Kirjoittaja Aihe: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37  (Luettu 14881 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 963
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 33. luku 3.2
« Vastaus #80 : 04.02.2020 09:55:02 »
Oltiinpas sitä lähellä muiston hankkimisessa. Sinänsä ihan totta, että kaikkien muistojen hankkimisessa on huonotkin puolensa. Kyllä Teddyn täytyy olla ihastunut päähenkilöön, mutta selkeästi joku nyt pidättelee häntä. Voivoi Teddyä!
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 33. luku 3.2
« Vastaus #81 : 04.02.2020 17:05:58 »
nomps: Lähellä mutta silti liian kaukana :D Hm hm saapi nähdä mitä mieltä Teddy on ;) Kiitos jälleen kommentistasi!

34.   luku

Ehdin jo huolestua, sillä Teddyllä kestää aika kauan tulla takaisin. Viimein hän raahautuu hieman hikisenä takaisin ja hymyilee minulle pikaisesti – jotenkin kireästi – ennen kuin painuu suihkuun.

Hän syö monta tuntia sitten tekemääni ruokaa ja selittää poissaolonsa syyn, kun kysyn häneltä oliko rankka matsi.

”Anteeksi, törmäsin Victoireen ja menetin ajantajun.”

”Victoireen?” Hetkinen, Victoire Weasley. Joka viimeisen kirjan epilogissa mainittiin muhinoivan Teddyn kanssa. En ollut muistanut asiaa ollenkaan. Sisukseni vetäytyvät solmulle.

”Vanha ystävä”, Teddy toteaa. Tarkkailen häntä kulmaani kohottaen ja hän kohauttaa olkiaan. ”No, me seurusteltiin vähän aikaa kauan sitten.”

”Mitä tapahtui?” Ääneni kuulostaa vieraalta. Silmäilen pöydän toisella puolella Päivän profettaa.

”Häntä kiinnostivat lohikäärmeet, joten hän lähti koulun loputtua Romaniaan Charlie-setänsä oppiin. Kaukosuhteet harvoin toimivat. Hän palasi vasta nyt lopullisesti.”

Vatsani muljahtaa tiukemmalle solmulle. ”Ettekö ole nähneet hänen lähtönsä jälkeen?”

”Emme”, Teddy toteaa pureskellen ruokaansa.

”Mahtoi tuntua oudolta”, sanon tapaillen normaalia äänensävyä.

”Ihmeen luonnolliselta oikeastaan”, Teddy selittää. ”Me puhuimme ja päätimme yrittää asioita uudestaan.”

Pidän katseeni lehdessä, mutta näprään sormiani pöydän alla. ”Ah. Minä… minä kyllä lähden, jos sinä haluat mieluummin viettää aikaa hänen kanssaan, voin mennä kyllä kotiin-”

”Ei, ei sillä ole kiirettä! Hän on muutenkin nyt perheensä luona”, Teddy vakuuttaa.

”Äh, en halua olla tiellä”, vastustelen, koska minusta ei tunnu oikealta jäädä tänne nyt, kun tiedän varmaksi, ettei tästä orastavasta ihastuksestani Teddyyn voi koskaan tulla mitään. Sydämeeni sattuu liikaa.

Teddy kuitenkin suostuttelee minut jäämään, koska ei kuulemma ole hyvä idea, että menen kotiin yksinäni tämänpäiväisen huomioon ottaen. En kuitenkaan ole siitä kovin varma. Minusta alkaa tuntua, että missä tahansa on parempi kuin täällä, jopa kotona.

Nukun sinä iltana patjalla, mutta en saa unta.

Teddyllä on vapaapäivä seuraavana päivänä. Päätämme lähteä keskustaan kävellen, koska on kaunis sää. Ihmettelen – ehkä hivenen katkerasti – miksei hän halua viettää sitä Victoiren kanssa, mutta Teddy vain tönäisee minua leikillisesti ja sanoo, että hänen on käytettävä hyödyksi kaikki aika, joka meillä kahdella on jäljellä.

En pysty aivan vastaamaan vitsailuun samalla tavalla kuin ennen. Ei Teddykään näytä jotenkin hyppäävän leikkiin mukaan ihan samalla tavalla kuin ennen.

Teddyä väsyttää, joten hän menee aikaisin nukkumaan. Minä yritän hieman siistiä tavaroitani matkalaukkuuni, kunnes äkkään jonkin pergamentinpalan pudonneen ja nostan sen ylös. Tajuan mikä se on vasta suoristettuani sen – se on varmasti se kirje, jonka Teddy sai pari päivää sitten. Siinä vaiheessa en enää voi estää itseäni lukemasta siinä olevaa viestiä.

Hei Teddy.
En tiedä mitä sinun ja Evelynin välillä on, jos edes on jotain. Jos teillä on jotain, ymmärrän että minulla ei varmaan ole oikeutta pyytää mitään, mutta sinä olet veljeni ja minua hieman satuttaa nähdä teidät yhdessä.
– James


Tuijotan viestiä vähintäänkin yhtä kauan, kuin Teddy tuijotti sitä luettuaan sen. Helvetin James! Miksi hänen piti mennä pilaamaan kaikki! Marssin suoraa päätä ulos asunnosta ja ilmiinnyn Kalmanhaukiolle. On melko myöhä, mutta ei niin myöhä, että Potterit olisivat nukkumassa. Koputan voimakkaasti numero kahdentoista oveen. Oven avaa Ginny, joka kertoo Jamesin olevan kyllä kotona sitä häneltä udeltuani. En taida edes pyytää lupaa tulla sisälle, vaan tömistelen yläkertaan askeleet raskaina. Jamesin huoneen ovi on raollaan, joten työnnän sen vain auki ja marssin hänen huoneeseensa. James makoilee sängyllä lehteä lukien ja hän hätkähtää minut nähdessään.

Pamautan kirjeen Jamesin yöpöydälle. James vilkaisee sitä kulma koholla.

”Näyttikö hän sinulle tuon? Koska jos ei, toisen kirjeiden lukeminen on vastoin lakia-”

”Ja paskat, James. Olenko minä muka sanonut mitään pahaa sinusta ja Lindseystä? Ette tekään ole olleet minua kohtaan kauhean huomaavaisia.”

”Se on eri asia. Teddy on periaatteessa minun veljeni”, James huomauttaa ja nousee seisomaan.

”Ei meidän välillä edes ole mitään!” kivahdan. ”Mutta sinä sait hänet epäilemään, että olisi ja nyt hän käyttäytyy oudosti ja on yhdessä Victoiren kanssa-”

”Victoiren? Victoire Weasleyn? Miten ihmeessä se tapahtui, hän on yhä Romaniassa”, James ihmettelee.

Räpytän silmiäni. ”Teddy sanoi, että hän on muuttanut takaisin. Että hän on nyt perheensä luona.”

”En usko. Tietäisin asiasta kyllä.”

