowyn puhuessa ja Azailan kuunnellessa. Ja harvoin Azaila oli kuullut yhteen aamuun mahtuneen niin paljon asioita kuin Éowyn kertoi sinä aamuna tapahtuneen.

Osan tiedoista Azaila otti ilolla vastaan, päällimmäisenä niistä oli kuningas Théoden vapautuminen Griman verkosta ja iljetyksen itsensä häätö pois Edorasista, mutta tieto Théodredin kuolemasta satutti Azailan sydäntä. Sillä Edorasiin saapumisestaan asti Azaila oli saanut nuorukaiselta oppitunteja miekkailu- ja hevostaidoissa ja heidän välilleen oli kehittynyt ystävyyssuhde.
Azaila suri myös kuningas Théodenia, joka oli joutunut kohtaamaan pahimman, minkä eteen isät ja äidit saattoivat joutua: hautaamaan ainoan lapsensa.

Eivätkä huonot uutiset loppuneet siihen vaan Éowyn kertoi Rautapihaa isännöivän Sarumanin liittoutuneen Sauronin kanssa ja jälleen kerran joutuisivat Keski-Maan vapaat kansat puolustautumaan mustaa ruhtinasta vastaan.

- Sanoit tiedot tuonneen nelihenkisen airueen, Azaila sanoi. - Keitä muita siihen kuului kuin enoasi auttanut velho? Azaila kysyi saadakseen ajatuksiinsa jotain muuta kuin sotaa ja kuolemaa.

- Velhon lisäksi mukana on kääpiöksi yllättävän hauska mies, Gimli Gloin pojaksi häntä sanoivat, Éowyn vastasi. - Vakavakatseisen haltian nimi on Legolas, hän on Synkmetsän prinssi ja sitten on vielä Aragorn, itsensä Arathornin poika, Éowyn jatkoi ja Azaila kuuli, kuinka neidon ääni muuttui hänen lausuessaan Arathornin pojan nimen.

Azaila vilkaisi vierellään kulkevaa neitoa ja näki hänen kasvoillaan haaveilevan ilmeen.
Aranthonin poika oli todellakin tehnyt vaikutuksen Éowyyn, Azaila mietti.

Sitten Éowyn mainitsema haltia valtasi Azailan mielen.
Synkmetsän Legolas, Azaila toisti vaiti itselleen ja muisti Synkmetsän sijaitsevan Rohanin koillispuolella ja prinssin nimenkin mainittaneen Haltioiden aikakirjoissa, mutta haltiasta itsestään ei Azailalla ollut mitään tietoa.

Kaukana on haltia kotoaan, jos olen minäkin, Azaila mietti ja salli itselleen lyhyen muistelohetken hiljaiseloa viettävästä kotikaupungistaan, sen kivisistä kaduista ja rakennuksista, jotka heräsivät aamuihin utuun kietotuneina, kunnes auringon voima ajoi sumun pois ja valo tulvi sisään jokaisesta ovi- ja ikkuna-aukosta.
Hän ulotti ajatuksensa kotinsa saleihin ja huoneisiin, joissa oli syntynyt ja kasvanut seuranaan vain kourallinen väkeä, mutta sitäkin enemmän tarinoita ja lauluja.
Ja aivan pienen hetken ajan hän salli mieleensä nousta kuvan rakastamastaan miehestä.
- Belain na le, Ada, Azaila kuiskasi isälleen siunauksen.

- Lopultakin! Helmin Syvänne on tuolla. Olemme turvassa! Väkijoukosta kuului huudahduksia ja Azaila nosti katseensa kohti linnaketta, joka hohti hopeisena virran ja vuoren välissä.

Nai Ungoliant meditha le, Grima! = Ungoliant syököön sinut, Grima!
Goheno nin = Anna anteeksi
Belain na le, Ada = Olkoon Valar kanssanne, Isä
« Viimeksi muokattu: 09.10.2012 21:23:21 kirjoittanut Genova »

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #4 : 23.08.2011 09:28:46 »
Tämä ensimmäinen luku oli kyllä hyvä. Kuitenkin mielestäni Aragorn on Arathornin poika, ei Aranthonin. (Ainakin wikipedian mukaan.) Ja toivoisin, että muissa luvuissa kerrottaisiin enemmän Legolaksen näkökulmasta, mutta...

Pidin ^^
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Spud

  • Vieras
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #5 : 23.08.2011 18:52:13 »
Mikä pettymys kun luku loppui : (
Tää on kyllä ehkä tosi hyvä + mää tykkään näin alun perusteella tuosta Azailasta kovasti, enkä malta odottaa hänen ja Legolasin tapaamista/tutustumista. Tuosta tykkäilen myös, että noita haltiakielisiä lauseita on myös tuossa mukana, tuo jotenkin esille enemmän sitä, että Azaila on puoliksi haltia. Kirjoitustyyli on tommonen nätti ja yksinkertainen, helppolukuinen, omnom.
Tähänhän koukkuuntuu, joten jään jatkoa odottelemaan ! : )

Genova

  • ***
  • Viestejä: 132
  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #6 : 24.08.2011 08:58:59 »
Mukavasti on ollut lukijoita, se lämmittää aina mieltä.

Mikä pettymys kun luku loppui : (
Mutta lisää tulee Lynch :) Lyhyet tekstit on siitä mukavia kirjoittaa, että niissä saa pysymään tunnelman yllä.
Kiva kuulla, että Azaila viehättää.

Fairytalelle kiitos, kun huomioit väärinkirjoituksen ja nyt tuleva luku on Legolaksen pov:sta. Yritän kirjoittaa kappaleet vuoronperään Legolaksen ja Azailan pov:sta, välistä luvuissa saattaa olla molempien mietteitä.

A/N: 2. luvussa miehet ovat palanneet hukkien hyökkäyksen jälkeen Ämyrinlinnaan ja Legolas suree Aragornia.



The Dragon's Breath

Legolas istui yhdessä Ämyrinlinnan useista huoneista kykenemättä vieläkään ymmärtämään ihmisystävänsä kuolemaa.

Gimli oli aluksi pysytellyt Legolasin seurassa ja yrittänyt lohduttaa häntä, mutta lohduttajan osa oli ollut vaikeaa jurolle kääpiölle ja lopulta Legolas oli pyytänyt tätä poistumaan vedoten haluunsa olla yksin.

Sillä yksin ollessaan Legolasin ei tarvinnut ylläpitää mielikuvaa urheasta ja tyynestä prinssistä, vaan hän saattoi antaa luvan tunteilleen; uupumukselle, surulle, kaipuulle... pelolle...

- Ei! Legolas huudahti itselleen ja pudisti päätään. Hän ei saanut pelätä. Ei. Sillä se, joka pelkäisi, olisi altis pahan vaikutukselle. Eikä Legolas tahtonut joutua pahan valtaan.

