Swizzy: Den glider in ei liity huispaukseen, vaan siihen tosiasiaan että mä olin harvinaisen sekaisin sillon kun mä näihin teidän kommenttaihin viimeksi vastasin.
Jajaja kun se sopi niin loistavasti mun mielestä tuohon luvun tyyliin se kirjalainaus, eihän se ollut tönkkö? Kun mietin pitkään laitanki sen vai jotain muuta, ja sitten päädyin tähän koska Narnia on rakkaus.
Eiköhän se tästä vähitellen käänny parempaa, hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa.
Midnight: Joo, se oli tosiaan Jamesin näkökulma, ja tässä luvussa tulee ainakin jollain tasolla esille sitten se Thomyaksen näkökulma. Hope he's not too likable!
Ja kiva kuulla että se Lilyn ja Jamesin kohtaus toimi, koska se mua huolestutti edellisessä luvussa kaikkein eniten. (Olin tyyliin ihan paniikissa että entä jos kukaan ei taju sitä ja sanoo että se on epäuskottava ja mitä mä sitten teen? Joo tiiän, oon säälittävä.
)
Chelsey: En usko, että Siriuksesta ja Daniellesta tulee mitään sen enempää, sori.
Mun oli pakko nyt palauttaa sut maan pinnalle ja murskata sun pilvilinnat, se olis ollut liian karua jos sä olisit ficin loputtua jäänyt ruikuttamaan että voi ei, eikö niistä tullutkaan paria?!!
Ja tosiaan, se isoveli olis ihan kiva...
emppa_p: Tässä luvussa sitä Thomyasta tosiaan "näkyy"
(ja jos haluat tietää miltä se varsinaisesti näyttää niin laita Googlen kuvahakuun Benedict Cumberbatch ja kuolaa). Huh, onneks en oo ainut jolla on kiero huumorintaju, olin jo ihan paniikissa että nää on jotain niin kuivia nää arvailut, mutta onneks ei kuitenkaan!
hiphei!!!: Siis mistä näitä uusia kommentoijia oikein tulee? Ei ne varmasti kaikki mahdu Saunalahdelle! Mutta siis joo, ihanaa että kommentoit, et usko miten hyvä fiilis tulee aina kun saa kommentin!
SiJaILali: Byää, sun nimimerkki on aina yhtä vaikea kirjoittaa! Voi olla että SiriusVSJames tulee jossain vaiheessa, mutta ei nyt ainakaan vielä tässä. Mutta joskus. Ehkä. Kai.Pitää kattoa. Ja Thomyas on vähän Thomyas, ei siitä pääse oikein yli eikä ympäri.
onski: Höpö höpö, ei se Lily nyt sentään ihan kaikkea voi tietää, eikä tiedäkään! Se tietää vain puolet koko totuudesta, ja mä voin luvata että loppujen kertomisesta tulee piiiitkä prosessi, johon keskitytään monen luvun verran - sitten myöhemmin.
Hyvää kannattaa odottaa, eikös se niin mene?
Ledi: Me pervot ollaan kaikkein pahimpia.
Pistä se Binzei kommentoimaan, jookoskookos? Huone oli kopioitu sun huoneesta, totta kai, minkäs voi kun asuu sun sängyn alla eiku? Ja pakko myöntää, etten ollut tuota uuttavuotta kamalasti ehtinyt vielä ajatella, apua, ja se on ihan kohta käsillä (tämän ficin mittapuulla). Oliko ihan pakko muistuttaa? Järkyttävät paineet heti, ja sitten täältä tulee jotain paskaa...
No, sun on vaan pakko kestää.
L.E: Joulun siiraapittomuus (taipuuko se noin? Suomi on vaikea kieli) voi johtua osin siitä, että mä kirjoitin sen pääsiäisenä.
Ei mikään helpoin homma, jos saan sanoa. Älä kokeile tätä kotona.
Anturajalka93: Voi kuule, siitä sä pääset lukemaan vielä kyllästymiseen asti. Mä lupaan. Se on kuitenkin aika laikka koko ficin isoin juttu (varmaan ainakin siihen mennessä) ja sen seurauksena ilmenee niin monia tunteita, että ne pitää purkaa. Muahhahahahahahah. Joo.
Olivia: Kiitos ihan mielettömästi! Kieroutunut mieleni nauttii siitä että saan jonkun koukutettua johonkin tällaiseen vaaralliseen aineeseen.