Mutta miksi hän sitten olisi väittänyt niin? Saadakseen syyn pitäytyä kauempana? Entä jos hän huomasi minun ihastukseni ja halusi viestittää, ettei ole kiinnostunut minusta siinä mielessä ilman, että joutuisi käymään epämukavaa keskustelua. Nostan tiukan katseeni Jamesiin.

”James, tykkäätkö sinä minusta yhä?”

James hieraisee niskaansa. ”No, tuota… en voi valehdella, etten ollenkaan kaipaisi meidän juttua, mutta olit kyllä oikeassa siitä, että en ehkä välttämättä tykkää ihan kaikista puolistasi niin paljon”, James mutisee.

”En ymmärrä miksi minä ja Teddy sitten oltaisiin ongelma? Sinulla ja minulla ei kuitenkaan tule olemaan tulevaisuutta. Sinulla on kuitenkin joku myös.”

James kohauttaa olkiaan. ”Lindsey on… äh, ei se tule kestämään. Ja ei se nyt ole ihan kiva ajatus, että eksäni seurustelee tyypin kanssa, jota minä pidän veljenäni.”

”Teddy ja Evelyn seurustelevat?” Lily huudahtaa. Minä ja James käännymme nopeasti katsomaan ovelle.

”Äh, ole hiljaa eikä seurustella”, hyssytän tyttöä. ”Ei Teddy edes pidä minusta sillä tavalla.”

”Mutta sinä pidät hänestä”, James toteaa.

”Ei kuule kuulu sinulle tippaakaan”, kivahdan ja vilkaisen Jamesia. ”Mutta vaikka pitäisinkin, se ei olisi sinun asiasi millään tavalla, koska me emme ole olleet yhdessä melkein puoleen vuoteen.”

”Ketkä eivät ole olleet yhdessä puoleen vuoteen?” paikalle saapunut Albus ihmettelee. ”Ai James ja Evelyn. Mistä me puhumme?”

”Evelyn tykkää Teddystä”, Lily kertoo.

”Ei, en tykkää, ei me siitä puhuta”, minä älähdän.

Lily virnistää. ”Anteeksi, me puhutaan siitä, että Jamesin ego kärsii, kun Teddy ja Evelyn on yhdessä.”

”Ei me olla yhdessä!” ärähdän. Painan käteni kasvoihini ja päästän valittavan huokauksen. Tältäkö tuntuu, kun on sisaruksia?

”Olet kertonut sinun mielipiteesi ja se on okei”, James toteaa. ”Mutta minä kerroin Teddylle minun mielipiteeni. Hän tehköön sillä mitä haluaa.”

Otan kädet kasvoiltani ja katson Jamesia. ”Mutta ei se ole sinulta oikein rangaista häntä. Tai pakottaa häntä valitsemaan.”

”Miksi se olisi ongelma? Juurihan sinä sanoit, ettei teillä ole mitään?” hän tokaisee ja kohottaa kulmaansa.

Punastun. ”Ei olekaan, mutta… no vielä- tai siis sinä… minusta sinä olet aika kohtuuton.”

”Olisiko sinusta sitten mukava ajatus, jos alkaisin seurustelemaan vaikka Bettyn kanssa?” James kysyy.

”Bettyllä on paljon parempi maku kuin sinä”, tokaisen.

”Haukut vain itseäsi, koska sinä minuun lankesit.”

”Se oli enemmänkin toisin päin”, tokaisen.

”Hm, niin varmaan.”

”Sinä teit aloitteen.”

”Sinä luotit siihen, että tekisin.”

Äänensävymme ovat koko ajan muuttuneet voimakkaammiksi. Katselen Jamesia silmät salamoiden.

”Olet lapsellinen ja itsekäs, tiedä se”, ärähdän ja painun ulos hänen huoneestaan.

Ehdin eteiseen asti, kunnes Albus saa minut kiinni.

”Hei… siis onko se totta, että sinä tykkäät Teddystä?” hän kuiskaa.

Huokaisen. ”Albus, älä pakota minua vastaamaan. En minä tiedä – no joo”, myönnän lopulta huokaisten. Pureskelen poskeani hetken aikaa, mutta heilautan sitten kättäni. ”Mutta ihan sama. Pääsen siitä yli.” Minun on kai pakko.

Albus nyökkää katse maassa poskeaan pureskellen, kuin miettisi kovasti jotain.

Tajuan, etten ole ikinä kuullut Albuksen puhuvan tytöistä ihastuneeseen sävyyn. ”Entä sinä?”

”Hä?” Albus hämmentyy.

”Tykkäätkö sinä kenestäkään?”

Albus punastuu ja painaa katseensa taas maahan. ”Ai… äh, no en nyt… en oikeastaan.”

”Tykkäätkö edes tytöistä?”

Albuksen katse singahtaa minuun, joka vihjaa minun olleen oikeassa.

”Hei, vuosi on 2021, ei kovin moni siitä enää välitä.”

Albus puraisee huultaan ja kohauttaa olkiaan. ”En minä vielä tiedä… saatan tykätä pojista… ehkä.”

”Ei sillä ole kiire. Ota vain aikasi”, huomautan ja taputan häntä olalle.

Albus nyökkää ja hymyilee minulle hieman. ”Kuule… pitemmän päälle, en usko, että Jamesia haittaisi niin paljon. Minustakaan te ette sopineet toisillenne kovin hyvin. Hän löytää jonkun muun, josta oikeasti tykkää eikä sitten enää välitä kenen kanssa sinä olet.”

Hymyilen hieman. ”Toivotaan.”

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 963
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 34. luku 4.2
« Vastaus #82 : 04.02.2020 20:32:08 »
Aww olipa tämä kiva osa! Kivoja paljastuksia, ja oon iloinen että saatiin tietää kirjeen sisältö.
Never regret something that once made you smile.

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 34. luku 4.2
« Vastaus #83 : 04.02.2020 21:31:55 »
Minä täällä vaan odottelen milloin Teddy viimein paljastaa tunteensa Evelyn/Sannille ja sitten he vain ovat onnellisia yhdessä. Ei mulla muuta:D

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 35. luku 5.2
« Vastaus #84 : 05.02.2020 11:34:18 »
nomps: Enhän mä voinut olla niin julma etten olisi kertonut mitä kirjeessä luki ;) Kiitos kommentistasi!
Lyra: Heheh, et ole sitten ainoa, koska Evelyn/Sanni taitaa toivoa ihan samaa :D Kiitos kommentistasi :)

35.   luku

Kun palaan Teddyn luokse, hän nukkuu yhä eikä ole huomannut poissaoloani. En viitsi herättää häntä, vaikka haluankin kohdata hänet valehtelusta. Niinpä käyn makuulle patjalleni ja odotan aamua.

En viitsi lähteä aamulla minnekään, vaikka Teddy nukkuu minua kauemmin. En halua antaa hänelle mahdollisuutta livahtaa pois huomaamattani ja vältellä minua ties mistä syystä.