Saadakseen ajatuksena muualle Legolas puristi käsiään yhteen niin voimallisesti, että tunsi kämmeniensä suojissa olevan riipuksen terävien reunojen uppoutuvan ihoonsa, mutta sekään ei helpottanut hänen oloaan, ei kyennyt peittämään tuskaa, jota hän tunsi menetettyään hänelle niin rakkaan ihmisen, ei auttanut unohtamaan -

- Olen pahoillani toverinne puolesta, sanoi lempeän matala ääni ja nostaessaan katseensa ylös, kohti ääntä, Legolas näki huoneen oviaukossa neidon, jonka yötäkin mustemmat hiukset loivat vahvan kontrastin tämän kalpeille kasvoille.

Legolas mietti, oliko neito ollut oviaukossa pitkäänkin, ja jos oli ollut, niin oliko neito nähnyt, kuinka epätoivo oli uhannut Legolasia.
Samassa hän myös ymmärsi, ettei ollut vastannut neidon osanottoon, mutta kykenemättä lausumaan sanoja Legolas vain nyökkäsi hitaasti neidolle ja laski katseensa käsiinsä yrittäen samalla turhaan niellä kuristavaa tunnetta kurkustaan.

- Kertovat hänen olleen urhea mies ja teidän hyvä ystävänne, neito sanoi ja Legolasin kuuli neidon askeltavan luokseen.
Samean roosan värinen kangas levittäytyi maahan ja peitti osaksi Legolasin jalkineet neidon kyykistyessä hänen eteensä ja hento ruusun tuoksu leijaili Legolasin nenään.
- Ei ole mikään häpeä surra häntä, neito jatkoi laskien hennot kätensä Legolasin käsille puristaen niitä myötätuntoisesti.

Neidon kosketus oli yhtä pehmeä kuin oli äänensäkin ja Legolasista tuntui siltä, kuin kosketuksesta olisi virrannut lämpöä ja voimaa häneen. Hän tunsi olonsa kevenevän ja hengityksensä kulkevan vapaammin, jopa kireys rinnassa tuntui helpottavan.

Liian pian neito kuitenkin irroitti otteensa, nousi ylös ja lähti kulkemaan poispäin.
Ja kuin harmaan viitan tavoin, suru hiipi jälleen Legolasin ylle, peittäen alleen sen kaiken helpotuksen tunteen, jonka neito oli kosketuksellaan onnistunut luomaan.

- On minun syyni, että hän on kuollut, Legolas sanoi äänensä vavahtaen ja kuuli etääntyvien askeleiden pysähtyvän.
- Minun olisi pitänyt taistella hänen vierellään, hän jatkoi ja nyt kun hän oli suunsa kerran avannut, niin loputkin sanat pääsivät ilmoille.
- Minun olisi pitänyt huomata, että Aragorn oli niin lähellä reunaa, että oli vaarassa pudota, mutta minä vain keskityin ampumaan nuoliani hukkiin, Legolas parahti ja painoi päänsä käsiinsä.

Nahan kosketus kivistä lattiaa vasten kertoi neidon palaavan takaisin Legolasin luo ja neito kyykistyi jälleen Legolasin eteen.
Kädet laskeutuivat kuin siivet Legolasin poskille ja kohottivat hänen kasvonsa.

- Ette saa syyttää itseänne ystävänne kuolemasta, neito lausahti hiljaa. - Olitte keskellä taistelua, alakynnessä vielä, eikä ystävänne ollut mikään pieni lapsi, joka oli määrätty suojiinne. Hän, kuten kaikki te, jotka olitte kummuilla, oli kokenut soturi, ja hän kuoli sankarin tavoin; taistelun keskellä.

Neidon sanat onnistuivat jälleen kannustamaan Legolasia  ja hän huomasi janoavansa niitä lisää. Hän tahtoi tuntea, kuinka ne satoivat hänen päälleen, kuin luonnon herättävä kevätsade harmaan talven jälkeen.

- Jätimme hänen ruumiinsa sinne, Legolas sanoi ja vaikka hänen äänensä oli yhä katuva, siinä oli uusi vivahde.
- Meidän olisi pitänyt jäädä etsimään hänen ruumistaan, Legolas jatkoi huomaten samalla neidon eriväriset silmät, joiden katse kehoitti häntä jatkamaan.
- Hän on... oli sentään Aragorn, Arathornin poika ja tuleva kuningas, Legolasin ääni hiipui loppua kohden neidon käsien laskeutuessa Legolasin kasvoilta hänen yhteen liitettyjen käsiensä päälle ja avasivat ne paljastaen Iltatähden, riipuksen, jonka Arwen oli Arathornin pojalle antanut.

Neito katseli hetken riipusta ja nosti sitten katseensa takaisin Legolasiin.
- Ette siis nähneet hänen ruumistaan? Neito kysyi tyynesti.
- Emme, Legolas vastasi ja pudisti hiljaa päätään katseensa lukittuna neidon silmiin.
Kuin meripihkaa ja liuskekiveä, Legolas mietti neidon eriväristen silmien sävyjä.

- Meilläpäin, neito sanoi lähestulkoon reippaalla äänellä keskeyttäen Legolasin mietteet, - on tapana sanoa, ettei henkeä voi haudata ilman ruumista.

Legolas hämmentyi neidon kepeästi lausumista sanoista ja katsoi tätä epäröiden. Hän huomasi myös, että neidon huulilla leikki pieni hymy ja se ihmetytti Legolasia lisää.
Kuinka neito saattoi hymyhuulin lausua hänelle toivon sanoja, kun niihin ei ollut mitään syytä?

Aivan kuin neito olisi lukenut Legolasin ajatukset hymy neidon huulilla hiipui, mutta ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan.
Neito laski katseensa Legolasin silmistä ja nosti toisen kätensä Legolasin rinnalle.

- Sydämenne ääni ei ole yhtä vahva kuin se oli ennen, tai te ette kuuntele sitä enää, neito lausahti hetken hiljaisuuden jälkeen. - Ennen uskoitte ettekä pelänneet, nyt pelkäätte ettekä jaksa edes toivoa; Legolas, Thrandulin poika, Synkmetsän prinssi, neito jatkoi lähes tulkoon toruvalla äänellä.

Jos haltiat punastuisivat, niin Legolas olisi nyt tehnyt niin.
Neidon kevyet sanat, jotka syyttivät häntä, Synkmetsän prinssiä pelkuriksi, joka oli hävittänyt toivonsa, osuivat Legolasia suoraan sydämeen.
Sillä tottahan ne olivat; ensimmäisen kerran koko matkan aikana Legolas tiesi toivonsa olleen hiipumassa ja pelko tulevasta oli kuiskinut hänen korviinsa.

- Mutta ei pidä huolehtia, neito ehti sanomaan Legolasia. - Pelkonne tulee häviämään ja uskotte jälleen, neito lausahti ja nousi ylös. - Ehkä jopa enemmän kuin ennen, hän lisäsi vielä salaperäisesti ennenkuin lähti pois huoneesta Legolasin katseen seuratessa hänen kulkuaan aina ovelle asti.

