Tähtitaivassamettia /S/

[Riekun]

Kirjoittaja: Riekun
Ikäraja: S, korjatkaa ihmeessä jos erehdyin!
Genre: En kyllä yhtään osaa sanoa...
Yhteenveto: Polvipituinen ja leveähelmainen hame. Lapsi tietää, että jos sen kanssa pyörisi, muuttuisi itsekin osaksi tähtitaivasta, kieppuisi pyrstötähden lailla.
A/N: Osallistuu Vaatehaasteeseen, vaatekappaleella hame. Olen hautonut tätä ideaa päässäni siitä asti kun haasteeseen ilmoittauduin, eli... Mitä, päälle kaksi kuukautta? Mutta vasta nyt rupesin kirjoittamaan, ja tästä tulikin ihan erilainen. Mutta oikeastaan parempi niin! Risut ja ruusut ja mitkä tahansa on aina tervetulleita:3


Siinä se roikkuu, ovenkahvassa henkarissa. Sopivasti sänkyä vastapäätä, ensimmäinen asia jonka kuusivuotias aamulla herätessään näkee on tummansininen vaatekappale.

Kangas on kuin tähtitaivas, sellainen jota hän syysöinä ikkunastaan tuijottaa haltioitunein silmin. Pitäisi olla jo unten mailla, mutta minkä sille voi jos myöhästyy Nukkumatin suru-surrur-surraavasta autosta?

Ja lapsi todella myöhästyy, joka ikinen yö. Ja joka ikinen arkiaamu äiti kiskoo häntä epätoivoisena ylös, yrittää saada vastahakoisen pikkuisensa pestyä, puettua, syötettyä ja vietyä esikouluun. Tämä lapsi ei ole yksi niistä aamukänkkäränkistä, uninen vain, eikä unisena jaksa keskittyä puurokulholliseen.

Mutta niin, siitä kankaasta. Tähtitaivas tosiaan, tummansinistä samettia ja pieniä hopeisia kirjailuja siellä täällä. Se on hänen mielestään maailman kaunein kangas.

Ja niin on siitä ommeltu vaatekin, polvipituinen ja leveähelmainen hame. Lapsi tietää, että jos sen kanssa pyörisi muuttuisi itsekin osaksi taivasta, kieppuisi pyrstötähden lailla. Aivan kuten isosisko tanssinäytöksissään. Siskon hameet vain ovat lyhyempiä, valkoisia ja vaaleanpunaisia. Jalassa hassut kengät, sisko solmii nauhat kauniisti jalkojensa ympärille ja sipsuttaa varpaillaan kuin prinsessa.

Lapsi miettii, saako joskus itsekin prinsessakengät. Ei vaaleanpunaisia, vaan hopeiset. Että ne sopisivat yhteen hameen kanssa. Tähtikengät, voi miten kauniilta se kuulostaakaan.

Nyt on taas yksi niistä aamuista, joina lapsi nuokkuu sängyllään, miettien mitä ihmeellisimpiä asioita. Muistelee uniaan, ne olivat kauniita nekin. Hän ei muista koskaan nähneensä painajaista. Miksi näkisi, unet ovat tarkoitettu kauneudelle, eikä painajaisissa hänen tietääkseen ole sitten mitään kaunista.

Unenpöpperöinen lapsi revitään takaisin todellisuuteen, ei syntyjä syviä sovi ajatella kun pitäisi valmistautua lähtemään paikkaan jossa valmistaudutaan siihen tärkeimpään, elämään. Tai niin ne ainakin väittävät.

Kun mysli on lusikoitu mahaan, äidin mielestä liian hitaasti, naama pesty, hiukset harjattu ja reppu pakattu, on vuorossa taas hiukan lisää pohdintaa.

Äiti on viikannut sängylle valmiiksi vaatekerran, lapsi tutkii ne läpi. Alushousut ja sukat hän pukee yöpuvun tilalle sen kummempia ajattelematta, valkoisen paidan samoin. Se on hänen lempipaitansa, siinä on hymyilevän kuu-ukon kuva.
Seuraavaksi vuorossa olisivat farkut. Rumat, lököttävät ja epämukavat kaksilahkeiset. Ne, jotka lapsi kiskoo jalkaansa joka aamu, inhosi niitä kuinka paljon tahansa.

