Kirjoittaja: Tomsessed
Fandom: MCU (Marvel Cinematic Universe)
Ikäraja: S
Hahmot: Tony Stark, James Rhodes, Peter Parker, Steve Rogers + muut, taustalla (päättynyt) Tony/Steve
Yhteenveto: Hän oli helpottunut huomatessaan myös, ettei Rogersin läsnäolo sattunut läheskään niin paljon kuin hän oli pelännyt.Vastuunvapautus: En omista mitään enkä ketään missään muodossa enkä hyödy tästä mitenkään.
A/N: Hyvää synttäriä,
Angelina! <3 Tässä sulle Not Steve(/Team Cap) friendly Civil War -AU. Lienee aiheellista mainita, että oon aika reilulla kauhalla kipannut kaiken pääasiassa Steven niskaan. Toki loputkaan kyseisestä puolesta ei mitään vapaalippua saa, en vaan keskittynyt muihin ihan niin suoraan. Mitään onnellista jälleennäkemistä ei siis ole luvassa. Siitä lähdetään, olkaatten varoitetut.
Ensimmäistä kertaa CW käsittelyssä ja heti lähti lapasesta, hupsjaiksapua.
Compoundiin palaaminen sinä sateisena keskiviikkoiltana oli vaikeinta, mitä Tony oli hetkeen tehnyt.
Useita kuukausia tekeillä olleet armahdukset olivat saaneet viimeisen sinettinsä, ja Rogers joukkoineen oli tarttunut uuteen mahdollisuuteen kaksin käsin. He olivat palanneet Wakandasta viikkoa aiemmin ja viettäneet kuluneen ajan pääasiassa lakimiesten ja Carol Danversin seurassa, mutta nyt heidän oli viimein aika tavata koko vakituinen Avengers-kokoonpano - Carolin lisäksi Stephen Strange, Hope Van Dyne, Thor ja Bruce, jotka olivat palanneet mukanaan lauma hengissä selvinneitä asgardilaisia, tietenkin Tony, Rhodey ja Vision sekä T’Challa videon välityksellä. Se tarkoitti, että Tonyn oli kohdattava Roguet kasvokkain ensimmäistä kertaa sitten...
Hänen rintaansa särki.
Tonyn sydän kiihdytti tahtiaan, kun hän kääntyi compoundiin johtavalle tielle. Hän ei ollut valmis… Mutta se oli pakko tehdä. Hän ei ollut unohtanut ja varsinkaan antanut anteeksi, vaikkei kantanutkaan enää kaunaa Barnesille. Tony kuitenkin ymmärsi myös, ettei kyse ollut pelkästään hänestä. Maa tarvitsi suojelijoitaan, yhdessä, huolimatta siitä, että he eivät olleet kaikesta samaa mieltä. Jotain suurempaa oli tulossa, Tony tiesi sen, ja he tarvitsivat kaiken mahdollisen avun.
Kahdessa ja puolessa vuodessa oli tapahtunut kuitenkin paljon.
Rogersin ja muiden toiminta oli osoittanut vain, miksi Sokovian rauhansopimukselle oli huutava tarve. Rogers oli ehkä toivonut, että ilman heidän tukeaan sopimus ajan kanssa unohdettaisiin, mutta kannanotto oli kääntynyt täysin heitä vastaan. Maailma oli pelästynyt näkemäänsä.
Tony oli järjestänyt ensimmäisen Rossin vankilaan sellaisin todistein, ettei tämä näkisi päivänvaloa enää milloinkaan, ja sen jälkeen työskennellyt tiiviisti toisen rinnalla, jotta sopimus olisi aiempaa reilumpi ja tasapainoisempi kaikille osapuolille. Uudistunut versio oli kerännyt paljon kehuja ympäri maailman, ja sen oli ratifioinut yli 150 maata.
Pelkästään Avengers-nimen alla toimiva joukko oli sekin laajempi kuin koskaan, ja myös taustalla asiat pyörivät. Rahoitus tuli useista eri lähteistä, he toimivat tiiviissä yhteistyössä eri viranomaisten ja järjestöjen kanssa ja jokaiselle osa-alueelle oli oma vastuuhenkilönsä, mutta kaikki toimi silti tehokkaasti ja sujuvasti. Tony oli ymmärtänyt, ettei hänen tarvinnut enää ottaa kaikesta syitä niskoilleen henkilökohtaisesti, huolehtia kaikkien varusteista yksin saati toimia lompakkona jokaiselle vaatimukselle. Hänen ei tarvinnut pitää kaikkia lankoja käsissään.
