Otsikko: James Sirius ja Fred junior: Kelmien kartta
Kirjoittaja: AraPippin
Tyylilaji: drama
Ikäraja: S
Päähenkilöt: James jr. ja Fred jr.
Tiivistelmä: James ja Fred pelaavat peliä, jonka tuloksena James käy isänsä työhuoneessa, joka on kielletty paikka hänelle ja James löytää sieltä Kelmien kartan. Myöhemmin hän ja Fred saavat tietää kartan salaisuuden.
Varoitukset: painajainen
Disclaimer: Hahmot Rowlingin käsialaa, teksti täysin omaani.
A/N En saa rahaa tästä, mutta halusin tehdä tämän, ja sen verran, että Fred ja James ovat kyllä kaksivuotiaita ja ovat myös suhteellisen kypsiä ikäisiksiin. Minulla itsellä on kyllä usein ollut fiilis, että velholapset ovat kehittyneempiä kuin jästilapset. Ehkä se selittää jotain tästä tekstistä?
”James?” kuului äidin ääni.
”Mmh..” poika vastasi.
”Kulta, olisi aika herätä”, Ginny sanoi.
”Kymmenen minuuttia”, James mutisi.
”Hyvä on, mutta sitten nouset ylös”, Ginny huokaisi. James ei vastannut enää, sillä oli jo nukahtanut uudestaan. Ginny hymähti ja sulki huoneen oven. Nainen palasi keittiöön lehteä lukevan miehensä luokse. ”James ei sitten herännyt vielä?”
”Ei. Kymmenen minuuttia”, Ginny hymähti ja tuli istumaan ihan miehensä viereen. ”Mitä uutisia?”
”Ei mitään erityistä. Pari kuolonsyöjää otettu kiinni ja viety Azkabaniin”, Harry sanoi. ”Ja tietenkin eroaminen huispausjoukkueestasi. Joukkueen kiitokset osallistumisestasi ja siitä, että he kaipaavat sinua.”
”Mutta en minä voinut jäädä. En nyt, kun meillä on James, ja seuraavakin jo tulossa”, Ginny protestoi vastaan. ”Jouduin Jamesinkin takia jättämään joukkueen vähäksi aikaa, en voi erota vain määräaikaiseksi.”
”Niin, rakas. Tiedän sen.” Harry hymyili ja suukotti vaimoaan pienesti huulille. Ginny vastasi suudelmaan ja antautui Harryn huulille. Käsi nousi miehen rinnalle ja niskaan. Lehti tippui lattialle Harryn kädestä, ja miehen kädet siirtyivät vaimonsa hiuksiin ja selkään.
Hetken kuluttua Ginny vetäytyi suudelmasta. Otsa oli vasten Harryn otsaa. ”Pitää herättää James…”
”Se pikku veitikka saa tosiaan kaiken huomion”, Harry virnisti.
”Se on vain tullut sinuun, rakas”, Ginny hymähti ja painoi nopean suukon vielä miehensä huulille ja nousi lähteäkseen herättämään Jamesia kuullen vielä Harryn hymähtävän.
”James-kulta. Nyt herätys”, Ginny ilmoitti avatessaan oven reippaasti, että valo tulvi huoneeseen. Nainen meni vetämään paksut verhot ikkunoiden edestä pois.
”Ei!” James huusi.
”Kulta, nyt kyllä heräät”, Ginny sanoi ja tuli pinnasängyn luokse.
”Ei! Älä tapa!” James huusi.
”James, en minä tapa”, Ginny huokaisi. Hän paijasi poikansa mustia hiuksia, jotka poika oli perinyt isältään. Silmät, jotka olivat kiinni, poika oli kyllä perinyt äidiltään.
”Älä tapa, kiltti!” James huusi taas. Ginnyn silmät kapenivat, kun hän tajusi Jamesin näkevän painajaista. "Kulta, herätys!” Ginny nosti Jamesin pois pinnasängystä syliinsä painaen toisen pään olkapäätänsä vasten. Jamesin silmät aukenivat, ja niistä valui kyynel.