Ja juuri kun neito hävisi ovesta Legolasin tarkat korvat kuulivat linnan pääovien avautuvan ja tuttujen askeleiden kulkevan linnan käytävällä.
Legolas ponkaisi ylös tuolistaan, juoksi pois huoneesta suoraan Aragornin eteen.
« Viimeksi muokattu: 24.10.2011 19:42:42 kirjoittanut Genova »

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #7 : 25.08.2011 19:50:10 »
Taas hyvä luku :) Legolas oli suloinen ja tämä Azaila oli ihan hyvä kanssa. En huomannut mitään erikoisia virheitä.

Lainaus
Jos haltiat punastuisivat , niin Legolas olisi nyt tehnyt niin.
Hyvä Legolas ^^
Ja tuossa on yksi väli liikaa. Ennen pilkkua nimittäin.

Ja jatkoa odottelen :)
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Genova

  • ***
  • Viestejä: 132
  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #8 : 26.08.2011 15:26:46 »
Kiitos Fairytale. Pienetkin sanat ilahduttavat :)

A/N: 3. luku, molempien näkökulmasta ja ajankohtana hetki ennen Helmen Syvänteen taistelun alkua. Taustamusiikkina May it be pan-huilulla soitettuna



May it be

Azaila kulki kohti Ämyrinlinnan pääovia.
Linna oli hiljainen naisten ja lasten siirryttyä luolien suojiin edessä olevan taistelun takia, mutta Azaila ei halunut sinne vielä mennä, koska luolien ilma oli raskasta hengittää ja siellä oleva hämäryys vaikeaa kestettävää, joten Azaila oli päättänyt siirtyä luoliin vasta pakon edessä.

Hän saapui oville ja pujahti niistä ulos. Yksi sotilaista katsahti häneen, mutta tuntiessaan Azailan sotilas vain nyökkäsi hänelle ja antoi hänen olla.

Azaila istahti kivisille portaille ja veti keuhkoihinsa raikasta ulkoilmaa toivoen, että voisi varastoida sitä luolissa vietettävää yötä varten. Yötä, jota hän ei edes halunut ajatella eikä kuvitella sen mukanaan tuomia kauheuksia.

Rauhoittaaksen mieltänsä Azaila otti vyöltään soittimensa ja asetti sen leukaansa vasten.
Päivän pimennettyä oli taisteluun valmistautumisen äänet sekä puuhat hiljentyneet ja ilma oli täyttynyt odotuksesta, minkä Azaila tiesi koettelevan sotilaiden mieliä.

Puhaltaessaan soittimeensa ja pehmeän, huilumaisen äänen täyttäessä ilman Azaila toivoi sointujen ainakin hetkeksi keventävän jokaisen niitä kuulevan mieltä. Kevyt tuulahdus tarttui rauhalliseen sävelmään ja lähti kuljettamaan sitä pitkin linnan pihaa ja käytäviä ulottuen jokaiseen huoneeseen ja tilaan, aina luolia myöden.

Matala, kauniin käheä sävel kulkeutui myös Legolasin ja Ämyrinlinnaan saapuneen Haldirin korviin.
- Mistä tuo musiikki tulee? Legolas kysyi Haldirilta.
- Ulkoa päin, Haldir vastasi hitaasti ja Legolas huomasi miehen lähes lumoutuneen musiikista.
- Kuulostaa taianomaiselta, Legolas lausahti yhtä vaikuttuneena ja sävelen laskiessa hän lähti seuraamaan sointuja aina pääovista ulos pihalle, jossa jokainen sotilas oli hiljaa paikoillaan eikä yksikään metallinen kalahdus häirinnyt soittoa, joka oli lähtöisin portailla istuvan neidon soittimesta.

Legolas astui hiljaa lähemmäksi neitoa varoen häiritsemästä tätä ja huomasi, että oli jo kerran tavannut neidon.

Mustat hiuksensa, jotka silloin olivat valuneet vapaina, olivat nyt paksulla letillä paljastaen siron niskan. Yksittäisiä hiussuortuvia oli karannut neidon letistä ja kevyt ilmavirta pyöritti niitä neidon kasvoilla, joiden rauhallista ilmettä suljetut silmänsä tehostivat.

Yhtä vaalea kuin oli kasvojensa ihokin, oli väri neidon käsivarsilla, jotka mekon leveät, alas valahtaneet hihansuut olivat paljastaneet aina kyynärpäitä myöden.

Neidon pitkät sormet pitelivät puista soitinta hellästi otteessaan ja Legolas muisti, miltä niiden kosketus oli tuntunut hänen käsillään ja kasvoillaan, kuinka niistä oli johtunut häneen lämpöä ja voimaa, aivan kuten sanoistakin, joita neito oli huuliltaan lausunut, ja musiikistaan, jota neito parhaillaan tarjoili.

Neidon rinta kohosi äkisti hänen täyttäessään keuhkonsa ilmalla ja laskeutui hitaasti ilman kulkiessa neidon raollaan olevien huulien välistä soittimeen, josta soljui ilmaan tuo kaunis kappale, nyt vähitellen hiljentyen ja lopulta vaieten tyystin.

- Soitatte kauniisti, totesi ääni Azailan takaa, kun huilun viimeinen sointu oli vaimentunut.
Azaila kurkisti olkansa yli ja näki saman haltian, jolle oli suonut lohduksen sanoja tämän surressa ystäväänsä.
- Kiitos sanoistanne, prinssi Legolas, Azaila sanoi ja huomasi haltian kasvoille nousevan pienen hymyn Azailan muistaessa hänet.
- Olkaa hyvä, haltia sanoi ja käveli lähemmäksi. - Vaikkakin sana kaunis on aivan liian mitätön sana kuvailemaan soittoanne, neito...?
- Azaila, Azaila vastasi haltian kysymykseen, joka ilmeni miehen kohotettuina kulmina.
- Azaila? Haltia toisti hänen nimensä ihmeissään ja istui Azailan vierelle katseensa hänessä. - Suokaa anteeksi ihmettelyni, mutta Azailahan on haltiakielinen nimi, mies sanoi.
- Niin on, Azaila vastasi laittaessaan huilunsa takasin vyölleen. - Olen isäni puolelta haltia, äitini oli ihminen.
- Oli? Haltia toisti taas ja vakavoittui sitten. - Olen pahoillani menetyksestänne, hän lisäsi hiljaisella äänellä.
- Kiitos, Azaila vastasi.