Vastuu kokonaisuudesta oli kaukana Tonyn harteilta, ja se tuntui
vapauttavalta.
Sen lisäksi, että Tony oli työskennellyt mainitun sopimuksen kanssa, oli hän myös henkilökohtaisesti käynyt läpi paljon.
Vibranium-kilpi, kaksi supersotilasta ja useita tunteja jumissa jäisessä Siperiassa olivat aiheuttaneet Tonylle hengenvaarallisia vammoja, ja vain vakaa, huomattavasti alkuperäistä heikompi versio extremistä sekä useampi leikkaus Helen Chon johdolla oli pelastanut hänen henkensä. Tony avasi silmänsä ensimmäistä kertaa kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen.
Videotallenne HYDRA-bunkkerista oli vuodettu julkisuuteen vain muutamaa päivää myöhemmin, kun Pepper oli vahvistanut medialle Tonyn olevan tajuissaan ja selvinneen pahimmasta. Viimeistään se, kaiken muun lisäksi, oli saanut ihmiset ympäri maapallon kääntymään Kapteenia ja tämän puolta vastaan. Jopa fanaattisimmat Cap-kannattajat olivat vähintäänkin hiljentyneet.
Toipuminen oli kestänyt kokonaisuudessaan kuukausia, ja Tony kärsi edelleen satunnaisista kivuista, painajaisista ja paniikkikohtauksista. Terapia, johon Pepper oli hänet pakottanut, oli kuitenkin auttanut huimasti, ja Tony oli vahvistunut myös fyysisesti tarpeeksi voidakseen edelleen olla Iron Man. Hänen kehonsa ei kestänyt haarniskan aiheuttamaa rasitusta aiempaan tapaan, joten hän osallistui tehtävien hoitamiseen vain silloin, kun tulitukea tarvittiin runsaammin - mutta sekin oli enemmän kuin kukaan oli aluksi uskonut.
Myös Rhodey oli joutunut leikkauspöydälle ja saanut pienen annoksen extremistä, fysioterapia ja Tonyn kehittelemät jalkatuet olivat hoitaneet loput. Hän joutuisi käyttämään tukia loppuelämänsä, mutta pystyi elämään muuten lähes normaalisti. Ilmavoimat oli vapauttanut Rhodeyn palveluksesta, joten hän toimi täysipäiväisesti toisena tiimijohtajana Carolin lisäksi.
Ehdottomasti vaikeinta Tonylle oli ollut hyväksyä Rogersin valheet. He eivät ehkä julkisesti koskaan kertoneet suhteestaan, mutta kaikki heille läheisimmät olivat tienneet, kuinka tärkeitä he olivat toisilleen. He olivat jakaneet sängyn, avautuneet menneisyyksistään ja tukeutuneet toisiinsa, kun yöt olivat olleet täynnä painajaisia. Silloin, kun Rogers oli vielä
Steve.
Rogers oli ollut hänen rinnallaan, väittänyt rakastavansa häntä ja tiennyt vuosikausia Tonyn vanhemmista, mutta ei ollut milloinkaan edes yrittänyt kertoa hänelle. Samaan aikaan hän oli surutta käyttänyt Tonya hyväkseen löytääkseen parhaan ystävänsä ja tehnyt senkin salaa.
Kipeästi kaivattua muuta ajateltavaa Tonylle oli antanut hänen luokseen muuttanut pieni lapsi.
Peter Parker oli elämänsä kahden ensimmäisen vuoden aikana menettänyt ensin vanhempansa, sitten setänsä ja lopulta tätinsä vain muutama viikko Siperian tapahtumien jälkeen. Tony oli kyennyt hädin tuskin nostamaan taaperoa, jonka hyvinvointi oli yllättäen hänen vastuullaan, puhumattakaan monista pahasti avonaisista henkisistä haavoista, jotka tekivät arjesta hankalaa. Lähtökohdat eivät siis olleet parhaat mahdolliset, mutta toisaalta se oli ollut Tonyn tarvitsema potku takapuoleen; pohjimmiltaan Peter oli ollut se syy, miksi Tony oli kaiken tapahtuneen jälkeenkin jaksanut edelleen nousta sängystä.
