Kirjoittaja Aihe: Twilight: Pohjantähden Alla K-11 || 1. LUKU 7.2! | Alice/Jasper  (Luettu 2506 kertaa)

I!kku

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 58
  • I solemnly swear that I am up to no good.
Nimi: Pohjantähden Alla
Kirjoittaja: I!kku
Beta: LillaMyy
Ikäraja: K-11
Fandom: Twilight
Genre: Fluff, romantic ehkä vähän adventure
Paritus: Alice/Jasper  OC/OC  OC/OC  OC/OC
Vastuuvapaus: Kaiken minkä tunnistatte kuuluvan Stephenie  Meyerille olkoon hänen. Kaikki mitä ette tunnista on minun.
Fandom: Twilight/ Houkutus
Tiivistelmä: Jasper vie Alicen häälahjana matkalle kauas kaikesta tutusta. :D


A/N: Eka ficcini ikinä. Tämä idea on muhinut päässäni jo valitettavat puoli vuotta ennen kuin päädyin kirjoittamaan sitä.

Prologi


AlicePov

Pyörähtelin peilin edessä yrittäen saada käsitystä siitä, oliko päivän asuni hyvä vai ei. Ylläni oli valkoinen niskalenkkitoppi, vaaleansininen farkkuhame ja jalassa konjakin väriset gladiaattorit. Tarkastelin asuani ja päätin sen olevan ainakin parempi, kuin ne kolme edellistä. Vieressäni alkoi kuulua hiljaista näppäimistön ääntä. Jasper oli koneella ja ilmiselvästi taas chattaamassa jossain. Meillä oli jo kiire, sillä meidän pitäisi hakea Bella meille ja halusin ehdottomasti antaa hänelle uuden eilen ostamani kännykän, koska vanha oli hajonnut.
“Eikö meidän pitäisi lähteä jo?” kysyin ärsyyntyneenä.
“Kyllä, kulta”, Jasper myönteli katsomatta minuun lainkaan.
Näppäimistön napsutusta kuului yhä tiheämpään ja  olin aivan varma, että se hajoaisi kohta.
“Jasper kiltti mennään jo!” sanoin ja käytin yleensä tehoavaa koiranpentuilmettäni.
“Hyvä on, mennään sitten”, Jasper sanoi, nappasi pöydältä auton avaimet ja pian jo olimme pihalla menossa sisään keltaiseen Porscheeni. En ymmärtänyt Jasperin viime aikaista käytöstä. Hän oli jotenkin etäisempi ja vaitonaisempi kuin ennen. Kunhan se ei olisi mitään vakavaa. Katselin ulos ikkunasta ja mietin olinko tehnyt jotain. Ajatukset harhailivat yhä kauemmas aiheesta ja lopulta päädyin ihastelemaan, kuinka kaunista Forksissa oli juuri nyt. Oli kesäkuun loppupuoli, metsien reunoissa välähtelivät pienet juuri ja juuri tarpeeksi valoa saavat kukkaniityt ja kedot. Taivas oli harmaa pilvistä ja kohta alkaisi taas epäilemättä sataa. Päätin varmistaa asian. Suljin silmäni ja annoin aistilleni vapauden tutkia tulevaa. Pian ympärilläni sumeni ja näin autotien likomärkänä ja täynnä vesilammikoita. Havahduin näystä ja hymähdin sille mitä olin nähnyt. Lähes jok'ikinen päivä sama vanha juttu. Miten hauskaa olisikaan päästä pois täältä ankeasta paikasta jossa satoi aina.

 

 

JasperPov

 

 

Ajoin suhteellisen hitaasti normaaliin ajotapaani nähden. Tunsin kuinka Alicen mielialat vaihtelivat hämmästyneestä kyllästyneeseen. Vilkuilin huolestuneena Alicea ja vaivuin ajatuksiini. Pian olisi minun ja Alicen hääpäivä enkä millään keksinyt mitä antaisin lahjaksi. Joka vuosi olin antanut jotain hienoa ja erityistä, mutta mitä antaa henkilölle jolla oli kaikkea? Illalliselle oli täysin turha viedä kun kumpikaan  ei syönyt mitään, Alicella oli auto josta hän ei ikinä luopuisi vaikka saisi uuden, matkalla oltiin käyty joka maanosassa ja vaatteita oli vaikka koko osavaltiolle. Huokaisin turhautuneena. Olin yrittänyt aamullakin etsiä koneelta jotakin lahjaksi sopivaa niin kuin joka päivä viimeviikolla. Enää pari mutkaa ja yksi risteys ja olisimme Bellalla.


