Kirjoittaja Aihe: Run Away 36. luku 10.09! [Kelmit, het, K-11]  (Luettu 56626 kertaa)

Mariq

  • ***
  • Viestejä: 3
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #120 : 28.10.2007 16:24:26 »
Ihana ficci!
Rakastan niin hirveesti kelmi tarinoita mutenkin!!
Siis tää on niin hyvin kirjotettu, joten ei uskois et tää on sun eka ficci!
Jatkoa?
Toivottavasti! :D
Aika virtaa. Jalanjäljet katoavat hiekalta, mutta vasta kun hän on astunut niihin.

emit

  • ***
  • Viestejä: 33
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #121 : 30.10.2007 15:36:14 »
haa. jatkoa.

oli hyvä ku täs tuli vähän enemmän esille noiden omia ajatuksia, eikä vaan sitä sienää tai julkikuvaa mitä ne pitää yllä. ja kiva kun steph tuli takas. mutta. toi stephin ja sen naisen (olihan se nainen?) keskustelu oli vähän outo. mä kyl tajuun, et ideana oli et ihmiset ei välttämättä tajuu kuka se on, mut ne vuorosanat oli ehkä jotenkin outoja. en tiiä.

muutamia kirjotusvirheitä oli, mut ei taaskaan mitään isoo.

jotain piti sanoa vielä.

plääh.

no, jatkoa kuitenkin taas pian. taidat todellakin olla kympin ainekirjottaja.
Make it stop. Show me an easy way out.
Avatar by isnani: http://www.rupertandemma.org/media/graphics/avatars.php
Keys are made to open locks.

Sharon

  • nallegaattori
  • ***
  • Viestejä: 88
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #122 : 31.10.2007 16:09:45 »
Ihana tarina : ) Rakastan Siriusta ja Mischaa, ne on van niin söpöjä yhdessä! Muutaman kirjoitusvirheen löysin, mutta ei se mitään, kokonaisuus ratkaisee. (Ja kokonaisuus on tässä hyvä  :D ) Jatkoa, please  :) !
- Sharon

Synagooganuoli

  • ***
  • Viestejä: 88
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #123 : 04.11.2007 12:29:47 »
Komppaan fudgea...

Jatkoa ja pian... :D

Rakentava painui lukemaan Muumilaakson Marraskuuta, joten...
Kai jotkut synkät päivät oisin voinut vaihtaa pois,
vaan missä niitä kukaan valoisampiin vaihtaa vois?
Me saatiin nämä kortit ja ne kortit vähenee…

Nuance

  • ***
  • Viestejä: 13
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #124 : 29.11.2007 12:50:03 »
Mahtavaa. Osaat kirjoittaa mielenkiintoisesti ja mukaansatempaavasti. Ja
aihekin on niin hyvä... Odottelen JATKOA!
[size=85]Älä odota täydellistä hetkeä, tee tästä hetkestä täydellinen. [/size]

sirius musta

  • ***
  • Viestejä: 43
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #125 : 01.12.2007 18:37:26 »
Nora Wellingtonista, joka oli huumorintajuinen ja hyvännäköinen pitkine ruskeine hiuksineen ja urheilullisine vartaloineen. Mutta silti hän ei vetänyt verta Mischalle.<---- Verta... oisko vertoja? :D.. no anyway, loistava kappale. *kumarran* *putsaan saappaasi* jatkoa odotan innolla
Minne sinä muuten olet menossa?” Kalkaros yritti vaihtaa puheenaihetta.
”Tylypahkaan”, Lucius vinkkasi. ”You know…”
”Älä ota tikkaria”, Kalkaros sanoi happamasti.
”Kyllä sinä tiedät, ettei sieltä ulos ilman tikkaria selviä”, Lucius vastasi.

Natabogi

  • ***
  • Viestejä: 42
    • http://natabogi.vuodatus.net
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #126 : 01.12.2007 22:17:30 »
En tällä kertaa laita (vieläkään...) jatko-osaa, mutta vastaan kuitenkin kommentteihin, ilmoittaakseni että en ole unohtanut tätä :) Kirjoittaminen on ollut hieman vaikeaa viime aikoina, mutta jatkoa tulee välittömästi kun saan rustattua jotain järkevää. Anteeksi tämä pitkä tauko osien välillä.

Nuuhku: Kiitos paljon kommentistasi! Jatkoa mahd. pian :>
Chikyo: Yritän niitä kirjoitusvirheitä sieltä bongailla<: Kiitos!
koivunkäpy: Kiitos kommentistasi :) Eihän niistä aineista ihan kymppejä tule :) (Tuo kappale oli hirmu hyvä, kuuntelin aivan lumoutuneena!)
Disenchanted: Kiitoksia :> Lilyllä ja Jamesilla on kyllä mennyt hieman tasaisesti pitkään... Ehkä siinä tapahtuu vielä jotain muutoksia... (:
Mya Musta: Kiitos kommentistasi! Minäkin tykkäsin että Stephanie tuli takaisin, ilman häntä on hieman rauhallista... :>
Ffup: Kiitos paljon kommentistasi :) Sirius tosiaan käyttäytyi oudosti, seuraavassa luvussa selitystä siihen.
Fudge: Jatkoa mahdollisimman pian, vaikka taidatkin jo hirttää minut Suuren Salin kattoon, niin kauan tässä nyt on kestänyt! Yritän olla nopea jatkon kanssa :> Kiitos!
Mariq: Kiitos paljon kommentistasi :)
emit: Se naisen ja Stephanien keskutelu oli kyllä hieman outo, myönnän. Kiitos kommentasi :)
Sharon: Kiitos paljon kommentistasi! :)
Herm-oo-nini: Kiitos :)
Nuance: Kiitos hirveästi kommentistasi! :)
sirius musta: *nolostunut* Siinä pitäisi tosiaan lukea vertoja, pitääkin heti korjata! Kiitos hirveästi kommentistasi! :)

Eli, nyt kirjoittamaan jatkoa, kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet kommentoida vaikka jatkoa ei ole näkynytkään!
« Viimeksi muokattu: 06.06.2008 09:05:25 kirjoittanut Natabogi »
I'm gonna run away and never say
goodbye

Natabogi

  • ***
  • Viestejä: 42
    • http://natabogi.vuodatus.net
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 28. luku 19.10
« Vastaus #127 : 02.12.2007 13:06:39 »
A/N: Ihme on tapahtunut ja sain kirjoitettua päivässä tähän jatkon. Laadusta en mene kylläkään takuuseen, sillä tämä ei ole vielä mennyt betan kautta, mutta laitan betatun version mahdollisimman nopeasti, sillä tiedän että siellä on virheitä.