- Anteeksi uteliaisuuteni, haltia jatkoi lyhyen tauon jälkeen, - mutta mistä päin isänne suku on?
- Kotini on Harmaissa Satamissa, Azaila vastasi lyhyesti. - Äitini oli täältäpäin ja enoni -
Pidemmälle Azaila ei päässyt, sillä hänen korviinsa kantautui metallin kalske ja raskas kulku. Hän käänsi äkillisesti päänsä Rautapihan suuntaan, nousi jaloilleen ja tunsi ihollaan juoksevat väreet.
Sivusilmällä hän näki haltian myös nousseen ylös ja katsovan samaan suuntaan.
- Ovatko ne... Azaila kysyi kykenemättä sanomaan aikomaansa nimeä.
- Sarumanin joukot? Haltia kysyi ja käänsi vakavan katseensa Azailaan. - Ovat, haltia vastasi synkästi.
- Niitähän on tuhatmäärin, Azaila äänähti tyrmistyneenä ja käänsi katseensa haltiaan. - Kuinka meillä on mitään mahdollisuuksia? Azaila kysyi tältä.
- Meidän täytyy vain taistella ja toivoa, haltia totesi.
- Toivoa mitä? Azaila kuiskasi. - Ihmettäkö?
- Sitä, että pystymme pitämään puolemme Gandalfin ja Éomerin tuloon asti, haltia vastasi.
- He ovat siis tulossa? Milloin? Azaila kysyi toiveikkaana.
- Aamun sarastaessa, haltia vastasi hiljaa ja Azaila ymmärsi nyt syyn haltian vakavuuteen; heidän mahdollisuudet selvitä yön yli olivat hyvin vähäiset.

- Anteeksi, mutta minun on nyt mentävä, Legolas sanoi neito Azailalle ja näki tämän kohottaneen peloissaan kätensä rinnalleen.
- Menkää, menkää toki, neito vastasi kääntyneenä Legolasia päin ja lisäsi sitten: - No galu govad gen.

Haltiakielisten sanojen koskettamina Legolas otti neito Azailaa kädestä ja toi sen lähelle kasvojaan.
- Gen hannon, hän lausui ja painoi huulensa neidon rystysille ennen kuin pyyhälsi sisälle linnaan.

- No galu govad gen. = Olkoot siunaukset mukananne.
- Gen hannon = Kiitän teitä.
« Viimeksi muokattu: 24.10.2011 18:25:37 kirjoittanut Genova »

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #9 : 26.08.2011 17:42:25 »
Ja taso on pysynyt hyvänä. Legolas oli tässäkin aivan ihana ja vaikuttaa siltä, että heistä voisi hyvinkin tulla hyvä pari :) Ja Gandalf oli kirjotettu tuolla yhdessä kohdassa C:llä. Muita epämääräisyyksiä ei silmään nyt osunut.
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #10 : 26.08.2011 20:14:45 »
Oi miten ihanaa tekstiä ja kuvailua! Hahmot on onnistuneita, Legolas toimii hyvin ja Azaila on symppis hahmo.

Tykkään kovasti ja odotan innolla tulevia osia! :)

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Genova

  • ***
  • Viestejä: 132
  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #11 : 30.08.2011 19:40:05 »
Kiitos Tom! Ja yritän pitää tason yllä, Fairytale.

A/N: Nyt ollaan Meduseldissä juhlimassa. Ihan sitä, mitä hain, en saanut aikaan, mutta mennään nyt tällä :-\



Legolas seisoi Meduseldin juhlasalissa ja seurasi katseellaan salissa kulkevaa neito Azailaa,
Haltia oli juuri aikeissa lähteä tervehtimään neitoa, kun tämän eteen tuli mies, joka sai neidon mukaansa tanssilattialle.

- Tiukasti pidätte silmällä neito Azailaa, Legolas kuuli vierelleen saapuneen Éomerin virkkaavan hänelle. - Vaan eipä silti, kyllähän hänessä silmä lepää, Éomer jatkoi ja Legolas puri hampaansa yhteen, jotta ei olisi käskenyt kuninkaan sukulaista pitämään ajatuksiaan itsellään.

- Taidatte olla aika vakava tapaus, Éomer jatkoi yksinpuheluaan Legolasin vieressä. - Vai onko se luonteenomaista teille haltioille?
- Ei ole, Legolas vastasi lyhyesti ja narskautti hampaitaan, kun neito Azailan tanssipari kieputti neitoa ympäri niin, että tämä sekosi askeleissaan ja olisi kaatunut, ellei tanssittajansa olisi ottanut hänestä otetta ja vetänyt lähelleen.

- Vai niin, Éomer lausahti huvittuneesti ja Legolas tiesi miehen havainneen hänen reaktionsa siihen, mitä tanssilattialla tapahtui.
- Kuulkaapa haltia, Éomer sanoi tuttavallisesti ja laski kätensä Legolasin olalle. - Minäpä tiedän, mikä teidät rentouttaa, Éomer jatkoi ja pyysi Legolasia mukaansa.
Uteliaisuuttaan Legolas seurasi Éomeriä ja löysi itsensä mestari Gimlin kanssa juomapelistä, joka päättyisi vasta toisen pelaajan tipahdettua pois pelistä.

Éomer ojensi Legolasille kolpakon eikä haltia kyennyt muuta kuin juomaan sen tyhjäksi mestari Gimlin tehdessä samoin ja sen jälkeen tuopit toistensa perään kumoutuivat Legolasin ja Gimlin kurkkuihin, kunnes olut vei kääpiöstä voiton ja tämä kupsahti sammuneena lattialle.
- Peli päättyi, Legolas tuumasi asiasta Éomerille hieman huvittuneena kääpiöstä, joka kuorsasi lattialla.

- Entä miten on tanssikuntonne laita? Kysyi kepeä ääni Legolasin takaa. - Onko sekin päättynyt vai vieläkö kykenette tanssittamaan neitoa?
- Tanssi luonnistuu haltialta aina, Legolas vastasi neito Azailalle, joka oli tullut Legolasin vierelle, ja tarjosi tälle käsivartensa.

Neidon tartuttua ojennettuun käsivarteen Legolas johdatti hänet tanssilattialle ja kuin tilauksesta soittajat vaihtoivat iloisen reelin rauhalliseen tanssiin.
Legolas laski kätensä neidon selälle ja veti hänet lähemmäksi itseään. Neito Azaila puolestaan laittoi toisen kätensä Legolasin olalle ja kuin itsestään heidät vapaat kätensä liittyivät yhteen.

- Onnistuitte näpäyttämään Éomeria nenälle, neito Azaila virkkoi hitaiden askeleiden tahdissa. - Minun täytyy myöntää, että kun näin teidät pelissä kääpiön kera, niin pelkäsin pahinta, heillehän kun olut maistuu. Mutta näkyi se maistuvan teillekin, neito jatkoi ja äänensä sävystään Legolas päätteli, ettei neitokaan kuivin suin ollut iltaansa viettänyt.

- Ikävää, jos aiheutin teille huolta, neito Azaila, Legolas pahoitteli.
- Pelkkä Azaila pyydän, neito lausahti ja loi viipyvän katseensa Legolasiin. - Kukaan ystävistäni ei neidoittele eikä teitille minua.
- Enkä minä ole prinssi ystävilleni... Azaila, Legolas vastasi ja sai palkakseen leveän hymyn, joka saatteli neidon sanoja: - Sopii minulle, Legolas.

