Nimi: Rakasta, se riittää
Kirjoittaja: Miiiiiinäääää eli Ruskapoika
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Remus
Genre: Slash, pieni Fluff, Romance
Haaste(et): Slash10, Spurttiraapaleet Pe-To, Yhtyeen tuotanto
(HIM - You are the one), Kerää kaikki hahmot (Remus Lupin)
Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle naiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen.
A/N: Ja lyriikat löytyy kappaleeseen
täältä. Idea lähti mistä? Have no idea... Halusin vaan kirjottaa James/Remusta ja ihanat
#jumalapeliläiset antoivat sanoja, joista sain sitten kirjoitettu tälläisen. Omistus menee heille, tiiätte raksut ketä ootte
(ja olin muuten seota ton nimen kanssa!) Kommenteilla saa ruokkia kommenttiaddjiktia<3
Rakasta, se riittää1.
James sipaisi Remuksen kasvoilta ylipitkät suortuvat korvan taakse ihaillen jälleen kerran niiden hiekan ruskeaa sävyä. Ne ylsivät miltei olkapäille ja kaartuivat latvoista luonnonlaineille, luonnonkiharoillekin; eivät kuitenkaan niin villisti kuin Jamesin omat hiukset.
Remus esitti lukevansa kirjaa, vaikka hänen koko huomionsa oli Jamesin sormissa, jotka ajoittain koskettivat hänen poskiaan, hipelöivät hänen hiuksia. Hän nautti Jamesin kosketuksesta. Pimeyden voimilta suojautumisen kirja ei jaksanut kiinnostaa häntä pätkääkään, teksti oli sumeaa silmissä, eikä ajatus saanut mistään kiinni, vaikka olisi lukenut lauseen sata kertaa uudestaan.
Sänky narahti hieman Jamesin kiemurrellessa itsensä lähemmäs Remusta. Ihmissuden sydän hakkasi tuhatta ja sataa Jamesista hehkuvan lämmön tunkiessa hänen ihollensa, vaikka toinen ei edes koskenut häneen. Kirjaan oli entistä vaikeampi kiinnittää kaikki huomio; esittää huomioivansa se paremmin, kuin lähellä istuva lämpöpatteri.
James oli ensimmäiset neljä vuotta kuluttanut turhaan Lily Evansin huomion saamiseksi, kunnes oli tajunnut, ettei edes pitänyt tytöstä. Viidentenä vuotena erään täysikuun jälkeen hän oli huomioinut Remuksen eritavalla; tuntevansa erilailla poikaa kohtaan, kuin hänen kuuluisi. Ei samalla tavalla kuin rakasti Sirius tai Peteriä; nämä kaksi kelmiä olivat hänelle kuin veljiä. Remus oli erilainen; viisas - no, oli Siriuskin viisas, mutta Remus oli eritavalla viisas -, nokkela keksimään isompia jekkuja - joista poika ei kuitenkaan suostunut ottamaan kunniaa. Mutta samalla Remus alkoi hänen silmissään olla suloinen nauraessaan hänen ja Siriuksen toilaillulle, Remuksen räyhätessä jostain vaarallisesta tempauksesta James näki vain tämän palavat silmät ja saarna meni ohi korvien; Remus oli huutanut sen jälkeen kahta kauheammin.
Remukselle James ei koskaan ollut kuin veli, kuten Sirius, ei läheinen ystävä, kuten Peter. Poika oli aina ollut hänen silmissä kiinnostava hölösuu, joka puhui aina väärässä tilanteessa. Huomiota hakeva toilailija, joka vei hänen sydämensä neljännen vuoden puolivälissä. Remukselle James oli erikoinen kirja, joka halusi hänen lukevan sen ja rakastua siihen.
Pimeyden voimilta suojautumisen sivun 259 kulma oli käpristynyt Remuksen sormissa; James ei saisi hänen itsehillintäänsä murtumaan.
2.