Luku 29
Paluu harmaaseen arkeen



"Stephanie?" Mischa kysyi aivan kuin tunnustellen. Oliko tämä tottakaan? Oliko Stephanie todella tuossa, virnuilemassa heille vahingoniloisesti? Tämä jos mikä oli sellainen hetki, jolloin ei ollut uskoa omia silmiään.  Hänen onnekseen myös muut hänen ystävistään ei olleet yhtään sen hienovaraisempia kuin hänkään, vaan tuijottivat vaaleatukkaista ystäväänsä avoimesti.
"Kyllä, se olen minä, ihan omassa persoonassani", Stephanie sanoi ja yritti näyttää itsevarmemmalta kuin oli oikeasti. Sen paljasti vain pieni epävarmuuden välkähdys hänen ruskeissa silmissään, mutta Mischa osasi tulkita Stephanieta jo näin monen vuoden jälkeen kuin avointa kirjaa.
"Sinä sitten tulit takaisin", Peter sanoi ja tuijotti Stephanieta suu auki. Stephanie purskahti nauruun kaikkien yllätykseksi .
"Sinä et sitten muuttunut yhtään välkymmäksi minun poissa ollessani, Peter", Stephanie nauroi Lilyn ja Mischan vaihtaessa helpottuneita silmäyksiä keskenään: Stephanie ei ollut muuttunut yhtään, ei parempaan eikä huonompaankaan suuntaan.
Painostava hiljaisuus valtasi heidät, Peterkin oli hieman loukkaantunut Stephanien kommentista. Stephanien epävarmuus oli nyt selvästi näkyvillä. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja vaaleat hiukset keinuivat puolelta toiselle. Stephanie toivoi selvästi, että joka heistä aloittaisi keskustelemaan uudesta aiheesta, mutta he kaikki olivat niin järkyttyneitä Stephanien tulosta, etteivät saaneet mitään järkevää ulos suustaan.
"Itse asiassa, minulla olikin teille hieman asiaa..." Stephanie aloitti ja odotti, kunnes kaikki katsoivat häneen odottavasti. Hän yritti katsoa Remusta silmiin ja saada hieman selville sitä, mitä mieltä vaalea poika oli hänestä nykyään, mutta Remus väisti taidokkaasti hänen katseensa joka kerta. Eiköhän siinä ollut vastausta tarpeeksi, Stephanie ajatteli surullisesti, mutta ei antanut sen vielä häiritä itseään. Hänellä oli murehdittavanaan puhe, jota hän oli jo sairaalassa ollessaan harjoitellut.
"Amyn kuolemasta... Minulla meni se hieman ylitse, en oikein tajunnut sitä, se tuli niin yllätyksenä minulle", Stephanie aloitti hiljaisella äänellä, josta kuuli selvästi, että aihe oli herkkä hänelle vieläkin.
"Eiköhän se tullut meille kaikille, mutta silti kukaan muu ei masentunut", Remus mutisi hiljaa mutta selkeästi. Lilyn teki mieli lyödä Remusta, mutta ei ehtinyt edes sanomaan mitään ennen kuin Stephanie jo jatkoi puhettaan.
"Minä todella luulin, että se oli minun vikani", Stephanie jatkoi teräksisellä äänensävyllä ja yritti olla näyttämättä kuinka paljon Remuksen sanat olivat satuttaneet häntä. Hänen oli pakko sanoa nämä asiat nyt ystävilleen, miksi Remuksen oli pakko yrittää parhaansa pilata sitä? Eikö Remus enää välittänyttä hänestä?
"Mutta eihän se ollut sinun vikasi", James sanoi typertyneenä.
"Tiedän sen nyt, mutta en tiennyt silloin", Stephanie selitti. "Se oli kova pala minulle enkä osannut käsitellä sitä, saati puhua siitä kenellekään... Joten masennuin, näin se selitettiin minulle sairaalassa. Itse asiassa Violet selitti. Ja lähetti sivumennen sanoen sinulle terveisiä, Mischa", Stephanie hymyili ja Mischa vastasi hymyyn.
"Joten toivottavasti ette luule että olen jotenkin menettänyt järkeni tai jotain muuta vastaavaa... Olen täysin terve", Stephanie sanoi hymyillen leveästi.
Remus tuhahti.
Stephaniella meinasi pettää itsehillintä, mutta hän keräsi itsensä. "Remus, voisinko jutella sinun kanssasi hetken aikaa? Vaikka tähtitornissa?"
"Minulla ei taida olla vaihtoehtoja", Remus sanoi vieläkin töykeästi. "Koska?"
"Nyt heti", Stephanie sanoi hiljaa.
Remus nousi pois nojatuolista ja lähti huoneesta hirveällä vauhdilla. Stephanie jäi kummastellen katsomaan hänen peräänsä ja kuuli Lihavan Leidin valituksia siitä, kun Remus paiskasi muotokuvan perässään aivan liian kovaa.
"Mikä häntä vaivaa?" Stephanie kysyi ja katsoi hieman itkuisesti muihin ystäviinsä.
"Hän taitaa olla hieman loukkaantunut siitä, että et kirjoittanut hänelle mitään sairaalassa ollessasi", Lily sanoi ystävälliseen tapaansa asettumatta kummankaan puolelle. Se oli taito jota Mischa ihaili.
"Mitä... Ai, niinpä tietenkin", Stephanie huokaisi ja läimäisi kätensä otsalleen. "Taisin unohtaa selittää sen teille!"
"Niinpä taisit", Sirius virnisteli. Stephanie näytti lapsilta kiellettyä käsimerkkiä Siriukselle mutta virnuili samalla heikosti.
"Minua kiellettiin olemasta yhteyksissä teihin!" Stephanie sanoi kiihkeästi. "He eivät tienneet, oliko joku teistä laukaissut masennukseni, joten kukaan muu kuin perheeni ei päässyt vierailemaan luonani.... Arvatkaa, oliko hieman tylsää?"
"Mahtoi olla", Mischa sanoi ja irvisti myötätuntoisesti. Hän oli sentään saanut kutsua ystävänsä kylään luokseen sairaalaan. Ilman sitä vierailua hän olisi tullut hulluksi.
"No, minun pitänee mennä hänen peräänsä", Stephanie sanoi ja huokaisi syvään. "Luoja, tästä ei tule helppoa!"


"Mitä luulette, antaako Remus anteeksi Stephanielle?" James kysyi mietteliäästi kun Stephaniekin oli mennyt pois oleskeluhuoneesta.
"Miksi ei antaisi?" Lily kysyi kulmat kurtussa. "Stephaniella oli täysin ymmärrettävä syy!"
"Onhan se aika epäilyttävää", Sirius sanoi äänensävyllä, joka saisi McGarmiwankin epäilemään Dumbledoren viisautta. "Ehkä Stephanie oli vain rakastunut johonkin parantajapoikaan ja ei halunnut meitä sinne häiritsemään romanssiaan?"
"Sinä et puhu noin ystävästämme", Mischa sanoi kylmästi. "Luulisi että sinäkin osaisit olla hieman myötätuntoinen!"
"Se oli vitsi!" Sirius puolusteli itseään kiukkuisesti. "Minne sinun huumorintajusi on kadonnut, nainen?"
"Kuoli sinun järkevyytesi kanssa", Mischa mutisi ja Sirius oli juuri alkamassa huutamaan hänelle, mutta Peter läppäsi kätensä Siriuksen suun eteen. Sirius kuitenkin sai mutistua Peterin käden takaa jostain ‘piikikkäästä luonteesta'.
"Miten vain, minä menen pakkaamaan", Mischa sanoi ja heitti alentavan katseen Siriukseen, joka kamppaili yhä Peterin kanssa.
"Minne sinä oikein olet menossa?" Peter kysyi ihmeissään ja ei huomannut enää taistella Siriuksen kanssa, joka puri heti tilaisuuden tullessa Peteriä kämmeneen.
"Auts!" Peter huudahti ja loi mitä likaisimman katseen Siriukseen, joka vain kohautti olkiaan.
"Minä olen menossa Durmstrangiin, niin kuin kaikki muutkin viidennestä luokasta ylöspäin", Mischa sanoi hieman kyllästyneesti ja peitti onnistuneesti äänestään pelon.
"Ai niin", Jameskin sanoi. "Olin aivan unohtanut!"
"Yllätys", Lily mutisi ja James kutitti tätä hieman kostoksi saaden Lilyn kiljumaan korvia särkemällä tavalla. Mischa peitti korvansa nopeasti ja juoksi raput ylös makuusaliinsa.


