nomps: Loppu on koittanut! Hauskaa että pystyin yllättämään sut tällä rinnakkaistodellisuusjutulla, se oli tarkoituksenikin! Kiitos kovasti ahkerasta kommentoinnistasi
Lyra: No onneksi ei kauhean pitkään tarvitse odottaa, koska tässä viimeinen osa! Kiitos kommentistasi
A/N: Ja yhteinen iso kiitos kaikille jotka tätä tarinaa on seuraillut ja kommannut ja pitänyt
Alottelin kirjottamaan tätä tarinaa viime joululomalla ja nyt se on jo päätöksessä, joten tämä tarina syntyi aika nopeasti ja sitä on ollut hauska kirjoittaa, kun lähtökohtana oli tuollainen perinteinen suomalainen velhomaailmassa asetelma, joka sitten ei kuitenkaan muutamien twistien kautta ollutkaan ihan niin perinteinen
Tässäpä vika osa!
37. luku Isäni on kaikkien lehtien etusivulla. Ihan jokainen ei palaa karkureissulta takaisin vankilaan omasta tahdostaan, tai no, ottaen huomioon, että Azkabanista on koko sen historiassa karannut vain yksi vanki isäni lisäksi, ehkä se onkin 50% yleistä.
Hän vaatii uutta oikeudenkäyntiä ja minä todistan hänen puolestaan. Enoni saa kaksi kuukautta vankeutta isäni auttamisesta pakoon, mutta isäni oikeudenkäynnistä tulee sotkuinen ja hankala. Se vaatii minulta paljon, sillä aurorit penkovat mieltäni totuuden selvittämiseksi. He saavat myös tietää Jasperista, joka myöntää syyllisyytensä ilman oikeudenkäyntiä. Hänet erotetaan, mutta juttu pidetään poissa lehdistä, josta olen kiitollinen. Hän taitaa saada vain ehdollista, sillä juttumme ei edennyt intiimiksi, mutta en ole täysin varma, sillä en näe häntä enää sen jälkeen, kun huhut hänen erottamisestaan kiirivät korviini.
Pääsen läpi kokeistani. Ilman oikeudenkäyntisotkua olisin varmasti pärjännyt paremmin, mutta pääsen läpi ja se on minulle tarpeeksi. Alan selailemaan hieman uranvalintaoppaita ja vaikka en ole vielä ihan varma siitä, mitä haluan tehdä, tulevaisuus alkaa näyttää valoisammalta.
Olen kirjoitellut Teddylle, joka on lähtemässä kiertämään Amerikkaa kesällä. Haluaisin hänen mukaansa, mutta en uskalla pyytää. Se olisi ihan liian hankalaa, jos emme voisi olla yhdessä. Ehkä onkin ihan hyvä, että hän on kesän poissa. Kirjeiden välityksellä meistä ehkä voi tulla taas pelkät ystävät. Jos emme tapaa, voin ehkä päästä hänestä yli siihen mennessä, kun valmistun koulusta.
Viimeisenä koulupäivänä tunnen oloni haikeaksi. Olen helpottunut kaikesta siitä, että stressi on ohi, mutta samalla tulen kaipaamaan Tylypahkaa. Minulla ei ole suunnitelmia kesäksi, enkä tiedä missä kesäni viettäisin. Olen seitsemäntoista, joten kukaan ei enää välitä, jos asun yksin, mutta en halua palata takaisin tyhjään taloon, joka yhä tuntuu vieraalta.
Aamiaisella saan kirjeen, joka samaan aikaan piristää ja lannistaa minua.
”Kuka kirjoittaa?” vieressäni istuva Scorpius kysyy.
”Isäni. Lopullinen oikeudenkäynti pidetään kahden viikon päästä”, sanon ja taittelen kirjeen hitaasti takaisin kuoreen.
”Mitkä ovat hänen mahdollisuutensa?”
”No, mikäli tuomio vähennetään tahattomaan tappoon, niin hän saattaa päästä ulos kuudessa vuodessa hyvällä käytöksellä”, selitän. Senkin verran kuulostaa kauhean pitkältä, mutta on se elinkautiseen verrattuna huomattava helpotus.
Scorpius taputtaa minua olalle. ”Kuusi vuotta ei ole aika eikä mikään, kun olet aikuinen.”
Huokaisen. Ehkä ei pitkällä aikavälillä, mutta kyllä se aika pitkältä tuntuu tässä vaiheessa.