Peter oli nyt nelivuotias ja yksi tärkeimpiä asioita Tonyn elämässä. Peter oli ottanut Pepperin, Happyn ja Rhodeynkin omakseen sekä viihtyi uuden tiimin kanssa loistavasti, mutta hänen ja Tonyn välillä oli aivan erityinen yhteys. Tony pelkäsi edelleen muuttuvansa Howardiksi ja pilaavansa pienen lapsen, mutta ainakin toistaiseksi he olivat pärjänneet.
Vain ajatus Peteristä leikkimässä hippaa DUM-En ja Un kanssa sai Tonyn pysymään rauhallisena, ja se mielessään hän astui täysinäiseen huoneeseen juuri oikealla kellonlyömällä. Muut olivat jo läsnä. Tonylle oli jätetty tuoli Rhodeyn ja Visionin väliin, ja hän istui paikalleen samalla, kun Everett Ross nyökkäsi hänelle ja aloitti.
Rogers yritti saada häneen katsekontaktin, mutta Tony katsoi kaikkialle paitsi toiselle puolelle pöytää.
xxx
Jutun juoni kävi nopeasti selväksi.
Roguet näyttivät olettavan, että kaiken tapahtuneen jälkeenkin heidät otettaisiin avosylin vastaan ja että he saisivat toimia kuten aiemminkin - kaikki viimeisen viikon aikana tapahtunut oli vain Tonyn lapsellista pullistelua ja että heidän pitäisi keskustella
vakavasti monista asioista.
Tony ei voinut sanoa nauttivansa olostaan, mutta hän hillitsi hymynsä vain vaivoin, kun Carol, Rhodey, Hope ja Stephen näyttivät kaikki vuorollaan tyynesti, mutta jämäkästi karkulaisille kaapin paikan. Pöydän toinen puoli oli keskustelun edetessä ensin ottanut lämpöä ja kohottanut ääntään, mutta sittemmin hiljentynyt ja vakavoitunut huomattavasti, eikä Tonyn ollut tarvinnut avata suutaan vielä kertaakaan.
Hän oli helpottunut huomatessaan myös, ettei Rogersin läsnäolo sattunut läheskään niin paljon kuin hän oli pelännyt. Hänen päätään särki ja hän oli todella jännittynyt ja kireä, mutta hän ei tuntenut vastustamatonta halua rikkoa tavaroita ja juoda itseään hengiltä - vaikka toki halusikin pois mahdollisimman nopeasti, ja jos hän näkisi muita enää koskaan sen jälkeen, se tapahtuisi liian nopeasti. Mikä tärkeintä, hän ei myöskään tuntenut vähäistäkään tarvetta polvistua Rogersin eteen anteeksiantoa anelemaan, kuten ehkä aiemmin olisi.
Kesken kaiken puhelin Tonyn taskussa värähti ja sai hänet havahtumaan mietteistään. Ennen kuin Tony avasi Happylta tulleen viestin, hän tuli katsoneeksi kelloa - ja tajusi, että tapaaminen oli kestänyt jo lähes kaksi tuntia, eikä loppua näkynyt vieläkään. Hän huokaisi ja avasi keskustelun.
-
Peter on ollut todella levoton päiväuniensa jälkeen ja kyselee sinua. Hän ei suostu syömään edes spagettia. Meneekö jääräpäiden kanssa vielä kauan?Happyn viesti sai Tonyn välittömästi huolestumaan. Peter oli viime aikoina ollut todella rauhaton ja nukkunut huonosti, kuten hänkin. Pepper, Rhodey ja Happy olivat koittaneet kaikki temppunsa, mutta Peter rauhoittui kunnolla vain Tonyn syliin. Happy ei lapsenvahtivuorollaan laittanut sellaisia viestejä kevyesti, joten jos edes spagetti, Peterin ylivoimainen suosikki, ei kelvannut, oli Happylla käsissään sydäntäsärkevästi itkevä lapsi, jolle kelpasi vain yksi ihminen maailmassa.
Vaikka Tony rakasti sitä, että pieni lapsi tunsi olonsa turvalliseksi hänen seurassaan, ei hän voinut olla läsnä jokaikinen sekunti, ja tällaisina hetkinä se repi häntä.
“Mikä hätänä?” Rhodey kysyi hiljaa ja kumartui lähemmäs. Tony näytti viestin parhaalle ystävälleen, jonka ilme muuttui yhtä huolestuneeksi kuin hän tunsi itsensä. Peter oli tärkeä myös Rhodeylle; oma kuten Tonyllekin.
