Kaikista korvikkeistasi, k-11

[Sädekehä]

Nimi; Kaikista korvikkeistasi
Kirjoittaja; Sädekehä
Ikäraja; k-11
Genre; Angst (romance)
Paritus; Remus/Regulus, James/Sirius, yksipuolinen Remus/Sirius ja vähän muuta viitteellistä
Vastuunvapautus; Rowling omistaa kaiken muun paitsi oman söherrykseni.

A/N; Osittain pelkkää tajunnanvirtaa ja ajatuksia Remuksesta, joka kylpee katkeruudessa eikä oikein osaa olla. Kirjoitin tämän lähinnä ”harjoitukseksi” kahta tulevaa haastetta varten, koska molemmissa paritus on mulle hyvin vieras, ja yrittelen tässä päästä pois mukavuusalueeltani – tosin J/S tässäkin korostuu. No, yritin ainakin.
Osallistuu haasteisiin Kerää kaikki hahmot Remus Lupinilla, sataseen menee sanalla 087. Elämä ja perspektiiviä parittamiseen vihollisilla. Kommentteja toivoisin oikein kovasti! (:

~~*~~*~~*~~

Kaikista korvikkeistasi


Remus oli aina rakastanut Siriusta. Paljon enemmän kuin Peteriä, jossain määrin enemmän kuin Jamesia – ainakin eri tavalla. Siriuksella oli silmille laskeutuva tukka, hoikat sormet ja kaihoisa katse. Kaarevat huulet ja niitä Remus olisi halunnut koskettaa sormenpäällään niin monesti, ettei edes hän pystyisi laskemaan niin pitkälle.

Mutta aina iltaisin Sirius livahti Jamesin viereen, ja vaikka Remus kuinka toivoi, hänen sänkynsä oli aina kylmä eivätkä verhot koskaan tarpeeksi paksut.

Regulus oli vain varjo Siriuksesta, kyllähän Remus sen tiesi. Yön pimeydessä piirteet kuitenkin sulivat toisiinsa, ja suudelma oli kiihkeämpi kuin koskaan kenenkään muun kanssa. Sormet olivat yhtä kylmät ja kapoiset (vaikka mitä hän tiesi, Sirius ei ollut koskaan koskenut häneen vapaaehtoisesti). Regulukset silmät olivat terästä, mutta silloin Remukselle kelpasi mikä vain, korvikkeita ne kaikki olisivat kuitenkin.

”Sirius suuttuu, jos saa kuulla tästä.”

”Hän ei kuule.”

Salaisuus maistui makealle, ja vaikka Remus vihasi valehtelua, hän vihasi vielä enemmän Jamesin sormia Siriuksen niskalla, ja sitä kaikkea, mitä tapahtui hänen silmiensä edessä. Katkeruus pukee sinua, niin Regulus aina sanoi, ja kerta toisensa jälkeen suudelmat muuttuivat ahnaimmiksi, ja joskus Remus pelkäsi sen kaiken tuhoavan hänet. Syövän sisältäpäin.

Aamulla kaikki oli kuitenkin paremmin, ja kun Sirius kerran suuteli Jamesia makuusalin ovella, Remus vain hymyili.

”Oletko sinä onnellinen?” Sirius katsoi häntä pitkään, kohautti harteitaan, eikä Remus enää muistanut, miksi hän oli aina halunnut tuntea Siriuksen huulet ihollaan. 

”Ehkä.” Tietenkin olen.

Ja Remus vihasi sitä, miten paljon häntä satutti nähdä Siriuksen silmien loistavan ja huulien kaartuvan, vaikka hän hetki sitten oli luvannut itselleen lopettaa ja sanonut, ettei hän rakastaisi. Ei koskaan enää, ja kaikesta siitä oli monia vuosia, kuukausia ja päiviä. Nyt olisi Regulus; synkkyys ja pahuus, kosto ja se jokin, joka ei sopinut Remukselle, mutta kiehtoi ja joskus ehkä rakasti.