Sointuva tapa, jolla Azaila lausui Legolasin nimen, sai haltian hämilleen ja hän melkeinpä tallasi neidon varpaille, mutta jos Azaila huomasinkin sen, niin hän ei osoittanut sitä, vaan seurasi luottavaisena Legolasia aina tanssin loppuun asti.

- Vieläkö jatkamme? Legolas kysyi eikä ollut lainkaan pahoillaan siitä, että Azaila tahtoi mielummin siirtyä ulos kuin jatkaa taas vauhdikkaaksi palanneen tanssin pyörteissä.

Yön hämärä oli levittänyt verhonsa Edorasin ylle ja kaikkialla vallitsi hiljaisuus, jota vain juhlien äänet rikkoivat.
- Yhtä kaunista kuin aina ennenkin, Azaila lausahti heidän seistessään tasanteella. - Aivan kuin mikään ei olisi muuttunut vaan eläisimme edelleen rauhassa täysin tietämättöminä vuorien takana olevista uhista.
- Joista toinen on jo voitettu, Legolas vastasi yrittäen piristää Azailaa, jonka ääni oli saanut tumman sävyn.
- Voitettu kyllä, Azaila sanoi äänensä yhä apeana, - mutta millä hinnalla? Kymmeniä lapsia on ilman isiään, sama määrä vaimoja on ilman miehiään. Monet vanhemmista ovat menettäneet poikansa, jopa kuningaskin omansa, Azaila jatkoi päätään pudistaen.

- Taistelut vaativat aina veronsa, Legolas vastasi Azailan sanoihin. - Jokainen, joka tarttuu aseeseen tietää sen. Mutta yllämme vaanivassa uhassa on myös... hyvät puolensa, Legolas sanoi toivoen kykenevänsä keventämään tunnelmaa.

- Kansoja on taas yhdistynyt, Legolas selitti ajatustaan Azailalle, jonka kasvoilla oli nyt kysyvä ilme. - Haldir toi jousiampujansa mukanaan Helmin taisteluun, Fangornin metsän Entit tuhosivat Rautapihan ja Huornit Uruk-hait, Legolas sanoi ja sai palkakseen hymähdyksen, jossa oli iloinen sävy.

- Puhumattakaan siitä, että sen myötä on haltia päätynyt taistelemaan kääpiön rinnalla, Azaila lausahti huvittuneena,
- Niin, Legolas vastasi ja siirsi sormillaan Azailan kasvoille karanneen hiussuortuvan tämän korvan taakse.  - Ja tuskin mekään olisimme tavanneet ilman tätä kaikkea, Legolas jatkoi lempeästi sormiensa liukuessa hidasta matkaansa pitkin neidon leukapieltä jääden lopulta lepäämään neidon leukaa vasten.

Niin sileä, niin vaalea, Legolas ajatteli Azailan ihosta, kun äkillinen tunne siitä, että heitä tarkkailtiin, sai Legolasin vetäytymään kauemmas neidosta ja siirtämään huomionsa vuorille.

- Mitä nyt? Azaila kuiskasi Legolasin tarkkaillessa vuoria.
- En oikein tiedä, Legolas vastasi hitaasti. - Mutta meidän on parasta siirtyä sisälle, hän jatkoi ja ohjasi Azailan oville vilkuillen samalla taakseen.

- En taida enää välittää juhlinnasta, Azaila sanoi heidän päästyään sisälle. - Päivä on ollut pitkä  ja huomenna paljon tehtävää... Taidan mennä huoneeseeni ja nukkumaan.
- Siinä tapauksessa sallinet minun saattaa sinut, Legolas sanoi, sillä hän ei tahtonut vielä erota neidosta, ei nyt, kun he olivat päässeet askeleen lähemmäksi toisiaan.
- Sopii, Azaila vastasi selvästikin ilahtuneena Legolasin ehdotuksesta ja yhdessä he lähtivät kulkemaan kohti talon makuutilojen osaa.

Mutta vaikka he kulkivatkin samaa matkaa, he olivat vaiti.
Legolas yritti miettiä jotain sanottavaa, jolla pelastaisi ulkona tapahtuneen, ja manasi mielessään tunnetta, joka ilmaantuessaan oli sotkenut hetken. Hetken, joka oli ollut mahdollisesti matkalla kohti suudelmaa.

- Huoneeni on tässä, Azaila sanoi pysähtyessään vankan puuoven eteen. - Kiitos seurastasi, Legolas, neito jatkoi ja nojautui selkä ovea vasten.
- Glassen, Legolas vastasi Azailalle ja peitti surunsa siitä, että heidän oli aika erota.
Hän kumarsi neidolle pienesti, kun neito samassa liikahti häntä päin ja painoi höyhenen kevyen suukon Legolasin huulille.
- Mara lome, Azaila kuiskasi ujo hymy huulillaan ja pujahti huoneeseensa.

Jäätyään yksin käytävälle Legolas seisoi Azailan huoneen oven takana vielä tovin kasvoillaan epäuskoinen ilme.
Oliko Azaila todellakin suukottanut häntä? Ja vielä huulille? Legolas mietti ja nuolaisi huuliaan maistaen niissä vain oluen maun.
Mutta pieni ääni hänen sisällään kuiskasi: - Tancave.

Glassen - Ilo on minun puolellani.
Mara lome - Hyvää yötä
Tancave - Kyllä vain.

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #12 : 31.08.2011 17:07:52 »
Oi, oli suloinen. Ja tämän luvun takia keskeytin 30 Seconds to Marsin kuuntelun ;D Elikkäs... Éomer oli hyvä kun hän kiusasi Legolasta ja elokuvassa tuo juomakilpailu kohtaus on aivan huippu. Ja kyllähän Azaila ja Legolas toisilleen sopivat ^^ Tuo suukko oli suloinen niin kuin myös Legsun ajatukset.

Lainaus
Mutta pieni ääni hänen sisällään kuiskasi: - Tancave.
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Piki

  • ***
  • Viestejä: 12
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #13 : 01.09.2011 18:59:20 »
Mahtavaa! :D
Olin täällä lueskelemassa ficcejä ja olin jo kirjautunu ulos kunnes muistin, että enhän mä täältä muistanu käydä kattoo, et oliko tähän tullu jatkoa ja olihan sitä :)(olen nimittäin lukenu tätä jo jonkin aikaa kommaamatta ollenkaan)
Mukavaa luettavaahan tää on ja kirjotusvirheitäkään en ole bongaillut. Azaila ja Legolas on tosi söpö pari :):)
« Viimeksi muokattu: 01.09.2011 19:01:27 kirjoittanut Piki »
30 sekuntia marsiin!?

Genova

  • ***
  • Viestejä: 132
  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #14 : 14.09.2011 21:14:19 »
Mukavaa, että yhä pidät Fairytale :)

Ja kiitos ilmoittautumisestasi Piki.

A/N: Kiire on huono asia ficcien suhteen ja siksi tämän luvun julkaisu on kestänyt. Mutta tässä se nyt on; juhlien jälkeistä aamupäivää eletään ja Azailan pov.



