Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Vihata rakastaa
Kirjoittaja: Picca
Beta: Sescu
Paritus: Pansy/Ginny
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, romantiikka, angsti
Summary: Pansy vihaa Ginnyä.
A/N Tämä ficci oli piristävän vaivaton kirjoittaa viime aikojen tuskaisten väkerrysten joukossa. Sesculle kiitokset siitä, että tarkastat.
Ja tämä osallistuu Femme10-haasteeseen.
Vihata rakastaa
”Minä vihaan häntä”, Pansy jupisi Millicentille, kun kiirehti aamiaiselta ensimmäiselle tunnilleen. ”Vihaan!”
Millicentin kenkien korot napsuivat kivilattialla. ”Minä en ole oikein ikinä tajunnut, miksi. Siis ovathan Weasleyt verenpetturisakkia, mutta luulen, ettei kyse ole siitä.”
”Etkö nähnyt, mitä hän teki, kun lähdimme pöydästä?” Pansy kyllä oli nähnyt, ja liiankin hyvin. Ginny oli katsahtanut muroistaan juuri oikealla hetkellä, jolloin heidän katseensa olivat kohdanneet, ja sitten tuo julkea tyttö oli rohjennut iskeä silmää Pansylle. Ja se suututti Pansya aivan rajattoman paljon.
”No mitä hän teki?”
”Hän… hän kiusaa minua! Hän kiusaa minut järjiltäni. Minä vihaan häntä.”
Pansy puhisi edelleen, kun he saapuivat taikuuden historian tunnille. Millicent ei juuri vaikuttanut kuuntelevan, vaan keskittyi kokeilemaan erisävyisiä huulipunia.
Tylsääkin tylsemmän luennon aikana Pansy huvitti itseään viskomalla Dracon kanssa viestilappuja toistensa pulpeteille. He haukkuivat vuoron perään jokaisen samassa luokassa istuvan korpinkynnen, mutta tunti vain jatkui jatkumistaan. Kun lappu seuraavan kerran lennähti Pansyn pulpetille ja hän taitteli sen auki, hän huomasi, että Draco oli keksinyt uuden puheenaiheen.
Näin, kun katsoit Weasleyn tyttöä aamulla.
Pansy tunsi veren pakenevan kasvoiltaan, mutta mikäli hän jättäisi vastaamatta, sitä pidettäisiin myöntymisen merkkinä. Niinpä hän kirjoitti vastauksen, ja hänen onnekseen käsi ei näyttänyt tärisevän.
Vilkaisin vain, mitä se lutka oli laittanut tänään päälleen.
Draco hymyili hienoisesti taittaessaan lapun auki.
Hän on aika kaunis.
Eikä ole!
Mutta Pansy tiesi, että valehteli. Ginny oli aika kaunis, kaunis ja suosittu. Monet pojat tahtoivat päästä pussailemaan hänen kanssaan, ja se olikin toinen seikka, joka Pansya suututti. Hän oli kat–
Lappu lennähti taas hänen eteensä, nyt jo huomattavan ryppyisenä ja täyteen kirjoitettuna. Hän luki Dracon viimeisimmän viestin.
Sinä olet kateellinen.
Pansy tiesi, että hänen pitäisi kiistää tai selittää, mutta hän saattoi tuntea höyryn nousevan korvistaan harmaina kiehkuroina. Hän repi lapun kappaleiksi ja sytytti ne varmuuden vuoksi tuleen. Professori Binns käänsi hiukan uneliaasti päätään nähdessään liekkejä, mutta ei sanonut mitään, vaan jatkoi puisevaa selitystään.
Lounaalla luihuisten pöydässä keskusteltiin huispauksesta. Pansy siirteli ruokaa lautasellaan, kun puhe kääntyi siihen, että Weasleyn tyttöä oli pidettävä tarkasti silmällä, sillä tämä oli hyvä tekemään maaleja.
”Toivottavasti joku lyö ryhmyn hänen päähänsä”, hän tuhahti.
”Se tekisi pelille hyvää”, Draco totesi. ”Joku voisi kumauttaa myös Potteria.”
Pansy ei yhtynyt muiden naurunräkätykseen. Ginny oli liian hyvä pelaamaan huispausta, sietämättömän hyvä. Paljon parempi kuin Pansy, joka ei mielellään edes lentänyt luudalla pelätessään, että hänen minihameensa tekisi jonkinlaisen epätoivottavan viuhahduksen.
Voi miten hän vihasi.
Illalla Pansy kuljeskeli pitkin käytävää kiiltävä valvojaoppilaan merkki kaapunsa rintamuksessa. Hän vilkuili vähän väliä kelloon ja totesi tyytyväisenä, että se eteni. Rohkelikkojen huispausharjoitukset olivat venyneet pitkiksi ja kun he vihdoin saapuivat väsyneinä ja luutiaan puristaen, oli yörauha jo alkanut.