Olen vielä aamiaisella, kun hän herää. Minua hieman jännittää ottaa asia puheeksi, mutta kerään rohkeuteni, koska asian vältteleminen olisi vielä pahempaa.

”Minä kävin Jamesin luona.”

Teddy vilkaisee minua kahvikuppinsa takaa jännittyneenä. ”Ai. Mitä hänelle kuuluu?”

”Teddy, minä näin sen viestin.”

Teddy ei pysty piiloutumaan kahvikuppinsa taakse kovin pitkäksi aikaa sen näyttämättä epäilyttävältä, joten hän laskee sen hitaasti pöydälle. ”Vai niin.”

”Ja hän myös sanoi, ettei Victoire ole palannut.”

Teddy tuijottaa yhä kahvikuppiaan ja lämmittää käsiään sen ympärillä. Hän on hetken hiljaa, mutta katsoo sitten minua varovasti kulmiensa alta. ”Kyllä sinä varmaan arvaat, miksi valehtelin.”

Nielaisen ja lasken katseeni. ”En minä halua saada oloasi tukalaksi. Ei sinun olisi tarvinnut keksiä valetyttöystävää pitääksesi minut loitolla.”

”Ei kyse ole siitä... James on veljeni, enkä voi…”

Vilkaisen häntä varovasti. Eikö kyse siis ollutkaan siitä, ettei Teddy pitäisi minusta? ”Valita tyttöä ennen perhettä?” kysyn hiljaa. Teddy hymyilee minulle pikaisesti anteeksipyytävästi ja piilottaa kasvonsa taas kahvikupin taakse. ”Tiedätkö, arvostaisin tuota, ellen minä olisi se tyttö.”

Teddy äännähtää myöntyvästi, mutta välttelemme silti toistemme katseita tietämättä täysin, miten käyttäytyä keskustelun jälkeen.

Pysymme omissa oloissamme sen jälkeen. Minä tunnen oloni todella omituiseksi ja epävarmaksi. Myönsikö Teddy, että hän pitää minusta vai tulkitsinko asian väärin? Mitä jos Teddy kuitenkin valehteli säästääkseen tunteitani? Viimeisenä lomapäivänäni löydän Teddyn lieden äärestä aamulla, vaikka hänellä oli työvuoro yöllä.

”Menitkö sinä ollenkaan nukkumaan?” ihmettelen saapuessani keittiöön.

”En. Voin nukkua sen jälkeen, kun olet lähtenyt junalle”, Teddy sanoo hangatessaan keittiötasoa rätillä. ”Minusta tuntui pahalta, että olet kokannut minulle lähes joka päivä, joten ajattelin tekaista jotain”, hän sanoo, muttei katso minua.

Kurkistan päällä olevaan uuniin. Siellä on sämpylöitä. ”Tuoksuu hyvältä”, sanon.

Teddy vilkaisee minua hymyillen ja minun sydämessäni tuntuu kipua.

Teddyn kehotuksesta huolimatta en kuitenkaan kestä istua itsekseni pöydässä Teddyn laittaessa aamiaista valmiiksi, vaan autan siinä missä pystyn. Se on paras kohta päivissämme, kun liikumme niin luonnollisesti yhdessä pienessä keittiönurkkauksessa. Teddyn hengitys, joka hipoo päälakeani, kun hän avaa kaapin yläpuoleltani ja ottaa sieltä astioita. Pieni paljaiden käsivarsiemme hipaisu, kun vedän auki laatikon hänen vierestään. Ja varsinkin se maaginen hetki, kun molemmilla on asiaa toiselle puolelle ja törmäämme toisiimme tehden sen pienen tanssin, kun yritämme ohittaa toisiamme menemällä samaan suuntaan. Se naurahdus Teddyn suupielillä, ennen kun hän tarttuu vyötäisiini ja ohjaa minut toiselle puolelle. Niinä hetkinä minusta tuntuu, että hänkin haluaa olla kanssani.

Vanha Evelyn varmasti tarttuisi siinä vaiheessa Teddyn kasvoihin ja suutelisi tajuttomaksi. Minä välitän liikaa Teddystä enkä halua aiheuttaa hänelle mielipahaa, joka hänelle epäilemättä aiheutuu hänen miettiessään Jamesia. Koskaan en tuntenut oloani tällaiseksi Jamesin kanssa. Taisin olla aika typerä, jos luulin, että se mitä koin hänen kanssaan oli rakkautta. En voi olla syyttämättä itseäni siitä, sillä jos meitä kahta ei olisi ollut, mikään ei estäisi minua ja Teddyä olemasta yhdessä.

Kello lähenee yhtätoista liian nopeasti. Vatsani on täynnä sämpylöitä, kun nousen ylös pöydästä ja alan pakkaamaan.

Kun matka-arkkuni on nostettu pystyyn oven eteen, tuijotan sitä surullisena.

Yllättäen tunnen Teddyn kädet hartioillani. Ne alkavat hieromaan minua rauhallisesti. ”Muutamat kokeet ja kesään ei ole enää pitkä aika. Sitten saat taas levähtää”, hän lohduttaa.

Minusta tuntuu, että minun on sanottava se. Jos kaikki menee pieleen, voin vain ilmiintyä pois paikalta. Käännyn katsomaan Teddyä olkani yli. ”Minä pidän sinusta. Aika paljon.”

Teddyn kädet pysähtyvät. Hän näyttää surulliselta, mutta myös lempeältä. ”Minäkin pidän sinusta aika paljon”, hän myöntää.

En edes pysty ilahtumaan asiasta, koska mitään ei kuitenkaan tule tapahtumaan, näen sen hänen anteeksipyytävästä katseestaan. Kiedon käteni hänen kaulansa ympärille ja takerrun häneen kaikilla voimillani. Hän takertuu minuun yhtä lujasti. Taidan jopa vuodattaa kyyneleen tai pari, mutta ne pyyhkiytyvät Teddyn paitaan.

”Myöhästyt junasta”, Teddy kuiskaa vasten hiuksiani.

”Ihan sama.”

Teddy kuitenkin työntää minut pois hymyillen surullisesti. Hänenkin silmänsä näyttävät vähän kosteilta. Hän tarttuu matka-arkkuuni ja käteeni. Ilmiinnymme yhdessä asemalle.

Jään katsomaan kaihoten käsiämme, kun Teddy päästää irti. Teddy leijuttaa matka-arkkuni muiden joukkoon.

”Hyvää loppulukukautta”, Teddy sanoo ääni hieman väristen.

”Hyvää kevättä”, sanon yhtä vaisusti ja joudun pakottamaan silmäni eroon hänen omistaan. Lähden nopeasti kävelemään junaa kohti, koska pelkään, etten pysty lähtemään jos viivyn vielä. Maailma näyttää kyynelistä sumuiselta. Joudun räpyttelemään kyyneliä silmistäni nopeasti ja pyyhkimään poskille karanneet.

