Nimi: Journalistinen ihastus
Ikäraja: K-11
Paritukset: Hagrid/Rita Luodiko, vihjailuna Luodiko/valokuvaajapoika
Tyylilaji: Draama, fluff, humor
Varoitukset: Seksuaaliset vihjailut.
Vastuunvapaus: Minä en omista, Row-täti tekee niin.
Tiivistelmä: Luodiko haastattelee Hagridia Harry Potterista ja joutuu ehkä pistämään muodollisen älykkyytensä peliin saadakseen jutunjuurta.
Oma sana: Tämän siitä saa, kun kerran uskaltautuu irkkiin. Siellä uhotessani vitsillä, että kirjoitan jonkun Hagrid/Luodikon,
uglydoll sanoi, että haluaa ehdottomasti lukea jotain sellaista, joten tässäpä hänelle
Osallistuu Het10:n kyseisellä parituksella.
Purppuraiset, korkeakantaiset saappaat yrittivät pysyä pystyssä multaisella kuoppatiellä ja niillä kävelevä nainen heilautti toista jalkaansa saaden suipossa kärjessä olevan multapaakun häviämään. Ajatus lähteä tähän vuodenaikaan moisilla saapikkailla ei ehkä ollut ollut paras, mutta oman statuksensa ylläpitäminen vaati kuitenkin uhrauksia.
Rita Luodiko askelsi viileässä ilmassa mahdollisimman nopeasti ja horjuen kohti metsän laidalla olevaa mökkiä, jonne oli äsken nähnyt Tylypahkan riistanhoitajan menevän. Hogelko tämä oli? Mikä tahansa, Luodikolla oli palava tarve saada häneltä haastattelu Potterista. Viime aikoina oli ollut hiljaisempaa uusien juttujen puolesta, eikä edes nainen itse ollut keksinyt mitään omasta päästään. Koska lukijat oli kuitenkin saatava pidettyä tyytyväisinä, Luodiko
janosi uutta tietoa ja sellaista hän oli päättänyt saada Potterin jättiläismäiseltä ystävältä. Nainen oli nähnyt näiden juttelevan keskenään kuin useammankin vuodet tuttavat ja hänen journalistinnenänsä haistoi, että Hargor tiesi pojasta enemmän kuin kuka muu tahansa opettaja tai henkilökuntaan kuuluva.
Luodiko ähisi ja puhisi astellessaan horjuen kohti mökkiä ja asetteli olkalaukkuaan paremmin hartialleen; hän oli käskenyt luottovalokuvaajaansa jäämään Tylyahoon heille varattuun majatalohuoneeseen, sillä tämänkertainen haastateltava saattaisi olla vaativa ja naisen oli ehkä pistettävä peliinsä oma viekkautensa. Oli se sitten älyllistä tai muodollista.
Hagrid tarkisti, että massiivisessa teepannussa oleva vesi oli alkanut jo vähitellen kuplia, ja asetti kannen takaisin paikoilleen. Tora makasi hänen sänkynsä vieressä maha täynnä illallista ja Hagrid itsekin oli päättänyt mennä maaten heti iltateen jälkeen. Viileä ilma naputti ikkunoita, mutta sisällä vallitsi lämmin kotoisuus.
Iltaisessa hiljaisuudessa kuuluva yhtäkkinen vankka koputus sai Toran nostamaan päätään ja urisemaan matalasti. Hagrid laski patalapun hämmentyneenä pöydälle; kuka tähän aikaan nyt oli tulossa käymään? Tietenkin se saattoi olla Harry, sillä tälle oli tullut tavaksi hiippailla hiljaisuuden jälkeen näkymättömyysviitan kanssa hänen luokseen ja purkaa huoliaan. Silti, koputus oli ollut erilainen, mutta ehkä poika halusi päästä mahdollisimman nopeasti sisälle.
Hagrid avasi oven ja olisi halunnut sulkea sen saman tien, jos vain olisi ehtinyt.
"Hyvää iltaa!" Luodiko pamautti kovaan ääneen. "Rita Luodiko, kuten varmasti jo tiedättekin! Tehän olette Hagar? Minulla olisi pientä asiaa ystävästänne Harry Potterista. Sopinee, että tulen sisälle, täällä ulkona ei ole niin miellyttävää jutella. Oi, täällähän tuoksuu tee!"