Kaarsin auton pihaan juuri siihen missä Charlien auton olisi kuulunut olla. Hän oli ilmeisesti lähtenyt taas kalaan ja Bella tullisi meille. Edward, Emmet ja Carlisle olivat metsällä ja tulisivat parin tunnin sisällä. Jäin odottamaan auton sisälle ja pidin moottorin käynnissä. Alice suikkasi suukon poskelleni, avasi auton oven ja juoksi avoimelle ulko-ovelle jossa Bella odotti jo. Alice avasi laukkunsa ja nosti sieltä esille lähes kenkälaatikon kokoisen sinisen pahvilaatikon. Bella katsoi sitä epäuskoisena ja aistin hänen olonsa vaivaantuneeksi.  Kuulin kuinka hän sanoi Alicelle ettei hänen olisi tarvinnut näin kallista kännykkää ostaa ja että vähempikin olisi riittänyt. Bella lukitsi oven ja hän lähti Alicen kanssa kävelemään yhtä matkaa autolle. Avasin heille auton takaoven oven sisältä käsin ja odotin että molemmat olisivat kyydissä ennen kuin lähdin ajamaan takaisin samaa tietä, kuin olimme tulleet. Muutaman minuutin kuluttua alkoi tihuttaa. Katselin kuinka se tuhri tuulilasin täysin ja sai maiseman näyttämään aivan pikkulapsen tekemältä suttumaalaukselta. Laitoin tuulilasin pyyhkijät päälle ja yritin keskittyä siihen mitä antaisin lahjaksi. Hetken pähkäiltyäni sain idean. En tiennyt olisiko se mahdollista, mutta päätin varmistaa asian heti kun Edward ja Carlisle olisivat kotona. Minulla oli hyvä tunne tästä ja toivoin vain että se onnistuisi sillä aika alkoi käydä vähiin. Enää neljä vaivaista päivää… Mutta kyllähän se varmaan Carlislen suhteilla onnistuisi. Vai onnistuisiko? Syytin itseäni siitä ettei idea ollut pälkähtänyt päähäni, vaikka… kuukausi sitten? Kaikki olisi niin paljon varmempaa. Kuulin Alicen ja Bellan keskustelun, kun Alice selitti miten oli käynyt kanssani eilen ostoksilla ja ostanut kännykän samalla.