Käytävänristeyksessä piilotteleva Pansy antoi Potterin kulkea hänen ohitseen häntä huomaamatta ja tähtäsi Ginnyn kenkään loitsun, joka avasi sen nauhat.
”Pahus!” Ginny välttyi juuri ja juuri kompastumasta nauhoihin ja kumartui. ”Menkää te, menkää, ettei Voro riemastu, kun olemme näin myöhään liikkeellä…”
Kuuden rohkelikon selät loittonivat ja Pansy astui käytävänhaarasta. Hänen sydämensä pamppaili voitonriemuisesti. Nyt oli rangaistuksen aika.
”No, mitä tällä kertaa?” Ginny kuulosti kyllästyneeltä eikä hän ollut edes säpsähtänyt, kun Pansyn jalat olivat ilmestyneet hänen eteensä.
”Minä…” Pansy aloitti, mutta keskeytti, kun Ginny kohotti katseensa ja heidän silmänsä lukkiutuivat toisiinsa. ”Weasley, minä vihaan sinua.”
”Ja aiotko ottaa minulta pisteitä ihan huvin vuoksi?”
”Minun tosiaan pitäisi”, Pansy sanoi katsellen tuota liian röyhkeää, liian kaunista, liian taitavaa tyttöä. ”Mutta ehkä vältyt siltä tällä kertaa, jos vain…”
”Pansy”, Ginny huokasi. ”Miten kauan aiot jatkaa tätä? Tämä käy rasittavaksi ja luulen, ettei pelkästään minulle.”
”Jatkaa mitä?” Sydän läpätti Pansyn kurkussa. Kädet laskeutuivat hänen harteilleen, silittivät niskaa. Pansy jäykistyi ja yritti vetäytyä pois.
”Tätä näytelmää.” Ginnyn silmät olivat alakuloiset, kun hän veti vastustelevan Pansyn rintaansa vasten. ”Minä tahtoisin pystyä sanomaan sen kaikille.”
”Sanomaan minkä?”
Hetken oli hiljaista, ja Pansy tunsi Ginnyn sydämen lyövän. Vastarinta murtui hitaasti ja hän antoi itsensä rentoutua pehmoista vartaloa vasten.
”Sen, että rakastan sinua”, Ginny kuiskasi.
Pansy niiskahti. ”Mutta minä vihaan sinua.”
”Ethän. Vihaat sitä, että rakastat minua.”
Kädet silittivät Pansyn selkää ylös ja alas. Hän niiskahti uudelleen, tällä kertaa lähempänä kyyneliä. Se oli totta. Hän vihasi rakkauttaan. Hänen olisi pitänyt naida joku mukava poika, joka Dracon tai Blaisen kaltainen ehkäpä, ja hänen olisi pitänyt olla onnellinen siitä. Mutta hän ei halunnut sitä, vaan hän halusi silittää tummanpunaisia hiuksia ja suudella kahta pientä, pyöreää rintaa, hän halusi paljastaa toiveensa Ginnylle ja itkeä tämän hartiaa vasten. Ja hän vihasi sitä, että tahtoi sellaista. Itseään hän vihasi myös.
”Minä olen niin hu-huono…” hän sai sanottua ennen kuin tunsi kasvojensa vääntyvän itkuiseen irveeseen ja sulki suunsa, jotta ei parkuisi.
”Sinä olet ihana”, Ginny sanoi. ”Ihana, mutta eksyksissä.”
Pansyn kurkkua kuristi ja hänen hartiansa nytkähtelivät. Ginny veti häntä entistäkin lähemmäs ja kuiskaili hänelle sanoja, jotka saivat olon sekä paremmaksi että huonommaksi. Oli ihanaa, että joku rakasti häntä niin. Oli kammottavaa, että joku rakasti häntä niin.
”Minua pelottaa”, hän sanoi, kun pahin kohtaus oli mennyt ohi.
”Niin minuakin. Mutta kun olen kanssasi, minua pelottaa vähemmän kuin yksin.”
Tukahtunut nyyhkäys karkasi, Pansy rutisti Ginnyä kuin oljenkortta, joka estää häntä hukkumasta.
”Eikö lopetettaisi näyttely?” Ginny kysyi.
”Se sattuu. Aina kun näen sinut ja tiedän, etten voi koskea sinuun, se sattuu niin, että minun on pakko vihata sinua.”
Ginny näytti vakavalta. ”Ei se mitään. Tiedän, että vihaat minua rakkaudesta, ja vain sillä on väliä.”
Käytävän seinällä riippuva vanhan noidan kuva päästi hiljaisen ah-äännähdyksen, kun tytöt nojautuivat suutelemaan toisiaan hitaasti ja perusteellisesti.