Remus saapui tähtitorniin ja oli hieman hengästynyt nopean kävelynsä takia. Hän oli halunnut olla paikalla reilusti ennen Stephanieta ja oli onnistunutkin. Nyt hänellä oli hetki aikaa kerätä oma rohkeutensa.
Remus rojahti istumaan tähtitornin kylmälle betonilattialle ja hautasi päänsä käsiinsä. Stephanien yhtäkkinen ilmestyminen oli sekoittanut hänen päänsä. Hän ei tiennyt mitä sanoa tytölle. Teeskentelisikö hän, että kaikki olisi hyvin? Ei, sitä hän ei voinut tehdä. Oli tapahtunut liian paljon. He olivat jo hieman etääntyneet toisistaan eikä mikään voisi korjata tuota asiaa. Tai no, jos Remus oli aivan rehellinen itselleen, tilanteen olisi voinut korjata olemalla vain paljon Stephanien seurassa, mutta oli aivan eri asia, halusiko Remus sitä.
Miksi asiat olivat niin monimutkaisia hänelle? Eikö se riittänyt, että hän oli ihmissusi? Eikö hänen elämänsä olisi voinut olla upeaa, ilman mitään ongelmia? Onnellista elämää?
Hänen synkät ajatukset loppuivat kuin seinään, kun hän kuuli jonkun tulevan ylös tähtitornin rappusia. Stephanie, Remus tajusi heti ja tajusi ottaa kovan ilmeen kasvoilleen. Hän ei tekisi tätä liian helpoksi Stephanielle. Hän laittaisi tytön kärsimään, aivan kuin hänkin oli kärsinyt tiedottomana siitä, oliko Stephanie kunnossa.
"Sinäpä olit nopea", Stephanie aloitti ja katsoi Remusta ja hätkähti saman tien. Luoja, milloin hän oli nähnyt Remuksen noin vihaisena? Tuskin ikinä. Yhtäkkiä Stephanieta todella hermostutti.
"Niin, voisitko jo aloittaa tarinasi, minulla olisi hieman kiire", Remus sanoi töykeällä ja kovalla äänensävyllä. Stephanie nielaisi tuskin kuuluvasti, mutta Remus kuitenkin huomasi sen ja hymyili päänsä sisällä onnellisesti. Hän sai tytön hermostumaan, ja se tuotti hänelle kiellettyä mielihyvää.
"Remus, minun ihan oikeasti teki mieli kirjoittaa sinulle, mutta minua kiellettiin", Stephanie sanoi surullisesti ja hänen silmissään kimalteli kyyneleet. Remuksen sydän hätkähti syyllisenä, mutta ääni hänen päänsä sisällä käski jatkaa kovaa linjaa. Ei hän halunnut näyttää pehmeältä Stephanien silmien edessä, ei enää.
"Jos joku teistä olisi sanonut sanankin väärin, se olisi saattanut siinä tilassa ollessani vielä pahentaa asiaa", Stephanie selitti ja kuulosti aivan siltä, kuin olisi tarkoittanutkin sitä. "Sinun pitää ymmärtää Remus, en minä sitä tahallani tehnyt!"
"Ihan kuin voisin uskoa sinua", Remus sanoi töykeästi.
"Minä voin pyytää siitä vaikka parantajantodistuksen, jos et usko minuun", Stephanie sanoi murtuneena. Eikö Remus voinut enää edes luottaa häneen?
"Niin varmasti voitkin", Remus mutisi. "Mutta en ole varma, haluanko edes sitä."
"Miksi et?" Stephanie sanoi surullisesti ja katsoi häntä tutkailevasti.
Remus yritti keksiä nopeasti, miten saisi koottua tunteensa yhteen, ainoaan lauseeseen. Lopulta hän tiesi, että ei voinut hoitaa asiaa nopeasti yhdellä lauseella. "Minä todella luulin, että sinä välitit minusta, Stephanie. Mutta koska sinusta ei kuulunut mitään, en enää jaksanut edes odottaa kuulumisiasi..."
"Sinä pääsit minusta ylitse? Lakkasit minun saapumistani?" Stephanie jatkoi hänen lausettaan tuohtuneen kuuloisena. "Ei kuulosta sinun tapaiseltasi, Remus Lupin."
"Hemmetti, kuka sinä olet sanomaan, mikä on minun tapaistani ja mikä ei!" Remus lopultakin räjähti ja huusi Stephanielle päin naamaa. "Ethän sinä edes kunnolla tunne minua!"
"Miten niin en tunne?" Stephanie kiljui takaisin. "Minä seurustelin sinun kanssasi!"
"Ei se silti tarkoita, että olisit todella välittänyt minusta!" Remus karjui.
"Ahaa, eli nyt minä en siis ikinä edes välittänyt sinusta?" Stephanie sanoi äärimmäisen loukkaantuneena.
"Juuri niin, luultavasti sinä vain pidit hauskaa jonkun parantajapojun kanssa koko sairaalassa olosi ajan ja unohdit minut ja ystäväsi!"
Remuksen sanat jäivät kaikumaan tähtitornissa. Ällistynyt hiljaisuus valtasi koko huoneen, eikä sitä rikkonut mikään pitkään aikaan. Pelästyneenä Remus katsoi Stephanien ilmettä, yrittäen tulkita sitä, mutta turhaan. Stephanien vaaleiksi valahtaneilla kasvoilla oli täydellinen naamio.
"Hyvä on, ehkä minun olisikin parempi mennä kuhertelemaan vielä parin muunkin pojan kanssa", Stephanie sanoi musertuneena, mutta varmasti. "Tiedäthän, sitähän minä harrastankin. Pettämistä."
"Steph, en tarkoittanut sitä sillä tavalla...." Remus aloitti, mutta Stephanien kiljunta täytti hänen tärykalvonsa.
"VAI ET TARKOITTANUT? Me molemmat tiedämme, että tarkoitit sitä! En ole ikinä, IKINÄ ollut näin hemmetin vihainen!" Stephanie huusi ja piti pienen hengähdystauon, jonka jälkeen hän ilmoitti viileästi: "Hauskaa loppuelämää, Lupin."
Stephanie käännähti kannoillaan ja lähti huoneesta vieläkin vihaa puhkuen. Remus hautasi jälleen päänsä käsiinsä. Hän oli saanut, mitä oli tilannutkin - mutta miksi se ei sittenkään tuntunut oikealta ratkaisulta?


Stephanie suorastaan juoksi pois tähtitornista ja yritti koota itseään, mutta huomasi pian olevan sen olevan aivan turhaa, hän oli liian vihainen. Miksi hemmetissä Remuksen piti olla noin vaikea? Miksi hän vihjaili tuollaisia asioita, aivan kuin hän olisi... kevytkenkäinen?
Ei hän ollut kenenkään pojan kanssa kuherrellut sairaalassa, hän oli yrittänyt parantua mahdollisimman nopeasti masennuksestaan, mutta kuinka kauan kestäisi, että hän masentuisi uudelleen? Ei hän ollut enää niin vahva, kuin oli ollut ennen sairastumistaan, hän oli suorastaan heikko.
Stephanie ravisti päätään niin voimakkaasti, että kyyneleet lensivät pois hänen silmistään. Ei hän olisi halunnut erota Remuksesta, mutta ne sanat olivat vain lennähtäneet hänen suustaan ennen kuin hän oli edes ehtinyt ajatella niitä. Ehkä hän teki oikean ratkaisun, ehkä ei - mitä sitä enää murehtimaan? Hänellä olisi paljon murehtimista ilman Remustakin - esimerkiksi se, miten pärjätä Durmstrangissa.


