Ikäraja: S
Genre: draama
Paritus: maltillinen Remus/Sirius
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa koko Harry Potter -maailman. Käytän mielikuvitukseni ilona.
Tiivistelmä: Remuksen mietteitä tämän palatessa takaisin Tylypahkaan Harryn kolmantena kouluvuonna.
A/N: Luin taannoin Azkabanin vankia uudelleen ja tällainen pohdinta istui hyvin raapalemuotoon. Remuksen ajatuksissa on mielenkiintoista pyöriä!
Kuinka kaipuu viettelee
Tylypahkan pikajuna seisoo asemallaan odottavaisena. Oppilaita on harvalukuisesti paikalla, sillä kello on vasta kymmenen aamulla. Remus Lupin on kuitenkin saapunut paikalle ajoissa, sillä hän haluaa välttää tungoksen. Hän ei ole professori edustavimmasta päästä, mutta aito oikea siitä huolimatta, ja nuhjuisten vaatteiden alla Remuksen sydän jo sykkii mahdollisuuksista. Juna ei ole vienyt häntä kouluun sitten seitsemännen luokan. Muistot ovat täynnä melankoliaa nyt, kun Jamesia ja Peteriä ei enää ole. Sen sijaan Sirius on kaikkialla. Asemalaiturin seinillä huutaa äänettä mies jokaisessa julisteessa, ja Remus ei kestä katsella niitä loputtomiin. Kolmetoista vuotta on pitkä aika. Silti mikään määrä vuosia ei riitä pyyhkimään petturuutta, jota Remus ei unissaan usko todeksi. Todellisuus kuitenkin herättää kerta toisensa jälkeen, ja Remus tietää, että hän ei voi elää kaivaten.
Hän istahtaa penkille ja tuntee väsymyksen asettuvan harteilleen. Siriuksen pakenemisen jälkeen Remus on viettänyt monta yötä odottaen, ilmestyykö mies hänen ovensa taakse selittämään kaiken. Se en ollut minä, Kuutamo. En ikinä, ikinä voisi..., Remus huomaa ajattelevansa ja sulkee silmänsä. Miksi hän edelleen toivoo mahdottomia? Hän ei saa. Ei voi. Sirius on hänen ulottumattomissaan ja niin on hyvä. Jos kohtalo oikkuineen tuo miehen vielä hänen eteensä, Remus joko murtaa hänet omin käsin tai murtuu tämän eteen itkien.
Uni tulee. Se liikuttaa häntä. Vai liikkuuko juna? Hän ei ole enää yksin vaunussaan. Nuoren pojan ääni on etäisesti tuttu.
Ankeuttajan läsnäolo saa Remuksen reagoimaan vaistomaisesti. Hän löytää onnellisen ajatuksensa, se en ollut minä, Kuutamo, ja ajaa kammotuksen pois. Yksi vilkaisu poikaan riittää tunnistamaan tämän, ja Remus peittelee reaktiotaan. Ajatus Jamesin pojasta on monesti käynyt mielessä, mutta vasta kasvokkain hänen olemassaolonsa on ilmeinen. Isätön, mutta yhtä kaikki kolmetoistavuotias nuorukainen, joka tärisee kohdattuaan jälleen annoksen kauheutta.
Remus lähtee vaunusta lähettämään pöllöä ja tukehtuu joka askeleella enemmän tunteeseen, joka edelleen janoaa Siriusta.
Hän ei saa. Ei saa.