Juuri kun hän oli ilmoittamassa poistumisestaan, Rogers yskäisi terävästi ja sai vihdoin haluamansa katsekontaktin. Tony värähti tahtomattaan.
“Haluatteko jakaa meille jotakin?” hän kysyi ja kohotti kulmiaan odottavasti. Tony oli jo ärähtämässä takaisin jotain, mitä olisi eittämättä myöhemmin katunut, ellei Rhodey olisi pudistanut päätään.
“Yritä jaksaa vielä hetki, niin meidän ei tarvitse tehdä tätä enää uudestaan”, Rhodey kuiskasi, ja Tony heilautti turhautuneena kättään.
-
Tulen heti kun pääsen. Anteeksi, Hap.Tony tiesi Rhodeyn olevan oikeassa. Jos hän pystyisi istumaan kokoontumisen läpi ilman suurempia ongelmia, he pääsisivät paljon vähemmällä myöhemmin. Jos hän jaksaisi nyt, hänen olisi paljon helpompaa vähentää vastuitaan entisestään ja keskittyä siihen, mikä oli oikeasti tärkeää.
Henkisesti hän oli kuitenkin jo ihan muualla kuin compoundissa, ja se sai hänen ajatuksensa harhailemaan muutaman vuoden taakse.
Hänellä ja Rogersilla oli ollut hetkensä, mutta etäisyys ja pakkolepo oli saanut Tonyn ymmärtämään, ettei heidän suhteensa ehkä ollutkaan ihan niin onnellinen kuin hän oli kuvitellut.
Steve oli ollut kontrolloiva. Aluksi vain vähän ja tavalla, joka oli näyttänyt huolehtimiselta, mutta myöhemmin yhä enemmän.
Ultronin jälkeen tilanne oli pahentunut entisestään. Tony oli epätoivoisesti tehnyt kaikkensa, jotta Steve luottaisi häneen jälleen, mutta Steve otti askelia vain hänestä poispäin. Muuttui vihaiseksi ja huusi. Tony tiesi ansaitsevansa sen, joten hän kertoi aina, missä oli, mitä teki ja kenen kanssa, koska Steve halusi. Jos hän kysyi vastaavaa Steveltä, siitä seurasi päivien mykkäkoulu.
Muut olivat seuranneet Steven esimerkkiä, eikä hänellä yhtäkkiä ollut enää mitään sananvaltaa omassa kodissaan. Jos hän yritti sanoa edes yhden poikkipuolisen sanan mistä tahansa asiasta, hänet hiljennettiin heti. Steve oli vaatinut häntä antamaan muille rajattomat luottokortit omissa nimissään, koska he “ansaitsevat hieman luksusta kaiken tapahtuneen jälkeen”. Jos hän edes katsoi Wandaa, häntä muistutettiin heti kaikesta väärästä, jota hän oli naista kohtaan tehnyt. Ja niin edelleen, ja niin edelleen…
Brucea, Visionia ja ehkä Thoria lukuun ottamatta kaikki muut olivat sietäneet Tonya aina vain tämän rahojen takia. Hän oli kuitenkin tottunut siihen, oli se oikein tai ei, joten Steven kylmyys oli sattunut huomattavasti enemmän.
Kun Tony kerran vietti kolme päivää verstaallaan täyspimennossa hoitaen Stark Industriesin töitä ajan tasalle eikä ilmoittanut saati selittänyt asiaa sen tarkemmin, Steve oli rangaistuksena työntänyt hänet väkisin suihkun alle eikä välittänyt kumppaninsa paniikista tai pyynnöistä lopettaa. Silloin Tony oli löytänyt kauhun täyttämän mielensä perukoilta ensimmäistä kertaa ajatuksen, ettei se kaikki ehkä ollutkaan oikein. Vasta Avengersien jakauduttua Tony oli sisäistänyt kunnolla, kuinka tiukka hirttosilmukka hänen kaulassaan oli kiristänyt. Stevestä oli tullut Rogers.