Juuri ennen junaan astumista ohitan Jamesin, joka katsoo minua varoen.

”Mitä?” ärähdän ja tungen hänen ohitseen.

Lukittaudun vessaan kymmeneksi minuutiksi, ennen kuin saan kyyneleet loppumaan. Hengittelen syvään ja yritän ajatella, että ehkä näin on parempi. Minulla on kuitenkin koulua vielä yksi lukuvuosi. Jos olisin Teddyn kanssa, emme voisi olla yhdessä kuitenkaan. Nyt minulla on mahdollisuus löytää joku ikäiseni koulusta.

Löydän Bettyn samasta loosista Albuksen ja Scorpiuksen kanssa. He huomaavat kyllä punaiset silmäni, mutteivat sano mitään aiheesta. Illalla kun olemme kahdestaan, tunnustan Bettylle koko tarinan. Hän sanoo, etten ole näyttänyt noin rakastuneelta edes puhuessani Jasperista.

Yritän haudata suruni opiskeluun, mutta keskittymiseni kärsii. Onhan se ihan typerää, olla niin masentunut jonkun pojan takia. Haluan olla sitä parempi, joten alan etsimään jotakuta uutta. Pyydän yhtä luokkalaistani treffeille Tylyahoon. Koko treffien ajan ajattelen vain Teddyä, joten toisia ei tule. Kukaan ei tunnu oikealta. Vertaan kaikkia Teddyyn.

Yritän siis suunnata ajatukseni toisaalle: muistinmenetykseeni. Vaikka olen alkanut tekemään sopuni sen kanssa, että en välttämättä koskaan saa muistojani takaisin, minua silti vaivaa se, mitä äitini loitsu tosiasiassa teki. Tylypahkassa on vain yksi henkilö, joka tietää sen: Jasper. Enkä tiedä kuinka saisin hänet kertomaan sen minulle. Hän on jo muutaman päivän ajan yrittänyt saada minua jäämään luokkaan tunnin jälkeen tai pysäyttää minut käytävällä, mutta onnekseni Betty pelastaa minut uskollisesti.

Niinpä minä yritän toisiksi varminta vaihtoehtoa: murtaudun hänen huoneistoonsa.

Jasperin huoneistossa näyttää ihan samalta kuin silloin, kun olin siellä viime kerralla. Alan käymään huoneistoa läpi kohta kohdalta. Eteisestä en löydä mitään, enkä myöskään olohuoneesta. Kun olen makuuhuoneessa penkomassa, kuulen, kuinka ovi avautuu eteisessä.

Otan taikasauvani esiin ja painaudun sermin seinämää vasten.

Askeleet vaimenevat, joten en ole varma mitä tapahtui, mutta uskaltaudun kurkkaamaan hieman sermin takaa, kunnes taikasauva osoittaakin minua naamaan.

Jasper kurtistaa kulmiaan huomatessaan minut ja laskee taikasauvansa. ”Mitä sinä teet täällä?”

Nielaisen, enkä laske omaa taikasauvaani. ”Minä etsin vastauksia.”

Jasper naurahtaa. ”Sinun ei olisi tarvinnut mennä näin pitkälle, sillä jos olisit antanut minulle mahdollisuuden selittää, voisin auttaa sinua.”

Kurtistan kulmiani. ”Mitä tarkoitat?”

Jasper ottaa jotain taskustaan ja heittää sen minulle. Se on minun kulunut ja kaikin puolin kärsinyt, vaaleanpunainen pupuleluni. Miten se on Jasperilla?

”Tiedän missä isäsi ja enosi ovat ja voin viedä sinut heidän luokseen.”

Katseeni sinkoaa häneen. ”Miksi?”

”Koska olin väärässä. Uskoin äitisi tavoitteeseen, kunnes sinun henkesi laitettiin panokseksi. On aika, että tiedät kaiken.”

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 963
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 35. luku 5.2
« Vastaus #85 : 05.02.2020 15:24:59 »
Wiih, aistin että loppu on lähestymässä! Eiköhän Jameskin tule järkiinsä, tai jos ei hän niin Teddy sitten. Paitsi jos tässä onkin joku kamala loppukäänne :D
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 36. luku 6.2
« Vastaus #86 : 06.02.2020 15:05:50 »
nomps: Loppu koittaa huomenna :D Saa nähdä kuka tulee järkiinsä jos tulee kukaan :D Heheh, olen tunnetusti angstikuningatar, joten saa nähdä mihin vaihtoehtoon lopulta päädyn ;) Ehkä yllätän vielä tai sitten en! Kiitos jälleen kommentistasi <3

36.   luku

Jasper johdattaa minut salakäytävää pitkin metsään, jossa hän tarjoaa minulle kättään. Epäröin hetken, mutta tartun siihen. Ilmiinnymme melko kuluneelle käytävälle. Jasper koputtaa jonkin salakoputuksen numero kahdentoista oveen, josta ykkönen on vinossa. Hetken päästä ovi avautuu ja minua katselee Phil, joka hymyilee minulle ja katsoo sitten kylmästi Jasperia.

”Siinähän kesti”, Phil toteaa Jasperille ja päästää meidät sisään.

Astun sisään asuntoon, joka on ehkä kahden tähden Airbnb -asunto, tai ainakin sisustettu sen tyylisesti kirpputoritavaralla ja muovilattialla. Isäni kävelee luokseni ja näyttää siltä niin kuin haluaisi halata minua, mutta jättää sen kuitenkin tekemättä.

”Miten ihmeessä te kolme aloitte tehdä yhteistyötä?” kysyn vilkuillen isääni, enoani ja Jasperia.

”Suostuttelua”, isäni tokaisee varsin kylmä katse Jasperissa.

Jasper hymyilee kireästi. ”He vähän niin kuin kidnappasivat minut kevätlomalla. Mutta päädyimme lopulta… yhteisymmärrykseen.”

Kulmani kurtistuvat. ”Sinä tiesit missä minä olin kevätlomalla, olisit voinut-”

Jasper pudistaa päätään. ”Sinua seurattiin koko loman ajan. Se ei olisi ollut mahdollista.”

Se saa oloni epämukavaksi, sillä en huomannut ollenkaan. Astelen sisemmälle asuntoon ja istahdan kuluneelle sohvalle. Minua jännittää, mutta enemmän hyvällä tavalla, sillä viimein saan vastauksia. ”Kertokaa sitten. Mitä äitini yritti tehdä minulle?”

”Olet muuttunut. Se siis taisi onnistua jollain tasolla”, Jasper aloittaa.

”Mikä onnistui?”

”Sinä osaat jästikemiaa ja fysiikkaa. Et oppinut sitä viime kesänä, vai mitä?” Jasper kysyy ja on astumassa lähemmäs minua, mutta isäni astuu meidän väliimme tiukka katse Jasperissa.

”En”, myönnän.

