Lähdin Kommenttiarpajaisten kautta penkomaan sun listausta ja olihan LotRiin nyt pakko tarttua! Luin noita vanhempia kommentteja ja mun on pakko yhtyä siihen, että tää olikin angstisempi ja surumielisempi kuin osasin odottaa - mutta se ei suinkaan ollut huono asia.
Kuvasit hienosti mielestäni Arwenin tuskaa ja tuota haikeutta siitä, miltä tuntuu kun rakkaista aika jättää. Lisähaikeuden tähän tuo sekin, että myös muut haltiat ovat jo aikoja sitten siirtyneet eteenpäin, mutta Arwenin kohtalona jatkaa yksin :< Haikean ja surullisen lisäksi tämä oli myös todella kaunis ♥ Tyylillisesti tässä oli juurikin jotain tolkienmaista, joten tää oli hyvinkin uskollinen alkuperäisteokselle :3
Aaveet kuiskivat sen yhä kukkivilla kukkuloilla, kuiskivat menneitä muistoja. Sinne hän jäi ja kävi maata silmänsä sulkien. Katkeran maljan joi, kuoleman, tuon Erun lahjan ihmisille.
Tää oli musta upea, kuten tuo loppuratkaisu kokonaisuudessaan. Tykkäsin tästä kovasti ja lyhyestä mitasta huolimatta tää herätti ajatuksia ja säväytti, kiitos!