"Ei, tuo on aivan liian kesäinen sinne..." Mischa mutisi itsekseen makuusalissaan ja heitti vaaleanvihreän hameen takaisin vaatekomeroonsa ottaen seuraavan uhrin käsiinsä. Keltainen pusero lennähti suoraan takaisin vaatekomeroon Mischan nyrpistellessä nenäänsä.
"En vain ymmärrä, miten minulla on vieläkin noin vanhoja vaatteita kaapissa", Mischa huokaisi ja yritti pakata edes jonkinnäköisiä vaatteita lattialla olevaan avoimeen matka-arkkuun.
"Sinullahan on ihan hirveästi vaatteita", Lily kummasteli sängyltään katsoen Mischan pursuavaan vaatekomeroon.
"Minulla? Paljon vaatteita? Näkisitpä Stephanien vaatekasan", Mischa nauroi. "Odotapa vain, kun näet sen vaateröykkiön..."
"Mitä minusta?" Stephanie kysyi ovenraosta.
"Sitä vain, että en tunne ketään kenellä olisi niin paljon vaatteita kuin sinulla..." Mischa sanoi ja katsoi Stephanieta. Tytön silmät punoittivat hieman ja Mischa pidätti huokaustaan - Stephanien paluu kouluun ei tainnut sujua loistavasti.
"Mikä hätänä, Steph?" Lily kysyi myötätuntoisen kuuloisena ja nousi nopeasti ylös sängyltään.
"Ei mikään, oikeasti", Stephanie sanoi apealla äänensävyllä. "Minä... Minulla oli vain hirveän ikävä teitä ja isoa vaatekasaani."
"Eikö sinua muka vaivaa mikään muu?" Mischa kysyi niin lempeästi kuin osasi. "Siitähän sinun ongelmasi viimeksikin alkoi. Kun et puhunut meille tarpeeksi avoimesti ongelmistasi."
Stephanie näytti ymmärtävän saman asian ja istahti sängylleen, alkaen hieman nyyhkimään. Lily istui hänen viereensä ja halasi Stephanieta.
"Sanoiko Remus jotain sinulle?" Lily kysyi.
 Stephanie nyökkäsi ja nyyhki entistä enemmän.
"Mitä hän oikein sanoi?" Mischa kummasteli ja mietti, mitä ihmettä Remus oli sanonut saadakseen Stephanien noin tolaltansa, eikö Remus ollut aina kiltti heille kaikille, varsinkin Stephanielle?
"Hän... oli niin hirveän töykeä ja etäinen... ja sanoi, että... minä luultavasti olin jo kuherrellut jonkun muun pojan kanssa..."
"Mitä?" Mischa kiljahti. Hän ei voinut sietää, jos joku epäili hänen tai hänen ystäviensä uskollisuutta, varsinkaan jos he eivät olleet tehneet mitään. "Miten hän oikein kehtasi?"
"Mischa, rauhoitu", Lily sanoi rauhallisesti. "Mitä sinä vastasit, Stephanie?"
"Minä... käskin hänen viettää oikein mukavaa loppuelämää", Stephanie sai sanottua ja purskahti entistä suurempaan itkuun. "Miksi minä sanoin niin?"
"Ihan oikein sellaiselle ääliölle", Mischa mutisi hiljaa mutta Lily ilmeisesti kuuli sen, sillä tyttö katsoi häntä pahasti. Mischa kohautti puolustelevasti olkiaan.
"Stephanie, sinä luultavasti olit vain vihainen... Kyllä Remus kuuntelee sinua, jos haluat pyytää  anteeksi..." Lily lohdutteli parhaansa mukaan.
"Niin, mutta haluanko minä pyytää anteeksi?" Stephanie nyyhki. "Minä en aio teeskennellä, etteikö hänen sanansa olisivat satuttaneet minua!"
"Eikä sinun pidä teeskennelläkään", Mischa sanoi huokaisten. "Stephanie, nyt sinun pitää olla vain vahva ja muistaa, että Remuksen sanat eivät mitenkään olleet sinun vikasi."
"Minä en halua olla vahva", Stephanie sanoi ontosti. "Juuri nyt minä toivon, että en olisi tullut tänne ollenkaan."
"Mutta sitten sinä et olisi päässyt kostamaan Cocolle", Mischa sanoi ovelasti. "Minä tarvitsen sinua, Stephanie, meidän pitää näyttää heille, että he eivät voi pompotella meitä!"
Stephanie hymyili hänelle pienesti. "Toisaalta, tämä kaikki on sen arvoista, kun saan nähdä Cocon raivostuneen ilmeen..."
"Siinä on oikea asenne", Mischa sanoi ylpeänä. "Nyt, Stephanie, pakkaamaan!"
Stephanie nousi hymyillen sängyltään ja avasi vaatekaappinsa ovet. Pari paitaa lensivät heti pois ylimmiltä hyllyiltä, niin täynnä se oli vaatteita. Lilyn leuka loksahti auki ja Mischa loi häneen voitonriemuisen katseen.


Lopulta koitti aamu ja se päivä, jota Mischa pelkäsi eniten. Lähtö Durmstrangiin olisi vain tunnin päästä ja Mischa yritti epätoivoisesti etsiä viimeisiä vaatteitaan, jotka oli unohtanut pakata edellisiltana.
"Stephanie, oletko nähnyt minun mustaa t-paitaani?" Mischa kysyi epätoivoisesti viskoessaan muita vaatteitaan hujan hajan.
"Minä taisin pakata sen omaan laukkuuni, annan sen sitten perillä", Stephanie virnuili. Mischa loi häneen myrtyneen katseen.
"Toisin sanoen olit lainannut paitaani ja yritit toivoa, että saisit sen omaksesi?"
"Juuri niin, Mischaseni."
"Sinä alhainen..."
"Hei, meidän pitää lähteä eteishalliin näillä minuuteilla", Lily muistutti yläsängyltä maatessaan. Hän oli pakannut jo hyvissä ajoin eikä hänellä ollut mikään hukassa. "Teillä ei ole aikaa tuohon!"
"Millä me menemme Durmstrangiin?" Stephanie kysyi hajamielisesti vielä etsien jotain.
"Ei Dumbledore kertonut", Mischa sanoi mietteliäästi. "Kaikki mitä meille kerrottiin, oli että meidän pitää olla kymmeneltä eteishallissa matkatavarat mukana. Siinä se."
"Nyt meidän pitää lähteä", Lily sanoi katsoen kelloaan ja hoputti ystäviään.


Eteishalli oli täynnä viides-, kuudes- ja seitsemäsluokkalaisia kun Kelmit saapuivat hieman myöhässä sinne raahatessaan raskaista matka-arkkujaan. Nopeasti vilkaisten James paikansi tyttöystävänsä ja Mischan ja Stephanien nurkasta istumasta. James lähti viemään ystäviään sinne suuntaan, vaikka Remus olisi maksanut mitä tahansa, ettei hänen olisi tarvinnut olla Stephanien lähettyvillä - häntä nolotti aivan liikaa.
"Valmiina sotaan?" James kysyi pirteästi tytöiltä ja suuteli nopeasti Lilyn otsaa.
"Aina valmiina", Mischa sanoi ja hymyili helpottuneena. Onneksi heillä sentään olisi kavereita tukenaan, sillä paluusta ei tulisi helppo.
Sirius istahti Mischan viereen matka-arkun päälle ja kietoi toisen kätensä Mischan lantiolle. Mischa piti elettä sovinnon eleenä ja nojasi helpottuneena Siriuksen olkapäähän.
Lopulta Dumbledore ja McGarmiwa saapuivat eteishalliin. Puheenhälinä häipyi välittömästi kun rehtori nosti kätensä ilmaan.
"No niin, tänään lähdemme siis Durmstrangin kouluun vierailulle ja kuten Minerva minua ystävällisesti muistutti, on siis aika muistuttaa hyvistä käytöstavoista. Emmehän me halua eripuraa koulujen välille", Dumbledore sanoi ja katsoi huvittuneena Kelmejä, jotka virnuilivat avoimesti toisilleen.
"Nyt kun niistä on muistutettu, voimme siis lähteä!" Dumbledore kajautti. "Ulkona odottavat vaunut, menemme niillä Tylypahkan pikajunan laiturille!"
"Tietenkin, menemme pikajunalla!" Lily hihkaisi. "Tämähän on upeaa!"
"En malta odottaa", Stephaniekin sanoi mutta hänen epävarma äänensävynsä kertoi jotain aivan muuta.

****

A/N2: Saisinko kommentteja, vaikka jatkossa on kestänyt ikuisuus?
« Viimeksi muokattu: 04.12.2007 21:03:14 kirjoittanut Natabogi »
I'm gonna run away and never say
goodbye

Cirilla

  • Welhon tytär
  • ***
  • Viestejä: 303
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 29. luku 02.12
« Vastaus #128 : 02.12.2007 14:25:19 »
En ole tainnut kommentoida tuota edellistä lukua.
Mutta sanon kuitenkin että pidin siitä (:
Ja pidin jatkosta (:
Aivan ihanaa tekstiä (:
Ja taas minun rakentava palaute on jossain... öö.. jossain.. tuolla *huitaisee jonnekin kauas kädellä*
Mutta joo..
Joku kohta tuolla luvussa oli, mikä oli lievästi sanottuna epäselvä ja kaipasi jotain sanaa.
Mutta koska sanoit ettei sitä ole betattu niin asia korjaantunee.
Joo..

Nyt kuitenkin minun on poistuttava (jotkut muutkin haluavat koneelle)
joten enempää sanoja en pysty tuhlaamaan.