”Äitisi loitsu pyrki siirtämään tietoa ihmisestä toiseen”, isä jatkaa ja mulkaisee vielä Jasperia. ”Mutta hänellä oli paljon ongelmia. Muun muassa sen kanssa, miten saada siirrettyä vain tietoja tietoisuuden sijasta. Useat hänen… koekaniineistaan menivät sekaisin, kun heidän mieleensä siirtyi kaksi erilaista tietoisuutta. Tavallaan kaksi henkilöä yhden kehon sisällä.”

Kaksi tietoisuutta… onko Sanni siis toinen tietoisuus? Se ylimääräinen, jonka ei kuuluisi olla minussa? Minä muistan yhä hänen elämäänsä, en ehkä nimiä tai yksityiskohtia, mutta muistan asioita, jotka tuntuvat yhtä todelta kuin muistot Evelynin elämästä. Osaan täysin uuden kielen, jota Evelyn ei osannut. ”Minun kehossani on vain yksi tietoisuus, mutta kahden henkilön muistoja. En osaa sanoa mikä niistä olen minä… ehkä en kumpikaan.”

”Sitten olet onnekas”, isä sanoo synkän näköisenä. ”Aikaisimpiin verrattuna.”

”Entä Gina… mitä hänelle todellisuudessa kävi? Satutinko minä häntä?”

”Et”, Jasper sanoo. ”Gina oli vain äitisi harjoitus, tarkoitus oli siirtää hänen ajatuksiaan sinuun. Tavallaan kokeilu ennen varsinaista loitsua. Hänen mielensä kuitenkin vastusti Fionan loitsua, joten hän ehti pinkaista karkuun ja putosi rotkoon sen seurauksena”, Jasper kertoo. ”Se ei ole sinun vikasi. Teit vaan mitä äitisi käski… suojellaksesi minua. Hän sai selville meistä.”

Vilkaisen isääni ja Philiä, jotka näyttävät siltä niin kuin tietävät. ”Sinäkö… kerroit?” kysyn Jasperilta.

Jasper hymyilee kireästi. ”Kun on sidottuna tuoliin muutaman päivän, kielenkannat alkavat ihmeellisesti löystyä”, hän sanoo ja vilkaisee häntä synkästi tuijottavia miehiä ennen kuin jatkaa. ”Me tulimme sopimukseen. Lähden muualle tämän lukuvuoden jälkeen enkä palaa”, Jasper kertoo. ”Kukaan meistä ei halua enempää verta käsillemme.”

”Ja sinun onkin parasta lähteä. Pois tästä maasta ja koko mantereelta”, isä sanoo tiukasti. Hän ja Phil eivät siltikään näytä kovin tyytyväiseltä ratkaisusta. Jasper vain nyökkää.

”Kenestä äitini sitten suunnitteli lopullisesti siirtävänsä tietoja minuun?”

”Kokeen jälkeen hän päätti kokeilla toista reittiä”, Jasper kertoo. ”Osoittautui yllättävän hankalaksi siirtää tietoa valitsemasta kohteesta, jos tämä on vastentahtoinen, eikä loitsu toimi aikuisten aivoihin – tai ainakaan äitisi ei saanut sitä toimimaan aikuisiin. Hän siis lähti tutkimaan toista polkua, jota työstimme: yrittää löytää tiedonsiirron kohde päällekkäisestä rinnakkaisulottuvuudesta. Se kuulostaa monimutkaiselta – jota se onkin – mutta jollain tasolla se on helpommin… tarttuvaa. Lisäksi riski kokonaisen tajunnan siirtymisestä on vähäisempi, sillä ulottuvuuden välinen tajunnan siirto on huomattavasti raskaampaa, jolloin siirtoa pystyy annostelemaan helpommin.”

”Sannin tietoisuus on tullut jostain hyvin kaukaa. Varmaankin toisesta ulottuvuudesta”, myötäilen. Jossain todella on maailma ilman taikaa, jossa kaikki tämä mitä tässä maailmassa tapahtuu, on vain fiktiota. Jossain todella on henkilö, jonka nimi on Sanni ja joka söi makaronilaatikkoa kesäkuun 29. päivänä vuonna 2021.

Jasper nyökkää ja alkaa lähes näyttämään innostuneelta. ”Mitä kaikkea tarkalleen ottaen muistat tämän Sannin elämästä?”

”Hän ei ole koekaniini”, isä ärähtää ja astuu jälleen minun ja Jasperin väliin. ”Poltin vaimoni työhuoneen pirunpalolla tarkoituksella. Tästä asiasta ei tehdä enempää tutkimuksia. Se oli osa sopimustamme, muistatko? Jos yrität jatkaa aiheesta, voin luvata, että rangaistuksesi on paljon muutakin kuin karkotus.”

Kurkin isäni selän takaa ja näen, ettei Jasper selvästikään ole tyytyväinen asiasta, mutta hän nyökkää kuitenkin.

Isä kääntyy hitaasti minun puoleeni ja viittoo minua mukaansa. Nousen ylös ja seuraan häntä pieneen makuuhuoneeseen, jossa on lattialla patja petivaatteineen ja muutamia vaatteita sisältäviä muovipusseja.  Isä vilkuilee kävellessään yhä Jasperia, ehkä koska ei koe oloaan tarpeeksi turvalliseksi kääntääkseen selkäänsä tälle.

”Et siis muista vieläkään kaikkea elämästäsi?” isä kysyy hiljaa ollessamme kahden.

”Parantajan mukaan se tapaturma on ydinmuistoni”, selitän ja epäröin hieman, ennen kuin jatkan. ”Jos sinä näyttäisit sen muiston minulle omasta mielestäsi, muutkin muistoni luultavasti palaisivat”, tajuan.

Isäni pureskelee poskeaan ja näyttää syylliseltä. ”Kuule… minä olen tehnyt paljon virheitä... olen ollut poissa paljon elämästäsi, haudannut itseni töihin ja väittänyt, että pian kaikki muuttuu, pian minulla on aikaa. Olen jättänyt vastuun kasvatuksestasi pitkälti äitisi harteille ja hän… ei ollut sellainen äiti kuin olisit ansainnut. Enkä minä ollut sellainen isä kuin olisit ansainnut. Tämä voi olla meille molemmille mahdollisuus aloittaa alusta. Rakentaa suhteemme tyhjältä alustalta. Oletko siis aivan varma, että haluat muistosi takaisin?”

Jos saan muistoni takaisin, olenko minä sitten minä? Tämä henkilö, jonka ajatukset kuulen pääni sisällä? Vai unohdanko minä kaiken sen, minkä olen saanut Sannilta ja palaan takaisin siksi henkilöksi, joka pyöritteli poikia jokaiselle sormelle ja hallitsi tekaistuilla hymyillä.

En ole Evelyn. En ole Sanni. En ole ihan täysin varma siitä kuka olen, mutta uskon, että pidän tästä henkilöstä, joka minusta on muodostunut. Olen harmonisessa tasapainossa asian suhteen.