Viimeinen niitti oli ollut Rogersin lähettämä kivikautinen puhelin sekä anteeksipyynnön irvikuva. Vielä samana iltana Tony oli polttanut ison kasan tavaroita yhdessä Pepperin ja Rhodeyn kanssa, itkenyt viimeiset kyyneleensä entisen kumppaninsa ja tiiminsä vuoksi ja päästänyt vihdoin irti.
xxx
Pienen ikuisuuden kuluttua kaikki viralliset asiat saatiin siltä osin vihdoin päätökseen. Samalla sekunnilla, kun hän kuuli Carolin ilmoittavan, että he olisivat valmiita lopettamaan, Rogers vaati Tonyn huomiota ja halusi puhua hänelle. Tony ei reagoinut mitenkään. Hänellä ei ollut aikomustakaan keskustella yhdenkään Roguen kanssa kahdestaan, ei nyt eikä koskaan.
Hän ehti vain nousta ja kääntyä oikeaan suuntaan lähteäkseen, kun alkanut puheensorina laantui yhtäkkiä ja huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Itkuinen nelivuotias Iron Man -pyjama päällään ja Hulk-pehmolelu kainalossaan seisoi ovensuussa,
ja Tonyn sydän pysähtyi.
Tonyn ohella vain kolme ihmistä tiesi koko totuuden Peteristä. Sen lisäksi pieni joukko muita, kuten uusi tiimi - johon Tony luotti enemmän kuin entiseen koskaan -, Stark Industriesin lakiosasto, Peterin lääkäri ja sosiaalityöntekijä, tiesivät jonkin verran. Medialta Peter oli kuitenkin tarkoin varjeltu salaisuus, ja tulisi pysymään sellaisena mahdollisimman pitkään. Tony itse oli kasvanut salamavalojen välkkeessä ja sukunimen aiheuttamassa paineessa ja vihannut kaikkea sitä, eikä tahtonut samaa pojalleen, viattomalle pienelle lapselle, joka näki kaikessa vielä pelkkää hyvää.
Tietenkin Tony tiesi, että ennemmin tai myöhemmin totuus tulisi julki. Hän ei ollut tyhmä. Mutta niin kauan kuin mahdollista, hän aikoi pitää Peterin kiinni mahdollisimman tavallisessa lapsuudessa.
Hänen lupauksensa oli sisältänyt myös Wakandasta palanneet karkulaiset, mutta koska vahinko oli jo tapahtunut eikä mitään ollut tehtävissä, Tony työnsi huolensa syrjään myöhemmin käsiteltäväksi ja kiirehti noukkimaan lapsen syliinsä. Peter takertui häneen kuin henki olisi ollut siitä kiinni.
"Mikä hätänä,
bambino?" Tony kuiskasi. "Näitkö pahaa unta?"
Peter nyökytti kiivaasti hänen kaulaansa vasten.
"Kauanko me olimmekaan poissa?" kuului Clintin hämmentynyt ääni kauempaa, mutta Tony sivuutti sen ja muut kysymykset ja poistui käytävään.
Hän lähes törmäsi Happyyn, joka hölkkäsi lähimmän nurkan takaa heidän suuntaansa.
“Anteeksi, pomo”, Happy huohotti ja näytti valmiilta itkemään millä sekunnilla tahansa. “Ajattelin lähteä teitä vastaan - Peter oli todella, todella surullinen ilman sinua - mutta sitten Peter karkasi - välittömästi, kun auto pysähtyi ja -”
“Hap, ei se mitään”, Tony keskeytti huokaisten. “He olisivat saaneet selville joka tapauksessa. Ei tämä ollut ideaali tapa, mutta sitä ei saa enää tekemättömäksi. Ajattelit Peterin parasta, ja koska FRI ei ole enää täällä varoittamassa… No, niin.”
Happy nyökkäsi, mutta ei näyttänyt vakuuttuneelta.
Juuri kun Tony oli kysymässä tarkemmin Peterin päivästä, hän kuuli takaansa askelia ja kääntyi nähdäkseen, kuinka Rhodey lähestyi heitä Rogers ja lauma muita perässään. Rhodeyn ilme kertoi kaiken: joku, todennäköisesti Rogers itse, pääsisi hengestään, elleivät he lähtisi. Rogersin
Kapteeni On Pettynyt Sinuun™ -olemus ei ollut mitään siihen verrattuna.
Rhodey ehkä katsoi asioita eri näkökulmasta kuin Tony, mutta ei ollut antanut anteeksi yhtään sen enempää kuin Tonykaan - ehkä jopa vielä vähemmän.
“Tony, sinä et voi vain lähteä tuolla tavalla, meidän -”
“Itse asiassa kyllä voin.”