Kiitos Isosti Kun Saatiin Jatkoa

Cir*Katwi
Maailma on kaunis. Kiitos mielikuvituksesta ja taiasta.

nuuhku

  • ***
  • Viestejä: 73
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 29. luku 02.12
« Vastaus #129 : 04.12.2007 18:20:57 »
voi tota remusta ja stephanieta =) tykkäsin tästäkin luvusta, kiva ku stephanie tuli takasin, eipä tässä muutaku että jatkoa odottelen ^^

~nuuhku

justiinsa (:

Sharon

  • nallegaattori
  • ***
  • Viestejä: 88
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 29. luku 02.12
« Vastaus #130 : 11.12.2007 18:23:34 »
Oi! Tykkäsi TAAS tästä luvusta!!! Jatkoa ^__^

emit

  • ***
  • Viestejä: 33
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 29. luku 02.12
« Vastaus #131 : 11.12.2007 20:21:01 »
oli (taas) ihana. pari jotain virhettä, esim. jossain ois pitäny lukea helppoa, mutta luki helppo, yms. mutta ei todellakaan mitään isompaa. hienoa tekstiä taas. voi remus :(

Lainaus
"Sinä pääsit minusta ylitse? Lakkasit minun saapumistani?" Stephanie jatkoi hänen lausettaan tuohtuneen kuuloisena. "Ei kuulosta sinun tapaiseltasi, Remus Lupin."

tosta ainakin puuttuu joku sana: Lakkasit odottamasta... kenties?
Make it stop. Show me an easy way out.
Avatar by isnani: http://www.rupertandemma.org/media/graphics/avatars.php
Keys are made to open locks.

Mya Musta

  • Kirvesmurhaaja
  • ***
  • Viestejä: 739
  • Janne on mun sankari.
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 29. luku 02.12
« Vastaus #132 : 11.12.2007 20:40:47 »
Luku oli taas ihan hyvä, hienosti kirjotettu, ja kun vaan saat sen betatun version tänne niin sitten on hyvä, tuo sama sanan puutuminen jonka emit oli jo tuolla maininnut häiritsi minuakin, mutta muuten ihan hyvä, harmi vaan kun siinä kesti näin kauan :)

Mutta laita nyt sitten taas pian jatkoa, ihan oikeasti!

Mya Musta
"Well every game is big for us."
TEAM Tukkajumala

Scar

  • ***
  • Viestejä: 69
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 29. luku 02.12
« Vastaus #133 : 15.12.2007 22:56:38 »
[size=85]Anteeks tämä pitkä tauko kun en ole kommentoinut, mutta päässä on pyörinyt miljoona muuta asiaa samanaikaisesti!
Mutta nyt tähän ei varmaa kovin rakentavaan kommenttiin..  ;)
Kaikki 4 viimeisintä osaa ovat loistavia, varsinkin tämä viimeinen. Tuntuu siltä, että tää paranee aina osa osalta kivemmaksi!  ;D
Ihanaa että Stephanie tuli takaisin, vaikka sillä ei ois saanu mennä Remuksen kanssa poikki.. Mutta ikinähän sitä ei tiedä miten käy.
Kaksi kirjoitusvirhettä huomasin jossain mutta muuten teksti on loistavaa! :P Toinen oli muuten se sanan puuttuminen. ;)
Jatkoa pian. Hope so! [/size]
~Scar
« Viimeksi muokattu: 13.01.2008 18:10:58 kirjoittanut Scar »
We fly, of course! LUNA LOVEGOOD

COLIN // GSD

emit

  • ***
  • Viestejä: 33
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 29. luku 02.12
« Vastaus #134 : 13.01.2008 13:46:56 »
tää on nyt tosi turha viesti, mutta toivoisin että jatkaisit pian. edellisestä kun on kulunut jo aika kauan. olisko mitenkään mahdollista?
Make it stop. Show me an easy way out.
Avatar by isnani: http://www.rupertandemma.org/media/graphics/avatars.php
Keys are made to open locks.

Natabogi

  • ***
  • Viestejä: 42
    • http://natabogi.vuodatus.net
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) TAUOLLE
« Vastaus #135 : 14.01.2008 21:52:57 »
Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet kommentoida tähän, vastaan heille seuraavan kerran kun laitan jatkoa :)

Eli, kirjoitusintoni on ollut hieman laimeaa viime aikoina, ja joudun nyt laittamaan tämän pienelle tauolle. Tarkoitus on kuitenkin kirjoittaa tämä ficci loppuun, eli jatkan teidän piinaamistanne kyllä mahdollisimman pian, kun saan järkevää jatkoa kyhättyä. Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea tätä ja jatkoa kyllä seuraa vielä!
I'm gonna run away and never say
goodbye

SutsannaP

  • ***
  • Viestejä: 33
    • http://
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) TAUOLLE
« Vastaus #136 : 15.01.2008 17:38:39 »
AAAAARGGGGGGG... *huoh* mutta koitathan saada sen inspiraation nopeasti takasin.jooko
Meistä tuli vaan tummunut muisto. Hiljaisuus pimeydessä.

sirius musta

  • ***
  • Viestejä: 43
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) TAUOLLE
« Vastaus #137 : 21.01.2008 18:14:53 »
mä niin RRRRakastan tätä ficciä! tämä on jotain niin loistavaa ^^ jatkoa odotan, ja tauon takia joka yö itseni uneen itken. ja rupean sun hovimestariks jos tää jatkuu näin hyvänä. ps. remus on ihan kakkapää XDDD
Minne sinä muuten olet menossa?” Kalkaros yritti vaihtaa puheenaihetta.
”Tylypahkaan”, Lucius vinkkasi. ”You know…”
”Älä ota tikkaria”, Kalkaros sanoi happamasti.
”Kyllä sinä tiedät, ettei sieltä ulos ilman tikkaria selviä”, Lucius vastasi.

Natabogi

  • ***
  • Viestejä: 42
    • http://natabogi.vuodatus.net
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) TAUOLLE
« Vastaus #138 : 01.03.2008 22:42:26 »
A/N: Hihii, minä täällä taas. Olen saanut inspiraation takaisin ja kirjoittaminen sujuu taas ongelmitta ja halusin tulla laittamaan nopeasti jatkoa. Luvusta tosin voi nähdä, etten ole kirjoittanut vähään aikaan... Mutta toivottavasti paranee vielä ajan myötä tuo laatu ^^

Luku 30
Menneisyyden varjoissa



Matka Durmstrangiin oli jo kestänyt kymmenen tuntia, mikä oli ollut raskasta Tylypahkan oppilaille. Kaikista tuntui, että olisi kulunut jo monta päivää siitä, kun he hyppäsivät Tylypahkan punaiseen pikajunaan ja ottaneet suunnakseen Durmstrangin, mutta kello todisti heidät vääräksi.
Kukaan heistä ei tietänyt, minne he olivat menossa. Pikajunan ikkunat olivat mustat, eivätkä he nähneet siitä läpi.
"Vainoharhaista, he eivät halua koulun sijainnin tulevan julki", Mischa tuhahti ja kaikki muut nauroivat tytön vihaiselle äänensävylle; Mischa ei ikinä muistellut lämmöllä vanhaa kouluaan.


Tappeluiltakaan ei oltu vältytty; Lily kuuli käytäviltä juorun, jonka mukaan Bellatrix oli lyönyt Rodolfus Lestrangea, poikaystäväänsä.
"Miksi ihmeessä, luulisi että heidän kieroutuneet mielensä sopisivat yhteen", Mischa kuittasi juorun.
"Sinä sanot minua aina kieroksi, eli laitatko sinä minut samalle viivalle minun serkkuni kanssa?" Sirius tivasi Mischalta, joka huokaisi silminnähden ärsyyntyneenä.
"Te olette sukulaisia, totta kai teidät laitetaan joskus samalle!" Mischa selitti kuin pikkulapselle, mutta Sirius ei tyytynyt siihen vaan näytti nyrpeää naamaa.
"Mutta jos se yhtään lohduttaa, olet muuten aivan päinvastainen kuin serkkusi", Mischa pyöritteli silmiään. Sirius näytti miettivän hetken ja näytti sitten tajuavan, että sen parempaa vastausta hän ei Mischasta irti saisi, joten hän hymyili leveästi ja jakoi pitkän suudelman Mischan kanssa.
"Voisitteko te olla edes hetken irti toisistanne?" Remus kysyi tylsistyneenä ja käänsi katseensa ikkunasta ulos. James, Lily, Sirius, Mischa ja Peter katsoivat toisiaan hämmästyneinä ja päättivät antaa asian olla. Stephanie oli nukahtanut jo pari tuntia sitten ja oli edelleenkin sikeässä unessa.
Remus katsoi ikkunasta ulos ja yritti olla hermoilematta tulevaa koitosta. Hänen pitäisi pyytää anteeksi Stephanielta ja lisäksi yrittää olla näyttämättä sitä tosiasiaa, että hän todella pelkäsi Stephanien ja Mischan puolesta. Tytöille ei olisi todellakaan helppoa palata vanhaan kouluunsa, josta heidät potkittiin pois. Hän ei voinut kuin toivoa parasta.