James tökkäisi siniseksi muuttunutta rottaa sauvansa päällä hellästi ja huokaisi, tämänkertainen aihe Muodonmuutoksissa ei ollut mitään helpointa. Etenkään, kun Remus istui suoraan hänen edessään hiukset poninhännälle vedettyinä, lyhyimpien yrittäessä häiritä meripihkasilmäisen pojan keskittymistä. Hän oli useaan otteeseen yrittänyt muuttaa rottaa sieväksi tikariksi - kuten heidän olisi pitänyt -, mutta kertaakaan hän ei ollut edes osunut lähellekään; rotta oli muuttunut pariin otteeseen puoliksi lasimaljaksi, kirkuvan punaiseksi ja alkanut rääkymään sydäntä särkevästi (McGarmiwa oli joutunut pelastaman rotta paran) ja nyt siniseksi. Jamesin onneksi vain siniseksi.
Rotta katseli häntä ruskeilla silmillään, James ei voinut kuin heltyä ja silittää sitä leuan alta. Sinisen rotan turkki tuntui karhealta sormenpäitä vasten, mutta James ei antanut sen häiritä, koska rotta näytti nauttivan silityksestä. Nopealla vilkaisulla monella muulla, näytti menevän yhtä huonosti kuin hänellä - kukaan tosin ei ollut alkanut silitellä rottiaan. McGarmiwa kierteli luokassa antaen oppilaille pieniä vinkkejä, joilla he voisivat saada muodonmuutoksen toimimaan.
“James, tuo ei ole tunnin aihe”, Remus kertoi lempeällä äänensävyllä ja joutui pidättelemään nauruaan, kun James säpsähti hänen ääntään. Ruskeat silmät liimautuivat hänen omiin meripihkan värisiin. Jamesin kasvoilla pysyi hämmästynyt ilme, Remuksen huulen sisäpinta alkoi olla jo kipeä hampaiden purressa sitä, ettei hän remahtaisi nauruun.
“Ette kyllä täällä tunnilla aloita mitään hempeily kerhoa”, Sirius tuhahti heille ja keskittyi takaisin rottansa muuttamiseen. Epäonnisesti, rotalle nimittäin kasvoi kaksi kertaa sitä itseään isommat korvat. James ja Remus eivät pystyneet pitämään naurua enää sisällään.
“Kuutamo ja Sarvihaara, nyt hiljaa!” Sirius ärähti kulmat kurtussa, silmät viiruina katsellen nauravia kelmejä, jotka eivät ottaneet hänen käskyään kuuleviin korviinsa. Nauroivat pikemminkin kaksi kertaa kovempaa.
“Rauhoitu nyt, Kuutamo ja auta tämän kanssa!” Sirius suorastaan anoi ja joutui odottamaan, ennen kuin Remus sai itseään rauhoitettua. Luokan huomio oli kiinnittynyt heihin Jamesin ja Remuksen äänekkään naurun takia.
“Älä nyt hermostu, Anturajalka”, James naurahti, ansaiten Siriukselta huvittuneen mulkauksen ja Remukselta tyrskäyksen.
McGarmiwa katsoi heitä moittivasti.
3.
Remus piti yöstä. Sai katsella tähtiä taivaalla ja jopa kuu oli silloin kaunis, kun se oli vain puolikas. Täysi ollessaan Remus vihasi sitä. Remus valvoi usein pitkään, koska näytti saada katsella rauhallista Tylypahkan maata, jonka yön pimeys valtasi hallallaan.
Hän istui usein ikkunalaudalla ihmetellen vain päivän tapahtumia ja ajan kulua. Usein James istui hänen seurakseen, vaikka Sirius kinusi häntä mukaan keppostelemaan iltaisella vain Voron iloksi. Silti James jäi istumaan Remukseen seuraan ja vain nauttimaan hiljaisista hetkistä meripihkasilmäisen pojan kanssa.