”En halua kuolla”, poika sanoi itkuisella äänellä.
”Hys, hys”, Ginny rauhoitti poikaansa. ”Se oli vain painajaista. Kukaan ei tapa sua. Ei sinun tarvitse kuolla.”
James niisti. ”Kyllä minä kuolen aikanaan. Mutta en vielä.”
Ginny ei sanonut hetkeen mitään. ”Haluatko kertoa, mitä unessa tapahtui?”
”Siinä oli iso käärme ja mustahuppupäisiä tyyppejä, jotka olivat ympärilläni. En päässyt pakoon. Sitten sinne tuli kalju mies, jolla ei ollut kunnon nenää ja ilmoitti, että se aikoo tappaa minut.” James selitti sopertaen muutama kyynel kasvoillaan.
Ginny oli hetken hiljaa miettien unta, lievästi järkyttyneenä. Lopulta hän sai sanottua: ”Unohda se uni. Se ei ole mitään vakavaa. Kukaan ei ole tappamassa sinua, kulta.” Ginny puristi poikaansa itseään vasten. Ginny kuivasi Jamesin kyyneleet ja auttoi sitten poikaansa vaihtamaan vaatteet, jonka jälkeen he menivät alakertaan Harryn luokse.
”Mikäs teillä kesti?” Harry hymähti ja pörrötti poikansa mustia hiuksia Ginnyn laitettua tämän tyynyllä päällystetyn tuolin päälle istumaan.
”James näki painajaista”, Ginny hymähti ja alkoi laittaa jogurttia pojalleen aamiaiseksi.
”Voi sua. Oliko se kuinka paha?” Harry kysyi.
”En tiedä… Siinä oli joku nenätön kalju, joka halusi tappaa mut”, James mutisi isälleen. Harry kohotti kulmiaan vaimolleen. Ginny nyökkäsi merkiksi, että heidän pitäisi puhua.
Aamiaisen jälkeen James kuuli ovikellon soivan. Vanhemmat olivat menneet puhumaan kahden. James juoksi ovelle ja avasi sen. Häntä vastaan virnisti hyväntuulinen mustahiuksinen poika.
”Heippa, Jamie. Pääsetkö ulos? Tai voinko tulla teille?” poika kysyi. James nauroi. ”Heippa vaan, Freddie. Enköhän pääse, mutta tule hetkeksi sisään. Menen varmistamaan vanhemmilta, he katosivat jonnekin…”
”Vanhemmat kadoksissa?” Fred kysyi.
”Vähän niin kuin”, James hymyili ja painoi oven kiinni toisen tultua heidän eteisen kautta olohuoneeseen. James kiiruhti yläkertaan, jossa uskoi vanhempiensa olevan.
Kun James oli saatu syömään aamiaista, Ginny veti Harryn yläkertaan.
”Meidän täytyy puhua Jamesin unesta”, Ginny sanoi.
”Niin pitää. Mitä James oikeasti näki?” Harry kysyi vaimoltaan ja istuutui sängylle.
”Hän näki, että kuolonsyöjät olivat ympäröineet hänet, Nagini lähestyi Jamesia, ja sitten siihen ilmestyi Voldemort. Voldemort ilmoitti Jamesille, että tappaisi pojan, ja James pyysi, ettei tappaisi”, Ginny huokaisi. ”Ei kai tämä ole enne?”
”En usko. Suvussani ei ole ennustajia, vaikka Punurmio sitä kovinkin luuli minusta”, Harry huokaisi. Ginny hymähti.
”Voisitko – voisitko kysyä Hermionelta, jos hän tietäisi asiasta?” Ginny kysyi mieheltään. Harry nyökkäsi. ”Näen hänet ja Ronin huomenna. Mennään elokuviin, kun sulla on se työhaastattelu ja muuta. Jamesin vien varmaan Georgelle hoidettavaksi. Pitäisi oikeastaan tänään jo kysyä.”