Tottakai hän kysyy äidiltään vähintään kerran viikossa, miksi hänen on käytettävä niitä. Eihän siskokaan käytä! Eikä lapsi ymmärrä, miksei muka voisi olla samanlainen kuin sisko.
Äiti kiertelee ja kaartelee kumman vaivaantuneena, että farkut ovat kuitenkin lämpimämmät, sopivat paremmin pihaleikkeihin. Lapsi tuijottaa takaisin tummanharmailla silmillään, kyllähän äidin pitäisi tietää. Ei hän pihalla leiki, muut vain tulevat ja aloittavat riidan siitä kenen vuoro on keinua tai tönivät toisiaan kuraan.

Ei, hän istuu paljon mielummin portailla juttelemassa kerhotädin kanssa milloin mistäkin, viimeksi kissoita. Hän pitää kissoista, eskaritädillä on niitä viisi. Niiden nimet ovat Pekka, Monni, Pilli, Pulla ja Viiru. Täti on maailman paras satutäti, lapsi rakastaa satuja melkein yhtä paljon kuin tähtiä. Saduissa on paljon tähtiä, ja prinsessoja, sellaisia kuin sisko.

Hän on kuitenkin alistunut kohtaloonsa, pukenut rumat housut jalkaansa päivä toisensa jälkeen, kiltti ja kuulianenhan hän kuitenkin on. Mutta tänään, tänään hänellä on vaihtoehto.

Viikonloppuna hän täytti kuusi vuotta. Juhlat eivät olleet isot, suku on pieni, vain äiti ja sisko ja mummi ja vaari ja Ville-setä. Mutta sitä kallisarvoisemmat ne lapselle olivat, vaikkei hän nauttinutkaan huomion keskipisteenä olemisesta samalla tavalla kuin useimmat ikäisensä.

Kallisarvoista siitä teki mummin vaaleanviolettiin paperiin käärimä lahja. Pehmeä paketti, jonka avattuaan lapsin silmiinkin syttyi tähtiä.
Se se oli, maailman kaunein hame. Ei edes siskolla ollut sellaista, mummi oli tehnyt sen varta vasten hänelle.
Ja siinä henkarilla se roikkui, lauantaista sunnuntaihin ja sunnuntaista nyt maanantai-aamuun. Lapsi ei uskaltanut koskea siihen, pelkäsi kai sen rikkoutuvan tai likaantuvan tai haihtuvan.

Nyt hän katselee sitä empien. Vilkaisee ulos, päivä näyttää viileältä. Mutta pian hän keksii ratkaisun, kipittää viereiseen huoneeseen josta sisko lähti kouluun jo tunti sitten - hui kuinka kamalan aikaisin se alkaakaan. Lapsi suuntaa vaatekaapille, ja näkee melkein heti etsimänsä.

Hän palaa huoneeseensa, ja rupeaa taiteilemaan harmaita sukkahousuja jalkaansa, tyytyväisenä oivalluksestaan.
Hetken lapsi joutuu niiden pukemiseen kuluttamaan, sukkahousut menevät ensin väärin päin, sitten kiertyvät itsepäisesti kiemuralle. Hän ei kuitenkaan menetä malttiaan, ja on kuin onkin lopulta valmis. Sukkahousut ovat liian isot, jäävät makkaralle sääriin, mutta pääasia että lämmittävät.

Tai ainakin melkein valmis. Silmät tuikkien hän ottaa henkarin, varovasti, varovasti, ettei mitään mene rikki. Koskettaa samettia, niin pehmeää! Kaukaa hän ei kuitenkaan ehdi vain olla siinä ja ihastella, äiti alkaa käydä levottomaksi. Joten nopeasti lapsi pujottaa hameen päälleen. Vaikkei hänellä peiliä olekaan, tietää, että se sopii juuri kuten pitääkin. Hän pyörähtää ympäri, hame pyörii mukana ja tähdenlento on syntynyt. Lapsi hymyilee onnesta.

