Ficin nimi: Haluan sinut
Kirjoittaja: marrru
Beta: Aana
Ikäraja: S
Genret: Het, AU, vähän romance ja Draco vähän OoC
Paritukset: Draco/Hermione
PoV: Dracon
Varoitukset: -
Vastuuvapaus: Hermione, Draco ja kaikki ficissä esiintyvät paikat ja hahmot kuuluvat J.K Rowlingille. Mä vaan leikin niillä, enkä saa kirjoitelmasta rahaa.
Summary: '
Eli rakastin koko henkilöä, mutta rakkaus oli turhaa. Tyttö näet vihaa minua itseään.'
A/N: Idea tuli jostain, mistä lie. Ensimmäinen julkaisemani ficci täällä, joten rakentava kommentti ois kiva
Ruskeat hiukset vilahtivat nenäni editse. Kuinka rakastikaan niiden ihanaa tuoksua. Rakastin niitä kauniita kiharoita. Rakastin hiusten omistajan kasvoja; täydellistä suuta, täydellistä nenää ja täydellisen ruskeita silmiä. Eli rakastin koko henkilöä, mutta rakkaus oli turhaa. Tyttö näet vihaa minua itseään. Vain siksi, että olen erehtynyt sanomaan häntä joskus kuraveriseksi ja haukkunut sitä hemmetin Weasleytä ja Potteria.
Inhoan Weasleytä, koska tyttö rakastaa häntä eikä minua. Taas tyttö roikkuu Weasleyn kaulassa. Potter, niin Potter on taas asia erikseen. Poika-joka-elää, valittu ja ties mitä. Kaikkien pitämä iki-ihana Harry Potter. Minun mielestä rillipää on ärsyttävin olento maanpäällä, niin itseään täynnä oleva idiootti.
Nojaan seinään ja tuijotan ilmeettömänä Hermione Grangeria. Hän nauraa. Hänen naurunsa on kuin musiikkia korvilleni. Sitten nauru lakkaa ja näen Severus Kalkaroksen kävelevän kohti luokkahuonetta. Hermione seuraa professoria katseellaan ja huomaa sitten minut ja mulkaisee pahasti. Se saa pahan olon tulvahtamaan minuun. Pitäisikö pyytää anteeksi? Pitäisikö kertoa? Mietin tuota joka päivä, joka hetki. Tai ainakin melkein.
Luokan ovi avataan ja lähden astelemaan luokkaa kohti. Astuessani luokkaan naamalleni tulvahtaa tunkkainen löyhkä. En pidä liemiluokasta juurikaan, vaikka ainehan itsessään on ihan kiva. Istahdan etummaiseen riviin tavanmukaiseen tapaani. Haluaisin istua takana, jotta näkisin Hermionen. Siellä tyttö istuu Weasleyn ja Potterin kanssa. Haluaisin olla punapään ja arpinaaman tilalla. Vilkaisen taakseni ja huomaan Hermionen asettelevan tunnilla tarvittavia tavaroita siististi pöydälle.
”Eikö herra Malfoy kuuntele? Et yleensä leiju haavemaailmoissa”, Kalkaros sanoi minulle kylmästi kesken tuntia. En ollut edes huomannut, että tunti oli alkanut.
”Mitä mahdoin sanoa äsken?” Kalkaros kysyi minulta tuijottaen minuun. Kohautan olkiani ja kuulen tirskahduksia. Vilkaisen taakseni ja näen Hermionen, Weasleyn ja Potterin naureskelevan minulle pilkkaavasti. Mulkaisen heitä vihaisena. Tai oikeastaan mulkaisen Weasleylle ja Potterille.
Istun päivällisellä. Tökin ruokaani haarukalla ja nojaan toiseen käteeni. Tuijotan Rohkelikkojen pöytään. Hermione sanoo Weasleylle jotain ärtyneenä ja se saa kasvoilleni leviämään voitonriemuisen virneen.
”Mille virnuilet?” kysyi Grabbe, toinen ystävistäni suu täynnä ruokaa. Käännän katseeni häneen ja sihahdan:
”En millekään” Nousen pöydästä ja lähden kävelemään pois suuresta salista. Huomaan myös Potterin, Weasleyn ja Hermionen nousevan ylös lähteäkseen. Pysähdyn.
Kiharapää sanoo jotain punapäälle ja halaa häntä. Minuun tulvahtaa kateus ja katson kolmikkoa halveksien. Miten haluaisinkaan olla Weasleyn tilalla.
”Mikä on ongelmasi, Malfoy?” Pottapää-Potter kysyi minulta.
”Samaa voisin kysyä sinulta ja Weasleyltä”, sanoin halveksien. Weasley ja Potter mulkaisivat minua ja he lähtivät matkoihinsa Hermione mukanaan. Loin tyttöön pikaisen katseen, mutta hän oli, kuin ei olisi huomannutkaan minua. Pian he katosivat kulman taakse.
Kello läheni seitsemää, kun istuin kirjastossa muka lukemassa. Oikeasti olin siellä Hermionen takia. Rohkelikkotyttö istui taas tavanomaiseen tapaansa eräässä nurkassa lukemassa. Kirjastossa ei ollut ketään muuta lisäksemme, joten päätin kerätä rohkeuteni ja mennä tytön juttusille.
Köhin kurkkuani ja Hermione nosti katseensa. Hän katsoi minuun aika hämillään.
”Tuota...” sanoin ja Hermionen kasvoille levisi pilkallinen hymy.
”Niin?” hän sanoi. ”Jos ei ole mitään tärkeää asiaa, niin voisitko häipyä, että saan lukea rauhassa?”
”Mietin vai, että mitä sanoisit, jos joku Luihuspoika tulisi sanomaan sinulle, että pitää sinusta?” kysyin.
Hermionen suu loksahti hetkellisesti auki. Tietysti hän tajusi minun vihjanneen jotain, sillä hänhän on todella fiksu. Hermione saattaa lukea minua, kuin avointa kirjaa.
”Draco, et kai?” Hermione kysyi. Nyökkäsin pienesti ja minua hävetti. Olisinpa vain pitänyt turpani kiinni. Hermionen suu loksahti taas auki, mutta sitten hän sulki sen nopeasti ja nousi ylös.
”Kuule, siitä ei tulisi mitään”, Hermione sanoi päätään pudistellen. Mitä hän oikein tarkoitti?
”Joten voisitko millään yrittää unohtaa minua? Aivan kuin minä unohdin sinut. Nyt minulla on Ron ja en murra suhdettamme sinun takiasi. Anteeksi”, Hermione sanoi katsoen minua silmiin suklaanruskeilla silmillään. Hermionen sanat saivat päässäni aikaan ajatusten sekamelskan. Oliko Hermione ollut ihastunut minuun? Ovatko hän ja Weasley virallisesti pari Ja hän pyysi minulta anteeksi! Heräsin ajatuksistani, kun Hermione sujautti suukon poskelleni.
”Tuo jääköön meidän kahden salaisuudeksi”, Hermione sanoi ja väläytti pienen hymyn.
”Mutta nyt, älä yritä enää saada minua. Anna vain koko jutun olla”, Hermione pyysi. En sanonut mitään, tuijotin vain häntä.
”Jos välität minusta, niin voit antaa minun olla rauhassa ja elää elämääni”, Hermione sanoi. ”Se on vähintä mitä voit tehdä minulle.” Sen sanottuaan hän lähti luotani. Jäin seisomaan yksikseni kirjastoon.
”Totta, se on vähintä mitä voin tehdä sinulle”, kuiskasin hiljaa.