Nostan katseeni isääni ja hymyilen. ”Okei. Aloitetaan alusta.”

Isäni hymyilee ja vilkaisee sitten hieman huolestuneesti rähjääntynyttä asuntoa. ”Siinä tosin voi kestää hetken aikaa. Se on vaikeaa täältä käsin. Haluan antaa sinulle paremman elämän kuin tämän.”

”Tarkoitatko, että… että menisit ilmiantamaan itsesi?” kysyn.

Isä nyökkää ja ojentaa hitaasti kätensä minua kohti. Kun en kavahda elettä, hän silittää varovasti hiuksiani ja vetää minut halaukseen.

Painan kasvoni hänen takkiaan vasten. Tuoksussa on jotain tuttua ja turvallista. ”Me voimme yrittää saada sinulle lievemmän tuomion”, kuiskaan. ”Minä todistan puolestasi.”

Isä halaa minua tiukemmin. Tunnen kuinka hän nyökkää. ”Minä teen kaikkeni, jotta voimme olla taas perhe, Evelyn.”

”Hyvä. Mutta Evelyn ei taida olla minun nimeni enää.”

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 963
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 36. luku 6.2
« Vastaus #87 : 06.02.2020 21:11:17 »
Kääk huomenna! Mitäs mä sitten lueskelen!

No mutta kyllä tämä tarina selvästi on lopuillaan. Tosi jännä tuo rinnakkaistodellisuusjuttu, en osannut sitä yhtään odottaa! Ja hauska oivallus että Evelyn ei ole enää Evelyn. Wäh en ehdi jatkaa, toivottavasti vikaan lukuun saisin aikaan vähän pidemmän kommentin :D
Never regret something that once made you smile.

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 36. luku 6.2
« Vastaus #88 : 06.02.2020 21:16:28 »
Oi en malta odottaa miten tässä lopulta käykään!

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37
« Vastaus #89 : 07.02.2020 12:32:29 »
nomps: Loppu on koittanut! Hauskaa että pystyin yllättämään sut tällä rinnakkaistodellisuusjutulla, se oli tarkoituksenikin! Kiitos kovasti ahkerasta kommentoinnistasi :)
Lyra: No onneksi ei kauhean pitkään tarvitse odottaa, koska tässä viimeinen osa! Kiitos kommentistasi :)
A/N: Ja yhteinen iso kiitos kaikille jotka tätä tarinaa on seuraillut ja kommannut ja pitänyt :) Alottelin kirjottamaan tätä tarinaa viime joululomalla ja nyt se on jo päätöksessä, joten tämä tarina syntyi aika nopeasti ja sitä on ollut hauska kirjoittaa, kun lähtökohtana oli tuollainen perinteinen suomalainen velhomaailmassa asetelma, joka sitten ei kuitenkaan muutamien twistien kautta ollutkaan ihan niin perinteinen ;) Tässäpä vika osa!

37.   luku

Isäni on kaikkien lehtien etusivulla. Ihan jokainen ei palaa karkureissulta takaisin vankilaan omasta tahdostaan, tai no, ottaen huomioon, että Azkabanista on koko sen historiassa karannut vain yksi vanki isäni lisäksi, ehkä se onkin 50% yleistä.

Hän vaatii uutta oikeudenkäyntiä ja minä todistan hänen puolestaan. Enoni saa kaksi kuukautta vankeutta isäni auttamisesta pakoon, mutta isäni oikeudenkäynnistä tulee sotkuinen ja hankala. Se vaatii minulta paljon, sillä aurorit penkovat mieltäni totuuden selvittämiseksi. He saavat myös tietää Jasperista, joka myöntää syyllisyytensä ilman oikeudenkäyntiä. Hänet erotetaan, mutta juttu pidetään poissa lehdistä, josta olen kiitollinen. Hän taitaa saada vain ehdollista, sillä juttumme ei edennyt intiimiksi, mutta en ole täysin varma, sillä en näe häntä enää sen jälkeen, kun huhut hänen erottamisestaan kiirivät korviini.

Pääsen läpi kokeistani. Ilman oikeudenkäyntisotkua olisin varmasti pärjännyt paremmin, mutta pääsen läpi ja se on minulle tarpeeksi. Alan selailemaan hieman uranvalintaoppaita ja vaikka en ole vielä ihan varma siitä, mitä haluan tehdä, tulevaisuus alkaa näyttää valoisammalta.

Olen kirjoitellut Teddylle, joka on lähtemässä kiertämään Amerikkaa kesällä. Haluaisin hänen mukaansa, mutta en uskalla pyytää. Se olisi ihan liian hankalaa, jos emme voisi olla yhdessä. Ehkä onkin ihan hyvä, että hän on kesän poissa. Kirjeiden välityksellä meistä ehkä voi tulla taas pelkät ystävät. Jos emme tapaa, voin ehkä päästä hänestä yli siihen mennessä, kun valmistun koulusta.

Viimeisenä koulupäivänä tunnen oloni haikeaksi. Olen helpottunut kaikesta siitä, että stressi on ohi, mutta samalla tulen kaipaamaan Tylypahkaa. Minulla ei ole suunnitelmia kesäksi, enkä tiedä missä kesäni viettäisin. Olen seitsemäntoista, joten kukaan ei enää välitä, jos asun yksin, mutta en halua palata takaisin tyhjään taloon, joka yhä tuntuu vieraalta.

Aamiaisella saan kirjeen, joka samaan aikaan piristää ja lannistaa minua.

”Kuka kirjoittaa?” vieressäni istuva Scorpius kysyy.

”Isäni. Lopullinen oikeudenkäynti pidetään kahden viikon päästä”, sanon ja taittelen kirjeen hitaasti takaisin kuoreen.

”Mitkä ovat hänen mahdollisuutensa?”

”No, mikäli tuomio vähennetään tahattomaan tappoon, niin hän saattaa päästä ulos kuudessa vuodessa hyvällä käytöksellä”, selitän. Senkin verran kuulostaa kauhean pitkältä, mutta on se elinkautiseen verrattuna huomattava helpotus.

Scorpius taputtaa minua olalle. ”Kuusi vuotta ei ole aika eikä mikään, kun olet aikuinen.”

Huokaisen. Ehkä ei pitkällä aikavälillä, mutta kyllä se aika pitkältä tuntuu tässä vaiheessa.

On kaunis, lämmin ja puolipilvinen kesäpäivä, joten ennen kuin juna lähtee, minä, Betty, Albus ja Scorpius päätämme makoilla hetken aikaa pienellä kukkulalla Tylypahkan tiluksilla katsellen pilviä. Innokkaimmat ovat jo kävelemässä junalle kohti Tylyahoa, jonne näemme tältä kukkulalta, mutta me emme halua kiirehtiä vielä.

”Tuo näyttää teepannulta”, Betty huomauttaa ja osoittaa yhtä pilveä.