**

”Sirius muutti pois kotoa”, Regulus sanoi ja juoksutti sormiaan Remuksen rintakehällä. Joskus hiljaisuus oli vain liikaa, mutta sanat hukuttivat ja tukahduttivat, mutta Regulus ei koskaan ollut hiljaa oikealla hetkellä, eikä hän koskaan osannut valita sanojaan oikein. ”Jamesin luokse.”

”Sepä mukavaa.”

Salaa Regulus hymyili, painoi kasvot arpiselle olkapäälle ja hengitti hyvyyttä sisäänsä unohtaen hetkeksi, ettei hän saanut olla onnellinen ja ettei hän oikeasti Remusta rakastanut. Samalla Remus katsoi tyhjyyteen unohtuen paikoilleen makaamaan, miettimään elettyä elämäänsä ja sylissään makaavaa poikaa, joka ei koskaan muuttuisi, eikä hän edes tahtonut niin.

**

”Regulus on paha, mitä sinä oikein ajattelit?” Sirius oli sylkenyt sanoja suustaan, huutanut ja repinyt kaapua kauluksista. James oli seisonut hiljaa paikallaan, yritti rauhoitella vasta sitten, kun haavat oli revitty auki ja Peter juossut käytävään.

Anna olla, niin Remus olisi halunnut Jamesin sanovan, mutta koska James olisi tehnyt mitään Siriusta vastaan, sillä hehän olivat enemmän kuin kukaan halusi ymmärtää tai uskoa. Parhaat ystävät, rakastavaiset ja toistensa peilikuvat. Olihan Remus tiennyt sen jo silloin, kun Sirius ei ollut vastannut hänen suudelmaansa, sanonut vain rakastavansa jotakuta toista ja polttanut savukkeensa loppuun kattoon katsellen.

Nyt Sirius kuitenkin välitti ja hetken aikaa se kaikki tuntui äärettömän hyvältä. Illuusio oli kuitenkin hauras, ja kun Sirius pyysi häntä painumaan helvettiin, seisoivat he kaikki hiljaa lattialautoja tuijotellen eivätkä he sen jälkeen puhuneet Reguluksesta eivätkä kenestäkään muustakaan.

**

Kevät oli Remuksesta ollut liian harmaa, ja kun hän ei nähnyt Regulusta viikkoihin, tiesi hän menettäneensä sen, joka sai hänet nousemaan joka aamu ylös sängystä ja kiroamaan elämäänsä, joka oli kaikkea muuta kuin elämisen arvoinen. Ja sinä iltapäivänä hän törmäsi pitkästä aikaa Evansiin, jolla oli punaisena leiskuvat hiukset ja pitkä kangastakki. Ei mitään siriusmaista, eikä piilotettuja jälkiä Jamesista ihoon painuneina.

”Sinä ja Lily?” Reguluksella oli tummat silmät ja heikko ääni. Hän oli Remuksesta jo enemmän kuollut kuin elävä ja sen tiedostaminen sattui enemmän kuin sen olisi pitänyt.

”Olemme ystäviä.” Ystäviä? Regulus tärisi kauttaaltaan ja vaikka Remus halusi syleillä poikaa, olisi hän tuntenut vain laihan vartalon ja värittömyyden, ja jostain syystä hän pelkäsi ihoon tatuoitua pahuutta, vaikka se oli ollut siinä aina, ja joskus hän oli kuvitellut sen kuuluvan siihen aivan kuin James kuului Siriukselle, eikä sille vain voinut mitään.

Nyt se kaikki vain tuntui liian väärältä, ja kun Regulus juoksi ulos ovesta, sanoi Remus hyvästit aivan kuin jokin osa hänestä olisi tiennyt, ettei Regulus enää hengittäisi ilmaa seuraavalla viikolla, ja ettei hän enää koskaan haukkuisi Siriusta verenpetturiksi. Eikä Remus saisi suuttua, ei suudella eikä edes tuntea, sillä mitään ei koskaan ollutkaan ja Sirius oli ollut alusta asti oikeassa.