Luodiko ohitti Hagridin ronskisti kuin pienimmänkin esteen ennen kuin tämä ehti sanoa tai tehdä mitään. Mies tiesi Luodikon metkut, eikä todellakaan olisi halunnut naisen astuvan tuosta vain asuntoonsa.
“Hei, hetkinen!” Hagrid huudahti. “Mitä te oikein -”
“Teetä, kiitos”, Luodiko sanoi kääntyen Hagridiin päin. “Ja jos vaikka olisi keksejäkin.”
Hagrid olisi halunnut heittää Luodikon ovesta pihalle, mutta tiesi, että siitä jos mistä nainen repisi mahdottomat otsikot. Olisi siis varmaan parasta luovuttaa ja katsoa hetken aikaa, mihin suuntaan tämä lähtisi häntä viemään. Nopeammin muutenkin tästä varmaan pääsisi eroon, vaikka sitten istuisi tuppisuuna.
Teepannun vihellys täytti hetkellisen hiljaisuuden ja Hagrid asteli nostamaan sen liedeltä. Luodiko vilkaisi ympärilleen pienestä mökissä.
“Varsin vaatimatonta. Mutta yksinhän sinä täällä asut, joten ehkei enempää tilaa tarvita.”
“En mä asu yksin”, Hagrid murahti äkäisenä ja kaatoi soppakulhon kokoisiin mukeihin vahvaa teetä. “Onhan mulla täällä Tora.”
Luodiko nyrpisti nenää istuessaan toiselle puolelle pöytää. “Aivan tosiaan, tuo pis... Koira.”
Nainen avasi kimaltelevan käsilaukkunsa ja levitti pöydälle pergamenttia sekä taikasulkakynänsä, joka kastautui mustepullossa ja oli valmiina kirjoittamaan. Hagrid vilkaisi epäluuloisesti jo valmiiksi kirjoittavaa sulkakynää, josta ei ollut kuullut mitään muuta kuin ikävää sanottavaa.
"No niin, Higre", Luodiko aloitti tekopirteästi ja osoitti häntä violetilla tekokynnellään.
"Hagrid", mies korjasi ja ojensi vastentahtoisesti teekupin sekä keksilautasen naiselle.
"Oi, kiitos!" tämä huudahti ja maisteli yhtä keksiä. Naisen hampaat eivät kuitenkaan saaneet sitä rikki, joten päätänsä kanamaisesti kallistaen ja typerästi hymyillen hän laski sen pöydälle.
"Sopinee paremmin lasinaluseksi. Mutta asiaan. Sinähän olet Harry Potterin, tulevan maailmanpelastajan ystävä?"
Hagrid murahti ja päätti, että ehkä hän voisi muutamaan sopivaan kysymykseen vastata.
"Niin voidaan sanoa. Mä olen tuntenut Harryn poikasesta lähtien."
"Miieeelenkiintoista", Luodiko sanoi kynän kirjoittaessa nopeaan tahtiin enemmän kuin Hagrid oli ehtinyt edes ajatella ja tämä tiesi, että oli puhunut jo nyt liikaa. "Miten voisit luonnehtia teidän ystävyyttänne?"
Hagrid maisteli teetään kiusaantuneena sekä ärsyyntyneenä koko tilanteesta. "Luotettava."
"No sehän nyt on selvä", Luodiko pamautti sulkakynän jatkaessa kirjoittamista ja Hagrid huomasi, että paperille ilmestyi teksti
- ja riistanvartija myöntää, että tietää Potterista enemmänkin kuin antaa ymmärtää. Synkkiä salaisuuksia on siis luvassa!"Hei hetkinen! Mitä noi synkät salaisuudet oikein meinaa? En mä tiedä mitään sellaisia! Tai totta kai Harry mulle uskoutuu, mutta... äh, teidän pitäisi varmasti jo lähteä."
Hagridin noustessa seisomaan Luodiko tajusi, että oli menettämässä otteensa tilanteesta eikä saisi juttuaan valmiiksi, jos ei nopeasti käyttäisi salaista asettaan.
"Mutta emmehän me ole vielä päässeet alkuunkaan", Luodiko sanoi rauhallisen miellyttävään sävyyn ja tarrasi pöydällä levänneeseen Hagridin käteen. Miehen ilme muuttui hämmentyneeksi, eikä tämä tajunnut edes vetää kättään pois. Luodiko huomasi riistanvartijan ilmeen muuttuneen ja seuraavana peliliikkeenään alkoi kaivella violettien kynsiensä alustaa; lämmin, pehmeä kosketus katosi Hagridin kämmenselästä ja pieni pettymyksen kipinä pilkahti hänen silmissään.