Pieni lintu sirkutti kielensä solmuun viihdyttäessään avoimen ikkunan ääressä kirjaansa lukevaa Azailaa ja sai palkakseen pieniä murusia hänen leivästään. Syötyään ne lintu lehahti lentoon ja hävisi taivaan sineen.
Sineen, jonka sävy palautti Azailan mieleen Legolasin katseen ja Azaila vajosi, ties monettako kertaa sen aamun aikana, viime illan muistoihin.

Azaila kävi läpi heidän yhteisen tanssinsa, muisti haltian käden hellän painon selässään ja ennen kaikkea, tämän sormien lipumisen ihollaan.

Kunpa vain viime öinen uneni olisi ollut totta, eikä vain kaipuun tuotosta, Azaila mietti kaihoisa hymy huulillaan muistellen untansa, jossa vuori ei ollut varastanut Legolasin huomiota h-hetkellä.

Vaimea koputus palautti Azailan nykyhetkeen ja hän kulki ovelle avaaman sen. Silmänsä pyöristyivät, kun hän näki Legolasin seisovan käytävällä.
- Hei, Azaila lausahti.
- Hei, haltia vastasi. - Keskeytinkö sinut pahasti? Tämä jatkoi kevyeen sävyyn.
- Et, Azaila vastasi. Ajattelin vain sinua, hänen mielensä jatkoi. - Kuinka niin? Azaila ihmetteli ääneen.
- Koputin jo kerran aikaisemmin, Legolas vastasi.
- Ai. Olin varmaan ajatuksissani, kun en kerran kuullut, Azaila vastasi haparoiden ja jotta saisi tilanteen haltuunsa, hän kysyi: - Mitä haluat?

Legolasin silmät laajenivat aavistuksen ja hän kysyi: - Mitäkö haluan? Eee..., tahtoisin puhua kanssasi, jos sinulle sopii, hän jatkoi.
- Totta kai, Azaila vastasi miettien samalla, mitä asiaa haltialla olisi. - Haluatko tulla sisälle puhumaan vai jatkammeko tässä? Hän kysyi avaten huoneensa oven kokonaan.

Legolasin katse kulki Azailasta hänen huoneeseensa ja Azaila tunsi hänen epäröinnin.
- Se on ihan soveliasta, Azaila sanoi haltialle, jonka katse lensi takaisin häneen.
Vielä hetken haltia epäröi, mutta astui sitten askeleen lähemmäksi ja Azailan siirtyessä sivuun kulki sisälle huoneeseen.

- Istu, Azaila kehoitti Legolasia, joka seisoi hämmentyneenä keskellä huonetta, mutta päätyi lopulta istumaan sängyn päässä olevalle penkille. Azaila itse istui peilipöytänsä jakkaralle ja hetkeen kumpikaan heistä ei sanonut sanaakaan. Sitten he aloittivat molemmat yhtäaikaa, mistä seurasi hämmentynyt naurahdus kummankin suusta.

- Sinä ensin, Azaila kehoitti Legolasia.
- Nukuitko hyvin? Haltia kysyi pehmeästi saaden Azailan nielaisemaan.
- Nukuin, Azailan onnistui vastaamaan. Näin unta sinusta, meistä, hänen mielensä kuiski jatkoa.
- Entä sinä? Azaila kysyi ja haltian hymy hiipui aavistuksen.
- En oikeastaan, Legolas vastasi hitaasti.

Azailan tuli kylmä hänen nähdessään Legolasin ilon väistyvän.
- Onko jotain pahaa sitten tapahtunut? Azaila kysyi ja nousi ylös siirtyen Legolasin viereen istumaan.

Haltia katsoi häntä vakavana suoraan silmiin, avasi mykkänä pari kertaa suunsa ja pudisti lopulta päätään sanoen: - En tullut puhumaan kanssasi siitä.
- Ihan sama, Azaila tokaisi, - mutta nyt kerrot kuitenkin siitä, mitä ikinä se sitten onkin.

Legolasin ilme muuttui ensin yllättyneeksi ja sitten mietteliääksi. Azaila uskoi haltian yhä vastustelevan, mutta lopulta tämä sanoi: - Sauron tarkkaili meitä yöllä.

Azaila räpäytti silmiään pari kertaan ja muisti Legolasin oudon käytöksen tasanteella.
- Hänetkö sinä aistit ulkona eilen? Azaila kysyi.
- Kyllä. En tosin tiennyt vielä silloin, että se oli Sauron, mutta myöhemmin asia varmistui, Legolas vastasi ja kertoi lopulta Azailalle kaikki kuluneen yön tapahtumat ja seuraukset.

Legolasin vaiettua Azaila sulki silmänsä ja pudisti hiljaa päätään. Hän ei ollut kauhuissaan, eikä peloissaan, mutta mahansa pohjaan oli syntynyt ontto olo epävarman tulevaisuuden takia.

Käsi tarttui Azailan käteen puristaen sitä hellästi.
- Olen pahoillani, että kerroin tästä, Legolas sanoi katuvana. - En olisi saanut sälyttää tietojani harteillesi.

Azaila, jonka katse siirtyi Legolasiin heidän yhteenliitetyistä käsistään, vastasi: - Ei, ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, itsehän pyysin sinua kertomaan. Ja sitä paitsi...olen hyvilläni siitä, että kerroit tilanteen minulle. Vaikka en olekaan asettumassa taisteluun, en myöskään halua jäädä huhujen varassa pelkäämään.

- Kunpa voisin sanoa sinulle, ettei ole mitään pelättävää, mutta se olisi pelkkää valhetta, Legolas sanoi ja etsi Azailan toisenkin käden otteeseensa. - Sauronin uhka on nyt todellisempi kuin koskaan ja vaikka en haluaisikaan myöntää, niin minäkin pelkään. Varsinkin nyt, kun..., kun sinä olet olemassa minulle, Legolas sanoi hiljaa. - Ja siitä halusinkin puhua kanssasi, haltia lisäsi vielä etsien Azailan katsetta.

Azaila veti henkeä Legolasin sanojen tähden ja tunsi sisimmässäään lämpimän ailahduksen Legolasin jatkaessa tummalla äänellä: - Minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita, jotka, ottaen huomioon sen, kuinka vähän aikaa olemme vasta tunteneet toisemme, ovat hämmentävän syviä. Tunteita, joista olen vain kuullut puhuttavan ja miettinyt, että tulisinko koskaan itse niitä kokemaan. Tunteita, jotka ovat heräneet minussa vain sinun tähtesi, Azaila.

Kaikista maailman sanoista ei löytynyt sanaa kuvaamaan sitä, mitä Azaila tunsi Legolasin sanojen myötä.
Hänen sydämensä hakkasi rinnassa ja veri tuntui juoksevan suonissa huimaa vauhtia sinisten silmien tutkivan katseen viipyessä yhä hänen silmissään.