Kesä on kuitenkin kuuma, ja vaikka Siriuksella on paljas vartalo (selkä täynnä naarmuja ja suudelmia), näkee Remus vain Lilyn, joka lohduttaa juuri oikealla hetkellä, eikä muotoile sanoistaan pilvilinnoja, joita ei voi koskaan saavuttaa. Ja Lilyllä on vihreät silmät täynnä eloa, ja vaikka Remus tietää, ettei mikään voi kestää ikuisesti, uskoo hän hetken itseensä ja siihen, että ehkä hänkin voisi joskus olla onnellinen ja katsoa hymyillen, miten Sirius suutelee Jamesia eikä maailmassa ole tilaa muille.

[Lunella]

Hyvää iltaa ja anteeksi kommentin myöhästyineisyys, kommenttikampanjasta kun tämän nappasin.

Oon yrittänyt ihan oikeasti kirjoittaa tätä kommenttia jo varmaan yli kymmenen kertaa, mutta koskaan mun sanat ei ole riittäneet tämän kommentoimiseen. Mulle näin upeiden ja erityisesti eheiden tekstien kommentoiminen on vaikeaa, kun kommentti tuppaa muuttumaan pelkäksi ihkutuslistaksi. Yritän nyt kuitenkin.

Ensinnäkin, paritus. Rakastan Remus/Regulusta ja sitä on ehdottomasti liian vähän, olin siis iloisen yllättynyt parituksen nähdessäni! Vaikka kaava, jossa Remus tyytyy Regulukseen, koska ei saa Siriusta, on mulle ennestään tuttu, olit saanut tähän mukaan myös paljon omaa. Kuten se, että Sirius seurusteli Jamesin kanssa, on kiva lisä Remus/Regulus-parituksen taustalle ja omalla tavallaan tukee kys. paritusta. Kuitenkin, vaikka Remus ajatteli Reguluksen olevan korvike, tämä lause antaisi olettaa jotain muutakin:

Nyt olisi Regulus; synkkyys ja pahuus, kosto ja se jokin, joka ei sopinut Remukselle, mutta kiehtoi ja joskus ehkä rakasti.

Tykkään ajatuksesta, että Remus osittain kosti Siriukselle olemalla tämän veljen kanssa (ainakin näin tämän oletin olevan), ja tällöin Remuksesta löytyi myös uusia puolia. Kirjaviisaan, kiltin ja vakavan Remuksen lisäksi on olemassa se Remus, joka on rakastunut ja pettynyt tajuttuaan, ettei toinen rakasta takaisin, ja haluaa tämän vuoksi osittain kostaa, näyttää Siriukselle, että kyllä hän on löytänyt jonkun, jotain parempaa. Ja sitten, vaikka Regulus olikin vain se korvike, Siriuksen varjo, siinä lopulta oli myös jotakin sellaista joka kiehtoi ja jota Remus saattoi rakastaa. Tykkään tuosta lauseesta muutenkin tosi paljon, koska vaikka se on vain yksi lause, niin se kertoo silti tosi paljon itse ficistä.

Rakastan sinun kirjoittamaa Regulusta! Oot saanut häneen jotain omaa, mutta niin, että se on kuitenkin tunnistettavasti juuri se Regulus Musta, jota ainakin minä niin kovasti rakastan. Sinun kirjoittama Regulus on oikeasti luihuismainen (ei se yksinäinen ja kiltti, ujo poika, jonka Sirius hylkäsi ja jolle jäi kurjasta lapsuudesta pahat traumat) ja inhimillinen.
Myös muut hahmot olivat IC'itä, niissäkään ei ole moitittavaa. Eritysesti kohdassa, jossa Sirius raivoaa Remukselle, olit saanut Siriuksen luonteen hyvin esille. Tykkäsin myös yksityiskohdista joita viljelit tässä kohtaa Jamesin ja Siriuksen suhteesta; James ei koskaan väittänyt Siriukselle vastaan ja Sirius ei koskaa ollut rakastanut Remusta, vaan aina oli ollut vain James.