Myself: Kihertelen täällä itekseni kun luen näitä kommentteja, ihanaa että uusia lukijoita on koko ajan lisää! Ja ihanaa että mun tapa kirjoittaa on hyvä, koska oon pyrkinyt aika paljon muokkaamaan sitä tässä lukujen varrella ja se alkaa pikku hiljaa käydä melkeen tunnistamattomaksi, jos vertaa alkupään lukuihin. Kiitos ihan tajuttomasti!
FanGirl: Lyhyet yöunet on parasta, nukkuminen on ihan yliarvostettua (kahdeksalta taas herätys ja mä oon koneella vaikka tiedän että aamut on aina ihan yhtä tuskaa... paha minä). Kiva kun kävit taas kommentoimassa, alkoi jo tulla melkein ikävä!
A/N: Mitä kettua,
kolmetoista kommenttia??!! Te hemmottelette mua nyt, ja mä olin paha ja jätin luvun näin viime tippaan. Mutta ei mennyt ihan viikkoa kuitenkaan, vai mitä? Tiukille otti, mutta jostain syystä mä en saanut tätä toimimaan. Siis tätä lukua. Joku mättää vieläkin, ja kertokaa sitten heti kun tiedätte mikä se on niin korjaan, mutta mä en vaan saanut siitä kiinni. Silti mä istuin tänään koneelle ja päätin että mä en sulje tätä ennen kun saan teille uuden luvun. Joten tässä sitä ollaan, tekemässä sosiaalista itsemurhaa ja sitä rataa.
Ihan sama. Enjoy - if you can.
(Olin muuten ihan pulassa kun piti vastata kaikkiin noihin kommentteihin, mutta tänään ei luovuteta!)
But you didn't have to cut me off
-- Have your friends collect your records
And then change your number
-- Cause I don't even need your love
-- Now you're just somebody that I used to know
Gotye: Somebody I used to knowKolmaskymmenes yhdeksäsSiriuksen mykkäkoulut eivät tunnetusti kestäneet kauaa, ja jopa tämä ennätyksellisen pitkä yksilö päättyi jo kahden päivän jälkeen. Lopulta hän ei vain enää jaksanut vihoitella Jamesille, sillä ei aikonut tehdä lähempää tuttavuutta Thomyaksen kanssa ja tytöille ei voinut jutella samalla tavalla ja samoista asioista kuin pojille. Niinpä hän vain jätti mykkäkoulun heikkohermoisemmille ja pitkävihaisemmille, joita Siriuksen sanojen mukaan oli koko maailma täynnä. Sitä paitsi Sirius tarvitsi huispausseuraa.
Tapaninpäivän iltana Sirius ja James palasivat juuri läheiseltä niityltä luudanvarret kainalossa, kun he näkivät Thomyaksen istuvan kuistin puutarhakeinussa savuke suussaan. Sirius tömisteli mielenosoituksellisesti sisälle ja James oli tulossa perässä, mutta Thomyas pysäytti veljensä katseellaan ja tämä jäi kuistille. Mustahiuksinen poika istui kaiteelle ja tutki ilmeisen kiinnostuneena luudanvartensa lommoja.
”Olet varmaan aika hyvä?” Thomyas aloitti keskustelumielessä ja puhalsi pahanhajuisen savurenkaan ilmoihin. James kohautti välinpitämättömänä olkiaan.
”Kai. Pitää sitä varmaan jotain osata jos tupajoukkueen kapteeniksikin pääsee.”
Thomyas naurahti. ”Vai sillä lailla. Onnea nyt sitten”, hän totesi ystävällisesti, mutta äänessä oli kylmä sävy. Sitten se muuttui huomattavasti pehmeämmäksi kun hän jatkoi: ”Gwenog rakastaa huispausta. Se on hänelle koko elämä.”
James istui hiljaa ja siveli puun syitä. Aurinko oli laskenut jo jonkin aikaa sitten, alkoi tulla viileää, ja hengitys höyrystyi sekaviksi pyörteiksi ennen kuin sekoittui Thomyaksen suusta leijuviin savupilviin. James vilkaisi miestä sivusilmällä ja mietti, polttiko tämä edes tavallista tupakkaa vai jotain ihan muuta. Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon että olisi kysynyt. Sen sijaan James tyytyi odottamaan että hänen veljensä sanoisi asiansa.