”Eipäs, vaan elefantilta”, Scorpius väittää.

”Teepannu”, minä myöntelen Bettyä.

”Kyllä se on elefantti”, Albus päättää.

”Tytöt ovat aina oikeassa, joten se on teepannu”, Betty huomauttaa.

”Eihän tuo ole tasa-arvoa”, Albus huomauttaa.

”Hei, täällähän sinä olet!” Rose huudahtaa ja kellahtaa Scorpiuksen viereen. Hän tervehtii tätä pusulla. ”Onpa ihana ilma. Niin muuten Albus, minä näin Connorin sisäpihalla aikaisemmin ja hän taisi etsiä sinua.”

Albus ponnahtaa istumaan ja katsoo serkkuaan punastuen. ”M-mitä? Miksi? Sanoiko hän jotain?”

Rose virnistää. ”Mene ottamaan selvää, typerys ja päästä se poika raukka piinasta. Hän selvästi tykkää sinusta.”

Albus epäröi vielä, joten työnnän hänet pystyyn. ”Mene nyt!”

Albus nousee pystyyn ja lähtee sitten juoksemaan sisäpihan suuntaan.

”Minäkin voisin yrittää löytää Keithin ennen junaan menemistä, koska siellä me ei varmasti löydetä toisiaan”, Betty toteaa ja nousee ylös. ”Nähdään myöhemmin.”

Huokaisen ja tuijotan pilviä. Teepannu muuttuu enemmän elefantiksi.

”Mitä sinä mietit, kun noin raskaasti huokailet?” Scorpius kysyy.

Minä mietin Teddyä. Mietin, mahdanko nähdä häntä ollenkaan kesällä hänen reissailuiltaan. Mitä jos pyytäisinkin päästä mukaan reissulle? Mahtaisimmeko me kestää toistemme seuraa tietäen, ettemme voi olla yhdessä?

”Teddyäkö?”

Katseeni singahtaa häneen. Hän näyttää huvittuneelta. ”Tietävätkö kaikki?” puuskahdan.

Scorpius kohauttaa olkapäitään. ”Sinä olet ollut poissaoleva kevätlomasta lähtien. Olisin arvannut totuuden ilmankin Albuksen apua.”

”No, jos auttaa, niin kuulin äidiltä, että Teddykin on ollut aika maassa”, Rose huomauttaa Scorpiuksen toiselta puolelta.

”Ei Rose, ei se auta ollenkaan”, huokaisen.

”Mutta minä huomautin siitä Jamesille. Hän näytti aika syylliseltä”, Rose kertoo. ”Minusta hän käyttäytyy vähän tyhmästi ja ehkä hänkin alkaa tajuamaan sen.”

Pureskelen huultani ja katselen Tylyahon suuntaan. Voisiko James oikeasti muuttaa mielensä meistä kahdesta? Teddy on liian kunnollinen tehdäkseen mitään suhteeni, ellei James antaisi siunaustaan suhteellemme ja se James, jonka minä tunnen, on hivenen pikkumainen.

Viimein meidän on lähdettävä junaan. Kun katselen takana kohoavaa linnaa, tunnen oloni jotenkin epätodelliseksi – tunteessa on paljon samaa kuin siinä tunteessa, jonka koin vuoden alussa nähtyäni linna ensimmäistä kertaa. Nyt elokuva on ohi. Kaiken pitäisi olla hyvin.

Junamatka menee mukavasti. Meitä onkin niin iso joukko, ettemme mahdu loosiin, vaan menemme vaunuun, jossa on penkkejä. Betty ja Keith, Albus ja Connor sekä Scorpius ja Rose. Ja sitten olen minä. Vain minä. Pelaamme näpäystä ja joku päästää jopa vapaaksi torahampaisen frisbeen, josta minun hyvänä valvojaoppilaana pitäisi tietysti sanoa jotain. En kuitenkaan sano, vaan otan osani leikkiin ja toivon, ettei se ehdi puraista kättäni heittäessäni sen eteenpäin.

Juna saapuu King’s Crossille ja minä nousen pystyyn viimeisten joukossa. En ole vieläkään täysin varma siitä, minne menen. Kai minä sitten vain menen kotiin ja yritän saada paikan tuntumaan jälleen kodilta.

Siksi yllätynkin, kun äkkään väkijoukon keskeltä vaaleanturkoosit hiukset. Sydämeni hypähtää heti kurkkuun asti ja huomaan harmikseni, etten todellakaan ole yli Teddystä. En tiedä kuinka ikinä voisin tulla olemaan yli hänestä. Kun pääsen lähemmäs, huomaan, että hän juttelee Jamesille. Pysähdyn, mutta Teddy huomaa minut Jameskin kääntää katseensa minuun. James hymyilee hieman, vilkaisee vielä Teddyä ja taputtaa tätä olalle. Sitten hän katoaa väkijoukkoon.

Kävelen hitaasti Teddyn luokse, mutta kun pääsen hänen lähelleen, en tiedä miten tervehtiä. Joku juoksee välistämme tervehtimään jotain tuttuaan. Teddy astuu lähemmäs minua, jottei kukaan muu enää pystyisi erottamaan meitä.

”Hei”, hän sanoo hymyillen.

”Hei”, sanon ja puraisen huultani. ”En ajatellut, että ehtisit vastaan. Eikö sinun pitäisi olla pakkaamassa?”

”Kaikki on jo aika lailla pakattu”, Teddy sanoo ja hieraisee hiuksiaan. ”Mutta vielä pitäisi hoitaa pari työvuoroa.”

Nyökkään ja katsahdan siihen suuntaan, johon James katosi, mutta en näe häntä enää. ”Mitä… mitäs James sanoi?”

Teddy yllättää minut tarttumalla käteeni. Katseeni sinkoaa häneen. Hänellä on huulillaan leveä hymy.

”Hän sanoi, ettei häntä haittaa”, Teddy sanoo ja silittää kämmenselkääni peukalollaan. ”Ilmeisesti hän näki meidän hyvästelymme kevätloman lopussa ja tajusi, että on itsekäs.”

Räpyttelen silmiäni. ”Eli siis…”

”Eli siis”, Teddy sanoo pehmeästi ja astuu vieläkin lähemmäs. Hänen silmänsä säteilevät niin kauniisti, että meinaan melkein unohtaa, että minäkin voin tehdä jotain, jotta saan tuntea hänen huulensa omillani nopeammin.

Sitten huulemme koskettavatkin ja minä kierrän käteni hänen kaulansa ympärille. Tunnustelen hänen turkooseja niskahiuksiaan ja hengitän hänen hengitystään sisääni, eikä mikään koko maailmassa ole ikinä ollut niin kaunista. Koko maailmankaikkeudessa on hetken ajan vain me kaksi.

”Tule mukaani”, Teddy henkäisee huulilleni, kun tarvitsemme hetken tasataksemme hengitystämme.