Päätin vaihteeksi keskittyä ajamiseen, sillä enää pieni mutka ja olisimme jälleen kotona. Hiekkatie rahisi Porschen renkaiden alla, kun ajoin auton talliin. Nousin ulos autosta ja avasin Alicelle ja Bellalle takapenkin oven. Annoin auton avaimet Alicelle ja lähdin mahdollisimman kiireesti olohuoneeseen. Kuulin sieltä puhetta, josta päätellen muut olivat jo palanneet metsästysretkeltään. Näin Edwardin pelaamassa shakkia Carlislen kanssa.
“Hei”, tervehdin heitä, “pyytäisin palvelusta.” Molemmat katsahtivat minuun ja nyökkäsin pienesti Aliceen päin, joka liiteli sulavasti rappusia ylös. He ilmeisesti tajusivat vihjeeni, koska lähtivät kävelemään pihalle päin ja siitä metsään. Seurasin heitä ja toivoin että olisimme niin kaukana ettei Alice kuulisi. Halusin sen olevan yllätys.
“Tiedän että tämä on aika paljon pyydetty, mutta on minun vuoroni järjestää hääpäiväksemme jotain joten… muistatteko Juulian?”
”Tietenkin, hän oli jonkin aikaa vieraanamme, mutta siitä on vuosia”, Carlisle totesi. “Miksi kysyt?”
”Ajattelin jos minä ja Alice voisimme lähteä heidän luokseen pariksi viikoksi”, vastasin mahdollisimman hiljaa.
”Kyllähän se onnistuu, mutta kuinka ajattelit päästä sinne?”
Ajattelin suunnitelmani varmuuden vuoksi päässäni. Vaihdoin Edwardin kanssa merkitsevän katseen jonka jälkeen hän kertoi kaiken Carlislelle. Molemmat ottivat taskustaan kännykkänsä ja rupesivat kiivaasti näppäilemään numeroita. Lähdin äkkiä takaisin talolle jottei Alice alkaisi etsiä minua. Hymyilin pienesti, kun tunsin hennon käden olkapäälläni saavuttaessani hiekkatien.
“Minne sinä katosit?” Alice kysyi soma hymy huulillaan.
“En kerro, se on yllätys. Toivoisin että lupaat olla käyttämättä kykyäsi lähiaikoina, se voisi pelästyttää sinut”, vastasin ja hymyilin salaperäisesti. Alice mutristi huultaan ja minä annoin hänelle pienen pusun nenälle. Kaappasin hänet syliini ja suuntasimme olohuoneeseen, jossa laskin hänet hellästi sohvalle. Istuin hänen viereensä ja painoin kasvoni hänen huumaavalta tuoksuviin hiuksiinsa.
”Mitä sinä olet suunnitellut hääpäiväksi?” Alice kysyi hiljaa hetken kuluttua.
”Se se yllätys on”, vastasin.
”Mitä tarkoitit sillä, että saattaisin pelästyä jos näkisin tulevaisuuteen?”
”En mitään kultaseni, en mitään.” Makasimme siinä sohvalla ja aika kului. Minua hermostutti olisiko suunnitelmani mahdollinen toteuttaa ja noin puolen tunnin Edward tulikin takaisin sisälle.
Onnistuiko? ajattelin.
Edward nyökkäsi lähes huomaamattomasti ja olin haljeta onnesta.
Kiitos, olen sinulle ja Carlislelle palveluksen velkaa.
Tästä tulisi kaikkein paras hääpäivä ikinä.



A/N: Kommentteja?  :)
 
« Viimeksi muokattu: 23.11.2014 02:54:30 kirjoittanut Beyond »

...Ylpeenä kutsuu Stadiks
siks leimasin kylkeeni IFK
Rakkaudest lajiin En gång, Alltid
Laskin käteni Tölikän asfalttii
ja vannon sen henkeen ja vereen
Helsinki Malminkartanost mereen.

ava by annabella

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: Pohjantähden Alla K-13
« Vastaus #1 : 03.01.2011 20:04:48 »
Oi mutta kappas, pitkästä aikaa mä eksyin lukemaan Twilightia Alice/Jasper -parituksella. Me likey! Ja olinko vielä eka? Huhhuh...

Eli siis joo tykkään. Tää on jotenkin niin kamalan söpö, ja tästä ihan oikeasti huomaa että sä tykkäät Jasperista. Kuka ei tykkäis? Alussa mä mietin hetken että onko nää kaikki ihmisiä, mutta sitten tajusin että ne olikin vampyyreja, kun Jasper puhui/ajatteli sitä päivällistä. Joo, mä en tajunnut sitä siinä vaiheessa kun Alice sai sen näyn, mun mielestä se kohta oli jotenkin epäselvä.

Tuo Juulia vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta. Minulla on omat päätelmäni siitä, missä tämä Juulia astuu, ja ne perustuvat suurilta osin otsikkoon. ;) Mä oon kyllä aika varma ettei mulla oo harmainta aavistustakaan siitä mihin ne on menossa... Paitsi, no, ehkä ne tulee Suomeen, tai sitten se on tosi kaukaa haettua... (ei olis eka kerta kun on kuitenkin mun ajatelmista kyse) No ihan sama, mä ainakin haluan tietää kuka tää Juulia on ja miten se on päätynyt joskus asumaan Culleneiden kanssa. Huhuu, kunpa siitä tulis jotakin jännää... :D