Mies on kohta koukussa, Luodiko ajatteli ja päätti jatkaa haastattelua.
“Ehkä sinä tietäisit enemmän Potterin naisseikkailuista”, hän aloitti mairittelevaan sävyyn.
Hagrid pudisti päätään ja istuutui vastentahtoisesti. “Ei Harrylla sellasia. Onhan tietty Ginny, mutta ei ne...”
“Ai tämä Weasleyn perheen nuorimmainen?” Luodiko sanoi lievästi ilmaisten kiinnostuneena ja hänen sulkakynänsä kirjoitti vimmattua vauhtia. “Mitä hänestä?”
Hagrid tuntui epäröivän, joten Luodiko nojautui nopeasti vasten pöytää ja otti miehen kädet omiinsa niin hyvin kuin pystyi.
“Sano vain rohkeasti”, hän kuiskasi hunajaa tihkuvalla äänellä. “Voin luvata sinulle, että kirjoitan siitä vain pienen osan.”
Hagridin posket punehtuivat tämän risuparran alla naisen pehmeästä kosketuksesta, eikä mies osannut enää pitää suutaan. “No, ne on viettäny aika lailla aikaa yhessä. Tytöstä näkee, että se tykkää Harrysta.”
“Aivan, aivan”, Luodiko sanoi ymmärtäväisellä äänensävyllä ja pyöritteli peukalollaan miehen etusormen ja peukalon välistä ihoa, jonka tiesi hyvin monien urosten herkäksi kohdaksi. “Miltä tuntuu katsella nuorta lempeä?”
“Totta puhuakseni, se hieman... kirvelee”, Hagrid pusersi ulos.
Bingo! Luodiko ajatteli ja nousi nopeasti istumaan pöydälle ristien minihameen paljastamat säärensä.
“Oh, tiedän tasan, mistä puhut”, Luodiko sanoi myötätuntoisesti. “Minäkin olen monet kerrat saanut katsoa nuorta lempeä, johon minulla ei ole osaa.”
Hagrid ei tiennyt, oliko liian vahva tee saanut maullaan vai Luodikon hajuvesi imelällä hajullaan hänen silmänsä kostumaan, mutta joka tapauksessa mies tunsi herkistyvänsä.
Juttuhan on jo melkein kirjoitettu, Luodiko ajatteli viekkaasti mielessään. Teatraalisin ottein hän ähkäisi tuskissaan ja otti Hagridin kasvot käsiensä väliin.
“Meillähän on jotain yhteistä!” hän puuskahti dramaattisesti. “Sinä ja minä - kaksi lemmen hylkäämää yksilöä! Yhdistäkäämme voimamme ja purkakaamme paha olomme maailmalle!”
Hagrid nyökytteli tajuamatta naisen sanoista mitään ja tunsi, kuinka hänen sydämensä syke kasvoi naisen rintojen edessä, joita tämä puristi käsivarsillaan huomaamattomasti yhteen. Luodiko puuskahti taas ja likisti Hagridin kasvot vasten rintakehäänsä tietäen, että juttu olisi vähintäänkin ylihuomisen lehdessä.
***
Ilta oli jo vaihtunut yöksi Luodikon astellessa riistanvartijan mökistä pyyhkien huulipunaa suupielistään ja pitäen käsilaukkuaan tiukasti olallaan. Maa oli jo yökuuran peitossa, joten kengät eivät lipsuneet niin pahasti kuin päivällä, ja naisen huulilla oli voitokas hymy.
Vindoinkin! Luodiko ajatteli.
Kunhan vain vielä itse lisään muutaman yksityiskohdan ja viimeistelen kirjoituksen, voin lähettää sen suoraan lehteen. Valokuvia ei tällä kertaa ole, mutta tehdessäni tekstistä entistä mielenkiintoisemman, se uppoaa lukijoihin kuin veitsi voihin! Tulipa mieleeni muuten, mitenköhän valokuvaajapoikani oikein jaksaa itsekseen majatalossa? Toivottavasti hänelle ei ole tullut tylsää tällä välin. Minun täytyy ehdottomasti kertoa hänelle tämänpäiväisestä, voitokkaasta käynnistäni Hagarin luona! Ehkä hän sitten leppyy ja on loppuyön minun.