He jakoivat keskenään kuiskauksin salaisuuksia toisilleen, vaikka ne olisivat jo edellisiltani kuultuja. Äänettömiä suukkoja poskille, kaulaan, korvanlehdille tanssimaan. Pieniä viattomia kosketuksia, jotka johtivat toisina iltoina johonkin suurempaan, kun taas toisinaan ne olivat vain ja ainoastaan viattomia kosketuksia, eivätkä muuta.
He huurruttivat henkäyksillään ikkunalasia ja piirsivät niihin erilaisia hymiöitä. Kaksi pistettä ja sitten kaareva viiva kaaret ylöspäin käännettyinä, jos päivä oli ollut hyvä. Kaksi pistettä ja kaareva viiva kaaret alaspäin käännettyinä, jos päivä oli ollut hirveä. He eivät puhuneet sanoin päivän tapahtumista. He tiesivät mitä oli tapahtunut, mutta he eivät olleet ajatusten lukijoita; he halusivat tietää toisen tunteet päivästä.
He eivät kuiskanneet rakastavansa toisiaan, koska kummatkin tiesivät, etteivät he välttämättä olleet ikuista. Siltikin he molemmat tiesivät rakastavansa toisiaan ja haluavansa olla ikuista. Aina vain ikuisuudesta ikuisuuteen. He tarvitsivat toisiaan, he muodostivat keskenään viestinnän katseillaan; Siriuskaan ei pysynyt mukana heidän keskinäisissä hymyissään.
He olivat yhdessä yksikkö, eivätkä kaksikko.
Remus oli se järkevä osapuoli, kun James ei osannut käyttäytyä. James taas meni eteenpäin, vetäen Remuksen mukaan kysymättä lupaa siihen. Eikä Remus osannut sano ei, kun ruskean väriset silmät katsoivat häntä rakastavasti ja pyytävästi. Huomasiko kukaan muu heidän katseitaan? Remus ei koskaan edes halunnut tietää vastausta, vaikka Sirius heitä sillä aina kiusoittelikin.
Ja vaikka James vannoi öisin valvovansa Remuksen kanssa niin pitkään kuin olisi tarvis, silti Remus joutui usein auttamaan unessa olevan Jamesin vuoteeseen uneksimaan.
4.
Klik.Päälle.
Klik.Pois päältä.
Klik.Ja taas päälle.
James seurasi kuinka Remus räpsytti lamppua pois ja päälle. Huone täyttyi kellertävästä valosta ja tummui taas täysin mustaksi jättäen tummentuneelle verkkokalvolle leikkimään erilaisia heijastuneita viivoja. Päättömiä, jolla ei ollut päätä eikä häntää. Ne hävisivät lopulta pimeyteen, jos kerkesivät ennen uuden valosokaisun tuloa.
“Onko sinulla tylsää tai jotain?” James naurahti antaen katseen valua pitkin poikin Remuksen siluettia.
“Ei”, vanhempi jo nuoriksi miehiksi kasvaneista tuhahti, mutta ei edelleenkään lopettanut valojen räpsimistä.
“Pakko olla, koska et koskaan räpsyttele valoja, jos sinulla ei ole tylsää.”
“Levoton olo.”
James kurtisti kulmiaan. Täysikuu olisi parin päivän kuluttua, joten ei ollut mitenkään ihmeellistä, että Remus oli rauhaton. James nousi sängyltään ja kiitti onneaan, että Sirius ja Peter olivat luvanneet itselleen jotain tekemistä koko päiväksi ja yöksi. He saisivat Remuksen kanssa olla vain kahdestaan.
5.
Auringonkukkia. Kellertävää ruohikkoa, joka on kuollut porottavan auringon takia. Jästien pihoissa sadettimia, joihin vain rikkaat pystyvät laittamaan rahansa. Pienen ränsistyneen näköisen talon sisällä makaa kaksi poikaa sohvalla. Huopakatto vetää lämpöä puoleensa ja saa sisällä olon tuntumaan tuskalta - siltikään James tai Remus eivät tahdo mennä ulos.
“Jääpaloja”, James naurahti hourailevaan sävyyn.