”Hän haluaisi Tylypahkaan”, tämä kuitenkin jatkoi pitämättä yhtään kiirettä. Hän katseli johonkin kaukaisuuteen ja hymyili vähän. ”Gwenog kuule melkein ihailee sinua. Olen kertonut sinusta aika paljon, etkä uskokaan kuinka kovasti hän tahtoisi tavata sinut.”
”Voi kun kiva”, James mutisi tympääntyneenä.
Hänen veljensä huokaisi puhaltaen kaameanhajuisen savun suoraan Jamesin kasvoille. Poika nyrpisti nenäänsä ja oli ihan varma, että savuke ei ollut ainakaan sitä perinteistä tupakkaa, jota jotkut luihuiset kaupittelivat alaikäisille pöllöpostitse – ja pimeästi, totta kai. ”James, minä olen ihan oikeasti tosi pahoillani etten ottanut yhteyttä. Minä tiedän että lupasin tulla, lupasin kirjoittaa, mutta siihen aikaan minä lupasin muille yhtä jos toista.” Thomyas tumppasi savukkeen kuistin kaiteella olevalle lautaselle, jolla oli jo ennestään usemapi tumppi. ”Sitten kun olin ollut koulussa vuoden verran olin ihan vakuuttunut siitä että sinä olit kakara, kun olit kuitenkin sen kuusi vuotta nuorempi. Joten sanoin äidille että jäisin kesäksi kotiin, toisin kuin olin aikaisemmin suunnitellut.”
James ei vastannut mitään, sillä oli edelleen kiukkuinen, vaikka tavallaan tajusikin Thomyaksen pointin. Kyllä hän itsekin oli elämänsä aikana lupaillut katteettomasti, varsinkin siinä kymmenen-yksitoistavuotiaana, mutta ei Thomyas täysin sen piikkiin voinut kahdentoista vuoden hiljaisuutta laittaa. Ehkä hän oli naurettava, mutta James vaati kunnon selityksen.
”Ja äitihän meni sitten uusiin naimisiin kun täytin kaksitoista”, Thomyas jatkoi kertomustaan. ”Ja aika pian syntyi Gwenog. Minä hänestä suurimmaksi osaksi olin vastuussa, Manó on ollut reipas alkoholisti jo parikymmentä vuotta ja äiti sortui pulloon melkein heti Gwenogin synnyttyä. Joku sanoi sitä masennukseksi, mutta minusta se oli lähinnä vääriin piireihin joutumista. Minulla oli valtava huoli siskostani, kun palasin kouluun, ja vietin kaikki mahdolliset lomat kotona. Jossain vaiheessa ehdotin jopa että Gwenog tuotaisiin isän luo tänne Englantiin, mutta äiti sai siitä niin ison hepulin ettei koko talossa puhuttu varmaan melkein puoleen vuoteen.”
”Kun koulu loppui ja jäin kotiin pitemmäksi aikaa kuin kahdeksi kuukaudeksi, tajusin ettei kaikki ollut hyvin.” Thomyas sytytti uuden savukkeen, ja Jamesin teki mieli sammuttaa se saman tien, sillä vaikka hän ei periaatteessa välittänyt yhtään miehen tekemisistä, kyseessä oli sentään hänen veljensä, joka käytti huumeita ilmeisen ahkerasti. Kuitenkin poika istui kaiteella hiljaa vilkaisten Thomyasta välillä sivusilmällään. ”Gwenog oli onneksi kunnossa, mutta äidistä huomasi heti jonkin asteen muutoksen. En muista missä vaiheessa sen loppujen lopuksi oikeasti tajusin, mutta kun sain äidin kiinni myymästä huumeita marraskuussa, en ollut yhtään yllättynyt. Hän vakuutti minulle ettei itse käyttänyt, että ainoastaan kasvatti ja myi. En tiedä vieläkään pitikö se paikkaansa. Ja niihin aikoihin tutustuin tähän touhuun itsekin.”
Surullinen hymy ei ylettynyt silmiin asti, ja James näki niissä kylmyyttä, jota ei ollut kaksitoista vuotta sitten ollut. Kasvot olivat vanhemmat, kulmikkaammat, vähän karummat, ja vaikka hiukset olivatkin tismalleen samaa hunajaa, niissäkin oli jotain mikä ei ainakaan tehnyt Thomyaksesta yhtään mukavamman oloista. James mietti, missä vaiheessa elämäänsä siitä herttaisesta kultapojasta oli tullut komea ja charmikas mutta kuitenkin niin karmiva nuori mies, joka epäilemättä oli Siriustakin pahempi naistennielijä. Ulkonäköä ei ainakaan puuttunut, se oli Jamesinkin myönnettävä.