”Hyvä. Mutta minua hämää hirveästi, että Voldemort on kuollut, samoin Nagini”, Ginny huokaisi.
”Rauhoitu, rakas. En usko, että se tarkoittaa mitään, se varmaan on vain painajainen”, Harry rauhoitteli ja nousi seisomaan. Mies painoi pikaisen suudelman vaimonsa huulille ja halasi toista.
”Mutta sinullakin oli niitä unia – Voldemortista”, Ginny huomautti.
”James ei ole minä. Se johtui siitä, että olin Voldemortin hirnyrkki. James ei ole”, Harry huomautti. Ginny nyökkäsi.
Kuului askelia oven takaa, ja ovi avattiin. James katsoi ruskeilla silmillään halaavia vanhempiaan. ”Fred tuli meille, jos käy. Käydään ulkonakin ehkä.”
”Fred tuli? Oliko George mukana?” Harry kysyi. James pudisti päätään. ”Hän tuli yksin.”
”Selvä. Käyn itse Georgen luona”, Harry huokaisi. James hymyili ja meni takaisin alas.
”Taisi olla okei, että jäät tänne”, James hymyili Fredille. Fred ei ollut vain hänen serkkunsa, vaan läheisin ystävä. He olivat molemmat kaksivuotiaita, eikä heillä ollut kuin kuukauden ikäero. James oli syntynyt kesäkuun alkupuolella ja Fred oli syntynyt huhtikuun loppupuolella.
”Kiva”, Fred hymyili. Kaksikko meni sanattomasta sopimuksesta Jamesin huoneeseen.
”Äitisi ei ole siivonnut täällä?” Fred virnisti.
”Ei ole muistanut, tai ei ole ehtinyt”, James hymyili.
”Mun huoneessa tuskin näkyy lattiaa. Kohta isä kumminkin taikoo sen puhtaaksi”, Fred virnuili. James nauroi. ”Mun isä ei ikinä tekisi sellaista.”
”Tuu meille asumaan?” Fred vinkkasi silmää ja istuutui Jamesin huoneen matolle.
”Voisin ehkä tullakin, mutta vanhemmat tulisivat hakemaan minut pois. Ei hyödytä”, James virnisti.
”Ainahan voin leikata hiukseni”, Fred virnisti ja osoitti hiuksiaan, jotka olivat puolet pidemmät, mitä Jamesilla. Pojat näyttivät muuten samalta. Fredin pitäisi vain leikata hiuksensa, niin heitä ei tunnistaisi helposti toisistaan. Vain kerran aikaisemmin pojat olivat tarkoituksella sekoittaneet toisensa, josta oli tullut iso riita.
James nauroi. ”Niin, no. Sitten he ottaisivat sinut luokseen, ja sitä en halua.”
Fred kohautti olkiaan. ”No joo…”
”Mmh… mitä me halutaan tehdä?” James kysyi.
”Emmä tiiä. Uskallatko-peliä?” Fred kysyi.
”Joo!” James innostui. ”Uskallatko aloittaa pelin?”
”Sä alotit jo”, Fred vinkkasi silmää, mutta nyökkäsi. ”Uskallatko kertoa, onko tiedätkö jo, tuleeko sinulle pikkusisko vai pikkuveli?”
”Öm… en tiedä. Vanhemmat eivät ole kertoneet”, James sanoi. ”Oletko ikinä valehdellut vanhemmillesi?”
”Tietty! Säkin oot, jos muistat kerran, kun leikittiin toisiamme”, Fred iski silmää. Ehditkö jo unohtaa?”
”Niin joo, se kerta”, James hymyili.
”Öm, uskallatko käydä isäsi työhuoneessa ja hakea sieltä jotain?” Fred kysyi. James nyökkäsi. Huone oli kyllä kiellettyä aluetta Jamesille, mutta poika oli tullut liian paljon isoisäänsä, jotta hän voisi kieltäytyä menemästä. Hän oli jopa tullut omaan isäänsä, ja hän hankki puoleensa vaikeuksia.