Hän kiiruhtaa eteiseen äidin luo, eikä huomaa naisen ilmettä joka miettii pitäisikö sanoa jotain. Ei sano, antaa olla. Lapsi vetää vielä kengät jalkaansa, eivät ne hopeiset ole, vaan valkoiset, mutta kelpavat hyvin.

Ovi kolahtaa kaksikon perässä, äiti ja Mikko lähtevät kohti esikoulua eikä poika ole kävellä normaalisti hetkeäkään matkasta. Miksi kävellä, kun voi tanssia?

[Haruka]

Tää oli hirmu suloinen, kun luin tän aamulla ensimmäisen kerran.
Ja nyt kun luin tän toistamiseen mun mielipiteeni tästä ei muuttunut. Tää sai hymyn mun huulilleni.
Kuvailusi oli tässä tosi kaunista ja taianomaista, siksi mä tykkäsin tästä. Ja hauskempaa tästä teki vielä se, että alkuun sä et maininnut lapsen sukupuolta. Sekin tuli ilmi vasta lopussa... Musta ei oo ollenkaan epätavallista, jos poika haluaa pukea hameen päälleen, varsinkin noin nuori kuin esikouluikäinen. Lapsen pitää saada kokeilla omia rajojaan

Lempikohtaa en tästä osaa mennä sanomaan, sillä kokonaisuus oli loistava.
Kiitos tästä.

-Haruka

[Riekun]

Hooo, tosi paljon kiitoksia ihanasta kommentista, Haruka:3
Kiva kuulla että kuvailu onnistui, olen yrittänyt taitojani sillä saralla kehittää. Ja mahtavaa myös tietää että tää sai jonkun hymyilemään, antaa onnistumisen tunteen.

Ja jep, nimenomaan. Hienoa, että on olemassa ihmisiä jotka ajattelee noin (vaikka veikkaankin että finissä sellaisia on suuri osa).

Ähh, tosi vaikeaa sanoa enää yhtään mitään:D Tai sitten en vain osaa. Mutta siis, joo, kiitos kiitos kiitos!

[Verinen Paronitar]

Jes, kiitoksia, tämä oli jotenkin tosi mukava teksti.

Kieli palveli kokonaisuutta kivasti. Yleensä en pienistä lapsista kertovista teksteistä pahemmin piittaa ihan jo senkin takia, että on vaikea saada aikaan aikuista lukijaa miellyttävää tekstiä, joka kuitenkin samalla kuvastaisi tarinan lapsen mielenmaisemaa, mutta tässä tuo nyt oli ihan onnistunutta. Sanavalinnat olivat sopivan simppeleitä, minkä lisäksi siellä esiintyi noita prinsessoita sekä Nukkumatin surrur-autoja värittämässä kokonaisuutta lapsen suuhun sopivammaksi, ja olit malttanut käyttää niitä silleen tehokeinona, ei liian alleviivaten tai muutenkaan liikaa. Pidin myös siitä, että tämä rakentui niin vahvasti arjen rutiinien ympärille - nukkumista ja eskaritätejä ja aamutoimia ja pukemista, kun ulkona on kylmä - silloin yksittäisen vaatekappaleen ihannoiva ylistyskin asettui kauniisti kontekstiinsa.

Jäin pohdiskelemaan paljon tuota ratkaisua mainita lapsen sukupuoli vasta tekstin lopussa. Sinänsä se palveli rakennetta ja tekstin ideaa, että yksilön sukupuoli ei ole ominaisuuksia tai makua määrittävä tekijä, eikä päähenkilö itsekään pidä sitä mitenkään merkittävänä juttuna, mutta minun korvaani/silmääni tuo termin "lapsi" käyttö särähti, se kalskahti jotenkin vähän kummalliselta - etenkin, kun kohtuullisen pian sitä alkoi jo aavistella, miksi moiseen ratkaisuun on päädytty, viimeistään siinä vaiheessa kun äiti ei oikein osaa selittää, miksi pitää käyttää inhottavia farkkuja, tälle lukijalle kaikki oli ihan selvää. Se myös toi johonkin kohtiin vähän sananlaskumaista fiilistä, vrt. "kyllähän lapsikin ymmärtää", jne. Itse asiassa tämä ei ehkä olisi jäänyt hämäämään niin paljon, jos lapsen sukupuoli olisi jätetty kokonaan mainitsematta - nythän tuohon lopetukseen sisältyy omanlaisensa näpäytys, kun taas kokonaan avoimeksi jäävä sukupuoli olisi haastanut lukijan pohtimaan asiaa kokonaan eri kantilta, onko sillä sukupuolella ylipäätään mitään merkitystä.