”En tiedä riittääkö tuo selitykseksi, mutta toivon että ymmärrät, että minulla oli kädet täynnä työtä. Ja – niin”, Thomyas naurahti väkinäisesti, ”turha sitäkään varmaan on kieltää, ettenkö itsekin olisi joutunut jos jonkinnäköisiin vaikeuksiin tämän tapani kanssa. Viranomaiset eivät kamalasti tykkää näistä, kuten varmaan tiedät.”
”Tiedän, enkä tykkää minäkään”, James sanoi aika välinpitämättömällä äänellä. Thomyas kohotti kulmiaan ihmetellen, että poika oli ylipäätään vastannut. ”Minusta sinun pitäisi lopettaa. On ihan se ja sama annanko sinulle anteeksi, jos kuitenkin loppujen lopuksi kuolet johonkin verenmyrkytykseen tai tukehdut omaan oksennukseesi. Tai jos tapatat itsesi kun et voi maksaa velkoja.”
”Joten aiot antaa minulle anteeksi?”
”En sanonut niinkään.”
James ei suoraan sanottuna tiennyt mitä ajatella. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaakaan nähdä veljeään enää koskaan, mutta silti hän ei halunnut että tämä kuolisi. Tilanne oli hyvin ristiriitainen, ja siihen liittyi niin paljon kaikkea sellaista, jota hän ei ollut joutunut aikaisemmin käsittelemään, että se sai hänet hämmennyksiin. Olisiko loppujen lopuksi aivan väärin antaa Thomyakselle anteeksi niin helpolla? Ja kuitenkin James ei voinut sietää miestä silmissään. Valitettavasti hän tiesi, ettei kukaan voinut auttaa häntä tekemään ratkaisua. Hän hyppäsi alas kaiteelta ja jätti luutansa nojaamaan sitä vasten palatessaan pihatielle.
”Minne matka?” Thomyas huikkasi hänen peräänsä pilkallisen huvittuneella äänellä. James ei kääntynyt katsomaan tätä, mutta tiesi että mies tumppasi jälleen savukkeen ja toivoi, ettei tämä sytyttäisi enää uutta.
”Minun pitää ajatella. Sano äidille etteivät odota minua illalliselle.”
Melkein heti kun James pääsi pihalta kadulle alkoi sataa räntää, joka hangelle pudotessaan sulatti siitä osan pois. Hän ajatteli että olipa sekin pitkä talvi, paljon lunta ja niin edelleen. Mutta kaiken kaikkiaan hänhän ei edes pitänyt kamalasti lumesta, toisin kuin Sirius, varsinkin koiramuodossa ollessaan. Jamesin mielestä lumi oli liian märkää ja kylmää, ja hän piti jopa sateesta enemmän. Ehkä. Hän potkaisi lumipallon näköistä loskakokkaretta ja se roiskui hänen talvitennareilleen inhottavasti kastellen sukat. Nyt oli paha sanoa pitikö hän enemmän lumesta vai vedestä.
Onneksi Will oli kotona. James ei ollut varma, olisiko selvinnyt hengissä kuunnellessaan pääkoppansa hiljaisuutta, ja no, Will oli Will, hänelle saattoi puhua jos jonkinnäköistä. Ei toki kaikkea, lähellekään, mutta hän ei yleensä kysellyt liikoja.
”Hei, Jamie, tule sisälle sieltä!” Will hymyili aurinkoisesti kuten aina Roryn hyppiessä häntä heiluen ympärillä. ”Isä ja äiti menivät käymään naapurissa ja Fanny oli juuri keittämässä teetä. Et sitten ottanut Siriusta mukaasi? Tai Lilyä?”
”En tällä kertaa”, James mutisi ja riisui märät kenkänsä. ”Meillä on ollut vähän draamaa pari päivää, piti saada ajatella.”