No joka tapauksessa, mun mielestä tää on ihan hyvä aloitus tälle ficille. Tai siis että tää on kiva kun on vähän erilainen kuin ne mitä mä yleensä luen. Ja mä en oo pitkään aikaan lukenut Alice/Jasperia, niin kuin mä taisin jo mainita. Mutta se että tässä oli jonkin verran virheitä, joten mä suosittelen betan hankkimista tai jotain. Itse tarjoutuisin betaamaan, mutta mulla on jo muutama betaus ja omia tarinoita vähän turhankin paljon, joten en viitsi ottaa enää yhtään lisää hommaa... Mutta käy kattomassa tuolla betahakutopsussa, oisko se Sulkakynässä, niin eiköhän sieltä joku löydy. ;)

Joo eli jatkoa odottelen, tai siis sitä ensimmäistä lukua.
« Viimeksi muokattu: 03.01.2011 20:07:26 kirjoittanut Salla »
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


I!kku

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 58
  • I solemnly swear that I am up to no good.
Vs: Pohjantähden Alla K-13
« Vastaus #2 : 08.01.2011 22:16:45 »
Salla: Ihanaa, eka kommentti! Juu Jasper on jotain mitä ei voi sanoin kuvailla... Beta mulla on kuten noissa tiedoissa lukee (pahoittelen virheitä) ja tosta matkan määränpäästä en sano sanaakaan ;D Siihe mulla on ihan omat suunnitelmat (jotka toivon mukaan toimii)  :P ;)

...Ylpeenä kutsuu Stadiks
siks leimasin kylkeeni IFK
Rakkaudest lajiin En gång, Alltid
Laskin käteni Tölikän asfalttii
ja vannon sen henkeen ja vereen
Helsinki Malminkartanost mereen.

ava by annabella

ElkQ

  • Vieras
Vs: Pohjantähden Alla K-13
« Vastaus #3 : 27.01.2011 20:39:50 »
Moikka moi! 

Huomasin mäkin, että Jasper on tärkeä sullekin. Jasper todella on... niin eihän sitä voi kuvailla :) Se on vaan jotenki niin salaperäinen ja jää aikalailla syrjään kirjoissakin, että on hienoa että siitäkin tehään ficcejä. Tietty Alice tulee erittäin ihanana ja tärkeänä kaupanpäällisenä  ;)

Mutta siis kaikenkaikkiaan aikas kivalta kuulostaa. Reissun kohteeksi veikkaan mäkin Suomea... tai no niin... Saas nyt nähdä mikä on kohde...  :) Toivottavasti jo pian...  :D

ElkQ

surunkyynel

  • ***
  • Viestejä: 31
  • ~ fairyland
    • Sini's blog
Vs: Pohjantähden Alla K-13
« Vastaus #4 : 30.01.2011 22:38:16 »
Heips! :)

Siist tämä oli ensimmäinen ficcisi?
Jos oli, niin oli erittäin hyvä ensimmäiseksi..! (:
Itsellänikin ensimmäisiä ficcejä täällä, mutta tämä olikin
paljon parempi verrattuna minun ficciini! Nams.. :D

I!kku

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 58
  • I solemnly swear that I am up to no good.
Vs: Pohjantähden Alla K-13
« Vastaus #5 : 07.02.2011 16:22:35 »


surunkyynel: Mukavaa että pidit :D
ElkQ: Tässähän tätä jatkoa nyt olisi! :)

Kiitokset LillaMyylle betaamisesta.




Luku 1.