Noh, joka tapauksessa pidin siitä, että kyseessä oli lapsen ihan oma hame, eikä esim. siskolta/äidiltä lainattu, ja että se tuli vielä sukulaiselta lahjaksi, mummot ne sitten aina osaakin yllättää! Niin ja otsikko oli kiva, sopivasti lapsenomainen, toimi sisällön kanssa hyvin yhteen. Olen ehkä jo niin kaiken nähnyt, että sametti itsessään ei teksteissä oikein nappaa, mutta koska tässä nyt ei pyrittykään mihinkään ylevään, klassiseen kauneuteen, vaan enemmänkin söpöön, lämpenin tuolle kovasti kulutetulle materiaalille 

[Riekun]

Mitä, toinenkin kommentti! Kiitos paljon, Verinen Paronitar. (Ja Harukalle vielä lisää kiitoksia, kun olit ihanainen ja laitoit tämän kommenttikamppanjaan;W;<3)

Joo, sen "lapsi"-sanan hokeminen taisi särähtää omaanikin korvaani vähän. Olen yrittänyt vältellä sitä "hän" sanan loputonta toistelemista, kun omassa tekstissä tuppaa kuulostamaan turhan tönköltä. Joten siksi päädyin tuollaiseen ratkaisuun. Näin kommenttisi jälkeen rupesin itsekin miettimään tarkemmin, ja ihan totta, sekin kuulostaa vähän... Jep, oudolta.

Se sukupuolen paljastaminen ihan lopussa taas oli ensimäinen asia jonka ympärille tätä hameen lisäksi aloin rakentamaan, joten en yksinkertaisesti tullut miettineeksi että sen voisi ehkä jättää pois ihan kokonaan. Koska hain tällä tekstillä itsekin vähän sellaista "no onko sillä sukupuolella nyt aina niin hirveästi väliä?" asennetta, kun kerran sitä mieltä olen itsekin. Näpäytys siis ei palvellut tekstiä ihan niin hyvin kuin olin ajatellut:D

Ja, onhan ne sametit ja silkit tosiaan jo monesti nähty, mutta kiva kuulla, ettei se häirinnyt liikaa, vaan sopi tekstiin. Koska tunnelma jota hain, oli tosiaankin arkinen ja... Lapsenomainen? Koska lapsen maailma nyt aika pitkälle sen koti-arjen ja mielikuvituksen välillä tasapainoilee.

Ja ja ja, muutenkin, hienoa että tykkäsit! Plus, on mahtavaa kun joku viitsii antaa kritiikkiäkin - haluan kehittyä kirjoittajana, ja tottakai muut näkevät tekstin eri valossa kuin kirjoittaja. Eli, paaaaljon kiitoksia rakentavasta kommentista!:3 Huh kun näihin vastaaminen on vaikeaa.

[vaapukka]

Ai että. Miten täydellinen teksti, eikä ihme kun aihe on mitä on! Elämäni tuppaa olemaan muutenkin täynnä transasiaa ja nettilehtiartikkeleita aiheesta että hämmästyin kun törmäsin tähänkin ihan sattumalta! En ollenkaan valita, en laisinkaan. Sen lisäksi että vangitsit ihanasti aiheen realistisena ja kauniina, onnistuit loistavasti kuvaamaan lapsen ajatusmaailmaa. Teksti oli lapsekasta, mutta luontevaa.