Mä en rehellisesti sanoen kauheasti pitänyt lopun Lily/Remuksesta, vaikka siinä ei nyt päästy edes suudelmien tasolle.  Mua vaan jäi niin hirvittävästi säälittämään Regulus. :'D Toisaalta tykkään tästä siinä mielessä, että loppu ei ollut niin ennaltaarvattava kuin että jos Remus olisi jäänyt Reguluksen perään itkemään tämän kuoltua.

Kuvailu. Rakastan sitä ja niitä pieniä yksityiskohtia, jotka muodostavat kokonaisuuksia. Osaat niin mielettömän hyvin käsitellä sanoja, että oih!♥  Tämä kommenttikin taisi olla aika tajunnanvirtaa (ja täynnä virheitä, koska väsymys), toivottavasti saat tästä edes jotain irti. Kiitos tästä ficistä ja anteeksi vielä kerran kommentin myöhästyminen. (:

[Sädekehä]

Vanilla M. : Itse asiassa ilmaisin itseäni vähän huonosti, sillä tämä ei ollutkaan pelkkää tajunnanvirtaa, vaan ajatus lähti tajunnanvirrasta, jota kirjoitin Remuksesta. Mukavaa kuitenkin, että sinusta tämä oli harkitun oloinen, sillä pelkään aina tekstien olevan sellaisia röpelöisiä ja sekavia, eikä missään ole mitään järkeä, vaikka itsellä se ajatus olisikin ollut. Ja J/S on vaan sellanen, mitä mä en pääse pakoon! Kiva, että mielestäsi hahmot ja suhteet oli ihan onnistuneita! Musta J/S:n ohella Remus/Lily on tosi luonteva (ei just ole J/S:n tiellä!), mutta oon ihastunut nykyisin Remus/Regulukseen juurikin siksi, miten paljon Reg muistuttaa veljeään lopulta, ja siitä saakin sitten väännettyä jos jonkinlaista draamaa.
Aww! Mahtavaa kuulla, jos olen sun mielestäni kehittynyt. Musta taas nimittäin tuntuu, että menen aina vaan takapakkia kirjottamisen kanssa, ja sen takia en olekaan pitkään aikaan saanut mitään julkaisukelpoista aikaan. Sun sanat ja kommentti kuitenkin piristi, ja edelleen sun kommentit merkkaa aivan älyttömästi! Kiitos. <3

Lunella: Heh, eipä mitään, miikin vastaan kommentteihin vähän turhan myöhässä! Itse oon kanssa tykästynyt Remus/Regulukseen ihan senkin takia, että siitä tuntuu saavan paljon irti ja se on tosi monipuolinen! Ja musta on tietty tosi hienoa, että tykkäsit tässä R/R:stä, ja että hahmot olivat myös IC. Regulus on mulle aina ollut sellainen vähän kuin salainen ihastus, ja siksi hänestä onkin yllättävän helppo ja mukava kirjoittaa, vaikka harvemmin häneen kuitenkin palaan (koska J/S <3). Joo, menee nyt vähän taas ohi, mut hih! Ajattelin Lilyn ilmestymisen juurikin olevan jonkinlainen käänne, ja jokainen saa nyt itse tulkita sen miten parhaiten näkee. Sääli silti, ettei se sinnuun sitten iskenyt. Kivasaa kuitenkin, että muuten tykkäsit ja olet otettu sun sanoista. Kiitus tosi kovasti kommentista! : ))

[kanelimarja]

Okei, olin kirjoittanut tähän kommentin jo torstaina, mutta nähtävästi onnistunut säheltämään jotain, sillä eipä näy (onneksi tulin lukemaan tämän vielä kerran). Yritän uudelleen, anteeksi myöhästymiseni.