JasperPov


Oli lähtöpäivä ja kello oli vasta kaksi yöllä. Alice oli saanut hepulin ja saarnannut minulle hetken siitä kuinka asioista täytyi ilmoittaa aikaisemmin. Hän oli pakannut “kiireessä” kaksi päivää sitten, vaikka aikaa oli ollut paljon. Tuijotin nyt äimistyneenä matkalaukkujen määrää joka minua odotti eteisessä. Niitä oli kuusi. No viipyisimmehän me sentään kaksi viikkoa, mutta kuusi matkalaukkua? Paras olla sanomatta mitään Alicelle. Samassa näin hänet astelemassa portaita alas minua kohti. Hän hymyili suloista hymyään ja tanssahteli luokseni. “Miten olisi pieni metsästys ennen matkaa?” Alice kysyi.
“Olen jo matkalla”, sanoin ja juoksin jo ulkona. Tuuli humisi korvissani ja juoksin kohti metsää. Suuret männyt ja kuuset vilisivät ohitseni ja metsässä tuoksui kostea multa. Noin kolmen kilometrin jälkeen me molemmat haistoimme jonkin matkan päässä peuralauman. Alice hymyili minulle merkitsevästi ja me molemmat säntäsimme äänettömään juoksuun kohti pahaa-aavistamattomia eläimiä, jotka olivat pysähtyneet juomaan vettä pienestä joesta. Selätin yhden niistä liiankin vaivattomasti ja yhden rusahduksen saattelemana peura ei enää vääntelehtinyt teräksisen lujassa sylissäni. Painoin huuleni eläimen kaulalle ja tein mahdollisimman varovasti pienen viillon hampaillani peuran kaulavaltimon kohdalle. Lämmin, huumaavan tuoksuinen neste tulvahti siististi suuhuni avoimesta haavasta ja imin sitä tyytyväisenä. Kun olin valmis, seurasin Alicea, joka jahtasi nyt melko suurta puumaa. Alicen metsästys muistutti enemmänkin pelottavan hypnotisoivaa tanssia, kuin tappavan vaarallista jahtia. Puuma oli avuton Alicen hyppysissä ja pian hän olikin jo heittänyt kuiviin imetyn ruumiin puuhun, jottei kukaan sitä löytäisi.

Tartuin Alicea kädestä ja kävelimme rauhassa sille joelle josta olimme löytäneet peurat. Asetuimme istumaan pienelle kalliolle rannassa ja katselimme kuinka vesi lipui ohitsemme. Sudenkorennot kiitivät kilpaa veden pinnalla ja pujottelivat taitavasti rantakaislikossa. Linnut lauloivat ja kukat alkoivat avata nuppujansa. Pian nousevan auringonsäteet tavoittivat meidät puiden takaa ja saivat ihomme heijastamaan valoa miljoonien ja taas miljoonien timanttien tavoin. Katsoin Alicea lumoutuneena ja en tuntenut saavani näystä tarpeekseni. Hän oli sanoinkuvaamattoman kaunis, mustat lyhyet hiukset sirojen keijukaismaisten kasvojensa kehyksenä ja täydelliset huulet pieneen hymyyn kääntyneenä. Milli milliltä tarkkailin hänen kasvojensa muotoa ja niitä timantteja jotka nousevan auringon valo sai aikaan. Ja ne silmät, pitkien ripsien reunustamat ja silmät syvää tasaista kultaa. Olisin voinut tuijottaa niitä koko ikuisuuden, johon minulla tietysti olisi aikaa. Alice tuhahti huvittuneena ja katsoi minua silmiin. Hän leikitteli kullankeltaisilla kiharoillani hyvän tovin ja painautui sitten vierelleni. Katselimme jo monesti aikaisemmin näkemäämme auringonnousua samassa paikassa.

 Parin tunnin kuluttua lähdimme pienen joen rannalta ja kävelimme aivan rauhassa käsi kädessä kohti taloa. Kello oli viisi ja meidän pitäisi pian lähteä lähtöselvitykseen. Äkkiä tunsin unohtaneeni jotain.
“Odota tässä”, sanoin Alicelle ja katosin yläkertaan. Pengoin laatikoita ja löysin etsimäni joka oli lähellä jäädä matkasta. Ryntäsin eteiseen laukkujemme luokse ja sujautin esineen Alicen näkemättä yhteen niistä laukuista joissa oli epäilemättä omia vaatteitani. Yksitellen Esme, Carlisle, Edward, Emmett ja Rosalie tulivat alakertaan sanomaan hyvästejä ja toivottamaan hyvää matkaa. Muutaman lämpimän halauksen ja toivotuksen päästä astuimme ulos ovesta ja pakkasimme laukut Edwardin Volvoon. Emmehän me Alicen Porschea voineet jättää lentokentälle. Menimme Alicen kanssa takapenkille ja Edward huristi autonsa matkaan. No niin, tästä se lähtee.