"Stephanie, herää, me olemme pian perillä!"
Mischan kirkas ääni tunkeutui Stephanien tärykalvoihin ja sai hänet hätkähtämään. Stephanie nosti päätään penkiltä ja katsoi vauhkona ympärilleen.
"Mistä te sen tiedätte, eikö ikkunat olekaan peitetty?" Stephanie kysyi hurjana ja katsoi juuri ikkunaa sen jälkeen, kun oli esittänyt kysymyksen.
"Ahaa, he siis aukaisivat jo meille ikkunat?" Stephanie sanoi nolona ja katsoi närkästyneenä muita, jotka nauroivat. "Mistä minä sen olisin voinut tietää, minä nukuin!"
"Niistä on näkynyt ulos jo pian viisi minuuttia", James sanoi ja katsoi mietteliäästi ulos ikkunasta. "Onpa täällä paljon lunta, vai mitä?"
"Aika lailla", Sirius myönsi. "Toisaalta, mikä sen mahtavampaa! Voimme aina aloittaa lumisodan Luihuisia vastaan!"
"Mikä suuri kosto se olisikaan Luihuisille", Lily naurahti ja yritti peittää pelkoaan. Hän ei pitänyt Durmstrangilaisista, sillä he olivat kaikki liian uppoutuneita pimeyden voimiin.
"Onkohan Durmstrangilaiset meitä vastassa, kuten me olimme heitä?" Peter kysyi ja katsoi mietteliäästi Stephanieta.
"Minä en kyllä tiedä, meidän koulussa oloaikana Durmstrangiin ei tullut yhtään vierasta..." Stephanie sanoi hitaasti miettien. 
"Todennäköisesti he eivät ole meitä vastassa", Mischa tokaisi ja yritti laittaa hiuksiaan siistille ponihännälle. "Pelkäävät paleltavansa herkän hipiänsä tai jotain."
"Tuskin sentään", Lily kumosi heti. "Kyllä he nyt sen verran vieraitaan arvostavat..."
"Ai sen jälkeen kun Kelmit ovat pilailleet rehtori Jonesin kustannuksella? Varmasti, Lily, varmasti..." Stephanie hymyili muistolleen.


Pikajuna pysähtyi viimeinkin ja oppilaat alkoivat herätä hitaasti tulevaan koitokseen. Pitkä junamatka oli vaatinut veronsa: suurin osa oppilaista haukotteli avoimesti käytävillä ja yrittivät edes hieman kohentaa nahistunutta ulkonäköään. Edes ulkona odottava kirkas pakkanen ei saanut heidän mieliään virkistymään.
Mischa tuijotti ikkunasta ulos ja istui hetken aikaa vielä penkillä, kun muut olivat lähteneet pois vaunu-osastolta. Isot lumikinokset olivat puhtaan valkoisia, niin kirkkaita, että Mischan silmiin sattui. Mutta hän ei halunnut kääntää katsettaan pois. Lumikinokset toivat hänen mieleensä muistoja, niin ikäviä kuin hyviäkin sellaisia. Vaikka hän kuinka yritti poistaa kaikkia hyviä muistojaan Durmstrangista, hän ei siihen pystynyt. Hänellä oli ollut hauskaa ennen kuin hän oli tajunnut, mikä oli väärin ja mikä oikein. Hänen moraalinsa oli korkeammalla kuin muiden Durmstrangilaisten yhteensä.
Entä jos hän ei olisi kapinoinut? Olisiko hän vieläkin Durmstrangissa, kiltisti istumassa ja kuuntelemassa luentoa erilaisista puolustuskeinoista, jotka olivat hieman kyseenalaisia ministeriön edessä? Entä olisiko Stephanie vielä Durmstrangissa, ellei hän olisi suorastaan pakottanut tyttöä vaihtamaan mielipiteitään? Olisiko hänestä tulossa kovaa vauhtia kuolonsyöjä, Voldemortin palvelija ja olisiko hänkin silloin pitänyt naamiota naamansa edessä ja vannonut kuraveristen kuolemaa?
"Älä ajattele sitä", Mischa sanoi vahingossa ääneen ja häpesi suuresti, kun kuuli selkänsä takaa tirskahduksen.
"Olen aina tiennyt, että olet hieman hullu, mutta että vielä itsensä komenteleminen ääneen.." Siriuksen hyväntuulinen ääni päivitteli ja Mischa pakottautui naurahtamaan ja toivoi todella, että olisi edes kuulostanut hieman uskottavalta.
"Pelottaako sinua?" Sirius kysyi seuraavaksi ja Mischa tiesi välittömästi, että oli epäonnistunut olemaan uskottava.
"Hieman", Mischa sanoi kohauttaen olkapäitään ja katsoi vielä kerran ikkunasta ulos. "Menikö muut jo?"
"Kyllä, he odottavat meitä pikajunan oven edessä", Sirius sanoi hymyillen. "Ihmettelimme jo, minne sinä jäit."
"Piti saada ajatuksia hieman kokoon", Mischa selitti ympäripyöreästi ja katsoi Siriusta silmiin. "Onko sinusta ihan tyhmää, että olen oikeastaan hieman iloinen tullessani tänne pitkästä aikaa?"
Sirius näytti ensin hieman hämmentyneeltä, mutta peitti sen nopeasti. "No ei se minusta tyhmää ole.. Kai meidän on vaikea luopua sellaisesta asiasta, mitä olemme pitäneet kotina puolet elinajastamme", Sirius sanoi katkerasti.
Mischa katsoi poikaystäväänsä niin myötätuntoisesti kuin ikinä osasi. "Ei tainnut olla helppoa tulla potkituksi omasta suvustaan?"
"Ei se ollutkaan", Sirius myönsi hiljaa. "Mutta Potterit ottivat minut asumaan heille lomien ajaksi, joten minun ei ole tarvinnut nähdä heitä."
Mischa nousi omalta paikaltaan ja halasi Siriusta. Poika murahti ja vastasi halaukseen, mutta Mischa irtautui nopeasti hänestä. Tytöllä oli epämääräinen aavistus siitä, että poika ei kestänyt hänen sääliään. Mischa oli ikionnellinen siitä tosiasiasta, että hänellä oli perhe joka todella välitti hänestä.
"Mennään, meidän pitää ehtiä vielä kiusaamaan Durmstrangilaisia läsnäolollamme", Mischa iski silmää Siriukselle ja sai kiitollisen hymyn palkaksi.