En ole aiemmin tutustunut James/Siriukseen, sillä levottomina teinivuosina Sirius/Remus oli minulle rakkainta ja pyhintä koko maailmassa, ja auta armias jos joku Potter yritti tunkea sinne väliin. Sittemmin otp:kseni on vakiintunut Remus/Lily ja olisihan Siriuksellekin mukava löytää joku aisapari. Tämän ficin perusteella voisin todeta, että ehkä James nyt vain sattuu olemaan se paras vaihtoehto.

Tämä oli kirjoitettu todella kauniisti. Siitäkin huolimatta, että ficissä on monta eri paritusta, se ei ole ollenkaan epäselvä ja palasinkin lukiessani taaksepäin vain jonkin kohdan kauneuden takia. James ja Sirius ovat yhdessä ihanan elinvoimaisia, Remus ja Regulus taas kuin jokin varjopari, jonka ei pitäisi edes olla yhdessä, mutta molemmat käyttävät toisiaan saadakseen tuntea rakkautta, tai näin sen ainakin itse tulkitsin.

Ihastuin noihin eroihin, joita olit kirjoittanu Siriuksen ja Reguluksen välille, etenkin terässilmiin ja Siriuksen kaltaisiin sormiin, ainakin Remuksen kuvitelmissa. Muistaakseni jossain kirjassa Harry katsoi Reguluksen kuvaa ja totesi tämän olevan "vähemmän komea", mutta totta puhuen, pidän sinun kuvauksestasi enemmän (voi ei, taisin juuri kritisoida Rowlingia). Siriuksen "Regulus on paha - -" sai minut liikuttumaan, luultavasti siksi, että omassa fanonissani nuorempi Musta on enemmänkin väärinymmärretty ja liian arka uhmaamaan sukuaan kuin ilkeä.

Muutenkin tykkäsin tavastasi kuvailla hahmoja. Se oli selkeä, mutta ei mitenkään in your face vaan pikemminkin viipyilevä ja mieleenpainuva. Erityisesti Remus ansaitsee kiitokseni olemalla jotain muutakin kuin fluffyinen teenjuoja, joka ottaa vastaan kaiken pahan, eikä ikinä kosta paitsi sitomalla Siriuksen sänkyyn ja  - anteeksi, ex-otp alkoi kummitella. Mutta siis, pidin Remuksen hahmosta ja tuosta ideasta, että kostetaan vanhemmalle Mustalle pikkuveljen kautta. Eikä Reguluskaan varmaan oikeasti rakastanut, tai siltä minusta ainakin tuntuu, kuten taisinkin jo todeta.

Lisäpisteet lopun Remus/Lilystä. Se oli kaunista ja eleetöntä, juuri sellaista kuin parituksen tulee mielestäni olla. Otsikko antoi ymmärtää, että tyttökin oli Remukselle vain yksi korvike, ehkäpä se kaikkein paras, mutta korvike siitä huolimatta. Itsepäisenä shipparina aion kuitenkin tämän jälkeen unohtaa tuon päätelmän ja kuvitella, että ajan myötä Remuksen tunteet muuttuivat, Lilystä tuli Lupin ja kaikki oli niin ihanaa ja onnellista kunnes muuan paha velho murhasi naisen.

Tykkäsin tästä kovasti, ihanan polveileva, mutta silti yksinkertainen fic, kiitoksia.
Ja anteeksi kommentin laatu (tai no, sen puute, itse asiassa).