- Tiedän, mistä puhut, Azaila vastasi Legolasille ja päätti puhua yhtä suoraan kuin haltiakin oli hänelle puhunut.
- Minä... olen koko aamun miettinyt sinua, meitä, yhteisiä hetkiämme ja... tunteeni sinua kohtaan ovat paljolti samoja kuin sinun minua kohtaan.... yhtä syviä, yhtä hämmentäviä, Azaila sanoi ujosti ja käänsi katseensa pois.

Ote, joka tarttui Azailaa leuasta, oli kevyt, mutta riittävä kääntämään Azailan kasvot takaisin Legolasiin.
- Tiedätkö, kuinka onnelliseksi minut teet sanoillasi? Legolas kysyi hiljaa ja Azailan sydän hyppi rinnassaan.
- Jos onnistun siinä puoliksikaan niin hyvin, kuin sinä onnistut omillasi, niin taidan tietää, Azaila vastasi äänellä, joka oli tuskin kuiskausta voimakkaampi, ja hymyili ujosti.

Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, minkä aikana katseensa tanssivat toistensa kasvoilla; silmistä huuliin ja takaisin.
Azaila ei tiennyt kumpi heistä liikahti ensin, mutta pian heidän lyhyt välimatkansa kuroutui umpeen ja hän sulki silmänsä tuntiessaan Legolasin huulien koskettavan hänen huuliaan; ensin vain kevyesti hamuten, mutta suudelman pitkittyessä yhä varmemmin, yhä omistavammin.

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC, 5. luku 14.9.
« Vastaus #15 : 16.09.2011 15:57:36 »
Jaa'a. Mitäs tähän oikein sanoisi. Oli taas hyvin kirjoitettu luku eikä silmään sattunut mitään omituisuuksia. Luku olisi kyllä kaivannut vielä jotain, mutta en vain oikein keksi mitä. Mutta kokonaisuudessan hyvä luku :)
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

TheWriter

  • ***
  • Viestejä: 19
  • There are writers and there are writers
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC, 5. luku 14.9.
« Vastaus #16 : 18.09.2011 20:53:25 »
Aivan mahtavan ihanan suloinen ! <3 Tällaista tarinaa olen etsinyt, aivan ihanaa, että Legolakselle on luotu rakas ^^ Tarina on niin ihana, hyvä ja toivon pääseväni pian lukemaan jatkoa... ; )


[quote/]- Kertovat hänen olleen urhea mies ja teidän hyvä ystävä, neito sanoi ja Legolasin kuuli neidon askeltavan luokseen.
[/quote]

tuosta lainauksesta, eikös sen pitäisi olla teidän hyvä ystävänne? (Pomppasi lukiessa silmääni...)

Kiitoskiitoskiitos tästä ficistä ! ^^
There will be beauty from the pain <3

Genova

  • ***
  • Viestejä: 132
  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC
« Vastaus #17 : 19.09.2011 06:25:16 »
Fairytale, melkein arvasin ajatuksesi, sillä kävin läpi ihan samaa mietettä vaikka kuinka monesti, mutta kun en vain löytänyt sitä, mitä teksti kaipasi, niin sillä mentiin. Mutta toivon, että uus luku on taas vanhojen arvoinen.

TheWriter, kiitos huomioinnista, oikeassa olet. Ja kiva lukea, että teksti miellyttää.

A/N: 6. luku ja edelleen odotellaan Gondorin tulia syttyviksi.



Ilmaa halkoi helisevä kalahdus kahden miekan kohdatessa toisensa, mitä seurasi teräksinen suhina, kun terät kulkivat toisiaan pitkin erottuen lopulta.
Auringon valo välähti leveässä aseessa sen kohottautuessa uuteen iskuun ja Legolas näki Azailan jännittyneet leukapielet, kun neito valmistui torjumaan lähestyvää lyöntiä, joka oli voimaltaan niin luja, että iskeytyessään neidon miekaan tämän koko vartalo tärähti.

- Hienoa Azaila, Éomer kehaisi. - Ei Théodred sinua turhaan opettanut, mies jatkoi Azailan tasatessaan hengitystään miekan pysyessä vain vaivoin hänen otteessaan.
- Sinun vuorosi siskoseni, Éomer sanoi ja vapautti Azailan miekkailuharjoituksesta.

Neito lähti kulkemaan kohti asevarastoa väen suunnatessaan huomionsa sisaruksiin, jotka kohottivat miekkansa.
Legolas ei kuitenkaan jakanut muun väen mielenkiintoa vaan hän lähti Azailan perään ja yhytti tämän huoneessa, jossa neito parhaillaan laski miekkansa vapisevin käsin telineeseen.

- Näytä käsiäsi, Legolas vaati ja Azaila ojensi hänen eteensä yhä tärisevät kätensä, jotka Legolas huomasi myös kylmän nihkeiksi sulkiessaan ne omiinsa.
- Éomerin olisi pitänyt hillitä voimiansa sinun kanssasi, Legolas jupisi hieroessaan hellästi Azailan käsiä.
- Ei hän liian kovaa lyönyt vaan seitokykyni mukaan, Azaila puolusti Éomeria. - Sitä paitsi, ei vihollinenkaan minua silkkihansikoin kohtele, jos sellaiseen törmään, neito jatkoi.

Ei ikinä sitä, Legolas ajatteli ja näki mielessään kurkkuaan kuristavan näyn, missä Azaila taisteli henkensä edestä örkki vastustajanaan.

- Joko helpottaa? Legolas kysyi hävittääksen näyn mielestään ja tuntiessaan Azailan käsien lämpenevän sekä vapinan lakkaavan.
- Kyllä, neito vastasi, - mutta kun kerran aloitit, niin voit yhtä hyvin jatkaa pidempäänkin, tämä pyysi vienosti.
- Nautiskelija, Legolas naurahti, ja oli tyytyväinen siitä, että kosketuksensa tuotti Azailalle mielihyvää.
- Teen vain kuten isäni aina kehoittaa: ”Nauti elämän pienistä asioista.”, Azaila vastasi ja vetäisi syvään henkeä Legolasin sormien löytäessä aran kohdan hänen käsistään.
- Isälläsi on viisaita sanoja, Legolas vastasi sormiensa yhä pyörittäessä Azailan käsien jänteitä ja niveliä. - Alan pitää hänestä hetki hetkeltä yhä enemmän, vaikka en edes tiedä hänen nimeään, Legolas jatkoi ja tunsi sanojensa myötä neidon jännittyvän.
- Onko sillä väliä? Azaila kysyi ja Legolas kuuli neidon äänessä jälleen sen varautuneisuuden sävyn, minkä oli kuullut aiemminkin niinä kertoina, kun heidän puheensa oli edes hipaissut Azailan isää; aivan kuin neito epäröisi puhua miehestä.