“- pitää keskustella”, Rogers jatkoi kuin ei olisi kuullutkaan. Yllättävää. “Ja kuka tuo lapsi on? Oletko taas salannut jotakin, Tony?”
“Jokainen, jonka tarvitsee tietää, tietää”, Tony ilmoitti ja kiristi otettaan Peteristä. “Eikä sinulla ole varaa sanoa yhtään mitään salaisuuksista. Me lähdemme nyt.”
Hän ei ehtinyt ottaa kuin pari askelta poispäin, kun Rogers puhui jälleen: “Tämä on naurettavaa, Tony. Sinä olet Buckylle velkaa.”
Tony pysähtyi. Hän tiesi, ettei hänen pitäisi kuunnella Rogersia ja päästää tätä ihonsa alle. Hän tiesi, että olisi kaikkien kannalta parempi, jos hän vain lähtisi. Mutta sanat kolahtivat arkaan paikkaan. Kuinka paljon Rogersilla oikein oli pokkaa?
Ennen kuin hän tajusi kunnolla mitä teki, Tony ojensi Peterin takaisin Happylle ja käski tämän viedä Peterin autoon odottamaan. Oli hirveää kuunnella Peterin lohdutonta itkua, kun Happy vei hänet pois, mutta Tony ei halunnut lastaan keskelle aikuisten riitaa.
“
Minä olen Barnesille velkaa? Oletko tosissasi?”
“Sinä hyökkäsit Buckyn kimppuun ja tuhosit hänen kätensä”, Rogers huomautti.
“Näin hänen tappavan vanhempani sillä typerällä kädellä. Totta helvetissä minä olin vihainen”, Tony vastasi ja antoi katkeruutensa kuulua äänestään.
Kaikki, joiden kanssa Tony oli asiasta puhunut tapahtuneen jälkeen, olivat sanoneet Tonyn reaktion olleen inhimillinen, mutta tietenkään Rogers ei ollut samaa mieltä. Vaikka Tony ei varsinaisesti ollut ylpeä siitä, oli hän ymmärtänyt olleensa vihaisempi Rogersille kuin Barnesille, ja sen vuoksi hän oli lainannut BARF-teknologiaansa, jotta Barnes pääsisi irti HYDRAn triggerisanoista. Hän oli kuitannut velkansa. Mutta eihän Rogers sitä tiennyt.
"Siitä on vuosikausia aikaa, Tony, sinun pitäisi olla jo yli vanhempiesi kuolemasta."
Heidän ympäriltään kuului epäuskoisia henkäyksiä. Tonykaan ei ollut uskoa korviaan. Mitä ihmettä?
"Sinä et koskaan päässyt yli Barnesista", Tony huomautti, ja Steven kehonkieli muuttui heti. Hän puristi kätensä nyrkkiin, astui askeleen lähemmäs ja yritti muutenkin näyttäytyä suurempana.
"Se on eri asia!"
"Ei, ei se ole. Kun kyse on parhaasta kamustasi, sinä sokeudut kaikelle muulle. Millään muulla ei ole merkitystä." Hän kokosi ajatuksiaan ja jatkoi: "Jos olisit allekirjoittanut Sokovian rauhansopimuksen, et olisi enää voinut salaa käyttää minun rahojani, konettani ja resurssejani Barnesin etsimiseen. Olit valmis tuhoamaan koko maailman tieltäsi välittämättä seurauksista, ja syytit minua ja sopimusta kaikesta, koska tiesit, että läpinäkyvyys ja tilivelvollisuus olisi asettanut sinut ja pikku reissusi huonoon valoon. Väität seisovasi tavallisten ihmisten puolella, vaikka todellisuudessa teit juuri päinvastoin. Ja silti sinä kehtaat saarnata minulle salaisuuksista ja siitä, että totuus vanhempieni kuolemasta sattuu."
"Se ei ollut Buckyn syy!" Tällä kertaa Barnes ja Wilson joutuivat tarttumaan Rogersin käsiin, jotta tämä ei lähestynyt Tonya enää enempää, ja samalla moni siirtyi Tonyn rinnalle valmiina pistämään Kapteenin tarvittaessa aisoihin.