[Sädekehä]

kanelimarja; Kommenttisi ei todellakaan ollut tasoton, eikä se minusta ollut ollenkaan myöhässäkään! (sen sijaan itse vastaan aina vähän jäljessä kommentteihin, pahoittelut siitä).
On aina mukava kuulla, kun joku tykkää tekstistä ja hahmoista varsinkin, kun nykyisin kirjottaminen on aika vaikeaa ja tuntuu, ettei millään onnistu. Sun kommentti piristikin tosi paljon, vaikka tää teksti nyt ei kauhean uusi enää olekaan. Olen otettu, kun sanoit tykänneesi tavasta kuvailla Regulusta! Näen kanssa hänet aika väärinymmärrettynä, mutta uskon, ettei Sirius kyennyt ajattelemaan häntä kovinkaan monipuolisesti vaan näki asiat aika mustavalkoisesti. Remus on aina ollut jotenkin helppo – en tiedä miksi, ja vaikka hän ehkä esiintyi tässä katkerampana kuin yleensä, on hänkin lopulta aika surullinen hahmo. Ja itsekin tykkään Lily/Remuksesta todella paljon, osittain ehkä siksikin, kun se tukee J/Sää niin mukavasti. (:

Anteeksi, olen tosi huono vastaamaan kommentteihin, mutta halusin kuitenkin sanoa enemmän kuin kiitos. Ja sun kommenttisi oli ihana ja arvostin sitä kovasti! Kiitoksia siis. <3

[Westy]

Voi apua. ;_; Nyt mulle tulee hirveä alemmuuskompleksi koska a) tää ficci oli lumoava, rakastuin sun kirjoitustyyliisi, ja b) tästä tulee niiiin tasoton kommentti noihin muihin verrattuna!

Aloitan lainauksilla:

Salaisuus maistui makealle, ja vaikka Remus vihasi valehtelua, hän vihasi vielä enemmän Jamesin sormia Siriuksen niskalla, ja sitä kaikkea, mitä tapahtui hänen silmiensä edessä. Katkeruus pukee sinua, niin Regulus aina sanoi, ja kerta toisensa jälkeen suudelmat muuttuivat ahnaimmiksi, ja joskus Remus pelkäsi sen kaiken tuhoavan hänet. Syövän sisältäpäin.

Kaunista. En osaa selittää, mutta tuo on melkeinpä lempikohtani, vain tämän ylittäen sen:

Anna olla, niin Remus olisi halunnut Jamesin sanovan, mutta koska James olisi tehnyt mitään Siriusta vastaan, sillä hehän olivat enemmän kuin kukaan halusi ymmärtää tai uskoa. Parhaat ystävät, rakastavaiset ja toistensa peilikuvat. Olihan Remus tiennyt sen jo silloin, kun Sirius ei ollut vastannut hänen suudelmaansa, sanonut vain rakastavansa jotakuta toista ja polttanut savukkeensa loppuun kattoon katsellen.

Nyt Sirius kuitenkin välitti ja hetken aikaa se kaikki tuntui äärettömän hyvältä. Illuusio oli kuitenkin hauras, ja kun Sirius pyysi häntä painumaan helvettiin, seisoivat he kaikki hiljaa lattialautoja tuijotellen eivätkä he sen jälkeen puhuneet Reguluksesta eivätkä kenestäkään muustakaan.

Sun kirjoitustyylisi on tuollainen voimakas mutta hauras ja joka jättää just sopivasti lukijan mielikuvituksen varaan. Toi loppu oli just mun makuuni, tuollainen aaaa. Ehkä menen nukkumaan, en saa sönkättyä itsestäni mitään järkevää...

Tykkäsin todella, tänks!