AlicePov


Saavuimme Seattlen kentälle ajoissa lähtöselvitykseen. Määränpää ei vieläkään ollut selvinnyt minulle, emmekä menneet sinne reittilennolla. Astelimme kiitorataa kohti jossa odotti hohtavan valkoinen, virtaviivainen ja uutuuttaan kiiltävä yksityislentokone. Ihastelin sitä sanattomana ja tartuin Jasperia kädestä. Astelimme ylös matkustamoon vieviä portaita ja henkäisin ihastuksesta. Sisätilat oli sisutettu upeasti. Valkoiset, kulmikkaat nahkasohvat suorastaan kutsuivat luokseen ja niiden välissä oli tummanharmaa lasipöytä. Toisella puolella käytävää taas oli kaksi normaalia, ensimmäisen luokan istuinta ja niissä turvavyöt. Hyppelehdin toiselle niistä ja Jasper istui viereeni. Ovet suljettiin ja kone lähti nousukiitoon. Katselin ikkunasta allamme kutistuvaa näkymää. Lentokenttä jäi taakse ja maisema vaihtui havumetsiin ja vuoriin.

Kun lentokorkeutemme tasaantui, uteliaisuuteni heräsi. Olin nähnyt näyn siitä kun Jasper oli epäilemättä salaa minulta laittanut laukkuunsa jotain. En vain nähnyt että mitä. Aivan kuin se olisi… sensuroitu pois näystä. Se oli kummallista ja jotenkin tuttua. Viimeksi niin oli käynyt, kun olin ollut Rosalien ja Esmen kanssa Milanossa lomalla pari vuotta sitten. Olin hotellillamme yrittänyt nähdä mitä miehet tekivät sillä välin, kun olimme poissa, mutta en vain nähnyt mitään. Se oli outoa. Sysäsin päästäni pois koko ajatuksen ja keskityin nyt siihen mitä oli tapahtumassa. Ensimmäistä kertaa olin todella menossa johonkin, eikä minulla ollut aavistustakaan minne. Katsoin Jasperiin jolla oli kasvoillaan pirullinen ilme. Hän oli tietenkin vaistonnut tietämättömyyden tunteeni. Olin halkeamaisillani uteliaisuudesta.


”Etkö todella voisi kertoa, mihin olet minut houkutellut?” anelin Jasperilta suu mutrussa. Hän katsoi minua avuton ilme kasvoillaan ja oli jo juuri paljastamassa, mutta takanamme aukesi ovi henkilökunnan tiloihin. Luoksemme käveli ihmisten mittapuulla tyrmäävän kaunis, nuori nainen jolla oli päällään asiallinen henkilökunnan puku johon kuului valkoinen kauluspaita sekä sininen hame. Hän kantoi mukanaan tarjotinta ja astiaa jossa oli selvästi jäitä ja pullollinen kuohuviiniä. Tarjottimella lepäsi kulho jossa oli suuria suklaalla kuorrutettuja mansikoita. Jasper kiitti naista ja otti tarjottimen vastaan. Hän ohjasi minut sohvalle ja istutti minut häntä vastapäätä ja laittoi tarjottimen väliimme. Katsoin häntä oudoksuen ja yritin selvittää mitä oli tapahtumassa. Aikoiko hän todella syöttää minulle jotain? Ruokahan maistui aivan kammottavalta eikä juomisissakaan ollut mitään kehumista.
“Maistahan mansikoita”, hän kehotti. Ne kyllä toden totta näyttivät houkuttelevilta, mutta pahat kokemukset syödä ihmisruokaa kummittelivat päässäni. En vieläkään ymmärtänyt.
“Etkö uskalla?”, Jasper kysyi virnistäen. Hän selvästi nautti tietämättömyydestäni ja otti kulhosta yhden mansikan ja laittoi sen uhkarohkeasti suuhunsa. Katsoin silmät pyöreinä, kun hän mutusteli suklaakuorrutettua mansikkaa ilme värähtämättä. Kurotin käteni kohti kulhoa ja otin yhden pienimmistä mansikoita. Katsoin sitä vieläkin epäilevänä ja puraisin siitä pienen palan suuhuni. Suklaa suli suussani ja maistui hyvältä. Ensimmäistä kertaa moneen vuosikymmeniin söin ihmisruokaa ja se oli hyvää! Pää pyörällä hämmästyksestä sulloin loputkin mansikasta suuhuni vain varmistaakseni, että se oli totta. Mansikka oli aivan saman makuinen, kuin siitä aikaisemmin puraisemani pala.