On kaunis, lämmin ja puolipilvinen kesäpäivä, joten ennen kuin juna lähtee, minä, Betty, Albus ja Scorpius päätämme makoilla hetken aikaa pienellä kukkulalla Tylypahkan tiluksilla katsellen pilviä. Innokkaimmat ovat jo kävelemässä junalle kohti Tylyahoa, jonne näemme tältä kukkulalta, mutta me emme halua kiirehtiä vielä.
”Tuo näyttää teepannulta”, Betty huomauttaa ja osoittaa yhtä pilveä.
”Eipäs, vaan elefantilta”, Scorpius väittää.
”Teepannu”, minä myöntelen Bettyä.
”Kyllä se on elefantti”, Albus päättää.
”Tytöt ovat aina oikeassa, joten se on teepannu”, Betty huomauttaa.
”Eihän tuo ole tasa-arvoa”, Albus huomauttaa.
”Hei, täällähän sinä olet!” Rose huudahtaa ja kellahtaa Scorpiuksen viereen. Hän tervehtii tätä pusulla. ”Onpa ihana ilma. Niin muuten Albus, minä näin Connorin sisäpihalla aikaisemmin ja hän taisi etsiä sinua.”
Albus ponnahtaa istumaan ja katsoo serkkuaan punastuen. ”M-mitä? Miksi? Sanoiko hän jotain?”
Rose virnistää. ”Mene ottamaan selvää, typerys ja päästä se poika raukka piinasta. Hän selvästi tykkää sinusta.”
Albus epäröi vielä, joten työnnän hänet pystyyn. ”Mene nyt!”
Albus nousee pystyyn ja lähtee sitten juoksemaan sisäpihan suuntaan.
”Minäkin voisin yrittää löytää Keithin ennen junaan menemistä, koska siellä me ei varmasti löydetä toisiaan”, Betty toteaa ja nousee ylös. ”Nähdään myöhemmin.”
Huokaisen ja tuijotan pilviä. Teepannu muuttuu enemmän elefantiksi.
”Mitä sinä mietit, kun noin raskaasti huokailet?” Scorpius kysyy.
Minä mietin Teddyä. Mietin, mahdanko nähdä häntä ollenkaan kesällä hänen reissailuiltaan. Mitä jos pyytäisinkin päästä mukaan reissulle? Mahtaisimmeko me kestää toistemme seuraa tietäen, ettemme voi olla yhdessä?
”Teddyäkö?”
Katseeni singahtaa häneen. Hän näyttää huvittuneelta. ”Tietävätkö kaikki?” puuskahdan.
Scorpius kohauttaa olkapäitään. ”Sinä olet ollut poissaoleva kevätlomasta lähtien. Olisin arvannut totuuden ilmankin Albuksen apua.”
”No, jos auttaa, niin kuulin äidiltä, että Teddykin on ollut aika maassa”, Rose huomauttaa Scorpiuksen toiselta puolelta.
”Ei Rose, ei se auta ollenkaan”, huokaisen.
”Mutta minä huomautin siitä Jamesille. Hän näytti aika syylliseltä”, Rose kertoo. ”Minusta hän käyttäytyy vähän tyhmästi ja ehkä hänkin alkaa tajuamaan sen.”
Pureskelen huultani ja katselen Tylyahon suuntaan. Voisiko James oikeasti muuttaa mielensä meistä kahdesta? Teddy on liian kunnollinen tehdäkseen mitään suhteeni, ellei James antaisi siunaustaan suhteellemme ja se James, jonka minä tunnen, on hivenen pikkumainen.
Viimein meidän on lähdettävä junaan. Kun katselen takana kohoavaa linnaa, tunnen oloni jotenkin epätodelliseksi – tunteessa on paljon samaa kuin siinä tunteessa, jonka koin vuoden alussa nähtyäni linna ensimmäistä kertaa. Nyt elokuva on ohi. Kaiken pitäisi olla hyvin.
Junamatka menee mukavasti. Meitä onkin niin iso joukko, ettemme mahdu loosiin, vaan menemme vaunuun, jossa on penkkejä. Betty ja Keith, Albus ja Connor sekä Scorpius ja Rose. Ja sitten olen minä. Vain minä. Pelaamme näpäystä ja joku päästää jopa vapaaksi torahampaisen frisbeen, josta minun hyvänä valvojaoppilaana pitäisi tietysti sanoa jotain. En kuitenkaan sano, vaan otan osani leikkiin ja toivon, ettei se ehdi puraista kättäni heittäessäni sen eteenpäin.