Hihkuin ihastuksesta kun tajusin mistä tekstissä on kyse, kun äiti kierteli ja kaarteli vastauksensa kanssa että miksi housut. Oijoi.

Hauskinta on ehkä se, miten mun sängyn päädyssä roikkuu oma ihana tähtitaivaan sininen liehumekko, tosin kultakoristeinen, joka päälläni tunnen oloni ihan prinsessaksi, jonka näen aina aamulla ensimmäiseksi herätessäni ja ihastun taas uudelleen.

[NicuQ]

No oliko edes söpö teksti? No oli. Ei hitsi, en vaan osaa sanoa mitään kriittistä tai sellaista, koska tämä oli niin suloinen. Pakko kyllä myöntää, että itsekin pohdin ensin todella paljon tuota "lapsi"-sanan toistoa, mutta sitten viimein farkkukohdassa älysin, että ei hitto. Kysehän on pojasta. Tai, no, biologisesti pojasta. Aivan kuin tää teksti jo ihan itsessään olisi ollut erityinen, niin tuo tieto teki tästä vielä erityisemmän ja kyllä tää ainakin muhun vaikutti ja jotenkin muotoutui tosi henkilökohtaiseksi loppua myöten. Sä vain osaat.

Pitäisi olla jo unten mailla, mutta minkä sille voi jos myöhästyy Nukkumatin suru-surrur-surraavasta autosta?

- Nukkumatin suru-surrus-surraava auto. http://25.media.tumblr.com/290eadf91c3e453f170535a187c39f6d/tumblr_mshywk2auz1rwkbw0o1_500.gif. Dat is so cool like! Mistä sä vetelet tommosia? Just aw that.

Kuvailu oli mun mielestä tosi toimivaa, semmosta nättiä ja tosi sujuvaa, mutta samalla tosi lapsekasta ja tajunnanvirtatyylistä. Sitä oli tosi mukava lukea ja kaikki pienet yksityiskohdat teki tästä tekstistä ihan mielettömän persoonallisen ja kivaisan. Hitto kehun tässä vaan sua, mutta kun tää oli niin kiva. Sun pitäisi ehdottomasti kirjoittaa enemmän orignaaleja ja kirjoittaa muutenkin, koska oot niin lupaava kirjottaja, ettei mitään rajaa. Tuut kohta varastamaan mun aseman Pöytälaatikossa (pfft, minkä aseman muka?). Mutta sun seuraavia teoksia innolla odotellessa. Oot hieno, älä unohda sitä and don't ever stop writing. 'Cause you're good. Really good. c:

[Riekun]

Apua, kiitos tosi paljon, vaapukka! Hii, hyvä sitten että törmäsit tähän~ Olen itsekin aina ihan täpinöissäni kun löydän tekstejä trans-jutuista, ne kun on osa meikäläisellekin melko omakohtaisia.

Ja mitä, ihan oikeasti? Ei voi olla, ihan mahtava sattuma!:D Hame oli kokonaan oman mielikuvitukseni tunnetta, joten tuntuu jotenkin ihanalla tavalla ihmeelliseltä että jollain on samantapainen. Ja että se joku vielä tuntee olonsa siinä kauniiksi ja prinsessaksi ja silleen:3


"Huomautus! Sillä aikaa kun kirjoitit viestiäsi, tähän aiheeseen on kirjoitettu uusi viesti. Haluat ehkä lukea sen ennen kuin vastaat." Voi Pyry:3

Vaikeeta vastata noin söpöön kommenttiin mitään, kunhan sanon taas tuhannet kiitokset. Oon tällä hetkellä niin ilonen että ei mitään rajaa, ja näillä kommenteilla on suuri osansa siinä. Ja sun asemas pöytälaatikossa, pffff, älä huoli - tuut aina olemaan yks parhaista orginaalihomoilun kirjoittajista (no okei osaat sä muutakin kirjottaa, mut u know what i mean), en vie sun paikkaas:3 Mut siinä oot oikeassa, että mun pitäis kirjoittaa lisää, koska... No, alan vihdoinkin päästä mukaan tähän touhuun!