“Kuinka tämä on mahdollista?” kysyin ja tuijotin mansikkakulhoa käsittämättä mitään. Katseeni etsiytyi Jasperin kasvoihin ja henkäisin hämmästyksestä. Hänen silmänsä olivat siniset. Siitä aikaisemmasta, tutusta meripihkan sävystä ei ollut tietoakaan.
”Mutta… Kuinka? Miten?” tuijotin Jasperia, kuin olisin nähnyt aaveen. Jasper otti taskustaan pienen peilin ja ojensi sen minulle. Mietin hetken ja sitten ymmärsin. Katsoin peilin luomaa kuvajaista omista silmistäni. Nekin olivat vaihtaneet väriä ja olivat nyt vihreät.
Oli juuri toistamassa kysymykseni, mutta Jasper pysäytti minut sanomalla: “Kaikki aikanaan, kultaseni.” Hän tarjosi minulle kuohuviinilasia ja otin sen epäröimättä ja tyhjensin sen kerralla kurkustani alas ja söin muutaman mansikan lisää. Kulhon tyhjennyttyä, ja kolmen lasillisen jälkeen jostain päin konetta alkoi kuulua kauniisti soljuvaa, hidastempoista, klassista musiikkia. Jasper nousi ylös, kiersi pöydän ympäri luokseni.
“Saanko luvan?” hän kysyi hymyn valaistessa kasvonsa. Hän ojensi minulle kätensä. Nousin ylös sohvalta ja tartuin siihen.
”Mieli hyvin”, vastasin. Tanssimme yksityislentokoneessa, valtameren yllä. Voisiko olla paremmin? Ei ainakaan tällä hetkellä. Painoin pääni Jasperin rintakehälle ja tanssimme lähes tunnin. Pian huomasin, että kappale tuuditti minut jonkinlaiseen väsymyksen tunteeseen, ei sellaiseen johon olin tottunut vampyyrina vaan pikemminkin ruumiilliseen väsymykseen. Katsoin Jasperiin kysyvästi, sillä olin melko varma, että hän muutteli tunteitani. Henkäisin taas, kun huomasin jälleen hänen siniset silmänsä, sillä niihin oli vaikea tottua. Päässäni alkoi risteillä kysymyksiä kaikesta mahdollisesta, miksi näin oli käynyt. Ihmisruoka oli taas hyvää, minua väsytti ja silmien väri oli vaihtunut. Yhtäkkiä tunsin kuinka lämmin ja unettava tunne katosi ja olin jälleen virkeä. Musiikki lakkasi ja Jasper istutti minut jälleen sohvalle.

 Puhuin Jasperin kanssa loppumatkan. Olimme siirtyneet istumaan takaisin penkkeihin.  En ollut laskenut tunteja mutta maisema oli vaihtunut nyt merestä mantereeksi ja ikkunoista oli näkynyt vuoria, lisää merta, sekä havu- ja lehtimetsää. Lensimme pilvien yläpuolella ja huomasin, että olimme alkaneet laskeutua. Naureskelimme Jasperin kanssa muistellessamme aikaisempia matkojamme. Esimerkiksi kun olimme Australiassa joutuneet krokotiilin hyökkäyksen kohteeksi ja eräs pikku poika oli nähnyt, kuinka se oli suunnilleen raadellut Jasperin paidan, mutta hänelle itselleen ei ollut käynyt kuinkaan. Siitä jälleen lähes tunnin kuluttua johonkin piilotetuista kaiuttimista kuului rahinaa ja sen jälkeen käheä miehen ääni.