"Mitä minä sanoin", Mischan voitonriemuinen ääni sanoi, kun Kelmit, Lily, Stephanie ja hän kävelivät kohti Durmstrangin linnaa. Se oli vain nelikerroksinen ja näyttikin paljon pienemmältä kuin Tylypahka, ainakin Lilyn mielestä. Mutta sillä näytti olevan paljon enemmän tiluksia...
"Mitä sinä muka sanoit?" James kiusasi tahallaan ja yritti rikkoa hiljaisuutta, joka vallitsi kaikkien Tylypahkalaisten yllä. Kukaan ei vaikuttanut olevan iloinen Durmstrangiin joutumisesta. Rehtori Dumbledore johti joukkoa McGarmiwa vierellään. Rehtori Dumbledoren ilme oli seesteinen ja onnellinen, kun taas McGarmiwan ilme oli yhtä kireä kuin hänen nutturansa.
"Minä sanoin, että he eivät ole meitä vastassa", Mischa sanoi ja hymyili ylimielisesti Jamesille. "Minä olin oikeassa."
"Naiset ja heidän pakkomielteensä olla oikeassa", James nauroi ja otti Lilyä kädestä kiinni. He lähestyivät yhä lähemmäs linnaa. Jamesin sydän värähti melkein kuin huomaamattomasti, mutta hän tunsi lievän pahoinvoinnin kohoavan sisällään. Lily oli kuraverinen... Mutta tiesikö siitä kukaan muu kuin Tylypahkalaiset?
"Aivan, Sarvihaara", Sirius sanoi iloisesti ja kumartui ottamaan mustaan hansikkaaseensa hieman lunta ja taputteli sitä innoissaan. "Tämähän on upeaa!"
"Sitä kutsutaan lumeksi, Anturajalka", Peter sanoi viisaasti ja muut purskahtivat nauruun Siriuksen teeskennellessä olevansa loukkaantunut.
"Kyllä minä nyt lumen tunnistan, rotta", Sirius sanoi ja katsoi pahastuneena Peteriä. "Tätä minä tarkoitin upeaksi!"
Sirius otti kunnon heittoasennon ja katsoi pitkän aikaa kohdettaan tarkasti. Lopulta Sirius viskasi lumipallon menemään lujaa vauhtia. Kumaus kertoi pallon osuneen kohteeseensa. Raskas kiroaminen alkoi välittömästi kumauksen jälkeen.
"SINÄ SENKIN - "
"Mitä täällä tapahtuu?" McGarmiwan kireä ääni tiedusteli ja hän pysäytti joukon. Mischa ei voinut olla tirskumatta nähdessään Kalkaroksen rasvaisten hiusten valuvan märkää lunta.
"En minä vain tiedä, arvon professori", Sirius sanoi viattomasti ja katsoi suurin silmin tuvanjohtajaansa. "Joku taisi heittää Ruiku - tarkoitan, herra Kalkarosta päähän lumipallolla."
"Ja teillä ei tietenkään ole mitään hajua, kuka se saattoi olla, Musta?"
"Ei tietenkään, vai onko sinulla muunlaisia todisteita?"
"Niin minä arvelinkin", McGarmiwa sanoi. "Entä näkikö kukaan teistä, kuka pallon heitti?" McGarmiwa kysyi ympärillä olevalta väkijoukolta, mutta kaikki olivat hiljaa. Joko he pelkäsivät Kelmejä tai sitten he vain pitivät pilaa loistavana.
"Hyvä on, selviätte ilman rangaistusta tällä kertaa", McGarmiwa puhisi hiljaa. "Mutta minä varoitan, Musta, jos minä saan selville sinun temppuilleen tällä vierailulla hetkenkään vertaa, minä takaan henkilökohtaisesti, että sinun loppuvuodestasi ei tule mukava."
"Uhkaileeko professori?" Sirius kysyi kauhistuneena.
"En tietenkään, onko sinulla todisteita?" McGarmiwa sanoi ja hetken ajan näytti siltä, että hän hymyili. Sitten hän oli jo kääntynyt ja johdatti joukkoa kohti linnan etuovia.
Äimistynyt hiljaisuus valtasi Kelmit, Lilyn, Mischan ja Stephanien. Sitten Sirius rikkoi sen:
"Pahus, että hänellä on kieroutunut huumorintaju!"


Sisällä Dumstrangissa oli melkein yhtä kylmä kuin ulkonakin. Kolkot kiviseinät tehostivat pelottavaa vaikutelmaa ja käytävässä oli synkkää. Lily kurtisti hieman kulmiaan. Paikka oli kuin jästien kauhuelokuvista, puuttui vain se, että nurkan takaa hyppäisi zombi. Hän ei mahtanut itselleen mitään, hän tarttui Jamesia kädestä ja luotti siihen, että tämä hakkaisi kaikki zombit pois hänen kimpustaan.
Käytävän päässä oli kaksi puuovea jotka avautuivat nopeasti. Lily hätkähti pahasti ja odotti jonkinlaisen hirviön astuvan ovesta sisään. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Lily huomasi rehtori Jonesin kävelevän ylpeästi käytävää pitkin. Lily hymyili vinosti. Siinäpä vasta olikin hirviö!
"Lily, mille sinä hymyilet?" James kuiskasi hiljaa hänen korvaansa, mutta Lily ei sanonut mitään, hymyili vain. Hänet valtasi onnellinen tunne, tunne joka kertoi, että kaikki järjestyisi. Hänellä oli James ja ystäviä.
"Hyvää iltaa", rehtori Jones sanoi mahtipontisesti ja kätteli rehtori Dumbledorea nopeasti. Tylypahkan rehtori hymyili seesteisesti kollegalleen.
"Hyvää iltaa, Gregory", Dumbledore hymyili edelleen. "Tämä onkin ensimmäinen kerta kun olen täällä. Teillä on kaunis linna."
"Kiitos", Jones vastasi jäykästi. "Olemme järjestäneet teille pidot ruokailusalissa."
"Miten kilttiä", Dumbledore sanoi . "Ruoka maistuukin pitkän matkan jälkeen!"
Jones nyrpisti kapeaa nenäänsä ja lähti kävelemään kohti puuovia Dumbledoren seuratessa. Muut seurasivat kahta rehtoria hiljaisina. Kukaan ei puhunut mitään.


Ruokailusaliksi kutsuttu huone oli matalakattoinen ja vaikutti Tylypahkan tyrmiltä, mutta oli vain isompi ja vielä hieman synkempi. Iloisuus ei vaikuttanut olevan teema tässä linnassa, Sirius mietti ja katseli ihmeissään ympärilleen. Pitkiä pöytiä oli seitsemän, joista kuudessa istui jo Durmstrangilaisia. Jokainen katseli tylypahkalaisia vihaisesti. No, tunne oli molemmin puoleinen, Sirius ajatteli katkerasti. Mitä ihmettä taikaministeri oli miettinyt, kun oli päättänyt vierailujen puhdistavan ilmaa ja tuottavan yhteistyötä? Hän oli ollut kolme minuuttia tässä saastaisessa koulussa, ja hänen teki jo nyt mieli kuristaa joku!


Mischa mietti tietämättään aivan samaa kuin Sirius. Hän tunti olonsa epävarmaksi, eikä pitänyt siitä tunteesta. Hän muisti aivan liian paljon tästä koulusta, tästä huoneesta... Koulu tuntui repivän sellaisia haavoja auki, joidenka olemassa olosta Mischa ei edes tiennyt. Hän luuli, että hän oli jo ylitse tästä koulusta, mutta niin ei tainnutkaan olla.
Mischan haalean siniset silmät osuivat erääseen pöytään, jossa hän tiesi seitsemäsluokkalaisten istuvan. Durmstrangin oppilaat oli jaettu pelkästään luokka-asteisiin, heillä ei ollut tupia ja yleensä samalla luokalla olevat istuivat samassa pöydässä. Nyt eka- ja tokaluokkalaiset istuivat samassa pöydässä, jättäen Tylypahkalaisille yhden pöydän vapaaksi. Hänen harmikseen se oli seitsemäsluokkalaisten vieressä, väliä ei ollut kuin kaksi metriä. Mischa mietti, oliko se tarkoituksellisesti järjestetty, ettei hänelle ja Stephanielle tulisi hetkeksikään iloinen olo.
"Tervetuloa vaatimattomaan kouluuni, Tylypahka", rehtori Jones sanoi mahtipontisesti ja käveli samalla isoon pöytään, jossa istui opettajia. Salissa oli niin hiljaista, että siellä olisi kuullut hiuksenkin putoamisen.
"Tylypahkalaiset oppilaat, saatte osallistua koulumme tunneille oman luokka-asteenne kanssa", Jones sanoi vieno hymy huulillaan ja Stephanie kirosi hiljaa. "Lisäksi saatte käyttöönne ekaluokkalaisten huoneen, sillä he nukkuvat vierailunne ajan tokaluokkalaisten kanssa. Mutta nyt, pitkän matkan jälkeen, istukaa alas ja antakaa meidän viihdyttää ja sivistää teitä."
Kaikki taputtivat, Tylypahkalaiset tosin hieman innottomasti. He istuivat alas heille tarkoitettuun pöytään, ja kotitontut astuivat sisään ovista, kantaen ruoka-astioita.
"Mitä ihmettä?" Lily paheksui ääneen katsellessaan närkästyneesti kotitonttuja, jotka kiireellä laskivat ruokaa pöytiin.
"Ohhoh", Remus ihmetteli. "Onpa koreata."
"Miten kotitonttuja voidaan sortaa näin?" Lily kysyi ja katsoi ihmetellen muita. "Heidät on pakotettu kantamaan ruokaa ja..."
"Tuskin heitä pakotettu on, Lily", Stephanie sanoi hiljaa. "Kotitontut nauttivat työnteosta, ovat nauttineet menneisyydessä ja tulevat nauttimaan tulevaisuudessa."
"Minä en voi ymmärtää sitä", Lily mutisi. "Jotain tasa-arvoa pitäisi olla."