Juna saapuu King’s Crossille ja minä nousen pystyyn viimeisten joukossa. En ole vieläkään täysin varma siitä, minne menen. Kai minä sitten vain menen kotiin ja yritän saada paikan tuntumaan jälleen kodilta.
Siksi yllätynkin, kun äkkään väkijoukon keskeltä vaaleanturkoosit hiukset. Sydämeni hypähtää heti kurkkuun asti ja huomaan harmikseni, etten todellakaan ole yli Teddystä. En tiedä kuinka ikinä voisin tulla olemaan yli hänestä. Kun pääsen lähemmäs, huomaan, että hän juttelee Jamesille. Pysähdyn, mutta Teddy huomaa minut Jameskin kääntää katseensa minuun. James hymyilee hieman, vilkaisee vielä Teddyä ja taputtaa tätä olalle. Sitten hän katoaa väkijoukkoon.
Kävelen hitaasti Teddyn luokse, mutta kun pääsen hänen lähelleen, en tiedä miten tervehtiä. Joku juoksee välistämme tervehtimään jotain tuttuaan. Teddy astuu lähemmäs minua, jottei kukaan muu enää pystyisi erottamaan meitä.
”Hei”, hän sanoo hymyillen.
”Hei”, sanon ja puraisen huultani. ”En ajatellut, että ehtisit vastaan. Eikö sinun pitäisi olla pakkaamassa?”
”Kaikki on jo aika lailla pakattu”, Teddy sanoo ja hieraisee hiuksiaan. ”Mutta vielä pitäisi hoitaa pari työvuoroa.”
Nyökkään ja katsahdan siihen suuntaan, johon James katosi, mutta en näe häntä enää. ”Mitä… mitäs James sanoi?”
Teddy yllättää minut tarttumalla käteeni. Katseeni sinkoaa häneen. Hänellä on huulillaan leveä hymy.
”Hän sanoi, ettei häntä haittaa”, Teddy sanoo ja silittää kämmenselkääni peukalollaan. ”Ilmeisesti hän näki meidän hyvästelymme kevätloman lopussa ja tajusi, että on itsekäs.”
Räpyttelen silmiäni. ”Eli siis…”
”Eli siis”, Teddy sanoo pehmeästi ja astuu vieläkin lähemmäs. Hänen silmänsä säteilevät niin kauniisti, että meinaan melkein unohtaa, että minäkin voin tehdä jotain, jotta saan tuntea hänen huulensa omillani nopeammin.
Sitten huulemme koskettavatkin ja minä kierrän käteni hänen kaulansa ympärille. Tunnustelen hänen turkooseja niskahiuksiaan ja hengitän hänen hengitystään sisääni, eikä mikään koko maailmassa ole ikinä ollut niin kaunista. Koko maailmankaikkeudessa on hetken ajan vain me kaksi.
”Tule mukaani”, Teddy henkäisee huulilleni, kun tarvitsemme hetken tasataksemme hengitystämme.
”Tulen”, kuiskaan ja hapuilen huulillani hänen omiaan juuri sen verran, että huulemme kihelmöivät. ”Tulen mukaasi, minne tahansa menetkin.”
Teddy naurahtaa vasten huuliani ja se saattaa olla koko maailmankaikkeuden ihanin asia. ”Saanko kuitenkin käydä vessassa yksin?”
”Voimme keskustella siitä”, kiusoittelen ja vetäydyn viimein hieman kauemmas. Tartun häntä kädestä kiinni ja katselen hetken yhteen liittyneitä käsiämme, jotka näyttävät niin oikeilta. Nostan katseeni häneen ja toivon, että minunkin silmäni säteilevät yhtä kauniisti kuin hänen. ”Minä olen miettinyt sitä, kun sanoit, että voisin valita itselleni uuden nimen.”
”Niinkö?”
Nyökkään. ”Tästä lähtien voit kutsua minua nimellä Harmony.”
A/N: Oh but wait, there is more, en kai mä voi jättää teitä ihan tyhjän päälle ilman mitään luettavaa
Nimittäin työn alla on preguel tälle tarinalle, joka kertoo siitä, mitä Evelynille tapahtui ennen tapaturmaa, joka johti tähän tarinaan! Sitä ette edes joudu odottamaan kovin kauaa
// Ja se on tässä:
Kierteessä (toisella puolella), K-15