[Sädekehä]

Westy; Äläs nyt turhaan koe mitään alemmuuskompleksia kummankaan asian suhteen! Olen silti tosi otettu kommentistasi ja sanoistasi, ja iloinen, kun tykkäsit tästä. Ja kukaan ei olekaan ennen tainnut sanoa, että tyylini olisi voimakas. Mukava kuulla, koska itsestäni tuntuu, että kaikki tekstit jäävät aina kauhean.. vaisuiksi. Kommenttisi piristi, kiitoksia sinulle!! (:

[Sädekehä]

Mustalupiini; Aww! Muistaakseni tätä kirjottaessa vähän jännitin hahmoja, joten mukava kuulla onnistuneeni heitä jotenkin pyörittelemään! Itse tykkään kovasti Remuksesta, ja hänestä saa kyllä kaivettua esiin erilaisia puolia. (: Ja onnellinen loppu hänelle on jotain sellaista, mitä aina silloin tällöin haluaa kirjoittaa. Kommenttisi oli ihastuttava, ja olen kyllä otettu sanoistasi. Kiitos kiitos! <3

[nauha]

Valitsin tämän jo muutama päivä sitten lentokonelukemiseksi joululoman alkuun, ja olen kanniskellut paperiversiota mukanani Suomen päästä päähän. Kannatti kanniskella, koska nyt ehdin viimein ajatuksella lukemaan ja vaikka en taida lopulta niin kovin noista kelmiparituksista innostuakaan, niin on tässä silti paljon kiinnostavaa ja hienoa ja oikeastaan aika repivää. Sait minut lämpenemään asioille, jotka eivät ole aiemmin jaksaneet kiinnostaa, se on aikamoista!

Yllättäen (tai ehkei lopulta niin yllättäen minut tuntien) lempihahmokseni valikoitui Regulus. Paha paha ja silti niin inhimillinen Regulus. Haluan ehkä liiaksikin nähdä asioissa ne kuuluisat harmaan sävyt, ja siksi Regulus ei kuitenkaan ehkä ole niin paha, kuin miltä näyttää ja varsinkin Siriuksen suhtautuminen häneen tuntui hitusen yksioikoiselta. Veli on kuitenkin aina veli, vaikka kuinka tekisi väärin ja pettäisi ja vihaisi.
Remuksesta ja Siriuksestakin sain irti paljon, vaikka tosiaan tuo Siriuksen yksioikoisuus vähän suretti. Toisaalta sellaisia teinit ehkä ovat, joten aikakauteen sopii kuitenkin. Jamesista jäi käteen aika vähän, hän oli ehkä rakastettu ystävä, mutta piirtyi silti tähän lähinnä Siriuksen kautta, tämän rakastajana ja näin ollen enemmän tai vähemmän Remuksen tahattomana piinaajana.

Se mikä jäi harmittamaan (mikä jää harmittavan usein harmittamaan) oli Peterin vähyys. Häntä rakastettiin vähemmän kuin muita, huomattavasti vähemmän ja muuten hän oli vain maininta poistumassa huoneesta. Siinä se. Mie haluaisin ajatella, että Peter on nuorena ollut yhtälailla osa tätä ystäväporukkaa, kuin kuka tahansa muukin pojista, ja nimenomaan siksi hänen petoksensa tulee olemaan niin kipeä. Neljästä kelmistä ehkä juuri Remusta olen pitänyt sinä, joka osaa rakastaa ystäviään tasapuolisimmin. Siriusta nyt varmasti tässä tarinassa eniten, rakkauden sävyt huomioon ottaen, mutta muuten.
Tämä nyt kuitenkin on vain pieni moite, ja makuasia tietenkin myös.

Korvikkeet tuntuivat tässä kipeiltä, mutta todellisilta. Pidän Remuksesta liikaa, enkä tahtoisi hänen elävän elämäänsä paeten tavoittamatonta rakkautta vastikkeisiin. Se tuntui kuitenkin aidolta, ja hahmot olivat omia itsejään. Se mikä sattui ehkä eniten, vaikkei varmaan pitäisi oli:

Salaa Regulus hymyili, painoi kasvot arpiselle olkapäälle ja hengitti hyvyyttä sisäänsä unohtaen hetkeksi, ettei hän saanut olla onnellinen ja ettei hän oikeasti Remusta rakastanut.