“Oletko sinä jo seonnut tämän kuumuuden johdosta?” Remus hymähti.
“En, mutta tuo mikä lie juoma olikaan oli hyvää”, James hihitti ja virnisti mönkien Remuksen päälle makaamaan tuskastuttaen heitä kumpaakin vielä lisää.
“Minä en enää koskaan anna sinun maistaa mitään jästien juomia”, Remus murahti kärsivänä.
“Mennään uimaan, Remus”, James kitisi kuin kolmivuotias pitkän hiljaisuuden jälkeen. Remus raotti hieman suljettua silmiään, vain nähdäkseen onko James työntänyt alahuulensa törröttämään mököttävästi. James on ja sai käytöksellään Remuksen hihittämään.
“Mitä sinä naurat?”
“En mitään.”
“Naurathan!”
“Hihitän.”
“Haista sinä karvaturri -!”
“Varokin sanomasta”, Remus naurahtaa uhkaavasti hyökäten istumaan makuuasennosta ja saa Jamesin horjahtaman liikkeellään.
Oven pauke kävi ja lattiaa vasten kuului koirantassujen töminää ja kynsien rapinaa. Sohvan takaa ilmestyi iso musta koira, jonka perässä kipitti rotta. Koira katsoi heitä hetken kummissaan, mutta naurahti sitten haukkuvasti ja silmäili Jamesia ivallisesti.
“Älä aloita Anturajalka!”
“Miksen muka?” Sirius naurahti istuen ihmismuodossa nojatuoliin. Peter pyöräytti silmiään tappelevalle kaksikolle ja muodosti huulillaan äänettömästi Remukselle sanan ‘tappelevia idiootteja’. Remus räjähti nauruun ansaiten kahdelta muulta kelmiltä ihmetteleviä katseita, joihin hän ei jaksanut alkaa selittämään mitään näille.
James mökötti koko loppu päivän ihan vain mielenosoitukseksi.
6.
Remus katsoi huvittuneena Siriuksen huojuvaa kävelyä kohti Kelmien yhteistä asuntoa. He olivat Tylypahkasta päästyään kasanneet yhdessä rahaa ja ostaneet asunnon Viistokujalta mistä kaikkien olisi helppo päästä opiskelupaikoilleen. James kailotti jotain Kohtalottarien vanhaa hittiä kovaan ääneen ja sai Remuksen tuntemaan myötä häpeää. Koko tienoo kaikui ja Remus tiesi jonkun heräävän heidän mekkalaansa. He luultavasti tulisivat saamaan valituskirjeen heti seuraavana aamuna, mikäli joku naapureista sellaisen jaksaisi lähettää.
Peter ja Remus eivät olleet tapojensa mukaan juoneet paljoa - sopivan verran ainoastaan, että rennon olemuksen sai. Että uskalsi mennä piloihin sataprosenttisesti mukaan ja nauraa, vaikka jäätäisiinkin kiinni.
Merkkipäivät olivat heille juhlaa. He tekivät tapojensa mukaan kepposia - vain kaksi kertaa enemmän -, vaikka ne eivät enää olleet niin lapsellisia kuin ensimmäisinä vuosina. Nykyään ne olivat huomaamattomia piloja kaupoissa, äänekästä käytöstä Irvetan pankissa - Remus oli heistä enää ainoa, joka sai käydä hoitamassa heidän raha-asiansa siellä.
James painautui Remuksen kylkeä vasten ja suukotti märän suukon miehen poskelle. Remus huokaisi kärsivänä, kun James jatkoi sen jälkeen kailotustaan, mutta ei sanonut mitään. Hän harkitsi taikovansa hiljennysloitsun Jamesin ympärille, mutta päätti jättää sen tekemättä. Hetkenhän he täällä vain elivät ja naapurit tarvitsivat yösinkin muistutuksen, että heidän naapurissaan asui neljä Kelmiä - jotka eivät olleet kasvaneet yhtään aikuisemmiksi kuin mitä olivat koulussa.