"Jumalauta, Rogers, minä tiedän sen! Se ei oikeuta sinun valheitasi! Sinulla ei ollut mitään oikeutta salata vanhempieni todellista kohtaloa ja samaan aikaan syyttää minua asioiden piilottelusta! Te hakkasitte minut melkein kuoliaaksi, koska reagoin kuten kuka tahansa normaali ihminen!" Tonyn kohosi sana sanalta, ja lopulta hän huusi niin lujaa kuin pystyi. "Minä rakastin sinua, luotin sinuun, saatana! Ja sinä käytit sitä hyväksesi!"
Rhodeyn käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Tony veti syvään henkeä ja katsoi entistä kumppaniaan syvälle silmiin niin myrkyllisesti kuin ikinä pystyi. Hän sai pientä tyydytystä siitä, että Rogers säpsähti.
"Sinä et ole minulle enää mitään, Steve Rogers. Sinä olet täällä siksi, että meillä on edessämme suurempia vihollisia kuin koskaan; et siksi, että olisit tehnyt jotain oikein. Pysy kaukana minusta ja perheestäni, tai saat testata, miten pärjäät minua vastaan, kun käytän haarniskaani sataprosenttisella voimalla. Toisin kuin viimeksi."
Tony käänsi selkänsä luottaen siihen, että muut estäisivät Rogersia hyökkäämästä, ja kiirehti ulos. Hänellä oli pieni lapsi rauhoiteltavana.
xxx
Muut olivat selvästi suunnitelleet illan ohjelman etukäteen, sillä kun he pääsivät vihdoin kotiin, Pepper odotti heitä höyryävän italialaisen ruuan, viinipullojen, monenlaisten herkkujen ja aloittamista vaille valmiin Forrest Gumpin kanssa. Pepper vain hymyili ja halasi häntä eikä kysellyt sen enempää, mistä Tony oli kiitollinen.
He söivät poikkeuksellisesti olohuoneessa ja laittoivat elokuvan pyörimään taustalle Peteriä varten. Keskustelu pysyi selvästi tarkoituksella kevyemmissä aiheissa, ja hetkeksi Tony jopa unohti, että Roguet olivat palanneet heidän riesakseen.
Peter ei päästänyt häntä otteestaan hetkeksikään koko iltana, mutta se ei haitannut Tonya. Lapsen läheisyys oli hänelle ihan yhtä terapeuttista kuin se oli toisinkin päin, vaikka Peter ei sitä ymmärtänytkään.
Myös Rhodey liimaantui hänen kylkeensä, kun he saivat syötyä ja keskittyivät enemmän ruudulla pyörivään elokuvaan. Se muistutti Tonya MIT-ajoista; Rhodey oli antanut hänen käpertyä kainaloonsa aina kun hän halusi, riippumatta siitä, oliko sille varsinaista syytä. Rhodey oli nimittänyt hänet viralliseksi pikkulusikakseen (ja tehnyt oikein diplominkin) jo ennen ensimmäistä joulua, ja vielä vuosien jälkeenkin parhaan ystävän halaus rauhoitti häntä paremmin kuin mikään muu.
(Tonylla oli kyseinen kunniakirja edelleen tallessa.)
“En ole varmaan ikinä kiittänyt sinua”, Tony kuiskasi Rhodeylle varoen herättämästä juuri nukahtanutta lastaan. “Tiedän, etten ole kaikkein helpoin ihminen sietää. Ja että olen tehnyt paljon kaikkea todella typerää. Joten kiitos. Että olet jaksanut minua kaikki nämä vuodet. Ja varsinkin tämä viimeisin sotku...”
“Sitä varten ystävät ovat, Tones”, Rhodey vastasi jopa hämmentävän hellästi. “Ei se aina ole ollut helppoa, mutta en ole koskaan katunut sitä, että adoptoin itsensä kanssa hukassa olleen nappisilmäisen teinin, joka asui samassa huoneessa kanssani. Sinä olet hyvä ihminen, Tones, vaikka kaikki eivät sitä näekään.” Rhodey puristi hänen käsivarttaan. “Enkä minä ole menossa minnekään. Rogers ja hänen ääliönsä eivät ole vain sinun ongelmasi.”
“Mekin olemme rinnallasi”, Pepper muistutti toiselta sohvalta, ja Happy nyökytteli mukana. “Mitä ikinä tapahtuukaan.”
Joskus aiemmin Tony ei välttämättä olisi uskonut heitä. Nyt hän kuitenkin tiesi, ehkä enemmän kuin koskaan, ettei hän oikeasti olisi yksin.
Hän ei tarvinnut Rogersia enää mihinkään. Ja se jos mikä oli vapauttava tunne.