Ehkä itsekkäästikin olisin toivonut Reguluksen rakastavan Remusta. Koska ketä hän sitten rakasti? Ei itseään tai valintojaan ainakaan lopulta. Toisaalta menetys on kuitenkin raskas, ilman rakkauttakin.

Jotenkin kuvittelin, että Lily ja James olisivat kuitenkin lopussa päätyneet yhteen, kun Evans mukaan vedettiin. Se olisi ollut tavallaan maukasta, kuvannut sitä, miten häilyvä on nuori ihminen. Antanut Siriuksellekin vähän menetystä (vaikka varmasti hänellä on sitä ollut muutenkin, kun perhe ja veli ja muu) ja tasannut välejä.
Remusta ja Lilyä en osaa kuvitella miksikään muuksi, kuin ystäviksi, vaikka ehkä tuolta olisi voinut jotain muutakin kaivella. Se kipeästi kutkutti, että Regulus kuitenkin oli mustasukkainen (?), vaikka voidaanhan väristykset lukea silkaksi inhoksikin. En usko kuitenkaan, on hän liiaksi ihminen ja tuossa vaiheessa jo salaa petturi aivan jollekin muulle.
En tiedä olisinko toivonut enemmän tuskaa tai jotain repeämisen tunteita Reguluksesta irrottamiseen, ihan vain Remuksen oman inhimillisyyden nimissä. Korvike tai ei, on toisen menettäminen silti raskasta. Onneksi Sirius ei kuitenkaan aina ole oikeassa.

Muutaman suoranaisen virheen bongasin, ja yhden, jonka itse olisin sanonut toisin, mutta ei se oikeasti virhe ole. Eli:

Regulukset silmät olivat terästä

Reguluksen

kerta toisensa jälkeen suudelmat muuttuivat ahnaimmiksi

ahnaammiksi, jos ymmärsin oikein mitä tässä haettiin. Jos en, niin sitten ehkä virhettä ei ollutkaan. Toisaalta eivät suudelmat kerta toisensa jälkeen voi olla aina ahnaimpia. Koska sittenhän ne eivät lopulta olisi kuitenkaan.

Lisäksi se mielipideseikka on alun sormenpää, jonka itse olisin kirjoittanut monikossa, koska koen, että yleensä kosketetaan nimenomaan sormenpäillä, eikä vain yhdellä. Mutta koska molemmat ovat mahdollisia tietenkin, niin sen voi tehdä miten haluaa. Ajattelin vain.

Vaikka oli jotain asioita, jotka jäivät kaihertamaan, oli tämä kaiken kaikkiaan mielestäni oikein onnistunut ja tuntuva teksti. Upposin Remukseen ja Regulukseen, etkä mielestäni ylikorostanut Siriusta ja Jamesia mitenkään liiaksi. Tajunnanvirtamaisuutta en myöskään huomannut pahalla tavalla tai ehkä ollenkaan, mikä on kaiketi hyvä, koska arvostan myös suunnitelmallisuutta ja tulen aina jotenkin ajatelleeksi, että muiden kirjoittajien hienoudet tulevat luonnostaan, ja ovat lahjakkuuden ja harkinnan tuloksia.
Oli hieno kyllä, kosketti ja maistui. Kiitos hurjasti siitä!

[haryu]

Hieno ficci ihanilla (mutta mulle niin ristiriitaisilla ) parituksilla. Koska rakastan Remus/Siriusta mutta myös James/Siriusta, ja kun nää on yhdessä ficissä niin on muuten repivää (hö. ehkä joku vois kirjottaa näistä threesomea[/off])

Todella kipeän tuntuinen, kun ajattelee Remusta näkemässä Sirius joka päivä (ja kuulemaan öisin) Jamesin kanssa. Onhan Regulus hyvä korvike mutta ei koskaan kuitenkaan Sirius. Nyyh.

Toi loppu oli kyllä niin katkera. Remus tietää että kaikki on.illuusiota mutta haluaa silti elää niissä Lilyn pilvilinnoissa.