“Täällä kapteeninne, olemme perillä”, kaiuttimista kuului. Sanat saivat perhoset lepattamaan vatsassani. Pian näkisin mihin olimme matkustaneet koko päivän ajan. Pian allamme erottui kiitorata ja lentokone laskeutui sille. Kone rullasi vielä hetken ajan eteenpäin ja pysähtyi sitten kokonaan. Kuulin koneen ulkopuolelta vieraskielistä puheen sorinaa. Seisoimme nyt käytävällä matkustamon ulko-oven edessä käsi kädessä. Ovi avattiin ja alas vievien portaiden juurella odotti viisi ihmistä. Tai ainakin siltä he näyttivät. He seisoivat siinä hiljaa kunnes aivan kuin merkistä he kaikki yhteen ääneen sanoivat hauskan kuuloisella, mutta silti oudon ymmärrettävällä kielellä: “ Tervetuloa Suomeen!”


A/N: Virheistä saa ilmotella... Ja kommentit ois kivoja  :D

...Ylpeenä kutsuu Stadiks
siks leimasin kylkeeni IFK
Rakkaudest lajiin En gång, Alltid
Laskin käteni Tölikän asfalttii
ja vannon sen henkeen ja vereen
Helsinki Malminkartanost mereen.

ava by annabella

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: Pohjantähden Alla K-13
« Vastaus #6 : 07.02.2011 16:38:54 »
Mä arvasin, mä niin arvasin että ne menee Suomeen!! Voi, tästä tulee niin hauskaa!

Mutta mutta mitäs kettua se Jasper on oikein tehnyt? Liittyykö se niitten inhimillistyminen (voiko noin sanoa?) jotenkin siihen esineeseen jonka se piilotti sinne matkalaukkuun? Huu, mua jännittää... Sinisilmäinen Jasper kuulostaa niin syötävän suloiselta että mä melkein pyörryin kun päästin ajatukset laukkaamaan - älkää kokeilko tätä kotona! Jos kokeilette, niin mä en vastaa seurauksista. :D

Ja jos mä ymmärsin oikein niin niitä vastassa siellä Suomessa ei olleet ihmisiä vaan vampyyreitä, am I right? Mulle tuli sellanen neronleimaus päähän että jos ne on kerran tulleet inhimillisemmiksi niin sittenhän ne ei periaatteessa pysty haistamalla erottamaan ihmisiä ja vampyyrejä toisistaan, vai? Ja jos mun logiikka toimii niin sittenhän ne ei periaatteessa voi edes käyttää niitten kykyjä... Tai sitten mä vaan ajattelen liikaa. Sitä ei pitäis tehdä, kun sitten loppujen lopuksi voi mennä maku koko ficistä.

Tää oli mun mielestä tosi hyvä luku. Olisin ehkä halunnut tietää että miten ne sai sillon sen pojan vakuutettua siitä että ne oli ihmisiä kun se krokotiili raateli Jazzia, mutta toisaalta sehän oli ihan sivuseikka tässä luvussa. ;)

Onnea vaan kirjoittamiseen, laitahan jatkoa taas pian!
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


I!kku

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 58
  • I solemnly swear that I am up to no good.
Vs: Pohjantähden Alla K-13 || 1. LUKU
« Vastaus #7 : 19.02.2011 19:16:02 »
Salla: Hei, älä ihmeessä ajattele liikaa! :D Ja seuraavassa luvussa selviää paljon asioita mm. juuri se mitä Jasper laittoi laukkuun ennen lähtöä ja keitä nämä vastassa olevat ukkelit ja akkelit ovat. Inhimillistymisessä riittääkin selittämistä  mutta sen voi helposti kiteyttää yhteen ainoaan lauseeseen!

Aloittelen lähiaikoina kirjoittamaan uutta lukua nyt kun on lomakin.  ;) Kommentteja vaan en mä pure!
« Viimeksi muokattu: 19.02.2011 21:31:28 kirjoittanut I!kku »

...Ylpeenä kutsuu Stadiks
siks leimasin kylkeeni IFK
Rakkaudest lajiin En gång, Alltid
Laskin käteni Tölikän asfalttii
ja vannon sen henkeen ja vereen
Helsinki Malminkartanost mereen.

ava by annabella