”Tietenkin”, James vastasi ja nousi seisomaan ja lähti huoneesta. Fred seurasi vähän matkan päästä, jotta olisi varma, että James tekisi, mitä sanoi, vaikka ei epäillytkään toista.
James käveli määrätietoisesti käytävän toiseen päähän, avasi varovasti isän työhuoneen oven ja vilkaisi sisään. Ei ketään. Isä oli ilmeisesti lähtenyt jonnekin. James käveli isän työpöydälle ja avasi alimman laatikon. Siellä oli joku pergamentti.
Silloin alakerrassa ulko-ovi kävi.
”James!” isän ääni huusi. James hätkähti, otti nyt vain sen pergamentin ja sulki laatikon. Hän meni käytävään ja antoi pergamentin Fredille. ”Ota tämä… mun pitää mennä alas.”
”Et kai jänistä?” Fred virnisti.
”Se voi olla tärkeää”, James hymähti ja lähti alas Fred perässään. Fred taittoi pergamentin kahtia ja laittoi taskuunsa.
”Mitä nyt, isi?” James kysyi. ”Missä olit?”
”Olin Georgen luona. Äitisi on huomenna uuden työnsä puolesta haastattelussa, siis haastattelee itse, ja menen kummisetäsi ja -tätisi kanssa elokuviin. Joutuisit olemaan yksin, joten menin Georgelta kysymään, jos ottaisi sut luokseen huomenna.”
”Okei. Eli mä meen Fredille huomenna?” James varmisti hymyillen. Ei voinut mennä paremmin, kahtena peräkkäisenä päivänä hän saisi olla parhaimman ystävänsä kanssa koko päivän!
Harry nyökkäsi.
”Okei. Koska meillä on ruoka?” James kysyi.
”Äitisi tekee jo ruokaa, joten se on puolen tunnin kuluttua. Menen sen jälkeen käymään kummisetäsi luona”, Harry kertoi.
”Okei. Me mennään jatkaa leikkejä”, James sanoi.
”Joo, menkää vain”, Harry hymyili. James hymyili takaisin ja veti Fredin mukaansa takaisin omaan huoneeseen.
”Et voi olla tosissasi! Vain pergamentin palanen!” Fred puuskahti.
”En ehtinyt! Säikähdin isän huutoa. Se oli ainoa, johon törmäsin”, James sanoi.
”Miksi isäsi pitää yhtä pergamentin palasta alimmassa laatikossa?” kysyi Fred, joka oli nähnyt ystävänsä puuhat ovesta käsin.
”En minä tiedä. Ehkä se ei ole normaali pergamentti”, James ehdotti.
”Vai niinkö? No, voidaan huomenna kysyä isältä, jos hän keksii jotain. Ei hän kerro Harrylle, että olemme löytäneet tämän, ellei tämä ole oikeasti jotain vaarallista”, Fred tuumi.
”Joo, olet oikeassa. Otan tämän huomenna mukaan”, James hymyili. Ruuan tuoksu leijaili huoneeseen. Fred nuuhkaisi ilmaa. ”Hyvä tuoksu. Äitisi osaa tehdä kyllä ruokaa.”
James hymyili. ”Tietenkin osaa.”
Seuraavana päivänä lounaan jälkeen Harry vei Jamesin naapuriin Fredin luokse. Sen jälkeen mies katosi omiin hupeihinsa.
”Onko sulla se mukana?” Fred kysyi.
”Joo, on”, James sanoi ja virnisti.
”Onko Jamesilla mitä?” George kysyi. Mies oli ilmestynyt Fredin huoneeseen sanomatta mitään.
”Yksi pergamentti, joka löydettiin Harryn huoneesta”, Fred kertoi, ”eli jos et kerro? Me tarvittaisiin sun apua.”
”Mun apua? Pergamenttiin?” George kysyi ihmeissään ja istahti Fredin sängylle poikansa viereen. James virnisti enolleen lattialta, jolla makasi.