- Ei, Legolas vastasi vakaasti ja painoi kevyet suukot Azailan molempien käsien selkämyksiin. - Minun puolestani hän saa olla kuka, tai mikä vain, Legolas jatkoi, käänsi Azailan kämmenet esiin ja suukotti niitäkin saaden neidon henkäisemään kevyesti.
- Sillä mies, Legolas jatkoi kohottaen Azailan kädet niskaansa ja vetäen neidon samalla kiinni itseensä, - jolla on sinunkaltainen tytär, ei voi olla kovinkaan paha mies, Legolas päätti lauseensa ja suuteli Azailaa.

- Eluréd, Azaila kuiskasi Legolasille heidän suudelman päätyttyä. - Veljensä nimi on Elurín, neito jatkoi ja katsoi odottavasti Legolasia, jonka päässä pyörivät nyt nuo kaksi nimeä etsien paikkojaan Haltioiden Aikakirjoista.
Ja lopulta ne löytyivätkin.

- Tarkoitatko edesmenneen kuningas Dior Eluchilin poikia? Legolas kysyi ääneen päätelmänsä ja perääntyi hieman.
- Kyllä, Azaila vastasi. - He selviytyivät aivan kuten Tarusto kertoo ja päätyivät erakoituneen vanhuksen kasvattamiksi. Kun vanhus sitten lähti Harmaiden Satamien kautta Valinoriin, veljekset jäivät Satamiin asumaan tavallisena väkenä, vailla verensä perinnön taakkaa, Azaila jatkoi isänsä tarinaa.

- Olet siis Doriathin prinsessa, Legolas lausahti tiedosta yllättyneenä, sillä olihan Tarusto hänellekin tuttu, mutta se pohjautui vuosisatoja vanhoihin perintötietoihin, joiden paikkansapitävyys oli vähän niin ja näin.
- En, Azaila kielsi, - en ole, sillä Doriathia ei enää ole, kuten hyvin tiedät. Olen vain puolhaltianeito Satamista, jonka laulujen uskotaan parantavan, mikä sekin on tarua; lauluni ja soittoni korkeintaan keventävät mieltä, eivät kykene ihmetekoihin, Azaila sanoi ja jatkoi: - Mutta huhu niiden parantavista voimista oli syynä siihen, miksi minut kutsuttiin tänne Edorasiin; väessä eli toive siitä, että herättäisin kuningas Théodenin, Azaila sanoi turhautuneena.
- Et saa torua itseäsi siitä, ettet kyennyt moiseen, Legolas lohdutti Azailaa. - Olin itse paikalla, kun Gandalf herätti kuninkaan, ja hänkin joutui käyttämään siihen äärimmäisiä keinoja.
- Kuulin siitä, Azaila sanoi. - Éowyn ja Éomer kertoivat minulle salin tapahtumista, Azaila jatkoi ja lisäsi vielä apeasti: - Kunpa Théodredkin olisi nähnyt isänsä heräävän.

Neidon viimeiset sanat herättivät Legolasissa mustasukkaisuuden haivenia eikä hän voinut olla toteamatta hieman ynseästi: - Olet hyvä ystävä kuninkaan lasten kanssa.

- Niin olen, Azaila vastasi huomioimatta Legolasin äänen sävyä. - Heihin oli helppo tutustua ja Éowynistä tuli minulle melkein kuin sisko. Edoras puolestaan on täynnä elämää ja opin uusia asioita, kuten miekkailua ja hevosenkäsittelyä, mikä Harmaissa Satamissa ei olisi onnistunut, se kun on rauhan ja hiljaisuuden tyyssija.
- Ainoa asia, mitä kaipaan sieltä, on rakas isäni, mutta häntäkin enää vain hetkittäin, niin julmalta kun se kuulostaakin, Azaila jatkoi hiljasella äänellä ja loi katseensa alas katuvana oloisena. - Hän on jo vanha ja hänen kuuluisi olla Valinorissa Keski-Maan sijaan, mihin olenkin häntä ja hänen veljeään useaan otteeseen kirjeissäni kehoittanut; mutta ei, Azaila tuhahti päätään pudistaen.
- Isä kuvittelee minun yhä olevan hänen avuton pikkutyttönsä, vaikka olen iältäni jo vaikka mitä, Azaila lisäsi nyt äänensä ärtyneenä ja Legolas joutui puremaan huultaan, jotta ei nauraisi, sillä neito näytti äkisti juuri siltä, mitä oli äsken sanonut; isän pikkutytöltä; tosin ei avuttomalta vaan varsin tahtovalta.

Legolas oli hetken vaiti antaen Azailan rauhoittua puuskastaan ennenkuin kysyi: - Tietääkö joku muu isästäsi ja sedästäsi?
- Ei, Azaila vastasi lyhyesti, mutta jälleen tyynenä. - Äitini tiesi kyllä, mutta hänen kuoltuaan jäljellä olen ollut vain minä... ja nyt sinä, Azaila sanoi nostaen katseensa Legolasiin. - Ja siksi toivonkin sinulta vaitioloa vereni suhteen, Azaila pyysi Legolasilta. - Doriathin kuningas, kuningatar ja valtakunta ovat haudatut, samoin Diorin pojat. Tiedän, että tätini on elossa, ja että hänellä on lapsia, mutta hänkään ei ole tietoinen meistä ja niin on isäni tahto, kuten myös minun.

Azailan vaiettua Legolasin mieleen pälkähti ajatus, että mahtoiko Azaila tietää neito Arvenista, kun kerran tiesi tädillään olevan lapsia, mutta samassa hän päätti, ettei nyt olisi aika puhua neitojen sukulaisuudesta.
Legolas kupersi kätensä Azailan poskille ja lausui hänelle vakavana: - Huuleni ovat sinetöidyt syntyperäsi suhteen, nîn aranel.

Nîn aranel = Minun prinsessani
« Viimeksi muokattu: 05.12.2011 12:07:56 kirjoittanut Genova »

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC, 6. luku 19.9.
« Vastaus #18 : 20.09.2011 09:50:52 »
Juu, oli taas oikein hyvä luku :) Huomaisn kylläkin ainakin yhden kirjoitusvirheen, mutta siinä oli vain kaksi kirjainta vaihtanut paikkaa keskenään enkä enää löydä sitä... Niin ja Arwen kirjoitetaan w:llä. Tuolla tekstissä se oli v:llä. Kuitenkin tunnelma välittyi hyvin jne :)
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Jahma

  • Romantikko
  • ***
  • Viestejä: 400
  • World hasn`t changed, you are.
Vs: TSH: Haltiatunteita, k-13, Legolas/OC, 6. luku 19.9.
« Vastaus #19 : 24.09.2011 16:16:03 »
Ihanaa Legolas ficci!

Ihana, ihana (sanoinko jo ihana?) ficci!
Legolas on aivan ihanan tunteikas ja Oc-hahmo on mahtava :D
Aivan upeaa kuvailua ja niin hyvin kirjoitettua!
Virheitä ei löytynyt mun silmään.

Jatkoa odotellessa
Jahma

PS. Haltijakieli on lumoavaa!
Demons and Angels

ava by Swizzy