Willin pitkä, tutkiva katse ei tuntunut mukavalta. Onneksi Fanny tuli ja Jamesin oli keskityttävä kunnolla saadakseen täysin selvää tämän hyvin vahvasta irlantilaisaksentista. Nainen oli iloinen, vähän ujompi kuin Will, mutta Jamesin mielestä kaikin puolin viehättävä ja suoraan sanottuna loistava kumppani miehelle, joka tarvitsi selvästi jonkun vahtimaan ettei hän tee kaikkea väärin. Fannylla oli ruskeat, vain vähän punertavat hiukset, eikä hän oikeastaan vaikuttanut niin kovin irlantilaiselta, ellei kuullut hänen puhuvan. Tai nähnyt tätä pyhän Patrickin päivänä.
James johdatettiin olohuoneen sohvalle istumaan, ja poika muisti istuneensa siellä useat kerrat pienenä kiusankappaleena mutustamassa Willin äidin leipomia suklaakeksejä. Silloin aikana ennen Thomyasta ja sitten aikana Thomyaksen jälkeen. Siitä tuntui olevan ikuisuus, ja tavallaan James olisi halunnut palata ajassa taaksepäin ja olla taas neljän tai viiden, tehdä lennokkeja Willin kanssa ja olla onnellisen tietämätön mistään veljistä.
”Okei”, Will huokaisi istuessaan Jamesia vastapäätä olevalle sohvalle ja ojensi tälle höyryävän teemukin. ”Kerrohan. Mistä kiikastaa? En ole nähnyt sinua noin ahdistuneen näköisenä iäisyyksiin. Onko sinulla ongelmia Lilyn kanssa?”
”Pelottavaa että sanon näin, mutta tavallaan toivon että olisi”, James haroi hiuksiaan, ”koska niistä tiedän miten selvitä edes jotenkin järjissään.” Vaikka Will ei kysellytkään, hänestä näki selvästi että hän oli pelkkänä korvana. James huokaisi, eikä voinut muuta kuin kertoa lapsuudenystävälleen totuuden. ”Thomyas on palannut.”
Will kuunteli hiiskumatta koko tarinan alusta loppuun asti (toki vähän sensuroituna, Jamesin mielestä huumeiden käyttö kertomuksen missään vaiheessa ei ollut tarpeellinen maininta) eikä keskeyttänyt kuin pari kertaa tarkentamalla jotain juttua ja älähtämällä kerran epäuskoisesti kuullessaan Thomyaksen tulleen vain rahan perässä. James jätti mainitsematta sen tosiseikan, ettei voinut sietää sitä että Thomyas oli Notkossa, sillä Will tiesi sen sanomattakin. Hänhän oli ensimmäinen, jolle James itki veljensä poissaoloa, ja samalla ensimmäinen, joka huomasi että tämä oli päättänyt unohtaa petturin kokonaan. Itse Thomyasta Will ei ollut nähnyt kuin muutaman kerran ja siitäkin oli jo kaksitoista vuotta, mutta Jamesin tarinan edetessä hänestä tuntui että hän piti miehestä koko ajan vähemmän.
”Mitä helvettiä minä oikein teen?” James tuskasteli ja hörppäsi jo jäähtyneen teensä loppuun. ”Kun tavallaan osa minusta tahtoisi antaa hänelle anteeksi,ihan totta, mutta jollain tasolla järki sanoo vastaan. Ja sitten on vielä Sirius, josta en oikein tiedä, onko hän jo antanut asian olla vai ei. Hän sanoo ettei sillä ole mitään väliä enää, mutta minä tiedän että hän on joskus aika sitkeä näissä jutuissa.”
”Mutta Lilykö otti asian hyvin?”
”Niin, no, oli hänkin aika kiukkuinen ainakin aluksi. Ja vähän kylmäkiskoinen varmaan vieläkin”, poika ravisti päätään surullisena. ”Mutta hänestä minä tiedän, milloin hän on oikeasti vihainen ja milloin ei. Sirius on täysin arvaamaton.” Hän sulki silmänsä ja nojasi päänsä sohvan selkänojaan väsyneenä. Kello takanreunuksella osoitti puoli kymmentä. ”Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?”
Will nousi ylös ja otti Jamesin kupin. ”Ainakin nyt ensimmäiseksi sinä menet yläkertaan kylpyyn, ja sen jälkeen syöt jotain ja menet nukkumaan. Sinä tarvitset hermoloman kotoa.” Hän naurahti. ”Loma lomalla, ei paha.” Sitten hän sanoi sen, mitä James oli pelännytkin mutta jonka hän oli tiennyt tulevan jossain vaiheessa. ”Mutta viimeisenä kaikista vain sinä voit tietää, mitä teet Thomyaksen suhteen.”