”No, epäilemme, että se ei ole vain pergamentti, sillä se oli isän ALIMMASSA laatikossa, yksin”, James hymyili.
”No, näyttäkääpäs se”, George kysyi. James otti taskustaan taitellun pergamentin.
”Toi näyttää tutulta. Annapas tänne”, George sanoi ja ojensi kätensä. James ja Fred vilkaisivat toisiaan, mutta James antoi pergamentin. George taputti pergamenttia ja mutisi jotain. Kohta pergamentille tuli tekstiä. ”Juup, tämä on vanha kartta, jonka löysin veljeni Fredin kanssa koulussa. Annoimme sen Harrylle, kun hän tarvitsi tätä enemmän. Sitä paitsi, Harryn isä on ollut mukana suunnittelemassa tätä.”
”Mitä?” James kysyi ja räpytteli silmiään.
”Joo, isoisäsi ja hänen kaverinsa olivat kelmejä. He perustivat tämän kartan kouluvuosinaan. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kartta. Tässä näkee kaikki, jotka ovat Tylypahkassa ja sen lähellä. Älkääkä pelätkö, en käräytä teitä. Sitä paitsi uskon, että Harryn aikovan jopa antaa tämän Jamesille jossain vaiheessa”, George selitti.
”Ahaa”, James hymyili. ”Kiitti, George.”
”Eipä mitään. Jätän teidät miettimään noita lempinimiä”, George hymyili ja nousi. ”Niin ja, kun haluatte musteen pois, taputtakaa sitä ja sanokaa: Ilkityö onnistui. Saadaksenne tekstin esiin: Vannon, että minulla on vain pahat mielessäni.”
Niine sanoineen George katosi huoneesta.
”Vau”, James henkäisi.
”Vähäks siistii”, Fred hymyili ja tutki karttaa. Siinä näkyi lempinimet Sarvihaara, Anturajalka, Kuutamo ja Matohäntä.
”Mä tiedän noi kaksi! Isä puhuu aina siitä, et oon saanut nimeni isänsä ja kummisetänsä mukaan. Mun isoisä oli Sarvis, se oli hirvi. Ja se isän kummisetä Sirius on Antura, koska se on ainoo näistä, joka viittaa koiraan. Ja Sirius osasi muuttua koiraksi”, James innostui.
”Niin, ja Kuutamo on aika varmasti sitten se ihmissusi, Remus”, Fred virnuili. ”Tedin isä.”
”Niin. Ja Matis on sitten se petturi-Peter”, James sanoi synkästi.
”Niin, petturi-Peter”, Fred hymähti surullisesti.
”Aika siisti kyl tää kartta. Aion pitää kartan, niin sitten, kun mennään Tylypahkaan, niin meillä on tää kartta, ja voimme alkaa edellisten kelmien seuraajiksi”, James hymyili jo. Fredin silmät loistivat.
”Joo!” Hyvä suunnitelma! Otetaanko oikein esikuvat?” Fred innostui todella asiasta. James räpytteli silmiään hetken. He todella tekisivät sen, alkaisivat edellisten kelmien, hänen isoisänsä ja hänen kavereiden seuraajiksi. Ehkä he löytäisivät vielä jonkun mukaan, mutta he olisivat Fredin kanssa ne pääkelmit, kuin James seniori ja Sirius olivat olleet alkuperäisistä kelmeistä.
”Me ollaan kuin isoisä ja Sirius”, James hymyili.
”Okei, sitä mäkin mietin jo”, Fred virnisti. ”Oot lähes ilmetty isoisäsi, mä oon sit jotenkin Sirius.”
James hymyili. ”No joo, mut oikeesti, me ollaan vast kaksivuotiaita, ja ollaan päätetty jo, että ruvetaan koulussa kelmien seuraajiksi.”
”Voidaanhan me jo aloittaa kelmeilyt, mini-Sarvis”, Fred virnuili ja iski silmää Jamesille. James naurahti. ”No joo, mini-Antura.”
Pojat purskahtivat raikuvaan nauruun.