Peter virnisti Remukselle myötätuntoisen, mutta Remus erotti sieltä ivallisen pilkkeen. Hän tyytyi kuitenkin vain näyttämään kieltään lyhimmälle kelmille ja hiljentämään Jamesin hetkeksi suutelemalla tätä. Sirius kommentoi jotain epäselvää väliin, joka sai Peterin nauramaan, mutta James tai Remus eivät kuulleet sanaakaan, kun veri kohisi korvissa ja alkoholi sekoitti päätä.
Hetken oli hiljaista kunnes hoilaus jatkui taas. James lauloi aina, kun joi tarpeeksi - eli Remuksen mielestä liiankin usein. Kun Remus väistä lätäkön, James käveli suoraan siitä lävitse välittämättä kastuivatko kengät vai eivät.
Sirius yhtyi Jamesin lauluun ja Remuksen teki mieli vajota syvimpään maan koloon. Peterkin yhtyi kiusallaan humalaisen kaksikon hoilaukseen.
7.
James heitti Remuksen hartioille äitinsä valkoisen hartiahuivin ja joutui puremaan huultaan, ettei olisi nauranut Remuksen tuskastuneelle ilmeelle. Remus oli hävinnyt heidän korttiottelunsa ja häviäjänä joutunut Jamesin uhriksi. Remus ei enää ikinä pelaisi Jamesia vastaan korttia.
“Noin, nyt olet suloinen.”
“Onko sinulla jotain fetissejä äitiäsi kohtaan?”
“EI! Hyi, Remus, miten edes voit kysyä tuollaista?”
“Miksi sitten puit minulle tämän hemmetin huivin?”
“Koska sinulle sopii valkoinen.”
Remus pyöräytti silmiään ja tyytyi tuijottamaan peilin kautta Jamesia silmiin. James laski leukansa lepäämään Remuksen olalle, kädet kiertyivät tiukasti ihmissuden lantiolle ja mielessään James lupasi, ettei päästäisi Remusta koskaan menemään. Hän suukotti meripihkapoikaa korvan juuresta ja sai tämän siten kiemurtelemaan; ei Remus enää poika ollut, mutta Jamesille tämä olisi aina meripihkapoika joka tämä oli ollut ensimmäisestä vuodesta lähtien. Vain koska Remus ei ollut aluksi uskaltanut kertoa nimeään.
“Kuules, meripihkapoika”, James aloitti ja suukotti taas Remuksen kaulaa, “mitä jos ostettaisiin täältä Godrickin notkosta oma taloa ja muutettaisiin yhteen?”
Remus avasi suljetut silmänsä ja kohtasi uudestaan Jamesin ruskeiden silmien katseen peilistä. Jamesin huulet olivat kaartuneet pieneen odottavaan hymyyn ja katse oli varautunut kuin pelkäävä, että hän torjuisi ajatuksen suoralta kädeltä.
“Mistä me rahat hankimme? Minä en saa kunnollisia töitä, joista voisi saada kunnollista palkkaa ja emme me voi Irvetastakaan lainaa paljoa hankkia. Ei sinun aurorin palkallasi sellaisia summia makseta ja eletä samaan syssyyn”, Remus sanoi kääntyen nyt kohtaamaan Jamesin suoraan. Hän oli Jamesia monta senttiä lyhyempi, kun heistä nuorempi suoristautui koko pituuteensa.
“Äiti ja Isä voisivat avittaa hieman”, James virkahti ja jatkoi samaan hengenvetoon: “He ovat itsekin puhuneet asiasta tai lähinnä vihjailleet, että jos haluamme muuttaa saman katon alle
kahdestaan niin he voivat auttaa kuluissa.”
“En minä halua elää vanhempiesi rahoilla”, Remus mutisi painautuen Jamesin rintaa vasten. Valkoinen hartiahuivi oli tippunut lattialle, eikä kumpikaan miehistä muistanut sitä.
“Mitä minä sinulle oikein teen?”
“Rakastat, se riittää.”
“Tietysti rakastan höpsö.”