Raskaan aterian jälkeen heidät saatettiin heidän makuusaliinsa. Kyseessä oli yksi oleskeluhuone, josta johti kaksi ovea: pojille ja tytöille oli omat makuusalit. Tylypahkalaiset alkoivat purkamaan tavaroitaan ja asettuivat jotenkin taloksi: monen ilmeistä näki, etteivät he viihtyneet lainkaan.
Sirius, Remus, James ja Peter astuivat sisään pojille tarkoitettuun makuusaliin. Sali oli mielikuvituksettomasti sisustettu sinisellä eikä siellä tuntunut olevan minkäänlaista yksityisyyttä.
Kelmit heittivät tavaransa neljälle lähellä olevalle sängylle ja jäivät istumaan niille. He eivät turhaan kiirehtineet purkaamisen kanssa.
"Minä vihaan tätä paikkaa jo nyt", Sirius ärähti ja muut nyökyttelivät hiljaisina. "En aio kestää tätä kauaa."
"Mitä sinä aiot tehdä, hypätä luudanvarren selkään ja lentää tiehesi?" James sanoi huvittuneena ja Sirius heitti tätä tyynyllä.
"Pölvästi! En olisi niin tyhmä, että jäädyttäisin aivoni tuolla pakkasessa", Sirius sanoi ylpeästi ja katsoi muita teeskennellyn vähättelevästi.
"Mitkä aivot?" Peter kysyi hiljaa ja sai Remuksen ja Jamesin repeämään nauruun.


"Tutun oloista, vai mitä?" Stephanie sanoi Mischalle ja läjäytti matkatavaransa kovaäänisesti vaaleanpunaisen huoneen lattialle.
"Ehkä liiankin, jos tiedät, mitä tarkoitan", Mischa sanoi väsyneen oloisena ja kaatui sängylle, joka oli lähimpänä. "Täällä on vieläkin vaaleanpunaista."
"Ilmeisesti", Lily sanoi hyväntuulisena ja valitsi sängyn, joka oli melkein Mischan vieressä. "Kivan värinen, täytyy myöntää. Mutta miksi kaikki nukkuvat samassa tilassa?"
"Tilansäästöä, Lily, tilansäästöä", Stephanie huomautti näsäviisaasti. "Sitä paitsi, näin Jones varmistaa, ettei kukaan varmasti tee mitään mistä voisi olla haittaa muille."
"Vau", Lily henkäisi. "Jones taitaa olla oikeasti päästään vialla."
"Aivan", Mischa henkäisi ja riisua välittömästi vaatteitaan pois päältään. "Minua väsyttää, taidan mennä saman tien nukkumaan."
"Minä myös", Lily sanoi ja alkoi myös vaihtamaan asuaan pyjamaan.
Stephanie mietti hetken.
"Minä taidan mennä vielä kävelylle", hän sanoi epäröiden. Mischa ja Lily katsoivat häneen kummastuneina, molempien katseissa oli yllättyneisyyttä ja ihmetystä.
"Haluatko että tulemme mukaan?" Lily kysyi.
"Ei, menkää te vain nukkumana, tulen pian", Stephanie vakuutteli ja asteli huoneesta ulos.


Stephanie käveli pitkästä aikaa Durmstrangin kylmillä käytävillä. Hänen olonsa oli aika kummallinen, sillä hän ei ollut uskovansa palaavan tähän kouluun potkujensa jälkeen. Ihmeitä ilmeisesti tapahtui, Stephanie ajatteli sarkastisesti. Häntä harmitti olla jälleen täällä, loukussa vanhoihin muistoihin.
Stephanie käveli tuttuja paikkoja läpi, virkistääkseen muistiaan. Käytävillä ei ollut enää ketään, hän sai olla yksin. Hän arveli, että kello oli jo liian myöhä olla käytävillä, joten hän hiipi paikasta toiseen ja varmisti, ettei jäisi kiinni. Hän ei aikonut mennä Jonesin haukuttavaksi enää kertaakaan.
Stephanie käveli kirjaston ohitse, seitsemäsluokkalaisten makuusalin ohitse ja kävi muissa paikoissa, joissa oli kävellyt viimeksi vuosi sitten. Häntä alkoi jo väsyttämään ja hän katui, että oli lähtenyt niin pitkälle. Käännyttyään takaisin päin Stephanie kuuli seitsemäsluokkalaisten makuusalin oven aukenevan. Stephanie meni nopeasti nurkan taakse ja hän tunsi kuinka hänen sydämensä nousi säikähdyksestä kurkkuun. Oli ollut huono idea lähteä tänne, Stephanie manasi mielessään.
"Olet myöhässä", tuntematon ääni syytti toista käytävällä ja Stephanie höristi korviaan. Ääni kuulosti melko tutulta... mutta tytön nimeä Stephanie ei saanut mieleensä.
"Mitä sitten?" ylimielinen ääni kysyi pilkaten. "Sinä minut tänne yöllä kutsuit, joten saat kyllä hieman odottaakin!"
Coco, Stephanie tajusi hädissään ja oli jo lähdössä nopeasti paikalta pois, mutta muutti mielensä seuraavan lauseen kuultuaan.
"Mitä sinä haluat tietää niistä kahdesta?" Coco kysyi hiljaa.
"Kaiken, mitä sinä voit kertoa", tuntematon tyttö sanoi vaativasti. "Mitä tahansa, jos sinä tiedät jotain heistä."
"Ai tiedänkö?" Cocon ääni nauroi avoimesti. "Minä luultavasti tiedän heistä enemmän kuin he itse! Mutta se, oletko sinä valmis maksamaan tiedon hinnan, se on eri asia..."
"Olen valmis tekemään lähes mitä tahansa", ääni sanoi hiljaa.
Coco oli hiljaa hetken. "Hyvä on, mitä haluat tietää?"
"Haluan ensiksi kuulla, mitä yhteyksiä Heyesin perheellä on Voldemortiin."
Stephanie henkäisi. Tajuttuaan nopeasti virheensä hän laittoi kätensä suun eteensä ja toivoi, ettei Coco kuullut häntä.
"Hyvä on", Coco sanoi. "Hyvä on. Mutta niistä tiedoista vaadin palveluksia, tyttö hyvä, korkeanlaadun palveluksia. En aio kertoa sinulle tässä, minulla on tunne, ettemme ole yksin. Tavataan huomenna kirjastossa, sama kellonaika. "
Stephanie kuuli Cocon ylväät askeleet ja makuusalin oven paukahduksen Cocon läimäistyä sen kiinni. Stephanie meni läheisen patsaan taakse piiloon ja jäi odottamaan tuntematonta tyttöä. Hän halusi nähdä, kuka oli valmis tekemään palveluksia Cocolle vain saadakseen tietää hulluaj asioita Mischasta... ja hänestä? Oliko tyttö tarkoittanut häntä ja Mischaa "kahdella"?
Askeleet alkoivat lähestyä ja Stephanie valmistautui tunnistamaan kuka tyttö oli. Tyttö meni hänen ohitseen eikä Stephanie aluksi tunnistanut tyttöä, mutta hetken päästä hän muisti kuka hän oli. Korpinkynnestä, auroriksi haluava Chloe.

***

A/N2: Saisinko kommentteja...?  :)
« Viimeksi muokattu: 04.03.2008 17:06:44 kirjoittanut Natabogi »
I'm gonna run away and never say
goodbye

Scar

  • ***
  • Viestejä: 69
Re: Run Away (Kelmit, het, K-13) 30. luku 1.3!
« Vastaus #139 : 02.03.2008 22:02:00 »
Toki saat kommenttia!  ;)  
Ei sun kirjottajan lahjat mihinkään oo kadonnu, yhtä hyvää tekstiä tulee edelleen.
Lainaus
että sinun loppuvuodesi ei tule mukava."
Pitäisikö tuossa lukea loppuvuodestasi.. vai loppuvuotesi ei ole.. ?
No eipä muuta ihmeempää, paitsi JATKOA !  :D

~Scar
We fly, of course! LUNA LOVEGOOD

COLIN // GSD