”Tulen”, kuiskaan ja hapuilen huulillani hänen omiaan juuri sen verran, että huulemme kihelmöivät. ”Tulen mukaasi, minne tahansa menetkin.”

Teddy naurahtaa vasten huuliani ja se saattaa olla koko maailmankaikkeuden ihanin asia. ”Saanko kuitenkin käydä vessassa yksin?”

”Voimme keskustella siitä”, kiusoittelen ja vetäydyn viimein hieman kauemmas. Tartun häntä kädestä kiinni ja katselen hetken yhteen liittyneitä käsiämme, jotka näyttävät niin oikeilta. Nostan katseeni häneen ja toivon, että minunkin silmäni säteilevät yhtä kauniisti kuin hänen. ”Minä olen miettinyt sitä, kun sanoit, että voisin valita itselleni uuden nimen.”

”Niinkö?”

Nyökkään. ”Tästä lähtien voit kutsua minua nimellä Harmony.”



A/N: Oh but wait, there is more, en kai mä voi jättää teitä ihan tyhjän päälle ilman mitään luettavaa ;) Nimittäin työn alla on preguel tälle tarinalle, joka kertoo siitä, mitä Evelynille tapahtui ennen tapaturmaa, joka johti tähän tarinaan! Sitä ette edes joudu odottamaan kovin kauaa ;) // Ja se on tässä: Kierteessä (toisella puolella), K-15
« Viimeksi muokattu: 11.02.2020 17:01:42 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 963
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37
« Vastaus #90 : 07.02.2020 21:22:53 »
No niin, tämä oli sellainen hyvällä tavalla aavistettavissa ollut loppu! Olihan se nyt ihan selvä, ettei James voinut olla niin idiootti että estäisi Teddyn ja - tintintii - Harmonyn suhteen. Hyvä oivallus tuo nimi, kun päähenkilö on päässyt harmoniaan sen suhteen, kuka hän on. Samalla hyvä lopetus, tavallaan toteamus siitä että nyt on tosiaan harmonia saavutettu. Pidin myös tosi paljon tuosta lopun sanailusta!

Tässä oli tosiaan jännä idea tuolta osin, että jo monta lukua sitten alettiin pedata sitä, että ehkä päähenkilö haluaakin vain anta asioiden olla. Ikuisena seikkailutekstien ystävänä olisin tietty kaivannut jänniä hetkiä ja sen selvittämistä, mitä Sannille on käynyt, ja tavallaan tilanteen palauttamista lähtöpisteeseen. Sinun ratkaisusi oli hyvin erilainen ja ei missään nimessä huonolla tavalla, vaan tosi raikas idea! Eikä tästä siis seikkailuakaan puuttunut, joten odotukset siltä osin täytettiin :D Ovela ratkaisu tämä, tykkäsin kovasti. Tässä myös mahdollistui se, että päähenkilön luonne ei ollut sellainen perussankari, vaan tällainen, joka pystyi ratkaisemaan tilanteen yksinkertaisesti hyväksymällä sen. Kiitos tästä tarinasta, tätä oli ilo seurata!
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37
« Vastaus #91 : 11.02.2020 17:01:19 »
nomps: Tietysti piti tulla onnellinen loppu :D Muuten James olisi ollut ihan tyhmä idiootti! Mulla oli kyllä kauhee kriisi sen takia että minkä nimen mä sitten annan päähenkilölle lopulta, pyörittelin jotain sumuun liittyviä nimiä, mutta mikään ei ihan sopinut ja sitten tajusin, että haa, Harmony = tasapaino! Harmony olikin sitten lopulta järkevä ihminen eikä halunnut muistoja takaisin, kiva että pidit silti lopusta ja kiitos paljon kommentistasi!

Mutta Hox hox! Jos jotkin asiat vielä jäi mietityttämään, hätä ei ole tämän näköinen, sillä Kierteessä (toisella puolella), K-15 kertoopi kaiken mitä jäi tästä tarinasta vielä salaisuudeksi ;)

Never underestimate the power of fanfiction

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37
« Vastaus #92 : 11.02.2020 18:49:33 »
Ehdin viimeinkin lukea loput osat tästä! On ollut tosi kivaa seurata tätä ja tykkäsin kyllä näistä viimeisistäkin osista tosi paljon :) hetket Teddyn kanssa tämän luona, vierailu Pottereilla ja kaikkien Potterin lasten kommentit ja utelut, Evelynin äidin loitsun tarkoitus ja ihan loppu... rakastan onnellisia loppuja ja oli oivaltava keksintö tuo uusi nimi päähenkilölle! Teddy on tietysti ihana ja he ovat niin söpöjä yhdessä ^-^ Ja koska Harmonyn isä on vielä vankilassa, on aivan ihanaa, että he lähtevät Teddyn kanssa Amerikkaan :) (kai kirjoitat siitä vielä jatko-osan..?).

Huomasin myös tuon prequelin tälle, pitää ehdottomasti lukea se myös! Kiitos mahtavasta lukumatkasta!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37
« Vastaus #93 : 18.02.2020 17:20:30 »
Thelina: Kiva että tykkäsit tarinasta ja seurailit :) Onnelliset loput ovat kyllä tärkeitä, varsinkin Harmonyn kokeman vuoden jälkeen :D Teddy on kyllä mahti <3 Jatko-osa voisi olla kyllä kiva, mutta saa nähdä syntyisikö tarinakaaren poikasta... mutta ehkä yksittäinen oneshotti Teddyn ja Harmonyn elämästä ;) Prequel tosiaan on meneillään nyt. Kiitos paljon kommentistasi :3

Never underestimate the power of fanfiction

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37
« Vastaus #94 : 18.02.2020 19:09:39 »
En ollut muistanutkaan käydä kommentoimassa, että luin ja seurailin loppuun saakka. Pidin tästä kovasti ja tykkäsin siitä, että lopulta ei ollut kyseessä Sanni tai Evelyn vaan Harmony. Olisin ehkä halunnut kuulla miten Sannin lopulta kävi, mutta tavallaan tämä loppui hyvin näin! Ja aivan ihanaa, että Teddy ja Harmony päätyivät lopulta pariksi ja kaikki selvisi! Oli mahtavaa seurata jatkotarinaa, joka ei jäänyt kesken, (ja jota päivitettiin niin ahkerasti). Kuten olen sanonutkin, tykkäsin, taidan siirtyä heti jatko-osan pariin!

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37
« Vastaus #95 : 21.02.2020 13:10:58 »
Lyra: Jei kiva että pidit loppuratkaisusta! Se on kyllä yksi mysteeri joka jääpi lukijan päätettäväksi, mahtoiko Sanni edes huomata hänen ajatuksiensa nappaamista, vai oliko se vaikkapa vain ajatusten kopiointia ;) Tämä oli sillä tavalla melko helppo kirjoittaa, että osat syntyivät nopsasti :) Kiitos kommentistasi :)

Never underestimate the power of fanfiction